Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Muita, jotka näkevät heti ihmisten läpi tai "lukevat kuin avointa kirjaa"?

Vierailija
26.07.2020 |

Olen koko ikäni heti nähnyt ihmisestä, millainen tämä on. Kun olen saanut ihmisestä ensivaikutelman, se on pitänyt paikkansa poikkeuksetta. Myös niillä kerroilla, kun ihminen esittää muuta kuin on ja kaikki muut ovat uskoneet tämän esityksen/roolin. Lopulta ihminen on osoittautunut juuri sellaiseksi, millaisen vaikutelman olen hänestä saanut.

Olen aina ihmetellyt tätä ja muutamina kertoina olenkin miettinyt, että olenko vain hullu, kun olen tavannut esim. narsistin, jonka esityksen kaikki muut ovat uskoneet, mutta itse olen saanut todella huonon vaikutelman tästä ihmisestä "ilman syytä". Joskus on mennyt pitkäänkin, ennen kuin muut ovat huomanneet saman.

Nyt aikuisena olen alkanut luottaa tähän vaistooni ja jos olen saanut huonon vaikutelman jostakin ihmisestä, en ole jatkanut yhteydenpitoa. Aiemmin en aina luottanut vaistooni ja olen katunut sitä jälkikäteen.

Onko muita tällaisia? Ja mistä arvelette sen johtuvan? Itse arvelen sen johtuvan jostakin erityisherkkyydestäni. Luin joskus jostakin, että erityisherkät aistivat eri tavalla ihmisistä asioita, kuin "normaalit". Minulla on useampia erityisherkkyyksiä ja epäilen olevani ainakin lievästi autistinen.

Kommentit (147)

Vierailija
41/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi tästä väittämästänne kyvystä ei ole olemassa mitään tieteellistä tietoa? Miksi sitä ei voida todentaa millään objektiivisella menetelmällä?

Kyllä intuitiosta on tehty kaikenlaisia tieteellisiä tutkimuksia, gooleta. Miksi heität tuollaisen olettamuksen totena?

On totta kylläkin, että ihmismielen asioita on vähän erilaista mitata ja tutkia kuin vaikkapa matematiikassa. Pitäisi hehittää niitä mittaamis- ja todentamistapoja, jotka voivat olla joo vähän puutteellisia ja aiheuttaa haastetta tällaisia ilmiöitä tutkittaessa.

Vierailija
42/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on myös tosi vahva intuitio. Aistin ihmisestä epärehellisyyden tai pahat aikeet erittäin herkästi. Olen tiennyt ennalta, keiden kanssa jossain tilanteessa joutuu kohta vaikeuksiin tai olen heti tavatessani tajunnut jonkun esittävän jotain roolia. Sama toimii toisinpäin. Joistain ihmisistä huokuu hyvyys, luotettavuus ja lämpö ja alan pitää näistä heti. Koskaan ei ole mennyt mönkään näinkään päin. Suurin osa ihmisistä ei ole kumpaakaan vaan ihan perustaviksia, kukin laisensa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi ne aavistukset mennä väärinkin. Minulle ollaan useampaan kertaan sanottu päin naamaa, miten olen uhkaavan ja ilkeän oloinen ihminen ja tämä mielikuva tulee ihmisille selkeästi siitä, kun olen lihava ja käytän meikkiä ja perusilmeeni on masentunut. Totuushan on se, että en muuta haluakaan kuin ihmisille pelkkää hyvää ja vihaan itseäni todella syvästi.

N20

Ulkonäköön perustuvat päätelmät kuvastavat ennakkoluuloa, eivät intuitiota. Se on enemmänkin typerysten touhukenttää kuin herkkien ja fiksujen intuitiivisten.

Vierailija
44/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Av lla joku selittää ettei narsisti voi yllättää. Oikeasti narsisti yllättää silloin kun olet heikoimmillas. Juuri eronnut pitkäaikaisesta suhteesta, koti laitettu myyntiin. Masentunut. Silloin narsisti huomaa että pääsee elämääsi. Ei tietenkään silloin asioiden ollessa loistavasti.

Vierailija
45/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voi ne aavistukset mennä väärinkin. Minulle ollaan useampaan kertaan sanottu päin naamaa, miten olen uhkaavan ja ilkeän oloinen ihminen ja tämä mielikuva tulee ihmisille selkeästi siitä, kun olen lihava ja käytän meikkiä ja perusilmeeni on masentunut. Totuushan on se, että en muuta haluakaan kuin ihmisille pelkkää hyvää ja vihaan itseäni todella syvästi.

N20

Nämä juuri ovat tavallisten pökkelöiden tulkintoja. Mutta aistijat näkevät helposti tuon taakse, erityisesti jos ovat vähääkään tekemisissä eivätkä vain kaukaa hetkeä arvioi. Koneisto vaatii kuitenkin jotain ruokaa jota arvioida, eikä aivan pelkkä vilkaisu riitä.

Vierailija
46/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Omalla kohdallani isommat mokat eivät ole johtuneet siitä että olisi tullut kohdetta tuntematta "hyvä tunne" asiasta joka myöhemmin osoittautui huonoksi vaan siitä ettei tuota tunnetta koskaan tullut mutta menin silti mukana. 

Nykyisin jos sitä tunnetta ei tule, EN TEE.  Etsin kiertoreitin ja teen jotain muuta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä ihminen on harhoissa, jos kuvittelee jatkuvasti lukevansa muita kuin avointa kirjaa.

Mutta sen olen oppinut, että jos saan ihmisestä huonon ensivaikutelman, se ei koskaan petä. Minulla se tosin perustuu tekoihin, sanoihin, käytökseen yms. eikä siihen, että kuvittelen vain päässäni jotain.

Lähes kaikista saan kuitenkin hyvän tai neutraalin ensivaikutelman. Onneksi. On aika epätervettä elää kuvitelmassa, jossa merkittävä osa ihmisistä on ikäviä ilman mitään todisteita.

Vierailija
48/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko ap ollut tekemisissä huijareiden ja valehtelijoiden kanssa?

Tunnistatko hyvin sellaisia?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti esim alkoholistien tai kotiväkivaltaa kärsineiden lapset oppivat lukemaan sanattomia viestejä jo lapsena ja näin ollen lukevat ihmisiä kuin avointa kirjaa. Mutta en nyt puhuisi mistään erityisherkkyydestä.

Tuollainen tausta voi vahvistaa kykyä, selviytymisen pakosta.

Itse kyky on kuitenkin synnynnäinen. 

Aistin itse pahantahtoiset ihmiset, tunnetilat, jännitteet, parhaat ajat toimia jne.

Paras asia aikuisuudessa on että saa toimia vapaasti haluamallaan tavalla oman intuition mukaan. 

Aivan mahtavaa. 

Minäkin asitin ihmisten väliset jännitteet ja tunnetilat todella hyvin erilaisissa tilanteissa ja kohtaamisissa.

Mutta mitä tulee intuitioon ihmisten suhteen, niin minulla on kuitenkin myös taipumus haluta ajatella ja uskoa yleisesti ihmisistä lähtökohtaisesti hyvää ja taidan sivuuttaa ehkä tämän takia niitä toiseen suuntaan näyttäviä merkkejä liian helposti..

Vierailija
50/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on pari tuttua, jotka lukevat tarkasti toisia ihmisiä. En sano, että aloittaja tai muut ketjussa herkkävaistoisiksi ilmoittautuvat ovat tällaisia, mutta toinen tuntemistani on vainoharhainen (siis toki hänen intuitioissaan on totta, paljonkin, mutta hän olisi paljon onnellisempi, jos hänellä ei tätä kykyä olisi). Toinen on taas mahdollisesti narsisti.

Pidän hassuna tätä, että monet kuvittelevat, ettei oikeasti ole ihmisiä, jotka ovat parempia tulkitsemaan toisia ihmisiä. Totta kai on. Siihenhän perustuu sekin, miten jotkut pystyvät manipuloimaan toisia tekemään mitä tahansa. Tällaiset kulttijohtajat ja muut yliluonnolliselta vaikuttavat ihmiset ovat juuri sellaisia, jotka osaavat lukea toisten käytöstä. Ja totta kai on sitten paljon niitä, jotka eivät käytä taipumustaan tuhoisaan.

Mutta herkkävaistoisuus ei automaattisesti tarkoita sitä, että tulkitsisi aina ja kaiken oikein.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sen yleensä huomaa kun joku kovasti yrittää arvioida millainen ihminen on. Ja se on aika vastenmielistä, en anna sellaisille ihmisille mitään itsestäni, saavat vain kuoren. Pidän ihmisistä jotka ovat avoimia tutustumaan aidosti ja heille voin antaa aidon minän vastapainoksi.

No intuitio ei olekaan tuota, että yrittäisi kovasti arvioida toista. Intuitio jostakin tulee kai tavallisesti siinä ihan ohimennen ja erityisesti yrittämättä, ihan "itsestään".

Joten tuollaiset arvioijat ovat ihan asia erikseen.

Vierailija
52/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Erityisherkkää on myös jonkun raadollisen tyypin helppo manipuloida, esimerkiksi narsistithan haistavat herkän ihmisen helposti. 

Mutta uskon ap:ta. Itsestä tuntuu, että sitten kun oppii ajattelemaan ihmisistä realistisesti, oppii näkemään paremmin ihmisten luonteet ja tarkoitusperät. Erottaa paremmin jyvät akanoista. Samoin sen, että oppii sanomaan ensin, että katsotaan... 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on naurettavaa että jotkut ihmiset kuvittelevat voivansa naamioida aikeensa teeskentelemällä ja kivikasvoisuudella. Ei onnistu. 

Vaikka tavatessa naamasi olisi peruslukemilla, on olemassa tuhansia muitakin pieniä merkkejä joista motiivisi paljastuvat. Samalla tavalla kuin luet taulukkoa jossa kaikki luvut ovat mustalla, lukuja voi olla vaikka miljoonia, mutta kun taulukosta pomppaa silmillesi punaisella merkitty vaaran/epäaitouden luku, et voi olla sitä huomaamatta. 

Ihmisen luotettavuus perustuu intuition näkökulmasta siihen että hänestä saa heti sen lämpöisen tunteen että tähän tyyppiin kannattaa luottaa. Jos intuition tuottama tunne on kysymysmerkki, se on sinällään jo huono merkki. Se tarkoittaa että henkilön tuottamat viestit ovat ristiriitaisia, hän salailee jotain. Toki häneen kannattaa silti tutustua mutta varuillaan kannattaa olla. 

Vierailija
54/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen palvelualalla ja minulla on melko hyvä herkkyys ja intuitio. Mutta ei täysin varaukseton.

Palvelualalla raadollisesti näkee, kuka myös tekee eikä vain puhu asiasta. Tällainen puhuja voi olla vaikka kuinka mukava ihminen.

Minä huomaan, milloin ihmiset eivät pidä minusta tai puhuvat minusta pahaa selän takana. Tai huomaan pieniä asioita. Esimieheni kertoo valkoisia valheita. Työkaverilla tapana liittoutua vuorossa olevan kanssa ja haukkua selän takana sitä, joka ei ole töissä.

Mutta: en tunnistanut henkilöä, joka kavalsi rahaa. En olisi uskonut sitä hänestä.

Monet huijarit ja valehtelijat ovat usein miellyttäviä ihmisiä. He usein ilmaisevat itsensä harkitusti, siis antavat tietoisesti miellyttävän kuvan. Mutta kaikki sellaiset ihmiset taas eivät ole huijareita, joten voi olla turhan rohkeaa väittää, että tunnistaa huijari/valehtelijatyypin.

48

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sen yleensä huomaa kun joku kovasti yrittää arvioida millainen ihminen on. Ja se on aika vastenmielistä, en anna sellaisille ihmisille mitään itsestäni, saavat vain kuoren. Pidän ihmisistä jotka ovat avoimia tutustumaan aidosti ja heille voin antaa aidon minän vastapainoksi.

No intuitio ei olekaan tuota, että yrittäisi kovasti arvioida toista. Intuitio jostakin tulee kai tavallisesti siinä ihan ohimennen ja erityisesti yrittämättä, ihan "itsestään".

Joten tuollaiset arvioijat ovat ihan asia erikseen.

Mä puhuisin ihan vaikutelmasta, minkä toisesta voi saada tai vaisto sanoo (omiin kokemuksiin perustuen). Jotkut ihmiset osuvat heti oikeaan.

Intuitiota on jonkinlainen oivallus, ahaa-hetki, kun ihminen on tajuavinaan jotain. Intuition hyödyntämistä opetetaan jo yliopistoissakin. Suuret oivallukset ja innovaatiot perustuvat usein intuitioon, ja opiskelemalla voidaan pyrkiä valjastamaan niitä intuitioita hyötykäyttöön. Voimme hetkellilsesti ajatella vaikka "niinhän sen voisikin tehdä", ja samassa se onkin jo unohtunut. Nämä ovat sellaisia sekunnin murto-osan ajatuksia, jotka häviävät jostain syystä saman tien muistista. 

Mutta opiskelemalla on mahdollista oppia painamaan nämä intuitiot aktiivisesti muistiin. En tiedä miten, mutta varmaan jotain muistinappulaa painamalla, nauha ikäänkuin pysähtyy, ja sillä  hetkellä voi kirjata tuon oivalluksen ylös. Näin tapahtuu usein esimerkiksi herätessä unesta, tai kun viipyilee vielä horroksessa sängyssä. Jotkut pitävät muistivihkoa sänkynsä vieressä tätä varten.

Vierailija
56/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen minäkin empaattinen ihminen, eli ymmärrän muiden ihmisten käytöstä suhteellisen hyvin. Tarvitsen tähän kuitenkin enemmänkin kuin sen, että sanon käsipäivää jollekulle ja juttelen hänen kanssaan viisi minuuttia säästä. Sen sijaan siitä, miten joku puhuu itsestään ja muista ihmisistä, miten reagoi muiden tekemisiin jne. saa arvokasta tietoa hänen persoonastaan.

Nämä "heti kun tapasin tiesin, että hän oli paha ihminen"-selitykset sen sijaan kuulostavat vahvistusharhalta. Kun ajattelet jonkun olevan paha, vahvistusharha saa sinut näkemään hänen tekonsa huonossa valossa. Hänen harkitsemattomat tekonsa vaikuttavat hänen todelliselta persoonaltaan, ja hyvät tekonsa vain yritykseltä näyttää hyvältä. Jos taas olisit saanut hyvän kuvan aluksi, hänen hyvät tekonsa näyttäisivät hänen todelliselta persoonalta, ja pahat tekonsa virheiltä, joita sattuu.

Vierailija
57/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen palvelualalla ja minulla on melko hyvä herkkyys ja intuitio. Mutta ei täysin varaukseton.

Palvelualalla raadollisesti näkee, kuka myös tekee eikä vain puhu asiasta. Tällainen puhuja voi olla vaikka kuinka mukava ihminen.

Minä huomaan, milloin ihmiset eivät pidä minusta tai puhuvat minusta pahaa selän takana. Tai huomaan pieniä asioita. Esimieheni kertoo valkoisia valheita. Työkaverilla tapana liittoutua vuorossa olevan kanssa ja haukkua selän takana sitä, joka ei ole töissä.

Mutta: en tunnistanut henkilöä, joka kavalsi rahaa. En olisi uskonut sitä hänestä.

Monet huijarit ja valehtelijat ovat usein miellyttäviä ihmisiä. He usein ilmaisevat itsensä harkitusti, siis antavat tietoisesti miellyttävän kuvan. Mutta kaikki sellaiset ihmiset taas eivät ole huijareita, joten voi olla turhan rohkeaa väittää, että tunnistaa huijari/valehtelijatyypin.

48

Intuitiiviset ovat juuri se kansanosa joka ei lankea narsistien verkkoihin.

Mikä on narsistin vastakohta? Ehkä intuitiiviset ihmiset tiedostavat enemmän asioita kuin moni muu, mutta eivät päätä käyttää kykyään muiden ihmisten riistoon? 

Mutta usko pois, osalla ihmisistä vaan on taito nähdä julkisivun läpi, vaikka se olisi kuinka huolella kiillotettu. 

Vierailija
58/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen minäkin empaattinen ihminen, eli ymmärrän muiden ihmisten käytöstä suhteellisen hyvin. Tarvitsen tähän kuitenkin enemmänkin kuin sen, että sanon käsipäivää jollekulle ja juttelen hänen kanssaan viisi minuuttia säästä. Sen sijaan siitä, miten joku puhuu itsestään ja muista ihmisistä, miten reagoi muiden tekemisiin jne. saa arvokasta tietoa hänen persoonastaan.

Nämä "heti kun tapasin tiesin, että hän oli paha ihminen"-selitykset sen sijaan kuulostavat vahvistusharhalta. Kun ajattelet jonkun olevan paha, vahvistusharha saa sinut näkemään hänen tekonsa huonossa valossa. Hänen harkitsemattomat tekonsa vaikuttavat hänen todelliselta persoonaltaan, ja hyvät tekonsa vain yritykseltä näyttää hyvältä. Jos taas olisit saanut hyvän kuvan aluksi, hänen hyvät tekonsa näyttäisivät hänen todelliselta persoonalta, ja pahat tekonsa virheiltä, joita sattuu.

Kysymys on nimenomaan siitä että syystä tai toisesta toisesta ihmisestä ei välity sitä hyvää kuvaa, vaan asia jää ikäänkuin "auki". Ensivaikutelma on eri asia.  Ensivaikutelmaan voi yrittää itse vaikuttaa, mutta intuitiolta ei pääse karkuun. 

Vierailija
59/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä sen jotkut voi aistia AP, minä myös.

Jotkut ihmiset ovat intuitiivisempia ja alttiimpia aistimaan energiat, niin se vaan on, koska olemme pohjimmiltamme henkiolentoja/energiaa.

Vierailija
60/147 |
26.07.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen tavannut ja ollut tekemisissä valehtelijoiden ja huijareiden kanssa työni puolesta. Sain huonon vaikutelman näistä henkilöistä heti, mutta esimies ei uskonut, kun kerroin, että kaveria kannattaa pitää silmällä. Mutta uskoi parin kerran jälkeen, kun jokaisella kerralla tyyppi, josta olin varoittanut, varasti jotakin. 

Muutaman kerran olen myös jättänyt kaupanteon torissa, kun olen saanut jotenkin oudon tunteen myyjästä. Yhden kerran kaverini oli sitten ostanut postin kautta tuotteen yhdeltä myyjältä, josta sain huonon tunteen ja oli jäänyt ilman tuotetta. Oli tehnyt ilmoituksen ja poliisi kertoi, että samalla kaverilla oli kymmeniä samanlaisia huijauksia kontollaan.

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi seitsemän neljä