Lapsiperhe-elämässä ei ole mitään kadehdittavaa

No mäkin oon lapseton ja käyn täällä toisinaan, käyn siis ihan vain tällä aihe vapaa- osiossa jossa puhutaan lähinnä kaikesta muusta kuin lapsista, en noilla foorumeilla joissa ei mistään muusta puhutakaan. Sitä mäkin ihmettelisin, mitä siellä oikein tekisin. En kylläkään ole elämääni tyytyväinen, mutta se taas ei johdu lapsettomuudesta (siihen viitaten, että luultavasti elämäänsä tyytymättömät viettävät keskimäärin enemmän aikaa internetissä ja tällaisillakin palstoilla). Jostain kumman syystä muuten nimenomaan vauva- lehden keskustelufoorumi tunnetaan yleisesti katkerien ja vittumaisten ihmisten palstana, sitä MINÄ ihmettelen, jos useimmat keskustelijat on kuitenkin lapsistaan onnellisia äiti- ihmisiä

Lasten kanssa eläminen on muutakin kuin sitä raskasta pikkulapsiaikaa ( jossa siinäkin on omat ihanat puolensa). Minulla on nyt kaksi teini-ikäistä tytärtä ja minulla on lähes kaikki mitä sinullakin ap. Plus ne lapset.

Minulla on henkilökohtaista aikaa ja omaa vapautta. Otan aikaa omiin harrastuuksiini, matksutan ystävieni kanssa, voin matkustaa myös puolisoni kanssa paitsi että näiden isojen lasten mukaan ottaminen ei ole mikään uhraus -päin vastoin.

Koti on helppo pitää siistinä, tyttäret osallistuvat myös siivoamiseen ja toinen heistä on myös todella hyvä laittamaan ruokaa ja parempi leipoja kuin mikä ikinä. Kyllä on kiva soittaa töistä, että tekisitkö sellaisen ja sellaisen piirakan illaksi kun tulee ystäviä kylään :D

Eli lapsiperheen elämä ei ole vain yhdenlaista, se muuttaa muotoaan. Ja voit saada kaiken, mutta et yhtäaikaa. Lapsettomalla ei ole mitään mitä minä kahdehtisin, miksi niin tekisinkään koska mulla on sama ja vielä enemmän. Tämä on syytä pitää mielessä kun alkaa vertailemaan omaa elämäänsä perheisiin joissa on vielä pieniä lapsia.

Juu, mutta eihän kaikki halua niitä teini- ikäisiäkään? Varsinkin kun ne monesti tekee vähän muutakin kuin leipoo kakkuja silloin kun käsketään. Itse en siis ole vielä päättänyt haluanko lapsia vai en, ja uskon (ja toivon) että useimmat lapsiperheet pitää elämästään enemmän kuin lapsettomasta elämästä. Se on kyllä totta, että mietin, että mitä ihmeen sisältöä esim. yli 40- vuotiaalla lapsettomalla voi olla elämässään (ja luultavasti päädyn itse samaan kastiin) mutta sekin johtuu siitä, että koen heidän saavan kaiken elämän sisältönsä lapsista, mikä ei sekään kyllä kuulosta kovin houkuttelevalta.

saman voi sitten verrata sinkun ja seurustelevan eroa tai jopa sinkun ja naimississa olevan. kaikkihan kadehtivat sinkkua...

Niin, mutta jos sä ap luulet, että perhe-elämää elävä ei voi ottaa henkilökohtaista vapautta, omaa aikaa, matkustella ja saada helposti siistinä pidettävää kotia, niin siinä sinä olet ihan väärässä.

Monella perheellisellä on noi asiat, plus se perhe siinä vielä. 

Eriasia on pienten lasten kanssa, se aika ottaa vähän lujille, mutta ei kestä ikuisesti.

Jos sä sanot, että perhe-elämässä ei ole mitään kahdittavaa niin sä olet siinä silla lailla väärässä, että sä ajattelet vain sitä pikkulapsiaikaa ilmeisesti. Kun sulle on näköjään tärkeää se vapaus, matkustelu ja siisti koti. Se ei ole perheelliselle mikään mahdottomuus.

Mä voin kertoa mitä elämänsisältöä minulla +40 vuotiaalla äidillä on lasten lisäksi.

Mieheni, paras ystäväni, uskottuni, rakastettuni, lasteni isä.

Ystävät, laaja ihana ystäväpiiri, osin samoja naamoja alakoulusta asti, osa tullut elämän erivaiheissa mukaan. Näiden naisten ja muutaman miehen kanssa on ollut tosi hauskaa vanheta, verrata kokemuksia ja pitää välillä milloin mitäkin kissanristiäisiä, matkustella.

Perhe. Välillä niin rasittava ja kuitenkin ihana, oma perhe ja suku.

Työ, mielekäs työ josta pidän ja jossa olen hyvä. Olen myös taloudellisesti hyvin toimeentuleva työni ansiosta.

Koti, kaunis koti jonka sisustamisesta pidän, vaikka usein ne projektit vaan viivästyy...

Harrastukseni. Rajas harrastus joka vie aikaa ja rahaa, mutta antaa enemmän kuin uskoinkaan alunperin.

Matkustelu. Pieniä matkoja ystävien kassa ja vähän isompia oman perheen kanssa. Matkojen suunnittelu, toteutus ja kokemusten jakaminen on mukavaa.

Nämä kaikki voi olla myös lapsettomalla, mutta minulla on näitä kaikkia kirkkaampina omat lapseni. Minä en siis ole millään tavalla kateellinen jollekin lapsettomalla, ehkäpä he ovat jonain päivänä minulle -vaikka sitä ei nyt voikaan myöntää.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 19:26"]

Lapseton ei voi tasan tarkkaan tietää, mitä onnea ja harmeja perhe mukanaan tuo, mutta kaikki perheelliset ovat jossain vaiheessa olleet ns. vapaita ja eläneet sitä lapsettoman elämää.

[/quote]

Sinä et tiedä, millaista on olla vanhempi. Kuitenkin olet osannut päätellä, että vanhemmuus voisi olla sinusta miellyttävää. Aivan samalla tavalla minä olen päätellyt, ettei vanhemmuus ole minua varten. Tutkimuksiin, muiden kokemuksiin ja omiin havaintoihin perustuvaa tietoa päätöksen tueksi on saatavilla runsaasti. Useimmat elämän tärkeimmistä päätöksistä joutuu kuitenkin lopulta tekemään parhaan arvauksen varassa, koska ei varmasti ei voi tietää, mitet asiat tulevat omalla kohdalla järjestymään. Esimerkiksi vaikeasti vammainen lapsi saattaa kyllä pistää uusiksi useimmat vanhemmuuteen liittyvät käsitykset. -ap

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 16:31"]

Tiedän, että monet vanhemmat kadehtivat jotakin osaa lapsettomasta elämäntavastani, esimerkiksi henkilökohtaista vapautta ja omaa aikaa. Minun pitäisi kai olla vastavuoroisesti kateellinen joistakin vanhemmuuteen liittyvistä jutuista. Tosiasiassa en ole tähän päivään mennessä keksinyt yhtään asiaa, joka olisi lapsiperhe-elämässä paremmin kuin omassa lapsettomassa elämässäni.

Kaiken kivan ja mielekkään, mitä lapset tuovat mukanaan, voin saada myös muuta kautta. Ne asiat, jotka ovat lapsen saamisessa ainutlaatuisia, ovat minusta joko yhdentekeviä tai vastenmielisiä. En kaipaa voimakkaita tunnekokemuksia, elämän ääniä taloon, lasten kasvun seuraamista tai ajatusta oman suvun jatkumisesta. Tiedän, mitä elämältä haluan, ja siihen eivät kuulu lapset tai tyypillinen lapsiperheen elämä missään muodossa.

En tarkoita tällä mitään pahaa vanhempia kohtaan. Olen varma, että lasten kanssa eläminen on vaikeine hetkineenkin erittäin antoisaa, jos todella haluaa toteuttaa huoltajan, hoivaajan ja kasvattajan roolia.

[/quote]

Olenkin monesti miettinyt ja säälitellyt lapsettomia, mutta kirjoituksesi helpotti harmitustani.  Uskon kuitenkin että sinua suojaa se ettet tiedä mitä oikeasti menetät. Mutta siitä olen iloinen puolestasi! Onnellinen on se joka ymmärtää/kykenee nauttimaan elämästään sellaisena kuin se on tässä ja nyt.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 16:31"]

Tiedän, että monet vanhemmat kadehtivat jotakin osaa lapsettomasta elämäntavastani, esimerkiksi henkilökohtaista vapautta ja omaa aikaa. Minun pitäisi kai olla vastavuoroisesti kateellinen joistakin vanhemmuuteen liittyvistä jutuista. Tosiasiassa en ole tähän päivään mennessä keksinyt yhtään asiaa, joka olisi lapsiperhe-elämässä paremmin kuin omassa lapsettomassa elämässäni.

Kaiken kivan ja mielekkään, mitä lapset tuovat mukanaan, voin saada myös muuta kautta. Ne asiat, jotka ovat lapsen saamisessa ainutlaatuisia, ovat minusta joko yhdentekeviä tai vastenmielisiä. En kaipaa voimakkaita tunnekokemuksia, elämän ääniä taloon, lasten kasvun seuraamista tai ajatusta oman suvun jatkumisesta. Tiedän, mitä elämältä haluan, ja siihen eivät kuulu lapset tai tyypillinen lapsiperheen elämä missään muodossa.

En tarkoita tällä mitään pahaa vanhempia kohtaan. Olen varma, että lasten kanssa eläminen on vaikeine hetkineenkin erittäin antoisaa, jos todella haluaa toteuttaa huoltajan, hoivaajan ja kasvattajan roolia.

[/quote]

En enää edes jaksanut lukea tätä avausta loppuun asti, koska kirjoitustyyli on niin tunnistettava mm. tuohon jugend-talossa asuvaan elämäntapakerskailijaan. Seriously, kuinka monta aloitusta olet tästä samasta aiheesta jo tänään tehnyt? Ei sitten ole sitä hienoa ja upeaa ja kadehdittavaa elämää elettävänä, kun koko päivän ehdit vauvapalstalla roikkua ja tehtailla provoja?

Mutta siis oikeasti- kai kaikki myöntää, että maailmassa on vanhempia, joita omat lapset eivät vähempää voisi kiinnostaa? Toisin sanoen, kun on selvää, että lapset eivät tee kaikkia ihmisiä onnelliseksi, niin miten voi sanoa, että "et tiedä mistä jäät paitsi"? Kaikki ei koe kaikkia asioita samalla tavalla. Monethan kokee, että lapsen saaminen esim. muutti ajatusmaailman vähemmän itsekkääksi, antoi elämälle tarkoituksen ynnä muita seikkoja, joita on vaikea kuvailla, ja joiden vuoksi koetaan, että lapsettoman on mahdotonta tätä autuutta ymmärtää, niin kuitenkin todistetusti kaikille vanhemmille ei lapsen saaminen ole aiheuttanut samanlaisia muutoksia. Ja todennäköistä on, ettei se aiheuta niitä sellaiselle, joka ei lapsia alunperin ole halunnutkaan, vaikka onkin toki ihmisiä, jotka saavat lapsen vahingossa ja eivät sitten ymmärrä miksi eivät niitä halunneet jne mutta on myös toisenlaisia tarinoita

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 22:20"]

Mutta siis oikeasti- kai kaikki myöntää, että maailmassa on vanhempia, joita omat lapset eivät vähempää voisi kiinnostaa? Toisin sanoen, kun on selvää, että lapset eivät tee kaikkia ihmisiä onnelliseksi, niin miten voi sanoa, että "et tiedä mistä jäät paitsi"? Kaikki ei koe kaikkia asioita samalla tavalla. Monethan kokee, että lapsen saaminen esim. muutti ajatusmaailman vähemmän itsekkääksi, antoi elämälle tarkoituksen ynnä muita seikkoja, joita on vaikea kuvailla, ja joiden vuoksi koetaan, että lapsettoman on mahdotonta tätä autuutta ymmärtää, niin kuitenkin todistetusti kaikille vanhemmille ei lapsen saaminen ole aiheuttanut samanlaisia muutoksia. Ja todennäköistä on, ettei se aiheuta niitä sellaiselle, joka ei lapsia alunperin ole halunnutkaan, vaikka onkin toki ihmisiä, jotka saavat lapsen vahingossa ja eivät sitten ymmärrä miksi eivät niitä halunneet jne mutta on myös toisenlaisia tarinoita

[/quote]

Mitä haet näillä kirjoituksilla? Sitä, että joku sanoisi, että kyllä, juuri sinä olet oikeassa: suurin osa vanhemmista katuu lastenhankintaa ja on kateellisia juuri sinulle sinun "henkilökohtaisesta vapaudestasi" (kun nyt olet hienon ja söpön terminkin oikein keksinyt)? Haluat jonkun sanovan, että juuri sinä olet nyt ymmärtänyt elämästä jotain mitä kukaan muu ei koskaan ennen ja että juuri sinä olet suurin ja älykkäin ja mahtavin kaikista?

Hmm, minä (joka kirjoitin tuon "siis oikeasti blaa blaa"- jutun) en siis ole aloittanut tätä ketjua, enkä todellakaan usko, että suurin osa vanhemmista katuu lastenhankintaa, tai että kadehtisivat lapsettomien elämää- voin oikein hyvin kuvitella ja ymmärtää, miten hienoa lapsiperhe-elämä voi olla, ja itse asiassa minua ärsyttää vanhemmat, jotka pilaavat lastensa elämän tai vähintäänkin lapsuuden sillä että eivät jaksa heitä. Pointtini oli vain se, että on myös turhaa sääliä vapaaehtoisesti lapsettomia, tai väittää, että vapaaehtoisesti lapsettomat jäävät jostain mystisestä paitsi- kaikki kun eivät koe lasten saamista minään kovin erityisenä juttuna, mikä on sääli, ja juuri siksi on hölmöä tyrkyttää niiden hankkimista sellaisellekin, joka on itse päättänyt lapsia olla haluamatta, monen lapsen elämä kun on kamalaa sellaisissakin perheissä, joissa vanhemmat ovat tieten tahtoen lapset tehneet. Itse asiassa haluan jopa väittää, että liian moni tekee lapsia siksi kun se vain kuuluu asiaan. Ei kai itseisarvo ole täyttää maapalloa mahdollisimman monella ihmisellä, meitä kun on täällä jo nytkin aivan liikaa- pitäisi ajatella niiden jo omien olemassaolevien lastenkin tulevaisuutta ylikansoitetulla maapallolla eikä vain tehtailla lisää.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 22:03"]

Uskon kuitenkin että sinua suojaa se ettet tiedä mitä oikeasti menetät

[/quote]

Tämä on minusta melkoisen naiivi ajatus. Palstalta saa päivittäin lukea miehistä ja naisista, joita perhe-elämä ei selvästikään kiinnosta yhtään ja jotka myös osoittavat sen käyttäytymisellään. Kuten 31 tuossa edellä huomauttaa, kenelle tahansa maailmaa seuraavalle ihmiselle on selvää, etteivät kaikki pidä vanhemmuudesta, menesty vanhempina tai tule vanhemmuuden myötä onnelliseksi. Miksi on niin vaikeaa hyväksyä, että jotkut voisivat vaikka aavistaa tämän itsestään jo ennalta? -ap

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 22:13"]

En enää edes jaksanut lukea tätä avausta loppuun asti, koska kirjoitustyyli on niin tunnistettava mm. tuohon jugend-talossa asuvaan elämäntapakerskailijaan. Seriously, kuinka monta aloitusta olet tästä samasta aiheesta jo tänään tehnyt? 

[/quote]

Et ilmeisesti ole sitten kauhean hyvä tunnistamaan kirjoitustyylejä, koska en ole aloittanut tuota jugend-ketjua enkä ole vastuussa muistakaan aloituksista, joihin viittaat. Jos olisit jaksanut lukea tämän aloituksen loppuun, olisit huomannut, ettei tässäkään ollut kysymys provosta vaan yksinkertaisesta hajahuomiosta. Kuten johonkin toiseen ketjuun jo kommentoinkin, minua kiinnostaa keskustella elämäntapavalinnoista sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat tehneet hyvin erilaisia valintoja kuin minä. Ei tähän ole pakko kommentoida mitään, jos ei halua. -ap

Minä olin vannoutunut lapseton ihminen. Minä ja mieheni elimme todella menevää ja huoletonta elämää. Olimme onnellisia ja olimme vakaasti päättäneet että lapsia meille ei tule KOSKAAN! Molemmat meistä ahdistui lasten seurassa, enkä edes tykännyt kyläillä paikoissa joissa oli lapsia. Se kaaos, hektisyys, rutiinit jne. tuntui ihan käsittämättömän puuduttavalta. Kaupassa kun lapsi tai pieni vauva itki niin lähinnä tunsin suurta ärtymystä. En oikeastaan ollut ikinä kokenut mitään lämpimiä tunteita yhtäkään lasta kohtaan. Säälin kavereitani, joilla oli lapsia ja heidän elämänsä tuntui pyörivän ainoastaan kotona lasten ympärillä. Olin niin varma, etten tarvitse lapsia mihinkään, kun saan kaiken ja paljon enemmän silloiselta elämäntyyliltäni. Olin vapaa menemään, minulla oli unelmieni työpaikka ja intohimoinen suhde mieheeni.

Kunnes viime kesänä tein positiivisen raskaustestin. Alkushokista selvittyämme, päätimme pitää lapsen. Raskausaika oli kamalaa, voin pahoin, painoni nousi, jouduin jäämään töistä sairaslomalle, joka paikka särki ja tunsin itseni todella rumaksi. En enää viihtynyt muualla kuin kotona, koska voin henkisesti ja fyysisesti pahoin. Silloin ajattelin, että opinkohan minä ikinä rakastamaan tätä lasta. En tuntenut mitään sidettä sisällä kasvavaan lapseeni ja minua ei kiinnostanut ostella tulevalle vauvalle vaatteita tai suunnitella tulevaa nimeä.

Maaliskuussa sain pienen tyttäreni rinnalleni sektion jälkeen ja se oli siinä. Miten paljon voikaan jotain niin tuntematonta rakastaakkaan. En tuntenut oloani vielä äidiksi, mutta tiesin että rakastavani vauvaani. Kunnes vauva joutui ensimmäiseksi yöksi teholle tarkkailuun. Itkin koko yön. Minuun sattui fyysisesti, koska minun tiesin että vauvani paikka oli minun vieressäni. Silloin tajusin, että oikeastaan minulla ei ole mitään väliä, kunhan vauvallani on kaikki hyvin nyt ja ikuisesti. En tiennyt vauvan hoidosta mitään, mutta halusin oppia kaiken ja uhrata mitä vain elämässäni tuon pienen ihmisen takia.

Ei sitä voi lapseton oikeasti kuvitella, miltä se oikeasti tuntuu kun oma sydän on oman ruumiin ulkopuolella. Ei voi tietää kuinka sanoinkuvaamattoman hieno tunne se on, kun tajuat olevasi ehkä hiukan kömpelö äiti, mutta silti tuolle pienelle olet kaikkein rakkain, tärkein ja paras äiti. Minä luulin, etten voisi ketään ikinä rakastaa niin paljon kuin miestäni, mutta lapsi muutti senkin käsityksen. Lapsi myös muutti suhteemme. Nyt olemme perhe ja olemme yhdessä luoneet jotain niin kaunista, joka yhdistää meitä ihan uudella tasolla.

Luulin että ne oli vaan äitien jorinoita kun höpistiin, että "Et voi tietää, ennen kuin sinusta tulee äiti!". Nyt tiedän, ei sitä voikkaan tietää. Lapseni takia jaksan valvoa yöt, heijata tunti tolkulla itkua pois ja nukkua epämukavassa asennossa vain siksi kun en raaski herättää pientä joka on nukahtanut rinnalleni. Luulin että koirat, matkustelu, mieheni, täydellinen kotini ja unelmieni työ tekisivät minut onnelliseksi loppu elämäkseni. Nyt tiedän että onneni on kiinni tyttäressäni. En siis aio luopua omasta elämästäni kokonaan, mutta voin sanoa että mikään tässä maailmassa ei mene arvojärjestyksessä lapseni ja perheeni edelle.

En myöskään halua tuomita aloittajaa, koska noinhan minäkin ajattelin ennen :)

kadehdi nyt ap edes lapsiamme- lapsissa on tulevaisuus

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 23:19"]

Luulin että ne oli vaan äitien jorinoita kun höpistiin, että "Et voi tietää, ennen kuin sinusta tulee äiti!". Nyt tiedän, ei sitä voikkaan tietää. Lapseni takia jaksan valvoa yöt, heijata tunti tolkulla itkua pois ja nukkua epämukavassa asennossa vain siksi kun en raaski herättää pientä joka on nukahtanut rinnalleni. Luulin että koirat, matkustelu, mieheni, täydellinen kotini ja unelmieni työ tekisivät minut onnelliseksi loppu elämäkseni. Nyt tiedän että onneni on kiinni tyttäressäni. En siis aio luopua omasta elämästäni kokonaan, mutta voin sanoa että mikään tässä maailmassa ei mene arvojärjestyksessä lapseni ja perheeni edelle.

En myöskään halua tuomita aloittajaa, koska noinhan minäkin ajattelin ennen :)

[/quote]

Tää nyt menee ehkä jo ohi aiheen, mutta vaikka sinä taatusti oletkin kokenut lapsen saannin noin kuin sanoit, niin millä selität ne lukuisat uutiset siitä, kun äiti ja/tai isä on tappanut tai pahoinpidellyt tai tehnyt vaikka mitä kamaluuksia lapselleen? Miksi kaikki eivät ajattele, että "minulla ei ole mitään väliä, kunhan lapsellani on kaikki hyvin"? Kyllä minunkin mielestä lapsen saannin pitäisi mennä noin kuin sinä sen kuvailet, mutta eipä vaan aina mene. Kyllä tälläkin palstalla on sanottu, että on kyllä lapsensa hoitanut ja kasvattanut, mutta olisipa sitä ihan yhtä onnellinen tai onnellisempikin ollut ilmankin lapsia, eikä niitä välttämättä tekisi jos saisi uudelleen valita. Melko varmasti esim. oma äitinikin olisi vallan hyvin tullut toimeen ilman lapsia, eikä varmaankaan ole mitään äärimmäisiä tunteita minusta koskaan kokenut, minkä vuoksi itse tunnen vielä aikuisenakin olevani pohjimmiltaan tässä maailmassa semmoinen "pakollinen paha", vaikka olen saanut ruokaa ja vaatteita ja leluja jne, ehkä sen vain huomaa, haluaako joku oikeasti seuraasi vai huolehditaanko sinusta koska satut siinä olemaan.

Tiedoksesi ap, että jos on terveet, normaalit lapset (kuten useimmiten), niin ei se oma vapaus katoa kuin muutamaksi vuodeksi. Ja jos sattuu olemaan vielä mieskin kuvioissa (kuten useimmilla), niin ei edes siksi aikaa kokonaan. 

Mulla on kolme lasta (nuorin viisi) ikää alle 40 ja vapautta vaikka muille jakaa. Tietysti teen mielelläni paljon asioita lasteni kanssa, kuten käyn pelaamassa tennistä vanhimman lapseni kanssa. Mutta voin myös käydä yksin menoissani lähes aina kun haluan. 

Pikkulapsiaika on toki ristiriitaista aikaa. Usein parisuhde on sen ajan ihan perseestä ja hermo kireällä, mutta kyllä perhe on sen arvoinen. Eikä pikkulapsiaikakaan pelkästään mitään helvettiä ole. Kyllähän kaikki äidit tietää, kuinka esim. taapero on samaan aikaan jotain käsittämättömän söpöä ja samalla äärettömän vaativaa ja raivostuttavaakin. :)

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 23:19"]

Minä olin vannoutunut lapseton ihminen. Minä ja mieheni elimme todella menevää ja huoletonta elämää. Olimme onnellisia ja olimme vakaasti päättäneet että lapsia meille ei tule KOSKAAN! Molemmat meistä ahdistui lasten seurassa, enkä edes tykännyt kyläillä paikoissa joissa oli lapsia. Se kaaos, hektisyys, rutiinit jne. tuntui ihan käsittämättömän puuduttavalta. Kaupassa kun lapsi tai pieni vauva itki niin lähinnä tunsin suurta ärtymystä. En oikeastaan ollut ikinä kokenut mitään lämpimiä tunteita yhtäkään lasta kohtaan. Säälin kavereitani, joilla oli lapsia ja heidän elämänsä tuntui pyörivän ainoastaan kotona lasten ympärillä. Olin niin varma, etten tarvitse lapsia mihinkään, kun saan kaiken ja paljon enemmän silloiselta elämäntyyliltäni. Olin vapaa menemään, minulla oli unelmieni työpaikka ja intohimoinen suhde mieheeni.

Kunnes viime kesänä tein positiivisen raskaustestin. Alkushokista selvittyämme, päätimme pitää lapsen. Raskausaika oli kamalaa, voin pahoin, painoni nousi, jouduin jäämään töistä sairaslomalle, joka paikka särki ja tunsin itseni todella rumaksi. En enää viihtynyt muualla kuin kotona, koska voin henkisesti ja fyysisesti pahoin. Silloin ajattelin, että opinkohan minä ikinä rakastamaan tätä lasta. En tuntenut mitään sidettä sisällä kasvavaan lapseeni ja minua ei kiinnostanut ostella tulevalle vauvalle vaatteita tai suunnitella tulevaa nimeä.

Maaliskuussa sain pienen tyttäreni rinnalleni sektion jälkeen ja se oli siinä. Miten paljon voikaan jotain niin tuntematonta rakastaakkaan. En tuntenut oloani vielä äidiksi, mutta tiesin että rakastavani vauvaani. Kunnes vauva joutui ensimmäiseksi yöksi teholle tarkkailuun. Itkin koko yön. Minuun sattui fyysisesti, koska minun tiesin että vauvani paikka oli minun vieressäni. Silloin tajusin, että oikeastaan minulla ei ole mitään väliä, kunhan vauvallani on kaikki hyvin nyt ja ikuisesti. En tiennyt vauvan hoidosta mitään, mutta halusin oppia kaiken ja uhrata mitä vain elämässäni tuon pienen ihmisen takia.

Ei sitä voi lapseton oikeasti kuvitella, miltä se oikeasti tuntuu kun oma sydän on oman ruumiin ulkopuolella.

[/quote]

Kirjoituksesi on oikein sympaattinen, 36. :) Osaat ilmeisen hyvin pukea sanoiksi tuoreeseen äitiyteen liittyvää tunnemyllerrystä. Synnytyksen jälkeen vapautuu paljon oksitosiinia, jonka aikaansaama euforian tunne auttaa äidin ja lapsen kiintymyssuhteen muodostumisessa. Lisääntymisbiologiamme toimii erittäin fiksusti, kun se ei jätä jälkeläisistä huolehtimista pelkän yksilön velvollisuudentunnon varaan. Vaikka kuvaamasi tunteet eivät olekaan mitään sellaista, mitä haluaisin itse kokea, näkökulmasi on hyvin kiinnostava ja hyvin kirjoitettu. -ap

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 16:31"]

Tiedän, että monet vanhemmat kadehtivat jotakin osaa lapsettomasta elämäntavastani, esimerkiksi henkilökohtaista vapautta ja omaa aikaa. Minun pitäisi kai olla vastavuoroisesti kateellinen joistakin vanhemmuuteen liittyvistä jutuista. Tosiasiassa en ole tähän päivään mennessä keksinyt yhtään asiaa, joka olisi lapsiperhe-elämässä paremmin kuin omassa lapsettomassa elämässäni.

Kaiken kivan ja mielekkään, mitä lapset tuovat mukanaan, voin saada myös muuta kautta. Ne asiat, jotka ovat lapsen saamisessa ainutlaatuisia, ovat minusta joko yhdentekeviä tai vastenmielisiä. En kaipaa voimakkaita tunnekokemuksia, elämän ääniä taloon, lasten kasvun seuraamista tai ajatusta oman suvun jatkumisesta. Tiedän, mitä elämältä haluan, ja siihen eivät kuulu lapset tai tyypillinen lapsiperheen elämä missään muodossa.

En tarkoita tällä mitään pahaa vanhempia kohtaan. Olen varma, että lasten kanssa eläminen on vaikeine hetkineenkin erittäin antoisaa, jos todella haluaa toteuttaa huoltajan, hoivaajan ja kasvattajan roolia.

[/quote]

Hankkiiko joku lapsia tunnekokemusten takia? Niitähän saa leffoista, kirjoista, musiikista. Itkettää ja naurattaa.

Hankkiiko joku lapsia metelin takia? Sitä on nykymaailmassa tarpeeksi ilmankin.

Joku ehkä haluaa seurata kasvua tai nähdä omien geenien tuloksen, aika monikin...Mutta nykykasvatuksella, eipä tuo paljon iloa tuota kun opetetaan lapsille vain materialismia ja pärjäämistä ja omia etuja.

Vaikea tietenkään sanoa kun sitä toista vaihtoehtoa ei voi elää, lapsettomuutta, mutta minä olen oppinut lähes kaiken lapsiltani, mitä tiedän ja osaan ihmisyydestä. Olisin eri ihminen lapsettomana. Mutta tosiaan ehkä olisin muuttunut iän myötä muutenkin. mahdotonta tietää.