Miten kertoisit _rehellisesti_ lapsiperhe-elämästä lapsia harkitsevalle?

Olin terve kolmekymppinen, kun aloin odottamaan ainoaa lastani. Minä olin etukäteen varautunut siihen, että raskausaikana ja vauvavuonna saattaisi olla jotain yksittäistä haastetta. Tyyliin, että nukuttaisiin tosi huonosti. Omalla kohdalla kävi huono tuuri ja kerralla tuli monta vaikeaa asiaa. Raskaus oli hankala koko 9 kk ajan eli ei ollut tietoa mistään puuhakkaasta raskaudesta. Synnytyksestä toipuminen kesti. Vauvalla oli koliikki, allergiaa ja refluksia. Yöt oli rikkonaisia ja päiväunia ei meillä nukuttu kuin 30 minuutin pätkissä, jos silloinkaan. Itkevän ja huutavan vauvan kanssa ei juuri lähdetty vaunulenkkejä kauemmaksi kotoa, kun ihmiset tuijotti. Jäi kokematta vauva-aika, jolloin vauva vain tyytyväisenä jokelteli, nukkui paljon ja söi tyytyväisenä. Sairastuin kaupan päälle synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja lopulta sairastuin fyysisesti ihan pysyvästi. Lapsen kohdalla haasteet helpottivat reilun vuoden iässä, mutta minulle tuo fyysinen sairaus jäi pysyvästi. Jos en olisi sairastunut fyysisesti, niin voimavarat olisivat olleet paljon paremmat. Onneksi on ollut aktiivinen puoliso, joka on ottanut koppia lapsiperhe-elämästä, kun olen ollut sairauden takia huonossa kunnossa. Lapsiluku jäi sairastumiseni vuoksi yhteen. Sen siis sanoisin, että koskaan ei tiedä, mitä saa. Ei lapsen, eikä oman terveyden osalta. Äidinkin terveys saattaa heitellä raskauden/synnytyksen jälkeen, osalla jää jopa pysyviä haittoja. Näitä asioita ei voi etukäteen ennustaa. 

Kertominen on aika turhaa, koska jokainen kokee asiat ihan omalla tavallaan. Jollekin sama asia on mukavaa ja toiselle ahdistavaa ja stressaavaa, riippuu pitkälti ihmisen perusluonteesta. 

 Lähtekää 5uomesta. Suomi sukeltaa koko ajan. Suomessa päättäjät ovat pahoja.

Minulle lapseni on rakkainta maailmassa ja ihan aidosti nautin lapsiarjesta. Silti tai juuri siksi sanoisinkin muutaman vinkin:

-Valitse miehesi huolella. Se ei kerro mitään, jos miehesi lupaa etukäteen tehdä oman osansa ja olla osallistuva isä. Katso sitä, miten hän hoitaa muuta elämää: auttaako toisia ihmisiä, tekeekö nurisematta myös ikäviä/tylsiä velvollisuuksia, arvostaako sinua, onko todella orientoitunut viettämään vapaa-aikaa harrastusten ja kaverien parissa jne. Nämä asiat nimittäin näkyvät myös lapsiarjessa. Jos mies on aiemmin ollut omaan napaan tuijottaja, jota ei ikävät velvollisuudet nappaa ja harrastukset/kaverit haukkaavat vapaa-ajasta leijonanosan, niin sama meno jatkuu lapsen synnyttyäkin. Puolisolla on valtavan iso merkitys lapsiarjessa, sillä harvalla on kovin kummoisia tukiverkkoja ympärillä. Eikä niidenkään varaan kannata laskea, aika monille on etukäteen lupailtu hoitoapua, jota ei kuitenkaan tule.

-Lapsiarjesta korostuvat ihmisten puheissa usein huonot puolet, vaikka oikeasti siinä on paljon hyvää. Lapsen kehitystä on ihana seurata. Meillä on 3-vuotias ja on ollut uskomatonta seurata liikkumisen, puheen ja ajattelun kehitystä. Lapsella on ihan oma huumorinsa ja hauskat jutut vanhempien kanssa. Lapsen ilo ja rakkaus on vilpitöntä. Ja se täytyy sanoa, että oma lapsi on ihan eri asia kuin jonkun toisen lapsi. Ei minussa herätä samanlaista syvää onnea ja iloa seurata vierestä jonkun toisen lapsen kehitystä, vaan oman lapsen kohdalla tilanne on erilainen. Sekin varmasti vaikuttaa, että olen lapsirakas ja aidosti nautin lapsen kanssa yhdessä tekemisestä. Kaikkihan ei tykkää viettää aikaansa leikkipuistoissa, lasten kirjoja lukien, yhdessä kotitöitä tehden ja leikkien, mutta minusta se on mukavaa.

Vierailija kirjoitti:

Synnytys on kamala, vauva-aikana jää unet vähiin. Lapsen ollessa 3-4 vuotias helpottaa.

Ei se helpota noin nopeasti! Unet ehkä, mutta ei muu.

Täällä ja lehdissä on kirjoituksia sairastuneista äideistä ja yleensä sitten niin että onneksi isovanhemmat tai mies otti koppia lapsiarjesta. Kaikille ei käy niin hyvin. Itse olen vastannut lapsiarjesta lähes 100% yksin siitä asti kun lapset oli vähän alle kouluikäisiä ja vauva-ajan myös lähes yksin kun miehellä oli useampi sata matkapäivää vuodessa työn takia. Isovanhempien apua ei ollut sairauksien ja pitkän matkan ja etäisten välien takia ja nyt kun lapset pian aikuisia ovat kaikki isovanhemmat kuolleet. Olen myös elättänyt lapset lähes 100% yksin. Tähän kannattaa varautua. Kannattaa hankkia itse se hyvä koulutus ja hyväpalkkainen työ jos pystyy. Jos on rahaton ja sairas niin miettisin tarkkaan. Tukea et välttämättä saa mistään.

Täällä joku sanoi, ettei saa valittaa lapsiperheiden palveluista Suomessa. Usko tai älä, mutta nämä palvelut ovat heikentyneet paljon esimerkiksi omasta lapsuudestani. Esimerkkinä oma 3 v täyttävä lapseni:

-1 v täytettyä lapsella on ollut kerran vuodessa neuvola, lääkärintarkastus on 4 v iässä.

-hammastarkastusta ei ole ollut kertaakaan lapsen elämän aikana, kutsu tulee ehkä 3 v synttärien jälkeen (jos kaupungin hammashoidossa on antaa aikoja). Näistä karsittiin korona-aikana.

-lapsi käy kunnallisessa päivähoidossa.

Tässä on palvelut, joita on tarjolla omassa kotikaupungissani lapselle/hänen perheelleen. Jos vanhempi haluaisi esim. jutella neuvolapsykologin kanssa jaksamisestaan, niin ei käy, koska keskustelun aiheena ei ole lapseen vaan vanhempaan liittyvä asia. Julkisella puolella ei muuten ole aikoja antaa, kun tilanne on niin huono. En halua edes kuvitella, miten huono tilanne on erityistä tukea tarvitsevien lasten kohdalla. Enkä edes uneksi kotiavusta, jota omassa lapsuudessani oli saatavilla, jos vaikka perheen äidillä meni jalka poikki. Nykyisin on pärjättävä omillaan.

Lapsiperheiden palvelut ovat huonontuneet merkittävästi, vaikka kuinka muuta väittäisi. Kaikestahan nykyään on karsittu.

Että lapset ovat parasta, suurinta ja syvällisintä elämän rikkautta mitä olen saanut. Minulle siunaantui kaksi ja sen vuoksi on kannattanut kärsiä 2 keskenmenoa, yksi kohtukuolema ja paljon lapsettomuushoitoja. Luojalle kiitos, että jaksoin olla sitkeä, perhe on parasta mitä elämällä on annettavanaan.

Vierailija kirjoitti:

Olin terve kolmekymppinen, kun aloin odottamaan ainoaa lastani. Minä olin etukäteen varautunut siihen, että raskausaikana ja vauvavuonna saattaisi olla jotain yksittäistä haastetta. Tyyliin, että nukuttaisiin tosi huonosti. Omalla kohdalla kävi huono tuuri ja kerralla tuli monta vaikeaa asiaa. Raskaus oli hankala koko 9 kk ajan eli ei ollut tietoa mistään puuhakkaasta raskaudesta. Synnytyksestä toipuminen kesti. Vauvalla oli koliikki, allergiaa ja refluksia. Yöt oli rikkonaisia ja päiväunia ei meillä nukuttu kuin 30 minuutin pätkissä, jos silloinkaan. Itkevän ja huutavan vauvan kanssa ei juuri lähdetty vaunulenkkejä kauemmaksi kotoa, kun ihmiset tuijotti. Jäi kokematta vauva-aika, jolloin vauva vain tyytyväisenä jokelteli, nukkui paljon ja söi tyytyväisenä. Sairastuin kaupan päälle synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja lopulta sairastuin fyysisesti ihan pysyvästi. Lapsen kohdalla haasteet helpottivat reilun vuoden iässä, mutta minulle tuo fyysinen sai

Ja ilman lasta sinulla olisi nyt vain fyysinen sairautesi. Sinuna olisin kiitollinen, että ehdit kuitenkin lapsen tehdä. Itse myöhästyin siitä junasta ja nyt myöhemmin rappeutuvan selkärangan kanssa ei noin vain enää lasta tehdäkään.

Rehellisesti, en usko että elämä ilman lapsia olisi puoliksikaan näin hyvä. Lapset tuovat elämään iloa ja leikkisyyttä. Kaikissa ikävaiheissa lapsissa on jotain ainutlaatuista. Kasvu ja kehitys, oppimisen ilo, tiedostavuuden kehitys teininä jne.

Rehellisesti, helpommalla olisi silti päässyt ilman. 

Vierailija kirjoitti:

Täytyy olla valmis luopumaan pitkään nukkumisesta, koko päivän kestävästä sängyssä makoilusta, spontaanista seksielämästä, extemporetekemisistä, rauhassa herkuttelusta, kodin hiljaisuudesta ja rauhasta... Eli kaikesta kivasta.

Miksi tätä on alapeukutettu? Tuohan on totuus.

Lapsen myötä menet oman rauhan ja yksityisyyden täysin

Ehdottaisin kuukauden työkokeilua paikalliseen lastensuojelu laitokseen.

Eiköhän se järki voita sen jälkeen.

Ollut elämäni hienoin asia. 

Vanhemmuus sopii paremmin ekstrovertille. Introvertin elämä muuttuu ahdistavaksi lapsen myötä.

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti, en usko että elämä ilman lapsia olisi puoliksikaan näin hyvä. Lapset tuovat elämään iloa ja leikkisyyttä. Kaikissa ikävaiheissa lapsissa on jotain ainutlaatuista. Kasvu ja kehitys, oppimisen ilo, tiedostavuuden kehitys teininä jne.

Rehellisesti, helpommalla olisi silti päässyt ilman. 

Rehellisesti sanottuna minun lapsivapaa elämä on iloisempaa ja leikkisempää kuin kenenkään tuntemani lapsellisen elämä. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti, en usko että elämä ilman lapsia olisi puoliksikaan näin hyvä. Lapset tuovat elämään iloa ja leikkisyyttä. Kaikissa ikävaiheissa lapsissa on jotain ainutlaatuista. Kasvu ja kehitys, oppimisen ilo, tiedostavuuden kehitys teininä jne.

Rehellisesti, helpommalla olisi silti päässyt ilman. 

Rehellisesti sanottuna minun lapsivapaa elämä on iloisempaa ja leikkisempää kuin kenenkään tuntemani lapsellisen elämä. <3

Mistä voit tietää kun et ole kokenut kuin toisen. <3 lapsia omaavilla on kokemusta kummastakin tilanteesta joten parempi arvioida. 

Ehkä sanoisin, että elämä tuntuu tietyllä tapaa täydemmältä lasten kanssa. On enemmän rakkautta, huolta, hauskuutta, vastuuta.. Itse viihdyn tosi hyvin äitinä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rehellisesti, en usko että elämä ilman lapsia olisi puoliksikaan näin hyvä. Lapset tuovat elämään iloa ja leikkisyyttä. Kaikissa ikävaiheissa lapsissa on jotain ainutlaatuista. Kasvu ja kehitys, oppimisen ilo, tiedostavuuden kehitys teininä jne.

Rehellisesti, helpommalla olisi silti päässyt ilman. 

Rehellisesti sanottuna minun lapsivapaa elämä on iloisempaa ja leikkisempää kuin kenenkään tuntemani lapsellisen elämä. <3

Mistä voit tietää kun et ole kokenut kuin toisen. <3 lapsia omaavilla on kokemusta kummastakin tilanteesta joten parempi arvioida. 

Paitsi ettei ole, lapsivapautta voi ymmärtää vain sen kokenut eli lapsivapaa loppuelämän, ei ole sama asia kuin olla lapseton ennen lapsia. Ja jokainen on kokenut lapsiperhe-elämän, olemmehan kaikki olleet joskus lapsia. Ja juu, ei ole sama kokemus olla perheessä lapsen kuin vanhemman roolissa, kokemus silti on. Mutta turha tästä alkaa vääntämään. Eri asiat sopivat eri ihmisille.

MIEHILLE:

Sulle kerrotaan, että parisuhteessa ei mikään muutu. Että kumppani on ihan siinä vauva-vaiheessa tietenkin hyvin kiinni lapsessa, mutta normaali yhteiselämänne palaa kyllä pian. Tuo kaikki on bullshittiä. Vauva-aikana nainen todellakin on vain kiinni vauvassa. Väsynyt tekemään yhtään mitään muuta ja väsynyt sitä on toki itsekin. Nainen ottaa sellaisen äitiroolin, joka on kaikkea muuta kuin eroottinen. Kun yhdynnät lapsen saamisen jälkeen palaavat, niin ne ovat erilaisia muutenkin kuin vain fysiologisesti. Nainen kuuntelee siinä vauvan itkuhälytintä samalla ja koittaa sanoa sinulle, että tule jo, niin aletaan molemmat sitten nukkumaan. Mutta tuolloin seksi kuitenkin vielä sentään edes onnistuu, vaikkakin on paikoin aika ilotonta seksiä. Lapsen kasvaessa petihommat muuttuu entistä vaikeammiksi. Äitirooli naisella vahvistuu ja pahimmillaan hän puhuttelee itseään pelkästään vain äitinä. Kaukana on siis erotiikka. Ensin ollaan päivät töissä, sitten iltapäivät harrastetaan tai puuhastellaan lapsen kanssa. Kun lapsi joskus vihdoin ja viimein saadaan sänkyyn ja sieltä ei enää kuulu huutoa "äiti, mua ei nukuta", niin kello on jo niin paljon ja olette päivän tohelluksesta niin väsyneitä, että on turha kuvitellakaan että alkaisit kaivaa BDSM-leluja lipaston laatikosta tai kehottaisit mauijaasi vetämään sairaanhoitajan rooliasun päälle. Jos jotain jaksaa, se on 5min pikapano ja nukkumaan. Viikonloput menee lapsen touhuissa yhtä lailla ja varsinaista "parisuhdeaikaa" saatte kerran kolmessa kuukaudessa, kun mummi ottaa lapsen yökylään.

Lapsen edelleen kasvaessa petihommat vaikeutuvat aina vain lisää. Lapsen nukkumaanmenoaika pitenee ja pitenee aina vain myöhemmäksi. Lapsi myös sitten joskus kouluiässä tajuaa asioita liikaa ja pitää olla mahdollisimman hiljaa, ettei lapsi vain herää panemisen ääniin. Ja jos on useampi eri ikäinen lapsi, niin se menee niin että vanhempi lapsi valvoo pitkälle iltaan ja nuorempi lapsi taas herää todella aikaisin kömpien teidän sänkyyn. Ei siinä kuulkaa jätkät ihan mitään nussimisen maratooneja päästä missään kohtaa vetämään, toisin kuin silloin nuorempana ja lapsettomana ajanjaksona. 

Lapset kasvaa ja vanhempi alkaa olla jo kohta lähellä kahdeksaatoista. Muijalla on siinä kohtaa vaihdevuodet päällä ja tajuat, että olet menettänyt hänessä sen kaikkein herkullisimman ajan. Sen ajan jolloin häntä halusi panna aina kun näki vähissä vaatteissa, saati alasti. Huomaat että olet yhdessä haluttoman ja vähän vanhan naisen kanssa. Vanha toki sitä on itsekin ja parrassa ekat harmaat erottaa jo selvästi. Alat miettimään omaa seksuaalielämääsi ikään kuin filminauhana taakse päin ja tajuat, että suurimman osan elämäsi orgasmeista olet itse asiassa saanut katsomalla aikuisviihdettä iltaisin muijan jo nukkuessa. Säälit itseäsi, säälit kohtaloasi, mutta ajattelet toiveikkaasti että ehkäpä se hurja rietastelu alkaa oikein kunnolla kun muksut muuttavat omilleen opiskelemaan.

Opiskelut alkaa ja lapset muuttaa kotoa. Kaivat lipaston laatikosta ne vuosikymmenet vanhat BDSM-lelut valmiiksi, rasvaat nahkapiiskan ja öljyät käsirautojen lukot. Siinä kohtaa muija sanoo haluavansa jutella. Hän kertoo, että kokee teidän kasvaneen niin erilaisiksi ihmisiksi mitä silloin joskus olitte ja hän haluaa nyt erota, lähteä kiertämään Indonesian saaristoa alasti ja etsiä kadotettua nuoruuttaan. Sinä itse päädyt läheiseen Pub Pamelaan kiskomaan keskikaljaa viikonloppuisin ja katsomaan kurttunaamaisia pubiruusuja sillä silmällä, että olisiko joukossa joku joka tykkäisi piiskaleikeistä.