Miten kertoisit _rehellisesti_ lapsiperhe-elämästä lapsia harkitsevalle?

Vierailija kirjoitti:

Hassua miten näissä kommenteissa painottuu negatiivisuus, ja kaipuu ikuiseen teiniaikaan ja "vapauteen"?

Ei mikään ole niin täyttä ja tarkoituksellista elämää, kuin oman lapsen vanhemmuus. Ei mikään. Kaikille sitä mahdollisuutta ei anneta, sille ei voi mitään. 

Niin, tarkoituksellista _sinulle_.

Minulle lähinnä rasite.

Vierailija kirjoitti:

Ekaksi, pakko sanoa, etten tiennyt niin kaiken voittavasta rakkaudesta mitään ennen lapseni syntymää. Positiiviset ensin.

Tokaks, menetät yöunesi, vessarauhaa omille yksityisille toimille ei enää välttämättä ole, olet alituisessa hälytysvuorossa vuosikausia (olit sitten kotona, tai töissä), mielenrauha on pahimmillaan mennyttä, mietit millä kaikilla tavoilla voit pilata lapsesi elämän ymmärtämättömyyksissäsi, mitä kaikkea pahaa maailma voi sun lapselle tehdä jne. jne. 

Lopetetaan positiiviseen, kun lapsesi sanoo ensimmäisen sanan, hymyilee sulle tahraisella naamallaan ja juoksee syliisi; sama se minkä ikäisenä. OLI KAIKEN VAIVAN VÄÄRTI!

Samoja ajatuksia. Pitkään ajattelin, että en halua lapsia. No näin se iän myötä ajatus muuttui. Naurattaa kyllä, että viikko sitten oltiin koko perheen kanssa cittarissa, ja mies jäi vahtimaan lapsia, kun mulla iski vessahätä. Nauroin miehelle, että elämäni ihanin viisi minuuttinen cittarin vessassa p A s k Al la, kun kukaan ei ryntää ovesta ja huuda "äitiii!!". No kun vuodet vierii, niin aika kultaa myös muistot. Tuntuu jo nyt, että miten ne vauvat on jo päiväkoti-ja kouluiässä. Matkustaminen helpottuu koko ajan. Nautin  miten saan näyttää lapsille uusia paikkoja ja antaa kokemuksia, mihin itsellä ei lapsena ollut mahdollisuuksia. 

Upp

Jos saat vammaisen lapsen, on turha odottaa yhteiskunnalta apua. Jos lapsi on vaikeahoitoinen, on turha yleensä odottaa apua sukulaisilta tai ystäviltä. Vaikeavammaisen lapsen vanhemmista toinen joutuu yleensä jäämään pois töistä, koska yhteiskunta ei myönnä tarvittavia tukia / palveluita.

Lapsi on syntyä terveenä, mutta vammautua myöhemmin onnettomuuden tai sairauden seurauksena.

Lapsi antaa elämään paljon sisältöä ja tarkoitusta. Ja tietysti myös murhetta ja ikuista huolta. Ehdottomampaa rakkautta, et saa muualta kuin omalta lapselta. 

Tietysti arki on välillä raskaampaa, mutta niin se on ilman lastakin.

Itse muistan että peloteltiin väsymyksellä, vaippavuorilla, loputtomalla pyykkäyksellä ym. Itse en koskaan kokenut mitään noista kuormittavana. Sen sijaan se huoli omasta lapsesta, vielä senkin jälkeen kun muuttavat pois kotoa, on välillä valtavaa. En sitä tietenkään lapsen niskaan kaada ja hienosti heillä on mennyt pääosin, mutta kyllä sydän on palasina itselläkin silloin kun oma lapsi esim. ekan kerran kokee eron tai kaverin kuoleman.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi antaa elämään paljon sisältöä ja tarkoitusta. Ja tietysti myös murhetta ja ikuista huolta. Ehdottomampaa rakkautta, et saa muualta kuin omalta lapselta. 

 

Tietysti arki on välillä raskaampaa, mutta niin se on ilman lastakin.

Raskaampaa se voi silti olla lapsen kanssa, jos ei koe haluavansa lasta elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi antaa elämään paljon sisältöä ja tarkoitusta. Ja tietysti myös murhetta ja ikuista huolta. Ehdottomampaa rakkautta, et saa muualta kuin omalta lapselta. 

 

Tietysti arki on välillä raskaampaa, mutta niin se on ilman lastakin.

Omilta vanhemmiltaanhan sitä ehdotonta rakkautta saa. Eivät lapset (pieniä lapsia lukuunottamatta) vanhempiaan välttämättä ehdottomasti rakasta. Päinvastoin, haluavat vähitellen irtaantua ja päästä lentämään omilla siivillään.

Vierailija kirjoitti:

Hassua miten näissä kommenteissa painottuu negatiivisuus, ja kaipuu ikuiseen teiniaikaan ja "vapauteen"?

Ei mikään ole niin täyttä ja tarkoituksellista elämää, kuin oman lapsen vanhemmuus. Ei mikään. Kaikille sitä mahdollisuutta ei anneta, sille ei voi mitään. 

Niinhän se on monelle. Mutta tässä kysyttiin rehellisyyttä. Oma ohjeeni on, että aina pitäisi mieluummin jättää lapset tekemättä kuin tehdä siksi, että joku muu kehottaa. Jos oma jaksaminen epäilyttää tai uskoo että lasten hoitaminen on helppo nakki, ei pidä ryhtyä hommaan. 

Olet ehkä niin vanha ettet muista miten järkyttävän raskasta lasten kanssa usein on, ja millainen muutos se on lapsettomien elämään. Jo pienen vauvan kanssa voi olla jaksaminen todella kovilla. Jos oma motivaatio epäilyttää, lapsia EI pidä tehdä, koska kärsijänä vanhempien jaksamisen tai kiinnostuksen puutteesta ovat suoraan ne viattomat lapset. Jokaisella lapsella pitäisi olla ERITTÅIN motivoituneet vanhemmat. Se auttaa jaksamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi antaa elämään paljon sisältöä ja tarkoitusta. Ja tietysti myös murhetta ja ikuista huolta. Ehdottomampaa rakkautta, et saa muualta kuin omalta lapselta. 

 

Tietysti arki on välillä raskaampaa, mutta niin se on ilman lastakin.

Raskaampaa se voi silti olla lapsen kanssa, jos ei koe haluavansa lasta elämäänsä.

Ymmärrän kyllä, onneksi meillä on vapaus valita 

No mulla ei oo omia lapsia mutta sanoisin kuitenkin että:

- pahinta on vaipan vaihto. 

- parasta on varmaan kun lasta saa silittää (mulla on itellä kissoja niin tiedän miten ihanasti ne kehrää).

 Eli summa summa sanoisin että kannattaa hankkia lapsi jos siltä tällä hetkellä tuntuu :) Mutta mulla ei tosiaan ole omia lapsia ja oon kuulemma vela.

Up

Pienen vauvan kanssa arki on unen puutteen vuoksi rankkaa, jos voit, hanki joku apu hoitelemaan vauvaa silloin tällöin että saat nukkua univelkaa pois. Kodin ei tarvitse olla aina esittelykunnossa, siihen ei ole voimia tai aikaa.

Se on vaativaa välillä, mutta tuo elämääsi merkityksen ja rakkauden tavalla josta lapseton ei voi edes unelmoida. Aivan parasta, kadut jos et hanki lapsia.

Nostoa