Miten toiset löytävät aina uuden kumppanin, mutta toiset eivät milloinkaan?

Toiset tyytyvät omaan tasoonsa ja toiset kuvittelevat olevansa prinsessoja koska isä on niin sanonut.. mutta uskokaa oikeasti, ette te ole. Ei ne prinsessat ole mitään yyhhoo murmeleita ,ei tuhkimoita vaikka niin harhoissanne uskottekin.

Kun nainen myöntää itselleen,että on vain tavallinen rupikonna niin hän saa sammakkoprinssinsä. 

Ja thats it! 

Vierailija kirjoitti:

Toiset tyytyvät omaan tasoonsa ja toiset kuvittelevat olevansa prinsessoja koska isä on niin sanonut.. mutta uskokaa oikeasti, ette te ole. Ei ne prinsessat ole mitään yyhhoo murmeleita ,ei tuhkimoita vaikka niin harhoissanne uskottekin.

Kun nainen myöntää itselleen,että on vain tavallinen rupikonna niin hän saa sammakkoprinssinsä. 

Ja thats it! 

Rumalla naisella on vielä vaikeampaa tässä yhteiskunnassa kuin rumalla miehellä. Ja miehillä nimenomaan on liian suuret luulot ulkonäöstään aika usein, useammin kuin naisilla. Naiset saavat elämän mittaan kuulla arvosteluista ulkonäöstään ja usein nämä arvostelut tulevat miehiltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sille joka kysyi toimintaohjeita, jos näkee kivan miehen vaikka kirjastossa: älä jää epäröimään ja tuijottelemaan 20 sekuntia pidempään vaan sano heti jotain. Niin jää on rikottu ja voi höpistä niitä näitä, jos huvittaa.

Tulee vaivautunut tunnelma, jos mulkoilee kauan.

Ja jos se toinen ei vastaa tms, voi häipyä paikalta nolostumatta, oma ongelmansa hällä, jos ei tartu onkeen.

Tämä on ehkä se sosiaalisen pelisilmän taito, jota voi harjoitella aivan hyvin. :)

Tokaisen jotakin säästä/talvesta/nousseesta suklaapatukan hinnasta tms, ja teen samaa naapurin mummoillekin, mistä syystä minut kai koetaan helposti lähestyttäväksi.

Eikö kirjastossakaan saa enää olla rauhassa? 

Saa toki olla. Ohje Pidä katseesi tiukasti kirjassa/lehdessä. Käännä ennakoivasti selkäsi kysymisetäisyydellä oleville ihmisille. Pidä myös naama ns. norsun- kilin- tai muun elikonv***lla. LOL, niin kyllä se siitä lähipaniikki ohi menee.

Mielenkiintoinen kysymys.

Itse en ole koskaan seurustellut vakavasti, koska en halua. Tämä todennäköisesti johtuu traumataustasta. En kestä edes sitä, että joku haluaa tavata, koska se tuntuu ripustautumiselta ja ahdistaa, aivan kun minun pitäisi pitää toisesta huolta ja unohtaa mitä itse haluan (tulla jätetyksi rauhaan). En ole älyllisesti tyhmä, toki tiedän, ettei näin ole, muttei jonkun asian tietäminen muuta sitä miltä se tuntuu. Normaalitilanteessa kukaan ei ole minusta kiinnostunutkaan. Olen ystävällinen ja juttelen, jos joku muu aloittaa yms. mutta selvästi se, etten hae oikeaa kontaktia, tulee jotenkin kommunikoiduksi muille.

Jossain vaiheessa yritin elää normaalimmalla tavalla ja olin avoimempi ihmisten suhteen. Tätä kesti muutaman viikon. Olen nainen ja ajattelin myös kokeilla olla toisen naisen kanssa, koska se ei tunnu yhtä ahdistavalta. Kävi ilmi, että ei se ihan yhtä paljon ahdistakaan, mutta seksuaalisesti en pysty kiinnostumaan naisesta, läheisyyden ja romantiikan tasolla kyllä, mutta seksuaalisesti en. Tuon muutaman viikon aikana kolme ihmistä ihastui minuun yhtä aikaa. En edes käynyt missään, missä en kävisi normaalisti vaan törmäsin heihin töissä ja muualla, jossa olin olosuhteiden pakosta.

Käytännössä ero käytöksessä on todella pieni, eikä sitä välttämättä ole ollenkaan konkreettisissa teoissa tai sanoissa, joilla vastaa. Se on asenteessa, joka välittyy alitajuisesti elekieleen ja ilmeisiin, ja koska alitajuista ei tee tarkoituksellisesti, ei siinä voi muitakaan neuvoa. Siinä on kuitenkin eroa keskusteleeko jostain keskittyen itse puhuttuun aiheeseen vai puhuuko aiheesta keskittyen ihmiseen. Ehkä tuo oli isoin muutos, jonka itse tein tuolloin, siirsin huomion itsestäni ulos muihin ihmisiin.

Televisiosta tuli aikanaan ohjelma nimeltään Sinkkulaiva, jossa kamera seurasi yhtä sinkkua ihmistä per jakso laivaristeilyllä hänen etsiessään seuraa. Sosiaaliset ihmiset löysivät joka kerta seuraa, jonka kanssa jutella ja viettää aikaa, kun passiiviset ja varautuneet viettivät risteilynsä yksin. Ulkonäöllä ei ollut mitään vaikutusta asiaan.

Uskoisin, että ihmisten löytämistä helpottaa, jos pystyy kiinnostumaan ihmisistä heidän itsensä takia oman tarpeen sijaan, ettei etsi vain jota kuta täyttämään kumppanin tyhjää paikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Toiset tyytyvät omaan tasoonsa ja toiset kuvittelevat olevansa prinsessoja koska isä on niin sanonut.. mutta uskokaa oikeasti, ette te ole. Ei ne prinsessat ole mitään yyhhoo murmeleita ,ei tuhkimoita vaikka niin harhoissanne uskottekin.

Kun nainen myöntää itselleen,että on vain tavallinen rupikonna niin hän saa sammakkoprinssinsä. 

Ja thats it! 

Otan osaa - itse aiheutettuun - yksinäisyyteesi/kumppanittomuuteesi... Tässä yksi esimerkki asenteesta, jolla kumppania ei löydy - kuin ehkä (samaa sukupuolta olevasta yhtä synkistelevästä henkilöstä) persujen puoluekokouksesta.

No koska paskan saa pyytämättäkin.

Varmaan sen takia, että toisille kelpaa kuka vain ja toisille ei. Tai sitten toiset eivät osaa olla lainkaan yksin ja toiset osaavat. 

Ne, jotka on uudessa suhteessa nopeasti, tykkäävät ihastumisen tunteesta. Ne, jotka eivät mene nopeasti suhteisiin, haluavat tutustua ja harkita. 

Itselläni oli aina nuorena tuosta vaan uusi ihastuminen mutta sitten kyllästyin ja laiskistuin jatkuvaan uuteen tutustumiseen. Nyt mulla on kaavana, ett tutustun sillä mielellä, että joko loppuelämä tai ei mitään.

En sitä tietenkään ääneen sano mutta tällainen on salainen asenteeni nykyään.

No eipä oo noista loppuelämän kumppaneiksi. Rakentelenkin lähinnä ystävyyssuhteita ja ihania miehiä kyllä sitä kautta elämässä. On niissä siis alkuun jotain yritetty mutta todettu sitten että äh....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole kertaakaan elämässäni seurustellut eikä kyllä ole yksikään naispuolinen henkilö koskaan osoittanut mitään kiinnostusta.

Ja rehellisesti sanoen pelkään naisia. Sen siitä saa kun koko peruskoulun ajan tytöt ja pojat kiusasivat, itsetunto siinä meni täysin ja ajattelu vääristyi täysin väärille raiteille.

Rehellisesti sanottuna haluaisin vaan pillahtaa itkuun naisen sylissä joka välittää, mutta kukapa tämmöistä sisältä kuollutta ajopuuta haluaisi.

Jääköön kokematta kaikki.

 

Äiti haussa? Mennyt on mennyttä. Mutta tulevaan voi vaikuttaa, rakentaa sitä elämää pala palalta. Saada onnistumisen kokemuksia opinnoista, töistä, harrastuksista. Sitten löytyisi se nainenkin, ja sen kanssa olisi muutakin kun itkua ja itsesääliä.

 

Olen samaa mieltä, kiu

 

Psykoterapia ei ole vastaus kaikkeen ja satavarma korjaus traumoihin ja elämän kipukohtiin. Vaikka olisikin motivoitunut työstämään ongelmiaan. Helpotusta se voi tuoda ja oivalluksia helpottaa ahdistusta menneisyyden tai kriisien kohdalla, mutta hopealuotina sitä ei kannata markkinoida.

Hieman sellaista ylihypetystä saa aina välillä lukea, joten pakko mainita

Vierailija kirjoitti:

Toiset pelaa kotimaan liigassa ja toiset joskus rikkoo maailmanennätyksiä. Mieti siitä ap.

Kommenttisi perusteella olet se, joka haluaa surkeasti rikkoa maailmanennätyksiä - ja sitten jäävät kiinni dopingista ja kaikki (suhteet) perutaan, voi voi...

Vierailija kirjoitti:

Mä olen jotenkin rakastunut tässä ketjussa kirjoitteleviin naisiin. Tämä kirjoitus asu on niin ainutlaatuisen hienoa luettavaa (verrattavissa täällä vauva-palstalla). Niin kepeää luettavaa ilman rankkoja/mauttomia kommentteja. Kiitos!

Jatkakaa samaan malliin.

Ap

Samaa mieltä, harvinaisen asiallista ja mukavaa kirjoittelua todellakin itse aiheesta eikä aiheen sivusta

((muutamaa onnetonta poikkeusta lukuunottamatta)).

Miksi te, jotka siirrytte suhteesta toiseen, olette aikaisemmista suhteista lähteneet, onko teidät jätetty, oletteko itse jättäneet?? 

Vierailija kirjoitti:

Loppujen lopuksi sama asia kuin raha tulee rahan luokse.

Sosiaalisilla ihmisillä on ystäviä ja he tutustuvat helposti ystäviensä ystäviin jne.

Heille tulee myös itsevarmuutta tutustua tuntemattomiin ihmisiin myönteisten kokemusten myötä.

Kyllä, positiiviset kokemukset luo itsevarmuutta ja sitten tapahtuu lisää positiivista. Vastaavasti jos on epäonnea rakkausrintamalla, siitä tulee negatiivinen dominoefekti. Epävarmuus tekee ihmisestä epäviehättävän, vaikka ulkonäössä ei olisikaan suuremmin mitään pielessä.

Itse en ole uskaltanut lähteä sinnikkäästi yrittämään saada miestä, koska olen huomannut että se liika yrittäminen ja jatkuvien pettymysten kerääminen tekee ihmisistä valtavan katkeria. En halua tulla sellaiseksi. Olen vaan hyväksynyt sen, että en ole sellainen mitä yleensä halutaan. Jos olisin, kyllähän miehet lähestyisivät minua. 

Voi olla että joskus joku mies kiinnostuu minustakin. Sitä odotellessa, alan olla jo mummoiässä, mutta kyllähän vanhatkin seukkaa. Nekin vaan on niitä joilla on aina ollut joku. Että todennäköisesti tilanteeni on harmaahapsisena aivan sama kuin nytkin, että katselen vierestä kun muut löytää toisensa ja minä istun edelleen kiikustuolissa yksin.

Mustakin on jännä, miten ihmiset osaa pariutua. Mä en oo koskaan seurustellut ja vaikka ollu paikkoja missä ihmisiä tavata (harrastukset, työpaikat, koulut, no baarit myös, jossa kylläkin olen vain kaverien kanssa ollut), en ole tutustunu kehenkään syvemmin, kun muut taas samoissa paikoissa on löytäneet toisensa. Sit on vielä nää tinderit yms, näitä en oo käyttäny, mutta kyllä moni ympärillä tuntuu ihan omasta lähiympäristöstään löytäneen puolison.

Jos joutuu jatkuvasti etsimään uutta kumppania, eikö se pikemminkin kerro siitä, että on aina valinnut kumppaninsa huonosti, tai sitten itsessä on parantamisen kun se suhde ei kestä? Ehkä olisi tärkeämpää miettiä, miten ihmiset löytävät onnellisen suhteen, jossa haluavat myös pysyä jatkossakin.

Jos nainen ei löydä uutta kumppania helpolla hän on joko erittäin ruma tai erittäin nirso tai erittäin vittumainen tai jonku näiden yhdistelmä. Mies jos ei löydä helpolla uutta kumppania se tarkoittaa ettei hän kuulu top 10-20% miehistä.

Vierailija kirjoitti:

Jos nainen ei löydä uutta kumppania helpolla hän on joko erittäin ruma tai erittäin nirso tai erittäin vittumainen tai jonku näiden yhdistelmä. Mies jos ei löydä helpolla uutta kumppania se tarkoittaa ettei hän kuulu top 10-20% miehistä.

En mä ollut mitään noista. Mutta olin todella ujo ja sellainen kiltti ja tylsä perusnätti naapurin tyttö. Ei kukaan kiinnostunut seurustelumielessä, eikä oikein muussakaan mielessä. Olin näkymätön ja tylsä.

Jos joku ujo poika oli minuun salaa ihastunut eikä tehnyt asialle mitään, sitä en voi tietää. Mutta se pätee kyllä kilteillä pojillakin. Olin kolmekymppinen kun minusta vasta joku kiinnostui ensimmäisen kerran. Ja sekin kyllästyi kun olen niin tylsä. Vaihtoi paljon tuliluonteisempaan naiseen, oikein kunnon justiinaan. Ei siinä auttanut yhtään se, että minä olin nätimpi. 

Toiset ovat pitkissä suhteissa eivätkä hypi kukasta kukkaan. Mites se on mahdollista? 

Minä en pidä puolison löytämistä minkäänlaisena saavutuksena vaan puolison pitämistä. Että liitto kestää vuodesta toiseen.

Itsekuri, painonhallinta auttaa

Vierailija kirjoitti:

Jos joutuu jatkuvasti etsimään uutta kumppania, eikö se pikemminkin kerro siitä, että on aina valinnut kumppaninsa huonosti, tai sitten itsessä on parantamisen kun se suhde ei kestä? Ehkä olisi tärkeämpää miettiä, miten ihmiset löytävät onnellisen suhteen, jossa haluavat myös pysyä jatkossakin.

Eihän se sitä välttämättä tarkoita, että kumppanit vaihtuvat kovin tiheään. Mutta se vaan näyttää menevän niin, että ne joilla on se teiniaikojen suhde, mikä yleensä meneekin mönkään, sitten tulee se aikuiselämän suhde, jonka kanssa mahdollisesti hankitaan lapsetkin. Sitten tulee ero ja taas uusi suhde ja uusperhekuviot, sekin menee pieleen ja taas löytyy helposti uusi. Näinhän se yleensä menee. 

Eli ei niitä kumppaneita määrällisesti niin paljoa välttämättä ole ja yhden kanssa ollaan vuosia, jopa vuosikymmeniä, mutta miten ne aina löytää niin helposti uuden? Ja nimenomaan parisuhteen, ei pelkkiä panosuhteita. Joku aina haluaa sitoutua.

Tämä on itselleni suuri mysteeri. Esimerkiksi kaverini kun erosi pari vuotta sitten, hänelle alkoi heti tulla treffikutsuja ihan työpaikallakin. Mulla sellaista ei ole tapahtunut koskaan missään. Ja ollaan kumpikin ihan tavallisen näköisiä nelikymppisiä naisia. Ainoa ero meissä on se että mä olen ujo ja kokematon.

Mä saan olla ihan vapaasti sinkku vuosikymmenestä toiseen, kukaan ei kiinnostu ja miehet ovat jopa jotenkin vihamielisiä mua kohtaan. Ehkä he tulkitsevat mun ujouteni ylimielisyytenä tai jotain? 

Mä en välttämättä myöskään tajua jonkun olevan minusta kiinnostunut jos ei sitä tehdä selvästi. En osaa mitään flirttailuja. Sekin on varmasti yksi syy. Eli heikot sosiaaliset taidot ylipäätään. Ehkä tällaista jääkuningatarta ei ole ihan helppo lähestyä? En varmaan olisi näin ilmeisen outo, jos olisi kokemusta parisuhteista ja sitä kautta itsetunto olisi parempi.