Miten toiset löytävät aina uuden kumppanin, mutta toiset eivät milloinkaan?

Yleensä haluan toipua ja nauttia sinkkuelämän vapaudesta, pääosin siitä että saa mennä ja tulla kuten haluaa. Kyllä se sen kaksi vuotta on minulla yleensä kestänyt että alkaa kaivata sitä kauniimpaa sukupuolta eikä silloinkaan tule kiire kun lukee vähän tätä palstaa ja muistaa millaisia naisia siellä taas olikaan.

Aivan hirvittävän rumia persoonia tullut täällä vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on aina ollut mies. En ole ollut pitkiä aikoja ikinä yksin. Olen kaunis. Ja opettaja. Näin miehet ovat plussia avanneet. Olen myös aktiivisesti ollut aina liikenteessä. En ole jäänyt yksin kotiin. Aina menossa ja juttelen miehille, yritän tutustua, haen seuraa. Ihastun helposti. Pakkejakin on tullut. Mutta aina on löytynyt joku, joka haluaa olla pitempään vierellä. Pitää jutella ja lähestyä ihan kaikenlaisten miesten kanssa. Monesti ihan tavallinen mies voi paljastua todella mielenkiintoiseksi, taitavaksi ja hyväksi ja fiksuksi mieheksi, johon sitten ihastuu.

Alapeukutatte, koska sanoin itseäni kauniiksi. Kaikki naiset eivät kestä sitä, että joku nainen on omasta mielestään kaunis. Heillä on huono itsetunto.

Alapeukut kohdistuu kohtaan " minulla on aina ollut mies". Säälittävää läheisriipouvuutta. Ehkä resepti kestävään ja onnelliseen parisuhteen ei ole toisen ulkonäkö ja ammatti. Sinunkin kannattaisi pistää se oma rima hieman junttia korkeammalle- toki olet oikeassa siinä, että kannattaa olla aktiivinen olematta epätoivoinen.

Ai jos minulla on aina ollut mies, niin olen säälittävä ja läheisriippuvainen. Eivät mieheni ole olleet juntteja. Hyvissä ammateissa, sivistyneitä, rauhallisia ja tasapainoisia kaupungeissa ihan siisteissä asunnoissa asuvia hyvinpukeutuvia ja itsestään huolehtivia mielenkiintoisia miehiä, joiden kanssa voi käydä myös näyttelyissä ja konserteissa ja missä vain. Seurallisia ja ajattelevia ihan tavallisia miehiä. Olen nainen ja pidän siitä, että minulla on kumppani, mies, jota rakastan.. Jos sinulla ei ole kumppania, niin voisiko syy olla ilkeydessäsi? Kannattaa miettiä.

Kiintymyssuhdemalli tuossa on takana. Kun on saanut lapsuudenperheestä hyvän kiintymyssuhteen mallin, sellaisen luo aikuisena kuin itsestään. Jos on huonot mallit, joko luo huonoja suhteita tai välttää kokonaan tai tekee paljon henkistä työtä, jotta oppii luomaan hyviä suhteita. 

Maailmassa on muitakin asioita, kuin kiintymyssuhdemalli. Se on aika monimutkainen teoria ja on huolestuttavan ylikäytetty nykymaailmassa. Monet vanhemmat tuntevat hirveää syyllisyyttä, kun lapsi ei ole parisuhteessa ja kaikki hokevat sen johtuvat "kiintymyssuhdevauriosta". Kaikki ihmisen huono käytös johtuu aina kiintymyssuhdevauriosta, mikä olisi todellisuudessa aika karmeaa. Ne vauriot ovat erittäin vaikeita korjattavia, mitkä tulevat lapsen puolen ensimmäisen elinvuoden aikana.

En ole koskaan hakenut ketään tietoisesti ja aina noita tarjokkaita on pörrännyt jaloissa.

Joukossa oli tosi komistuksiakin, makuuni liian imeliä peukkua imeviä löyhäpäitä.

Viihdyin ihan hyvin sinkkunakin, mutta kun mukava, komea ja fiksu mies tuli vastaan, niin sitten kimppaan.

Toiselta ei pidä vaatia kuitenkaan liikoja ja pitää antaa tilaa hengittää; elää ihan sitä tavallista arkea ja joskus ripaus pikku-luxusta.

Sille joka kysyi toimintaohjeita, jos näkee kivan miehen vaikka kirjastossa: älä jää epäröimään ja tuijottelemaan 20 sekuntia pidempään vaan sano heti jotain. Niin jää on rikottu ja voi höpistä niitä näitä, jos huvittaa.

Tulee vaivautunut tunnelma, jos mulkoilee kauan.

Ja jos se toinen ei vastaa tms, voi häipyä paikalta nolostumatta, oma ongelmansa hällä, jos ei tartu onkeen.

Tämä on ehkä se sosiaalisen pelisilmän taito, jota voi harjoitella aivan hyvin. :)

Tokaisen jotakin säästä/talvesta/nousseesta suklaapatukan hinnasta tms, ja teen samaa naapurin mummoillekin, mistä syystä minut kai koetaan helposti lähestyttäväksi.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan hakenut ketään tietoisesti ja aina noita tarjokkaita on pörrännyt jaloissa.

Joukossa oli tosi komistuksiakin, makuuni liian imeliä peukkua imeviä löyhäpäitä.

Viihdyin ihan hyvin sinkkunakin, mutta kun mukava, komea ja fiksu mies tuli vastaan, niin sitten kimppaan.

Toiselta ei pidä vaatia kuitenkaan liikoja ja pitää antaa tilaa hengittää; elää ihan sitä tavallista arkea ja joskus ripaus pikku-luxusta.

Oliko tosi komistus tämän näköinen:

1) Tummat hiukset, täydellinen hiusraja 2) Pituutta yli 183 cm 3) Selkeästi piirtyvät lihakset 4) Rasvaprosentti 8-12 5) Suorat, valkoiset (sopivan) hampaat 6) Yksinkertaiset, tyylikkäät vaatteet 7) Etnisyys kaukasialainen 8) Ikää maksimissaan 27 vuotta?

Vierailija kirjoitti:

Sille joka kysyi toimintaohjeita, jos näkee kivan miehen vaikka kirjastossa: älä jää epäröimään ja tuijottelemaan 20 sekuntia pidempään vaan sano heti jotain. Niin jää on rikottu ja voi höpistä niitä näitä, jos huvittaa.

Tulee vaivautunut tunnelma, jos mulkoilee kauan.

Ja jos se toinen ei vastaa tms, voi häipyä paikalta nolostumatta, oma ongelmansa hällä, jos ei tartu onkeen.

Tämä on ehkä se sosiaalisen pelisilmän taito, jota voi harjoitella aivan hyvin. :)

Tokaisen jotakin säästä/talvesta/nousseesta suklaapatukan hinnasta tms, ja teen samaa naapurin mummoillekin, mistä syystä minut kai koetaan helposti lähestyttäväksi.

Ja taas tämä höpisijätyyppi. Kuinka monta parisuhdetta olet muodostanut miehen kanssa tällä tavalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on aina ollut mies. En ole ollut pitkiä aikoja ikinä yksin. Olen kaunis. Ja opettaja. Näin miehet ovat plussia avanneet. Olen myös aktiivisesti ollut aina liikenteessä. En ole jäänyt yksin kotiin. Aina menossa ja juttelen miehille, yritän tutustua, haen seuraa. Ihastun helposti. Pakkejakin on tullut. Mutta aina on löytynyt joku, joka haluaa olla pitempään vierellä. Pitää jutella ja lähestyä ihan kaikenlaisten miesten kanssa. Monesti ihan tavallinen mies voi paljastua todella mielenkiintoiseksi, taitavaksi ja hyväksi ja fiksuksi mieheksi, johon sitten ihastuu.

Alapeukutatte, koska sanoin itseäni kauniiksi. Kaikki naiset eivät kestä sitä, että joku nainen on omasta mielestään kaunis. Heillä on huono itsetunto.

Alapeukut kohdistuu kohtaan " minulla on aina ollut mies". Säälittävää läheisriipouvuutta. Ehkä resepti kestävään ja onnelliseen parisuhteen ei ole toisen ulkonäkö ja ammatti. Sinunkin kannattaisi pistää se oma rima hieman junttia korkeammalle- toki olet oikeassa siinä, että kannattaa olla aktiivinen olematta epätoivoinen.

Ai jos minulla on aina ollut mies, niin olen säälittävä ja läheisriippuvainen. Eivät mieheni ole olleet juntteja. Hyvissä ammateissa, sivistyneitä, rauhallisia ja tasapainoisia kaupungeissa ihan siisteissä asunnoissa asuvia hyvinpukeutuvia ja itsestään huolehtivia mielenkiintoisia miehiä, joiden kanssa voi käydä myös näyttelyissä ja konserteissa ja missä vain. Seurallisia ja ajattelevia ihan tavallisia miehiä. Olen nainen ja pidän siitä, että minulla on kumppani, mies, jota rakastan.. Jos sinulla ei ole kumppania, niin voisiko syy olla ilkeydessäsi? Kannattaa miettiä.

Kiintymyssuhdemalli tuossa on takana. Kun on saanut lapsuudenperheestä hyvän kiintymyssuhteen mallin, sellaisen luo aikuisena kuin itsestään. Jos on huonot mallit, joko luo huonoja suhteita tai välttää kokonaan tai tekee paljon henkistä työtä, jotta oppii luomaan hyviä suhteita. 

Maailmassa on muitakin asioita, kuin kiintymyssuhdemalli. Se on aika monimutkainen teoria ja on huolestuttavan ylikäytetty nykymaailmassa. Monet vanhemmat tuntevat hirveää syyllisyyttä, kun lapsi ei ole parisuhteessa ja kaikki hokevat sen johtuvat "kiintymyssuhdevauriosta". Kaikki ihmisen huono käytös johtuu aina kiintymyssuhdevauriosta, mikä olisi todellisuudessa aika karmeaa. Ne vauriot ovat erittäin vaikeita korjattavia, mitkä tulevat lapsen puolen ensimmäisen elinvuoden aikana.

Muita asioita esim. neuroepätyypillisyys ja persoonallisuushäiriöt. Mut niistä puhutaan paljon enemmän kuin kiintymyssuhteesta. Suomessa kiintymyssuhde jopa vähän tabu, kun täällä niin paljon turvattomasti kiintyneitä.

Yleistä, että suuret ikäluokat menneet yhteen jonkun kanssa, jotta on joku, kun sinkkuutta ja avioeroja ei katsottu hyvällä. Olleet yhdessä, mutta kohdelleet toisiaan kylmästi, riitaisasti jne. Niitä malleja me lapset sitten saadaan elämässämme purkaa ja rakentaa omia tapoja toimia. Onnellisia ovat he, ketkä terapiaa saavat, vaikka pitkä ja työläs tie sekin on. 

Riippuu vaatimustasosta. Jotkut on kranttuja ja jotkut ei nirsoille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on aina ollut mies. En ole ollut pitkiä aikoja ikinä yksin. Olen kaunis. Ja opettaja. Näin miehet ovat plussia avanneet. Olen myös aktiivisesti ollut aina liikenteessä. En ole jäänyt yksin kotiin. Aina menossa ja juttelen miehille, yritän tutustua, haen seuraa. Ihastun helposti. Pakkejakin on tullut. Mutta aina on löytynyt joku, joka haluaa olla pitempään vierellä. Pitää jutella ja lähestyä ihan kaikenlaisten miesten kanssa. Monesti ihan tavallinen mies voi paljastua todella mielenkiintoiseksi, taitavaksi ja hyväksi ja fiksuksi mieheksi, johon sitten ihastuu.

Alapeukutatte, koska sanoin itseäni kauniiksi. Kaikki naiset eivät kestä sitä, että joku nainen on omasta mielestään kaunis. Heillä on huono itsetunto.

Alapeukut kohdistuu kohtaan " minulla on aina ollut mies". Säälittävää läheisriipouvuutta. Ehkä resepti kestävään ja onnelliseen parisuhteen ei ole toisen ulkonäkö ja ammatti. Sinunkin kannattaisi pistää se oma rima hieman junttia korkeammalle- toki olet oikeassa siinä, että kannattaa olla aktiivinen olematta epätoivoinen.

Ai jos minulla on aina ollut mies, niin olen säälittävä ja läheisriippuvainen. Eivät mieheni ole olleet juntteja. Hyvissä ammateissa, sivistyneitä, rauhallisia ja tasapainoisia kaupungeissa ihan siisteissä asunnoissa asuvia hyvinpukeutuvia ja itsestään huolehtivia mielenkiintoisia miehiä, joiden kanssa voi käydä myös näyttelyissä ja konserteissa ja missä vain. Seurallisia ja ajattelevia ihan tavallisia miehiä. Olen nainen ja pidän siitä, että minulla on kumppani, mies, jota rakastan.. Jos sinulla ei ole kumppania, niin voisiko syy olla ilkeydessäsi? Kannattaa miettiä.

Kiintymyssuhdemalli tuossa on takana. Kun on saanut lapsuudenperheestä hyvän kiintymyssuhteen mallin, sellaisen luo aikuisena kuin itsestään. Jos on huonot mallit, joko luo huonoja suhteita tai välttää kokonaan tai tekee paljon henkistä työtä, jotta oppii luomaan hyviä suhteita. 

Maailmassa on muitakin asioita, kuin kiintymyssuhdemalli. Se on aika monimutkainen teoria ja on huolestuttavan ylikäytetty nykymaailmassa. Monet vanhemmat tuntevat hirveää syyllisyyttä, kun lapsi ei ole parisuhteessa ja kaikki hokevat sen johtuvat "kiintymyssuhdevauriosta". Kaikki ihmisen huono käytös johtuu aina kiintymyssuhdevauriosta, mikä olisi todellisuudessa aika karmeaa. Ne vauriot ovat erittäin vaikeita korjattavia, mitkä tulevat lapsen puolen ensimmäisen elinvuoden aikana.

Muita asioita esim. neuroepätyypillisyys ja persoonallisuushäiriöt. Mut niistä puhutaan paljon enemmän kuin kiintymyssuhteesta. Suomessa kiintymyssuhde jopa vähän tabu, kun täällä niin paljon turvattomasti kiintyneitä.

Yleistä, että suuret ikäluokat menneet yhteen jonkun kanssa, jotta on joku, kun sinkkuutta ja avioeroja ei katsottu hyvällä. Olleet yhdessä, mutta kohdelleet toisiaan kylmästi, riitaisasti jne. Niitä malleja me lapset sitten saadaan elämässämme purkaa ja rakentaa omia tapoja toimia. Onnellisia ovat he, ketkä terapiaa saavat, vaikka pitkä ja työläs tie sekin on. 

Kiintymyssuhdevauriot aiheutuvat vauvalle siitä, ettei vauvan tarpeisiin vastata oikea-aikaisesti tai jopa ollenkaan. Kun lapsella on nälkä, niin lapsen annetaan huutaa ja kärsiä. Tai lasta ei pidetä sylissä/hylätään pitkiksi ajoiksi. Näistä syntyy kiintymyssuhdevaurioita, joiden korjaaminen on todella pitkä prosessi aikuisena. Myöhemmin elämässä ihminen kokee pettymyksiä, myös lapsena, mutta ne eivät ole kiintymyssuhdevaurioita, vaan muita traumoja.

Ei tosiaan tarvitse olla "kaikki elämän palikat" ojennuksessa löytääkseen puolison. Täällä esitettiin, että kynnet huolellisesti lakattu, vakityö, omistusasunto olisi jokin vaatimus. Ei ole.

Minä olen boheemi ja niin on puolisonikin ja hyvin toimi kemiat tavatessamme, ja toimii edelleen.

Meillä on kotona asiat hujan hajan, mutta silloin järjestellään paikat, kun ystäviä tulee kylään..

ja kynsilakkanikin on aina vähän haljennut, mutta ysärigrunge onkin kuulemma nykyään muotia :p

N35

Vierailija kirjoitti:

Ei tosiaan tarvitse olla "kaikki elämän palikat" ojennuksessa löytääkseen puolison. Täällä esitettiin, että kynnet huolellisesti lakattu, vakityö, omistusasunto olisi jokin vaatimus. Ei ole.

Minä olen boheemi ja niin on puolisonikin ja hyvin toimi kemiat tavatessamme, ja toimii edelleen.

Meillä on kotona asiat hujan hajan, mutta silloin järjestellään paikat, kun ystäviä tulee kylään..

ja kynsilakkanikin on aina vähän haljennut, mutta ysärigrunge onkin kuulemma nykyään muotia :p

N35

Kukaan mies ei huomaa naisen lakattuja kynsiä. Ne on ihan naisten oma juttu. Ja väittäisin, että miehellä on oltava palikat enemmän kasassa löytääkseen kumppanin, kuin naisella. Parisuhde nyt toki on luokkasuhde muutenkin, kuten alkaa olla myös lasten saanti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole kertaakaan elämässäni seurustellut eikä kyllä ole yksikään naispuolinen henkilö koskaan osoittanut mitään kiinnostusta.

Ja rehellisesti sanoen pelkään naisia. Sen siitä saa kun koko peruskoulun ajan tytöt ja pojat kiusasivat, itsetunto siinä meni täysin ja ajattelu vääristyi täysin väärille raiteille.

Rehellisesti sanottuna haluaisin vaan pillahtaa itkuun naisen sylissä joka välittää, mutta kukapa tämmöistä sisältä kuollutta ajopuuta haluaisi.

Jääköön kokematta kaikki.

Äiti haussa? Mennyt on mennyttä. Mutta tulevaan voi vaikuttaa, rakentaa sitä elämää pala palalta. Saada onnistumisen kokemuksia opinnoista, töistä, harrastuksista. Sitten löytyisi se nainenkin, ja sen kanssa olisi muutakin kun itkua ja itsesääliä.

Olen samaa mieltä, kiusattu henkilö kaipaisi kovasti ammattiapua.

Sanon ihan vilpittömästi että psykoterapia muuttaa elämän, ja se naisterapeutti on se, jonka edessä voi pillahtaa itkuun. Hän ikään kuin toimii korjaavana kokemuksena.

Minä kävin terapiassa parantamassa omia traumoja. Iso raha, mutta investointi tulevaisuuteen.

Parisuhde ei ole hoitosuhde, mutta oikean hoidon jälkeen ihminen on parisuhdekuntoinen :)

N35

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tosiaan tarvitse olla "kaikki elämän palikat" ojennuksessa löytääkseen puolison. Täällä esitettiin, että kynnet huolellisesti lakattu, vakityö, omistusasunto olisi jokin vaatimus. Ei ole.

Minä olen boheemi ja niin on puolisonikin ja hyvin toimi kemiat tavatessamme, ja toimii edelleen.

Meillä on kotona asiat hujan hajan, mutta silloin järjestellään paikat, kun ystäviä tulee kylään..

ja kynsilakkanikin on aina vähän haljennut, mutta ysärigrunge onkin kuulemma nykyään muotia :p

N35

Kukaan mies ei huomaa naisen lakattuja kynsiä. Ne on ihan naisten oma juttu. Ja väittäisin, että miehellä on oltava palikat enemmän kasassa löytääkseen kumppanin, kuin naisella. Parisuhde nyt toki on luokkasuhde muutenkin, kuten alkaa olla myös lasten saanti.

Olen kyllä tästä samaa mieltä.

Oli se tosin jo sääty-yhteiskunnassakin, mutta nykyisin köyhät eivät saa lapsia.

Kyl oon aina löytänyt miehiä,joko seksiin tai vakavampaan. Nyt tällä hetkellä en halua kuin hupia. Saan sitä eräältä varatulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on aina ollut mies. En ole ollut pitkiä aikoja ikinä yksin. Olen kaunis. Ja opettaja. Näin miehet ovat plussia avanneet. Olen myös aktiivisesti ollut aina liikenteessä. En ole jäänyt yksin kotiin. Aina menossa ja juttelen miehille, yritän tutustua, haen seuraa. Ihastun helposti. Pakkejakin on tullut. Mutta aina on löytynyt joku, joka haluaa olla pitempään vierellä. Pitää jutella ja lähestyä ihan kaikenlaisten miesten kanssa. Monesti ihan tavallinen mies voi paljastua todella mielenkiintoiseksi, taitavaksi ja hyväksi ja fiksuksi mieheksi, johon sitten ihastuu.

 

Alapeukutatte, koska sanoin itseäni kauniiksi. Kaikki naiset eivät

 

Mielialalääkkeet tasaa aivokemiaa niin, että ihastumiseen ja seksuaaliseen haluun vaadittavia muutoksia ei synny. Sitten kukaan ei kiinnosta, "ei ole kipinää".  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on aina ollut mies. En ole ollut pitkiä aikoja ikinä yksin. Olen kaunis. Ja opettaja. Näin miehet ovat plussia avanneet. Olen myös aktiivisesti ollut aina liikenteessä. En ole jäänyt yksin kotiin. Aina menossa ja juttelen miehille, yritän tutustua, haen seuraa. Ihastun helposti. Pakkejakin on tullut. Mutta aina on löytynyt joku, joka haluaa olla pitempään vierellä. Pitää jutella ja lähestyä ihan kaikenlaisten miesten kanssa. Monesti ihan tavallinen mies voi paljastua todella mielenkiintoiseksi, taitavaksi ja hyväksi ja fiksuksi mieheksi, johon sitten ihastuu.

 

Alapeukutatte, koska sanoin itseäni kauniiksi. Kaikki naiset eivät

Masennus ja huonot ihmissuhdemallit ylipäätään. Kiinnostuksen tunteita ei synny tai ihmissuhteisiin liittyy monenlaisia ihme sääntöjä, oletuksia ja vaatimuksia miten toisen pitäisi heti toimia. Sitten jos se oma käsikirjotus ei täyty, ei kiinnosta tavata enempää. Jos sitä kiinnostusta on, usein katsoo toisen "vikoja" vähän armollisemmin ja yrittää vähän sopeutua. Nuorena varsinkin näin. Myöhemmin sitten ollaan urautuneempia omaan hyvään elämään ja omiin tapoihin, joita ei haluta muita sotkemaan. 

https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000009951850.html voi käyttää toisten.

Mies on parasta A-ryhmää kun mies on ollut vähintään kolme kertaa naimisissa. Se on sen merkki että sellainen mies kelpaa kelle vaan ja joka naiselle. Haluttua tavaraa miesmarkkinoilla. Minä oon just sitä. Sinkkuajat ei kestä yleensä paria viikkoa pidempään.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu vaatimustasosta. Jotkut on kranttuja ja jotkut ei nirsoille.

Meinasin just tulla sanomaan samaa. Joillakin on hirveän korkeat kriteerit kumppanille. Eikä siinä mitään, se on varmaan ihan hyvä. Mutta itellä on aina riittänyt vientiä, kun riittää, että juttu luistaa. 

Pitää syntyä missiksi tai jännäleuaksi. Silloin uusi kumppani löytyy ilman mitään työtä . Rumalle ihmiselle mahdotonta löytää ketään .