Miten toiset löytävät aina uuden kumppanin, mutta toiset eivät milloinkaan?

Loppujen lopuksi sama asia kuin raha tulee rahan luokse.

Sosiaalisilla ihmisillä on ystäviä ja he tutustuvat helposti ystäviensä ystäviin jne.

Heille tulee myös itsevarmuutta tutustua tuntemattomiin ihmisiin myönteisten kokemusten myötä.

Vierailija kirjoitti:

Loppujen lopuksi sama asia kuin raha tulee rahan luokse.

Sosiaalisilla ihmisillä on ystäviä ja he tutustuvat helposti ystäviensä ystäviin jne.

Heille tulee myös itsevarmuutta tutustua tuntemattomiin ihmisiin myönteisten kokemusten myötä.

Jatkuu... Parisuhde löytyy helpommin laajan tuttavapiirin kautta.

Minulla on kaveri joka rakastuu, menee kimppaan, kumppani pettää, eroaa ja toistaa samaa rataa uudestaan. 

itse olen ollut kohta 22 vuotta yhdessä mieheni kanssa. 

En oikeasti tiedä mikä on oikein ja hyvin. Että löytää uuden rakkauden ja huuman monta kertaa elämässä vai pysyy sen yhden kanssa ja elämä pysyy samoilla raiteilla vuodesta toiseen.

Jotkut ovat jakorasioita, toiset eivät. Sitä saa, mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitkä ovat nämä kohtaamis-paikat?

Nuorisoille?

Keski-ikäisille?

Senioreille?

No ainakin tanssipaikat ja tanssiseurat ovat mukavia mutkattomia kohtaamispaikkoja kaikenikäisille, nuoria tosin vähemmän, mutta niitäkin on.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaveri joka rakastuu, menee kimppaan, kumppani pettää, eroaa ja toistaa samaa rataa uudestaan. 

itse olen ollut kohta 22 vuotta yhdessä mieheni kanssa. 

En oikeasti tiedä mikä on oikein ja hyvin. Että löytää uuden rakkauden ja huuman monta kertaa elämässä vai pysyy sen yhden kanssa ja elämä pysyy samoilla raiteilla vuodesta toiseen.

Biologisen kellon tikitys sekoitetaan usein rakastumiseen.

Vierailija kirjoitti:

Toiset ovat ehkä enemmän valmiita tekemään kompromisseja ja toiset taas haluavat löytää sen oikean. Kompromissiin tyytyvät ehkä muutenkin eroavat useammin kun se kumppani ei sitten ehkä ollutkaan riittävän sopiva.

Voisiko parin yhtäläisyyksistä nauttiminen ja toisten eroavaisuuksien kunnioittaminen ja niistä silti tietty kiinnostuminen (itsenäisyys siinä mielessä) olla eduksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Emmä tajuu. Ois kiva kelvata edes yhdelle tavalliselle ja mukavalle miehelle. Mut ei.

 

Eli kun lähestyt tavallista ja mukavaa miestä esim. kirjastossa, niin mitä sitten tapahtuu?

Se vilkaisee, kääntyy nopeasti ympäri ja kävelee pois.

Ensi hämmennyksessä moni voi niin reagoida - vaikka ei haluaisikaan. Olisiko hyvä kysyä jotain - ja kysyä vielä lisääkin tarvittaessa "olisi kiva, jos tulisit ihan näyttämään" tms.. Lempeä ja rauhallinen ote (ei hyökkäävä) mutta silti intensiivinen läsnäolo hetkessä voisi auttaa?

Aina voi yritää uudestaan kun seuraava kohtaaminen jonkun kanssa osuu kohdalle.

Nimim. kahdesti naimisissa, 4 lapsen isä.

Itselläni se oli ongelma avioeron jälkeen nelikymppisenä: eksä vaihtoi mut 15 v nuorempaan ja haukkui tosi pahasti lähtiessään (ilmeisesti häpesi tekoaan niin piti demonisoida mut).

Vuosiin en löytänyt ketään vaikka nuorena se oli ollut suht helppoa. Tajusin vasta tosi paljon myöhemmin että olin ollut 5-7 v avioeron jälkeen itsetunto aivan nollissa ja lannistunut.

Sittemmin tilanne on korjaantunut vaikka olen jo viiskymppinen.

Mulle riittäisi yksi ihminen, mies, joka näkisi minussa naisessa myös ihmisen. Olen tullut araksi, kun eräskin mies ensi treffien jälkeen tunnusti pitäneensä mua kuvottavan näköisenä, mutta itse asiassa olenkin ihan kaunis kuitenkin (siis hänen mielestään), tuo ensiarvio ei unohdu (olen lihava nainen, tuolloin olin vielä lihavampi, taustalla mm. psyykelääkkeet). Olen ollut naimisissa, sen jälkeen on ollut vaikeaa löytää pysyvää suhdetta, jossa mies olisi tosissaan mun suhteen. 

Välillä uskon, etten ole tarpeeksi kaunis parisuhteeseen, mutta ei mun ulkonäössä mitään niin kuvottavaa mielestäni oikeasti ole. Tietysti miehet ovat maininneet isoista jaloistani (kengännumero 41-42), isoista käsistäni ja leveistä hartioista, joku on pitänyt mua 170 cm pitkänä liian pitkänä. Naisillakin on geeneistä johtuvia piirteitä, mille he eivät voi mitään (miehet usein valittavat, että pituuden takia eivät kelpaa. Itse olen tapaillut itseni pituisia miehiä myös). Ja tiedän, että pieni, siro naistyyppi on suosituin. Olen kokemuksieni takia pidättyväinenkin ja melko ujo luonteeltani, sekin vaikuttaa. Luulen, etten löydä ketään enää koskaan. Välillä nautin yksinolosta, mutta kohtalaisen usein olen myös yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Koska toiset ihmiset ovat hyvännäköisiä, ja toiset taas eivät ole. Ei tämä ole mikään valtava mysteeri.

Miksi siinä tapauksessa esim. Vesku Loirilla riitti (nuoria) naisia? Oli niin hyvännäköinen?

Julkisuus tai raha ovat ulkonäön lisäksi hyviä houkuttimia tietynlaisille ihmisille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Loppujen lopuksi sama asia kuin raha tulee rahan luokse.

Sosiaalisilla ihmisillä on ystäviä ja he tutustuvat helposti ystäviensä ystäviin jne.

Heille tulee myös itsevarmuutta tutustua tuntemattomiin ihmisiin myönteisten kokemusten myötä.

Jatkuu... Parisuhde löytyy helpommin laajan tuttavapiirin kautta.

Niin, kun on laaja tuttavapiiri, miehiä voi vaihtaa tuttavien kesken.

Vierailija kirjoitti:

En tosiaan ymmärrä miten aina joillekin löytyy uusi. Itse olen ikisinkku eikä kukaan kiinnostu minusta. Olen ihan samoja asioita tehnyt kuin ylempänä vastanneet jotka löytävät, esim:

- aina huoliteltu, laitan kauppaankin kauniit vaatteet, kynnet lakattu, sääret sheivattu kesät talvet - ei vaikutusta, ei kehuja tms lähestymisiä

- usein on ollut haku päällä, haen katsekontaktia, hymyilen; ei vaikutustamuehet kääntävät katseen pois, eivät tule juttelemaan pitkänkään silmäpelin jälkeen (omat yritykset myös torjuttu)

- toisaalta joskus ei ole ollut sillä mielellä ulkona, ja silloinkin saan istua ihan yksin vaikka koko illan

- olen kokeillut nettiä ja sokkotreffejä; ei menestystä

- pystyn juttelemaan kenen kanssa tahansa, en jää tuppisuuksi, enkä ole tosikko; tällä ei ole ollut mitään merkitystä

- olen sosiaalinen, harrastan ja liikun kodin ulkopuolella 2-6 kertaa viikossa, tapaan kavereita, kaverin

Pari asiaa tuli mieleen.

1) saatat "pelottaa" miehet pois jos puhut saavutuksistasi kovin paljon tai se näkyy kauas. Mies ajattelee itse että ei kuitenkaan kelpaisi sinulle.

2) voisitko olla näissä tapaamishetkissä liian ulospäin suuntautunut, kaikkialle muualle paitsi juuri siihen hetkeen ja yhteiseen läsnäoloon kunkin kohtaamasi miehen kanssa?

3) haastetta voi tull myös, jos olet kovin pitkä ja miehet lyhempiä kuin sinä. Tilanne ei ole este, mutta ovi myös "pelottaa" tai arveluttaa aluksi kun tutustuminen vasta - ehkä - alkamassa.

Muuten tuntuu, että tämä tarinasi ei voi olla totta =D ettet seuraa, helpostikin, noilla toimillasi saisi.

Vierailija kirjoitti:

Julkisuus tai raha ovat ulkonäön lisäksi hyviä houkuttimia tietynlaisille ihmisille.

Valtava mysteeri. Houkuttavat jostain syystä vain (tietynlaisia) NAISIA.

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin on todella monessa viestissä käytetty sanaa "vaan", vaikka olisi pitänyt olla "vain".

Näin se vain on!

Ellet ole huomannut, "vain" muuntuu puhuttaessa usein  muotoon "vaan". Tämä tuskin on ainoita puhekielisiä ilmaisuja, joita käytetään keskustelupalstoilla. Näin se VAAN on.

Vierailija kirjoitti:

Minä tein kaiken oikeastaan päin vastoin kuin neuvotaan. Etsin pelkkää seksiseuraa, vaikka aina neuvotaan, ettei naisen nyt ainakaan pidä heti seksiä harrastaa. Kyllä muuten kannatti! Molemmat huomasivat heti sängyssä yhteyden jonkalaista ei ollut ennen ollut muiden kanssa ja että toisen kanssa on hyvä olla. Tuskin olisimme ensitreffeillä kaakaota ryystäessä tätä tajunneet kylmästä keskustelusta ja emme olisi menneet toisille treffeille! Nyt olemme olleet yhdessä vuosikymneniä. Itse ainakin haluan tietää heti, että sovimme myös sängyssä yhteen. Seksiä vältellään ihan turhaan! Kyllä se toisen kiinnostus loppuu seksin jälkeen, vaikka naisitte vasta viidensillä treffeillä, jos on vain sen perässä ollut! Ja sillon se ärsyttää enemmän, kun on jo itse ihastunut!

En ota kantaa itse kirjoitukseen, vaan siihen, että seksuaalisuus on aikoinaan 400-luvulla kirkossa(mme) julistettu kauttaaltaan - myös aviossa koettu mielihyvä - synniksi. TÄMÄ totaalinen virheuskomus maailman luonnollisimmasta asiasta on myös yksi kulttuuriamme ja parisuhdeasioita piinaava asia, ollut "vasta" 1600 vuotta =D, joten silläkin on vaikutusta, etteivät kaikki pysty suhtautumaan mutkattomalla ihanan luonnollisella asenteella omaan, toisen ja yhteiseen läheiseen mielihyvään.

Vierailija kirjoitti:

Julkisuus tai raha ovat ulkonäön lisäksi hyviä houkuttimia tietynlaisille ihmisille.

Ne tietynlaiset kiertää viisas ihminen k a u k a a.

Vierailija kirjoitti:

Sille joka kysyi toimintaohjeita, jos näkee kivan miehen vaikka kirjastossa: älä jää epäröimään ja tuijottelemaan 20 sekuntia pidempään vaan sano heti jotain. Niin jää on rikottu ja voi höpistä niitä näitä, jos huvittaa.

Tulee vaivautunut tunnelma, jos mulkoilee kauan.

Ja jos se toinen ei vastaa tms, voi häipyä paikalta nolostumatta, oma ongelmansa hällä, jos ei tartu onkeen.

Tämä on ehkä se sosiaalisen pelisilmän taito, jota voi harjoitella aivan hyvin. :)

Tokaisen jotakin säästä/talvesta/nousseesta suklaapatukan hinnasta tms, ja teen samaa naapurin mummoillekin, mistä syystä minut kai koetaan helposti lähestyttäväksi.

Eikö kirjastossakaan saa enää olla rauhassa?