Lue keskustelun säännöt.
parisuhde ja miehen erilainen elämänkokemus
23.07.2020 |
Tai pitäisikö sanoa sen puute.
Mies menossa kohta opiskelemaan. Ollut töissä lukiopohjalla samassa työpaikassa tähän asti. Asuu vanhempiensa omistamassa asunnossa johon muuttanut suoraan kotoa. Ei ole koskaan seurustellut. Sama kaveripiiri lukiosta asti.
Itsellä on takana useampi pitkä parisuhde, olen opiskellut, asunut eri paikkakunnilla jne. ja elämässä on ollut paljon myös vastoinkäymisiä, mutta toisaalta siinä on tullut sitä oppiakin
Kannustan miestä opiskelussa ja hyvä, että menee opiskelemaan. Opastin ja autoin pääsykokeisiin valmistautumisessa ja tukiasioiden järjestelyssä. Mies on huumorintajuinen ja kiltti ja arvostan sitä. Kuitenkin rassaa ja mietityttää, että usein kun toivoisin vakavampaa keskustelua parisuhteesta tai muista asioista niin hän vitsailee ja suojautuu sen taakse, eikä asioista keskustella kunnolla. Lisäksi ahdistaa hänen kokemattomuutensa parisuhdemielessä ja ylipäätään elämässä: tiedän että jokaisella on omanlainen elämä ja kaikki me ollaan kaukana täydellisyydestä, mutta tuntuu että kokemuksen puutteen myötä häneltä puuttuu tietynlainen perspektiivi. Tämä johtaa siihen, että tuntuu etten voi tukeutua häneen, kun minä olen se joka hoitaa ja selvittää käytännön asiat. En halua kenenkään äidiksi ja vaikka olenkin vahva persoona, niin aiemmissa parisuhteissani ei tällaista ongelmaa ole ollut vaan olen kokenut ne tasavertaisiksi.
Kommentit (175)
Näin ohiksena: Mutta ihmetyttää välillä naisten asenne miehiä kohtaan, joilla ei ole kokemusta pitkästä parisuhteesta. Eli tavallaan asettavat itsensä jo alkuvaiheessa tämän yläpuolelle, pitävät itseään parempana ja miestä jotenkin vajaavaisena. Ja tästä perspektiivistä sitten automaattisesti tuomitsevat kaiken miehen toiminnan. Vinkki: Niitä sosiaalisia taitoja opitaan läpi elämän, kaikenlaisissa ihmissuhteissa. Niin kavereiden ja myös oman perheen parissa. Jos miehellä ei ole ollut pitkää parisuhdetta, ei se tarkoita hänessä olevan mitään vikaa ( shock!). Enemmän itseäni ihmetyttää ihmiset, jotka ovat jatkuvasti lyhytkestoisissa "parisuhteissa" , eroavat ja päätyvät heti uuteen. Eikö tällaisten ihmisten sosiaalisissa taidoissa todennäköisemmin ole vikaa, koska kukaan ei ole halunnut pysyvää parisuhdetta heidän kanssansa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa tulee taas kerran oikein hyvin ilmi kuinka käsittämättömän kapea on se hyväksytty miehen rooli Suomessa. Jos minä joskus olen vielä niin onnekas, että saan omia lapsia, niin toivon kyllä koko sydämestäni heidän olevan tyttöjä.
On siis käsittämätön kapeaa miehen roolia olettaa, että yli 10 vuotta täysi-ikäisenä ollut mies käyttäytyy kuin aikuinen (eli ei vedä vakavia keskusteluita leikiksi), osaa hoitaa omat asiansa ja elämän perusasiat (opintotuki) ihan itse, tarvitsematta apua ja päänsilitystä?
Tai olettaa, että siinä aikuisvuosien aikana on oltu kiinnostuneita jostain ja tehty jotain?
Tai että jos aikuisella ihmisellä on jokin ongelma, joka haittaa elämässä pärjäämistä (kuten vaikka huono itsetunto), aikuinen hoitaa ongelmansa itse, koska se on vähän niin kuin aikuisten hommaa?
Minusta nämä on ihan perusvaatimuksia ihan kenelle hyvänsä ihmiselle eivätkä mitään "käsittämättömän kapeaa miehen roolia". Minä ainakaan en vaadi yhdeltäkään ihmiseltä, mieheltä tai naiselta, mitään mitä en vaatisi itseltäni.
t: se entinen koulukiusattu ja masentunut.
Minä en ihan näe miksi se tulkitaan niin negatiivisena asiana että ap on auttanut miestään pääsykokeisiin valmistautumisessa tai jopa niissä tukihakemuksissa. Kun ap kerran itse on opiskellut ja ollut näiden asioiden kanssa aiemmin tekemisissä ja mies taas aloittaa opiskelun vuosien tauon jälkeen, niin se saattaa jo lähtökohtaisesti olla stressaavaa ja ahdistavaa, niin mitä pahaa siinä on jos toinen antaa neuvoja kun kerran siinä vierellä on?
Täällä myös puhutaan siihen malliin ettei kolmekymppinen ihminen voi enää muuttua tai oppia uusia tapoja. Ihan täyttä kukkua. Kyse on usein itseluottamuksesta, kun on epävarma, niin kaikki voi tuntua vaikealta, ja sitten kun taas itseluottamusta tulee lisää onnistumisen kokemusten yms kautta, niin myös se oma-aloitteisuuden ja toimelisisuuden määrä lisääntyy. Ap:n miehellä on tietynlainen elämänmuutos edessä kun alkaa taas opiskelemaan ja saattaa kaivata siihen henkistä tukea ja kannustusta kumppaniltaan. Onko ap:sta sitä antamaan?
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa tulee taas kerran oikein hyvin ilmi kuinka käsittämättömän kapea on se hyväksytty miehen rooli Suomessa. Jos minä joskus olen vielä niin onnekas, että saan omia lapsia, niin toivon kyllä koko sydämestäni heidän olevan tyttöjä.
Et siis vaatisi tytöiltäsi että he kouluttautuvat, pärjäävät elämässä, osaavat hoitaa kolmekymppisenä asiansa itse, harrastavat jotain mielekästä? Ylipäänsä kasvavat fiksuiksi päämäärätietoisiksi ihmisiksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä takia kokemattoman miehen kannattaa tiettyy ikään mennessä lopettaa unelmointi kumppanista ja parisuhteesta. Naiset näkevät heidät lapsina, outoina, epämiehisinä eivätkä millään tavalla tasavertaisina kumppaneina. Turha edes yrittää, kun tämä on se suhtautuminen. Tässä yhteiskunnassa on tärkeää, että tekee tietyt asiat tiettyyn ikään mennessä ja poikkeuksia ei sallita - varsinkaan miehiltä.
Seksuaalinen kokemattomuus ei ole mikään big deal, mutta onhan se nyt outoa jos mies ei ole kolmekymppiseksi tehnyt mitään muuta kuin vähän käynyt töissä. On niin pihalla, että tarvitsee apua jonkun opintotuen hakemiseen.
Miksi ihmeessä kukaan tahtoisi miehen, joka on vain haahuillut ja ollut olemassa? Se kertoo aika tavalla luonteesta, jos ei ole kolmekymppiseksi saavuttanut yhtään mitään. Olisi hitto vie edes loistava pienoislentokoneiden rakentaja tai jotain. Mutta jos koko elämä on ollut pelkkää laimeaa olemassaoloa -ei sellaisella miehellä ole kenellekään mitään annettavaa.
Tuollainen kertoo muuten myös matalista testotasoista. Testosteroni tekee miehistä eteenpäinpyrkiviä ja kilpailuhenkisiä. Se, että miehellä ei ole tavoitteita, kertoo siitä että testosteronin kanssa on ongelmia.
Nyt taas vähän jarrua niiden diagnoosien kanssa. Te naiset vedätte aina liian suoria johtopäätöksiä asioihin joissa voi olla monta muuttujaa. Testosteronin kanssa voi olla ongelmia, mutta ei sitä suoraan voi mistään eteenpäinpyrkivyydestä päätellä. Syy voi johtua vaikka mistä, kasvatuksesta, koulukiusaamisesta, huonosta itsetunnosta, masennuksesta jne. Alhainen testosteroni ei todellakaan ole se ensisijainen syy.
Sanotaan siis että testotasot ovat yksi mahdollinen syy, luonnevikaisuus toinen.
Itsekin olen ollut koulukiusattu ja masentunut. Ja tiedätkö mitä? Aikuiset ihmiset voi hakea apua ja ponnistella tullakseen kuntoon. Jopa huonoa itsetuntoa voi terapiassa parantaa, tosin siitä minulla ei ole omakohtaista kokemusta (en laske varsinaiseksi huonoksi itsetunnoksi sitä vakavasti masentuneen tavanomaista "olen niin paska että parasta kun en olisi koskaan syntynytkään" -settiä.)
Tuo mies on ollut täysi-ikäinen yli kymmenen vuotta. Siinä olisi ollut aika tavalla aikaa korjata sitä päänuppiakin. Jos olisi tahtoa. Mutta onhan se mukavampaa jos joku muu paapoo ja passaa. Ensin äiti, sitten ap.
Ällöttävä viesti. Poikkeava, tuntematon ihminen tuomitaan ja tämän ihmisen kerrotaan olevan joko testosteroonivajaa tai luonnevikainen. Ei empatiaa, ei ymmärrystä, ei kykyä nähdä oma iljettävyytensä ihmisenä, joka huolettomasti tuomitsee ihmisiä kaukaa kuin jokin kaikkitietävä parempi jumalolento.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en ihan näe miksi se tulkitaan niin negatiivisena asiana että ap on auttanut miestään pääsykokeisiin valmistautumisessa tai jopa niissä tukihakemuksissa. Kun ap kerran itse on opiskellut ja ollut näiden asioiden kanssa aiemmin tekemisissä ja mies taas aloittaa opiskelun vuosien tauon jälkeen, niin se saattaa jo lähtökohtaisesti olla stressaavaa ja ahdistavaa, niin mitä pahaa siinä on jos toinen antaa neuvoja kun kerran siinä vierellä on?
Täällä myös puhutaan siihen malliin ettei kolmekymppinen ihminen voi enää muuttua tai oppia uusia tapoja. Ihan täyttä kukkua. Kyse on usein itseluottamuksesta, kun on epävarma, niin kaikki voi tuntua vaikealta, ja sitten kun taas itseluottamusta tulee lisää onnistumisen kokemusten yms kautta, niin myös se oma-aloitteisuuden ja toimelisisuuden määrä lisääntyy. Ap:n miehellä on tietynlainen elämänmuutos edessä kun alkaa taas opiskelemaan ja saattaa kaivata siihen henkistä tukea ja kannustusta kumppaniltaan. Onko ap:sta sitä antamaan?
Henkisen tuen tarve on yksi asia, kannattelun tarve kokonaan toinen. Ap kirjoittaa siihen malliin että mies on oikeasti aika lapsellinen, jos kerran vakavat keskusteluyritykset kuitataan huumorilla. Ja muutenkin jotkut pääsykokeet ja opintotuen hakemiset on niin helppoja, että asian on tehnyt moneen kertaan siinä ajassa kun kysyy toiselta apua ja sitten se toinen vuosia sitten opiskellut katsoo miten se asia nykyään meneekään, kun nämä asiat vaihtelee kaiken aikaa.
Ihminen voi muuttua missä hyvänsä iässä. Yleensä kuitenkin huonompaan suuntaan. Ne ihmiset, jotka ovat kehityskelpoisia, kehittyvät koko ajan, eikä niin että ollaan 10 vuotta paikallaan ja sitten yhtäkkiä alettaisiin kehittyä.
Onhan toki mahdollista että ap:n miehestä vielä siedettävä kumppani tulee, mutta kysymys kuuluu maksaako sen odottelu vaivan, kun maailma on "valmiita" miehiä väärällään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä takia kokemattoman miehen kannattaa tiettyy ikään mennessä lopettaa unelmointi kumppanista ja parisuhteesta. Naiset näkevät heidät lapsina, outoina, epämiehisinä eivätkä millään tavalla tasavertaisina kumppaneina. Turha edes yrittää, kun tämä on se suhtautuminen. Tässä yhteiskunnassa on tärkeää, että tekee tietyt asiat tiettyyn ikään mennessä ja poikkeuksia ei sallita - varsinkaan miehiltä.
Seksuaalinen kokemattomuus ei ole mikään big deal, mutta onhan se nyt outoa jos mies ei ole kolmekymppiseksi tehnyt mitään muuta kuin vähän käynyt töissä. On niin pihalla, että tarvitsee apua jonkun opintotuen hakemiseen.
Miksi ihmeessä kukaan tahtoisi miehen, joka on vain haahuillut ja ollut olemassa? Se kertoo aika tavalla luonteesta, jos ei ole kolmekymppiseksi saavuttanut yhtään mitään. Olisi hitto vie edes loistava pienoislentokoneiden rakentaja tai jotain. Mutta jos koko elämä on ollut pelkkää laimeaa olemassaoloa -ei sellaisella miehellä ole kenellekään mitään annettavaa.
Tuollainen kertoo muuten myös matalista testotasoista. Testosteroni tekee miehistä eteenpäinpyrkiviä ja kilpailuhenkisiä. Se, että miehellä ei ole tavoitteita, kertoo siitä että testosteronin kanssa on ongelmia.
Mitä sitten, jos ei ole tehnyt? Mitä sitten, jos se on outoa?
Tämä kertoo juuri siitä kapeasta näkökulmasta jonka läpi ihmisiä katsotaan ja tuomitaan. Ei ole olemassa tässä asiassa mitään oikeaa suvaitsevaisuutta vaan normista poikkeava ja kenties itsensä sekä suuntansa myöhemmin löytävä ihminen on yksiselitteisesti outo, vastuunpakoilija, luuseri. Eikö tärkeintä ole se mitä tuo ihminen on juuri nyt ja hänen halunsa löytää elämälleen suunta ja merkitys juuri nyt? Haahuilun taustallakin, kun voi olla kaikenlaista ja jokainen meistä on sen verran erilainen, että käsittelee vaikeudet ja elämän käänteet erilailla. Menneisyys voi olla merkki tulevaisuudesta, mutta en mä ainakaan ole niin kylmä, että alan sen perusteella tuomitsemaan ihmistä, joka tuntuu mulle hyvältä juuri siinä hetkessä. Ilmeisesti suurin osa toimii toisin.
Kyse ei ole tuomitsemisesta vaan elämänkumppanin valinnasta. Jokainen saa haahuilla niin paljon kuin sielu sietää, mutta jokaisella on myös oikeus valita elämänkumppani, joka EI haahuile vaan on aikuinen ja tietää mitä tahtoo ja miten arjen perusasiat hoidetaan.
Parisuhde ei yksinkertaisesti toimi jos toinen joutuu olemaan vanhempana puolisolleen. Ei siinä mitään tasavertaista suhdetta synny, se joka joutuu kannattelemaan toista vaan katkeroituu. Sitten se kannateltu ihmettelee muutaman vuoden päästä kun oli niin hyvä suhde ja toinen ihan yllättäen lähti!
Kukaan ei kasva, jos koko ajan kannatellaan. Se kasvaminen (ja haahuilu) on parasta tehdä yksin.
Ei ole siitä kysymys. Omassa paremman ihmisen kapeakatseisessa kuplassasi vain luulet, että niin on.
Kyse on siitä, että et hyväksy kuin yhden miehenmallin. Et hyväksy erilaisia elämänkohtaloita, kasvuprosesesseja, luonteita tai erilaisuuksia ihmisissä. Sulle on olemassa yksi aikuisen miehen malli ja jos ihminen ei siihen satu osumaan niin hän on automaattisesti paska sekä miehenä että kumppanina. Ei ole mitään yhtä aikuisuutta johon kaikkien pitäisi sopia. Ja jos sellainen olisikin niin sinä et ainakaan sitä määrittelisi. Ehkä kannattaisi ennemmin katsoa peiliin ja miettiä omaa kapeakatseisuuttaan ennen kuin tulee tänne tuomitsemaan toisia ihmisiä hyvin hatarin ja älyllisesti epärehellisin perustein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä takia kokemattoman miehen kannattaa tiettyy ikään mennessä lopettaa unelmointi kumppanista ja parisuhteesta. Naiset näkevät heidät lapsina, outoina, epämiehisinä eivätkä millään tavalla tasavertaisina kumppaneina. Turha edes yrittää, kun tämä on se suhtautuminen. Tässä yhteiskunnassa on tärkeää, että tekee tietyt asiat tiettyyn ikään mennessä ja poikkeuksia ei sallita - varsinkaan miehiltä.
Seksuaalinen kokemattomuus ei ole mikään big deal, mutta onhan se nyt outoa jos mies ei ole kolmekymppiseksi tehnyt mitään muuta kuin vähän käynyt töissä. On niin pihalla, että tarvitsee apua jonkun opintotuen hakemiseen.
Miksi ihmeessä kukaan tahtoisi miehen, joka on vain haahuillut ja ollut olemassa? Se kertoo aika tavalla luonteesta, jos ei ole kolmekymppiseksi saavuttanut yhtään mitään. Olisi hitto vie edes loistava pienoislentokoneiden rakentaja tai jotain. Mutta jos koko elämä on ollut pelkkää laimeaa olemassaoloa -ei sellaisella miehellä ole kenellekään mitään annettavaa.
Tuollainen kertoo muuten myös matalista testotasoista. Testosteroni tekee miehistä eteenpäinpyrkiviä ja kilpailuhenkisiä. Se, että miehellä ei ole tavoitteita, kertoo siitä että testosteronin kanssa on ongelmia.
Miksi miehen olisi pitänyt saavuttaa yhtään mitään sen suurempaa taikka mainittavaa elämässään? Eikö tavallisuus riitä vai miksi miehen pitää osoittaa jotain suuria menestymisen merkkejä? Menestymisen omassa elämässään mittaa jokainen henkilö itse, saavuttaen ne asiat jotka ovat itselle merkityksellisiä ja tärkeitä. Pitäisikö miehen sinun mukaasi olla menestynyt yhteiskunnan mittapuilla? Haluaisitko että hän olisi saavuttanut jotakin merkittävää/omaisi statusta jotta häntä voisi esitellä muille naisille ns. saaliina? Miksi ei voi antaa toisen olla sellainen kuin on? En ymmärrä että miksi se kumppani pitäisi ahtaa johonkin muottiin.
Tottakai jokainen saa olla sellainen kuin on. Enkä ole pakottamassa ketään mihinkään muottiin. Mutta jos tahtoo olla ihan tavallinen ja tavoittelematta elämässään yhtään mitään, on hyvä ymmärtää että se kaventaa aika tavalla pariutumismahdollisuuksia.
Koska aika harva nainen, jolla on valinnanvaraa, haluaa miehen joka on hemmetin tylsä vetelys.
Menestyksen ei tarvitse olla mitään yhteiskunnallisesti hyväksyttävää. Eikä se menestyskään oikeastaan ole niin tärkeää, vaan TAVOITTELU. Se, että tahtoo voittaa itsensä, oppia uutta, kokea uutta, tehdä erilaisia asioita.
Muutamia vikoja saa olla ja hiottavaa kuvailemasi miehen elämäntavoissa riittää, mutta annat itsestäsi liian eteenpäin pyrkivän ja kunnianhimoisen vaikutelman. Kaikille ei ole tärkeää mitkään saavutukset tai muutkaan sosiaalista statusta henkivät asiat, vaan j e keskittyvät elämässä muunlaisiin asioihin. Sellaisiin, jotka ovat itselle tärkeitä.
Tavoitteita saa ja pitää olla, mutta ei kannata vaatia toiselta liikoja mitä tulee menestymiseen, uraan tms vastaavaan asiaan. Sieltä kotoa voi kyllä muuttaa poiskin, sinne ei ole mikään pakko jäädä. Elämäntilannettaan voi myös parantaa, mutta siihenkin on paremmat speksit, jos saa aitoa kannustusta sen sijaan että kohtaa arvostelua ja hyvin kriittistä, jopa kielteistäkin asennetta asian suhteen.
Itseä ei ainakaan ylentäisi mitenkään se, että toinen ihminen oletusarvoisesti suhtautuisi minuun alentavasti, kuin johonkin ali-ihmiseen tai holhottavaan pikkulapseen.
Nosta asia pöydälle, ja keskustele suoraan hänen kanssaan. Jos hän ei osoita mitään halua muuttaa tapojaan ja tiettyjä tottumuksiaan jotka sinua niin risovat, niin jatka eteenpäin. Ei ole mikään pakko yrittää suhdetta tämän miehen kanssa, fiksoitua häneen ylettömän paljon ja lyödä asian suhteen päätään seinään kerta toisensa jälkeen.
En oikein saa kiinni siitä, että mikä pointtisi lopulta oikein edes on? Mitä haet tästä miehestä ja oletko valmis olemaan sinut niidenkin vikojen kanssa, jotka kuuluvat hänen persoonaan vai yritätkö saada muokattua hänestä mielesi mukaisen?
Vierailija kirjoitti:
Näin ohiksena: Mutta ihmetyttää välillä naisten asenne miehiä kohtaan, joilla ei ole kokemusta pitkästä parisuhteesta. Eli tavallaan asettavat itsensä jo alkuvaiheessa tämän yläpuolelle, pitävät itseään parempana ja miestä jotenkin vajaavaisena. Ja tästä perspektiivistä sitten automaattisesti tuomitsevat kaiken miehen toiminnan. Vinkki: Niitä sosiaalisia taitoja opitaan läpi elämän, kaikenlaisissa ihmissuhteissa. Niin kavereiden ja myös oman perheen parissa. Jos miehellä ei ole ollut pitkää parisuhdetta, ei se tarkoita hänessä olevan mitään vikaa ( shock!). Enemmän itseäni ihmetyttää ihmiset, jotka ovat jatkuvasti lyhytkestoisissa "parisuhteissa" , eroavat ja päätyvät heti uuteen. Eikö tällaisten ihmisten sosiaalisissa taidoissa todennäköisemmin ole vikaa, koska kukaan ei ole halunnut pysyvää parisuhdetta heidän kanssansa?
Kyse voi olla myös siitä, että he eivät ole halunneet pysyvää suhdetta näiden kumppaneiden kanssa. Ihmiset sietävät toisen negatiivisia piirteitä ja käytöstä eri lailla. Joku voi olla todella epätoivoinen eikä arvosta itseään, ja voi jäädä huonoon suhteeseen jopa vuosikymmeniksi. Esim. läheisriippuvainen, joka hoivaa ja ”auttaa” alkoholistia tai muuten ongelmaista. Joidenkin on ylipäätään vaikeampaa löytää sopivaa kumppania, jos poikkeaa suuresti keskiverrosta. Esim. hyvin älykkäät ihmiset tai sitten heikkolahjaiset, erilaisia mielenterveysongelmia tai fyysisiä sairauksia sairastavat ihmiset jne.
Siinä ei ole mitään pahaa, jos lopettaa huonolta tuntuvan parisuhteen, joten älä turhaan arvostele ihmisiä joiden syistä tai elämästä et mitään tiedä. Itse uskon, että jokainen tietää kyllä mikä on itselleen parasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa tulee taas kerran oikein hyvin ilmi kuinka käsittämättömän kapea on se hyväksytty miehen rooli Suomessa. Jos minä joskus olen vielä niin onnekas, että saan omia lapsia, niin toivon kyllä koko sydämestäni heidän olevan tyttöjä.
Et siis vaatisi tytöiltäsi että he kouluttautuvat, pärjäävät elämässä, osaavat hoitaa kolmekymppisenä asiansa itse, harrastavat jotain mielekästä? Ylipäänsä kasvavat fiksuiksi päämäärätietoisiksi ihmisiksi?
Ap:n kuvauksessa miehestä ei ilmennyt mitään tuollaista. Hän oli koulja käynyt aikaisemmin, nyt hakee aikuisempana korkeakouluun. Mikä on hyvä saavutus, iso osa ei koskaan hae. Miehen harrastuksista ap ei maininnut mitään, enkä näe mitenkään pahana asua vanhempien omistamassa talossa. Aika Riku-Rikas touhua, mutta ei mitään pahaa. Mies taas voi olla hyvinkin päämäärätietoinen ja fiksu ( hakeehan hän jatko-opiskelemaan). Isoin ongelma ap:lla tuntuu olevan, että miehellä ei ole aikaisempaa suhdehistoriaa ja yhtä "myrskyisää" sosiaalista menneisyyttä kuin hänellä. Eli sitä viittä eksää, parisuhdetraumoja ja kokemuksia, joista voi avautua viinipullon ääressä kyyneleet silmissä. Voi kauhiata!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä takia kokemattoman miehen kannattaa tiettyy ikään mennessä lopettaa unelmointi kumppanista ja parisuhteesta. Naiset näkevät heidät lapsina, outoina, epämiehisinä eivätkä millään tavalla tasavertaisina kumppaneina. Turha edes yrittää, kun tämä on se suhtautuminen. Tässä yhteiskunnassa on tärkeää, että tekee tietyt asiat tiettyyn ikään mennessä ja poikkeuksia ei sallita - varsinkaan miehiltä.
Seksuaalinen kokemattomuus ei ole mikään big deal, mutta onhan se nyt outoa jos mies ei ole kolmekymppiseksi tehnyt mitään muuta kuin vähän käynyt töissä. On niin pihalla, että tarvitsee apua jonkun opintotuen hakemiseen.
Miksi ihmeessä kukaan tahtoisi miehen, joka on vain haahuillut ja ollut olemassa? Se kertoo aika tavalla luonteesta, jos ei ole kolmekymppiseksi saavuttanut yhtään mitään. Olisi hitto vie edes loistava pienoislentokoneiden rakentaja tai jotain. Mutta jos koko elämä on ollut pelkkää laimeaa olemassaoloa -ei sellaisella miehellä ole kenellekään mitään annettavaa.
Tuollainen kertoo muuten myös matalista testotasoista. Testosteroni tekee miehistä eteenpäinpyrkiviä ja kilpailuhenkisiä. Se, että miehellä ei ole tavoitteita, kertoo siitä että testosteronin kanssa on ongelmia.
Mitä sitten, jos ei ole tehnyt? Mitä sitten, jos se on outoa?
Tämä kertoo juuri siitä kapeasta näkökulmasta jonka läpi ihmisiä katsotaan ja tuomitaan. Ei ole olemassa tässä asiassa mitään oikeaa suvaitsevaisuutta vaan normista poikkeava ja kenties itsensä sekä suuntansa myöhemmin löytävä ihminen on yksiselitteisesti outo, vastuunpakoilija, luuseri. Eikö tärkeintä ole se mitä tuo ihminen on juuri nyt ja hänen halunsa löytää elämälleen suunta ja merkitys juuri nyt? Haahuilun taustallakin, kun voi olla kaikenlaista ja jokainen meistä on sen verran erilainen, että käsittelee vaikeudet ja elämän käänteet erilailla. Menneisyys voi olla merkki tulevaisuudesta, mutta en mä ainakaan ole niin kylmä, että alan sen perusteella tuomitsemaan ihmistä, joka tuntuu mulle hyvältä juuri siinä hetkessä. Ilmeisesti suurin osa toimii toisin.
Kyse ei ole tuomitsemisesta vaan elämänkumppanin valinnasta. Jokainen saa haahuilla niin paljon kuin sielu sietää, mutta jokaisella on myös oikeus valita elämänkumppani, joka EI haahuile vaan on aikuinen ja tietää mitä tahtoo ja miten arjen perusasiat hoidetaan.
Parisuhde ei yksinkertaisesti toimi jos toinen joutuu olemaan vanhempana puolisolleen. Ei siinä mitään tasavertaista suhdetta synny, se joka joutuu kannattelemaan toista vaan katkeroituu. Sitten se kannateltu ihmettelee muutaman vuoden päästä kun oli niin hyvä suhde ja toinen ihan yllättäen lähti!
Kukaan ei kasva, jos koko ajan kannatellaan. Se kasvaminen (ja haahuilu) on parasta tehdä yksin.
Ei ole siitä kysymys. Omassa paremman ihmisen kapeakatseisessa kuplassasi vain luulet, että niin on.
Kyse on siitä, että et hyväksy kuin yhden miehenmallin. Et hyväksy erilaisia elämänkohtaloita, kasvuprosesesseja, luonteita tai erilaisuuksia ihmisissä. Sulle on olemassa yksi aikuisen miehen malli ja jos ihminen ei siihen satu osumaan niin hän on automaattisesti paska sekä miehenä että kumppanina. Ei ole mitään yhtä aikuisuutta johon kaikkien pitäisi sopia. Ja jos sellainen olisikin niin sinä et ainakaan sitä määrittelisi. Ehkä kannattaisi ennemmin katsoa peiliin ja miettiä omaa kapeakatseisuuttaan ennen kuin tulee tänne tuomitsemaan toisia ihmisiä hyvin hatarin ja älyllisesti epärehellisin perustein.
Juurikin näin, hyvin ilmaistu. Aloittajalla on tarve muuttaa miestä ylettömästi sen sijaan, että hyväksyisi miehen sellaisena kuin hän on. Hän haluaa välttämättä muokata ei-hänelle ihannemaisesta miehestä oman ihannekuvansa kaltaisen sen sijaan, että etsisi itselleen sellaisen miehen, jossa on ne hänen suosimansa ominaisuudet. En ymmärrä tätä ajatuskuviota ollenkaan. Asiasta joka on ei-ongelma, yritetään tehdä sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kyllä musta on paljonkin taitoja, joita oppii vasta parisuhteessa :D ne on nimenomaan niitä parisuhdetaitoja ja sitä miten ollaan toisen kanssa
Annapa esimerkkejä. Mitä taitoja oppii vain parisuhteessa eikä esim. ystävyyssuhteessa tai opiskeluaikojen kämppisten kanssa?
Eri. Parisuhde on intiiminpi kuin kämppikset ja ystävyyvssuhteet. Itse ainakin oppinut paremmaksi kompromisseissä, huomioimisessa ja itsestä oppi raatorehellisesti todella paljon. Ystävät harvoin revittelevät epäkohtien kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä takia kokemattoman miehen kannattaa tiettyy ikään mennessä lopettaa unelmointi kumppanista ja parisuhteesta. Naiset näkevät heidät lapsina, outoina, epämiehisinä eivätkä millään tavalla tasavertaisina kumppaneina. Turha edes yrittää, kun tämä on se suhtautuminen. Tässä yhteiskunnassa on tärkeää, että tekee tietyt asiat tiettyyn ikään mennessä ja poikkeuksia ei sallita - varsinkaan miehiltä.
Minulla on itselläni kokematon mies aviomiehenä. Kuivaharjottelusta käy hyvin, että opettelee esim. siivoamaan ja tekemään pastaa. Se riittää. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa tulee taas kerran oikein hyvin ilmi kuinka käsittämättömän kapea on se hyväksytty miehen rooli Suomessa. Jos minä joskus olen vielä niin onnekas, että saan omia lapsia, niin toivon kyllä koko sydämestäni heidän olevan tyttöjä.
Et siis vaatisi tytöiltäsi että he kouluttautuvat, pärjäävät elämässä, osaavat hoitaa kolmekymppisenä asiansa itse, harrastavat jotain mielekästä? Ylipäänsä kasvavat fiksuiksi päämäärätietoisiksi ihmisiksi?
Ap:n kuvauksessa miehestä ei ilmennyt mitään tuollaista. Hän oli koulja käynyt aikaisemmin, nyt hakee aikuisempana korkeakouluun. Mikä on hyvä saavutus, iso osa ei koskaan hae. Miehen harrastuksista ap ei maininnut mitään, enkä näe mitenkään pahana asua vanhempien omistamassa talossa. Aika Riku-Rikas touhua, mutta ei mitään pahaa. Mies taas voi olla hyvinkin päämäärätietoinen ja fiksu ( hakeehan hän jatko-opiskelemaan). Isoin ongelma ap:lla tuntuu olevan, että miehellä ei ole aikaisempaa suhdehistoriaa ja yhtä "myrskyisää" sosiaalista menneisyyttä kuin hänellä. Eli sitä viittä eksää, parisuhdetraumoja ja kokemuksia, joista voi avautua viinipullon ääressä kyyneleet silmissä. Voi kauhiata!
Niin tämä. En tule myöskään koskaan ymmärtämään tämän palstan räksyttäjäakkoja, jotka tässäkin ketjussa rakentelevat ihan omia miesvihaolkiukkojaan ja pieksevät niitä kiimoissaan. Millainen tällainen nainen on tyypillisesti? Joku katkera yh?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä takia kokemattoman miehen kannattaa tiettyy ikään mennessä lopettaa unelmointi kumppanista ja parisuhteesta. Naiset näkevät heidät lapsina, outoina, epämiehisinä eivätkä millään tavalla tasavertaisina kumppaneina. Turha edes yrittää, kun tämä on se suhtautuminen. Tässä yhteiskunnassa on tärkeää, että tekee tietyt asiat tiettyyn ikään mennessä ja poikkeuksia ei sallita - varsinkaan miehiltä.
Seksuaalinen kokemattomuus ei ole mikään big deal, mutta onhan se nyt outoa jos mies ei ole kolmekymppiseksi tehnyt mitään muuta kuin vähän käynyt töissä. On niin pihalla, että tarvitsee apua jonkun opintotuen hakemiseen.
Miksi ihmeessä kukaan tahtoisi miehen, joka on vain haahuillut ja ollut olemassa? Se kertoo aika tavalla luonteesta, jos ei ole kolmekymppiseksi saavuttanut yhtään mitään. Olisi hitto vie edes loistava pienoislentokoneiden rakentaja tai jotain. Mutta jos koko elämä on ollut pelkkää laimeaa olemassaoloa -ei sellaisella miehellä ole kenellekään mitään annettavaa.
Tuollainen kertoo muuten myös matalista testotasoista. Testosteroni tekee miehistä eteenpäinpyrkiviä ja kilpailuhenkisiä. Se, että miehellä ei ole tavoitteita, kertoo siitä että testosteronin kanssa on ongelmia.
Mitä sitten, jos ei ole tehnyt? Mitä sitten, jos se on outoa?
Tämä kertoo juuri siitä kapeasta näkökulmasta jonka läpi ihmisiä katsotaan ja tuomitaan. Ei ole olemassa tässä asiassa mitään oikeaa suvaitsevaisuutta vaan normista poikkeava ja kenties itsensä sekä suuntansa myöhemmin löytävä ihminen on yksiselitteisesti outo, vastuunpakoilija, luuseri. Eikö tärkeintä ole se mitä tuo ihminen on juuri nyt ja hänen halunsa löytää elämälleen suunta ja merkitys juuri nyt? Haahuilun taustallakin, kun voi olla kaikenlaista ja jokainen meistä on sen verran erilainen, että käsittelee vaikeudet ja elämän käänteet erilailla. Menneisyys voi olla merkki tulevaisuudesta, mutta en mä ainakaan ole niin kylmä, että alan sen perusteella tuomitsemaan ihmistä, joka tuntuu mulle hyvältä juuri siinä hetkessä. Ilmeisesti suurin osa toimii toisin.
Kyse ei ole tuomitsemisesta vaan elämänkumppanin valinnasta. Jokainen saa haahuilla niin paljon kuin sielu sietää, mutta jokaisella on myös oikeus valita elämänkumppani, joka EI haahuile vaan on aikuinen ja tietää mitä tahtoo ja miten arjen perusasiat hoidetaan.
Parisuhde ei yksinkertaisesti toimi jos toinen joutuu olemaan vanhempana puolisolleen. Ei siinä mitään tasavertaista suhdetta synny, se joka joutuu kannattelemaan toista vaan katkeroituu. Sitten se kannateltu ihmettelee muutaman vuoden päästä kun oli niin hyvä suhde ja toinen ihan yllättäen lähti!
Kukaan ei kasva, jos koko ajan kannatellaan. Se kasvaminen (ja haahuilu) on parasta tehdä yksin.
Ei ole siitä kysymys. Omassa paremman ihmisen kapeakatseisessa kuplassasi vain luulet, että niin on.
Kyse on siitä, että et hyväksy kuin yhden miehenmallin. Et hyväksy erilaisia elämänkohtaloita, kasvuprosesesseja, luonteita tai erilaisuuksia ihmisissä. Sulle on olemassa yksi aikuisen miehen malli ja jos ihminen ei siihen satu osumaan niin hän on automaattisesti paska sekä miehenä että kumppanina. Ei ole mitään yhtä aikuisuutta johon kaikkien pitäisi sopia. Ja jos sellainen olisikin niin sinä et ainakaan sitä määrittelisi. Ehkä kannattaisi ennemmin katsoa peiliin ja miettiä omaa kapeakatseisuuttaan ennen kuin tulee tänne tuomitsemaan toisia ihmisiä hyvin hatarin ja älyllisesti epärehellisin perustein.
Se on kyllä eri asia, mitä hyväksyy ihmisissä yleisesti, kuin että mitä hyväksyy kumppanissa. Hyväksyn itsekin esimerkiksi alkoholistit noin yleensä, mutten halua seurustella sellaisen kanssa.
Ja on sitä pahempaakin tuomitsemista nähty... Älyllisesti epärehellistä olisi esim. sanoa, että kaikki alkoholistit ovat tyhmiä.
Se on myös mielenkiintoista, että nämä ”hitaammin kasvavat” ovat myös usein tuomitsevia muita kohtaan. Kaikkien pitäisi ymmärtää heitä, mutta he voivat valita ketä ymmärtävät ja ketä eivät. Sellainen on hyvin epäkypsää ja narsistista.
Vierailija kirjoitti:
Tämä takia kokemattoman miehen kannattaa tiettyy ikään mennessä lopettaa unelmointi kumppanista ja parisuhteesta. Naiset näkevät heidät lapsina, outoina, epämiehisinä eivätkä millään tavalla tasavertaisina kumppaneina. Turha edes yrittää, kun tämä on se suhtautuminen. Tässä yhteiskunnassa on tärkeää, että tekee tietyt asiat tiettyyn ikään mennessä ja poikkeuksia ei sallita - varsinkaan miehiltä.
Tuo itsesäälissä kieriskely on ainakin sinun ongelmasi. Kuka tuollaista jaksaisi kuunnella kumppaniltaan vuodesta toiseen?
Vierailija kirjoitti:
Mikä tässä on taas ongelma, en ymmärtänyt alkuunkaan? Mitä haluat? Ota ero, jätä se sika, mitä täällä uliset? Ihme draamailua taas täysin tyhjästä.
Jos vastaus on näin asiaton, lienee parempi jättää vastaamatta. Kyllä minä sain selvää ap:n tekstistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa tulee taas kerran oikein hyvin ilmi kuinka käsittämättömän kapea on se hyväksytty miehen rooli Suomessa. Jos minä joskus olen vielä niin onnekas, että saan omia lapsia, niin toivon kyllä koko sydämestäni heidän olevan tyttöjä.
Et siis vaatisi tytöiltäsi että he kouluttautuvat, pärjäävät elämässä, osaavat hoitaa kolmekymppisenä asiansa itse, harrastavat jotain mielekästä? Ylipäänsä kasvavat fiksuiksi päämäärätietoisiksi ihmisiksi?
Ap:n kuvauksessa miehestä ei ilmennyt mitään tuollaista. Hän oli koulja käynyt aikaisemmin, nyt hakee aikuisempana korkeakouluun. Mikä on hyvä saavutus, iso osa ei koskaan hae. Miehen harrastuksista ap ei maininnut mitään, enkä näe mitenkään pahana asua vanhempien omistamassa talossa. Aika Riku-Rikas touhua, mutta ei mitään pahaa. Mies taas voi olla hyvinkin päämäärätietoinen ja fiksu ( hakeehan hän jatko-opiskelemaan). Isoin ongelma ap:lla tuntuu olevan, että miehellä ei ole aikaisempaa suhdehistoriaa ja yhtä "myrskyisää" sosiaalista menneisyyttä kuin hänellä. Eli sitä viittä eksää, parisuhdetraumoja ja kokemuksia, joista voi avautua viinipullon ääressä kyyneleet silmissä. Voi kauhiata!
Niin tämä. En tule myöskään koskaan ymmärtämään tämän palstan räksyttäjäakkoja, jotka tässäkin ketjussa rakentelevat ihan omia miesvihaolkiukkojaan ja pieksevät niitä kiimoissaan. Millainen tällainen nainen on tyypillisesti? Joku katkera yh?
Mitä muuta viestisi oli, kuin naisvihaa? Jos itse olet vihaaja, silloinhan sinun pitäisi hyvin ymmärtää noita katkeria akkoja, koska olet itse samanlainen ukko. Joku katkera peräkammarinpoju?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä takia kokemattoman miehen kannattaa tiettyy ikään mennessä lopettaa unelmointi kumppanista ja parisuhteesta. Naiset näkevät heidät lapsina, outoina, epämiehisinä eivätkä millään tavalla tasavertaisina kumppaneina. Turha edes yrittää, kun tämä on se suhtautuminen. Tässä yhteiskunnassa on tärkeää, että tekee tietyt asiat tiettyyn ikään mennessä ja poikkeuksia ei sallita - varsinkaan miehiltä.
Osalla naisista varmasti näin onkin ja en tiedä voiko niitä edes saada näkemään oma vinoutunut asenteensa. Tuo on juuri se vaara mikä voi olla sillä että on paljon parisuhdekokemusta. Alkaa luulla että "parisuhdeosaaminen" on hallussa ja keltainen neste alkaa nousta päähän, eli ylimielisyys itseä kokemattomampia kohtaan. Nähdään vikoja vain toisessa mutta peiliin ei osata katsoa, kato ei tarvi kun sitä kokemusta kumminkin löytyy. Ei kuitenkaan luovuta toivosta, ei ne kaikki näin ajattele.
Sekä sinussa että lainaamassasi kirjoittajassa on sama vika. Olette kumpikin ehdottomia, mustavalkoisesti ajattelevia paasaajia jotka näkevät vain vihollisia ja ääripäitä.
Kyse ei ole tuomitsemisesta vaan elämänkumppanin valinnasta. Jokainen saa haahuilla niin paljon kuin sielu sietää, mutta jokaisella on myös oikeus valita elämänkumppani, joka EI haahuile vaan on aikuinen ja tietää mitä tahtoo ja miten arjen perusasiat hoidetaan.
Parisuhde ei yksinkertaisesti toimi jos toinen joutuu olemaan vanhempana puolisolleen. Ei siinä mitään tasavertaista suhdetta synny, se joka joutuu kannattelemaan toista vaan katkeroituu. Sitten se kannateltu ihmettelee muutaman vuoden päästä kun oli niin hyvä suhde ja toinen ihan yllättäen lähti!
Kukaan ei kasva, jos koko ajan kannatellaan. Se kasvaminen (ja haahuilu) on parasta tehdä yksin.