Miten työnteko onnistuu, kun lasta ei voi pienessäkään nuhassa viedä päiväkotiin tai isovanhemmille?
Olen vielä nuorimman kanssa kotona, joten meillä ei ole ihan vielä ajankohtaista tämä. Mietityttää vain jo etukäteen, että mitä työnteosta tulee, kun aloitan työt ja lasta ei voi pienessäkään nuhassa viedä päiväkotiin eikä isovanhemmille eikä kummallakaan vanhemmalla ole etätyömahdollisuutta. Kun vanhempi lapsi aloitti päiväkodissa, hänellä oli ekan puolen vuoden aikana useita infektioita. Toki nyt tässä tilanteessa päiväkodeissa varmasti kiertää vähemmän pöpöjä. Kuitenkin tavallisen pikkuflunssan jälkeen voi nenän valuminen jatkua parikin viikkoa.
Miten teillä on tämä sujunut kevään/kesän aikana? Vai ovatko lapset olleet terveenä?
Kommentit (405)
Vierailija kirjoitti:
Minä aloitan syksyllä uudessa työssä ja minulla on päiväkoti-ikäiset lapset. Niiden nenät vuotaa talvella käytännössä koko ajan. Odotan vaan että mut potkitaan pihalle koeajalla. Syytä irtisanomiselle koeajalla ei tarvii kertoa, mutta luulen että sellaselle työntekijälle ei ole ihan hirveesti kysyntää joka on koko ajan pois vuotavan nenän takia. :'(
Työsuhteen purkamiseen koeajalla pitää olla painavat perusteet:
https://www.tyosuojelu.fi/tyosuhde/tyosuhteen-paattyminen/sopimuksen-pu…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieman ohi tästä, mutta ihmettelen tuota etätyöasiaa. Miten päiväkoti-ikäistä lasta hoidetaan samalla kun tehdään etätöitä? Etätyöt ja aikataulutukset toki vaihtelevat eri töissä. Minulla etätyöt tarkoittavat jatkuvaa kiinniolemista Skypessä tai puhelimessa tai nopealla aikavälillä raporttien tuottamista. Osa aisoista myös arkaluontoisia, joten niitä ei voi hoitaa ulkopuolisten läsnäollessa.
En ihan oikeasti ymmärrä miten voisin samalla hoitaa pientä lasta. Asia ei minua koske, kun omat lapseni jo teini-iän kynnyksellä. Mutta jos en nyt ihan väärin muista, niin pienet lapset tarvitsevat hoivaa.
Koko kevät tehtiin etätöitä päiväkoti-ikäisen kanssa, juuri tuota Skypessä olemista, palavereja, raportteja jne. Ei siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin selvitä jotenkin. Kaikilla oli kuitenkin sama tilanne, joten ketään ei haitannut, jos kesken palaverin piti mennä pyyhkimään jonkun takapuoli tai antaa lisää kaakaota.
Ap, jos sun lapsen päiväkodissa on ohje, ettei nyt nuhassa päiväkotiin, niin et vie nuhassa tai muussa pikkutaudissa päiväkotiin, vaan otat esim. Mll:stä lastenhoitajan tai jäät kotiin lapsen kanssa.
Miksi alapeukku tälle?
No ihan vaikka siksi että vaikka kaikki lässyttää tätä samaa mantraa että "poikkeusoloissa kaikkien pitää joustaa", niin mitäpä luulet, että se ylikansallisen pörssifirman tulosvastuullinen henkilö tekee sellasen työntekijän kanssa joka on viikko ja kuukausikaupalla pois töistä eikä oikein saa aikaan kun "lapset pyörii jaloissa". No, minäpä kerron: hankkiutuu eroon heti kun on mahdollisuus: yyteet tai määräaikaisen päättyminen. Eli kuten joku sanoi niin työelämä eriarvoistuu entisestään. Ei hirveesti tunnu siltä yhteen hiileen puhaltamiselta silloin kun itse sattuu olemaan se joka puhalletaan pihalle töistä.
No eikö tämä sitten juuri vaatisi sitä joustavuutta siltä työntekijältäkin, että hankkisi sen lastenhoitajan välillä jos lapsi sairaana ja omalta osaltaan siis tekisi jotain asian eteen, eikä vain olisi kuukausitolkulla poissa töistä? Ja kyllä lapsen kanssa saa kotona tehtyä töitä, kun vähän jaksottaa ja suunnittelee tekemistään.
Menisitkö sinä hakemaan itsellesi taudin hoitamalla jonkun sairasta lasta? Maksaisit kahden päivän palkkasi yhdestä päivästä? Kaikkia töitä ei tehdä tietokoneella eli kotoa käsin.
Mutta päiväkodissa pitäisi sitten hoitaa tuo teidän sairas lapsi?
Olen tässä ketjussa yrittänyt vääntää rautalangasta että nenän vuotaminen ei ole yhtä kuin sairas lapsi.
Kyllä se on tällä hetkellä varhaiskasvatuksen mielestä. Eikä täällä ainakaan edes negatiivinen koronatesti riitä, vaan lapsen on oltava kotona siihen saakka, kunnes oireet hävinneet ja vielä pari päivää senkin jälkeen. Sitten saa viedä päiväkotiin.
Mites muuten voisikaan olla?
Oletteko tulleet ajatelleeksi, että noita virustauteja pyörii päiväkodeissa huomattavasti vähemmän, kun ketään ei viedä flunssaisena hoitoon?
Kyllä se tauti pitää jostain saada, että voi sairastua.
Ehkäpä ensi talvena pk-ikäisillä hoidossa aloittavilla lapsilla ei olekaan sitä puolen vuoden nuhaa.
Olen melko varma, että huolenne on osittain turha, kunhan pidätte flunssaisen lapsen kotona. Älkää viekö myöskään kauppaan tai julkisille leikkipaikoille.
Vierailija kirjoitti:
Tulee olemaan vaikeaa. Tulee lisäämään sukupuolten ja luokkien ja ikäryhmien välistä epätasa-arvoa yhteiskunnassa.
Tulee olemaan helpointa sinkkumiehille sellaisissa ammateissa, joissa voi vapaasti säätää omia työaikoja ja hankalinta perheellisille pienten lasten äideille ammateissa, joita ei voi tehdä etänä.
Eikä niitä lapsia voi joka aivastuksesta koronatestiinkään oikeasti viedä. Siellähän saisi silloin ravata joka päivä. Miten luulette, että sellaista kestää lapsi -tai terveydenhuolto?
Miten sinkkumiehet eroavat vastaavista sinkkunaisista? Miten äidit eroavat vastaavista isistä?
Meillä on hoidettu lapsen sairastamiset niin, että jäämme vuorotellen kotiin. Isä hoitaa tämän taudin, äiti hoitaa seuraavan jne. Kummankaan työtä ei voi tehdä etänä. Isällä on työssään se hyvä puoli, että siitä kertyy pekkasia, joilla voi pidentää sitä kolmen päivän hoitoaikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä aloitan syksyllä uudessa työssä ja minulla on päiväkoti-ikäiset lapset. Niiden nenät vuotaa talvella käytännössä koko ajan. Odotan vaan että mut potkitaan pihalle koeajalla. Syytä irtisanomiselle koeajalla ei tarvii kertoa, mutta luulen että sellaselle työntekijälle ei ole ihan hirveesti kysyntää joka on koko ajan pois vuotavan nenän takia. :'(
Työsuhteen purkamiseen koeajalla pitää olla painavat perusteet:
https://www.tyosuojelu.fi/tyosuhde/tyosuhteen-paattyminen/sopimuksen-pu…
On kuule helposti ohitettu tuollainen. Minun mieheni oli hetken aikaa firmassa, jossa oli puhe, että koeajan jälkeen palkka nousee. Koeajan viimeisenä päivänä pomo sanoi, ettei enää tarvitse miestäni, koska nyt hän tarvitseekin työntekijän, joka osaa lisäksi homman x. Seuraavana päivänä meni uusi koeaikalainen töihin, joku nuori teini, joka oli innoissaan ensimmäisestä duunistaan. Jälkikäteen kuulimme, että tämä tyyppi kierrättää koko ajan koeaikalaisia näin.
Ihan mahdoton tämä käytäntö, että tuhiseva nenä tulkitaan sairaudeksi ja eivät ota hoitoon. Toivon että pian palataan normaaliin käytäntöön tästä järjettömyydessä!
Ei se maailma vaan niin pyöri että käytännössä tervettä, virkeää lasta hoidetaan palkattomalla/3 pv palkallisella saikulla kotona.
Eikä tule tätä muuten työpaikatkaan katselemaan pitkään. Nämä lasten kanssa kotona olijat lähtee seuraavissa yt- neuvotteluissa. Syy löytyy aina vaikka jonkun keksityn organisaatio uudistuksen kautta. Tämä on vaan karu todellisuus ainakin isommissa firmoissa.
Olisi kiva kuulla, millaisissa ammateissa työskentelevät nämä ihmiset, joiden mielestä lasta voi hoitaa rajattomasti kotona, ja tekemättä jääneet työt ovat vain pomon ongelma.

Kiitos tästä kommentista! Suorastaan ilo lukea näin tervejärkistä tekstiä :)
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla, millaisissa ammateissa työskentelevät nämä ihmiset, joiden mielestä lasta voi hoitaa rajattomasti kotona, ja tekemättä jääneet työt ovat vain pomon ongelma.
Vakituisissa töissä varmasti. Seuraavissa yyteissähän noi lastenhoitajat sitten lentää pellolle.
Päivähoitojärjestelmä luotiin aikoinaan mahdollistamaan naisten töissäkäynti, kun yhteiskuntaan tarvittiin lisää veronmaksajia. Nyt äidit ollaan jälleen sulkemassa kotiin tilanteessa jossa syntyvyys on jo romahtanut. Huoltosuhde kiittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee olemaan vaikeaa. Tulee lisäämään sukupuolten ja luokkien ja ikäryhmien välistä epätasa-arvoa yhteiskunnassa.
Tulee olemaan helpointa sinkkumiehille sellaisissa ammateissa, joissa voi vapaasti säätää omia työaikoja ja hankalinta perheellisille pienten lasten äideille ammateissa, joita ei voi tehdä etänä.
Eikä niitä lapsia voi joka aivastuksesta koronatestiinkään oikeasti viedä. Siellähän saisi silloin ravata joka päivä. Miten luulette, että sellaista kestää lapsi -tai terveydenhuolto?
Miten sinkkumiehet eroavat vastaavista sinkkunaisista? Miten äidit eroavat vastaavista isistä?
Meillä on hoidettu lapsen sairastamiset niin, että jäämme vuorotellen kotiin. Isä hoitaa tämän taudin, äiti hoitaa seuraavan jne. Kummankaan työtä ei voi tehdä etänä. Isällä on työssään se hyvä puoli, että siitä kertyy pekkasia, joilla voi pidentää sitä kolmen päivän hoitoaikaa.
En alapeukuta, koska ymmärrän sun pointin, mutta todellisuudessa naisia syrjitään työelämässä juuri sen takia, että hoitovastuu edelleen lankeaa pääosin äidille. Juuri noin sen pitäisi mennä niinkuin te teette, mutta todellisuus on toista. Valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hieman ohi tästä, mutta ihmettelen tuota etätyöasiaa. Miten päiväkoti-ikäistä lasta hoidetaan samalla kun tehdään etätöitä? Etätyöt ja aikataulutukset toki vaihtelevat eri töissä. Minulla etätyöt tarkoittavat jatkuvaa kiinniolemista Skypessä tai puhelimessa tai nopealla aikavälillä raporttien tuottamista. Osa aisoista myös arkaluontoisia, joten niitä ei voi hoitaa ulkopuolisten läsnäollessa.
En ihan oikeasti ymmärrä miten voisin samalla hoitaa pientä lasta. Asia ei minua koske, kun omat lapseni jo teini-iän kynnyksellä. Mutta jos en nyt ihan väärin muista, niin pienet lapset tarvitsevat hoivaa.
Koko kevät tehtiin etätöitä päiväkoti-ikäisen kanssa, juuri tuota Skypessä olemista, palavereja, raportteja jne. Ei siinä ollut muuta vaihtoehtoa kuin selvitä jotenkin. Kaikilla oli kuitenkin sama tilanne, joten ketään ei haitannut, jos kesken palaverin piti mennä pyyhkimään jonkun takapuoli tai antaa lisää kaakaota.
Ap, jos sun lapsen päiväkodissa on ohje, ettei nyt nuhassa päiväkotiin, niin et vie nuhassa tai muussa pikkutaudissa päiväkotiin, vaan otat esim. Mll:stä lastenhoitajan tai jäät kotiin lapsen kanssa.
Miksi alapeukku tälle?
No ihan vaikka siksi että vaikka kaikki lässyttää tätä samaa mantraa että "poikkeusoloissa kaikkien pitää joustaa", niin mitäpä luulet, että se ylikansallisen pörssifirman tulosvastuullinen henkilö tekee sellasen työntekijän kanssa joka on viikko ja kuukausikaupalla pois töistä eikä oikein saa aikaan kun "lapset pyörii jaloissa". No, minäpä kerron: hankkiutuu eroon heti kun on mahdollisuus: yyteet tai määräaikaisen päättyminen. Eli kuten joku sanoi niin työelämä eriarvoistuu entisestään. Ei hirveesti tunnu siltä yhteen hiileen puhaltamiselta silloin kun itse sattuu olemaan se joka puhalletaan pihalle töistä.
No eikö tämä sitten juuri vaatisi sitä joustavuutta siltä työntekijältäkin, että hankkisi sen lastenhoitajan välillä jos lapsi sairaana ja omalta osaltaan siis tekisi jotain asian eteen, eikä vain olisi kuukausitolkulla poissa töistä? Ja kyllä lapsen kanssa saa kotona tehtyä töitä, kun vähän jaksottaa ja suunnittelee tekemistään.
Ai sen lastenhoitajan sairastuminen on sitten kuitenkin ihan ok? Ja entä jos olet töissä joissa ei voi tehdä etänä? Ootko nyt ajatellut ihan loppuun asti?
No onhan sustakin sen pk:n lastenhoitajan ja muiden lasten + heidän perheidensä sairastuminen ok. Parempi 1 lastenhoitaja kuin koko pk, minusta.
t.Eri
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva kuulla, millaisissa ammateissa työskentelevät nämä ihmiset, joiden mielestä lasta voi hoitaa rajattomasti kotona, ja tekemättä jääneet työt ovat vain pomon ongelma.
Olisi kiva kuulla edes joltain teistä valittajista, että mitä sitten pitäisi tehdä. Hoituuko kansainvälisten pörssiyhtiöiden business paremmin, jos annetaan koronan levitä vaan? Ei nimittäin siltä näytä.
Ap, kukaan viranomainen ei varmasti valvo, että vietkö lapsesi isovanhemmille hoitoon. Voitte ihan vapaasti jättää suositukset noudattamatta, jos isovanhemmat ovat valmiita ottamaan riskin. Jos ette halua, niin millä oikeudella haluaisit pakottaa päiväkodin muut ihmiset ottamaan riskin?
Saikutat tietenkin ja hoidat sen itse.
Kommentti allergia-asiaan:
Jos se nuha /yskä on allergista, lääkitse lapsi. Antihistamiinilla, nenäsumutteilla, silmätipoilla..
Jos lapsi on allerginen, oireilee mutta et hoida ja vaadit vaan uskomaan päiväkodissa, että on allergista.. Niin miksi ihmeessä niiden pitäisi uskoa? Mistä voi tietää edes jos ei lääkitä?
Jos taas lääkitään kunnolla, oireet lievenevät selkeästi- ja siis voivat muutkin uskoa, että on allergiaa. Oireet loppuu tai vähenee selkeästi. Jos ei auta lääkket, ei kuule välttämättä ole allergiaa
Allergiaoireet sitäpaitsi tuntuvat kurjille.
Pienillekin lapsille on lääkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Ap, kukaan viranomainen ei varmasti valvo, että vietkö lapsesi isovanhemmille hoitoon. Voitte ihan vapaasti jättää suositukset noudattamatta, jos isovanhemmat ovat valmiita ottamaan riskin. Jos ette halua, niin millä oikeudella haluaisit pakottaa päiväkodin muut ihmiset ottamaan riskin?
En aio viedä nuhaista lastani isovanhemmille enkä päiväkotiin, noudatamme tarkasti kaikkia annettuja ohjeita. Mutta samalla useamman viikon kotonaolo sekoittaisi meidän molempien työt totaalisesti. Mutta niin se sitten vaan menee. Mutta asia ei onneksi ole meidän perheessämme vielä muutamiin kuukausiin ajankohtainen. Nautimme vielä huolettomasta kotiarjesta. Lähinnä aloituksen tarkoitus oli herättää keskustelua aiheesta ja kuulla muiden kokemuksia. Kiitos vilkkaasta ja pääosin asiallisesta keskustelusta!
Aloittaja
Pakko heittää tää nyt tähän, mut oon aina ihmetellyt kun vanhemmat vie kipeitä muksuja päiväkotiin hoitoon. Aina se sama mantra "ihan perus flunssa vaa, ei pitäis tarttua". Oma kummilapseni ei ole perusterve, ja on monesti joutunut sairaalaan näiden idioottien takia. Kun ei osata ajatella, että sille sun terveelle muksulles se on vaan pieni flunssa, mut jollekin toiselle paljon vakavampi juttu.
Tää flunssa juttukin on vähän semmonen, et minkä ketäkin mieltää perus flunssaks. Mulla tuli kaveri kylään kipeän muksunsa kanssa, ei aikasemmin kertonu et lapsi kipeänä. Mun luona totesi vain, että on perus flunssa ja ei tarvitse pelätä. Jaa'a, makasi se lapsi 2 viikkoa 39 asteen kuumeessa sen jälkeen.
Ja tosiaankin sain tartunnan, minkä ansiosta mäkin makasin lähes 3 viikkoa sängyssä. Toivuin täysin vasta parin kuukauden päästä, et kyllä siinä joku isompi influenssa oli kyseessä.