Miten työnteko onnistuu, kun lasta ei voi pienessäkään nuhassa viedä päiväkotiin tai isovanhemmille?
Olen vielä nuorimman kanssa kotona, joten meillä ei ole ihan vielä ajankohtaista tämä. Mietityttää vain jo etukäteen, että mitä työnteosta tulee, kun aloitan työt ja lasta ei voi pienessäkään nuhassa viedä päiväkotiin eikä isovanhemmille eikä kummallakaan vanhemmalla ole etätyömahdollisuutta. Kun vanhempi lapsi aloitti päiväkodissa, hänellä oli ekan puolen vuoden aikana useita infektioita. Toki nyt tässä tilanteessa päiväkodeissa varmasti kiertää vähemmän pöpöjä. Kuitenkin tavallisen pikkuflunssan jälkeen voi nenän valuminen jatkua parikin viikkoa.
Miten teillä on tämä sujunut kevään/kesän aikana? Vai ovatko lapset olleet terveenä?
Kommentit (405)
Aupair? Lastenhoitaja? Maksaa toki.
Toinen vaihtoehto on, että olet vuorotellen pois hoitamassa kipeää lasta. Voiko jompikumpi tehdö etänä? Sitä ei voi etukäteen sanoa paljonko sairastelua tulee.
Olisiko negatiivinen koronatestitulos riittävä, että voisi tuoda lapsen hoitoon lapsen selkeästi jo tervehdyttyä (ruoka maistuu normaalisti, ei näytä kipeältä, leikkii, juoksee, ulkoilee niinkuin aina ennenkin) jos tietää, että varsinaisesta tervehtymisestä nokka vuotaa vielä pari viikkoa tai yskä kestää kauan. Tulee muuten aika hurja määrä töistä poissaoloa vanhemmilta, jota siis tulee muutenkin kun lapset sairastaa usein. Mutta jos aiemmin on selvitty 3-4 päivän poissaololla ja nyt venyy viikkoon-kahteen joka kerta niin eipä perheelliset paljon töissä pysty käymään. Isovanhempia on kielletty hoitamasta kipeitä lapsia ja kuka hullu tulee edes palkattuna lastenhoitajaa kotiin, josta saattaa saada koronan?
Käytän lapsen lääkärissä, saan todistuksen siitä, että ei ole sairas ja vien lapsen todistuksineen hoitoon. Jos eivät ota nuhaista (allergia) hoitoon, niin ilmoitan vieväni asian eteenpäin. Lapsi otetaan hoitoon.
Voiko lapsen viedä nuhassa päiväkotiin?
Eiks se vaan tartuta muut?
Vierailija kirjoitti:
Käytän lapsen lääkärissä, saan todistuksen siitä, että ei ole sairas ja vien lapsen todistuksineen hoitoon. Jos eivät ota nuhaista (allergia) hoitoon, niin ilmoitan vieväni asian eteenpäin. Lapsi otetaan hoitoon.
Eli todistus kertoo, että lapsella ei ole Korona?
Ok, silloin asia on pihvi ja hänet otetaan hoitoon.
Muussa tapauksessa tuomallasi paperilla voi pyyhkiä pyllyn, sillä ei nimittäin ole mitään painoarvoa, jos/kun varhaiskasvatuksessa toimitaan ylemmän tahon ja terveysviranomaisten ohjeiden mukaisesti kuten tehty maaliskuusta alkaen Korona-ajan alettua eli "pienikin flunssaoire=ei voi osallistua varhaiskasvatukseen".
Meillä, ja teillä vanhemmillekin, kun on vastuu myös muista, ei vain itsestä.
Jokaista perhettä ja lasta koskee samat säännöt ja ohjeistukset asiassa, ei se mene niin, että joku perhe saakin tuoda ja joku ei.
Kuulostat äärimmäisen hankalalta tyypiltä, vastuuttomalta ja itsekkäältä.
T. Varhaiskasvatuksesta
Oho, ihanko tosi lapsi on oman vanhempansa vastuulla 😱😱😱?! Mikä järkyttävä yllätys!
Tulee olemaan vaikeaa. Tulee lisäämään sukupuolten ja luokkien ja ikäryhmien välistä epätasa-arvoa yhteiskunnassa.
Tulee olemaan helpointa sinkkumiehille sellaisissa ammateissa, joissa voi vapaasti säätää omia työaikoja ja hankalinta perheellisille pienten lasten äideille ammateissa, joita ei voi tehdä etänä.
Eikä niitä lapsia voi joka aivastuksesta koronatestiinkään oikeasti viedä. Siellähän saisi silloin ravata joka päivä. Miten luulette, että sellaista kestää lapsi -tai terveydenhuolto?
Jäät kotiin hoitamaan lastasi tietenkin. Ihmeellinen ajatus, että kipeänä pitäisi saada lapsi viedä hoitoon. Meidän päiväkodissa on paljon vähemmän nuhaa nyt, kun vuodenvaihteessa, koska kipeät jäävät oikeasti kotiin.
Eiköhän tämä hysteria lopu kohta! :) Ruotsissa esim jäljityksen hoitavat nyt hysteerikot itse, valtio ei sitä enää heidän puolestaan tee. Kyllä minä vien lapsen pikkasen kipeänä päikkyyn, viimeksikään kukaan siellä ei huomannut tai kysellyt mitäään. Ei niillä ole aikaa motkottaa ja joka lasta tutkia ,kun porukka saikuttaa, siis henkilökunta.
Ei hoitoon ole ennen koronaakaan saanut tuoda räkäisiä tai yskäisiä lapsia. Allergiset saa tuoda jos se on lääkärin toteamaa, samat säännöt koskee myös henkilökuntaa että ei tippaakaan kipeänä töihin.
T. Lastenhoitaja
Hieman ohi tästä, mutta ihmettelen tuota etätyöasiaa. Miten päiväkoti-ikäistä lasta hoidetaan samalla kun tehdään etätöitä? Etätyöt ja aikataulutukset toki vaihtelevat eri töissä. Minulla etätyöt tarkoittavat jatkuvaa kiinniolemista Skypessä tai puhelimessa tai nopealla aikavälillä raporttien tuottamista. Osa aisoista myös arkaluontoisia, joten niitä ei voi hoitaa ulkopuolisten läsnäollessa.
En ihan oikeasti ymmärrä miten voisin samalla hoitaa pientä lasta. Asia ei minua koske, kun omat lapseni jo teini-iän kynnyksellä. Mutta jos en nyt ihan väärin muista, niin pienet lapset tarvitsevat hoivaa.
Allerginen nuha tai räkätaudin jälkeinen nuha eivät estä koronatartuntaa. Lapsella voi olla molemmat ja silloin hänestä tulee todellinen supertartuttaja, kun aivastukset ja räkä levittävät virusta ympäriinsä.
Päivähoidossa on työntekijöiden poissaolot vähentyneet roimasti, kun sairaita ("vähän oli nuhaa aamulla") lapsia ei saa nyt tuoda hoitoon tartuttamaan muita.
Jos lapsesi on vain kotona ja hoidossa hänenkin tartuntamääränsä ja sairastelunsa pitäisi vähentyä selvästi. Nyt ei ole järkevää hakea niitä viruksia hoplopeista, kerhoista tai kaverisynttäreiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytän lapsen lääkärissä, saan todistuksen siitä, että ei ole sairas ja vien lapsen todistuksineen hoitoon. Jos eivät ota nuhaista (allergia) hoitoon, niin ilmoitan vieväni asian eteenpäin. Lapsi otetaan hoitoon.
Eli todistus kertoo, että lapsella ei ole Korona?
Ok, silloin asia on pihvi ja hänet otetaan hoitoon.Muussa tapauksessa tuomallasi paperilla voi pyyhkiä pyllyn, sillä ei nimittäin ole mitään painoarvoa, jos/kun varhaiskasvatuksessa toimitaan ylemmän tahon ja terveysviranomaisten ohjeiden mukaisesti kuten tehty maaliskuusta alkaen Korona-ajan alettua eli "pienikin flunssaoire=ei voi osallistua varhaiskasvatukseen".
Meillä, ja teillä vanhemmillekin, kun on vastuu myös muista, ei vain itsestä.
Jokaista perhettä ja lasta koskee samat säännöt ja ohjeistukset asiassa, ei se mene niin, että joku perhe saakin tuoda ja joku ei.Kuulostat äärimmäisen hankalalta tyypiltä, vastuuttomalta ja itsekkäältä.
T. Varhaiskasvatuksesta
Olipas ikävästi vastattu, vaikka eri olenkin. Etenkin tuo viimeinen lause oli sitten ihan pakollinen. Huonoa mainetta vain aiheutat varhaiskasvattajille tuolla asenteellasi...
Meillä lapsi on ollut poikkeuksellisen terve korona-aikana. Itseasiassa tänään olen ensimmäistä kertaa koko vuonna pois töistä lapsen flunssan takia.
Sellaista se vain pienten lasten kanssa on, töistä on välillä pakko olla pois lasten sairastaessa, joskus aika tiheäänkin. Hieman helpottaa, jos nämä poissaolot on mahdollista jakaa tasaisesti vanhempien kesken.
Vierailija kirjoitti:
Ei hoitoon ole ennen koronaakaan saanut tuoda räkäisiä tai yskäisiä lapsia. Allergiset saa tuoda jos se on lääkärin toteamaa, samat säännöt koskee myös henkilökuntaa että ei tippaakaan kipeänä töihin.
T. Lastenhoitaja
Miten se käytännössä onnistuu? Itse aikuisena ihmisenä sairastan aina tavallista nuhaa 6-8 viikkoa. Saako koko siltä ajalta palkkaa? Toisaalta kerrankin kun ei tarvisi kipeänä mennä töihin niin saattaisin parantua jopa 4-5 viikossa.
Pienistäkin oireista pitää jäädä kotiin JA käydä koronatestissä. Eiköhän sinne päikkyyn sitten pääse, kun tauti on selvästi helpottanut muutaman pv jälkeen JA otettu koronatesti osoittautui negatiiviseksi. Sama pätenee aikuisten, koululaisten ja ihan kaikkien muidenkin ihmisten kohdalla myös.
Ärsyttävää, kun ihmiset ei tajua tuota testauksen tärkeyttä. Kaveri ollut todella tarkka eristäytymisestä keväällä ja moralisoinut toisten isovanhemmilla vierailuista ym, mutta nyt sitten kesälomalla kiikutti omaa räkätautista lastaan pitkin pitäjiä, mummoloita ja muita kyläpaikkoja. Eikä pöljä ymmärtänyt pysyä kotona JA käyttää muualla testissä ("en usko että on koronaa"). Kiva sitten, kun itse sain taudin tältä naperolta. Eikun lomamatkalla sitten terkkulaan testiin..
Minä ajattelin olla hyvällä omallatunnolla sitten kotona sen lapsen kanssa. Ei noi hoitajan hommat niin kiinnosta kevään jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Pienistäkin oireista pitää jäädä kotiin JA käydä koronatestissä. Eiköhän sinne päikkyyn sitten pääse, kun tauti on selvästi helpottanut muutaman pv jälkeen JA otettu koronatesti osoittautui negatiiviseksi. Sama pätenee aikuisten, koululaisten ja ihan kaikkien muidenkin ihmisten kohdalla myös.
Ärsyttävää, kun ihmiset ei tajua tuota testauksen tärkeyttä. Kaveri ollut todella tarkka eristäytymisestä keväällä ja moralisoinut toisten isovanhemmilla vierailuista ym, mutta nyt sitten kesälomalla kiikutti omaa räkätautista lastaan pitkin pitäjiä, mummoloita ja muita kyläpaikkoja. Eikä pöljä ymmärtänyt pysyä kotona JA käyttää muualla testissä ("en usko että on koronaa"). Kiva sitten, kun itse sain taudin tältä naperolta. Eikun lomamatkalla sitten terkkulaan testiin..
Ja mikä oli sun pakollinen syy tavata häntä ja lastaan?
Pata kattilaa soimaa...
Kiinnostaa kanssa. Meillä lapsi kun saa pienenkin nuhan niin yskä jää aina jälkitautina ja kestää sen pari viikkoa vähintään. On myös nuorempi lapsi, jolla sitten taas nuha tarkoittaa aina piiiitkää nenän vuotamista, vaikka olisi ollut täysin terveen oloinen jo monta päivää. Tulee hirveän katkonainen syksy, apua.