Miten työnteko onnistuu, kun lasta ei voi pienessäkään nuhassa viedä päiväkotiin tai isovanhemmille?
Olen vielä nuorimman kanssa kotona, joten meillä ei ole ihan vielä ajankohtaista tämä. Mietityttää vain jo etukäteen, että mitä työnteosta tulee, kun aloitan työt ja lasta ei voi pienessäkään nuhassa viedä päiväkotiin eikä isovanhemmille eikä kummallakaan vanhemmalla ole etätyömahdollisuutta. Kun vanhempi lapsi aloitti päiväkodissa, hänellä oli ekan puolen vuoden aikana useita infektioita. Toki nyt tässä tilanteessa päiväkodeissa varmasti kiertää vähemmän pöpöjä. Kuitenkin tavallisen pikkuflunssan jälkeen voi nenän valuminen jatkua parikin viikkoa.
Miten teillä on tämä sujunut kevään/kesän aikana? Vai ovatko lapset olleet terveenä?
Kommentit (405)
Vierailija kirjoitti:
Oho, ihanko tosi lapsi on oman vanhempansa vastuulla 😱😱😱?! Mikä järkyttävä yllätys!
???
toki on joo, mutta jos tästä lähtien pieni nokan vuotaminen on este viedä lasta päivähoitoon tai isovanhemmille, niin eihän työikäiset pääse käytännössä ollenkaan töihin. Tähän vielä bonuksena, että työpaikalle ei voi mennä jos oma kurkku vähänkin karhentelee. Ja negat. koronatesti tuskin paljon painaa, koska onhan sairastuneet antaneet negatuloksia ja kun on parin päivän päästä testattu uudelleen niin onkin positiivinen. Eli ei näy testissä ajoissa ja sillä parin päivän viiveellä ehtii sitten jo tartuttaa porukkaa... Loppuviimeinen Ruotsin tapa on ainut, jolla voidaan pitää yhteiskuntaa auki...
Vierailija kirjoitti:
Hieman ohi tästä, mutta ihmettelen tuota etätyöasiaa. Miten päiväkoti-ikäistä lasta hoidetaan samalla kun tehdään etätöitä? Etätyöt ja aikataulutukset toki vaihtelevat eri töissä. Minulla etätyöt tarkoittavat jatkuvaa kiinniolemista Skypessä tai puhelimessa tai nopealla aikavälillä raporttien tuottamista. Osa aisoista myös arkaluontoisia, joten niitä ei voi hoitaa ulkopuolisten läsnäollessa.
En ihan oikeasti ymmärrä miten voisin samalla hoitaa pientä lasta. Asia ei minua koske, kun omat lapseni jo teini-iän kynnyksellä. Mutta jos en nyt ihan väärin muista, niin pienet lapset tarvitsevat hoivaa.
Toinen vanhempi tekee päivän töitä ja toinen sitten sen jälkeen iltavuoron.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulee olemaan vaikeaa. Tulee lisäämään sukupuolten ja luokkien ja ikäryhmien välistä epätasa-arvoa yhteiskunnassa.
Tulee olemaan helpointa sinkkumiehille sellaisissa ammateissa, joissa voi vapaasti säätää omia työaikoja ja hankalinta perheellisille pienten lasten äideille ammateissa, joita ei voi tehdä etänä.
Eikä niitä lapsia voi joka aivastuksesta koronatestiinkään oikeasti viedä. Siellähän saisi silloin ravata joka päivä. Miten luulette, että sellaista kestää lapsi -tai terveydenhuolto?
Miten sinkkumiehet eroavat vastaavista sinkkunaisista? Miten äidit eroavat vastaavista isistä?
Meillä on hoidettu lapsen sairastamiset niin, että jäämme vuorotellen kotiin. Isä hoitaa tämän taudin, äiti hoitaa seuraavan jne. Kummankaan työtä ei voi tehdä etänä. Isällä on työssään se hyvä puoli, että siitä kertyy pekkasia, joilla voi pidentää sitä kolmen päivän hoitoaikaa.
En alapeukuta, koska ymmärrän sun pointin, mutta todellisuudessa naisia syrjitään työelämässä juuri sen takia, että hoitovastuu edelleen lankeaa pääosin äidille. Juuri noin sen pitäisi mennä niinkuin te teette, mutta todellisuus on toista. Valitettavasti.
Siinä vaiheessa kun äiti palaa töihin ja lapsi menee tarhaan, on ihan vanhemmista kiinni, miten sairashoito järjestetään. Yhteiskunta ei mitenkään vaikuta siihen asiaan eikä painosta juuri naista jäämään kotiin. Useimmiten se on ihan sen naisen korvienvälistä kiinni, että ei voi uskoa sairasta lasta isän huomaan.
Mahdollinen työelämässä syrjiminen tapahtuu siinä kohtaa, kun ollaan palkkaamassa työntekijää, mutta en usko tuohon kuin pienissä yrityksissä, joissa alaisten äitiyslomat voivat kaataa koko firman.
Päivähoidon puuttuminen johtaa myös lieveilmiöihin, joita tulee sietää. Venäjällä työmatkalla tarjoilijan muksut juoksenteli ympäri ravintolasalia ja pelleili. Yleinen päivähoito-oikeus puuttuu ja pienet palkat.
No johan pomppas...
Mä en haluais mun lapsen sairastuvan siksi, että sä luulet että se "pari viikkoa nenän valuminen nuhan jälkeen" on oireetonta ja normaalia. Mulla oli lapsena jatkuva yskä, ja se johtui vaan siitä että aina kun se parani, sain taas uuden yskän lapselta jonka vanhemmat pisti sen kröhäisenä kouluun. Kaks vuotta putkeen yskimistä ja aina kun vähänkin hellitti, jonkun toisen "mutkun mun kullannuppu on erityinen ja siksi oireeton vaikka yskii" tartutti uudelleen.
Jos ei pysty järjestämään elämäänsä lapsia varten ja pitämään niistä huolta, ei pidä tehdä lapsia. Lapset ansaitsee sen että olet valmis elämään niiden kanssa vaikka sivilisaatio tuhoutuisi niin ettei kouluja enää edes ole. Et voi tehdä lapsia ja sitten valittaa että he ovat sun työnteon tiellä. Sun keskittymiskyvyttömyys on sun ainoa ongelma, ei sun lapset. Älä tyrkkää niitä tartuttamaan muita, ja tarkista perustiedot siitä milloin sairastunut voi tartuttaa.
Oireetonkin voi tartuttaa, saati sitten kröhäinen, niiskuttava lapsi. HOIDA se lapsi kuntoon äläkä vaan oleta että hän on joku pieni superihminen joka nyt vaan huvikseen niiskuttaa. Laps parka, toista viikkoa muka nuhan "jälkeen" niiskuttaa ja vanhemmat vaan pohtii minne vois tyrkätä pois tieltä, sen sijaan että murehtis miks ihmeessä "perusnuha" kestää viikkokausia.
Pitää ymmärtää, että ihmiset ei oikeasti ole niin vastuullisia, kuin sinä.
Joku saa uuden hyväpalkkaisen työpaikan, niin se ostaa uuden talon, auton ja puskee vielä lapsia urakalla. Eikä ymmärrä, että firma oli jo valmiiksi konkurssikypsä.
Maailma on todella paljon täynnä opportunistisia ihmisiä, jotka ei osaa ottaa huomioon mitään riskejä. Valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pienistäkin oireista pitää8 jäädä kotiin JA käydä koronatestissä. Eiköhän sinne päikkyyn sitten pääse, kun tauti on selvästi helpottanut muutaman pv jälkeen JA otettu koronatesti osoittautui negatiiviseksi. Sama pätenee aikuisten, koululaisten ja ihan kaikkien muidenkin ihmisten kohdalla myös.
Ärsyttävää, kun ihmiset ei tajua tuota testauksen tärkeyttä. Kaveri ollut todella tarkka eristäytymisestä keväällä ja moralisoinut toisten isovanhemmilla vierailuista ym, mutta nyt sitten kesälomalla kiikutti omaa räkätautista lastaan pitkin pitäjiä, mummoloita ja muita kyläpaikkoja. Eikä pöljä ymmärtänyt pysyä kotona JA käyttää muualla testissä ("en usko että on koronaa"). Kiva sitten, kun itse sain taudin tältä naperolta. Eikun lomamatkalla sitten terkkulaan testiin..
Ei meille tarjottu mitään korona-testiä kun vein yskivän lapsen lääkäriin kesäkuussa. Todettiin vain, että se on allergiaa.
Siis sä soitit teidän kunnan (tai valtakunnalliseen) koronapuhelimeen ja sieltä ohjattiin oireinen lapsi vain tavalliselle lääkärille eikä testiin?
Omaolo.fi ohjeisti meidät soittamaan heti koronanumeroon vaikka lapsella oli vain vähän nuhaa ja testiaika saatiin heti puhelimessa.
Ohjattiin keskitettyyn korona"pisteeseen" ja eipä siinä muuta. Lapsi oli 3 viikkoa yskäinen ei muita oireita. Perheessämme on muutenkin allergiaa, niin itse en ollut huolissani (=emme olleet liikkuneet missään ja alueella jossa asumme ei juurikaan ollut koronaa)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä tämäkin surkea provo on saanut kruunun päähänsä?! Vähän nyt jotain tasoa ylläpito, try harder.
Valitettavasti en nyt ymmärtänyt, mitä provosoivaa tässä aloituksessa oli. Uskon, että monet päiväkoti-ikäisten lasten vanhemmat joutuvat tulevana syksynä kovasti punnitsemaan sen välillä, että voiko olla töistä pois tai voiko lapsen viedä hoitoon, jos pitää vielä 3 kertaa päivässä niistä nenä. Tarkoitukseni oli lähinnä kuulla ihmisten kokemuksia asiasta. Pahoittelut, jos aloitus ei vastannut tasoasi!
Minunkaan mielestäni kipeää lasta ei pidä viedä hoitoon, ei päiväkotiin eikä muuallekaan. Kokemukseni kuitenkin on, että kun lapsi on jo muuten täysin terve ja jaksaa touhuta ja liikkua täysin normaalisti, voi nenä vielä vuotaa jonkin verran useiden päivien tai viikonkin ajan. Yleensähän virustaudit ovat tarttuvimmillaan ihan oireiden alussa tai jopa ennen oireita, mutta eivät tartu enää loppuvaiheessa. Minulla kyllä on korkea kynnys olla töistä pois. Olen terveydenhuoltoalalla ja asiakkaani ovat odottaneet aikaansa yleensä 4-6 viikkoa ja jos olen poissa, seuraava vapaa aika on 4-6 viikon päästä. Toki en ole ainoa ammattiryhmäni edustaja työpaikallani, mutta kellään muullakaan ei ole aiemmin aikoja ja monilla muillakin on pieniä lapsia. Toivotaan, että lapset pysyvät nyt terveinä!
Aloittaja
Tämä, ja kun itse teen sihteerin hommia terveysasemalla ja perun näitä aikoja kun työntekijä sairastunut /lapsi kipeenä niin osa asiakkaista on todella kiukkuisia kun aika siirretään 4-6 viikon päähän.Ei ole vain aikoja ja lisää tekijöitä ei palkata kun ei ole kunnilla sitä rahaa vaan lomautetaan niitä vähiäkin.
Vanhemmat saavat hoitaa sairastunutta lastaan kotona niin kauan kuin se on hoidon järjestämisen kannalta välttämätöntä. Palkkaa maksetaan yleensä TES:n mukaan max 3 päivältä. Siis perusajatus on hakea hoitoapua heti eikä vasta 3 päivän päästä. Monet ketkuttelevat niin, että molemmat vanhemmat pitävät 3 pv, vaikka se on todellakin TES:ien vastaista.
Siispä usein ne lapsettomat tekevät työt ja lapselliset ovat hoitamassa sairasta lastaan tai itse sairastavat. Nähty on.
Ymmärrän hyvin, että päivähoidossa ollaan nyt tarkkoja lievienkin flunssaoireiden kanssa. Se on varmasti hyvä, sekä korona-asioiden kannalta että sen suhteen, että jatkuva sairastelu vähenee muutenkin. Ikävää tietysti vanhempien töiden kannalta, että joutuu olemaan lähes terveen lapsen kanssa vielä kotona, mutta uskon kyllä että se pitemmän päälle palkitaan siinä, että päiväkotiepidemiat vähenevät. Niillä päiväkotitaudeilla on muuten vaikutusta muidenkin kuin pienten lasten vanhempien töihin: muistan hyvin sen kesän noin 15 hengen työyhteisössä, kun yksi päiväkotilapsen äiti sai jonkun ihmeellisen superpöpön joka sitten kiersi läpi Aivan. Joka. Ainoan. Työntekijän! Kyllä siinä tuli saikkua kerrakseen työnantajan maksettavaksi, kun jokainen on vuorollaan vähintään sen pari päivää kotona.
Mutta sitten se toinen puoli on tämä normaalien ruumiintoimintojen muuttaminen koronaksi. Ei ole sairauden oire, jos itkeminen aiheuttaa nenän valumista. Eikä se, jos ulkona kylmässä pitää niistää. Ei ylipäätään se että yhden kerran satunnaisesti niistää, ole nuhaa, näin sen käsittäisin. On älytöntä lähettää kotiin jokaisesta aivastuksesta. Eivätkö nämä koronaa vahtivat päiväkotityöntekijät itse koskaan niistä tai aivasta ilman että ovat flunssassa?
Niin ja muutamaa sivua aiemmin kirjoittanut äiti, jonka lapsella oli 5kk koronakotoilun aikana kolmesti neljänkympin kuume ja muutama muu flunssa päälle - onko siis tutkittu ettei lapsella ole jotain immuunipuutoksia tms? Siis jos oikeasti olette olleet keskenään kotona eikä ole vieraita rampannut, ja vain ulkona käyty, niin tuntuu jotenkin tosi erikoiselta että täysin normaali lapsi sellaisissa olosuhteissa sairastaisi noin paljon.
Tämä on kyllä vaikeaa, ihan normaalisti on ohje ennen ollut, että yleiskunnoltaan hyvä lapsi voi olla pienessä nuhassa hoidossa. Nyt ei saa olla mitään oireita. Nyt olen itsekin lapsen kanssa kotona, palkattomaksi menee, korona testi tehtiin kahden päivän jälkeen, ei ole sitä, vain pientä nuhaa ja yskää. Normaalisti olisi ollut koko ajan hoidossa. On tämä oikeasti todella vaikeaa. Ja täytyy siis sanoa, että koko kevät ja kesä tähän asti oli selvitty ilman tauteja, mutta nyt tuntuu olevan taas liikkeellä ja kun taas syksy tulee, tulee tilanne varmasti olemaan vaikea.
Mmulla on itselläni astma ja muu keuhkosairaus (selvitellään just) sekä ongelmalliset poskiontelot eli nenä vuotaa aina. Yskin joka päivä kun kävelen työpaikan portaat, tulen aamulla kävellen töihin, vähästäkin rasituksesta yskin ja pakkasaikaan paljonkin.
Käyn silti töissä. Kerran kuussa oon käynyt koronatestissä ja puoliso sekä lapsi ovat käyneet kerran kun heillä oli nuhaa. Aion käydä edelleen töissä ja kaikki lääkärit tähän asti (n. 10 tänä keväänä) ovat olleet samaa mieltä.
Jos jollain lapsella ois sama tilanne kuin mulla niin päivähoidossahan sekin olisi.
On kyllä todella ärsyttävä tilanne tää korona. Ennen ollu itelleki ihan selkeää että esim pienessä kurkkukivussa töihin, jos ei nyt nenä valu jne, eikä kurkkukipu välttämättä ees flunssaks muutu. Mut nykyään pitää sit miettiä kaikkea. Kaikenlisäks mulla on joka aamu kurkku kipee mikä menee sit pian ohi, liekö pöly vai mikä. Asiakaspalvelutöitä teen nii ei siellä niistellä halua, varsinkaan nyt :D Meillä on lapset ollu päivähoidossa 2,5 vuotta ja onneks on aika vähän sairastettu. Mut nyt kyllä tuleva vähän stressaa. Nyt oon itse flunssassa, en usko että on koronaa kun aivastuttaa, nenä valuu ja kurkku kipee. Ei kuivaa yskää ja kuumetta. Toki ei varma voi olla mut tässä seurailen enkä oo käyny nyt kaupassa tai mitään. Lapset myös niiskutellu, pienempi reilun viikon niiskutti. Toki paljon parempi on jo mut vähän mietityttää kyllä.. Tosi vilkkaita ovat ja terveen oloisia eli jos ei olis koronaa nii en edes miettis voiko viedä päiväkotiin. Onneks tää loppuviikko vielä aikaa toipua nii josko se tästä.
Meidän kunnassa testataan kaikki, joilla pientäkin oiretta. Eli sitten vain hakemaan testitulos, ja jos nega, niin hoitoon ellei ole pahasti sairas. Ohje ennen koronaa on ollut se, että jos lapsi jaksaa normaalisti hoitopäivän, voi olla hoidossa. Jos on liian sairas jaksaakseen, jäätävä kotiin. En näe syytä, miksi tuo ei pätisi myös nyt, jos on esittää negatiivinen koronatestitulos.
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat saavat hoitaa sairastunutta lastaan kotona niin kauan kuin se on hoidon järjestämisen kannalta välttämätöntä. Palkkaa maksetaan yleensä TES:n mukaan max 3 päivältä. Siis perusajatus on hakea hoitoapua heti eikä vasta 3 päivän päästä. Monet ketkuttelevat niin, että molemmat vanhemmat pitävät 3 pv, vaikka se on todellakin TES:ien vastaista.
Siispä usein ne lapsettomat tekevät työt ja lapselliset ovat hoitamassa sairasta lastaan tai itse sairastavat. Nähty on.
Tessejä on erilaisia. Osassa Tesseissä annetaan myös vanhemmille lupa hoitaa palkallisesti sairasta lasta, osassa annetaan lupa etsiä hoitoapu palkallisesti.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä todella ärsyttävä tilanne tää korona. Ennen ollu itelleki ihan selkeää että esim pienessä kurkkukivussa töihin, jos ei nyt nenä valu jne, eikä kurkkukipu välttämättä ees flunssaks muutu. Mut nykyään pitää sit miettiä kaikkea. Kaikenlisäks mulla on joka aamu kurkku kipee mikä menee sit pian ohi, liekö pöly vai mikä. Asiakaspalvelutöitä teen nii ei siellä niistellä halua, varsinkaan nyt :D Meillä on lapset ollu päivähoidossa 2,5 vuotta ja onneks on aika vähän sairastettu. Mut nyt kyllä tuleva vähän stressaa. Nyt oon itse flunssassa, en usko että on koronaa kun aivastuttaa, nenä valuu ja kurkku kipee. Ei kuivaa yskää ja kuumetta. Toki ei varma voi olla mut tässä seurailen enkä oo käyny nyt kaupassa tai mitään. Lapset myös niiskutellu, pienempi reilun viikon niiskutti. Toki paljon parempi on jo mut vähän mietityttää kyllä.. Tosi vilkkaita ovat ja terveen oloisia eli jos ei olis koronaa nii en edes miettis voiko viedä päiväkotiin. Onneks tää loppuviikko vielä aikaa toipua nii josko se tästä.
Siis eikö sunkaan paikkakunnalla pääse testiin? Tosta pitäis jo valittaa jonnekkin, toihan eriarvoistaa ihmiset täysin.
Mun lapsella kun alko nuha niin päästiin heti seuraavana päivänä testiin ja niin sen pitäis olla koko suomessa eikä vaan helsingissä.
Alkaa jo pistää vihaks :(
Olisikohan sitten ihan ok, että minä menisin töihin "pienessä nuhassa"? Enhän minä pääse koskaan töihin, jos jokainen tauti täytyy kotona potea? Ai niin, terkkuja päiväkodin opelta.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko negatiivinen koronatestitulos riittävä, että voisi tuoda lapsen hoitoon lapsen selkeästi jo tervehdyttyä (ruoka maistuu normaalisti, ei näytä kipeältä, leikkii, juoksee, ulkoilee niinkuin aina ennenkin) jos tietää, että varsinaisesta tervehtymisestä nokka vuotaa vielä pari viikkoa tai yskä kestää kauan. Tulee muuten aika hurja määrä töistä poissaoloa vanhemmilta, jota siis tulee muutenkin kun lapset sairastaa usein. Mutta jos aiemmin on selvitty 3-4 päivän poissaololla ja nyt venyy viikkoon-kahteen joka kerta niin eipä perheelliset paljon töissä pysty käymään. Isovanhempia on kielletty hoitamasta kipeitä lapsia ja kuka hullu tulee edes palkattuna lastenhoitajaa kotiin, josta saattaa saada koronan?
Tuo on kyllä kidutusta, jos joka flunssan takia viedään koronatestiin. Minun pienimmäinen 5 v. oli testeissä maaliskuun lopulla, kun nousi korkea kuume ja oli maha sekaisin. Negatiivinen tulos. Uudestaan jouduin viemään toukokuussa, koska oli kova yskä. Koronapuhelimessa neuvoivat, että testiin pitää viedä. Sekin oli negatiivinen. Ihan hirveitä on lapselle nuo koronatestit. Pitkä muovitikku tungetaan nenäonteloon ja se sattuu. Rokotukset sattuu ihan vähän, tuo koronatesti on siihen verrattuna ihan eri luokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on kyllä vaikeaa, ihan normaalisti on ohje ennen ollut, että yleiskunnoltaan hyvä lapsi voi olla pienessä nuhassa hoidossa. Nyt ei saa olla mitään oireita. Nyt olen itsekin lapsen kanssa kotona, palkattomaksi menee, korona testi tehtiin kahden päivän jälkeen, ei ole sitä, vain pientä nuhaa ja yskää. Normaalisti olisi ollut koko ajan hoidossa. On tämä oikeasti todella vaikeaa. Ja täytyy siis sanoa, että koko kevät ja kesä tähän asti oli selvitty ilman tauteja, mutta nyt tuntuu olevan taas liikkeellä ja kun taas syksy tulee, tulee tilanne varmasti olemaan vaikea.
Oletko koskaan ajatellut, miten sinun lapsesi pieni nuha ja yskä vaikuttaa muihin perheisiin? Kun viet puolikuntoisen yskivän ja räkäisen lapsesi hoitoon, levität pöpöä samalla muillekin lapsille ja työntekijöille. Mukana on aina joku lapsi, jolla pieni flunssa vie astman takia osastohoitoon tai lapsi, jonka vanhemmalla tai isovanhemmalla on perussairaus, jonka myötä sinun lapseltasi tarttunut pieni nuha ja yskä kaataa petiin ja sairaalakuntoon. En ymmärrä näin itsekkäitä ihmisiä, jotka viis veisaavat muista, edes omasta lapsestaan. Samalla yritän ajatella, että jos ei ole kokenut lapsen tai lähipiirin sairautta vielä, niin ehkä se vastaan tulleessaan muuttaa arvomaailmaa ja toisista huolehtiminen tapoja. Toivottavasti korona-aikaan ymmärrys kasvaa kaikilla!
Meillä terveyskeskuksessa totesivat, noin pienen (2,5 v) noin vähäisiä (allergia) oireita ei kannata lääkitä. Itse en ole lääkäri, joten päätin luottaa ammattilaiseen...