Lue keskustelun säännöt.
Ärsyttää miehen äkäisyys poikaamme kohtaan
21.07.2020 |
Olen monesti yrittänyt tästä miehelle puhua, mutta juuri mitään muutosta ei ole näkynyt. Poika kohta teini-iässä.
Mies ei juuri koskaan sano pojalle mitään kehuvaa eikä ystävällistä.
Ei yleensä puhu tai huomioi poikaa juuri ollenkaan, sanoo tälle jotain lähestulkoon vain silloin kun on jotain moitittavaa. Usein moittiminen alkaa jo aamusta. Tänäänkin kävi kymmeneltä ärjymässä tosi rumalla äänellä pojalle että nyt ylös sängystä ja repäisi äkäisenä peiton pois päältään ja heitti sen lattialle.
Minä sanoin miehelle kahden kesken, että olisi nyt voinut ensin edes toivottaa lempeästi hyvää huomenta ja sitten vasta repinyt peitot ja ärjynyt, jos poika ei olisi alkanut nousta kohtuullisessa ajassa.
Mies muutenkin puhuu pojalle tosi karmeasti. "Mene nyt vit tuun siitä" kun haluaa vaikkapa tilaa sohvalle jossa poika makoilee. "Saat anan idiootti" kun ei osannut jotain jossa oli isänsä apuna jne.
Toki välillä heillä on myös mukavaa ja nauravat yhdessä, mutta miten voi olla näin kamala omaa poikaansa kohtaan, ja miten voi olla niin vaikeaa kehua ja kannustaa edes joskus jostain?! En ole tainnut ikinä kuulla miehen kehuvan poikaa, tai osoittavan tälle hellyyttä edes taputtamalla ohimennen olalle...
Olen mieheltä kysynyt haluaako tosiaan pojan muistavan hänet tällaisena isänä, nyt kun poika alkaa olla jo iso ja pohtii varmaan jossain vaiheessa isänsä tapaa olla isä. Samoin olen kysynyt että onko oma isänsä käyttäytynyt samoin häntä kohtaan (kuulemma ei) ja olen monesti pyytänyt miestä miettimään, miltä olisi pienenä tuntunut, kun omalta isältä olisi itse saanut vastaavaa kohtelua, mutta mies vaan vaikenee ja/tai mutisee ettei varmaan kivalta, mutta miksi mikään ei silti muutu!?
Minä puolustan kyllä aina poikaa, joskus menen jopa väliin "komentamaan" miestä olemaan hiljaa, ja olen myös sanonut pojalle ettei isänsä käytös ole mitään fiksua.
Itse yritän myös kehua poikaa, mutta kun tietää kuinka tärkeää omalta isältä saatava positiivinen palaute olisi, niin...
Mistä tämmöinen voi johtua?
Kommentit (81)
Teidän pitää otta ero ja yksinhuoltajuus äidille. Lapselle pitää saada terapiaa ja hänet pitää saada myös ymmärtämään, että tuollainen isän käytös on väärin. Muutenhan lapsi siirtää tuon tyylin seuraavalle sukupolvelle, mutta luulen, että hän ei tule edes pariutumaan traumojensa takia. Kuulostaa, että mies voisi vaikka tappaa pojan kostoksi äidille, joten tämä kannattaa huomioida.
Olethan kertonut asiasta sukulaisille? Onko koulussa huomattu asiaa? Lastensuojelu voisi olla kiinnostunut tästä tapauksesta eli Lasun voisi tehdä joku ulkopuolinenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse ajattelen, että avoin keskustelu on hyvä asia, ja on hyvä asia, että ap puolustaa poikaa.
Isällä on joitakin omia ongelmia, ehkä oma lapsuus on ollut vastaava (mies ei selvästikään osaa käsitellä asiaa, joten hänen sanomisensa asiasta on epäluotettavaa).
Oman kokemukseni mukaan on tärkeää, että "nyrjähtäneen" vanhemman lisäksi on toinen vanhempi, joka tasapainottaa tilannetta.
Se että tuot sekä pojalle että isälle esille, että käytös ei ok, on tärkeää.
Me ulkopuoliset emme lopulta voi tietää mikä on tilanne pojan kannalta.
?? Jos ap:n kertomus on totta, niin oikein hyvinhän me ulkopuoliset pojan tilanteen tiedämme. Ja ei ole hyvä tilanne, pitäisi olla sanomattakin selvää.
Emme tiedä kokonaisuutta. Isä suhtautuu poikaansa usein vihaisesti, mutta on myös hyviä hetkiä. Se voi tarkoittaa mitä vain.
Uskoisin, että pojalle on iso merkitys sillä kokeeko hän, että syy on hänessä, vai onko syy isässä. Isä saattaa jopa kokea, että syy on hänessä itsessään, ja tuoda sen joskus esille. Emme tiedä. Myös sillä, miten äiti suhtautuu tilanteeseen, on merkitys.
Esim oma mieheni on kasvanut perheessä, jossa on ollut monenlaista vaikeutta omalla isällä. Ehkä vähän samantasoista kun tässä. En tiedä, eikä tiedä miehenikään, olisiko ero ollut paras ratkaisu. Mieheni ei ole ikinä ajatellut, että se, että äiti olisi totaalisesti katkaissut lasten välit isään, olisi ollut hyvä. Oma isä on kuitenkin oma isä. Mutta totta kai siitä on seurannut monenlaista, paljon surua.
Ylipäänsä perheissä tapahtuu monenlaista. Ei tämä tarina kuulosta minun korviini niin ihmeelliseltä. En tarkoita, että se ei olisi vaikea. Mutta vaikeat tilanteet ovat yleisiä..
Hyviä hetkiä?! Ap taisi sanoa aloituksessaan, että mies ei sano pojalle koskaan mitään positiivista tai huomioi tätä hyvällä tavalla.
Miehellä on selvästi jokin lapsuustrauma. Joku aikuinen on käyttäytynyt häntä kohtaan samalla tavalla.
Itse olin lapsena ja nuorena henkisen väkivallan uhri ja olen valinnut lapsettomuuden tietoisesti, koska saattaisin hyvinkin siirtää saman käytösmallin eteenpäin. Tiedostan epävakauteni sekä sen, ettei minusta olisi vanhemmaksi.
Nyt alat etsiä omaa asuntoa sinulle ja pojalle ja pistät eron vireille. Sinun TÄYTYY suojella poikaasi, se on sinun velvollisuus.
Kerronpa oman tarinani. Oma isäni oli myös väkivaltainen ja aggrssiivinen. Ei meitä lapsia ikinä kerennyt hakkaamaan (varmasti sekin aika olisi joskus koittanut), mutta sai ihmeellisiä raivokohtauksia ja karjui jatkuvasti pää punaisena ja kuola roiskuen, puhui rumasti, heitteli tavaroita ja töni. Me lapset kaikki pelkäsimme häntä ja yritimme aina olla mahdollisimman näkymättömiä. Lopulta äiti sai otettua avioeron ja hankittua meille asunnon, vaikka olikin henkisesti aivan murskana ja latistettu. Eron jälkeen minä silti jatkoin isän luona käymistä, vaikka monta kertaa sain pelätä siellä ja lähes joka kerta tulin itkien kotiin. Nyt kun mietin asiaa niin en ymmärrä miksi menin sinne ja kuinka äitini edes päästi minut sinne. Lapset ovat niin lojaaleja vanhemmilleen, ilmeisesti edes tajuamatta sitä ite.
Kuitenkin myöhemmin kun olin tullut teini-ikään niin sain tarpeekseni niistä raivokohtauksista ja pelosta. Kamelin selän katkaisi se kun olin varma että nyt saan kunnolla turpaan. Sen jälkeen en ole mennyt sinne ja puhelimessa puhumme harvoin ja lyhyesti enkä silloinkaan kerro mitään omia asioitani. Vihaan koko ukkoa sydämeni pohjasta. Äidin kanssa olemme paremmissa väleissä mutta olen katkera ja välillä tunnen ihan silkkaa vihaa siitä a) teki niin monta lasta tuollaisen ihmisen kanssa, b) ei eronnut aiemmin ja c) päästi minut sinne vielä eron jälkeen vaikka näki kuinka pahalla mielellä tulen sieltä aina pois ja tiesi minkälainen isä on.
No mitä minusta tuli? Olen ollut koko elämäni masentunut, syömishäriöinen, todella yksinäinen, arka ja huonoitsetuntoinen. Jätin myös koulun kesken ja olin monta vuotta syrjäytyneenä mutta myöhemmin sain sen suoritettua loppuun. Pelkään myös miehiä enkä ole ikinä ollut minkäänlaisessa parisuhteessa tai missään siihen viittaavassakaan.
Pointti oli se että tuolla miehesi käytöksellä on koko elämän kestävät seuraukset poikasi elämässä. Eikä poika välttämättä kovin lämmöllä myöhemmin muistele sinuakaan. Tuli myös mieleen että voisiko mies jostain syystä olla kateellinen/katkera pojalle? Esimerkiksi sinun huomiostasi? Todella lapsellista kyllä jos niin on. Kannattaa myös miettiä että myöhemmin kun poika muuttaa kotoa ja asutte kahdestaan niin saattaa alkaa purkamaan vihaansa sinuun.
Säälin poikaa, raivohullu mollaaja isä ja kaiken tämän mahdollistava äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sellaisista lapsista, joiden toinen vanhempi on arvaamaton hullu ja toinen koettaa sen hullun tekosia hyvittää lapsille hemmottelemalla, kasvaa tosi kipeitä tapauksia. Vihaavat lopulta molempia vanhempiaan.
No niin ap. Olet saanut monta vinkkiä miten toimia ja muutaman tosielämän kertomuksen mikä tulee olemaan lopputulos. Olisiko jo aika alkaa toiminnan tasolle ja lopettaa tuo lähes kahdenkymmenen vuoden jahkaaminen ja mahdollistaminen? Miten on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli raivoava isä. Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta itselläni viha äitiä kohtaan on hetkittäin suurempi kuin isää kohtaan. Ei tämä ole ehkä oikein, mutta tältä minusta vain tuntuu. Äiti oli välinpitämätön ja antoi kaiken tapahtua, vaikka olisin odottanut häneltä jonkinlaista suojelua ja asiaan puuttumista. Raivovanhemmalta ei voi oikein mitään odottaakaan, tai jossain vaiheessa lakkasin odottamasta, mutta siihen ei-raivoavaan luotin ja olisin odottanut enemmän... Olen niin vihainen molemmille ja tunnen itseni todella petetyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että poika yrittää hirveästi olla isälleen mieliksi. Voisitko ap keskustella pojan kanssa varovaisesti ja kertoa hänelle, ettei ärjymistä ja muuta ala-arvoista käytöstä tarvitse sietää keneltäkään - ei edes omalta isältä? Isää ei tarvitse mustamaalata, mutta voisit edes tiedustella pojalta, miltä isän käytös hänestä tuntuu.
Miksi tällaisesta pitäisi keskustelle, selvä asia.
Ja mitä herkässä iässä oleva nuori isälleen pystyy, kun ei aikuinen ap pysty.
Olisitko itse tuollaisen kumppanin kanssa yhdessä. Et olisi, niin turha siihen kannustaa.
Eroa ap tuosta paskasta. EI SE MIHINKÄÄN MUUTU, kohta 20 vuotta olet ainakin sitä katsonut, jos lapsi on jo teini-ikäinen. Vaurioita on jo tullu pian kaksi vuosikymmentä.
Isänsä tuo poika hylkää aikuisena, toivottavasti aloittajankin. Olet vain mahdollistaja, et sen enempää.
Miten joku VOI olla näin yksioikoinen ja typerä? Tottakai LAPSEN kanssa pitää puhua siitä, että isän käytös ei johdu hänestä, Ei lapsi todellakaan jotenkin automaattisesti voi tietää ettei vika ole hänessä. Voi apua mitä ääliöitä ... Toivottavasti teillä ei ole lapsia, ihan kamalaa jos suhtaudutte heihinkin samalla ylenkatseella.
" Ei käsitellä koulukiusaamista, koska kyllähän KAIKKI tietää että kiusaajat on tyhmiä ja kiusatussa ei ole vikaa..."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt alat etsiä omaa asuntoa sinulle ja pojalle ja pistät eron vireille. Sinun TÄYTYY suojella poikaasi, se on sinun velvollisuus.
Kerronpa oman tarinani. Oma isäni oli myös väkivaltainen ja aggrssiivinen. Ei meitä lapsia ikinä kerennyt hakkaamaan (varmasti sekin aika olisi joskus koittanut), mutta sai ihmeellisiä raivokohtauksia ja karjui jatkuvasti pää punaisena ja kuola roiskuen, puhui rumasti, heitteli tavaroita ja töni. Me lapset kaikki pelkäsimme häntä ja yritimme aina olla mahdollisimman näkymättömiä. Lopulta äiti sai otettua avioeron ja hankittua meille asunnon, vaikka olikin henkisesti aivan murskana ja latistettu. Eron jälkeen minä silti jatkoin isän luona käymistä, vaikka monta kertaa sain pelätä siellä ja lähes joka kerta tulin itkien kotiin. Nyt kun mietin asiaa niin en ymmärrä miksi menin sinne ja kuinka äitini edes päästi minut sinne. Lapset ovat niin lojaaleja vanhemmilleen, ilmeisesti edes tajuamatta sitä ite.
Kuitenkin myöhemmin kun olin tullut teini-ikään niin sain tarpeekseni niistä raivokohtauksista ja pelosta. Kamelin selän katkaisi se kun olin varma että nyt saan kunnolla turpaan. Sen jälkeen en ole mennyt sinne ja puhelimessa puhumme harvoin ja lyhyesti enkä silloinkaan kerro mitään omia asioitani. Vihaan koko ukkoa sydämeni pohjasta. Äidin kanssa olemme paremmissa väleissä mutta olen katkera ja välillä tunnen ihan silkkaa vihaa siitä a) teki niin monta lasta tuollaisen ihmisen kanssa, b) ei eronnut aiemmin ja c) päästi minut sinne vielä eron jälkeen vaikka näki kuinka pahalla mielellä tulen sieltä aina pois ja tiesi minkälainen isä on.
No mitä minusta tuli? Olen ollut koko elämäni masentunut, syömishäriöinen, todella yksinäinen, arka ja huonoitsetuntoinen. Jätin myös koulun kesken ja olin monta vuotta syrjäytyneenä mutta myöhemmin sain sen suoritettua loppuun. Pelkään myös miehiä enkä ole ikinä ollut minkäänlaisessa parisuhteessa tai missään siihen viittaavassakaan.
Pointti oli se että tuolla miehesi käytöksellä on koko elämän kestävät seuraukset poikasi elämässä. Eikä poika välttämättä kovin lämmöllä myöhemmin muistele sinuakaan. Tuli myös mieleen että voisiko mies jostain syystä olla kateellinen/katkera pojalle? Esimerkiksi sinun huomiostasi? Todella lapsellista kyllä jos niin on. Kannattaa myös miettiä että myöhemmin kun poika muuttaa kotoa ja asutte kahdestaan niin saattaa alkaa purkamaan vihaansa sinuun.
Voi jeesus että ihmiset on typeriä.
Koko ajan täälläkin haukutaan ap:ta, mutta kukaan ei kerro miten konkreettisesti suojella poikaa parhaiten.
YMMÄRRÄTTEKÖ TE ÄÄLIÖT, ETTÄ EI SUOMESSA SAA ESTÄÄ LASTA TAPAAMASTA VANHEMPAANSA?????
Ymmärrättekö, että jos lapsi haluaa mennä isälleen, hänet on sinne päästettävä, varsinkin kun mitään "oikeaa" ei ole tapahtunut?? Ymmärrättekö, että jos ap ei päästä, lapsi voi siinäkin tapauksessa tulla ihan yhtä vihaiseksi, ja kenties haluta kokonaan isälleen? Ymmärrättekö, että jos ap estää lasta tapaamasta isäänsä, häntä syytetään vieraannuttamisesta, ja jos homma menee oikeuteen, lapsi voi päätyä isänsä yksinhuoltoon?
YMMÄRRÄTTEKÖ TE YLIPÄÄTÄÄN MISTÄÄN MITÄÄN?
Sinäkin jonka tekstiä lainasin, kasva aikuiseksi. Jos äitisi olisi estänyt sinua menemästä isällesi, kun sinne kerran halusit, olisit varmaan tällä hetkellä vielä vihaisempi äidillesi, kun esti tapaamiset ja vieraannutti isästä.
Ja toivottavasti osaat itse tehdä täydelliset valinnat elämässäsi... yleensä kun ne, joilla on huonot lähtökohdat tuppaavat toistamaan niitä lapsuutensa virheitä. Usein sen vaan huomaa ihan liian myöhään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä, että poika yrittää hirveästi olla isälleen mieliksi. Voisitko ap keskustella pojan kanssa varovaisesti ja kertoa hänelle, ettei ärjymistä ja muuta ala-arvoista käytöstä tarvitse sietää keneltäkään - ei edes omalta isältä? Isää ei tarvitse mustamaalata, mutta voisit edes tiedustella pojalta, miltä isän käytös hänestä tuntuu.
Miksi tällaisesta pitäisi keskustelle, selvä asia.
Ja mitä herkässä iässä oleva nuori isälleen pystyy, kun ei aikuinen ap pysty.
Olisitko itse tuollaisen kumppanin kanssa yhdessä. Et olisi, niin turha siihen kannustaa.
Eroa ap tuosta paskasta. EI SE MIHINKÄÄN MUUTU, kohta 20 vuotta olet ainakin sitä katsonut, jos lapsi on jo teini-ikäinen. Vaurioita on jo tullu pian kaksi vuosikymmentä.
Isänsä tuo poika hylkää aikuisena, toivottavasti aloittajankin. Olet vain mahdollistaja, et sen enempää.
Miten joku VOI olla näin yksioikoinen ja typerä? Tottakai LAPSEN kanssa pitää puhua siitä, että isän käytös ei johdu hänestä, Ei lapsi todellakaan jotenkin automaattisesti voi tietää ettei vika ole hänessä. Voi apua mitä ääliöitä ... Toivottavasti teillä ei ole lapsia, ihan kamalaa jos suhtaudutte heihinkin samalla ylenkatseella.
" Ei käsitellä koulukiusaamista, koska kyllähän KAIKKI tietää että kiusaajat on tyhmiä ja kiusatussa ei ole vikaa..."
Minä olen tuo, joka ehdotti lapsen kanssa keskustelua. En itsekään ymmärrä saamaani vastausta. Yksitoistavuotias tajuaa jo paljon ja osaa muodostaa omia mielipiteitä mutta saattaa olla liiankin lojaali ja miellyttämisenhaluinen pahoinpitelevää vanhempaa kohtaan. Minustakin olisi tärkeää tehdä lapselle selväksi, ettei isän käytös ole ok eikä hänen tarvitse mennä haukkuvan vanhemman luo.
Tietysti muitakin toimenpiteitä voi ja tulee tehdä (vaikka ap tuntuukin ajattelevan, että mitään ei ole tehtävissä). Mutta onko kukaan kysynyt lapselta, miltä isän raivoaminen ja haukkuminen tuntuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli tuollainen isä. Häneltä sain loppuelämän muistoksi sosiaalisten tilanteiden pelon. Olet ap kelvoton äiti kun et ole pelastanut poikaasi tuollaiselta isältä.
Minusta on todella väärin syyttää äitiä tässä tilanteessa, kun ongelma on isän käytös.
Tee siitä loppu keinolla millä hyvänsä. Mun mies v ittuli aina pojalle, jolla ei muutenkaan ole helppoa, menee yks kaks vää pojan huoneeseen sanomaan jotain täysin idioottimaista yms. Mä olen joka kerta niin vihainen ja pitänyt ties kuinka monta puhuttelua miehelle siitä, mitä hän voi aiheuttaa jatkuvalla nälvimisellä ja pojan kiusaamisella. Nykyään meillä paljon rauhallisempaa, kun olen saanut miehen lopettamaan pojan häiriköinnin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt alat etsiä omaa asuntoa sinulle ja pojalle ja pistät eron vireille. Sinun TÄYTYY suojella poikaasi, se on sinun velvollisuus.
Kerronpa oman tarinani. Oma isäni oli myös väkivaltainen ja aggrssiivinen. Ei meitä lapsia ikinä kerennyt hakkaamaan (varmasti sekin aika olisi joskus koittanut), mutta sai ihmeellisiä raivokohtauksia ja karjui jatkuvasti pää punaisena ja kuola roiskuen, puhui rumasti, heitteli tavaroita ja töni. Me lapset kaikki pelkäsimme häntä ja yritimme aina olla mahdollisimman näkymättömiä. Lopulta äiti sai otettua avioeron ja hankittua meille asunnon, vaikka olikin henkisesti aivan murskana ja latistettu. Eron jälkeen minä silti jatkoin isän luona käymistä, vaikka monta kertaa sain pelätä siellä ja lähes joka kerta tulin itkien kotiin. Nyt kun mietin asiaa niin en ymmärrä miksi menin sinne ja kuinka äitini edes päästi minut sinne. Lapset ovat niin lojaaleja vanhemmilleen, ilmeisesti edes tajuamatta sitä ite.
Kuitenkin myöhemmin kun olin tullut teini-ikään niin sain tarpeekseni niistä raivokohtauksista ja pelosta. Kamelin selän katkaisi se kun olin varma että nyt saan kunnolla turpaan. Sen jälkeen en ole mennyt sinne ja puhelimessa puhumme harvoin ja lyhyesti enkä silloinkaan kerro mitään omia asioitani. Vihaan koko ukkoa sydämeni pohjasta. Äidin kanssa olemme paremmissa väleissä mutta olen katkera ja välillä tunnen ihan silkkaa vihaa siitä a) teki niin monta lasta tuollaisen ihmisen kanssa, b) ei eronnut aiemmin ja c) päästi minut sinne vielä eron jälkeen vaikka näki kuinka pahalla mielellä tulen sieltä aina pois ja tiesi minkälainen isä on.
No mitä minusta tuli? Olen ollut koko elämäni masentunut, syömishäriöinen, todella yksinäinen, arka ja huonoitsetuntoinen. Jätin myös koulun kesken ja olin monta vuotta syrjäytyneenä mutta myöhemmin sain sen suoritettua loppuun. Pelkään myös miehiä enkä ole ikinä ollut minkäänlaisessa parisuhteessa tai missään siihen viittaavassakaan.
Pointti oli se että tuolla miehesi käytöksellä on koko elämän kestävät seuraukset poikasi elämässä. Eikä poika välttämättä kovin lämmöllä myöhemmin muistele sinuakaan. Tuli myös mieleen että voisiko mies jostain syystä olla kateellinen/katkera pojalle? Esimerkiksi sinun huomiostasi? Todella lapsellista kyllä jos niin on. Kannattaa myös miettiä että myöhemmin kun poika muuttaa kotoa ja asutte kahdestaan niin saattaa alkaa purkamaan vihaansa sinuun.
Voi jeesus että ihmiset on typeriä.
Koko ajan täälläkin haukutaan ap:ta, mutta kukaan ei kerro miten konkreettisesti suojella poikaa parhaiten.
YMMÄRRÄTTEKÖ TE ÄÄLIÖT, ETTÄ EI SUOMESSA SAA ESTÄÄ LASTA TAPAAMASTA VANHEMPAANSA?????
Ymmärrättekö, että jos lapsi haluaa mennä isälleen, hänet on sinne päästettävä, varsinkin kun mitään "oikeaa" ei ole tapahtunut?? Ymmärrättekö, että jos ap ei päästä, lapsi voi siinäkin tapauksessa tulla ihan yhtä vihaiseksi, ja kenties haluta kokonaan isälleen? Ymmärrättekö, että jos ap estää lasta tapaamasta isäänsä, häntä syytetään vieraannuttamisesta, ja jos homma menee oikeuteen, lapsi voi päätyä isänsä yksinhuoltoon?
YMMÄRRÄTTEKÖ TE YLIPÄÄTÄÄN MISTÄÄN MITÄÄN?
Sinäkin jonka tekstiä lainasin, kasva aikuiseksi. Jos äitisi olisi estänyt sinua menemästä isällesi, kun sinne kerran halusit, olisit varmaan tällä hetkellä vielä vihaisempi äidillesi, kun esti tapaamiset ja vieraannutti isästä.
Ja toivottavasti osaat itse tehdä täydelliset valinnat elämässäsi... yleensä kun ne, joilla on huonot lähtökohdat tuppaavat toistamaan niitä lapsuutensa virheitä. Usein sen vaan huomaa ihan liian myöhään.
Kertokaa nyt miten Ap:n pitäisi toimia, kun suurin osa vaan määkii sitä ja tätä, ja kuvittelee, että ap voi vaan lopettaa lapsen ja isän yhteyden.
Ainoat järkevät neuvot on olleet se perheneuvola-tyyppinen toiminta. Ja se miehen käytöksen videoiminen. Mutta ne videot pitää tallettaa johonkin puhelimen ulkopuolelle, koska on aivan varmaa, että ne nähdessään mies vaatii niiden poistamista. Ne voivat kuitenkin olla tärkeitä todisteita esim. jos tarvitsee käydä oikeutta lapsen huoltajuudesta joskus, tai ehkä jopa lapselle itselleen aikuisemmalla iällä, jos isä esim. kiistää olleensa täysi paska lapsen kasvuvaiheessa.
Muuten toi tilanne on vaan ihan hirveä. Oma isäni myös oli varsin ailahtelevainen, ikinä ei tiennyt mistä tuulee, ja monet asiat, mitkä eilen oli sallittuja, olikin tänään kiellettyjä jne.
Lapsiparka.
Isäpuoleni haukkui ja vähätteli minua vuosien ajan, kun olin 11-19 -vuotias. Olin kiltti lapsi, sievä, ahkera ja luokkani priimus, mutta hänen kommenttiensa mukaan laiska, ruma ja typerä.
Muutin pois kotoa ylioppilaskirjoitusten jälkeen.
Älä altista lastasi kammottavan miehesi kommenteille. Minä en vieläkään luota miehiin, koska pelkään heidän herjojaan, vähättelyään ja ikäviä kommentteja.
Vierailija kirjoitti:
Miehellä on selvästi jokin lapsuustrauma. Joku aikuinen on käyttäytynyt häntä kohtaan samalla tavalla.
Itse olin lapsena ja nuorena henkisen väkivallan uhri ja olen valinnut lapsettomuuden tietoisesti, koska saattaisin hyvinkin siirtää saman käytösmallin eteenpäin. Tiedostan epävakauteni sekä sen, ettei minusta olisi vanhemmaksi.
Niin minäkin tein. Välttelin parisuhteita enkä halunnut saada lapsia, koska pelkäsin, että kohtelen heitä yhtä kammottavasti kuin isäpuoleni kohteli minua.
Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen lapsuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa nyt miten Ap:n pitäisi toimia, kun suurin osa vaan määkii sitä ja tätä, ja kuvittelee, että ap voi vaan lopettaa lapsen ja isän yhteyden.
Niinhän hän voi. Avioeroa haetaan käräjäoikeudesta, ja samalla haetaan lapsen yksinhuoltajuutta. Tuollainen isähän ei luultavasti edes halua riidellä asiasta, kun vihaa lastaan ja tuskin haluaa häntä tavata. Jos kuitenkin riitaa tulee, niin AP ja lapsi kertovat, mitä on tapahtunut, ja tuomari määrää yksinhuoltajuuden ilman tapaamisoikeutta tai korkeintaan valvotuilla tapaamisilla.
Kuinka paljon sinä nautit lasten kiduttamisesta, kun haluat että sellainen jatkuu? Mitä saat siitä, että kannustat aivan tuntemattoman lapsen pahoinpitelyn sallimiseen?
Monet miehet tykkää kovasti lapsistaan, sen 10 min kun sitä tehdään.
Vierailija kirjoitti:
Monet miehet tykkää kovasti lapsistaan, sen 10 min kun sitä tehdään.
Yllättävän pitkään menikin, ennen kuin tämä saatiin "monien miesten" syyksi. Eikö sinua hävetä julistaa tuota sairasta agendaasi vakavan asian varjolla?
Emme tiedä kokonaisuutta. Isä suhtautuu poikaansa usein vihaisesti, mutta on myös hyviä hetkiä. Se voi tarkoittaa mitä vain.
Uskoisin, että pojalle on iso merkitys sillä kokeeko hän, että syy on hänessä, vai onko syy isässä. Isä saattaa jopa kokea, että syy on hänessä itsessään, ja tuoda sen joskus esille. Emme tiedä. Myös sillä, miten äiti suhtautuu tilanteeseen, on merkitys.
Esim oma mieheni on kasvanut perheessä, jossa on ollut monenlaista vaikeutta omalla isällä. Ehkä vähän samantasoista kun tässä. En tiedä, eikä tiedä miehenikään, olisiko ero ollut paras ratkaisu. Mieheni ei ole ikinä ajatellut, että se, että äiti olisi totaalisesti katkaissut lasten välit isään, olisi ollut hyvä. Oma isä on kuitenkin oma isä. Mutta totta kai siitä on seurannut monenlaista, paljon surua.
Ylipäänsä perheissä tapahtuu monenlaista. Ei tämä tarina kuulosta minun korviini niin ihmeelliseltä. En tarkoita, että se ei olisi vaikea. Mutta vaikeat tilanteet ovat yleisiä..