Mistä monikulttuurisuuden ihailu kumpuaa?
Itse en löydä yhtään järjellistä perustetta, miksi Suomesta tulisi tehdä monikulttuurisuuden kehto ja jatkaa nykyisen kaltaista maahanmuuttopolitiikkaa. Silti maahanmuutolla ja monikultturismilla on Suomessa paljon kannattajia. Mistä tämä oikein johtuu?
Tiedän, että vihervasemmisto kannattaa voimakkaasti nykyisen kaltaista maahanmuuttopolitiikkaa ja haluaa lisää monikulttuurisuutta Suomeen. Mutta miten tämä todellisuudessa hyödyttää Suomea?
Ymmärtääkseni ihmiset tyypillisesti haluaa elää samankaltaisten ihmisten kanssa, joilla on samanlainen arvomaailma. Kuinka sellainen yhteiskunta voi yli päänsä toimia, jonka kansalaiset koostuvat lukuisista eri kulttuureista saapuneista yksilöistä?
Kommentit (181)
Monikulttuurisuus on hyvä asia.
Yksi uskonto, yksi ahdasmielinen systeemi on kamalaa. Tarvitaan useita uskontoja sekä uskonnottomia, jotta pätevä moraalijärjestelmä voidaan rakentaa.
Jaa, kas kun me olemme irtautuneet monellakin tavalla luolamies-ajasta, ap hyvä, eikä kaikkien mielestä OLE mikään tavoite elää samanlaisten ihmisten parissa.
Lisäksi fakta on, että Suomi on aina ollut monikulttuurinen ja tulee sitä olemaan yhä enenevässä määrin globalisaation myötä. Täysin supisuomalaisetkaan eivät ole SAMANLAISIA keskenään: yksi tykkää hiihdosta, toinen inhoaa sitä, kolmas rakasta maksalaatikkoa ja mämmiä, neljäs yrjöää ne ulos, viides vannoo perinteisen joulun nimeen, kuudes inhoaa valmiiksi pureskeltujen ja ulos-oksennettujen näköisiä joululaatikoita, eikä muutenkaan vietä juurikaan joulua...
Joten MITÄ se samankaltainen suomalaisuus oikein onkaan, jota pitäisi erityisesti vaalia, ap?
Minä arvostan moninaisuutta. Sitä, että kaikille annetaan tilaa olla erilaisia ja omanlaisiaan niin kauan kun se ei loukkaa muiden oikeutta olla erilaisia ja omanlaisiaan. Tällainen aito monikulttuurisuus on vasta muotoutumassa Suomessa, eikä se puhtaana toteudu oikeastaan missään maassa.
Eri etnisten ryhmien välillä on eri maissa erilaisia jännitteitä, mutta jännitteetöntä maata ei ole olemassakaan eikä ole koskaan ollutkaan. Jos jännitteitä eivät luo erilaiset etniset tavat, niitä luovat erilaiset uskonnot, eri tulotasot, muunlaiset alakulttuurit, valtaapitävät vs. valtaa havittelevat ryhmät...
Ja sitä paitsi: miksi syyttää ja rankaista vähemmistöjä siitä, että heidän sopeutumisessaan on ongelmia? Valta on enemmistöllä, joten meidän enemmistössä olevien on syytä mennä itseemme, jos ja kun itse luomassamme ja kontrolloimassamme järjestelmässä on puutteita.
Näin minä ajattelen, enkä aio jäädä tänne kinaamaan kenenkään kanssa mielipiteistäni, koska rasistin kanssa kinaaminen on hukkaan heitettyä energiaa. Kun yhden hänen väitteensä ammut alas, hän keksaisee kohta toisen "hommafoorumi-faktan", ja niiden alasampumiseen voi kevyesti käyttää koko päivän ilman, että rasisti myöntäisi ikinä olleensa missään väärässä.
Samaa ihmettelen. Varsinkin kun seuraa missä ongelmissa esim saksa, ruotsi ranska jne. ovat samoista maista suuntautuvan maahanmuuton kanssa, joista suomenkin elätit haalitaan.
Tämä keskustelu ei taaskaan johda yhtään mihinkään, kun ei osata päättää mitä se monikulttuurisuus on.
Monikulttuurisuus on sitä, että kaikki eri kulttuurit yritetään jotenkin sotkea yhteen, ja Suomessa se tarkoittaa sitä, että suomalainen kulttuuri pitäisi unohtaa kun se on niin junttia, eikä sitä oikeastaan edes ole, kaikki muut kulttuurit on hienompia kuin suomalainen.
Monikulttuurisuutta ei ole olemassakaan, se on utopia. Kaikilla mailla on omat kulttuurinsa, joista ihmiset haluavat pitää kiinni. Kulttuurit ovat vuosituhansien myötä sekoittuneet luonnolliseti aina jonkin verran, ja toki kulttuurit pikkuhiljaa muuttuu kun ajat muuttuvat. Monikulttuurisuus on sitä että keinotekoisesti yritetään ympätä eri kulttuureita täysin sopimattomiin paikkoihin, ja sitten ihmetellään että miksi se ei onnistu.
T: vihreä
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:36"]
Yksiselitteinen vastaus: viisaudesta. Kun tätäkin ketjua lukee, huomaa että monikulttuurisuuden vastustaminen kumpuaa tyhmyydestä. Jos ei tiedä tosiasioita, voi omassa päässään kehitellä omia teorioita ja olla niiden pohjalta mitä mieltä hyvänsä, toisin kuin viisaammat jotka viitsivät ottaa asioista selvää.
[/quote]
Ei kovin suurelta viisaudelta vaikuta se, että tänne raahataan joukoittain luku- ja kirjoitustaidottomia, kouluttamattomia ja ammattitaidottomia ihmisiä esim. Somaliasta. Ja kun tietää näiden ihmisten surkeiden tieto-taitojen ohella työmoraalin, niin ei ole ihme, että nämä mamut jäävät elämään Suomessa yhteiskunnan ja veronmaksajien varoilla. Työelämään heistä ei ole, sehän on nähty jo moneen kertaan.
Jos tarkoitus on haaskata rahaa, niin siinä kyllä nykyinen maahanmuuttopolitiikka on täysin onnistunut. Tämä on ilmeisesti sinun peräänkuuluttamaan suurta viisautta ...?
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:36"]
No jaa. Suomessa elinikä on yksi maailman korkeimpia ja kasvaa koko ajan, mikä on ihan hieno saavutus ottaen huomioon, että suomalaiset ovat yksi maailman lihavimpia kansakuntia ja viinaakin vedätään reippaasti yli kansainvälisen keskiarvon. Joten ei tuo geeniperimä kovin huonolta näytä, varsinkin jos sitä vertaa niihin maihin, joista tulee tätä uutta verta Suomeen (kuten Somalia, Irak ja Afganistan).
[/quote]
Sinä et taida ymmärtää, miten geneiperimä vaikuttaa sairastuvuuteen ja miten taas vaikuttaa ympäristö? :D
Jos lisäännyt sellaisen kanssa joka on vuosituhansia lisääntynyt serkkunsa kanssa niin eip siinä taida meidän geeniperimä hirveästi kohentua. Lisäksi keskimäärinen älykkyys jopa retarded-tasoa Afrikassa ja vähän korkeampi arabimaissa eli lastesi äo tulee olemaan matalahko koska älykkyys on jopa 85% periytyvää. Monikulttuuriset avioliitot myös tiettävästi hajoavat useammin.
Uskontojen diveristeetistä on sitten huonoja esimerkkejä ihan Nigeriasta Israeliin ja länsimaissakin aiheuttavat konflikteja/mellakoita joita esim. Japanissa ei ole.
- vammaisia, ikäihmisiä, seksuaalivähemmistöjä kohdellaan tasaveroisina yhteiskunnallisina toimijoina.
No ei. Moskeijasta saa ohjeet, että naista saa kurittaa fyysisesti ja homoushan on ankarasti maailmalla kiellettyä. Tuskin ihan uskontoaan tai omaa kulttuuriaan kokonaan muuttavat kuitenkaan sivistyksen pariin tullessaan.
Huonoja puolia en ole alkanut edes luetella. Kukaan ei tiedä ainuttakaan muuta hyvää puolta kuin ehkä ruoka joidenkin tapauksessa. Tosin esim. somalilaisia ravintoloita ei kaiketi edes ole eli toisilla ei tuo yrittäjyys ole välttämättä veressä.
Suomessa on vuosien mittaan ollut 4 korkean profiilin tahallaan tartutettua/ HIV-epäilyä ja 3 näistä on ns. kulttuuriväkeä. Kolmella näistä on oma Wiki-sivustokin. Työttömyys, rikollisuus, radikalisoituminen.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 11:56"]
Minä arvostan monikulttuuurisuudessa mm.
- geeniperimän paranemista (suomalaisille erityisen tärkeää koska meillä niin paljon perinnöllisiä sairauksia.)
- erilaisia taiteita jotka kumpuavat muualtakin kuin suomalaissta perinteistä; kuvateidetta, teatteritaidetta, kirjallisuutta, musiikkia jne.
- erilaisia etnisiä keittiöitä.
- uskontojen diversitettiä.
- niin ruoka kuin koristekasvejakin, joita ei kasva Suomessa.
- uusia epäsuomalaisia juhlapäiviä kuten joulua, halloweenia, ystävänpäivää, pääsiäistä jne.
- vammaisia, ikäihmisiä, seksuaalivähemmistöjä kohdellaan tasaveroisina yhteiskunnallisina toimijoina.
En missään tapauksessa tahtoisi elää eristäytyneessä kulttuurissa joka ei koe itseään osaksi muuta maailmaa. Amishiksi minusat ei siis ole.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:39"]
Jaa, kas kun me olemme irtautuneet monellakin tavalla luolamies-ajasta, ap hyvä, eikä kaikkien mielestä OLE mikään tavoite elää samanlaisten ihmisten parissa.
Lisäksi fakta on, että Suomi on aina ollut monikulttuurinen ja tulee sitä olemaan yhä enenevässä määrin globalisaation myötä. Täysin supisuomalaisetkaan eivät ole SAMANLAISIA keskenään: yksi tykkää hiihdosta, toinen inhoaa sitä, kolmas rakasta maksalaatikkoa ja mämmiä, neljäs yrjöää ne ulos, viides vannoo perinteisen joulun nimeen, kuudes inhoaa valmiiksi pureskeltujen ja ulos-oksennettujen näköisiä joululaatikoita, eikä muutenkaan vietä juurikaan joulua...
Joten MITÄ se samankaltainen suomalaisuus oikein onkaan, jota pitäisi erityisesti vaalia, ap?
Minä arvostan moninaisuutta. Sitä, että kaikille annetaan tilaa olla erilaisia ja omanlaisiaan niin kauan kun se ei loukkaa muiden oikeutta olla erilaisia ja omanlaisiaan. Tällainen aito monikulttuurisuus on vasta muotoutumassa Suomessa, eikä se puhtaana toteudu oikeastaan missään maassa.
Eri etnisten ryhmien välillä on eri maissa erilaisia jännitteitä, mutta jännitteetöntä maata ei ole olemassakaan eikä ole koskaan ollutkaan. Jos jännitteitä eivät luo erilaiset etniset tavat, niitä luovat erilaiset uskonnot, eri tulotasot, muunlaiset alakulttuurit, valtaapitävät vs. valtaa havittelevat ryhmät...
Ja sitä paitsi: miksi syyttää ja rankaista vähemmistöjä siitä, että heidän sopeutumisessaan on ongelmia? Valta on enemmistöllä, joten meidän enemmistössä olevien on syytä mennä itseemme, jos ja kun itse luomassamme ja kontrolloimassamme järjestelmässä on puutteita.
Näin minä ajattelen, enkä aio jäädä tänne kinaamaan kenenkään kanssa mielipiteistäni, koska rasistin kanssa kinaaminen on hukkaan heitettyä energiaa. Kun yhden hänen väitteensä ammut alas, hän keksaisee kohta toisen "hommafoorumi-faktan", ja niiden alasampumiseen voi kevyesti käyttää koko päivän ilman, että rasisti myöntäisi ikinä olleensa missään väärässä.
[/quote]
Tulihan se sieltä, piti jälleen kerran haukkua toista rasistiksi, vaikka aloitus oli kaikkea muuta kuin rasistinen. Teillä mamuhyysäreillä on kyllä ruuvit pahasti löysällä, kun ette osaa muuta toistaa kuin sana rasisti. Todella suvaitsevaa käytöstä.
Muutoin tekstisi oli täyttä tuubaa, joten en viitsi sitä edes kommentoida.
Valkoisia mamuja selvä enemmistö. Haiti vieressä on esim. maasta jossa on mustia mamuja. Se on yksi kaikkein köyhimmistä maista. Nälkää ja kurjuutta sekä kehitysapua vuodesta toiseen.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:00"]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 11:47"]
Kuinka sellainen yhteiskunta voi yli päänsä toimia, jonka kansalaiset koostuvat lukuisista eri kulttuureista saapuneista yksilöistä?
[/quote]
USA toimii ihan hyvin vaikka 99,9% kansalaisista on mamuja tai mamujen jälkeläisiä.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:54"]
tekstisi oli täyttä tuubaa, joten en viitsi sitä edes kommentoida.
[/quote]
Tyypillinen persukommentti. :D
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:54"]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:39"]
Jaa, kas kun me olemme irtautuneet monellakin tavalla luolamies-ajasta, ap hyvä, eikä kaikkien mielestä OLE mikään tavoite elää samanlaisten ihmisten parissa.
Lisäksi fakta on, että Suomi on aina ollut monikulttuurinen ja tulee sitä olemaan yhä enenevässä määrin globalisaation myötä. Täysin supisuomalaisetkaan eivät ole SAMANLAISIA keskenään: yksi tykkää hiihdosta, toinen inhoaa sitä, kolmas rakasta maksalaatikkoa ja mämmiä, neljäs yrjöää ne ulos, viides vannoo perinteisen joulun nimeen, kuudes inhoaa valmiiksi pureskeltujen ja ulos-oksennettujen näköisiä joululaatikoita, eikä muutenkaan vietä juurikaan joulua...
Joten MITÄ se samankaltainen suomalaisuus oikein onkaan, jota pitäisi erityisesti vaalia, ap?
Minä arvostan moninaisuutta. Sitä, että kaikille annetaan tilaa olla erilaisia ja omanlaisiaan niin kauan kun se ei loukkaa muiden oikeutta olla erilaisia ja omanlaisiaan. Tällainen aito monikulttuurisuus on vasta muotoutumassa Suomessa, eikä se puhtaana toteudu oikeastaan missään maassa.
Eri etnisten ryhmien välillä on eri maissa erilaisia jännitteitä, mutta jännitteetöntä maata ei ole olemassakaan eikä ole koskaan ollutkaan. Jos jännitteitä eivät luo erilaiset etniset tavat, niitä luovat erilaiset uskonnot, eri tulotasot, muunlaiset alakulttuurit, valtaapitävät vs. valtaa havittelevat ryhmät...
Ja sitä paitsi: miksi syyttää ja rankaista vähemmistöjä siitä, että heidän sopeutumisessaan on ongelmia? Valta on enemmistöllä, joten meidän enemmistössä olevien on syytä mennä itseemme, jos ja kun itse luomassamme ja kontrolloimassamme järjestelmässä on puutteita.
Näin minä ajattelen, enkä aio jäädä tänne kinaamaan kenenkään kanssa mielipiteistäni, koska rasistin kanssa kinaaminen on hukkaan heitettyä energiaa. Kun yhden hänen väitteensä ammut alas, hän keksaisee kohta toisen "hommafoorumi-faktan", ja niiden alasampumiseen voi kevyesti käyttää koko päivän ilman, että rasisti myöntäisi ikinä olleensa missään väärässä.
[/quote]
Tulihan se sieltä, piti jälleen kerran haukkua toista rasistiksi, vaikka aloitus oli kaikkea muuta kuin rasistinen. Teillä mamuhyysäreillä on kyllä ruuvit pahasti löysällä, kun ette osaa muuta toistaa kuin sana rasisti. Todella suvaitsevaa käytöstä.
Muutoin tekstisi oli täyttä tuubaa, joten en viitsi sitä edes kommentoida.
[/quote]
hahahah, joo ei mamuhyysäri-nimitystä käyttävä ole rasisti, eiiiii ollenkaan....
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:36"]
No jaa. Suomessa elinikä on yksi maailman korkeimpia ja kasvaa koko ajan, mikä on ihan hieno saavutus ottaen huomioon, että suomalaiset ovat yksi maailman lihavimpia kansakuntia ja viinaakin vedätään reippaasti yli kansainvälisen keskiarvon. Joten ei tuo geeniperimä kovin huonolta näytä, varsinkin jos sitä vertaa niihin maihin, joista tulee tätä uutta verta Suomeen (kuten Somalia, Irak ja Afganistan).
[/quote]
Sinä et taida ymmärtää, miten geneiperimä vaikuttaa sairastuvuuteen ja miten taas vaikuttaa ympäristö? :D
[/quote]
Niin missä on se virhe nyt olikaan?
Yritin vain perustellusti sanoa, että jos elämme noinkin pitkään, niin ei se geeniperimä voi kovin huono olla. Eikä se tietenkään olekaan, vaikka sinä olisitkin eri mieltä.
Sen sijaan voi hyvinkin kysyä, kuinka hyvä geeniperinä esim. somaleilla on, jossa asutaan savimajoissa ja ihmiset pariutuvat viereisen savimajan edustajan kanssa. Somalien elinikä on maailman surkeimpia.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 11:47"]
Itse en löydä yhtään järjellistä perustetta, miksi Suomesta tulisi tehdä monikulttuurisuuden kehto ja jatkaa nykyisen kaltaista maahanmuuttopolitiikkaa. Silti maahanmuutolla ja monikultturismilla on Suomessa paljon kannattajia. Mistä tämä oikein johtuu?
Tiedän, että vihervasemmisto kannattaa voimakkaasti nykyisen kaltaista maahanmuuttopolitiikkaa ja haluaa lisää monikulttuurisuutta Suomeen. Mutta miten tämä todellisuudessa hyödyttää Suomea?
Ymmärtääkseni ihmiset tyypillisesti haluaa elää samankaltaisten ihmisten kanssa, joilla on samanlainen arvomaailma. Kuinka sellainen yhteiskunta voi yli päänsä toimia, jonka kansalaiset koostuvat lukuisista eri kulttuureista saapuneista yksilöistä?
[/quote]
Se kumpuaa tietenkin vasemmiston lännenvihasta.
Niin, tässä yksi esimerkki. Sirppisoluanemia:
As a result of population growth in African-Caribbean regions of overseas France, and now immigration essentially from North and sub-Saharan to mainland France, sickle cell disease has become a major health problem in France.SCD has become the most common genetic disease in this country.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:19"]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 11:56"]
Minä arvostan monikulttuuurisuudessa mm.
- geeniperimän paranemista (suomalaisille erityisen tärkeää koska meillä niin paljon perinnöllisiä sairauksia.)
[/quote]Tuo on pelkkä myytti. Maahanmuuttajat tuovat tietenkin omat sairautensa. Mm. Afrikasta tulee vaikeasti hoidettavia perinnöllisiä sairauksia.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 11:56"]
Minä arvostan monikulttuuurisuudessa mm.
- uusia epäsuomalaisia juhlapäiviä kuten joulua, halloweenia, ystävänpäivää, pääsiäistä jne.
[/quote]
Millainen juhla on sitten suomalainen, jos epäsuomalaisia ovat joulu ja pääsiäinen, joita on juhlittu jo tuhansia vuosia?
Itse vihaan epäsuomalaisia juhlia, enkä osallistu niihin.
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:36"]
Yksiselitteinen vastaus: viisaudesta. Kun tätäkin ketjua lukee, huomaa että monikulttuurisuuden vastustaminen kumpuaa tyhmyydestä. Jos ei tiedä tosiasioita, voi omassa päässään kehitellä omia teorioita ja olla niiden pohjalta mitä mieltä hyvänsä, toisin kuin viisaammat jotka viitsivät ottaa asioista selvää.
[/quote]
Kommentissasi ei kuitenkaan ollut yhtäkään linkkiä mihinkään tietolähteeseen. Otitko puheena olevista asioista selvää mielipiteesi tueksi vai kehittelitkö ne kuitenkin ihan omassa päässäsi? Ai kun kuvittelet olevasi niin kauhian fiksu. Täällä vain osoittelet muita samoista virheistä mitä itsekin teet.
Nyt viisas jotain linkkiä kehiin, että me tyhmätkin voimme ottaa asioista selvää!
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:52"]
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 12:36"]
No jaa. Suomessa elinikä on yksi maailman korkeimpia ja kasvaa koko ajan, mikä on ihan hieno saavutus ottaen huomioon, että suomalaiset ovat yksi maailman lihavimpia kansakuntia ja viinaakin vedätään reippaasti yli kansainvälisen keskiarvon. Joten ei tuo geeniperimä kovin huonolta näytä, varsinkin jos sitä vertaa niihin maihin, joista tulee tätä uutta verta Suomeen (kuten Somalia, Irak ja Afganistan).
[/quote]
Sinä et taida ymmärtää, miten geneiperimä vaikuttaa sairastuvuuteen ja miten taas vaikuttaa ympäristö? :D
[/quote]
Kerro sinä meille, oi arvoisa lääketieteen tohtori????
[quote author="Vierailija" time="08.06.2013 klo 13:27"]

Hanki perustiedot ensin niin palataan sitten sille "savimaja"-tasollesi. :D :D :D
No jenkit ainakin ovat onnistuneet luomaan yhteiskunnan joka koostuu kymmenistä eri kansalaisuuksista, tietysti tämä ei ole ollut mitenkään helppoa.
Minusta meillä on mamuja jo ihan tarpeeksi näin pieneksi maaksi.