Lue keskustelun säännöt.
Huono omatunto että mietin eroa, vaikka menimme naimisiin vasta viime kesänä
21.07.2020 |
Noin 6v. yhdessä jo, ja avioiduimme vuosi sitten juhannuksena. Nyt olen tässä vasta havahtunut siihen etten voi hyvin ja kun tässä koronakeväänä on ollut aikaa mietiskellä, olen hoksannut mikä mättää. Ehkä olen sen tajunnut sisimmässäni jo aikaa sitten, mutta nyt olen kyennyt myöntämään sen itsellenikin. Suhteessamme on tietynlaista henkistä vallankäyttöä ja hienovaraista sivaltavaa ilkeyttä miehen puolelta ja minä olen liian mukautuvainen ja nielen liikaa sellaista mitä joku muu ei sietäisi yhtään.
En nyt ala avaamaan tähän sen enempää noita tilanteita, mutta lähinnä mietin että miten pääsisin eroon syyllisyydentunteestani että haluankin ehkä erota? Naimisiin mentiin sillä ajatuksella että loppuelämä ollaan yhdessä, mutta en kyllä haluakaan elää tässä ahdistuksessa ja munankuorilla tätä ainutkertaista ihanaa elämää... Joudun koko ajan jotenkin pienentämään tai suurentamaan itseäni jotta "kelpaan", ei se ole rakkautta vaikka mies sitä vakuutteleekin.
Mies ei siis varmasti tulisi ymmärtämään ratkaisuani, vaan kääntäisi asian luultavasti täysin minun niskaani. Senkin olen valmis tavallaan hyväksymään, että hänelle ei ehkä menisi perille erohaluni syyt.
Mutta miten eroon tästä inhottavasta syyllisyydentunteesta ja häpeästäkin, että aikuisena ihmisenä en tämän paremmin nähnyt mihin sitouduin ja että haluan pois tästä? Kohtalotovereita?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Kerro nämä mietteesi miehellesi avoimesti. Ei kannata hautoa oman pään sisällä. Avoimuus on reilua kumpaakin kohtaan. Te muodostatte yhdessä sen, mitä parisuhteenne on. Harvoin suhteessaon oikeasti hyvis ja pahis. Ruokitte toinen toistenne käytöstä. Puhukaa ja jos se ei auta ja olosi on edelleen huono, eroa.
Kyllä vaan voi olla ilkeyttä, ihan tahallista. Siltä tuo huo-ittelu kuulostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitää lähteä kun olo on sellainen ettei jäädäkään voi. Puhuttuhan on jo moneen otteeseen.
Syyllisyydentunne loppuu sitten kun kyllästyt tuntemaan syyllisyyttä asioista mihin et voi (tai halua) vaikuttaa.
Minulla siihen meni monta vuotta ja on muuten ikävä ja kuluttava tunne jonka kanssa elää. Tietysti terapialla prosessia saisi ehkä vauhditettua, ettei tarvitsisi vuosia kärvistellä.
Olo keveni sillä sekunnilla kun päätin et ei oo pakko jos ei haluu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taitaa olla sellainen tilanne, että vaikka mies muuttaisikin tiettyjä tapojaan kommunikoida, tietäisin koko ajan että pinnan alla kytee. Ajatukset ja asenteethan eivät kuitenkaan muuttuisi, vaikka hän jättäisi minulle kuittailematta. Se on se mikä häiritsisi joka tapauksessa.
Kuittailun lisäksi mm. "huumorilla" hu*rittelu, en vaan jaksa tätä ja koen että olen venynyt tarpeeksi ja liian monta kertaa sanonut asioista. Aina tulee jotain uutta ja joudun tuntemaan itseni pikkumaiseksi kun huomautan taas uudesta asiasta. Tässä on dynamiikka niin pielessä.
Olen ihan rikki ja valmis lähtemään. Mutta se vaan juuri että nolottaa ja ärsyttää niin pirusti. Ja tämä syyllisyyden tunne...
-ap
Menit naimisiin miehen kanssa joka huorittelee sinua? Vai onko tämä provo, jossa provoilu tulee vasta asiallisen aloituksen jälkeen? Oli kumpi hyvänsä, olet hyvien neuvojen ulottumattomissa.
Ei ole provo, miksi se kortti aina nostetaan? Ihan tässä on todellinen tilanne ja ahdistus, johon kaipasin näkökulmia. Viitteitä on siis ollut alusta saakka, mutta ensimmäisen kerran esim. tuo hu*rittelu tuli vasta tässä vastikään kuvioon. Huumoria, huumoria... ja minä pikkumainen jos en sitä ymmärrä.
Painetta ja sitä tietynlaista pientä kuittailevaa ilkeyttä on muutoinkin jotenkin nyt enemmän sen jälkeen kun menimme naimisiin.
Asiat ovat suurinpiirtein ok ja elämme usein hyvää ja kivaa elämää, mutta siksi minulla on kestänytkin tämän kaiken, kokonaisdynamiikan hahmottaminen ja se miksi voin niin huonosti.
-ap
Miten tosissasi olet puhunut noista asioista miehellesi? Oletko oikeasti sanonut, että jos ruma puhuminen ei lopu niin on ero edessä? Jos oikeasti rakastat miestäsi niin olisi oikein antaa hänellekin mahdollisuus muuttaa käytöstään, jos hän on muuten hyvä mies.
Jos nyt vain eroat ilman, että yritätte yhdessä ensin ratkaista ongelmaa niin kyllä voisin katsoa hieman kieroon, anteeksi vain. Ajatukseni on kuitenkin se, että naimisiinmenon jälkeen lähtökohtaisesti ongelmia yritetään ratkaista yhdessä eikä niin, että toinen päättää päässään asian olevan näin ja sitten tekee yksin sen perusteella lopulliset päätökset.
Tietenkin asia on eri, jos on pahempaa fyysistä tai henkistä väkivaltaa, mutta ilman tätä en kyllä ymmärrä miksei asiasta keskustelu ja vaikka yhteinen terapia voisi olla vaihtoehto. Jos et edes anna mahdollisuutta tälle, niin ensimmäisenä tulee se mieleen että haluat vaan keksiä itsellesi syyn miksi voisit erota miehestä.
Tämä on hyvä kyseenalaistus, kiitos. Mietin.
Olen kyllä puhunut ihan tosissani. Miehessä on sellaisia piirteitä, että syy kuitenkaan ei yleensä koskaan ole hänessä, vaan muissa, olosuhteissa, toisen huumorintajuttomuudessa, missä vaan. Siksi jotenkin aavistelen, ettei pariterapia välttämättä toisi apua vaan asiat keikahtaisivat hassusti ja olisin vielä enemmän sekaisin tämän tilanteen kanssa.
-ap
Terapiassa on oikeastaan 3 mahdollisuutta:
1. Menette terapiaan ja mies tajuaa kuinka rumasti sinulle puhuu ja korjaa käytöksensä,
2. Menette terapiaan ja terapeutti osoittaa miehen myrkyllisen käytöksen ja mies alkaa kommentoida jotain puoskarointiin viittaavaa ja lopettaa terapian, tai
3. Mies hurmaa terapeutin ja kaikki ongelmat kääntyvät sinun syyksesi.Joka tapauksessa saat selvyyden ja poistat huonon omatunnon eroajatuksista.
Vaihtoehdoissa 2 ja 3 kannattaa varmistaa turvallinen lähtö, koska silloin mies on vähintään narsisti ja pahimmillaan psykopaatti jolloin eroaminen saattaa olla hyvinkin vaarallista mutta sitäkin tarpeellisempaa.
Jos mies olisi ok, olisi ymmärtänyt jo miten rumasti puhuu kun kerran siitä on huomautettu. Ei siihen terapeuttia tarvita. Riskinä on että jos mies on vaikkapa narsisti, homma saattaa oikeasti keikahtaa niin että aloittajalla on terapian myötä pakka niin sekaisin ettei saa lähdetyksi kun syyttelee itseään.
Olet oikeassa siinä et vaikuttaa vahvasti että 2. tai 3. toteutuu erittäin paljon todennäköisemmin kuin 1.
Siinä mielessä olisi vain parempi alkaa järjestellä turvallista eroa, ja myös kirjoittaa itselleen kirje tulevaisuutta varten jossa erittelee miksi yhdessäolo ei ole vaihtoehto.
Henkisesti ( ja tietysti myös fyysisesti) väkivaltaisissa suhteissa lopullinen ero vaatii keskimäärin 7 yritystä ennenkuin onnistuu, siksi kannattaa lukea kirje itselleen aina kun mies ottaa yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Raamatussakin sanotaan: toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Miehesi ei ainakaan kunnioita sinua. Pitää sinua kynnysmattona. Millaiset ovat hänen suhteensa sukulaisiin,kavereihin..?
Todennäköisesti häntä ihaillaan niiden toimesta, jotka eivät tuntemalla tunne häntä.
Veikkaan että ne jotka ovat joutuneet kertomaan miehelle tämän olevan väärässä ovat saaneet vähintään vilauksen charmin taakse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähde, ennenkuin miehesi saa itsetuntosi lytättyä niin, että koet olevasi kaiken sen arvoinen, tai että et ole paremman kohtelun arvoinen. Siihen tuo nyt näyttää olevan menossa.
Olin vuosi sitten samassa tilanteessa. Mene yksin terapiaan, jotta saat terveitä näkökulmia ja voimaa muutokseen. Itselläni olo helpottui valtavasti oikeastaan heti eron jälkeen. On olemassa myös suhteita, joita ei voi korjata ja joissain tilanteissa nimenomaan ei pidä yrittää enää selvittää asioita puolison kanssa. Jos suhteessa on väkivaltaa tai aavistat että voisi olla, turvaa selustasi erotilanteessa. Älä syytä itseäsi siitä ettet ymmärtänyt aikaisemmin, tietynlaiset ihmiset pystyvät hyvin katalasti peittämään todelliset piirteensä. Et tarvitse hyväksyntää muilta vaan elämän, joka on elämisen arvoinen. Tsemppiä ja voimaa sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin vuosi sitten samassa tilanteessa. Mene yksin terapiaan, jotta saat terveitä näkökulmia ja voimaa muutokseen. Itselläni olo helpottui valtavasti oikeastaan heti eron jälkeen. On olemassa myös suhteita, joita ei voi korjata ja joissain tilanteissa nimenomaan ei pidä yrittää enää selvittää asioita puolison kanssa. Jos suhteessa on väkivaltaa tai aavistat että voisi olla, turvaa selustasi erotilanteessa. Älä syytä itseäsi siitä ettet ymmärtänyt aikaisemmin, tietynlaiset ihmiset pystyvät hyvin katalasti peittämään todelliset piirteensä. Et tarvitse hyväksyntää muilta vaan elämän, joka on elämisen arvoinen. Tsemppiä ja voimaa sulle!
Kiitos tsempistä, tulee tarpeeseen. En pelkää fyysistä väkivaltaa, en siis aisti että tarvitsisi sillä tavalla pelätä. Mutta sen kaltaisia piirteitä tässä kyllä kokonaisuutena on, että aavistan pariterapian vain mutkistavan asioita. Yksilöterapia muodossa tai toisessa lienee kohdallani se avain.
Otan myös muut näkökulmat huomioon, kuten sen että toisesta osapuolesta voi tuntua että matto vedetään jalkojen alta jos nyt vain yksipuolisesti lähden.
Yritän toimia siis asiallisesti ja nätisti, mutta näin ei voi jatkua. En halua elää tällaisessa tlanteessa loppuelämääni.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä taitaa olla sellainen tilanne, että vaikka mies muuttaisikin tiettyjä tapojaan kommunikoida, tietäisin koko ajan että pinnan alla kytee. Ajatukset ja asenteethan eivät kuitenkaan muuttuisi, vaikka hän jättäisi minulle kuittailematta. Se on se mikä häiritsisi joka tapauksessa.
Kuittailun lisäksi mm. "huumorilla" hu*rittelu, en vaan jaksa tätä ja koen että olen venynyt tarpeeksi ja liian monta kertaa sanonut asioista. Aina tulee jotain uutta ja joudun tuntemaan itseni pikkumaiseksi kun huomautan taas uudesta asiasta. Tässä on dynamiikka niin pielessä.
Olen ihan rikki ja valmis lähtemään. Mutta se vaan juuri että nolottaa ja ärsyttää niin pirusti. Ja tämä syyllisyyden tunne...
-ap
Muutos lähtee aina itsestä. Nyt otat jämäkämmän asenteen ja asetat rajat miehellesi. Miksi tunnet itsesi pikkumaiseksi huomauttaessasi asioista? Miksi tunnet syyllisyyttä?
Olen oppinut pitkän parisuhteeni aikana, että aina kannattaa ottaa puheeksi asiat, jotka vaivaavat mieltä. Joko tiedät, miksi mies huorittelee sinua huumorilla? Oletko kysynyt, miksi hänellä on tarve tehdä niin? Haluaako hän tahallaan loukata sinua vai eikö hän ymmärrä, että se on loukkaavaa.
Puhukaa asioista.
Olen tässäkin ketjussa kertonut, että olen puhunut miehelleni.
Aloitusviestissäni kaipasin neuvoja siihen mistä saisin voimaa olla tuntematta syyllisyyttä siitä että haluan pois tästä.
En halunnut alkaa syvällisemmin kuvailemaan tilanteita joita meillä on, mutta tietynlaisesta vallankäytöstä ja syyllistämisestä ja manipuloinnista on kyse. Vyyhti on monisyinen ja alkanut hahmottua minulle pikkuhiljaa, avioitumisen jälkeen yhä selvemmin. En halua olla suhteessa, jossa minun pitää koko ajan vahtia rajojani ja olla varpaillani.
-ap
Ymmärrän, oikeastaan ainut oikea paikka voimaantumiseesi olisi "eroterapia". Ihan siis yksityisterapia, jossa terapeutin kanssa viikoittain käytte läpiä tulevaa eroa ja sitten aikanaan eron jälkeisen ajan. Sieltä saat voimaa olla tuntematta syyllisyyttä. Hyvä ystävä tietenkin on melkein yhtä hyvä kuin terapia, mutta ei välttämättä aina saatavilla tai jaksa lähteä kovinkaan pitkään eroprosessiin mukaan.. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Narsistit saattavat ruveta eron hetkellä aika hankaliksi tyypeiksi, joiden loppuelämän tehtäväksi muodostuu eksän kiusaaminen.
Tääl on joku joka tyrkyttää joka ongelmaan terapiaa avuksi.
Siinä menee 5 istuntoa starttiin kun keskustellaan "hei olen anna ja tulen perheestä x" "hei olen heikki ja tulen perheestä z" "annan mielestä meillä on ongelma y" "heikin mielestä ei ongelmia olekaan"
Seuraavat 5 mietitään ongelmaa.
Seuraavat 5 ruvetaan tekoihin.
Seuraavat 5 puretaan uusia tapoja.
Tavataan 2 viikon välein.
Juu ei. Kiitos vaan.
-ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pariterapiassa on riskinsä jos jompikumpi on taipuvainen manipuloimaan. Siksi se ei minustakaan ole aina ratkaisu.
Raamatussakin sanotaan: toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Miehesi ei ainakaan kunnioita sinua. Pitää sinua kynnysmattona. Millaiset ovat hänen suhteensa sukulaisiin,kavereihin..?