Millainen on vanhan koululuokkasi menestynein?

On poliisina, luokkani menestynein siis. Lukios oltii.

Ihmetyttää, kuinka moni pitää tarpeellisena korostaa sitä, jos joku yksittäinen hyvä oppilas ei olekaan menestynyt akateemisesti. Meidän lukioluokkamme oli täynnä aina koulussa hyvin pärjänneitä oppilaita, ja kirjoitimme porukalla varmaan melkein sata laudaturia. Sosiaaliset taidotkin olivat lähes poikkeuksetta kaikilla vähintäänkin normaalit ja useimmilla oikein hyvät. Melkein kaikki suorittivat lukion jälkeen yliopistotutkinnon ja ovat olleet valmistumisensa jälkeen koulutustaan vastaavassa työssä. Tästä noin 30 henkilön otoksesta löytyy toki yksi, jonka opiskelu- ja työura on ollut mielenterveysongelmien vuoksi valitettavasti karikkoisempi. Häntäkään en pitäisi kuitenkaan epäonnistujana, sillä minkäpä ihminen sille mahtaa, jos terveys pettää.

Vierailija kirjoitti:

Tänne av:lle nää luokkansa menestyneimmät on löytäneet tiensä. :D Miten te olette ajautuneet tänne? Kertokaa :)

Niinpä, itse ajauduin tylsyyksissäni, kun tein gradua. Ennen tuota vaihetta elämässäni en koskaan käynyt palstalla.

Meidän 33 varmaan puolet on käynyt AMK:n ja vain kolme yliopiston, lopuista en oikeastaan tiedä. Sanoisin silti, että luokkatoverini kotini naapurista on akateemisen tutkinnon lisäksi vielä menestynyt urheilija, joten hän menee vielä edelleni.

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin jotkut väittävät kivenkovaan että peruskoulussa menestyminen on joku elinehto myöhemmälle "menestykselle".

En muista että kukaan rekrytoija olisi ikinä katsonut jonkun peruskoulun arvosanoja työhaastatteluissa jossa olen ollut. Enkä tiedä yhtäkään rekrytoijaa joka niin tekisi. Ei olla katsottu edes yliopiston arvosanoja, korkeintaan gradun aiheesta ollaan oltu kiinnostuneita.  Jos jossain pantaisiin arvoa sille, mikä minun arvosanani jossain biologiassa oli 6-luokalla, lähtisin menee ja todella nopeasti. Haluan että työpaikallani keskitytään olennaisuuksiin.

No ei varmasti ole niin, että on pakko olla hyvät peruskoulun arvosanat, jotta voisi menestyä taloudellisesti/akateemisesti.

Mutta yhtä lailla ei ole niin, että osaamisella peruskoulussa ei ole mitään väliä, koska rekrytoija ei katso peruskoulun arvosanoja. Hyvä osaaminen peruskoulussa tarjoaa hyvän pohjan peruskoulun jälkeisille opinnoille. Ne taas parantavat mahdollisuuksia päästä hyviin töihin. Ei toki kaikilla, kuten tästäkin ketjusta käy ilmi, mutta monilla. Ja joo, peruskoulussa lusmuilun voi myöhemmin kiriä, mutta jos siellä on työnsä tehnyt, niin ei tarvitse, vaan voi senkin ajan käyttää uuden oppimiseen.

Ihmeellinen tällainen asenne, että osaaminen on jotain, joka suunnilleen tipahtaa taivaasta jos on tipahtaakseen. Varmaan jollekin käy niinkin, mutta itse en sen varaan laskisi.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaakohan aloittaja menestyneimmällä sitä, joka pärjäsi koulussa parhaiten?

Vierailija kirjoitti:

Entä onko ollut yllätyksiä toisin päin, joka josta odoteltiin suuria ei sitten lopulta oikein lunastanut odotuksia?

No, minä itse :) Olin se luokkani paras oppilas. Nyt olen pitkäaikaistyötön.

Sosiaalinen lahjakkuus on pärjäämisen (myös työelämässä pärjäämisen) kannalta paljon tärkeämpää kuin älykkyys. Hyvä itsetunto myös auttaa pitkälle.

Mä olin kans koulun priimus :) ja sen jälkeen muutamankin tutkinnon suorittanut. Työtön yh-äiti....

Omalta yläasteelta on tullut useampia NHL-pelaajia (urheilukoulu). Lukiosta siten on tullut lääkäreitä useampi, DItä, eläinlääkäreitä, juristeja, itse olen tohtori ja työskentelen konsulttina. Osa lukioaikojen fiksuimmista kavereista sekosivat yliopistoaikoina ja kokivat tähtihetkensä siis nuorena. Itse olen tyytyväinen että oma elämä on suht tasapainossa, on ura, terve lapsi, hieno puoliso, koira ja kiva koti. Jokaiselle menestys tarkoittaa eri asioita.

Papereilla ja tutkinnoilla voi kyllä saada hyvänkin työpaikan, mutta monissa työpaikoissa on oltava jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa ainakin työkavereiden ja mahdollisesti myös asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Siinä tarvitaan sosiaalisia taitoja. Jos sosiaaliset taidot ovat todella huonot (joillakin ne ovat jopa nolouteen asti huonot) niin jos nyt ei suorastaan irtisanota niin ainakin etenemisen este se voi olla.

Että sikäli on sosiaalisilla taidoillakin merkitystä. Tietenkään silloin jos johonkin tehtävään vaaditaan tietty muodollinen pätevyys eikä sitä sosiaalisesti taitavalla ole, eihän hän työpaikkaa voi saada, mutta työtehtäviin joissa pätevyysvaatimusta ei ole, voi työpaikan saada sosiaalisesti taitavampi sinänsä paperilla pätevämmän sijaan. Papereiden kanssa ei tehdä työtä ja olla kanssakäymisessa vaan ihmisten.

Vierailija kirjoitti:

Olii mutta en mä lähde nimiä kertomaaan. Sen verran mainettta kumminkin. Hienosti on menestynyt vaikka lehdestä luin ei tainnu keskiarvo olla kuin jotain 7 pintaa lukiooosta.

Sanna Marin?

Vierailija kirjoitti:

Minä kävin "huippukoulun", jossa jo lähtökohdat olivat yleensä hyviä. [clip]

(Koulua saatte arvailla, mutta sieltä lähdettiin enimmäkseen lääkikseen, oikikseen tai Otaniemeen. Kauppasurkeaa pidettiin jo luovuttamisen merkkinä. Varmaan joistain tytöistä tuli humanistejakin, mutta ei siitä ääntä ole pidetty. Minä olen ihan tyytyväinen omaan elämääni. Minua ei häiritse luokkakokouksissa nousukkaiden nokittelu eri maissa olevista kiinteistöistä tai golftasoituksista.)

Tätä en ole koskaan ymmärtänyt. 

Onko ihminen menestyneempi, jos on just ja just päässyt lääkikseen ja valmistunut sieltä ihan tavalliseksi sisätautilääkäriksi, vai mennyt heittämällä sisään sanotaan nyt vaikka kemiaa opiskelemaan (koska kiinnostaa) ja päätynyt sitten siltä alalta proffaksi? Onko tuo proffa sitten lääkäriin verrattuna "luuseri" ja luovuttanut, kun olisi ehkä voinut päästäkin lääkikseen?

 

En käy luokkakokouksissa, hyi. Siellä kysellään nimenomaan näitä työjuttuja, kun ei muuta yhteistä ole. Moni heistä on tämän ketjun mittapuulla oikein menestynyt. On palkittua elokuvaohjaajaa, kuvaajaa ja muuta taideväkeä. Hienoa, että niin moni jatkoi kohti unelmiaan ja toteutti ne! Enpä ole itesekään ilman jäänyt.

Ohoh, jos Otaniemeen pääsy on menestystä, olen menestynyt :-) Tietysti olen kitollinen ja onnellinen siitä, että pääsin haluamaani opinahjoon haluamalleni linjalle, mutta en ole ikinä ajatellut että se tekisi minusta menestyneen. Minun suurimmat haasteeni ja onnistumiseni koettelijat ja mahdollistajat kasvavat kotona, vaikka käynkin töissä ja opiskelen.

Joku täällä puhui pitkän matkan maantiepyöräilystä ihannoivaan sävyyn. Tuohan on junttien laji, sitä harrastavat ihmiset jotka eivät osaa rentoutua edes vapaa-ajalla vaan ovat aina ns. liikkeessä jotain uutta kilometrimäärää tavoittelemassa. Perfektionistejä, joilla pakkomielteenä suoriutuminen kun ei muutakaan iloa löydy elämästä, ovat usein vielä tyhmänylpeitä vispausharrastuksestaan. Joukko koostuu pääosin kuivakoista kyynisistä setämiehistä ja vähän oudoista anorektikkonaisista. Paljon hienompaa ja todennäköisesti myös menestyksestä enemmän kertovaa on harrastaa vaikka purjehtimista, ratsastusta, golfia tai kirjallisuutta.

Jättäisin urheilijat kuten hokinelarit yms. omaan kastiinsa. Hikisuoritteilla ei maailmaa kehitetä tai paranneta. Aikansa voi peli- ja sponsorirahoja tulla ja sitten se on siinä. Räikköstä arvostan, ajatellen hänen taustaansa ja jo vuosikausien ajan kestänyttä varallisuuden kerryttämistä.

Yliopistotutkinnot, yksi, kaksi tai kolme eivät takaa todellista menestymistä, vaikka ne antavatkin valmiudet suorittaa vaativia asiantuntijatehtäviä. Oikeat menestyjät erottuvat aina henkilökohtaisten ominaisuuksiensa ja poikkeuksellisten kykyjensä tai lahjojensa kautta. eivät koulutustaustalla.  Menestyjä on hän, joka tekee jotain yleisesti merkittävää, saavuttaa jotain suurta ja tämän lisäksi nousee laajaan arvostukseen. Ohessa tietysti karttuu luonnollisesti materiaa ja varallisuutta.

En tiedä, eikä hevon v****a kiinnosta. Asun sitäpaitsi luojan kiitos tarpeeksi kaukana, ettei tartte niitä naamoja heti katella. Mitä kauempana ne koulukiusaajat sun muut pysyy meikäläisestä, niin sitä parempi.

Luokan hikarista tuli kansanedustaja, luuserista tangokuningas.

Vierailija kirjoitti:

Papereilla ja tutkinnoilla voi kyllä saada hyvänkin työpaikan, mutta monissa työpaikoissa on oltava jonkinlaisessa vuorovaikutuksessa ainakin työkavereiden ja mahdollisesti myös asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Siinä tarvitaan sosiaalisia taitoja. Jos sosiaaliset taidot ovat todella huonot (joillakin ne ovat jopa nolouteen asti huonot) niin jos nyt ei suorastaan irtisanota niin ainakin etenemisen este se voi olla.

Että sikäli on sosiaalisilla taidoillakin merkitystä. Tietenkään silloin jos johonkin tehtävään vaaditaan tietty muodollinen pätevyys eikä sitä sosiaalisesti taitavalla ole, eihän hän työpaikkaa voi saada, mutta työtehtäviin joissa pätevyysvaatimusta ei ole, voi työpaikan saada sosiaalisesti taitavampi sinänsä paperilla pätevämmän sijaan. Papereiden kanssa ei tehdä työtä ja olla kanssakäymisessa vaan ihmisten.

Useimmiten niin, että mitä koulutetumpi sitä paremnat sosiaaliset taidot. Jo pitkä koulutusputkikin koulii ja kehittää ihmistä niin, että oppii tulemaan toimeen muiden kanssa. Oppii mm itsehillintää. Todella epäsosiaaliset ja huonot sosiaaliset taidot omaavat eivät etene koulussakaan.

Matalasti koulutetuilla on surkeimmat sosiaaliset taidot ja vuorovaikutustaidot. Ja aiitä monet muutkin ongelmat johtuu ja on monenlaisissa ongelmissa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menestynein päätyi Seiskan lööppeihin tittelinään seksipommi. Gold digger.

Millä tavalla tämä on menestys?

No päätteleppä siitä mitä muista luokkalaisista tuli.

Kympin pojasta tuli dippi-inssi. Luokan oudosta ainut yliopiston käynyt ( sossu). Itse taidan olla parhaiten edennyt uralla, keskijohtoa suuressa yrityksessä( musta ei odotettu tulevan ku joku maalari korkeintaan). Muut tais jäädä duunariuralle. Pääasia et kaikki eläis onnellista ja oman näköistä elämäänsä.

Ollaan kympin pojan kanssa nykyisin samoissa hommissa IT-alalla, mukava tyyppi edelleen. Luokan urheilutähti  joka silloin aikanaan oli isokin kiho, antoi kuntosaliohjausta minulle pari vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Parhaiten menestyivät ne, jotka lukematta saivat keskitason arvosanat ja käyttivät kouluajan verkostoitumiseen, elämiseen, sosiaalisuuteen.

Kympin saaneet ahkeroitsijat ovat kyllä pääsääntöisesti korkeakoulutettuja, ja ne joita ei lukeminen kiinnostanut duunareita.

Kuitenkin sosiaalisesti suositut keskitason ihmiset ovat tällä hetkellä pisimmällä elämässään.

Jotenkin katkeran kuuloista. Ihan kuin kouluun panostaminen ja sosiaalisuus sulkisivat toisensa pois... Enkä oikein usko, että kouluaikaisilla suhteilla olisi niin paljoa menestyksen kanssa tekemistä.

Jos itse yritän arvella parhaimpiin tuloihin yltäviä lukiokavereitani, ei nyt tuollanen kontaktien luominen tule mieleen. Yksi oli todella eristynyt (ja eristetty) muusta porukasta. Itse oli melko normaali, mutta kouluaikaisilla kontakteilla ei ole ollut mitään tekemistä työurani kanssa...