Lue keskustelun säännöt.
Normaalia olla tyttärelle kateellinen?
19.07.2020 |
Viikonloppuna olin ystäväni kanssa kaksin viettämässä iltaa. Kun hän yhtäkkiä rupesi avautumaan että on kateellinen 13-vuotiaalle tyttärelleen.
Tytär on kuulemma niin kaunis ja on harrastanut taitoluistelua monta vuotta ja on hyvä siinä. Ystäväni sanoi että häntä ärsyttää se ja hän olisi halunnut tuossa iässä olla samanlainen kuin tyttärensä.
Jos minulla olisi oma lapsi olisin kyllä todella onnellinen ja ylpeä jos hän olisi kaunis ja menestyisi jossain mitä hän tekee :)
Kommentit (17)
Persoonallisuuden kypsymättömyydestä se kertoo! Terveesti kehittynyt ihminen osaa olla iloinen tyttärensä menestyksestä, ei kateellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä, ei ole mielestäni normaalia.
En minä kadehdi tytärtäni. Päinvastoin, kehun häntä paljon ja osoitan rakkaistani. Oma lapsuuteni ja nuoruuteni oli hyvin ankeita, joten olemme tarjonneet tyttärellemme paljon parempaa. Itseasiassa toivoisin, että tyttäreni hyödyntäisi enemmän kaikkia niitä mahdollisuuksia mitä hänelle tarjoutuu.
Kuulostaa mun äidiltä, karmaisevaa ja vaurioittavaa tyttärelle.
Haluaisin olla nuori vielä!
Kyllä, vähän kadehdituttaa, kun näen tyttäreni kaikki ihanat ja kivat harrastukset ja menot ja koulun.
En ole silti kateellinen. Haluaisin vaan olla lapsi vielä itsekin! Omana itsenäni, en tyttärenäni. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma äitini oli minulle ja hänen äitinsä hänelle, en tiedä sitten onko periytyvää, kyllähän se ympäristö missä joutuu kasvamaan vaikuttaa.
Katkeaa kierre kun itse en lisäänny.
Minä olen 100 % varma että kadehtisin tytärtäni, kadehdin esim monia kavereiden lapsia, mutta en tee lapsia (muista syistä)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi harvinaista ja outoa, eikö lasten saavutuksilla moni vain ylpeile?
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin olla nuori vielä!
Kyllä, vähän kadehdituttaa, kun näen tyttäreni kaikki ihanat ja kivat harrastukset ja menot ja koulun.
En ole silti kateellinen. Haluaisin vaan olla lapsi vielä itsekin! Omana itsenäni, en tyttärenäni. :)
Ja siis tottakai kehun tytärtäni ja olen iloinen hänen harrastuksistaan ja niissä onnistumisista ja koulussa onnistumisista ja kaikesta muustakin. Olen äiti, joka laittaa rajoja ja sääntöjä, mutta myös puuhailemme yhdessä kaikenlaista. Annan myös tyttärelleni yksityisyyttä, enkä tutki puhelinta tai päiväkirjaa. Mieluummin puhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa mun äidiltä, karmaisevaa ja vaurioittavaa tyttärelle.
Kyllä, tätä olen itse tyttärenä saanut osakseni koko ikäni, lapsesta lähtien. Äiti oli minulle avoimen kateellinen pituudestani, hoikkuudestani, suorista hiuksistani (kun hänen luonnonkiharansa ovat niin kamalat), kasvojeni muodosta (!!!!), jos olin hyvä harrastuksissani - tässä muutamia esimerkkejä. Jopa siitä, että olen parempi lasten kanssa kuin hän. Jotenkin tosi turvatonta ja outoa kuulla oman äitinsä dissaavan itseään äitinä "kehumalla" minun tapaani olla lasten kanssa. Ylipäätään mikään kehu ei koskaan ollut ilman taka-ajatusta, vaan keino ilmaista kuinka hän on juuri kyseisessä asiassa huonompi. Ei ole normaalia.
Kamala äiti tuollainen on. Hui. Rakastaa vain itseään, ei lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kamala äiti tuollainen on. Hui. Rakastaa vain itseään, ei lastaan.
Minä olen tosi kateellinen kaikille, ihan vieraille lapsillekin esim ja nimenomaan en rakasta itseäni ollenkaan. Jos rakastaisin niin en kadehtisi niin paljon.
Tottakai se on normaalia, kun oma elämä on takana ja toisella vasta edessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun entinen anoppi vaikutti välillä kateelliselta niin hullulta kuin se kuulostaa. Olin nuori, kaunis ja lahjakas, opiskelin yliopistossa alaa jonne hänkin olisi nuorena halunnut mutta ei päässyt. Välillä sanoi minulle ilkeitä asioita joita joku toinen oli minusta sanonut kunnes sain selville että näin ei ollut, vaan anoppi itse halusi muka jonkun toisen suulla minua arvostella. Pitkään en edes ymmärtänyt mistä on kyse. Tuntui todella kurjalta tajuta se kuvio.
Olen pohtinut tämän suuntaisia asioita viime aikoina kun omat lapseni ovat kasvaneet teini-ikään. Itselläni oli ankea lapsuus ja nuoruus enkä koskaan ollut suosittu tai kaunis. Äitini mielestäni kaikki ehostautuminen oli turhaa eikä hän opastanut minua esim. deodorantin käytössä koskaan... olen avautunut vaikeasta äitisuhteestani tällä palstalla siinä 70-luvulla syntyneiden ketjussa ja lapsuuden kokemukseni vaikuttavat edelleen persoonaani ja käytökseeni. Omien lasten kohdalla on ollut mahtavaa huomata kuinka paljon parempi itsetunto heille on kehittynyt. He ovat suosittuja ja mahtavia teinejä joista olen todella ylpeä. Tyttäreni elää itseasiassa sellaista elämää mitä olisin itse halunnut hänen iässään elää. Olenko mustasukkainen? En lainkaan vaan aivan äärimmäisen onnellinen lasteni huolettomasta nuoruudesta.
Ei ole normaalia. Äitini käyttäytyi kuin olisi kadehtinut minua. Vertaili minua itseensä.
Niin pitäisikin. Jotkut kadehtivat kun ei niilläkään ollu silloin ja niin huonosti oli kaikki ja sitä ja sitä piti tehdä niin ei haluta tyttärellekään ja tehdään kaikin tavoin että kaikki olisi huonosti.