Olen 45-v nainen ja rehellisesti voin sanoa
tuntevani itseni täysin samanarvoiseksi miesten kanssa. Itsemielessäni ihmettelen ns. feministien kouhkausta, kun meillä Suomessa sukupuolten välinen tasa-arvo on jo erinomaisesti toteutunut. Ehkä ollaan menty jo toista ääripäätä kohti (näin 10 v pojan äitinä asioita katsoen), kun katsoo poikien koulu- ja opintomenestystä ja miesten terveyttä.
En ole ikinä ajatellut, että en voisi jotain tehdä tai saavuttaa siksi, että olen tyttö. Olen miesvaltaisella alalla esimiesasemassa ja palkkani on täysin itse neuvottelemani ja sama kuin muillakin vastaavassa asemissa olevilla ja yhtä pätevillä. Minua ei ole koskaan vähätelty koulussa tai työelämässä, päinvastoin uskon saaneeni etua naiseudestani joissakin tilanteissa. Raskaus oli minulle etuoikeus, äitiys- ja vanhempainvapaa oli hieno paussi hektisestä työelämästä ja hoitovapaa jaettiin mieheni kanssa. Mieheni tekee kotitöitä vähintään saman verran kuin minä ja osallistuu perhe-elämään ja lapsen kasvatukseen täysipainoisesti ja minun, äidin, kanssa täysin yhdenvertaisesti, on upea ja osallistuva isä.
Koen hyvin pitkälti, että tasa-arvo on kiinni kotikasvatuksesta ja omista valinnoista. Miten teillä muilla tasa-arvoasiat?
Kommentit (92)
Suurin este naisten menestymiselle on tuo uhrimentaliteetti, jota tässäkin keskustelussa moni toistaa. Se on ihan aito tasa-arvo-ongelma, että monet tytöt ja naiset opetetaan omaksumaan uhrin asema ja tekemään valintoja, jotka ovat oman menestyksen kannalta vahingollisia. Jokainen teistä uhriutujista tahtomattaan tai tahallaan vahvistaa tätä stereotypiaa ja siten osallistuu naisten alistamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen ja kotoisin koko ajan konservatisemmaksi menevästä muslimimaasta. Olen itse leik tai sekulaarinen mutta synnyinmaani islamistinen. Olen niin onnellinen Suomessa missä minun valintani on minun. Jos haluan naisten alalle päätän sen itse. Jos haluan miesten alalle päätän sen itse. Olkaa suomalaiset naiset onnellisia mitä teillä on. Välillä tuntuu että Pohjoismaissa on kadonnut perspektiivi minkälaisissa oloissa naiset oikeasti ympäri maailmaa elävät. On vähän eri jos johtajia on vähemmän naisia samalla kun ministerit melkein kaikki naisia kun toisessa maassa miehet huomauttavat koko ajan miten istut bussissa tai mitä vaatteita käytät. Siis tuntemattomat joka päivä. Synnyinmaassani on 1 naispoliitikko. Hyvä Suomi!
Minulla on sinulle pyyntö. Voisitko tankata feminististen suominaisten päähän näitä asioita useamminkin? 😊
Tulisi tarpeeseen. Suomalaisilta naisilta on täysin hukkunut suhteellisuudentaju miten hyvin heillä on asiat.
Tyypillinen kommentti siltä pohjalta, että jos jollakin on asiat huonommin, ei sovi valittaa, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Paljon siis muuttui 10 vuodessa. Olen sua noin 10 vuotta vanhempi ja olen ollut ainokainen nainen opiskellessani teknillisessä. Olen kokenut vähättelyä monenkin miespuolisen opettajani osalta, myös opiskelutovereitteni osalta. Työelämässä olin tasa-arvoisempi, mutta en kuitenkaan täysin tasa-arvoinen. Myös muita vastaavan koulutuksen ja ylemmänkin koulutuksen saaneita naisia ei ylennetty samaa tahtia kuin nuorempia miehiä. Se että sinä olet esimiesasemassa ei suinkaan tarkoita, että kaikki naiset miesvaltaisilla aloilla ylenisivät ansaitsemallaan tavalla.
Tosin luulen, ettet ole ollenkaan sitä mitä sanot.
Luulo ei ole tiedon väärti, sanotaan. Totta joka sana, jonka kirjoitin aloituksessani. Miesvaltainen ala kohdallani tarkoittaa, että aloittaessani alalla (kaikilta työntekijöiltä vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto) naisia oli alle 10 %, nykyisin on hieman enemmän, mutta kuitenkin alle 20 %. Minulla on tohtorin tutkinto kuten muillakin asemassani olevilla (jotka ovat miehiä). Palkkani neuvotteluin pari vuotta sitten viimeksi ja se sama tai oikeastaan jopa hieman parempi kuin vastaavassa asemassa olevilla, saman koulutuksen omaavilla miehillä. Bruttotuloni ovat yli 120 000 e/v. Mieheni on myös korkeasti koulutettu ja kaikin puolin sivistynyt, myös hän miesvaltaisella alalla, mutta eri alalla kuin minä. Ja oma esimieheni kannusti minua vielä tekemään lisää lapsia, mutta omasta päätöksestä (jota mies tuki) lapsiluku jäi yhteen. Tiedän olevani monella tapaa onnekas, mutta myös omilla valinnoilla ja käytöksellä sekä kotikasvatuksella lienee vaikutusta.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummo äiti. Miksi pitää lisääntyä 35v mummona?
Tässä sulle ap esimerkki esim. tämän palstan naisvihasta.
En lähtisi tämänkaltaisesta naisvihasta kuitenkaan miehiä syyttämään. Selvästi naisen naisvihaa.
Naisten tasa-arvon ja samanarvoisuuden, jopa ihmisarvon, pahin este taitaa olla joko nainen itse tai toinen nainen.
Ap
Tai tuollainen ajattelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos sulla on asiat hyvin niin se ei tarkoita että muilla naisilla olisi. Suomi johtaa EU_maissa kotiväkivaltatilastoissa, jatkuvasti pahoinpidellään ja rai skataan naisia ja pikkutyttöjä. Sama palkka on pelkkä vitsi lähes kaikilla aloilla. Naiset tekevät edelleen suurimman osan kotitöistä ja miehet vetää lonkkaa. Epätasa-arvo on rakenteissa.
Voisitko antaa esimerkin aloista, joissa naisille maksetaan sukupuolensa vuoksi vähemmän palkkaa kuin miehille? Vai myönnätkö, että valehtelet?
Ihan joka alalla. Suomen rikkaimmat ihmiset ovat kaikki miehiä, naisjohtajia ei juuri ole ja he saavat vähemmän liksaa. Naiset työskentelevät pienipalkkaisilla hoitoaloilla, mies pääsee pelkällä kauppaopiston koulutuksella johtajan pallille. Ja saa enemmän liksaa.
On ihan muutamia aloja joissa naiset saavat saman liksan, ehkä joku it-ala ja mainosala.
Kivoja yleistyksiä, mutta suurin syy siihen ettei naisjohtajia ole yhtä paljon kuin miesjohtajia on se, ettei naiset halua ottaa isoja vastuita. Yleensä johtamiseen liittyy pitkiä päiviä, reissaamista jne. Tavan duunissa pääset vähemmällä.
Naiset kantavat sen vastuun monissa asioissa. Ei ole aikaa keskittyä vain työhön.
Vierailija kirjoitti:
Mummo äiti. Miksi pitää lisääntyä 35v mummona?
Jos 35v. on mummo niin jotakin on pahasti pielessä..
Ai että vihaan olla nainen kaltaistesi pikkuakkojen takia. Minä minä minä minä. Te ette koskaan HALUA nähdä niitä ongelmia. Katso naisvihaa internetissä! Naisuhreja jahdataan. Taannoin nainen sai koko Internetin peräänsä, kun harrasti seksiä Kreikassa. Teitä ei vain koskaan haittaa se sovinismi, ja naisethan on itsekin sen kannalla. Kuinka moni on ehdottanut miesten väkisin vetämistä oikeudeksi? Tätä kuulee ihan Suomessa vuonna 2020.
Minulla ei ole lainkaan tasa-arvoinen olo, kun monin sukunimeni nähdään arvottomana. Minun pitää tyydyttää mies. Miehen ei naista. Minun pitää synnyttää poikia. Minun pitää paapoa miestä. Minun pitää kasvattaa poika, minä en saa pukeutua mihin haluan koska miehet esineellistää naisia. Minä en saa samalla tavalla kieltäytyä seksistä. Minä en saa suuttua, mutta mies saa lyödä, riehua ja vetää nakkikioskilla pataan.
Avaa ne silmät. Älä ole minä minä minä. Aina akat nostaa miehiä jalustalle. Kas kun et lässyttänyt miesten syrjäytymisestä samalla kun vähättelee naisten ongelmia.
Yhteiskunnassa asioita katsotaan laajasti, eikä siten miten itsestä tuntuu. Minulla ei ole tasa-arvoa, koska minulla ei ole oikeutta vihata miehiä mutta miehet saa tehdä naisvihastaan uskonnon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
45 nainen miesvaltaisella alalla myös, minua on kyllä paljon vähätelty työelämässä, yritetty laittaa avustaviin tai sihteerin hommiin kun naisista ei teknisiin hommiin olevinaan ole. Kovasti on saanut taistella että on saanut oikeita koulutusta vastaavia töitä alalta, ja sittenkin välillä törmää asiakkaissa ja yhteistyökumppaneissa asenteisiin että mitäs tuo tytteli täällä tekee, toivottavasti MIEHET tekee itse työt sentään ja tää tyttö on vaan joku sihteeri.
Luuletko ettei miehet kohtaa arvostelua ja epäoikeudenmukaista kohtelua? Ei heitä ei varmankaan tytötellä ym. mutta monenlaista kuraa saa niskaan kun yrittää edetä urallaan. Turha sotkea sukupuolitekijöitä tähän. Työelämä ja elämä yleensäkin on usein vittumaista kun on vittumaisia ihmisiä ympärillä oli sitten nainen tai mies.
Suomessa on paljon vaikeampaa olla nykypäivänä poika/mies, sen kertoo jo yksinkertaisesti se että miehet kuolee paljon nuorempina ja todella moni syrjäytyy ja sortuu päihteisiin.
Tilannetta vääristää se että naisille on luontaista valittaminen ja uhriutuminen. Mies välttää sitä viimeseen asti ja jos hän siihen sortuu niin siinä katoo sen miehisyyden viimeisetkin rippeet. Kukaan mies ei halua tunnustaa olevansa heikko.
🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣!!.... johan vitsin murjasit.
Vierailija kirjoitti:
Suurin este naisten menestymiselle on tuo uhrimentaliteetti, jota tässäkin keskustelussa moni toistaa. Se on ihan aito tasa-arvo-ongelma, että monet tytöt ja naiset opetetaan omaksumaan uhrin asema ja tekemään valintoja, jotka ovat oman menestyksen kannalta vahingollisia. Jokainen teistä uhriutujista tahtomattaan tai tahallaan vahvistaa tätä stereotypiaa ja siten osallistuu naisten alistamiseen.
Suurin este naiselle on tasan mies. AP itse vihaa naisia, ja syyttää naisia siitä että MIEHET alistaa NAISIA! Mikä teitä vaivaa! Yleistätte naisia ja haukutte heitä, sitten pillitätte miesvihasta?
Nainen ei siis saa kertoa omia tuntemuksiaan, vaan ne pitää kiillottaa? Sinä alistat naisia sanelemalla mitä heidän pitää tuntea. Minä tunnen itseni uhriksi, ja sinä et sille mitään mahda. Minulla on oikeus tuntea mitä tunnen. Naiset on maailman sorretuin ryhmä, vain tyttöjä abortoidaan sukupuolen takia Miesvaltaisissa yhteisöissä.
Abortoin kyllä pojan AP:n kaltaisten naisvihaajien takia. Naiset on uhreja, koska naisia on sorrettu maailmanlaajuisesti. Miksi ette laita mitään vastuuta miehille? Miehet ne teidän äänioikeutenne ja sukunimenne vie, silloin vain nuolette peetä. Samaan aikaan olette naisten kimpussa jos he tekevät mitään.
Pahin uhka minulle on mies ja sovinistiset akat. Pahin uhka on akka joka korostaa miehen ja poikien tarpeita, ja vähättelee ja syyttää naisia siitä että MIEHET alistaa naisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No jos sulla on asiat hyvin niin se ei tarkoita että muilla naisilla olisi. Suomi johtaa EU_maissa kotiväkivaltatilastoissa, jatkuvasti pahoinpidellään ja rai skataan naisia ja pikkutyttöjä. Sama palkka on pelkkä vitsi lähes kaikilla aloilla. Naiset tekevät edelleen suurimman osan kotitöistä ja miehet vetää lonkkaa. Epätasa-arvo on rakenteissa.
Ole onnellinen että Suomessa noista väkivaltajutuista on tilastoa ja väkivaltaan saa apua. Monessa muussa maassa naiset eivät ole yhtä onnekkaita.
Plus että Suomessa sä voit jättää sen väkivaltaisen miehen ilman pelkoa kunniamurh@sta tai happohyökkäyksestä sen jälkeen, voit tehdä rikosilmoituksen raiskauksesta pelkäämättä että sut tuomitaan ja kivitetään jne.jne.
Ne Suomen pakko-oireiset exät ei eroa juurikaan muiden maiden vastaavista.
Ketju vain todistaa miten heikko asema naisella on. Nainen saa olla vain hyvää mieltä asemastaan, muuten tulee sensuuri kanat kertomaan mitä pitää tehdä. Aviomiehen sukunimi ja tyttölapsen abortti on vapautta, murra naisella ei ole vapautta ajaa omaa asemaa tai tuntea itseään uhriksi? Nainen saa alistua seksissä, mutta hän ei saa tuntea mitä haluaa?
Ja taas AP kertomassa tuota perinteistä NaiNeN on Susi -soopaa. Ne on tasan miehiä jotka teitä vetää pataan, rai$kaa ja jotka haluaa vain poikia. Mies on naiselle suurin uhka. Kas kun sitä ei saa sanoa?
Aina kun on kyse miesten oikeuksista, kiinnostuu kaikki. Jokainen miesten ongelma on itse aiheutettu. Armeija on miesten oma luomus. Kukaan ei pakota syrjäytymään, sitä paitsi naisia syrjäytyy myös. Aina naisten ongelmat pyritään lakaisemaan maton alle ja syrjiminen on oma vika.
On miesten oma päätös päättää oma elämä. Kas kun siitä kuitenkin syytätte yhteiskuntaa ;)
Kyllä ulkona ollessani pelkään miehiä, en toisia naisia. Mies on susi, dramaattinen, sekopää. En koskaan kasvattaisi poikaa.
Ketju vain todistaa miten heikko asema naisella on. Nainen saa olla vain hyvää mieltä asemastaan, muuten tulee sensuurikanat kertomaan mitä pitää tehdä. Aviomiehen sukunimi ja tyttölapsen abortti on vapautta, mutta naisella ei ole vapautta ajaa omaa asemaa tai tuntea itseään uhriksi? Nainen saa alistua seksissä, mutta hän ei saa tuntea mitä haluaa?
Ja taas AP kertomassa tuota perinteistä NaiNeN on Susi -soopaa. Ne on tasan miehiä jotka teitä vetää pataan, rai$kaa ja jotka haluaa vain poikia. Mies on naiselle suurin uhka. Kas kun sitä ei saa sanoa?
Aina kun on kyse miesten oikeuksista, kiinnostuu kaikki. Jokainen miesten ongelma on itse aiheutettu. Armeija on miesten oma luomus. Kukaan ei pakota syrjäytymään, sitä paitsi naisia syrjäytyy myös. Aina naisten ongelmat pyritään lakaisemaan maton alle ja syrjiminen on oma vika.
On miesten oma päätös päättää oma elämä. Kas kun siitä kuitenkin syytätte yhteiskuntaa ;)
Kyllä ulkona ollessani pelkään miehiä, en toisia naisia. Mies on susi, dramaattinen, kaksinaamainen. En koskaan kasvattaisi poikaa.
Kuka vie naisilta vapaan valinnan sukunimeen? Kuka syrjii tyttöjä koska he vaihtavat nimeä? No miehet! Miehet on susia ja kauhea uhka naiselle.
Ketju todistaa miksi ei voisi vähempää kiinnostaa miesten asiat. Naisten pitäisi hurrata kun ei ole happohyökkäyksiä. Pidätte toisia naisia susina, mutta miehiä kehutte kun he eivät hapota naamaanne irti? Miksi ette kehu naisia siitä, että he vasta ovat vähemmän väkivaltaisia naisia kohtaan? Tyypillistä miehen nostoa jalustalle. Ihan pikkujuttu on muka miesvihaa, suollatte tänne naisvihaa koko ajan.
En muuten feministinä aja miesten asiaa. Miehet ei tee mitään, vaikka HE ovat naisia aina sortaneet. Te aiheutatte joka päivä seksirikoksia, ja syytätte uhria! Vaan mies ei ole koskaan susi. Huomatkaa jo millaisia kiusaajia miehet on.
Suomessa onkin tehty valtavasti töitä tasa-arvon eteen, joten sietääkin sen jossain näkyä! Naisena kokemukseni on että pahasti en ole joutunut epätasa-arvosta kärsimään täällä suomen kaltaisessa hienossa maassa asuessani. Vaakakuppi lienee tasan, sillä koen ehkä hieman jopa hyötyneeni viehkeästä ulkonäöstäni esim. työnhakutilanteissa, mutta olen saanut myös osakseni verbaalista seks. ahdistelua sekä alentavaa tytöttelyä. Nyt kun nämä asiat ovat olleet esillä niin olen paremmin vetänyt rajoja edellä mainituille ilmiöille. Kuplassa elämiseen ei ole kuitenkaan sijaa maailman mittakaavassa, sillä naisia sorretaan monin tavoin, ja se pitää kitkeä pois muualtakin kuin meiltä.
Miehillä vasta on asiat hyvin. Heitä toivotaan kaikissa maissa enemmän kuin tyttöjä. Silti pillitätte täällä miesten asioista. Miksi naisten pitäisi ajaa miesten asiaa, mutta miesasialiike saa keskittyä vain miehiin?
Miksi miehet eivät koskaan nouse analysoimaan etujaan? Miksi miehet ei analysoi sitä, että he ovat arvokkaampia koska nimi jatkuu? Juuri tämä on naisen sortamista. Naisen pitää olla jotenkin tosi kiitollinen kun mies ei hakkaa, mutta toiset naiset on hirveitä susia muka. Mieshän se susi on, jos on niin väkivaltainen että pitää oikein kehua kun hän ei vedä väkisin tai toteuta naisvihauskontoa.
Todellinen tasa-arvo saavutetaan, kun poikalapsia abortoidaan, kun naiset saavat pakottaa miehet vaihtamaan nimeä ja kun naiset alkavat ajaa miehiin kohdistuvaa väkivaltaa perheissä. Miehiä pitää myös rai$kata yhtä paljon. Miksi miehet ei ole kiitollisia siitä, että heihin ei kohdisteta seksuaalirikoksia?
Miksi muuten miehet on niin susia, että he vetävät miehiä pataan, kuten naisiakin? On se mies aika susi kun hyökkää kaikkien kimppuun!
Vierailija kirjoitti:
Sama palkka on pelkkä vitsi lähes kaikilla aloilla. Naiset tekevät edelleen suurimman osan kotitöistä ja miehet vetää lonkkaa. Epätasa-arvo on rakenteissa.
Saako kaikki miehet samaa palkkaa vai ratkaiseeko asuinpaikka, firmassa oloaika, omat kyvyt ja palkan neuvottelu? Kotitöiden jakaminen on parisuhteen osapuolten keskinäinen asia, ellei jako toimi sitä muutetaan keskustelemalla kumppanin kanssa.
Palstapojan aina samalla tavalla ovela aloitus, "minä naisena" jne.
Minulla on sinulle pyyntö. Voisitko tankata feminististen suominaisten päähän näitä asioita useamminkin? 😊
Tulisi tarpeeseen. Suomalaisilta naisilta on täysin hukkunut suhteellisuudentaju miten hyvin heillä on asiat.