Lue keskustelun säännöt.
Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset
Tuli tuosta mieleen, kun jonkun anoppi oli laittanyt uuteen uskoon nuo keittiönkaapit :D
Mulla oli ihan kauhee ex anoppi ( HUOM! EX), kun ekan kerran tapasimme, hän teki harvinaisen selväksi, että hänen poikansa tarvitsee jonkun laihemman naisen. Ja en ollut edes lihava, vain vähän löllerö, itseasiassa hoikempi kuin anoppi itse.
Kommentit (1932)
Miun appiukko maalasi meidän keittiön kaapit vanhoilla maalintähteillä, käytti kaikki purkinpohjat mitä löyti, myös lyijypohjaiset venemaalit. Lopputulos oli pinkinsävyinen oranssi, siis kamala. Sitten se ostaa rätkäytti kiertävältä huonekalukauppiaalta räikeenvihreen sohvakaluston, mustan kirjahyllyn ja valkoset sängyt meille, muka häälahjaksi. Ettei tarvii juosta kaupoissa, se sanoi. Ei se kysellyt, touhusi omineen aina. En ihmettele että appiakka jätti sen. Appiakka olikin suloinen pikkuinen mummo, ei moittimista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma appiukko on muuten ihan jees, mutta hänen kanssaan on se ongelma että, jos hän saa tipankin alkoholia niin lähtee mopo käsistä. Hän ei ole mikään rappioalkkis, en ole koskaan nähnyt hänen kotonaan edes keskiolutta. Kuitenkin, jos alkoholia on ollut tarjolla, hän on jona kerta juonut itsensä lähes tiedottomaksi. Eikä siis ala riehua, häiritse ketään, tai edes muutu mitenkään erityisen iloiseksi. Istuu vaan ja juo niin kauan, kunnes sammuu tai joku tulee keskeyttämään homman. Yksi juhannus hän meinasi tippua laiturilta, kun istui siinä useamman tunnin ryyppäämässä itsekseen. Mieheni veljen häissä hän tuli onnittelemaan minua ja toivotti tervetulleeksi sukuun, kun oli niin päissään ettei erottanut minua morsiamesta.
Kuin kertoisit mun isästä. Harvoin ottaa. Mutta kun ottaa, niin juo kunnes viina on loppu tai sammuu. Jankkaava ääliö humalassa.
En ole vielä anoppi enkä ehkä koskaan. Mutta olisihan se aivan hirveää, jos lapseni ei olisi kanssani enää oikein missään tekemisissä sen jälkeen kuin ( ehkä) saa oman perheen. Eihän se rakkaus lapseen ikinä häviä.
Ja kuitenkin tiedostan , että kunhan ikää alkaa riittävästi tulla, muutun sellaiseksi ikäväksi vanhukseksi, joka ei ymmärrä mitään äpeistä ja mobiileista ja joka tarvitsisi apua pankki-yms asioissa, joiden hoitamisessa ei vieraisiin luota.
Kun vaan saisin pidettyä välit lapseen ( ja mahdolliseen miniään) sellaisina, etten tuppaudu enkä neuvo enkä valita enkä kritisoi.
On ikäviä anoppeja ja appeja ja myös ihania. Samoin on ikäviä miniöitä ja vävyjä ja myös ihania.
Kaikki vika ei ole anopissa/apessa, jos miniä / vävy on kuin myrkyn niellyt, vaikka miten yrittäisi olla ystävällinen.
Jos joskus olen anoppi, en todellakaan tuppaudu miniän huushollia siivoamaan! Hyvä, kun viitsin omankin huushollin siivota. Enkä ainakaan miniän ikkunoita pese!
Toivottavasti en myöskään valita, että näyttääpä ulkona pimeältä, vaikka aurinko paistaa! Ai, ne onkin nuo likaiset ikkunat, jotka kivasti viilentää kesähelteillä, kun eivät auringon säteet mahdu pölyn lävitse…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan karmeita anoppeja ja appeja teillä!
Mutta on kyllä ehdottomia miniöitäkin, jotka loukkaantuvat ihan kaikesta!
Anopin siis pitää olla hajuton ja mauton ja parempi kun pysyy niin pitkällä kuin pippuri kasvaa.
Onneksi en ole anoppi, ja tuskin lapsenlapsiakaan ilmaantuu, kun kuitenkin niitä en miniän mielen mukaan osaisi kohdella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini oli se huonompi miniä, joka ei koskaan siirtokarjalaisena kelvannut appivanhemmilleen toisin kuin opettaja-miniä.
Kuitenkin äiti passasi appivanhemmat monena jouluna eikä meille lapsille pahaa appivanhemmistaan puhunut, ennen kuin vanhempana.
Ei äitikään mikään ihanne-anoppi sitten ollut, vaan rivien välistä paheksui sitä, kun poikansa joutui tekemään kotitöitä. Eikä miniä osannut kasvattaa lapsiaan. Minulle näistä juputti, ja yritin puolustella miniää.
Valitettavsti vanha ihminen tarvitsee apua sellaisiin asioihin, jotka ovat nuoremmista ihan helppoja, esim jos puhelin tai telkkari sekoaa. Hirmuinen hätä sitten, ja se poika pitää saada just heti korjaamaan, ettei uutiset jää katsomatta.
Ei haluaisi vaivata taas kerran, mutta kun elämä menee ihan sekaisin kun TV tai puhelin eivät toimi. Eikä itse uskalla painella enää mitään lisänappuloita…Yrittäkää, miniät, ymmärtää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mummo eli isoanoppini on varakas ja kirppisaddikti. Hän kyörää kysymättä antiikkilöytöjään meille. Sen kummempaa kamaluutta en ole joutunut kestämään. Vaikka tykkäämme antiikista, mummo ei koskaan hanki sellaista, mikä sopisi meille tai tulisi tarpeeseen. Nykypäivänä harva käyttää vaikkapa pöytähopeoita saati sellaisia 1900-luvun kahviastiastoja joita on kierrätyskeskukset pullollaan.
Mummo ei kuuntele, kun sanomme ettemme halua tavaraa. Olen ottanut tylysti sen linjan että jos mies ei ehdottomasti tavaraa halua pitää, vien sen kierrätyskeskukseen. Pöytähopeoita ollaan saatu jo kolme settiä. Jokainen patinan ja naarmujen peitossa. Viimeisimmät mummo oli ostanut, koska niissä oli kaiverruksena meidän nimikirjaimet. Siis minun tyttönimeni ja mieheni sukunimi. Olin siinä vaiheessa mennyt jo aika monta vuotta mieheni nimellä, mutta toki syyhän se on tuokin ostaa...
Isoanopin asunto ja kesämökki ovat pullollaan kirppisteltyä tavaraa ja ihan hienojakin esineitä. Me saamme vain ilmeisesti ne tavarat, jotka ovat hutiostoja ja liian halpoja, ettei maksa vaivaa myydä eteenpäin. Turha toivo, että antaisi mitään sellaista, että oikeasti toivottaisiin ja haluttaisiin sitä esinettä tai että sen myymisellä edes saisi hankittua jotakin mieluisampaa. Tai no, pöytähopeat osoittautuivat yllättävän arvokkaiksi, niistä sai yhteensä muutaman satasen.
Tässä näkee nuorempien ihmisten suhtautumisen "vanhaan tavaraan" eli antiikkiin - on vain vahinko että ei arvosteta edes hopeisia ruokailuvälineitä - kyllä se tuo "luksusta" esim. Joulupöytään kun se on kauniisti katettu. Mutta jos on vain Ikean astioita niin totta - pöytähopeat eivät oikein sovi hyvin "yhteen.... " Ja Muumimukeistahan pitää kahvit juoda, oli sitten arki tai juhla kyseessä - se 1900- luvun kahviastiastohan ei missään nimessä sovi pöytään.
Käytän itse hopeita ja Arabian 1930- luvun ruoka-astioita, kristallilaseja ja kun vieraat tulevat, ovat yleensä "haltioissaan" miten kauniisti olet kattanut ruoka / kahvipöydän!!
Ja vanhoja kahviastiastojakin on useampia sillä vaihtelu virkistää.... 😅.
Kukaan ei ole sinua kieltänyt haalimasta astiastoja.
Eikä tuo ole vain arvostuksesta kiinni. Mitä jos ei yksinkertaisesti ole tilaa ylimääräisille astioille? Tai ei halua harvoin jos milloinkaan käytettäviä astioita kotiin?
Tämä siis ihmiseltä, jolla on juhla-astiasto, jouluastiasto, kristallilaseja ja tietysti arkeen omansa. Astiani tuottavat minulle iloa. Jollekin toiselle ne olisivat turhaa krääsää, enkä ikimaailmassa ostaisi toiselle paljon säilytystilaa vaativia astioita ilman asiasta sopimista etukäteen.
Vanhoilla kurpilla, ei kaikilla, on joillakin niitä pirun astiastoja, joka päivälle omansa. Mitä jotkut edes tekee niillä kun asuu yksin ja vieraita ei käy kuin 2-3 kertaa vuodessa ja nekin on lapsi perheineen pikaisesti.
Astia- ym sälävitriiniä on vieri vieressä ja lisää löytyy muista kaapeista. Sairaus se on tuokin keräillä kippoja ja kuppeja. Nykyään kun niistä ei edes pääse eroon, kirppareilla on ilmaiseksi annettavaa Arabiaa.
Ihmisillä on mieltymyksensä, varmaan sinullakin on joku juttu, jota moni muu ei ymmärrä eikä ole siitä kiinnostunut.
Minun puolestani ihmiset saavat tehdä/keräillä/harrastaa ihan sitä mitä haluavat - olivat sukua tai ei.
No juu keräilköön jotkut nurkkansa täyteen roinaa, mutta ajattelisi edes lapsiaan kun itse sitten kuolee jää muksuille turhaa työtä heitellä arabiat hevonkuuseen.
T. vähään tyytyvä minimalisti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vaan ihania asioita apesta ja anopista. Maailman parhaat.
Teille jotka vihaatte heitä, muistakaa että osaatte muuttaa myös omia tekoja ja sanojanne, eikä odottaa että toiset muuttuu. Hyväksy kaikki heidät itsenään. Äläkä suurenna asioita.
En ole koskaan ymmärtänyt että puolison vanhemmat olisi uhka ja mustasukkaisuuden kohde, heissä on kaikki vika.
Minulla on mahtava miehen suku, sisarukset serkut, kummit ja vanhemmat...hekin ovat ihmisiä, ei yhtään parempia ja huonompia kuin minäkään.
Taas joku, joka ei ymmärrä tilanteesta mitään, jeesustelemassa.
Kyllä mun anoppi saa olla oma itsensä.
Mä taas olen minimoinut yhteydenpidon ilkeään, narsistiseen anoppiini. En lähetä edes joulukorttia. Blokattu on puhelimessa.
Miehen muissa sukulaisissa ei ole vikaa. Heikoissa väleissä hekin ovat anoppini kanssa.
Eikai kukaan enää joulukortteja lähetä vai onko se ääliö anoppisi vaatinut niin aikoinaan ja ollut "pakko" totella? Hyvä vaan kun lopetit, joulua voi toivotella vaikka facessa, kyllä se riittää. Mutta ymmärrän enemmän kuin hyvin että olet blokannut eukon kokonaan. Toivottavasti miehesi pysyy puolellasi, lastenkin tähden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi kuinka kiitollinen olen anopilleni ja apelleni, jotka olivat niin auttavaisia ja mukavia, asuivat jopa samassa pihapiirissä. Aina oli lapsille hoitaja, jos tarvittiin. He eivät apsille pahaa sanaa sanonut. Rahaa lainasivat kun oli tiukkaa. Takaisin maksettiin, mutta eivät koskaan muistitelleet. Saivat olla kotona loppuun saakka, hoidettiin kunnan kotipalvelun kanssa heitä, käytiin heille kaupassa, siivottiin asunto ja laitettiin ruoka. Ei tukeja kunnalta kerätty. Töissä käytiin molemmat. Heitä on vieläkin ikävä.
Voi että, ihanaa kun ollut rakkaat appivanhemmat. Minullakin oli ihana anoppi vaikka appiukko olikin sellainen piilowittuilija, ja miehenikin ilkimys mutta anoppi oli aina minun puolella. Kaipaan lämmöllä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopilla oli avain hätätilanteita varten, lähdettiin useammaksi viikoksi reissuun ja pyydettiin häntä käymään 1-2x kastelemaan kukat ja tyhjentämään postilaatikon. Meillä oli uusi rivari eikä oltu keretty vielä laittaa piha alueita.
Kun tultiin kotiin pihassa oli istutettuna riemunkirjavat kesäkukat ja joku hirvee muoviamppeli kirjavine kukkineen roikkui ikkunan edessä. Hän oli myös pessyt ikkunat, siivonnut kaappeja ja jopa siirrelly niiden sisältöä, tuonut myös omadta kodistaan yhden aivan hirveän koriste-esineen meille. Paljon myöhemmin vahingossa oli paljastanut miehelleni että oli ollut meillä monta yötä ja vaihtanut tietty siis lakanatkin.
Kun tultiin kotiin tyyliin 8h matkustamisen jälkeen nälkäsenä ja väsyneenä, tajusin mitä kodissani on tapahtunut pääsi minulta kunnon itkuraivari. Tuli ihan tunne että tänne on murtauduttu, joku on ylittänyt nyt sen rajan ja "tunkeutunut" liiaksi yksityisyyteemme, asunut jopa täällä pyytämättä. Kun hyvin nukutun yön jälkeen tokenin revin kaikki kukat hittoon pihalta ja heitin roskiin. Istutettiin itse hillitynvärisiä sellaisia kasveja pihalle kuin me halusimme ja puolet vähemmän koska pidämme minimalismista. Myös koridte edine paiskautui roskikseen palasiksi hajoten.
Meni varmaan 3 vko etten vastannut hänen soittoonsa tai viesteihin ja kun näin et soittaa miehelleni (puhelin keittiön pöydällä mies jossain muualla) katkaisin puhelun, enkä edes sanonut miehelle että anoppi taas tulee lankoja pitkin.
Kun mieheni oli tietysti varovaisesti sanonut että nyt menit liian pitkälle ja että minä en tykännyt siitä että hän tulee luvatta istuttelemaan kukkia ym ym niin hän oli ihan ihmeissään et miten me nyt tommosesta loukkaannutaan kun jänhän vaan yritti auttaa hyvää hyvyyttään. Tätä tarinaa hän oli kertonut useille sukulaisillemmekin ja tehnyt tietysti minusta sen oudon herkkähipiäisen tyyåin joka oli tässä tapauksessa se kummajainen koska hänhän vaan. Hän ei missään kohti, vuosien päästäkään ymmärtänyt eikä sanonut ääneen kellekään että itse olisi ylittänyt korrektin rajan. Hän itse otti vielä useiden vuosien päästä adian puheeksi meidän ja toisen poikansa perheen kuullen ja ikäänkuin viimeisteli adian kaikille että me olimme outoja kun loukkaannuttiin ja hänhän vaan hyvää hyvyyttää osti kukat ja auttoi. Meillä ei ollut mitän tarvetta käsitellä enää asiaa mutta hän halusi taas sanoa tässäkin asiassa viimeisen sanan ja siis ikäänkuin sinetöidä kaikille oman näkemyksensä viimeiseksi mielikuvaksi asiasta. Tämä on hänen toimintatapa ollut aina, hän sanoo aina viimeisen lauseen ja jankuttaa sitä loputtomasti pitkienkin aikojen päästä jotta toisile jää päähän hänen kommentit. Ihan hiton ärsyttävää ja tämä piirre on vain vahvistunut nyt kun on jo yli 70v.
Vielä kun joku kertois, mistä tuo hyvä hyvyys kumpuaa? Mitä hyvää sillä yritetään saavuttaa? Entä keneen tämä hyvyys kohdistuu? Tai pitäisi kohdistua?
Tuo yllä oleva on törkeää yksityisyyden rikkomista. Tunkeutumista kotiin, joka pitäisi olla jokaiselle yksityisyyden tyyssija.
Jos on sovittu, että hakee postit ja kastelee kukat, niin mikä ajaa siihen ajatukseen, että järjestänpä kaapit uusiksi?
Moniko oikeasti kuvittelee että jos utelias anoppi tai kuka tahansa tulee postit ja kukat hoitaan tyytyisi vain siihen? kiusaus tutkia hiukan kaappeja ja laatikoita on takuulla monella. Jos niitä alkaa uusiksi järjestään on se jo sairasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä anoppi enkä ehkä koskaan. Mutta olisihan se aivan hirveää, jos lapseni ei olisi kanssani enää oikein missään tekemisissä sen jälkeen kuin ( ehkä) saa oman perheen. Eihän se rakkaus lapseen ikinä häviä.
Ja kuitenkin tiedostan , että kunhan ikää alkaa riittävästi tulla, muutun sellaiseksi ikäväksi vanhukseksi, joka ei ymmärrä mitään äpeistä ja mobiileista ja joka tarvitsisi apua pankki-yms asioissa, joiden hoitamisessa ei vieraisiin luota.
Kun vaan saisin pidettyä välit lapseen ( ja mahdolliseen miniään) sellaisina, etten tuppaudu enkä neuvo enkä valita enkä kritisoi.
Olemalla ihminen pääsee aika pitkälle.
Jos haluaa olla lapsen perheen keskipiste ja toteuttaa visiotaan tarmokkaasti, välirikko on todennäköinen, ennemmin tai myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Aivan karmeita anoppeja ja appeja teillä!
Mutta on kyllä ehdottomia miniöitäkin, jotka loukkaantuvat ihan kaikesta!
Lue tätä ketjua. Mikä näistä on ollut "turhaan" loukkaantumista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan karmeita anoppeja ja appeja teillä!
Mutta on kyllä ehdottomia miniöitäkin, jotka loukkaantuvat ihan kaikesta!Lue tätä ketjua. Mikä näistä on ollut "turhaan" loukkaantumista?
Turhaa on loukkaantua, jos anoppi ostaa jotain vääränvärisiä kukka-amppeleita tai jotain rotu-mäntyjä; kukka-amppelit voit vaivihkaa viskata tunkiolle. Ja kyllä joka pihalle joku männyntaimi mahtuu; puut suojaavat auringon paahteelta ( tosin menee 30 vuotta, ennen kuin se mänty on isoksi kasvanut).
Minulla on maailman parhaimmat anoppi ja appi. En ymmärrä miksi painostat ihmisten haukkumaan heitä. Kysytkö myös pahimmista miniöistä ja vävyistä? Et varmaan sillä sinähän kuulut siihen ryhmään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan karmeita anoppeja ja appeja teillä!
Mutta on kyllä ehdottomia miniöitäkin, jotka loukkaantuvat ihan kaikesta!Lue tätä ketjua. Mikä näistä on ollut "turhaan" loukkaantumista?
Suurin osa on kuvitelmaa tai liiottelua. kun yksi haukkuu niin jo on jono perässä haukkumassa miten kauheita meillä on ... Lapsellista ja törkeää. Jos he nyt sanovat jotain mistä et pidä, niin heti ne on kauheita ja ärsyttäviä, miksi? Etkö kestä keskustelua jossa sinusta puhutaan? Toivottavasti kunnioitat heitä sen verran että olet kiitollinen heidän avustaan ja mummoudestaan lapsillesi, heille mummot ja papat on tärkeitä. Äläs itä koskaan epä heiltä vaikka itse olet ihmis vihaava. Oletko niin itsekäs ettei siedä itseäsi arvostelevan, mutta teet sitä toisille?
Anna anopin ja apen olla omia itsejään, kaikkea ei ttarvi ottaa henkilökohtaisesti ja loukkaantua, ihmiset on tärkeimmät kun jatkuva viha ja haukkuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan karmeita anoppeja ja appeja teillä!
Mutta on kyllä ehdottomia miniöitäkin, jotka loukkaantuvat ihan kaikesta!Lue tätä ketjua. Mikä näistä on ollut "turhaan" loukkaantumista?
Jos anoppi raahaa teille jotain vanhoja romuja tai vääränvärisiä mattoja ja verhoja, niin miksi loukkaannut ja laitat välit kokonaan poikki?
Kun nätisti ( miehesi säestyksellä) ilmoitat, että emme tarvitse, emme ota vastaan, niin luulisi anopin muutamasta kerrasta ymmärtävän.
Jos salaa anoppi poissa ollessasi alkaa uudelleensisustaa kotiasi, niin silloin kyllä on loukkaantumiseen aihetta. Mutta jos romut ovat vasta ulko-ovella tyrkyllä, niin eihän se ole mikään ongelma ja loukkaantumisen aihe.
ekan kerran anoppia tapaamassa saunottiin ja juotiin kori kaljaa yhdessä helvetin mukavaa oli