Lue keskustelun säännöt.
Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset
Tuli tuosta mieleen, kun jonkun anoppi oli laittanyt uuteen uskoon nuo keittiönkaapit :D
Mulla oli ihan kauhee ex anoppi ( HUOM! EX), kun ekan kerran tapasimme, hän teki harvinaisen selväksi, että hänen poikansa tarvitsee jonkun laihemman naisen. Ja en ollut edes lihava, vain vähän löllerö, itseasiassa hoikempi kuin anoppi itse.
Kommentit (1932)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mummo eli isoanoppini on varakas ja kirppisaddikti. Hän kyörää kysymättä antiikkilöytöjään meille. Sen kummempaa kamaluutta en ole joutunut kestämään. Vaikka tykkäämme antiikista, mummo ei koskaan hanki sellaista, mikä sopisi meille tai tulisi tarpeeseen. Nykypäivänä harva käyttää vaikkapa pöytähopeoita saati sellaisia 1900-luvun kahviastiastoja joita on kierrätyskeskukset pullollaan.
Mummo ei kuuntele, kun sanomme ettemme halua tavaraa. Olen ottanut tylysti sen linjan että jos mies ei ehdottomasti tavaraa halua pitää, vien sen kierrätyskeskukseen. Pöytähopeoita ollaan saatu jo kolme settiä. Jokainen patinan ja naarmujen peitossa. Viimeisimmät mummo oli ostanut, koska niissä oli kaiverruksena meidän nimikirjaimet. Siis minun tyttönimeni ja mieheni sukunimi. Olin siinä vaiheessa mennyt jo aika monta vuotta mieheni nimellä, mutta toki syyhän se on tuokin ostaa...
Isoanopin asunto ja kesämökki ovat pullollaan kirppisteltyä tavaraa ja ihan hienojakin esineitä. Me saamme vain ilmeisesti ne tavarat, jotka ovat hutiostoja ja liian halpoja, ettei maksa vaivaa myydä eteenpäin. Turha toivo, että antaisi mitään sellaista, että oikeasti toivottaisiin ja haluttaisiin sitä esinettä tai että sen myymisellä edes saisi hankittua jotakin mieluisampaa. Tai no, pöytähopeat osoittautuivat yllättävän arvokkaiksi, niistä sai yhteensä muutaman satasen.
Tässä näkee nuorempien ihmisten suhtautumisen "vanhaan tavaraan" eli antiikkiin - on vain vahinko että ei arvosteta edes hopeisia ruokailuvälineitä - kyllä se tuo "luksusta" esim. Joulupöytään kun se on kauniisti katettu. Mutta jos on vain Ikean astioita niin totta - pöytähopeat eivät oikein sovi hyvin "yhteen.... " Ja Muumimukeistahan pitää kahvit juoda, oli sitten arki tai juhla kyseessä - se 1900- luvun kahviastiastohan ei missään nimessä sovi pöytään.
Käytän itse hopeita ja Arabian 1930- luvun ruoka-astioita, kristallilaseja ja kun vieraat tulevat, ovat yleensä "haltioissaan" miten kauniisti olet kattanut ruoka / kahvipöydän!!
Ja vanhoja kahviastiastojakin on useampia sillä vaihtelu virkistää.... 😅.
Kukaan ei ole sinua kieltänyt haalimasta astiastoja.
Eikä tuo ole vain arvostuksesta kiinni. Mitä jos ei yksinkertaisesti ole tilaa ylimääräisille astioille? Tai ei halua harvoin jos milloinkaan käytettäviä astioita kotiin?
Tämä siis ihmiseltä, jolla on juhla-astiasto, jouluastiasto, kristallilaseja ja tietysti arkeen omansa. Astiani tuottavat minulle iloa. Jollekin toiselle ne olisivat turhaa krääsää, enkä ikimaailmassa ostaisi toiselle paljon säilytystilaa vaativia astioita ilman asiasta sopimista etukäteen.
Vanhoilla kurpilla, ei kaikilla, on joillakin niitä pirun astiastoja, joka päivälle omansa. Mitä jotkut edes tekee niillä kun asuu yksin ja vieraita ei käy kuin 2-3 kertaa vuodessa ja nekin on lapsi perheineen pikaisesti.
Astia- ym sälävitriiniä on vieri vieressä ja lisää löytyy muista kaapeista. Sairaus se on tuokin keräillä kippoja ja kuppeja. Nykyään kun niistä ei edes pääse eroon, kirppareilla on ilmaiseksi annettavaa Arabiaa.
Ihmisillä on mieltymyksensä, varmaan sinullakin on joku juttu, jota moni muu ei ymmärrä eikä ole siitä kiinnostunut.
Minun puolestani ihmiset saavat tehdä/keräillä/harrastaa ihan sitä mitä haluavat - olivat sukua tai ei.
No juu keräilköön jotkut nurkkansa täyteen roinaa, mutta ajattelisi edes lapsiaan kun itse sitten kuolee jää muksuille turhaa työtä heitellä arabiat hevonkuuseen.
T. vähään tyytyvä minimalisti
Olen anoppi, kuusissakymmenissä, ja aion elää omaa elämääni miten haluan kuten lasteni perheetkin tekevät. Nautin kauniista asioista (ja niistä Arabian astioista!) eikä siinä ole kellään nokan koputtamista. Jos jälkeeni jääneille eivät tavarani ja antiikkikalusteeni kelpaa, niin on kaikenlaisia tahoja jotka ostavat kuolinpesiä, myyköön/antakoon sitten heille, he tyhjentävät asunnon kokonaan. Asuntoakaan ei tarvitse myydä sillä asun vuokralla. Helpolla pääsevät. Missä vaiheessa sinun mielestäsi pitäisi alkaa tekemään "kuolinsiivousta"? Minä kyllä ajattelin vielä elää ja kokea ja harrastaa. Kuolemaa ehdin vielä ajatella myöhemminkin, nyt nautin elämästä ja rakkasta lapsenlapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mummo eli isoanoppini on varakas ja kirppisaddikti. Hän kyörää kysymättä antiikkilöytöjään meille. Sen kummempaa kamaluutta en ole joutunut kestämään. Vaikka tykkäämme antiikista, mummo ei koskaan hanki sellaista, mikä sopisi meille tai tulisi tarpeeseen. Nykypäivänä harva käyttää vaikkapa pöytähopeoita saati sellaisia 1900-luvun kahviastiastoja joita on kierrätyskeskukset pullollaan.
Mummo ei kuuntele, kun sanomme ettemme halua tavaraa. Olen ottanut tylysti sen linjan että jos mies ei ehdottomasti tavaraa halua pitää, vien sen kierrätyskeskukseen. Pöytähopeoita ollaan saatu jo kolme settiä. Jokainen patinan ja naarmujen peitossa. Viimeisimmät mummo oli ostanut, koska niissä oli kaiverruksena meidän nimikirjaimet. Siis minun tyttönimeni ja mieheni sukunimi. Olin siinä vaiheessa mennyt jo aika monta vuotta mieheni nimellä, mutta toki syyhän se on tuokin ostaa...
Isoanopin asunto ja kesämökki ovat pullollaan kirppisteltyä tavaraa ja ihan hienojakin esineitä. Me saamme vain ilmeisesti ne tavarat, jotka ovat hutiostoja ja liian halpoja, ettei maksa vaivaa myydä eteenpäin. Turha toivo, että antaisi mitään sellaista, että oikeasti toivottaisiin ja haluttaisiin sitä esinettä tai että sen myymisellä edes saisi hankittua jotakin mieluisampaa. Tai no, pöytähopeat osoittautuivat yllättävän arvokkaiksi, niistä sai yhteensä muutaman satasen.
Tässä näkee nuorempien ihmisten suhtautumisen "vanhaan tavaraan" eli antiikkiin - on vain vahinko että ei arvosteta edes hopeisia ruokailuvälineitä - kyllä se tuo "luksusta" esim. Joulupöytään kun se on kauniisti katettu. Mutta jos on vain Ikean astioita niin totta - pöytähopeat eivät oikein sovi hyvin "yhteen.... " Ja Muumimukeistahan pitää kahvit juoda, oli sitten arki tai juhla kyseessä - se 1900- luvun kahviastiastohan ei missään nimessä sovi pöytään.
Käytän itse hopeita ja Arabian 1930- luvun ruoka-astioita, kristallilaseja ja kun vieraat tulevat, ovat yleensä "haltioissaan" miten kauniisti olet kattanut ruoka / kahvipöydän!!
Ja vanhoja kahviastiastojakin on useampia sillä vaihtelu virkistää.... 😅.
Kukaan ei ole sinua kieltänyt haalimasta astiastoja.
Eikä tuo ole vain arvostuksesta kiinni. Mitä jos ei yksinkertaisesti ole tilaa ylimääräisille astioille? Tai ei halua harvoin jos milloinkaan käytettäviä astioita kotiin?
Tämä siis ihmiseltä, jolla on juhla-astiasto, jouluastiasto, kristallilaseja ja tietysti arkeen omansa. Astiani tuottavat minulle iloa. Jollekin toiselle ne olisivat turhaa krääsää, enkä ikimaailmassa ostaisi toiselle paljon säilytystilaa vaativia astioita ilman asiasta sopimista etukäteen.
Vanhoilla kurpilla, ei kaikilla, on joillakin niitä pirun astiastoja, joka päivälle omansa. Mitä jotkut edes tekee niillä kun asuu yksin ja vieraita ei käy kuin 2-3 kertaa vuodessa ja nekin on lapsi perheineen pikaisesti.
Astia- ym sälävitriiniä on vieri vieressä ja lisää löytyy muista kaapeista. Sairaus se on tuokin keräillä kippoja ja kuppeja. Nykyään kun niistä ei edes pääse eroon, kirppareilla on ilmaiseksi annettavaa Arabiaa.
Ihmisillä on mieltymyksensä, varmaan sinullakin on joku juttu, jota moni muu ei ymmärrä eikä ole siitä kiinnostunut.
Minun puolestani ihmiset saavat tehdä/keräillä/harrastaa ihan sitä mitä haluavat - olivat sukua tai ei.
No juu keräilköön jotkut nurkkansa täyteen roinaa, mutta ajattelisi edes lapsiaan kun itse sitten kuolee jää muksuille turhaa työtä heitellä arabiat hevonkuuseen.
T. vähään tyytyvä minimalisti
Olet tainnut ymmärtää vähän väärin sanonnan "elä niin kuin kuolisit huomenna".
Olen eronnut aikoja sitten. Ex-anopin kanssa olen silti edelleen hyvissä väleissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mummo eli isoanoppini on varakas ja kirppisaddikti. Hän kyörää kysymättä antiikkilöytöjään meille. Sen kummempaa kamaluutta en ole joutunut kestämään. Vaikka tykkäämme antiikista, mummo ei koskaan hanki sellaista, mikä sopisi meille tai tulisi tarpeeseen. Nykypäivänä harva käyttää vaikkapa pöytähopeoita saati sellaisia 1900-luvun kahviastiastoja joita on kierrätyskeskukset pullollaan.
Mummo ei kuuntele, kun sanomme ettemme halua tavaraa. Olen ottanut tylysti sen linjan että jos mies ei ehdottomasti tavaraa halua pitää, vien sen kierrätyskeskukseen. Pöytähopeoita ollaan saatu jo kolme settiä. Jokainen patinan ja naarmujen peitossa. Viimeisimmät mummo oli ostanut, koska niissä oli kaiverruksena meidän nimikirjaimet. Siis minun tyttönimeni ja mieheni sukunimi. Olin siinä vaiheessa mennyt jo aika monta vuotta mieheni nimellä, mutta toki syyhän se on tuokin ostaa...
Isoanopin asunto ja kesämökki ovat pullollaan kirppisteltyä tavaraa ja ihan hienojakin esineitä. Me saamme vain ilmeisesti ne tavarat, jotka ovat hutiostoja ja liian halpoja, ettei maksa vaivaa myydä eteenpäin. Turha toivo, että antaisi mitään sellaista, että oikeasti toivottaisiin ja haluttaisiin sitä esinettä tai että sen myymisellä edes saisi hankittua jotakin mieluisampaa. Tai no, pöytähopeat osoittautuivat yllättävän arvokkaiksi, niistä sai yhteensä muutaman satasen.
Tässä näkee nuorempien ihmisten suhtautumisen "vanhaan tavaraan" eli antiikkiin - on vain vahinko että ei arvosteta edes hopeisia ruokailuvälineitä - kyllä se tuo "luksusta" esim. Joulupöytään kun se on kauniisti katettu. Mutta jos on vain Ikean astioita niin totta - pöytähopeat eivät oikein sovi hyvin "yhteen.... " Ja Muumimukeistahan pitää kahvit juoda, oli sitten arki tai juhla kyseessä - se 1900- luvun kahviastiastohan ei missään nimessä sovi pöytään.
Käytän itse hopeita ja Arabian 1930- luvun ruoka-astioita, kristallilaseja ja kun vieraat tulevat, ovat yleensä "haltioissaan" miten kauniisti olet kattanut ruoka / kahvipöydän!!
Ja vanhoja kahviastiastojakin on useampia sillä vaihtelu virkistää.... 😅.
Kukaan ei ole sinua kieltänyt haalimasta astiastoja.
Eikä tuo ole vain arvostuksesta kiinni. Mitä jos ei yksinkertaisesti ole tilaa ylimääräisille astioille? Tai ei halua harvoin jos milloinkaan käytettäviä astioita kotiin?
Tämä siis ihmiseltä, jolla on juhla-astiasto, jouluastiasto, kristallilaseja ja tietysti arkeen omansa. Astiani tuottavat minulle iloa. Jollekin toiselle ne olisivat turhaa krääsää, enkä ikimaailmassa ostaisi toiselle paljon säilytystilaa vaativia astioita ilman asiasta sopimista etukäteen.
Vanhoilla kurpilla, ei kaikilla, on joillakin niitä pirun astiastoja, joka päivälle omansa. Mitä jotkut edes tekee niillä kun asuu yksin ja vieraita ei käy kuin 2-3 kertaa vuodessa ja nekin on lapsi perheineen pikaisesti.
Astia- ym sälävitriiniä on vieri vieressä ja lisää löytyy muista kaapeista. Sairaus se on tuokin keräillä kippoja ja kuppeja. Nykyään kun niistä ei edes pääse eroon, kirppareilla on ilmaiseksi annettavaa Arabiaa.
Ihmisillä on mieltymyksensä, varmaan sinullakin on joku juttu, jota moni muu ei ymmärrä eikä ole siitä kiinnostunut.
Minun puolestani ihmiset saavat tehdä/keräillä/harrastaa ihan sitä mitä haluavat - olivat sukua tai ei.
No juu keräilköön jotkut nurkkansa täyteen roinaa, mutta ajattelisi edes lapsiaan kun itse sitten kuolee jää muksuille turhaa työtä heitellä arabiat hevonkuuseen.
T. vähään tyytyvä minimalisti
Olen anoppi, kuusissakymmenissä, ja aion elää omaa elämääni miten haluan kuten lasteni perheetkin tekevät. Nautin kauniista asioista (ja niistä Arabian astioista!) eikä siinä ole kellään nokan koputtamista. Jos jälkeeni jääneille eivät tavarani ja antiikkikalusteeni kelpaa, niin on kaikenlaisia tahoja jotka ostavat kuolinpesiä, myyköön/antakoon sitten heille, he tyhjentävät asunnon kokonaan. Asuntoakaan ei tarvitse myydä sillä asun vuokralla. Helpolla pääsevät. Missä vaiheessa sinun mielestäsi pitäisi alkaa tekemään "kuolinsiivousta"? Minä kyllä ajattelin vielä elää ja kokea ja harrastaa. Kuolemaa ehdin vielä ajatella myöhemminkin, nyt nautin elämästä ja rakkasta lapsenlapsista.
Kyllä! Ei elämää niin kannata elää, että olisi mahdollisimman vähän haitaksi omaisille kuoleman sattuessa.
Turhan tavaran haaliminen on typerää. Jos tavara tuottaa iloa omistajalleen, silloin se ei ole turha.
Tein vastaavan ketjun
https://www.vauva.fi/keskustelu/6621441/pahimmat-vavyminia-kokemukset-k…
POISTETTU.
Törkeää ikärasismia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tein vastaavan ketjun
https://www.vauva.fi/keskustelu/6621441/pahimmat-vavyminia-kokemukset-k…
POISTETTU.
Törkeää ikärasismia.
Avaa uusi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hauskoja keksittyjä "vihaa anoppia ja appea" juttuja täällä. Ihmisillä on tosi hyvä mielikuvitus. Eihän näistä mikään ole tosielämästä. Unia, mielikuvia ja satuja.
Ei mun mielikuvitus riitä keksimään niitä tempauksia, mitä anopilla on. On sen verran järjettömiä juttuja, että itsekin jää välillä miettimään, että ihanko oikeasti tämä tapahtui.
Näyttää riittävän. Kerrot vaan asioita joista et pidä, miksi et puhu anopista kauniisti niistä asioita joista pidät hänessä? Ainako pitää rehvastella ikäviä asioita kaiklille. Kyllä kiitoksen aihetta on kaikissa, jopa sinun anopissasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä kaipaan exanoppia. Mutta en ota yhteyttä.
Exukko petti ja käyttäyty huonosti suhteen loppumetreillä. Oltiin yhdessä 33 vuotta.
Eron syyn on kuullut varmasti exältäni, mutta tokkopa täyttä totuutta.
Exälläni on myös uusi avovaimo, rakentakoot suhteen anoppiin ilman että hierrän kivenä kenenkään kengässä.
EX-anoppi osoitti Espanjan lomalla kehitysvammaisten ryhmää ihmeissään ja totesi kovaan ääneen "Ai onko täälläkin vammasia".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavsti vanha ihminen tarvitsee apua sellaisiin asioihin, jotka ovat nuoremmista ihan helppoja, esim jos puhelin tai telkkari sekoaa. Hirmuinen hätä sitten, ja se poika pitää saada just heti korjaamaan, ettei uutiset jää katsomatta.
Ei haluaisi vaivata taas kerran, mutta kun elämä menee ihan sekaisin kun TV tai puhelin eivät toimi. Eikä itse uskalla painella enää mitään lisänappuloita…Yrittäkää, miniät, ymmärtää!Ei ole pojan velvollisuus olla tavoitettavissa 24/7 tällaisia "hätätilanteita" varten.
Mun anoppi yllättäen oppi käyttämään kaukosäädintä, kun oltiin lomalla eikä suostuttu lähtemään usean tunnin ajomatkan päähän apuun. Ihan on ollut vain tekosyy juoksuttaa poikaansa.
Eri asia, jos on muistisairas. Mun anoppi vain haluaa kontrolloida poikansa aikaa ja juoksuttaa poikaa niin paljon kuin vain voi. Terävä, älykäs ja pohjattoman ilkeä.
Avuttomaksi heittäytyminen on yksi keino hallita. Ei ole vain anoppien keinokokoelmassa, vaan tähän pystyy myös nuoremmat naiset. Tiedättehän, neito hädässä.
Mun isän muistisairauden huomasi näissäkin asioissa. Piti olla heti justiinsa apuna kun ei enää osannut käyttää kaukosäädintä. Taikka tiskasi kahvinkeittimestä osia, eikä saanut enää kasaan.
Ostin vedenkeittimen ja pikakahvia, ja kävin ottamassa kahvinkeittimen pois.
Tosi usein on muistisairaus kyseessä, tietty kiusantekijät ja simputtajat sitten erikseen.
Suosittelen näille ihmisvihaaville ihmisille, olematta menemään naimisiin, niin ei ole niitä anoppeja eikä appiukkoja. Jokaisella meillä on vanhemmat, jotka on rakkaita itselle, on väärin jos riitaannutat puolisosi omista vanhemmistaan, se on todella väärin. Jos et halua olla heidän elämässä, älä tapaa heitä tai älä ota sitä miestä, ei ole pakko. Kaikki tavat ei ole sun tapoja ja sun tavat ei ole heidän tapoja.
Kummallista ettei jotkut halua tulla toimeen kenenkään kanssa, silloin on oltava yksin. Tuollainen parjaus puolison vanhempia kohtaan on sairasta. Sinä et ole maailman napa etkä sanele kuka saa elää ja olla ja sanoa mitä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan karmeita anoppeja ja appeja teillä!
Mutta on kyllä ehdottomia miniöitäkin, jotka loukkaantuvat ihan kaikesta!Lue tätä ketjua. Mikä näistä on ollut "turhaan" loukkaantumista?
Turhaa on loukkaantua, jos anoppi ostaa jotain vääränvärisiä kukka-amppeleita tai jotain rotu-mäntyjä; kukka-amppelit voit vaivihkaa viskata tunkiolle. Ja kyllä joka pihalle joku männyntaimi mahtuu; puut suojaavat auringon paahteelta ( tosin menee 30 vuotta, ennen kuin se mänty on isoksi kasvanut).
Kenenkään pihalle ei mennä omin luvin kaivelemaan koloja ja istuttamaan mitään. Sinulla ei myöskään ole mitään valtaa päättää, mitä kenenkin pihalle mahtuu. Pidä vaan huoli omata pihastasi äläkä puutu toisten pihoihin.
Kuka mistään kolojen kaivamisesta on puhunut. Tietenkään ei toisen pihalle koloja kaiveta. Mutta jos anoppi tuo minulle männyntaimia, niin kiitän ja otan vastaan ja viskasin myöhemmin pois, jos en tykkää.
Mutta kun se anoppi oli istutuspuuhissa, lapion kanssa kaivamassa koloa taimelle.
Ottaisin taimet vastaan, mutta ilmoittaisin anopille, että meillä mies päättää, mihin männyt istutetaan, anoppi voi jättää lapiohommat tekemättä. Ja sitten kutsuisin anopin kahville.
Anopin korviin tuo tarkoittaa sitä, että hän päättää. Tottakai poika tekee niin mitä äiti hyväksi näkee.
Nyt ei kelpaa puolison vanhemmat, mutta kiljuen olette perintörahojen ja omaisuuden kimpussa aikanaan. Ehkä silloin tunnette häpeää, tai sitten ette, röyhkeys menee varmaan edelle. On järisyttävää lukea näitä halveksumisia täällä. Ei tuollainen ole ihmisen puhetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei kelpaa puolison vanhemmat, mutta kiljuen olette perintörahojen ja omaisuuden kimpussa aikanaan. Ehkä silloin tunnette häpeää, tai sitten ette, röyhkeys menee varmaan edelle. On järisyttävää lukea näitä halveksumisia täällä. Ei tuollainen ole ihmisen puhetta.
Minua huvittaa aina noilla perinnöillä mahtailu. Miniät ja vävyt ei peri appivanhempiaan eikä niitä vanhoja romuja kukaan kaipaa. Testamentinkin voi halutessaan tehdä ja siihen laittaa maininnan, että vävyille ja miniöille ei kuulu perinnöstä euroakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei kelpaa puolison vanhemmat, mutta kiljuen olette perintörahojen ja omaisuuden kimpussa aikanaan. Ehkä silloin tunnette häpeää, tai sitten ette, röyhkeys menee varmaan edelle. On järisyttävää lukea näitä halveksumisia täällä. Ei tuollainen ole ihmisen puhetta.
Minua huvittaa aina noilla perinnöillä mahtailu. Miniät ja vävyt ei peri appivanhempiaan eikä niitä vanhoja romuja kukaan kaipaa. Testamentinkin voi halutessaan tehdä ja siihen laittaa maininnan, että vävyille ja miniöille ei kuulu perinnöstä euroakaan.
Näin olemme tehneet jälkipolville jätämme emme sukuun tulleille. Siinähän selvittelette sitten joskus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopilla oli avain hätätilanteita varten, lähdettiin useammaksi viikoksi reissuun ja pyydettiin häntä käymään 1-2x kastelemaan kukat ja tyhjentämään postilaatikon. Meillä oli uusi rivari eikä oltu keretty vielä laittaa piha alueita.
Kun tultiin kotiin pihassa oli istutettuna riemunkirjavat kesäkukat ja joku hirvee muoviamppeli kirjavine kukkineen roikkui ikkunan edessä. Hän oli myös pessyt ikkunat, siivonnut kaappeja ja jopa siirrelly niiden sisältöä, tuonut myös omadta kodistaan yhden aivan hirveän koriste-esineen meille. Paljon myöhemmin vahingossa oli paljastanut miehelleni että oli ollut meillä monta yötä ja vaihtanut tietty siis lakanatkin.
Kun tultiin kotiin tyyliin 8h matkustamisen jälkeen nälkäsenä ja väsyneenä, tajusin mitä kodissani on tapahtunut pääsi minulta kunnon itkuraivari. Tuli ihan tunne että tänne on murtauduttu, joku on ylittänyt nyt sen rajan ja "tunkeutunut" liiaksi yksityisyyteemme, asunut jopa täällä pyytämättä. Kun hyvin nukutun yön jälkeen tokenin revin kaikki kukat hittoon pihalta ja heitin roskiin. Istutettiin itse hillitynvärisiä sellaisia kasveja pihalle kuin me halusimme ja puolet vähemmän koska pidämme minimalismista. Myös koridte edine paiskautui roskikseen palasiksi hajoten.
Meni varmaan 3 vko etten vastannut hänen soittoonsa tai viesteihin ja kun näin et soittaa miehelleni (puhelin keittiön pöydällä mies jossain muualla) katkaisin puhelun, enkä edes sanonut miehelle että anoppi taas tulee lankoja pitkin.
Kun mieheni oli tietysti varovaisesti sanonut että nyt menit liian pitkälle ja että minä en tykännyt siitä että hän tulee luvatta istuttelemaan kukkia ym ym niin hän oli ihan ihmeissään et miten me nyt tommosesta loukkaannutaan kun jänhän vaan yritti auttaa hyvää hyvyyttään. Tätä tarinaa hän oli kertonut useille sukulaisillemmekin ja tehnyt tietysti minusta sen oudon herkkähipiäisen tyyåin joka oli tässä tapauksessa se kummajainen koska hänhän vaan. Hän ei missään kohti, vuosien päästäkään ymmärtänyt eikä sanonut ääneen kellekään että itse olisi ylittänyt korrektin rajan. Hän itse otti vielä useiden vuosien päästä adian puheeksi meidän ja toisen poikansa perheen kuullen ja ikäänkuin viimeisteli adian kaikille että me olimme outoja kun loukkaannuttiin ja hänhän vaan hyvää hyvyyttää osti kukat ja auttoi. Meillä ei ollut mitän tarvetta käsitellä enää asiaa mutta hän halusi taas sanoa tässäkin asiassa viimeisen sanan ja siis ikäänkuin sinetöidä kaikille oman näkemyksensä viimeiseksi mielikuvaksi asiasta. Tämä on hänen toimintatapa ollut aina, hän sanoo aina viimeisen lauseen ja jankuttaa sitä loputtomasti pitkienkin aikojen päästä jotta toisile jää päähän hänen kommentit. Ihan hiton ärsyttävää ja tämä piirre on vain vahvistunut nyt kun on jo yli 70v.
Mun anoppi osti omaan pihaansa jostain tarjouksesta "erikoismännyn" taimia. Joku nipputarjous, niin tuli pari ylimääräistä.
Yksi kaunis päivä kun tulin kotiin, niin eukko riehui meidän pihassa lapion kanssa. Ilmoitti vaan iloisesti, että hän tuli istuttamaan ne loput taimet meidän pihaan. Sanoin, ihan ehdottomasti ei. Anoppi alkoi vääntämään tekoitkua, että mihin hän nyt nämä loput taimet istuttaa? Kerroin, että ei ainakaan meidän pihaan. Sanoin myös, että koska poikansa ei ole paikalla, hän voi lopettaa itkunsa, muhun ei tuo teatteri uppoa. Anopin itku loppui heti ja hän jäi monttu auki katsomaan mua. Käskin anoppia siivoamaan jälkensä ja poistumaan, itse menin sisälle.
Miten kenellekään tulee edes mieleen, että toisen pihan muokkaaminen omin luvin on mitenkään ok?
No tottakai tulee mieleen kun kyse on omasta pojasta eli omasta rakkaasta poikalapsesta!
Mielestäni te miniät voisitte kyllä sanoa anopillenne sanottavanne asiallisesti ja vakavana jos ja kun on aihetta vedellä rajoja. Ottakaa myös huomioon miten heidät on aikoinaan kasvatettu, eli tottelemaan vanhempia ihmisiä ja sitä he ikävä kyllä haluavat miniöistäänkin ja ehkäpä kuvittelevat olevansa avuksi.Asiallisesti sanomisella ei ole mitään tehoa.
Miksi miniällä olisi velvollisuus olla anopin kynnysmattona? Jos anoppia harmittaa kun miniä ei tottele, niin kai anopilla aikuisena ihmisenä pitäisi olla kyky käsitellä pettymyksensä?
Miksi asiallista käytöstä ei vaadita siltä anopilta, vaan hänelle on ok marssia toisen ihmisen kotiin määräilemään yhden naisen pillastuneena härkälaumana?
Tässä varmaan pätee se perinteinen, että sitä voi päättää haluaako olla oikeassa vai haluaako olla onnellinen. Tai että elämä olisi edes vähän helpompaa yhdessä.
Kyllä ihmisen aika ilkeä sisimmässään täytyy olla, jos ei yhtään välitä siitä, että omalla puolisolla säilyisi mahdollisimman hyvät välit omaan vanhempaansa. Että vaikka sen anoppi olisi itselle täysin yhdentekevä ihminen, niin se on silti sen puolison äiti, ja sillä suhteella on ihan lähtökohtaisesti arvoa.
Mä katson tätä asiaa siitä näkökulmasta, että oma äitini on ollut aina todella hankala ihminen, just tuollainen rajaton kyykyttäjä. Meillä on aina ollut melkoisen huonot välit, tosi pitkiä välirikkojakin. Mutta tässä nyt viimeisten vuosien aikana mä olen terapian kautta oppinut itse toimimaan eri tavalla, ja kas kummaa, meidän välit on nykyään paremmat kuin koskaan. Vaikka on ihan selvää, että meidän ongelmamme ovat aina olleet äitini käytöksestä lähtöisin, on silti merkittävästi kivempaa olla ja elää näin, että koko ajan ei ole joku konflikti käynnissä ja että ei pulssi nouse jo valmiiksi siitä, että näkee hänen soittavan. Ja tämä ei ole todellakaan tarkoittanut äitini tahtoon taipumista, vaan sitä, että en ole enää suuttunut hänelle, mutta silti pitänyt järkähtämättä omat rajani. Vähän kuin pienen lapsen kanssa.
Toisin sanoen kävelet varpaillasi äitisi kanssa ja tietoisesti muutat käytöstäsi, koska hän ei osaa säädellä omia tunteitaan? Minusta tuo ei kuulosta ratkaisulta. Vanhemmillakin on jokin vastuu käytöksestään, ja siitä mitä seurauksia siitä syntyy.
Ei niin, vaan toisesta korvasta sisään toisesta ulos- tyylillä. Ei tarvi vastata paljon mitään, mutta tekee aina niin kuin itse haluaa.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Nyt ei kelpaa puolison vanhemmat, mutta kiljuen olette perintörahojen ja omaisuuden kimpussa aikanaan. Ehkä silloin tunnette häpeää, tai sitten ette, röyhkeys menee varmaan edelle. On järisyttävää lukea näitä halveksumisia täällä. Ei tuollainen ole ihmisen puhetta.
En ole perimässä anoppiani, ellei hän yllättäen jätä mitään minulle testamentissaan. Emme ole puheväleissä olleet vuosiin, joten tuskin jättää. Ainakaan mitään sellaista, josta ei olisi helppo kieltäytyä.
Harva pystyy alkaa elää kroisoksena omien tai appisten kuoleman jälkeen. 2021 keskimääräinen perintö on ollut reilu 15000 €. Lähde https://stat.fi/tup/kokeelliset-tilastot/perinnot-ja-lahjat/2024-11-21/…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehen mummo eli isoanoppini on varakas ja kirppisaddikti. Hän kyörää kysymättä antiikkilöytöjään meille. Sen kummempaa kamaluutta en ole joutunut kestämään. Vaikka tykkäämme antiikista, mummo ei koskaan hanki sellaista, mikä sopisi meille tai tulisi tarpeeseen. Nykypäivänä harva käyttää vaikkapa pöytähopeoita saati sellaisia 1900-luvun kahviastiastoja joita on kierrätyskeskukset pullollaan.
Mummo ei kuuntele, kun sanomme ettemme halua tavaraa. Olen ottanut tylysti sen linjan että jos mies ei ehdottomasti tavaraa halua pitää, vien sen kierrätyskeskukseen. Pöytähopeoita ollaan saatu jo kolme settiä. Jokainen patinan ja naarmujen peitossa. Viimeisimmät mummo oli ostanut, koska niissä oli kaiverruksena meidän nimikirjaimet. Siis minun tyttönimeni ja mieheni sukunimi. Olin siinä vaiheessa mennyt jo aika monta vuotta mieheni nimellä, mutta toki syyhän se on tuokin ostaa...
Isoanopin asunto ja kesämökki ovat pullollaan kirppisteltyä tavaraa ja ihan hienojakin esineitä. Me saamme vain ilmeisesti ne tavarat, jotka ovat hutiostoja ja liian halpoja, ettei maksa vaivaa myydä eteenpäin. Turha toivo, että antaisi mitään sellaista, että oikeasti toivottaisiin ja haluttaisiin sitä esinettä tai että sen myymisellä edes saisi hankittua jotakin mieluisampaa. Tai no, pöytähopeat osoittautuivat yllättävän arvokkaiksi, niistä sai yhteensä muutaman satasen.
Tässä näkee nuorempien ihmisten suhtautumisen "vanhaan tavaraan" eli antiikkiin - on vain vahinko että ei arvosteta edes hopeisia ruokailuvälineitä - kyllä se tuo "luksusta" esim. Joulupöytään kun se on kauniisti katettu. Mutta jos on vain Ikean astioita niin totta - pöytähopeat eivät oikein sovi hyvin "yhteen.... " Ja Muumimukeistahan pitää kahvit juoda, oli sitten arki tai juhla kyseessä - se 1900- luvun kahviastiastohan ei missään nimessä sovi pöytään.
Käytän itse hopeita ja Arabian 1930- luvun ruoka-astioita, kristallilaseja ja kun vieraat tulevat, ovat yleensä "haltioissaan" miten kauniisti olet kattanut ruoka / kahvipöydän!!
Ja vanhoja kahviastiastojakin on useampia sillä vaihtelu virkistää.... 😅.
Kukaan ei ole sinua kieltänyt haalimasta astiastoja.
Eikä tuo ole vain arvostuksesta kiinni. Mitä jos ei yksinkertaisesti ole tilaa ylimääräisille astioille? Tai ei halua harvoin jos milloinkaan käytettäviä astioita kotiin?
Tämä siis ihmiseltä, jolla on juhla-astiasto, jouluastiasto, kristallilaseja ja tietysti arkeen omansa. Astiani tuottavat minulle iloa. Jollekin toiselle ne olisivat turhaa krääsää, enkä ikimaailmassa ostaisi toiselle paljon säilytystilaa vaativia astioita ilman asiasta sopimista etukäteen.
Vanhoilla kurpilla, ei kaikilla, on joillakin niitä pirun astiastoja, joka päivälle omansa. Mitä jotkut edes tekee niillä kun asuu yksin ja vieraita ei käy kuin 2-3 kertaa vuodessa ja nekin on lapsi perheineen pikaisesti.
Astia- ym sälävitriiniä on vieri vieressä ja lisää löytyy muista kaapeista. Sairaus se on tuokin keräillä kippoja ja kuppeja. Nykyään kun niistä ei edes pääse eroon, kirppareilla on ilmaiseksi annettavaa Arabiaa.
Ihmisillä on mieltymyksensä, varmaan sinullakin on joku juttu, jota moni muu ei ymmärrä eikä ole siitä kiinnostunut.
Minun puolestani ihmiset saavat tehdä/keräillä/harrastaa ihan sitä mitä haluavat - olivat sukua tai ei.
No juu keräilköön jotkut nurkkansa täyteen roinaa, mutta ajattelisi edes lapsiaan kun itse sitten kuolee jää muksuille turhaa työtä heitellä arabiat hevonkuuseen.
T. vähään tyytyvä minimalisti
Perinnöstä voi luopua niin ei tarvi koskea yhteenkään Arabiaan.
Niitä ei koskaan tullut , Kumpikin olivat jo haudassa, myöskään tuleva mieheni ei tarvinnut jännittää vastaavasti äitiäni Hän on levännyt Haudassaan, 20- vuotta ja isäni Hautasimme kaksi viikkoa ennen Häitämme lokakuussa 2024.
Tekisin jo rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta, tuohan on jo törkeää.