Lue keskustelun säännöt.
Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset
Tuli tuosta mieleen, kun jonkun anoppi oli laittanyt uuteen uskoon nuo keittiönkaapit :D
Mulla oli ihan kauhee ex anoppi ( HUOM! EX), kun ekan kerran tapasimme, hän teki harvinaisen selväksi, että hänen poikansa tarvitsee jonkun laihemman naisen. Ja en ollut edes lihava, vain vähän löllerö, itseasiassa hoikempi kuin anoppi itse.
Kommentit (1817)
Nyt jo edesmenneistä minun anopista ja appiukosta ei pahaa sanottavaa. Työelämä vei meidät monen sadan kilometrin päähän jonne meille tuli perheenlisäystä.
Vaimoni tuleva anoppi eli äitini kuoli kun olin armeijassa, ja isäni oli uusissa naimisissa mutta heidänkin osalta asuimme kaukana.
Kaikkien osalta tapasimme porukkaa muutaman kerran vuodessa tyyliin pääsiäinen-juhannus ja joulu ja puhelisoitoin viikonloppuisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en vaan voisi kuvitella että itse alistuisin moiseen mustamaalaamiseen läheisistä ihmisistä. On ihanaa kun on appi ja anoppi, lasteni pappa ja mummi. Meillä on omat kodit ja käymme kylässä ja lapset yökylässäkin. Mitään pahaa saottavaa ei ole, ikinä emme ole riidelleet emmekä pahaa puhuneet. He kuuluvat elämääni ja olen siitä kiitollinen että ovat. Meissä kaikissa on vikaa, ja on väärin alkaa suurentelemaan asioita, jos toinen nyt jotain sanoo mistä ei tykkää. Ei tarvi mielistellä eikä tarvi loukkaantua vääristä sanoista. He ovat meille aivan kuin ketkä tahansa tuttavammekin. Kuuluvat sukuumme, ja minä heidän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko marisijat ja appivanhempien vihaajat tulleet ajatelleeksi, että sinä itse olet käytökselläsi tai sanomisillasi aiheuttanut olotilan heihin? Kohtele kaikkia samoin kun toivot itseäsi kohtelevan. Ellet pysty olla nolaamatta itseäsi, ole sitten hiljaa. Tuolla asenteella et edes rakasta puolisoasi, kun vihaan hänen vanhempiaan vihaat puolisoasikin.
Miten voin olla syyllinen, kun anoppi oli jo ennen tapaamistani, että olen huono valinta? Samaa kohtelua on saanut myös miehen veljen tyttöystäväehdokkaat. Yhdestäkään ei ole ikinä ollut mitään hyvää sanottavaa.
Anoppi on vaan pelännyt, että menettää mahtinsa päättää aikuisten poikiensa elämästä.
Ja röyhkeimmät anopit kehtaa kehua poikansa exiä (ei silloin kehunut kun exä oli nyxä) uuden miniän aikana. Kaikin tavoin mollaa miniää, mutta jos miniä onkin justiina joka jauhottaa anopin mennen tullen niin sitten väännetään tekoitkua pojan aikana ja uhriudutaan.
Ilkeimmät anopit ei anna miniälleen mitään mutta pitävät huolen että miniä on paikalla kun hän kertoo miten on päättänyt antaa jonkun perintökorun tai muun arvokkaan esineen vaikkapa sisarenlapselle. Sitten kehtaavat kitistä miksei miniä arvosta häntä yhtään ja blokkaa hänet.
Miniöille kai aika harvoin annetaan suvun perintökoruja. Ja palstalta olen oppinut, ettei vanhusten helyjä edes haluttaisi. Kun on oma tyyli ja maku.
Toki nuorilla on oma tyyli ja maku mutta pointti on se että saa kiusata miniää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopilla oli avain hätätilanteita varten, lähdettiin useammaksi viikoksi reissuun ja pyydettiin häntä käymään 1-2x kastelemaan kukat ja tyhjentämään postilaatikon. Meillä oli uusi rivari eikä oltu keretty vielä laittaa piha alueita.
Kun tultiin kotiin pihassa oli istutettuna riemunkirjavat kesäkukat ja joku hirvee muoviamppeli kirjavine kukkineen roikkui ikkunan edessä. Hän oli myös pessyt ikkunat, siivonnut kaappeja ja jopa siirrelly niiden sisältöä, tuonut myös omadta kodistaan yhden aivan hirveän koriste-esineen meille. Paljon myöhemmin vahingossa oli paljastanut miehelleni että oli ollut meillä monta yötä ja vaihtanut tietty siis lakanatkin.
Kun tultiin kotiin tyyliin 8h matkustamisen jälkeen nälkäsenä ja väsyneenä, tajusin mitä kodissani on tapahtunut pääsi minulta kunnon itkuraivari. Tuli ihan tunne että tänne on murtauduttu, joku on ylittänyt nyt sen rajan ja "tunkeutunut" liiaksi yksityisyyteemme, asunut jopa täällä pyytämättä. Kun hyvin nukutun yön jälkeen tokenin revin kaikki kukat hittoon pihalta ja heitin roskiin. Istutettiin itse hillitynvärisiä sellaisia kasveja pihalle kuin me halusimme ja puolet vähemmän koska pidämme minimalismista. Myös koridte edine paiskautui roskikseen palasiksi hajoten.
Meni varmaan 3 vko etten vastannut hänen soittoonsa tai viesteihin ja kun näin et soittaa miehelleni (puhelin keittiön pöydällä mies jossain muualla) katkaisin puhelun, enkä edes sanonut miehelle että anoppi taas tulee lankoja pitkin.
Kun mieheni oli tietysti varovaisesti sanonut että nyt menit liian pitkälle ja että minä en tykännyt siitä että hän tulee luvatta istuttelemaan kukkia ym ym niin hän oli ihan ihmeissään et miten me nyt tommosesta loukkaannutaan kun jänhän vaan yritti auttaa hyvää hyvyyttään. Tätä tarinaa hän oli kertonut useille sukulaisillemmekin ja tehnyt tietysti minusta sen oudon herkkähipiäisen tyyåin joka oli tässä tapauksessa se kummajainen koska hänhän vaan. Hän ei missään kohti, vuosien päästäkään ymmärtänyt eikä sanonut ääneen kellekään että itse olisi ylittänyt korrektin rajan. Hän itse otti vielä useiden vuosien päästä adian puheeksi meidän ja toisen poikansa perheen kuullen ja ikäänkuin viimeisteli adian kaikille että me olimme outoja kun loukkaannuttiin ja hänhän vaan hyvää hyvyyttää osti kukat ja auttoi. Meillä ei ollut mitän tarvetta käsitellä enää asiaa mutta hän halusi taas sanoa tässäkin asiassa viimeisen sanan ja siis ikäänkuin sinetöidä kaikille oman näkemyksensä viimeiseksi mielikuvaksi asiasta. Tämä on hänen toimintatapa ollut aina, hän sanoo aina viimeisen lauseen ja jankuttaa sitä loputtomasti pitkienkin aikojen päästä jotta toisile jää päähän hänen kommentit. Ihan hiton ärsyttävää ja tämä piirre on vain vahvistunut nyt kun on jo yli 70v.
Mun anoppi osti omaan pihaansa jostain tarjouksesta "erikoismännyn" taimia. Joku nipputarjous, niin tuli pari ylimääräistä.
Yksi kaunis päivä kun tulin kotiin, niin eukko riehui meidän pihassa lapion kanssa. Ilmoitti vaan iloisesti, että hän tuli istuttamaan ne loput taimet meidän pihaan. Sanoin, ihan ehdottomasti ei. Anoppi alkoi vääntämään tekoitkua, että mihin hän nyt nämä loput taimet istuttaa? Kerroin, että ei ainakaan meidän pihaan. Sanoin myös, että koska poikansa ei ole paikalla, hän voi lopettaa itkunsa, muhun ei tuo teatteri uppoa. Anopin itku loppui heti ja hän jäi monttu auki katsomaan mua. Käskin anoppia siivoamaan jälkensä ja poistumaan, itse menin sisälle.
Miten kenellekään tulee edes mieleen, että toisen pihan muokkaaminen omin luvin on mitenkään ok?
Poikakultaansahan anoppi ajatteli eli iloksi hänelle! Ja sitten sinä pilaat kaiken ):
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne ei oltu ehditty edes muuttaa nykyiseen vuokra-asuntoon kun anoppi oli esittelemässä alueen myytäviä rivareita. Kukapa hullu tähän maailman aikaan ostaa rivariosakkeen maaseudulta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko marisijat ja appivanhempien vihaajat tulleet ajatelleeksi, että sinä itse olet käytökselläsi tai sanomisillasi aiheuttanut olotilan heihin? Kohtele kaikkia samoin kun toivot itseäsi kohtelevan. Ellet pysty olla nolaamatta itseäsi, ole sitten hiljaa. Tuolla asenteella et edes rakasta puolisoasi, kun vihaan hänen vanhempiaan vihaat puolisoasikin.
Miten voin olla syyllinen, kun anoppi oli jo ennen tapaamistani, että olen huono valinta? Samaa kohtelua on saanut myös miehen veljen tyttöystäväehdokkaat. Yhdestäkään ei ole ikinä ollut mitään hyvää sanottavaa.
Anoppi on vaan pelännyt, että menettää mahtinsa päättää aikuisten poikiensa elämästä.
Turvakseen se anoppi poikiaan on valmistanut, ymmärrätkö? Miniät vaan sotkevat koko jutun ja hommaavat hänet vanhainkotiin pois omasta kodistaan. Toisaalta aivan luonnollinen pelko, vaikkakin viisaana ihmisenä olisi vaan ottanut miniän ystävällisesti vastaan ja toivottanut ystävällisesti tervetulleeksi, näin hän olisi luultavasti saanut miniästään välittävän perheenjäsenen ja itselleen ystävän.
Toisen pojan miniäkokelaalle anoppi oli toivottanut, että ero tulisi, koska hän halusi itse pitää aikuisen miehen eli poikansa itsellään. Poikansa oli kyllä jo aikuinen mies ja muuttanut toiseen kaupunkiin vuosia sitten työn perässä. Asian ydin oli siis ettei heidän välilleen mitenkään voinut tulla toista naista!!
Eikö olekin ihan hullua touhua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopilla oli avain hätätilanteita varten, lähdettiin useammaksi viikoksi reissuun ja pyydettiin häntä käymään 1-2x kastelemaan kukat ja tyhjentämään postilaatikon. Meillä oli uusi rivari eikä oltu keretty vielä laittaa piha alueita.
Kun tultiin kotiin pihassa oli istutettuna riemunkirjavat kesäkukat ja joku hirvee muoviamppeli kirjavine kukkineen roikkui ikkunan edessä. Hän oli myös pessyt ikkunat, siivonnut kaappeja ja jopa siirrelly niiden sisältöä, tuonut myös omadta kodistaan yhden aivan hirveän koriste-esineen meille. Paljon myöhemmin vahingossa oli paljastanut miehelleni että oli ollut meillä monta yötä ja vaihtanut tietty siis lakanatkin.
Kun tultiin kotiin tyyliin 8h matkustamisen jälkeen nälkäsenä ja väsyneenä, tajusin mitä kodissani on tapahtunut pääsi minulta kunnon itkuraivari. Tuli ihan tunne että tänne on murtauduttu, joku on ylittänyt nyt sen rajan ja "tunkeutunut" liiaksi yksityisyyteemme, asunut jopa täällä pyytämättä. Kun hyvin nukutun yön jälkeen tokenin revin kaikki kukat hittoon pihalta ja heitin roskiin. Istutettiin itse hillitynvärisiä sellaisia kasveja pihalle kuin me halusimme ja puolet vähemmän koska pidämme minimalismista. Myös koridte edine paiskautui roskikseen palasiksi hajoten.
Meni varmaan 3 vko etten vastannut hänen soittoonsa tai viesteihin ja kun näin et soittaa miehelleni (puhelin keittiön pöydällä mies jossain muualla) katkaisin puhelun, enkä edes sanonut miehelle että anoppi taas tulee lankoja pitkin.
Kun mieheni oli tietysti varovaisesti sanonut että nyt menit liian pitkälle ja että minä en tykännyt siitä että hän tulee luvatta istuttelemaan kukkia ym ym niin hän oli ihan ihmeissään et miten me nyt tommosesta loukkaannutaan kun jänhän vaan yritti auttaa hyvää hyvyyttään. Tätä tarinaa hän oli kertonut useille sukulaisillemmekin ja tehnyt tietysti minusta sen oudon herkkähipiäisen tyyåin joka oli tässä tapauksessa se kummajainen koska hänhän vaan. Hän ei missään kohti, vuosien päästäkään ymmärtänyt eikä sanonut ääneen kellekään että itse olisi ylittänyt korrektin rajan. Hän itse otti vielä useiden vuosien päästä adian puheeksi meidän ja toisen poikansa perheen kuullen ja ikäänkuin viimeisteli adian kaikille että me olimme outoja kun loukkaannuttiin ja hänhän vaan hyvää hyvyyttää osti kukat ja auttoi. Meillä ei ollut mitän tarvetta käsitellä enää asiaa mutta hän halusi taas sanoa tässäkin asiassa viimeisen sanan ja siis ikäänkuin sinetöidä kaikille oman näkemyksensä viimeiseksi mielikuvaksi asiasta. Tämä on hänen toimintatapa ollut aina, hän sanoo aina viimeisen lauseen ja jankuttaa sitä loputtomasti pitkienkin aikojen päästä jotta toisile jää päähän hänen kommentit. Ihan hiton ärsyttävää ja tämä piirre on vain vahvistunut nyt kun on jo yli 70v.
Mun anoppi osti omaan pihaansa jostain tarjouksesta "erikoismännyn" taimia. Joku nipputarjous, niin tuli pari ylimääräistä.
Yksi kaunis päivä kun tulin kotiin, niin eukko riehui meidän pihassa lapion kanssa. Ilmoitti vaan iloisesti, että hän tuli istuttamaan ne loput taimet meidän pihaan. Sanoin, ihan ehdottomasti ei. Anoppi alkoi vääntämään tekoitkua, että mihin hän nyt nämä loput taimet istuttaa? Kerroin, että ei ainakaan meidän pihaan. Sanoin myös, että koska poikansa ei ole paikalla, hän voi lopettaa itkunsa, muhun ei tuo teatteri uppoa. Anopin itku loppui heti ja hän jäi monttu auki katsomaan mua. Käskin anoppia siivoamaan jälkensä ja poistumaan, itse menin sisälle.
Miten kenellekään tulee edes mieleen, että toisen pihan muokkaaminen omin luvin on mitenkään ok?
Poikakultaansahan anoppi ajatteli eli iloksi hänelle! Ja sitten sinä pilaat kaiken ):
Ei, vaan halusi laajentaa reviiriään osana valtapeliä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko marisijat ja appivanhempien vihaajat tulleet ajatelleeksi, että sinä itse olet käytökselläsi tai sanomisillasi aiheuttanut olotilan heihin? Kohtele kaikkia samoin kun toivot itseäsi kohtelevan. Ellet pysty olla nolaamatta itseäsi, ole sitten hiljaa. Tuolla asenteella et edes rakasta puolisoasi, kun vihaan hänen vanhempiaan vihaat puolisoasikin.
Miten voin olla syyllinen, kun anoppi oli jo ennen tapaamistani, että olen huono valinta? Samaa kohtelua on saanut myös miehen veljen tyttöystäväehdokkaat. Yhdestäkään ei ole ikinä ollut mitään hyvää sanottavaa.
Anoppi on vaan pelännyt, että menettää mahtinsa päättää aikuisten poikiensa elämästä.
Turvakseen se anoppi poikiaan on valmistanut, ymmärrätkö? Miniät vaan sotkevat koko jutun ja hommaavat hänet vanhainkotiin pois omasta kodistaan. Toisaalta aivan luonnollinen pelko, vaikkakin viisaana ihmisenä olisi vaan ottanut miniän ystävällisesti vastaan ja toivottanut ystävällisesti tervetulleeksi, näin hän olisi luultavasti saanut miniästään välittävän perheenjäsenen ja itselleen ystävän.
Toisen pojan miniäkokelaalle anoppi oli toivottanut, että ero tulisi, koska hän halusi itse pitää aikuisen miehen eli poikansa itsellään. Poikansa oli kyllä jo aikuinen mies ja muuttanut toiseen kaupunkiin vuosia sitten työn perässä. Asian ydin oli siis ettei heidän välilleen mitenkään voinut tulla toista naista!!
Eikö olekin ihan hullua touhua?
Jep. Lopputuloksena vaan saa karkoitettua ne pojat kauemmaksi. Mutta ainakin voi sit syyttää miniää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopilla oli avain hätätilanteita varten, lähdettiin useammaksi viikoksi reissuun ja pyydettiin häntä käymään 1-2x kastelemaan kukat ja tyhjentämään postilaatikon. Meillä oli uusi rivari eikä oltu keretty vielä laittaa piha alueita.
Kun tultiin kotiin pihassa oli istutettuna riemunkirjavat kesäkukat ja joku hirvee muoviamppeli kirjavine kukkineen roikkui ikkunan edessä. Hän oli myös pessyt ikkunat, siivonnut kaappeja ja jopa siirrelly niiden sisältöä, tuonut myös omadta kodistaan yhden aivan hirveän koriste-esineen meille. Paljon myöhemmin vahingossa oli paljastanut miehelleni että oli ollut meillä monta yötä ja vaihtanut tietty siis lakanatkin.
Kun tultiin kotiin tyyliin 8h matkustamisen jälkeen nälkäsenä ja väsyneenä, tajusin mitä kodissani on tapahtunut pääsi minulta kunnon itkuraivari. Tuli ihan tunne että tänne on murtauduttu, joku on ylittänyt nyt sen rajan ja "tunkeutunut" liiaksi yksityisyyteemme, asunut jopa täällä pyytämättä. Kun hyvin nukutun yön jälkeen tokenin revin kaikki kukat hittoon pihalta ja heitin roskiin. Istutettiin itse hillitynvärisiä sellaisia kasveja pihalle kuin me halusimme ja puolet vähemmän koska pidämme minimalismista. Myös koridte edine paiskautui roskikseen palasiksi hajoten.
Meni varmaan 3 vko etten vastannut hänen soittoonsa tai viesteihin ja kun näin et soittaa miehelleni (puhelin keittiön pöydällä mies jossain muualla) katkaisin puhelun, enkä edes sanonut miehelle että anoppi taas tulee lankoja pitkin.
Kun mieheni oli tietysti varovaisesti sanonut että nyt menit liian pitkälle ja että minä en tykännyt siitä että hän tulee luvatta istuttelemaan kukkia ym ym niin hän oli ihan ihmeissään et miten me nyt tommosesta loukkaannutaan kun jänhän vaan yritti auttaa hyvää hyvyyttään. Tätä tarinaa hän oli kertonut useille sukulaisillemmekin ja tehnyt tietysti minusta sen oudon herkkähipiäisen tyyåin joka oli tässä tapauksessa se kummajainen koska hänhän vaan. Hän ei missään kohti, vuosien päästäkään ymmärtänyt eikä sanonut ääneen kellekään että itse olisi ylittänyt korrektin rajan. Hän itse otti vielä useiden vuosien päästä adian puheeksi meidän ja toisen poikansa perheen kuullen ja ikäänkuin viimeisteli adian kaikille että me olimme outoja kun loukkaannuttiin ja hänhän vaan hyvää hyvyyttää osti kukat ja auttoi. Meillä ei ollut mitän tarvetta käsitellä enää asiaa mutta hän halusi taas sanoa tässäkin asiassa viimeisen sanan ja siis ikäänkuin sinetöidä kaikille oman näkemyksensä viimeiseksi mielikuvaksi asiasta. Tämä on hänen toimintatapa ollut aina, hän sanoo aina viimeisen lauseen ja jankuttaa sitä loputtomasti pitkienkin aikojen päästä jotta toisile jää päähän hänen kommentit. Ihan hiton ärsyttävää ja tämä piirre on vain vahvistunut nyt kun on jo yli 70v.
Mun anoppi osti omaan pihaansa jostain tarjouksesta "erikoismännyn" taimia. Joku nipputarjous, niin tuli pari ylimääräistä.
Yksi kaunis päivä kun tulin kotiin, niin eukko riehui meidän pihassa lapion kanssa. Ilmoitti vaan iloisesti, että hän tuli istuttamaan ne loput taimet meidän pihaan. Sanoin, ihan ehdottomasti ei. Anoppi alkoi vääntämään tekoitkua, että mihin hän nyt nämä loput taimet istuttaa? Kerroin, että ei ainakaan meidän pihaan. Sanoin myös, että koska poikansa ei ole paikalla, hän voi lopettaa itkunsa, muhun ei tuo teatteri uppoa. Anopin itku loppui heti ja hän jäi monttu auki katsomaan mua. Käskin anoppia siivoamaan jälkensä ja poistumaan, itse menin sisälle.
Miten kenellekään tulee edes mieleen, että toisen pihan muokkaaminen omin luvin on mitenkään ok?
No tottakai tulee mieleen kun kyse on omasta pojasta eli omasta rakkaasta poikalapsesta!
Mielestäni te miniät voisitte kyllä sanoa anopillenne sanottavanne asiallisesti ja vakavana jos ja kun on aihetta vedellä rajoja. Ottakaa myös huomioon miten heidät on aikoinaan kasvatettu, eli tottelemaan vanhempia ihmisiä ja sitä he ikävä kyllä haluavat miniöistäänkin ja ehkäpä kuvittelevat olevansa avuksi.
Vierailija kirjoitti:
Ne ei oltu ehditty edes muuttaa nykyiseen vuokra-asuntoon kun anoppi oli esittelemässä alueen myytäviä rivareita. Kukapa hullu tähän maailman aikaan ostaa rivariosakkeen maaseudulta?
Monikin ostaa.
Mutta, se ei ole anopin päätettävissä, asuuko lapsensa puolisoineen vuokralla vai omistusasunnossa. Aikuiset ihmiset tekevät omat päätöksensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopilla oli avain hätätilanteita varten, lähdettiin useammaksi viikoksi reissuun ja pyydettiin häntä käymään 1-2x kastelemaan kukat ja tyhjentämään postilaatikon. Meillä oli uusi rivari eikä oltu keretty vielä laittaa piha alueita.
Kun tultiin kotiin pihassa oli istutettuna riemunkirjavat kesäkukat ja joku hirvee muoviamppeli kirjavine kukkineen roikkui ikkunan edessä. Hän oli myös pessyt ikkunat, siivonnut kaappeja ja jopa siirrelly niiden sisältöä, tuonut myös omadta kodistaan yhden aivan hirveän koriste-esineen meille. Paljon myöhemmin vahingossa oli paljastanut miehelleni että oli ollut meillä monta yötä ja vaihtanut tietty siis lakanatkin.
Kun tultiin kotiin tyyliin 8h matkustamisen jälkeen nälkäsenä ja väsyneenä, tajusin mitä kodissani on tapahtunut pääsi minulta kunnon itkuraivari. Tuli ihan tunne että tänne on murtauduttu, joku on ylittänyt nyt sen rajan ja "tunkeutunut" liiaksi yksityisyyteemme, asunut jopa täällä pyytämättä. Kun hyvin nukutun yön jälkeen tokenin revin kaikki kukat hittoon pihalta ja heitin roskiin. Istutettiin itse hillitynvärisiä sellaisia kasveja pihalle kuin me halusimme ja puolet vähemmän koska pidämme minimalismista. Myös koridte edine paiskautui roskikseen palasiksi hajoten.
Meni varmaan 3 vko etten vastannut hänen soittoonsa tai viesteihin ja kun näin et soittaa miehelleni (puhelin keittiön pöydällä mies jossain muualla) katkaisin puhelun, enkä edes sanonut miehelle että anoppi taas tulee lankoja pitkin.
Kun mieheni oli tietysti varovaisesti sanonut että nyt menit liian pitkälle ja että minä en tykännyt siitä että hän tulee luvatta istuttelemaan kukkia ym ym niin hän oli ihan ihmeissään et miten me nyt tommosesta loukkaannutaan kun jänhän vaan yritti auttaa hyvää hyvyyttään. Tätä tarinaa hän oli kertonut useille sukulaisillemmekin ja tehnyt tietysti minusta sen oudon herkkähipiäisen tyyåin joka oli tässä tapauksessa se kummajainen koska hänhän vaan. Hän ei missään kohti, vuosien päästäkään ymmärtänyt eikä sanonut ääneen kellekään että itse olisi ylittänyt korrektin rajan. Hän itse otti vielä useiden vuosien päästä adian puheeksi meidän ja toisen poikansa perheen kuullen ja ikäänkuin viimeisteli adian kaikille että me olimme outoja kun loukkaannuttiin ja hänhän vaan hyvää hyvyyttää osti kukat ja auttoi. Meillä ei ollut mitän tarvetta käsitellä enää asiaa mutta hän halusi taas sanoa tässäkin asiassa viimeisen sanan ja siis ikäänkuin sinetöidä kaikille oman näkemyksensä viimeiseksi mielikuvaksi asiasta. Tämä on hänen toimintatapa ollut aina, hän sanoo aina viimeisen lauseen ja jankuttaa sitä loputtomasti pitkienkin aikojen päästä jotta toisile jää päähän hänen kommentit. Ihan hiton ärsyttävää ja tämä piirre on vain vahvistunut nyt kun on jo yli 70v.
Mun anoppi osti omaan pihaansa jostain tarjouksesta "erikoismännyn" taimia. Joku nipputarjous, niin tuli pari ylimääräistä.
Yksi kaunis päivä kun tulin kotiin, niin eukko riehui meidän pihassa lapion kanssa. Ilmoitti vaan iloisesti, että hän tuli istuttamaan ne loput taimet meidän pihaan. Sanoin, ihan ehdottomasti ei. Anoppi alkoi vääntämään tekoitkua, että mihin hän nyt nämä loput taimet istuttaa? Kerroin, että ei ainakaan meidän pihaan. Sanoin myös, että koska poikansa ei ole paikalla, hän voi lopettaa itkunsa, muhun ei tuo teatteri uppoa. Anopin itku loppui heti ja hän jäi monttu auki katsomaan mua. Käskin anoppia siivoamaan jälkensä ja poistumaan, itse menin sisälle.
Miten kenellekään tulee edes mieleen, että toisen pihan muokkaaminen omin luvin on mitenkään ok?
No tottakai tulee mieleen kun kyse on omasta pojasta eli omasta rakkaasta poikalapsesta!
Mielestäni te miniät voisitte kyllä sanoa anopillenne sanottavanne asiallisesti ja vakavana jos ja kun on aihetta vedellä rajoja. Ottakaa myös huomioon miten heidät on aikoinaan kasvatettu, eli tottelemaan vanhempia ihmisiä ja sitä he ikävä kyllä haluavat miniöistäänkin ja ehkäpä kuvittelevat olevansa avuksi.
Asiallisesti sanomisella ei ole mitään tehoa.
Miksi miniällä olisi velvollisuus olla anopin kynnysmattona? Jos anoppia harmittaa kun miniä ei tottele, niin kai anopilla aikuisena ihmisenä pitäisi olla kyky käsitellä pettymyksensä?
Miksi asiallista käytöstä ei vaadita siltä anopilta, vaan hänelle on ok marssia toisen ihmisen kotiin määräilemään yhden naisen pillastuneena härkälaumana?
Vaan mulla se oli huikea appiakka! Välillä niska kenossa pää pilvissä, välillä persettä myöten suossa kun rahat oli loppu ja kuolema oli tulossa viimeistään hetki ennen tilipäivää. Joskus katosi kuukausiksi eikä kehdannut ilmoittaa lapsilleen muuttaneensa jonkun miehen luo. Oikea draamakuningatar oli, mutta mulle ei ikinä pahaa sanaa sanonut, eikä moittinut. Hoiti joskus lapsiakin, ja toi aina tullessaan ruokaa ja leipomuksia. Alkuun katottiin toisiamme vähän kyräillen, mutta aika pehmensi molemmat, ja musta tuli appiakan luottoihminen. Dementia vei hänet lopuksi.
Appiukosta ei ole pahaa sanaa, auttava oli, pyyteetön, hiljainen kansanmies. Vähän sovinisti, mutta aikaa myöten tajusi ettei miniä olekaan mikään hepsankeikka, tunnusti mulle että sää se olet tekevä likka! Molempia kunnioitin, ja saman sain takaisin.
Heistä otan mallia jos joskus itse olen appiakka!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ne ei oltu ehditty edes muuttaa nykyiseen vuokra-asuntoon kun anoppi oli esittelemässä alueen myytäviä rivareita. Kukapa hullu tähän maailman aikaan ostaa rivariosakkeen maaseudulta?
Joku joka haluaa asua maalla, pystyy käymään töissä sieltä käsin ja ostaa asunnon kodiksi eikä sijoituskohteeksi. Samalla seudulla kaikkien asuntojen hinnat nousevat ja laskevat suhteessa samaan tahtiin, joten isompaan vaihtaminen ei tule sen kalliimmaksi kuin muuallakaan, päinvastoin. Sitäpaitsi oikein tositosimaalla ei edes ole rivitaloja.
Painon kommentointia joka kerta kyläillessä... rasistisia puheita, valintojemme ihmettelyä - jos mies sanoo mitään heidän sukunsa silmissä "outoa" niin hänelle suututaan verisesti ja minusta aletaan levittään juoruja viestiryhmissä. Harmittaa, kun monet elämän tähtihetket on olleet heidän takiaan tosi stressaavia ja ahdistavia tilanteita esim. ristiäiset jne..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne ei oltu ehditty edes muuttaa nykyiseen vuokra-asuntoon kun anoppi oli esittelemässä alueen myytäviä rivareita. Kukapa hullu tähän maailman aikaan ostaa rivariosakkeen maaseudulta?
Joku joka haluaa asua maalla, pystyy käymään töissä sieltä käsin ja ostaa asunnon kodiksi eikä sijoituskohteeksi. Samalla seudulla kaikkien asuntojen hinnat nousevat ja laskevat suhteessa samaan tahtiin, joten isompaan vaihtaminen ei tule sen kalliimmaksi kuin muuallakaan, päinvastoin. Sitäpaitsi oikein tositosimaalla ei edes ole rivitaloja.
"Joku joka haluaa asua maalla, pystyy käymään töissä sieltä käsin ja ostaa asunnon kodiksi eikä sijoituskohteeksi. Samalla seudulla kaikkien asuntojen hinnat nousevat ja laskevat suhteessa samaan tahtiin, joten isompaan vaihtaminen ei tule sen kalliimmaksi kuin muuallakaan, päinvastoin. Sitäpaitsi oikein tositosimaalla ei edes ole rivitaloja."
Siis mitä ihmettä. Me ollaan asuttu 10 vuotta maalla, eikä olla ostettu omaa taloa. Kunnassa n. 1000 asukasta. On täällä jonkin verran rivitaloja ja paljon tyhjiä rivitaloasuntoja. En tiedä yhtään kuntaa, missä ei olisi yhtään rivitaloa? Ei me haluta sitoutua taloon tänne, kun tullaan muuttaan kunnasta pois kunhan lapset kasvaa. Ei kaikki edes haaveile "omasta" kodista. Mulle ainakin vuokrakoti on ihan yhtä lailla rakas koti. En aio ikinä ostaa asuntoa / taloa. En edes halua kuvitella, mitä on ostaa rivitaloasunto täältä. Korjausvelkaa on varmasti ja remontteja lykätty. Asunnot on vanhoja ja heikkokuntoisia ja käytännössä 10 vuoden päästä 0€ arvoisia. Remontit ja yhtiövastikkeet pitää silti maksaa. Mieluummin vuokralla ja huolettomana.
Miniöille kai aika harvoin annetaan suvun perintökoruja. Ja palstalta olen oppinut, ettei vanhusten helyjä edes haluttaisi. Kun on oma tyyli ja maku.