Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset

Mulla ei ole ollut valittamista appivanhemmista, omistani kyllä. Kaikenlaista on tullut sivusta seurattua.

Eikö puolisot tee mitään vanhempiensa häröilyille?

Eikö pariskunnat puhu asioista? Tiedän tapauksia joissa anoppi on kyykyttänyt miniää, tämä ei ole sanonut ikinä mitään miehelleen.

Jos appivanhemmat hälmöilee, entäs muut sukulaiset. Puolison sisarukset, sisarusten puolisot?

Minua ärsytti entisen anoppini ainainen 'poikansa suojelu.' Meni aina äitinsä luo nukkumaan ryyppy reissujensa jälkeen ja kun soitin ja vaadin saada puhelimeen niin anoppi vain ; ' xx on nyt niin väsynyt, sen pitää saada nukkua.' eikä suostunut herättämään. Kerran taas soitin mutta silloin olin niin kiukkuinen että haukuin myös anopin. Hänen idiootti poikansa oli varastanut viimeiset ruokarahat jotka olin jopa piilottanut. Sanoin että nyt se on pistänyt kurkusta alas teidän lapsenlapsen ruuat ja vaipat,, No sillä kertaa tulivat anoppi ja appi taxilla parin tunnin päästä ja olivat ostaneet ruokaa ja vaippoja mutta 'poikaa', avopuolisoa ei näkynyt. Anoppi sanoi että koska olin niin vihainen niin parempi että poika on kotona muutaman päivän :) . Otin sitten lopuksi avaimen häneltä pois ja sanoin että voi muuttaa kokonaan äitinsä luokse, Anoppi otti nokkiinsa ja sen jälkeen ei kanssakäymistä enää ollut.

Vierailija kirjoitti:

2018?!

Aika usein vuosiluku voidaan ilmaista kuten esim. tämä "-18"

2000-luvun vuosilukulyhenne merkitään pilkulla. miinusmerkki on 1900-luvun lyhennemerkki

Vierailija kirjoitti:

Minua ärsytti entisen anoppini ainainen 'poikansa suojelu.' Meni aina äitinsä luo nukkumaan ryyppy reissujensa jälkeen ja kun soitin ja vaadin saada puhelimeen niin anoppi vain ; ' xx on nyt niin väsynyt, sen pitää saada nukkua.' eikä suostunut herättämään. Kerran taas soitin mutta silloin olin niin kiukkuinen että haukuin myös anopin. Hänen idiootti poikansa oli varastanut viimeiset ruokarahat jotka olin jopa piilottanut. Sanoin että nyt se on pistänyt kurkusta alas teidän lapsenlapsen ruuat ja vaipat,, No sillä kertaa tulivat anoppi ja appi taxilla parin tunnin päästä ja olivat ostaneet ruokaa ja vaippoja mutta 'poikaa', avopuolisoa ei näkynyt. Anoppi sanoi että koska olin niin vihainen niin parempi että poika on kotona muutaman päivän :) . Otin sitten lopuksi avaimen häneltä pois ja sanoin että voi muuttaa kokonaan äitinsä luokse, Anoppi otti nokkiinsa ja sen jälkeen ei kanssakäymistä enää ollut.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Mäkin luovutin taannoin mieslapsen huoltajuuden takaisin biologiselle äidilleen. Vaihtamalla todellakin parani, niin mies kuin anoppikin :)

Vierailija kirjoitti:

Minua ärsytti entisen anoppini ainainen 'poikansa suojelu.' Meni aina äitinsä luo nukkumaan ryyppy reissujensa jälkeen ja kun soitin ja vaadin saada puhelimeen niin anoppi vain ; ' xx on nyt niin väsynyt, sen pitää saada nukkua.' eikä suostunut herättämään. Kerran taas soitin mutta silloin olin niin kiukkuinen että haukuin myös anopin. Hänen idiootti poikansa oli varastanut viimeiset ruokarahat jotka olin jopa piilottanut. Sanoin että nyt se on pistänyt kurkusta alas teidän lapsenlapsen ruuat ja vaipat,, No sillä kertaa tulivat anoppi ja appi taxilla parin tunnin päästä ja olivat ostaneet ruokaa ja vaippoja mutta 'poikaa', avopuolisoa ei näkynyt. Anoppi sanoi että koska olin niin vihainen niin parempi että poika on kotona muutaman päivän :) . Otin sitten lopuksi avaimen häneltä pois ja sanoin että voi muuttaa kokonaan äitinsä luokse, Anoppi otti nokkiinsa ja sen jälkeen ei kanssakäymistä enää ollut.

Noin mäkin kyllä tekisin, jos oma lapseni olisi niin onneton, että joisi ja tulisi yöksi mieluumin lapsuuden kotiin kuin oman perheen luo. Kielii pahoista ongelmista ja sietämättömistä kotioloista.

Appiukko on alkoholisti ja suht nuorella iällä sairastunut muistisairauteen. Koskaan en ole siellä tuntenut oloani tervetulleeksi tai muuten huomioiduksi, vaan olen se pojan mukana kulkeva "pakollinen paha". Humalassa lirkuttelee pojalleen puhelimessa, että tulkaa tänne koko perheen kanssa yöksi. Kun olemme paikalla, tunnelma on kireä ja vaivaantunut, ellei appi ole humalassa. Kommunikointi lapsenlapsensa kanssa on lähinnä "ei saa tehdä sitä, ei saa mennä tuonne". Lapsi on kyllä vanhempiensa valvonnan alla koko ajan, mutta appiukon mielestä normaali paikkojen tutkiminen ja taaperon muut puuhat ovat liikaa.

Appiukon vaimo on vieraasta kulttuurista. Ennen esikoisemme syntymää hän on ollut niin sanotusti harmiton tapaus, mutta nyt esikoisemme myötä on ottanut tavaksi arvostella meidän tapoja hoitaa lastamme. Nainen on itse lapseton ja oman kulttuurinsa tavat outoja suomalaisiin menetelmiin ja suosituksiin nähden. Kun hänelle sanoo, ettemme niin tee tai tiedämme kyllä, mitä olemme tekemässä, ei ota asiaa kuuleviin korviinsa vaan jatkaa asiansa inttämistä.

Viime kerralla käydessämme vaimo meinasi, että 1 v 4 kk pitäisi jättää isoisälle hoitoon pidemmäksi aikaa. En jättäisi edes häkissä elelevää lemmikkieläintä kyseisen ihmisen valvonnan alle mm. alkoholismista ja muistisairaudesta johtuen, saatika sitten vauhdikasta taaperoa. En, vaikka vaimonsa olisi mukana touhussa. Vaimo on myös saanut päähänsä, että meidän perhe muuttaa heidän kanssaan rintamamiestaloonsa asumaan ja jaksaa puheissaan mainita useasti, kuinka hän on hoitanut pihan marjapensaita lastamme ajatellen ynnä muuta vastaavaa. Samalla saisimme vanhan talon huoltotyöt ja appiukon paimentamisen. Kiitos ei.

Ei varsinaisesti pahimmat -materiaalia, mutta ärsyttää joka tapauksessa. Onneksi välimatka on pitkä ja näkemiset omalta osaltani suht harvassa.

No vaikka sivuutettais nää perinteisemmät alkoholin käytöt ja "lievä" rajaton käytös meidän lasten suhteen.. niin ehkä se mikä kummastuttaa eniten on että ennen lasten syntymää olin appivanhemmille tärkeä ja positiivinen ihminen elämässä joka huomioitiin sellaisena kuin on. Mutta esikoisen synnyttyä alkoi vähättely, alistamisyritykset ja mikä ehkä kummallisinta mulla on yksi ruoka-aine jota en voi syödä (käsitellä yms voin mutta syötynä aiheuttaa allergisen reaktion) sanotaan vaikka tunnistamisen välttämiseksi tän olevan kala ja tämä on ennen huomioitu appivanhempien osalta kun ollaan sovitusti menty heille ruokailemaan. Mutta esikoisen synnyttyä aina jos on pyydetty syömään sinne on ruokana kalaa - eli mulle jää käytännössä perunat syötäväksi. Kun tää kuvio vahvistui aloin toki ottaa itselle eväät mukaan mutta siitä jopa suututtiin kun ei anopin tekemä ruoka kelpaa - muistutus olen allerginen -> tuhahtelua ja jupinaa. Nykyisin kieltäydytään ruokakutsuista tyystin ja usein skipataan kahvittelutkin (koska kummasti pöydässä on aina jotain kalaa sisältävää ja pikkuisen jotain muuta). Ainut selitys mikä on saatu on ettei puolisoni muka muuten koskaan saisi "kalaa" syödäkseen (vaikka siis tätä todellista ruoka-ainetta on säännöllisesti muun perheen ruokavaliossa ja minulle on oma ruoka näille päiville).

Anoppi yli 80 ja minä tuntenut hänet monta vuosikymmentä. Ikäpäivänä ei oo riidelty. Haaskattu aikaa joutavaan paskanpuhumiseen. Hoitokodissa anoppini ja yhteydenpito normaalia kanssakäymistä. Ei tarvitse roolia tai muuta.

Ex anoppi ei uskonut kun kerroin poikansa pahenevasta alkoholiongelmasta ja tavaroideni myymisestä rahapulassa, kuulemma olin kateellinen kun olen vain siivooja ja poika sentään tärkeässä tehtävässä korjaillessaan tietokoneita.  No sitten meillä oli riita ja ex lähti äitinsä luokse viikonlopuksi, ajoi 50 km taksilla jonka maksatti anopilla ja sitten poltti kätensä kännissä saunan kiukaaseen, kun äitinsä vei päivystykseen varasti tämän rahapussin ja livahti baariin. Kyllä, ihan  oikeasti. Anoppi kävi nimittäin jätti laukkunsa pojalleen kun kävi vessassa ja takaisin tullessa olivat lompakko ja poika poissa. 

Anoppi sitten soitti minulle muttei suinkaan pyytänyt anteeksi, vaan syytti minua "Pekkansa" (nimi muutettu) elämän pilaamisesta, olin kuulemma sietämätön äm mä  ja siksi ex joi. 

Mitä typeriä temppuja anoppisi ja appiukkosi on tehnyt tänä kesänä?

Onko Sinua ja perhettäsi painostettu anoppilaan juhannuksen viettoon, kesäloman viettoon ja ankealle työleirille? Onko puolisosi napanuora edelleen tiukasti kiinni omissa vanhemmissaan? Onko puolisosi painostanut Sinua ja lapsia kesänviettoon anoppilaan tai appivanhempien sukumökille, jossa kaikilla menee hermot?

Onko parisuhteesi ratkeamispisteessä ilkeitten ja vi##umaisten appivanhempien takia? Meneekö Sinulla hermot, kun rajaton anoppi ja rajaton appiukko puuttuvat ja sekaantuvat lastenhoitoon ja lastenkasvatukseen?

Koronapandemia on rajoittanut yhteydenpitoa appivanhempiin ja monessa perheessä tämä on ollut suuri helpotus.

Ei tuu mitään muistoja mieleen

Tarvitsin appiukolta kyydin kauppaan, koska asun maalla ja oma auto oli hajonnut. Ei sitten kertonut olevansa nuhainen ja tartutti minuun (kuulun sairauteni vuoksi riskiryhmään) koronan. Sitten ihmetteli kun hänellä on vain pikku nuhaa. Minä makasin kovassa kuumeessa ja muissa koronaoireissa (koko oireiden kirjo... valitettavasti) viikkokausia. Menetin noin tonnin tuloja, koska olen yrittäjä. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmiset oikein repii näitä anoppeja ja appia, tai ylipäätään tällaisia ihmisiä?? Miksi kaikki ihmiset, ketkä minä tapaan, ovat ihan normaaleja ainakin noin suunnilleen?

Tästä tulee mieleen anoppini sanonta:

Omakehu haisee 😉

Appiukko tuli saunaan muna pystyssä kun olin jäänyt yksin löylyihin. Oli lukinnut saunan ovenkin sisäpuolelta.

Anoppi se lohkaisi viime viikonloppuna meillä rippijuhlissa että nyt hän hyväksyy minut sukuun Kun olin kakkuja tehnyt juhliin. Jepjep naimisissa ollaan oltu jo 30 vuotta joista 25 naimisissa. Kuusi lastakin saatu. Niin anoppi ei ole edes muistisairas.. Niitä kakkujakin tultu tehtyä kymmeniä jollei satakin.

Esitellessämme kihlasormuksia anoppini kysyi ollaanko tehty jotain peruuttamatonta. On ulkomaalainen ja hänen maassaan ei kai ollut kauan sitten tapana mennä kihloihin, mutta olis kysynyt pojaltaan ilman että minä kuulen...

On myös sanonut minulle, että lasten saamisen jälkeen on hyvä laihduttaa. Meillä ei tuolloin ollut edes lapsia suunnitelmissa eikä varsinkaan oltu puhuttu lapsista mitään heille. En ole ikinä ollut lihava, mutta välillä toki pidän itseni erossa pullasta, että linjat pysyvät.

On kaikkea muutakin, mutta nämä sattui erityisesti ja muistan siksi edelleen. Pidän välit kasuaalina enkä yritä sen kummemmin tutustua.

uuu

Vierailija kirjoitti:

Poikamme syntyi muutaman viikon etuaikaisena ja painoi siksi syntyessään vain reilut 2 kiloa. Anoppi sanoi minun ja miehen kuullen suoraan, että "En ole koskaan huonompaa lasta nähnyt, ei siitä ihmistä ole, joten paras olisi, että jätätte sen vain jonnekin laitokseen ja teette uuden lapsen". Minä sitten olin tavallista herkemmässä mielentilassa koska synnytyksestä oli vielä melko vähän aikaa ja huoli lapsen hyvinvoinnista oli kova, joten aloin itkemään. Anoppi sitten ihmetteli aidon hämmästyneenä, että "Mikä sille tuli" katosen minuun. Nykyään emme juurikaan ole tekemissä anopin kanssa mutta se ei häntä haittaa. Hän ei ole nähnyt nyt tätä 12v poikaa moneen vuoteen, mutta silti kertoo ihmisille usein, kuinka pettynyt hän on, kun tämä hänen ensimmäinen lapsenlapsi on jälkeenjäänyt mitä poika ei todellakaan ole. Ei kehitysvammainen oppisi esimerkiksi lukemaan 4-vuotiaana tai osaisi 12-vuotiaana neljää kieltä.

Kauheeta mikä nainen. En olisi missään tekemisissä. Eikä astuisi kotiini.

Puoliso ei ole koskaan itsenäistynyt ja oppinut pitämän puoliaan autoritäärisiä, hankalia ja komentelevia vanhempiaan vastaan. Kun hissukka ja nössö ihminen alkaa seurustella, hän ei joko halua, osaa tai uskalla laittaa rajoja omille vanhemmilleen.

Hälytyskellojen pitäisi soida lujaa, jos jo seurusteluaikana puolison vanhemmat pyrkivät usein kylään ja tunkevat etukäteen ilmoittamatta yllätyskylään. Myös jatkuva soittelu ja viestittely kertoo vahvasta kontrolloinnista. Jos appivanhemmat ovat hyvin uteliaita ja eivät kunnioita nuoren parin rajoja, niin vaikeuksia on luvassa.

Kun parisuhteeseen syntyy ensimmäinen lapsi, niin helvetti on irti! Omistushaluinen anoppi ja määräilevä appiukko näyttävät todellisen, hankalan luonteensa. Pitkä välimatka helpottaa, kun tapaamisia voi säädellä ja tapaamisia ei ole viikoittain tai edes joka kuukausi. Kenenkään ei tarvitse hyväksyä kotirauhan ja yksityisyyden loukkaamista ja rikkomista.

Vierailija kirjoitti:

Naulan kantaan ja samaa mieltä!

En tajua, miten joku haluaa rakentaa omakotitalonsa samalle tontille, missä appivanhemmat asuvat. On varmasti hermojaraastavaa, kun anoppi ja appiukko ramppaavat kodissasi kuin kotonaan. Kotirauhan häiriköintiä voi kestää jopa seuraavat 30-50 vuotta.

Appivanhemmat tuhoavat parisuhteen. Anopit vihaavat yleensä miniöitään ja omivat poikiaan. Appiukot vihaavat yleensä vävyjään ja joskus myös miniöitään.

Appivanhemmat sekaantuvat lastenhoitoon ja pilaavat lastenkasvatuksen. Kun äiti ja isä laittavat lapselle selkeät säännöt ja rajat eivätkä anna periksi, niin isovahemmat pilaavat kotikasvatuksen. Lapsi luikkii naapuriin isovanhemmille mankumaan sitä ja tätä. "Eikö se ilkeä äitisi ja isäsi anna sitä ja tätä? Isoäiti ja isoisä antavat kaikki periksi!"

En tajua ihmisiä, jotka ostavat asunnon appivanhempiensa läheltä. En ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat edes asua samalla paikkakunnalla ilkeitten appivanhempiensa kanssa.

Aikooko aikuinen lapsi katkaista koskaan napanuoraansa vai onko hän loppuikänsä iäkkäitten vanhempiensa talutusnuorassa?

Vierailija kirjoitti:

Koskaan ei kannata asua samalla paikkakunnalla eikä ainakaan naapurissa appivanhempien kanssa. Kamalinta olisi, jos anoppi tai apiukko tai molemmat pamahtaisivat kotiimme joka päivä tai kerran viikossa. Onneksi emme asu edes samassa maakunnasssa vaan välimatkaa on reilusti. Anoppi ja appiukko pilaavat perhe-elämän.

Vanhat ihmiset ovat epäystävällisiä, epäkohteliaita, ilkeitä, röyhkeitä ja töykeitä. Vanhat asiakkaat marisevat, kitisevät ja valittavat kaupoissa ja haukkuvat henkilökuntaa. Naksahtaako ihmisellä joku vi¤¤uiluvaihde päälle, kun hän täyttää 60, 65, 70, 75 tai 80 vuotta? Vai ovatko nämä vi¤¤umaiset ihmiset olleet vi¤¤umaisia koko ikänsä?

Mun anoppini on rajaton ja ahdistunut. En ole keksinyt muuta sanaa häntä kuvailemaan. Ja se, että hän on sekä rajaton että ahdistunut, on todella raskasta.

Jos mies ei vastaa heti puhelimeen, soitetaan mulle, koska mies on varmaan kuollut auto-onnettomuudessa. Ei, mies käy töissä, eikä työajalla puhuta äidin kanssa. Jos ulkona sataa lunta, soitetaan, että ulkona on sitten liukasta. Jos on helle, soitetaan, että muistakaa juoda vettä ja laittaa aurinkorasvaa. Olemme perheellisiä, kohta nelikymppisiä, eiköhän osata.

Hän on hirveän holhoava, ja kaikki se huolehtiminen kumpuaa hänen omasta ahdistuksestaan ja siitä, ettei hän osaa vetää rajoja omien ja muiden tunteiden välille. Hänestä hän yrittää auttaa, muttei ymmärrä, että se holhoavuus voi olla toisista loukkaavaa. Että kun viidennettä kertaa kieltäydyt hänen ostamistaan lapsen talvikengistä, kun nämä kengät on hyvät liukkaalla (tosin kaksi kokoa liian suuret), todella et halua niitä talvikenkiä ja ihan itsekin osaat valita lapsellesi kengät.

Raivostuttavaa, kun ei ymmärretä sanaa EI. Onneksi asumme sen verran kaukana, ettei tunge meille joka viikko kylään. Jos asuisimme samassa kaupungissa, olisi varmaan joka päivä oven takana varmistelemassa, ettemme sytytä tulipaloa kun lämmitämme asuntoa takalla.