Miksi omalla lapsella rahastaminen on nykyään hyväksyttävää?
Tarkoitan somettajien/vaikuttajien toimintaa nykypäivänä ja sen hiljaista joukkohyväksymistä/normalisointia. En ihmettelisi jos nykyään joku ryhtyy lapsentekoon osittain siksi että lapsella mainostamisesta saa rahaa ja uusia yhteistyökumppaneita. Minusta pienelle lapselle oman instatilin avaaminen ja bisneksen pyörittäminen on sairasta. Samoin on lapsesta vaippa-ja kylpykuvien jakaminen mainostusmielessä. Lapsi ei voi valita haluaako olla julkkis jo pienestä pitäen, joten vanhempien tulisi varjella lapsen yksityisyyttä. Mielestäni se on lapsen hyväksikäyttöä, että hänen kasvoillaan ja kehollaan tehdään talouteen rahaa.
Haluaisin oikeasti saada tästä aiheesta keskustelua aikaan, koska en ole kuullut vielä yhtään järkevää perustelua tälle ilmiölle. ”Ajat muuttuu” ja ”kaikki muutkin niin tekevät” ovat todella ontuvia perusteluja jotka eivät tarkoita mitään. Noilla nyt voisi perustella mitä vain julmuuksia jotka jossakin päin maailmaa ovat laillisia tai hyväksyttyjä. Lapsella on samat ihmisoikeudet kuin muillakin ihmisillä, he eivät vain pysty vielä ilmaisemaan itseään. Naapurin Pertti tai puolisosi saattaisi älähtää jos perustaisit insta-tilin, jonne jakaisit heidän kuviaan lupaa kysymättä. Mutta kun se on oma lapsi, se onkin ihan ok.
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Mä olen bloggaajaa. Pohjustan seuraavan mielipiteeni kertomalla asian heti. Olen julkaissut blogissani kuvia lapsistani, en montaa mutta olen kuitenkin. Kasvokuvia on pari joukossa, ei suoraan edestä mutta kuvakulmasta kuitenkin voi lapsen kasvot tunnistaa. Olen kirjoittanut blogia enemmän ja vähemmän aktiivisesti vuosia ja tehnyt kaupallista yhteistyötä aikana kun sen merkinnöistä ei vielä ollut puhetta. Olen myös kirjoittanut lapsiin liittyviä ajatuksiani aikana kun lasten yksityisyyden oikeuksista ei vielä puhuttu. Seikkaperäisesti postauksia kirjoitin enkä mennyt mielestäni liian pitkälle, kirjoitin pääasiassa vain äitiydestä ja tunteistani äitinä. Olin ensimmäisten joukossa lähtemässä mukaan kaupalliseen vaippakampanjaan, mutta jättäydyin lopulta pois. En tiedä mikä oli se pieni ääni joka epäili onko moraalisesti kuitenkaan ihan ok osallistua mainoskampanjan tuotantoon oman lapsen kokemuksia ja kuvia jakaen. Sen jälkeen lakkasin kirjoittamasta ja kuvaamasta lapsiani blogiin, ja olen kiitollinen että havahduin tajuamaan asian ajoissa enkä syöksynyt suin päin lapsiperheblogien nousukiitoon mukaan. Minusta on väärin että lapsen henkilökohtaisilla asioilla ja kokemuksilla mainostetaan mitään, en hyväksy sitä suomalaisilta äitibloggaajilta enkä Kardashianin kaltaisilta superjulkkiksilta. Ei ole ok että vanhemmat tienaa lapsen kustannuksella.
Hyvä, että tajusit ajoissa hypätä pois kelkasta. Tänä päivänä lapsesi olisivat varmasti tunnettuja henkilöitä, jos olisit lähtenyt mukaan bisnekseen rahankiilto silmissä. Lastesi yksityisyys ja turvallisuus on kaikista tärkeintä ja sen vaaliminen vanhemman ensisijainen tehtävä.
Vierailija kirjoitti:
Pohjimmiltaan kyse lienee vallasta ja itsensä tärkeäksi kokemisesta. Koronakeväällä lueskelin eri blogeja, kun aikaa oli tavallista enemmän. Tuli vastaan blogi, joka pohjautuu uusperhe-elämään kaksostyttöineen. Blogissa tehtiin kaupallista yhteistyötä niin vaippa- kuin pyykinpesuainevalmistajien kanssa. Samaisen blogin pitäjä kirjoitti kuinka nykypäivän somevaikuttajia pyydettiin koronafaktojen infokanaviksi. Tuohon kirjoitukseen kommentoin hämmästyneenä mihin verovarojamme käytetään ja mikä on kunkin somevaikuttajan asiantuntijuustaso kyseisessä aihepiirissä. Yllättäen kommenttiani ei julkaistu. Surullista, että aihe kuin aihe on kaupan. Aivan kuin seurattu blogisti voisi olla kaikkea kaiken aikaa. Jokainen voi tietysti hankkia pätevyyttä alalla kuin alalla, mutta pikapolkua isojen asiakokonaisuuksien syvälliseen ymmärtämiseen ei vain ole eikä tule.
Vielä tulee aika, jolloin ihmetellään kuinka sinisilmäisesti jotku ovat elämänsä ja tätä myötä lastensa elämän uhrannut julkisuuden ja rahan vuoksi. Nettiin laitettua tietoa on todella hankala saada pois. Itse en näitä lapsia elokuvarooleihin sekoittaisi, sillä nämä esiintyvät lahjakkuudet eivät ole esillä yksityiselämänsä puitteissa.
Aivan. Ihmeelliset tahot käyttävät somettajia markkinoinnissaan. Ei ole kauaa, kun youtubettajat järjestäen hehkuttivat kummina olemisen ihanuutta - kaupallisessa yhteistyössä tietenkin suomen ev Lut kirkko. Eli kirkollisverosta maksetaan siis kyseisten somettajien palkkiot (eikä mitään pieniä summia). Myös pankit ovat käyttäneet somettajia nuorille suunnatussa markkinoinnissaan, yhtäkkiä somettajat kaikki hehkuttavat ensiasuntotilejään ja asuntihankintojaan. Somattajat ovat vain markkinointiväline.
Mun mies sanoi joskus aikanaan, että meidän lapsista tai kodista ei tule kuvia nettiin, tämä siis aikana kun kirjoitimme kouluprojektina blogia. Ei sillä, asia ei liittynyt mitenkään lapsiin tai kotiin muutenkaan.
Vastenmielistä jakaa kuvia omista lapsistaan, kodistaan, mökistään julkisuuteen. Ei mitään yksityisyyttä kenelläkään. Toivottavasti tulee joku oikeussuoja piakkoin tähän asiaan.
Nykypäivänä meininki on just tätä. Itsensä esittelyä, jatkuvaa hyväksynnän ja kehujen kalastelua, tykkäyksiä, kävijämääriä.
Kaikki leikkii rikkaita ja parempia kuin on. Kaikki siloitellaan huolella ennenkuin se kelpaa kuvaan, lavastetaan kaikki näyttämään naistenlehdestä repäistyltä muoti/mainoskuvalta. Lopulta kaikki ovat toistensa kopioita, samanlaiset naamat, kodit, vaatteet ja elämät. Kaipaan aitoa elämää.
Ei ehkä ihan liittynyt aiheeseen, sori siitä :D oli mukava oksentaa tää edes johonkin!
Täälläkin jo sivutussa blogissa oli talvella ja keväällä vaihe, että lapset olivat aivan jatkuvasti pääroolissa blogissa/instassa ja myös mainostivat koko ajan jotain. Antoivat kasvot ties mille pesuaineelle, huoltoasemalle, ruualle, kakulle, vaatteille, erilaisille palveluille ja herra ties mille. Aivan käsittämätöntä. Äiti käärii rahat ja lapset mätsäävissä sävyissä sitten sommitellaan kuvaan tai videoon. Äiti maukuu vieressä "onks hyvää?!??" ennen kuin lapsi edes ehtii maistaa. Lapset ihan robottina tykkäävät ja kehuvat niin äiti ja yhteistyötaho on sitten tyytyväinen.
Tästä nousi kyllä äläkkää kun julkaisi yksityiskohtaisen postauksen lapsen persoonasta. Sen jälkeen oli lapsillakin hetken rauhallisempaa, mutta ei sitä kauaa kestänyt.
Eräskin bloggaaja on jakanut jo 4D-ultrakuvan syntymättömästä lapsestaan ja saanut ilmaiseksi jäätävän kalliit vaunut, turvakaukalot, vaatteet ja muut tarvikkeet. Sitten kun lapsi ei niitä enää tarvitse onkin kätevää myydä tavarat pois ja kääriä tonnit taskuun. Kyllä lapsella tienaa hyvin.
Lain mukaan lapsista ei saa julkaista kuvia ilman lapsen omaa suostumusta.
Lasten oikeuksia suojelevat YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja Suomen lait, kuten lastensuojelulaki.
Rikotaan lakia kirjoitti:
Lain mukaan lapsista ei saa julkaista kuvia ilman lapsen omaa suostumusta.
Lasten oikeuksia suojelevat YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja Suomen lait, kuten lastensuojelulaki.
Jep, tämä juuri. Outoa että niin suuri osa ihmisistä pystyy tälle asialle vain kohauttamaan olkiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiiä ketä tämmöiset bloggarit on, jotka koko elämänsä jakavat, en seuraa sellaisia.
Sara Parikkaa seuraan ja hänen bloginsa on kiva. Lasten iät ja nimet on kyllä tiedossa ja asuinpaikkakin, mutta lasten kasvoja ei näy ikinä.Täällä kyllä ikävään sävyyn haukutaan bloggareita, ei sekään mielestäni ole oikein. He tekevät mielestänne väärin, kun jakavat tietoja ja kuvia lapsistaan, mutta ei sekään ole oikein, että täällä heitä anonyymisti haukutaan ja kritisoidaan. Jättääkää seuraamatta sellaiset bloggaajat, jos ei kerran miellytä.
Olen omalla naamallani ja nimelläni kommentoinut ystävällisesti mielipiteeni tästä lasten kaupallistamisesta erään äitibloggaajan mainospostaukseen. Minulla on käytöstavat enkä koskaan haukkuisi tai olisi kenellekään epäystävällinen ihan muuten vaan. Tämä bloggaaja kuitenkin poisti kommenttini ja esti minut.
Jos asiasta ja sen monista näkökulmista ei ole yhtään valmis keskustelemaan niin onko siinä sittenkin jotain arveluttavaa bloggaajan mielestä?
Samoin teki eräs kaksosensa kaupallistanut bloggaaja. Kerroin mielipiteeni lasten käytöstä mainoksissa ja hän poisti kommenttini ja esti minut.
Lasten käyttäminen mainostamisen välineenä on vähintäänkin kyseenalaista touhua. Moraalittomana myös pidän ja ihmettelen miten esimerkiksi ihmisoikeuksien perään kuuluttava vaatealan yritys ei näe ristiriitaa siinä että maksaa länsimaisten lasten mainosvälineenä käytöstä välillisesti rahaa äidille. Mallintyö on anonyymiä ja sitä ei voi rinnastaa lapsivaikuttajamarkkinointiin, jossa mainonnan vaikuttavimpana tekijänä on lapsen ja äidin kokemus lapsen käyttämästä tuotteesta. Tässä olisi ristiriitoja ja epäkohtia virkamiehille mietittäväksi. Norjassahan on jo kiristetty säädöksiä alaikäisten käyttämisestä kaupallisissa mainosratkaisuissa koskien erityisesti YouTubea ja blogeja.
Olen itse nimen omaan sitä mieltä, että lapsen tulee itse saada päättää mitä tietoja hänestä on netissä. Hänen yksityisyytensä on hänen oma asiansa ihan vauvasta asti. Siksi en ole julkaissut yhtäkään kuvaa lapsesta tai mitään tietoja hänen olemassa olostaan netissä. Meillä on ystävien/sukulaisten kesken omat ryhmät joissa jaetaan kuvia, koko maailmalle ne ei kuulu.
N29
Lapsia ei pitäisi laittaa mainostamaan kokemuksiensa tai mielikuvienkaan avulla ruokia, matkoja, vaatteita, vaippoja tai muitakaan kulutushyödykkeitä. Ei rahan määrä muuta sitä tosiasiaa että se on lapsityövoiman käyttöä. Ei Bangladeshissakaan vanhemmat laittaisi lapsiaan töihin jos olisi muunlainen tapa perheen pärjätä, rahan takia sitäkin tehdään mutta summa vaan on pienempi.
Lapsiasiamies voisi paneutua nyt viimein kunnolla tähän asiaan ja perustaa yksikön joka miettisi lainsäädännön pykälät uusiksi. Ymmärrystä vailla oleva tai lapsen parasta huomioimaton huoltaja menettää oikeutensa päättää lapsen asioista ja se on ainoa pykälä tällä hetkellä jonka perusteella voidaan asiaan puuttua. Se ei kuitenkaan ole näillä bloggaajilla pitävä peruste, he ovat monet fiksuja ihmisiä ja hyviä vanhempia, joilla on vaan hämärtynyt taloudellisten syiden ja somejulkisuuden / suosion vuoksi lapsen oikeuksien hahmottaminen. Monet perhebloggaajat ovat sellaisia jotka eivät kerta kaikkiaan vaan ymmärrä saamaansa kritiikkiä vaikka sen lapsenkielisesti heille tavaisi. Kyseessä ei ole tyhmyys vaan tavallisen elämän realiteettien katoaminen ja siitä johtuva näköalattomuus.

Bloggaajat sulkevat silmänsä kritiikiltä ja lokeroivat kaikki samaan ilkeilevään kategoriaan vi* tui* lun kanssa. Kuinkahan moni bloggaaja ja IG-tili minutkin on jo estänyt, en enää pysy kärryillä. Asiallisesti olen maininnut lapsen mainoskasvona käyttämisen epäeettisyydestä ja lapsen oikeuksien rikkomisesta mutta yhtään vastausta en ole koskaan saanut, estot vaan. Lakiin tarvittaisi pikaisesti muutosta, mikään maallikon järkipuhe kun ei näihin bloggaajiin tehoa.
Luin."Miksi omalla lapsella ratsastaminen on nykyään hyväksyttävää?" ja mietin jo, miten hulluksi maailma vielä muuttuukaan.
Onko kukaan koskaan kuullut kenenkään bloggaajan perustelua omalle käytökselleen hyväksikäyttää lastaan rahastuksen välineenä? Kiinnostaisi kuulla.
Vierailija kirjoitti:
Onko kukaan koskaan kuullut kenenkään bloggaajan perustelua omalle käytökselleen hyväksikäyttää lastaan rahastuksen välineenä? Kiinnostaisi kuulla.
He eivät suostu puhumaan koko asiasta. Bannia sataa joka sielulle joka kysyy tästä. Tai oikeastaan yksi tässäkin ketjussa mainittu bloggaaja taisi perustella lasten myymistä sillä kun ”he ovat niin ihania”. Joku joka muistaa enemmän tästä keissistä valaiskoon lisää :)