Miksi omalla lapsella rahastaminen on nykyään hyväksyttävää?
Tarkoitan somettajien/vaikuttajien toimintaa nykypäivänä ja sen hiljaista joukkohyväksymistä/normalisointia. En ihmettelisi jos nykyään joku ryhtyy lapsentekoon osittain siksi että lapsella mainostamisesta saa rahaa ja uusia yhteistyökumppaneita. Minusta pienelle lapselle oman instatilin avaaminen ja bisneksen pyörittäminen on sairasta. Samoin on lapsesta vaippa-ja kylpykuvien jakaminen mainostusmielessä. Lapsi ei voi valita haluaako olla julkkis jo pienestä pitäen, joten vanhempien tulisi varjella lapsen yksityisyyttä. Mielestäni se on lapsen hyväksikäyttöä, että hänen kasvoillaan ja kehollaan tehdään talouteen rahaa.
Haluaisin oikeasti saada tästä aiheesta keskustelua aikaan, koska en ole kuullut vielä yhtään järkevää perustelua tälle ilmiölle. ”Ajat muuttuu” ja ”kaikki muutkin niin tekevät” ovat todella ontuvia perusteluja jotka eivät tarkoita mitään. Noilla nyt voisi perustella mitä vain julmuuksia jotka jossakin päin maailmaa ovat laillisia tai hyväksyttyjä. Lapsella on samat ihmisoikeudet kuin muillakin ihmisillä, he eivät vain pysty vielä ilmaisemaan itseään. Naapurin Pertti tai puolisosi saattaisi älähtää jos perustaisit insta-tilin, jonne jakaisit heidän kuviaan lupaa kysymättä. Mutta kun se on oma lapsi, se onkin ihan ok.
Kommentit (189)
Mainonnan kansainväliset säännöt kieltävät lasten käyttämisen mainonnassa hyötymistarkoituksessa ja muutenkin. Lapsella on ihmisoikeudet ja oikeus yksityisyyden suojaan. Jos omat vanhemmat ovat juntteja, minkäs se lapsi mahtaa. Mitä tekee lapsiasiamies/valtuutettu asian eteen?
Ja itse kyttäätte ja seuraatte näitä somettajia :D
Mä en tajua kanssa, miten on laillista käyttää lapsia esim blogien ilmasena mainosmateriaalina. Vai maksaako ne somettajat lapsille palkkaa?
Vierailija kirjoitti:
Mainonnan kansainväliset säännöt kieltävät lasten käyttämisen mainonnassa hyötymistarkoituksessa ja muutenkin. Lapsella on ihmisoikeudet ja oikeus yksityisyyden suojaan. Jos omat vanhemmat ovat juntteja, minkäs se lapsi mahtaa. Mitä tekee lapsiasiamies/valtuutettu asian eteen?
Joo ja lapsia käytetään niin että on huonoja kuvia (lapsi itkee on ahdistunut, näyttää muuten oudolta) rivoja kuvia (paljasta pyllyä, ja pikku bikineitä) ja diagnoosit, kaikki oireet, kotiosoite, päiväkoti, koulu, nimet, kerrotaan avoimesti kaikille.
Ei mulla ole koskaan ollu tarvetta tietää missä joku mainoksen malli asuu, mikä nimi, mitä sairauksia. Mä en ymmärrä että miten tämä totaalinen lasten yksityisyyden kunnioittamattomuus on blogisteilla normi. Mä jätän ainakin monet tuotteet hyllyyn, kun instassa nämä idiootit rikolliset mainostaa niitä.
Trendissä tästä ei todellakaan ikinä kirjoitettaisi, koska on niin läheisessä yhteistyössä Lilyn kanssa. Journalismin rajat jo hämärtyneet. Kaikilla lehtitaloilla enemmän tai vähemmän blogialustoja ja natiivimainontakamppiksia (mikä sana) näiden bloggareiden ja instailijoiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvää keskustelua! Yksi pahimmista on Puutalobaby, jonka lapset ovat jo kouluikäisiä. Muistan lukeneeni yhden keskustelun Jodelissa, jonne joku oli tullut kyseenalaistamaan Puutalomammam lasten näkymistä mainoksissa ja blogissa muutenkin, ja bloggaaja tuli itse paikalle kertomaan, että kyse on ennen kaikkea lasten mediakasvatuksesta. Meinas mennä kahvi väärään kurkkuun,..
Arvostan esim Kolmistaan -bloggaajan tapaa pitää lasten nimet ja kuvat piilossa.