Mitä kaikkea sinua on lapsena kielletty tekemästä sen takia, että olit tyttö/poika?

h

Muistan että paljon oli keskustelua siitä "mikä on tytöille sopivaa". En syytä vanhempiani, koska he ovat itsekin olleet patriarkaalisen kasvatuksen tuotteita ja pelänneet yhteisön tuomitsemista ja pelänneet esim. lapsen kokevan kiusaamista ja muuta syrjintää. Nykyaikana on helppo lauman mukana kyseenalaistaa kun kaikki muutkin kyseenalaistavat, aikaisemmin jäit helposti yksin jos lähdit kyseenalaistamaan luutuneita rakenteita. Eli en lähtisi kovin kevyin perustein tuomitsemaan tuon ajan vanhempia.

Isäni katseli asioita kovasti siitä näkövinkkelistä että tyttönä ja myöhemmin naisena tärkein tehtäväni on löytää itselleni poika/mies suojelemaan. Miehen ominaisuuksilla ei muuten tuntunut olevan kovastikaan väliä, pääasia että oli enemmän tienaava, menestyneempi, arvostetumpi kuin minä. Eli mahdollisilla luonnevioilla ei ollut väliä, pääasia että mies olisi vaikutusvaltainen ja hyvässä asemassa. Minun sitten naisena, äitinä ja perheenemäntänä olisi tarkoitus tukea miehen menestystä ja johtajuutta, mutta saamatta arvostusta työstäni tai ilman että minulla itselläni olisi mitään edellytyksiä hankkia korkeampaa asemaa (koska "naisen korkea asema tulee äitiyden kautta"). Jokin tuossa yhtälössä mätti pahasti jo silloin, vaikka lapsi vasta olinkin. Vaikka isi olikin isi ja rakas ja läheinen, tajusin jo varhain että isi puhuu nyt ihan höpöjä. 

Myöhemmin olen sitten kohdannut raivokasta paheksuntaa miesten taholta ja hämmästelyä joidenkin naisten taholta siitä että en palvele yksipuolisesti, en hanki lapsia, en ole miehen "apulainen" vaan keskityn omaan uraani ja elämäni rakentamiseen. 

MIehekseni löysin vakaan, rauhallisen, lämpimän, rehellisen ja omistautuvan miehen. Työväenluokkaisen taustaltaan. Mieheni ymmärtää minua hyvin (eikä yritä käyttää tätä tietoa minua vastaan) , luottamus välillämme on vahva. Olen ja olen ollut hänen kanssaan todella onnellinen jo vuosia. 

Äitini oli olosuhteiden pakosta aika lailla "tossun alla" perhekuviossamme, ei voinut esim. lähteä koska oli huoli omasta ja lasten pärjäämisestä. Jatkuvan aivopesun tuloksena hän alkoi katkeroituneena itsekin sisäistää alistetun asemansa ja ajatella että hänen elämällään ei ole väliä. Hän masentui jossain vaiheessa ja vasta viime vuosina on alkanut hiljalleen tutustua itseensä ja rakentaa itsensänäköistä elämää. 

Paras häneltä saamani neuvo on ollut "naisella on aina oltava omat rahat. Kouluttaudu niin korkealle kuin pystyt ja pidä aina huoli omasta toimeentulostasi". Nyt aikuisena, kun ymmärrän sellaisia asioita kuten "taloudellinen väkivalta" jo paljon paremmin, ja taloudellisten valtasuhteiden ongelmia jotka siihen liittyvät, tuo taloudellinen riippumattomuus muodostuu vuosi vuodelta tärkeämmäksi. Aivan erinomainen neuvo äidiltäni. Koska olen työskennellyt koko elämäni varmistaakseni etten joutuisi elämään miehen "peukalon alla", en ole siihen tilanteeseen päätynyt. Äitini ymmärsi, että vaikka hän itse olikin jäänyt kotiin hoitamaan lapsia ilman minkäänlaista korvausta menetetystä työurasta, palkoista ja eläkkeistä, miehen oikkujen mukaan elellen, hän pystyi silti osoittamaan minulle sen elämän jota en ainakaan itselleni halua.

Edelleenkään en tuomitse menneitä sukupolvia vaan tutkin ja tarkastelen heitä oman aikakautensa hedelminä, jotka luultavasti toimivat niinkuin kuvittelivat eniten hyödyttävän jälkipolvia. 

Mutta edelleen ihmettelen, mistä syntyi sokea usko siihen että isäni toimisi oikeudenmukaisesti ja tytärtensä etua edistävästi kun hänelle antaa rajattomasti valtaa. Koko patriarkaatin valta ja sitä seuraava mahalasku on seurausta luottamisesta sokeasti miesten hyväntahtoisuuteen. 

Vierailija kirjoitti:

Eipä erityisempiä. Lukiossa ei saanut valita pitkää matikkaa, kun se ei ollut tytöille opon ja vanhempieni mielestä. Tytöt eivät siinä pärjäisi, eivätkä sillä mitään tee.

Sama. Minusta tuli sitten aikuisena diplomi-insinööri.

Äiti oli katkera omista kariutuneista opintohaaveistaan, joten pitihän se yrittää kostaa minulle.

N52

Vierailija kirjoitti:

En saanut oppikouluun mennessä valita puukäsitöitä, sillä perusteella, että oli aivan ennenkuulumatonta, että sinne olisi joku tyttö mennyt. Tekstiilitöissä sitten kamppailin sukan kutomista ja opettaja inhosi minua. Että sieppaa vieläkin tuo epätasa-arvoisuus!

Meillä oli 70-luvun lopulla jotenkin kai erityisen tasa-arvoinen koulu isohkossa varsinaissuomalaisessa kaupungissa, kun kolmannella luokalla tytöt laitettiin osan vuotta tekniseen käsityöhön ja pojat tekstiilityöhön ja sitten päinvastoin, eikä yksikään opettaja antanut ymmärtää, etteikö niitä olisi oppinut, vaan kannusti asiallisesti.

Sitten 80-luvulla kun muutimme pienelle maalaispaikkakunnalle, niin koulun asenneilmasto heitti takapakkia suoraan 50-luvulle, mistä olin ihan ihmeissäni.

Jalkapallo ei ollut hyvä harrastus, koska piti ostaa jalkapallosukat joiden piti olla punaiset - pojat eivät voineet sellaisia käyttää isäni mielestä.  Jouduin häpeämään sitä. Kynsiä väritettiin myös kuulakärkikynällä alle kouiluikäisinä, sekin piti lopettaa välittömästi ja luultavasti sitäkin piti hävetä, en muista tarkalleen.

No eipä kai mitään.

Yhtä lilaa takkia en saanut pienenä koska se oli ilmeisesti tyttöjen takki eikä äiti suostunut ostamaan sitä. Tykkäsin väristä.

Mies olen.

Alakouluikäisenä en saanut siilitukkaa, vaikka veljellä oli. Melko lyhyeksi hiukseni kuitenkin leikattiin. Veli taas ei saanut korvakorua.

en saanut leikkiä sotilasta kotona  alle kouluikäisenä veljeni kanssa koska olin tyttö.

Minua ei erityisesti kielletty tekemästä jotain vaan minulle kerrottiin miksi minun piti olla/tehdä jotain koska olin tyttö. Esim. Siivoamaan huoneeni koska tyttöjen kuuluu olla siistejä tai vieraiden lasten tullessa kylään, tyttönä, minun odotettiin pitävän heille seuraa vaikken pitänyt lapsista yhtään tai jos jäin 7 vuotta vanhemman veljeni kanssa kaksin kotiin kun porukat olivat matkoilla edellytettiin että minä teen kotiaskareet ja teen terveellistä ruokaa veljelleni tai muuten ei tuoda tuliaisia (veljeltä ei vaadittu mitään ja lopulta minä sain puoliksi syödyn karkkipussin ja veljeni dvdelokuvan). Voin sanoa että pistin vastaan kaikille noille odotuksille ihan jo siksi ettei veljeltäni odotettu MITÄÄN vastaavaa. Olin että piruakos minä rupean tekemään yhtään mitään ylimääräistä vain koska olen tyttö jos vastaavasti veljeni pääsee kuin koira veräjästä kaikesta. Eriasia jos meitä molempia olisi vaadittu tekemään samat asiat mutta en ikinä kokenut että tyttönä olo määrittää millainen persoona minun kuuluisi olla. Koin olevani enemmän poikamainen muutenkin joten oli typerää kaataa tyttöjen tehtävät minun niskaani koska satuin syntymään tähän sukupuoleen.

Äitini myös syyllisti minua lapsena siitä etten halunnut leikkiä nukeilla. Muistan yhden kerran joulunalla kun hän tuli huoneeseeni ja painosta minua toivomaan nukkea koska tyttöjen kuuluu leikkiä kotileikkejä että olen viallinen jos en toivo ”babyborn” nukkea. Muistan myös että lapsena olin hyvin pienestä pitäen ollut sitä mieltä etten halua miestä tai lapsia vaan paljon koiria ja äitini painosta että minun KUULUU hankkia mies että lapsia. Koin siitä ahdistusta kun tuntui ettei omilla toiveilla ollut mitään virkaa koska olin tyttö.

Mutta asia mitä äitini minua kielsi tekemästä koska olin tyttö oli kiroaminen tai lähinnä ”v€tun” sanominen. Koska kiroaminen on rumaa ja varsinkin v-sana oli pahinta mitä tyttönä voit sanoa. Muistan kun kysyin että miksi veljeni sitten saa kiroilla ja sanoa v-sanan äitini yritti selittää sitä ensin että veljeni sanoo sen eritavalla ja kun se ei mennytkään läpi äitini vetosi että tyttöjen ei kuulu sanoa ”v€ttu” koska se tarkoittaa ”naistenalapäätä”. Voin sanoa ettei se vakuuttanut minua milläänlailla ja jatkoin kiroilemista ja äitini jossain kohti luovutti vaikka koitti syyllistää ja keksiä kaikenlaisia ihme tekosyitä että lopettaisin varsinkin v-sanan käytön. Mutta tässäkin olin että jos veljenikin saa niin kyllä minäkin.

Vierailija kirjoitti:

Muistan että paljon oli keskustelua siitä "mikä on tytöille sopivaa". En syytä vanhempiani, koska he ovat itsekin olleet patriarkaalisen kasvatuksen tuotteita ja pelänneet yhteisön tuomitsemista ja pelänneet esim. lapsen kokevan kiusaamista ja muuta syrjintää. Nykyaikana on helppo lauman mukana kyseenalaistaa kun kaikki muutkin kyseenalaistavat, aikaisemmin jäit helposti yksin jos lähdit kyseenalaistamaan luutuneita rakenteita. Eli en lähtisi kovin kevyin perustein tuomitsemaan tuon ajan vanhempia.

Isäni katseli asioita kovasti siitä näkövinkkelistä että tyttönä ja myöhemmin naisena tärkein tehtäväni on löytää itselleni poika/mies suojelemaan. Miehen ominaisuuksilla ei muuten tuntunut olevan kovastikaan väliä, pääasia että oli enemmän tienaava, menestyneempi, arvostetumpi kuin minä. Eli mahdollisilla luonnevioilla ei ollut väliä, pääasia että mies olisi vaikutusvaltainen ja hyvässä asemassa. Minun sitten naisena, äitinä ja perheenemäntänä olisi tarkoitus tukea miehen menestystä ja johtajuutta, mutta saamatta arvostusta työstäni tai ilman että minulla itselläni olisi mitään edellytyksiä hankkia korkeampaa asemaa (koska "naisen korkea asema tulee äitiyden kautta"). Jokin tuossa yhtälössä mätti pahasti jo silloin, vaikka lapsi vasta olinkin. Vaikka isi olikin isi ja rakas ja läheinen, tajusin jo varhain että isi puhuu nyt ihan höpöjä. 

Myöhemmin olen sitten kohdannut raivokasta paheksuntaa miesten taholta ja hämmästelyä joidenkin naisten taholta siitä että en palvele yksipuolisesti, en hanki lapsia, en ole miehen "apulainen" vaan keskityn omaan uraani ja elämäni rakentamiseen. 

MIehekseni löysin vakaan, rauhallisen, lämpimän, rehellisen ja omistautuvan miehen. Työväenluokkaisen taustaltaan. Mieheni ymmärtää minua hyvin (eikä yritä käyttää tätä tietoa minua vastaan) , luottamus välillämme on vahva. Olen ja olen ollut hänen kanssaan todella onnellinen jo vuosia. 

Äitini oli olosuhteiden pakosta aika lailla "tossun alla" perhekuviossamme, ei voinut esim. lähteä koska oli huoli omasta ja lasten pärjäämisestä. Jatkuvan aivopesun tuloksena hän alkoi katkeroituneena itsekin sisäistää alistetun asemansa ja ajatella että hänen elämällään ei ole väliä. Hän masentui jossain vaiheessa ja vasta viime vuosina on alkanut hiljalleen tutustua itseensä ja rakentaa itsensänäköistä elämää. 

Paras häneltä saamani neuvo on ollut "naisella on aina oltava omat rahat. Kouluttaudu niin korkealle kuin pystyt ja pidä aina huoli omasta toimeentulostasi". Nyt aikuisena, kun ymmärrän sellaisia asioita kuten "taloudellinen väkivalta" jo paljon paremmin, ja taloudellisten valtasuhteiden ongelmia jotka siihen liittyvät, tuo taloudellinen riippumattomuus muodostuu vuosi vuodelta tärkeämmäksi. Aivan erinomainen neuvo äidiltäni. Koska olen työskennellyt koko elämäni varmistaakseni etten joutuisi elämään miehen "peukalon alla", en ole siihen tilanteeseen päätynyt. Äitini ymmärsi, että vaikka hän itse olikin jäänyt kotiin hoitamaan lapsia ilman minkäänlaista korvausta menetetystä työurasta, palkoista ja eläkkeistä, miehen oikkujen mukaan elellen, hän pystyi silti osoittamaan minulle sen elämän jota en ainakaan itselleni halua.

Edelleenkään en tuomitse menneitä sukupolvia vaan tutkin ja tarkastelen heitä oman aikakautensa hedelminä, jotka luultavasti toimivat niinkuin kuvittelivat eniten hyödyttävän jälkipolvia. 

Mutta edelleen ihmettelen, mistä syntyi sokea usko siihen että isäni toimisi oikeudenmukaisesti ja tytärtensä etua edistävästi kun hänelle antaa rajattomasti valtaa. Koko patriarkaatin valta ja sitä seuraava mahalasku on seurausta luottamisesta sokeasti miesten hyväntahtoisuuteen. 

Minusta voisit ihan hyvin syyttää vanhempiasi. Minä ainakin syytän omiani. Tasa-arvo ei ole uusi juttu. Siitä on puhuttu niin kauan kuin muistan ja olen kohta 40. Tasan samoja ongelmia vatkataan kuin 20 vuotta sitten ja se johtuu siitä, että oikeastaan mikään ei muutu. Tai siis kukaan ei muutu.

Tyttöjen väheksyminen on tietoinen päätös ja oli meidän vanhempiemme tietoinen päätös. Feminismi oli olemassa ennen kuin synnyimme. Tiedon puutteesta ei ollut kyse eikä ole nykyäänkään.

Vela -72 kirjoitti:

En muista että vanhempieni toimesta olisi kielletty mitään. Jollei nyt sellaista lasketa, että kouluikäisenä piti oppia pärjäämään yksin naisten puolella uimahallissa. Toki kävin uimassa ihan äitini kanssa myös, mutta monesti pelkästään isän kanssa.

Kouluikään tultuani piti mennä naisten puolelle yksin ja kyllähän se jännältä tuntui, mutta en muista että koskaan oikeasti pelottavalta. Tosin olen aikuisemmalla iällä kuullut, että isä pyysi monesti jotakuta naista vähän katsomaan mun perään siellä pukkarissa ja suihkutiloissa. Tuolloin 70- ja 80-luvulla oli kuulemma ihan normaalia pyytää ventovierasta ihmistä katsomaan että oma lapsi pärjää ilman vanhempiaan. Ja ehkä ihmiset auttoivat yksinäisiä lapsia muutenkin. Itse pyrin auttamaan vieläkin. En tiedä kuinka herkästi nykyvanhemmat pyytävät vieraalta ihmiseltä tällaista apua. Multa on pyydetty viimeisen 20 vuoden aikana varmaan kolme kertaa...

Hassua, koska minulla on ihan samoja kokemuksia. Kun menimme isän ja veljen kanssa uimahallille, isäni pyysi usein jotakin ventovierasta tyyppiä vähän katsomaan, että "pääsen altaalle". Ja kaikki suostuivat. Tämä siis 80-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaha, trollaus taas kertaalleen. Opetussuunnitelmassa ei liikuntakasvatuksessa ole ollut vuoden 1983 saakka eroa tyttöjen ja poikien välillä. Telinevoimistelua on määritelty osaksi kumpaakin suunnitelmaa yhtä paljon. Lihaskuntoa voi kehittää tietenkin monella tavalla, mutta erot sitten olleet yksinkertaisesti koulun opettajista johtuvia. En tiedä kyllä kovinkaan montaa liikunnanopea, jolla olisi tamburiini välinevarastossa, pilli kyllä löytyy.

Jääkiekkoa ei voi peluuttaa, ellei ole suojavarusteita, mutta ringetteä voi. Pojilla varusteet ovat omasta takaa. Kustannukset määrittävät siis tekemistä.

Mikä motiivi näitä feikkijuttuja on oikein keksiä?

Olen syntynyt 1977. Kyllä meillä oli tamburiinijumppaa tytöillä ja pojat pelasivat sählyä tai korista verhon takana urheilutalossa.

Ringetteä tytöillä ja jääkiekkoa pojilla. Ei taatusti kukaan mitään suojavarusteita tuonut mukanaan. Eihän edes NHL:ssä käytetty pakosti kypäriä.

Käsitöistä vielä: Meidän rättikässäryhmään tunki itsensä yksi poika suosituksista huolimatta. Teki sitten vaaleanpunaisen, keltapilkullisen puolihameen, kuten me muutkin. Pieni vihje, kannatrako pojan valita rättikässää.

Missä kunnassa ei 1980-luvulla käytetty jääkiekkoa pelatessa kypärää? En ihan jaksa uskoa tätä.

Ei kai kukaan käyttänyt 80-l kypärää. Ei ainakaan kukaan tosimies, joku nössö ehkä. Muistan kun naurettiin kun nykylapset ottivat kypärät liikkatunnille. Pojatkin. Ei 80 tai 90 sellaisia käytetty.

Meillä oli kyllä kypärät 90-luvun alussa, mutta niitä ei riittänyt kaikille ja ei niitä oikein haluttu pitääkään. Liikunnanopettaja sitten sanoi että kypärän voi korvata pipolla, koska se suojaa riittävästi kiekon osumalta. Niin sitten pelattiin pipot päässä. Ne vähät kypärät puolestaan jätettiin opettajan määräyksestä liikunnallisesti heikoille, koska nämä opettajan mukaan olivat enemmän vaarassa kun kaatuilivat omia aikojaan luistimiin ja kompuroivat. Niin sitten me pelattiin ja nämä kypäräpäät puolestaan määrättiin luistelemaan rinkiä hieman kauempana. Muistan tuon näyn vieläkin hyvin: kentällä pipopäät kiekon perässä ja kentän laidoilla zombiemaisesti horjuvat ja itkuisen oloiset hahmot vihreä kypärä päässä. Ja taustalta kuului opettajan tauoton pillin viheltäminen. Ja tämä tarina on totta. Terv mies - 75

Vierailija kirjoitti:

Eipä erityisempiä. Lukiossa ei saanut valita pitkää matikkaa, kun se ei ollut tytöille opon ja vanhempieni mielestä. Tytöt eivät siinä pärjäisi, eivätkä sillä mitään tee.

Jaa, ettei erityisempiä. Onhan tuo iso asia. Tuo, ettei tytöt pärjää matikassa, on ihan puppua. Itselläni oli pitkä matematiikka, ja kirjoitin sen kohtuullisilla arvosanoilla. Olen siis tyttö, ja ryhmäni paras pitkän matematiikan lukija oli hänkin tyttö. Sen verran olen ainakin tehnyt pitkällä matikalla, että pääsin yliopistoon sisään ensimmäisellä yrittämällä. Sain valintatilanteessa pisteitä siitä, että olin lukenut pitkän matikan, vaikka pyrin humanistiseen tiedenkuntaan kieliä lukemaan (ja sieltä valmistuinkin).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä erityisempiä. Lukiossa ei saanut valita pitkää matikkaa, kun se ei ollut tytöille opon ja vanhempieni mielestä. Tytöt eivät siinä pärjäisi, eivätkä sillä mitään tee.

Jaa, ettei erityisempiä. Onhan tuo iso asia. Tuo, ettei tytöt pärjää matikassa, on ihan puppua. Itselläni oli pitkä matematiikka, ja kirjoitin sen kohtuullisilla arvosanoilla. Olen siis tyttö, ja ryhmäni paras pitkän matematiikan lukija oli hänkin tyttö. Sen verran olen ainakin tehnyt pitkällä matikalla, että pääsin yliopistoon sisään ensimmäisellä yrittämällä. Sain valintatilanteessa pisteitä siitä, että olin lukenut pitkän matikan, vaikka pyrin humanistiseen tiedenkuntaan kieliä lukemaan (ja sieltä valmistuinkin).

Eli et oikeasti tarvinnut sitä matikkaa, et mennyt matemaattiselle alalle.

Up

Vierailija kirjoitti:

Kiltti pojalta oli ja on kielletty rakkaus. :(

Kukaan ei ole sinulta kieltänyt rakkautta. Naisvihasi estää sen.

Ei tule mieleen muuta, kuin olisin halunnut monkey-mopon, mutta vanhemmat eivät ostaneet. Liekö sitten ollut kiinni enemmän rahasta? Sain valita kaupasta itse vaatteitakin (olikohan jotain 8-9v) ja muistan kuinka valitsin punaisen housupuvun. Myöhemmin äitini nauroi, kuinka olisi halunnut pukea minulle aina nättejä mekkoja, mutta en välittänyt niistä. Pakotettu ei koskaan.

N 65

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä erityisempiä. Lukiossa ei saanut valita pitkää matikkaa, kun se ei ollut tytöille opon ja vanhempieni mielestä. Tytöt eivät siinä pärjäisi, eivätkä sillä mitään tee.

Jaa, ettei erityisempiä. Onhan tuo iso asia. Tuo, ettei tytöt pärjää matikassa, on ihan puppua. Itselläni oli pitkä matematiikka, ja kirjoitin sen kohtuullisilla arvosanoilla. Olen siis tyttö, ja ryhmäni paras pitkän matematiikan lukija oli hänkin tyttö. Sen verran olen ainakin tehnyt pitkällä matikalla, että pääsin yliopistoon sisään ensimmäisellä yrittämällä. Sain valintatilanteessa pisteitä siitä, että olin lukenut pitkän matikan, vaikka pyrin humanistiseen tiedenkuntaan kieliä lukemaan (ja sieltä valmistuinkin).

Eli et oikeasti tarvinnut sitä matikkaa, et mennyt matemaattiselle alalle.

En mennyt, ainakaan vielä. Harkitsen kuitenkin uudelleenkouluttautumista. 

Sain joskus muksuna kuulla sukujuhlissa etteivät tytöt pidä käsiä taskuissa. Olen syntynyt -94. :D 

Vierailija kirjoitti:

Istumasta jalat levälleen jos oli joku kesämekko päällä tai pelkät alkkarit.

Silti mulla on monessa kuvassa jalat levällään. :D

Onko sinusta sitten ok istua noin? Istutko nykyisin muiden nähden kesämekko päällä jalat haarallaan pimppa vilkkuen?