Sinä, joka et omistanut Ken-nukkea, mitä käytit lapsena Kenin korvikkeena Barbien poikaystäväksi?

Lillukka kirjoitti:

Minulla oli kolme tyttönukkea eikä yhtään poikaa. Onneksi naapurissa asuvan perheen poika (ehkä noin 5-vuotias) oli todella pienikokoinen, siis jotenkin kääpiökasvuinen. Pakotin hänet nukkeleikkeihini Kenin tilalle ja hyvin hän siihen rooliin sopikin. Äitinsä tuli jonkun kerran ihmettelemään kun kuulemma "Vesa" on joutunut tekemään sitä ja tätä, mutta mielestäni oli selvää, että nukkena nyt joutuu taipumaan välillä ehkä ikäviinkin asioihin. Eikä nukkejen muoviruokaan kukaan kuole jos sitä syö pienet määrät. Ja lääkärintarkastus on kuitenkin periaatteessa aina hyvä asia. Olin itse kolmetoista.

Olipa jännä lukea kokemuksistasi. Menettelin nimittäin itsekin ihan samalla tavalla naapurin neljävuotiaan pojan kanssa. Poikalapset ovat oikein sopivia nukkien tilalle.

En omistanut Barbejakaan.

Mulla oli feikki-Ken, mikä se sitten olikaan nimeltään. Niitä barbien kokoisia nukkeja, joita sai jostain Halpa-Halleista ja maksoivat tyyliin 20 mk kun oikeat barbit maksoivat vähintään kolme kertaa enemmän. 

Yhdellä barbilla oli poikaystävänä Ken, mutta barbilla oli suhteita muiden barbien kanssa eikä hän oikein välittänyt Kenistä. Muut barbit seurustelivat keskenään eikä Keniä kaivattu. Lisäksi aikaa meni lentoemännän, mallin, juontajan, laulajan, näyttelijän ja opettajan sekä toimitusjohtajan työhön. Barbeilta piti leikata saksilla lyhyemmät, muodikkaammat hiukset ja tusseilla sai barbien kasvoihin muodikkaan meikin.

Käytin penistä Barbien poikaystävänä

Usein oli leikeissä häät tai muut juhlat. Ei ollut väliä pariskunnista, kaikki juhli keskenään. Sisko teki piipunrassista mieshahmon, se oli suosittu tyttönukkien keskuudessa.

Mulla oli semmonen kalju (nais-) peruukkibarbi, jolle oli 3 erilaista peruukkia. Se kävi miehestä kaljuna tai lyhythiuksisella peruukilla. :)

Vierailija kirjoitti:

Käytin penistä Barbien poikaystävänä

No eihän siinä mitään pahaa ole, jos poikakin leikkii nukeilla.

Minulla ei ollut yhtään Barbieta. Siskollani oli yksi, joka oli sinkku. Oliko Ken edes "syntynyt" vielä 1970-luvulla.

Myöskin tyttärieni Barbiet ovat olleet sinkkuja.

Meillä oli serkun kanssa aika vähän barbeja ja niistä suurin osa ellei kaikki isosiskoilta ja tädeiltä perittyjä. Osalla oli koira järsinyt käsiä ja jalkoja. Isoäitini teki niille vaatteita ja tyynyjä ja peittoja. Serkulla oli vaatehuoneessaan kokonainen hylly sisustettu barbietaloksi juuri sopivalla seisomakorkeudella, olikohan joskus jopa kaksikerroksinen hyllytalo. Siellä mahtui hyvin leikkimään. En ole koskaan jaksanut niitä muovisia taloja ja autoja, ne on aina liian pieniä ja kaikki kamat ja koko talo kaatuu, jos hipaisetkaan vahingossa sitä hökötystä.

Miehen virkaa hoiti tädin lapsena tekemä sukkanukke, joka oli ihan hirveä. Sillä taisi olla joku viitanriekale, ehkä jopa kruunu? Joten se oli sitten aina prinssi. Barbeilla oli kauneuskilpailuja, joiden juontaja ja tuomari ja palkinto tämä sukkaprinssi oli. Sukkaukko oli inhottava pervo ja puhui hitaalla, narisevalla, kriipillä kurkkuäänellä ja missikilpailun voittajalla taisikin olla aina aika sekalaiset tuntemukset voitosta. Muut olivat varmaan helpottuneita. Salaa taisin aina tahallani tiputtaa lempibarbin kilpailusta, ettei hän joutuisi voittotreffeille sen ällötyksen kanssa. Kilpailujen ulkopuolella naiset asuivat talossaan ja hätistivät ahdistelevaa sukkaukkoa, joka tuli pyytämään milloin ketäkin ulos.

Myöhemmin saimme bratzeja ja niille myös pari poikaa. Ensimmäiset ja "ne parhaat" bratz-tytöt saivat pojista uskolliset vakipoikaystävät, joiden varastaminen tai lainaaminen ei olisi tullut kuuloonkaan. Poikia oli 2-4 ja tyttöjä alkoi loppua kohden olla ainakin 10, joten eiköhän siinä myöhemmin tullut muutoksia parisuhteisiin ja viettely-yrityksiä, jotka tosin eivät koskaan vaikuttaneet siihen alkuperäiseen pääpariskuntaan (eka tyttö ja eka poika). He olivat täydellisen rakastuneita ja uskollisia toisilleen.

Bratzit olivat muuten tietoisia meidän elämästä ja siitä, että joku ihminen omistaa ne ja vie paikkoihin. Eli "kolmas seinä" kaatui :D Vähintään muutama tärkein nukke kulki aina mukana lomareissuilla jne. kokemassa saman elämän ja puhuivat päivän tapahtumista keskenään ja minusta ja serkustani meidän nimillä. Ei siis otettu niitä mukaan kauppaan, uimaan jne. mutta kotiin/hotellille päästyä nuket saattoivat leikkiä tai keskustella liittyen meidän päivään.

Bratzit olivat kivasti tarpeeksi eri näköisiä keskenään ja niillä oli omat nimet (paketista), joten kaikilla oli oma persoona, puheääni ja vuosikausia kestävä elämänkaari/historia. Eli niiden roolit eivät ikinä muuttuneet tai nimet/vaatetyylit/mielipiteet/mielialat/pariskunnat vaihtuneet lennosta, vaan sama nukke oli aina sama hahmo, joka muistaa aiemmat kokemuksensa ja käyttäytyy sen mukaisesti. En voinut käsittää, kun jollain kaverilla oli vaikka kolme eri Chloe-bratzia ja keksi niille jotai Jenna-nimiä. Itselläni oli aina tärkeä päätös, minkä asuisen puuttuvan hahmon ostan, sillä joka nimeä halusin vain yhden. Ihan loppuvaiheissa taisin ostaa/saada toisen sitä samaa kuin eka, mutta tyyli oli todella eri, ensimmäinen oli perusnaapurintyttö arkivaatteilla, toinen joku rokkityttö meikeillä ja asusteilla.

Pumpattava Barbara

Olen varmaan väsynyt mutta kikatin pervolle sukkaukolle (viesti 429)varmaan 5 min :D Ihmiset tuijottavat kuin hullua.

En oikein osannut edes leikkiä barbeilla. Oli minulla niitä muutamia, mutta lähinnä ihailin niitä etäältä. En halunnut kauheasti leikkiä niillä, kun alkoi ärsyttää kun niiden hiukset meni niin helposti sotkuun :D

Jos olin niitä hetken kädessäni hypistellyt, laitoin ne takaisin laatikkoon tms varovasti että hiukset ja päällä olevat vaatteet säilyvät suorina ja hyvinä😁

Kuolin tuolle Tarzan-nukelle (viesti 395) Joo, lapsi ei varmaan ajattele niin, mutta mitä aikuinen ajattelee tuossa tapahtuvan :D

Mun barbeilla ei ollut koskaan poikaystävää. Ne eli yksin 😊

Yhdellä Barbiella oli poikaystävänä He-man, yhdellä Turtlesien Donatello, yhdellä Rafaello ja loput olivat lesboja.

Etu- ja keskisormea.

Itsellä oli joku muovinen feikki Ken-nukke, joka oli normi Keniä hiukan lyhyempi ja heikkotekoisempi eikä ollut mitenkään naisten suosiossa. Sen sijaan kaverilla oli joku prinssi-Ken, mutta ei siitäkään barbiet oikein tapelleet kun heillä oli muita seikkailuja. Aika luontevasti tää Ken-nukke löysi yhden barbeista rinnalleen ilman suurta draamaa ja kissatappelua.

Meillä oli sitten molemmilla liuta bratzeja, yhteensä parisenkymmentä, jotka meidän leikeissä oli kaikki siskoksia. Ja kun kaveri sai ensimmäisen poikabratzinsa, syntyi mielenkiintoisia juonikuvioita meidän leikkeihin ja jok'ikinen siskoskatraasta iski silmänsä uuteen bratz poikaan. Sitten syntyi vuosisadan rakkaustarina yhden bratz tytön ja tän pojan välille ja järjestettiin tälle parille häät meidän takapihalla. Tehtiin penkit maitopurkeista ja silkkisestä kankaanpalasta hääpuku morsiamelle. Seremonia kuitenkin keskeytyi aina välillä epäonnisten bratzien kovaääniseen itkuun ja vollotukseen, koska eivät saaneet poikaa itselleen.

Hienoja muistoja.

Vierailija kirjoitti:

Kuolin tuolle Tarzan-nukelle (viesti 395) Joo, lapsi ei varmaan ajattele niin, mutta mitä aikuinen ajattelee tuossa tapahtuvan :D

Katsoin muutaman sivun taaksepäin ja ei taivas. Mitä tuon lelun suunnittelijalla on käynyt mielessä? En ole aikoihin nauranut niin paljon kuin tuon linkin avattuani.

Siskoni kanssa leikimme barbeilla lapsena niin, että nukkejen miehet olivat aina "töissä" tai jossakin, sillä ei meillä mitään miesnukkeja ollut silloin 80-luvun alussa, eikä kenelläkään kavereistani myöskään. Lapsia (erilaisia pikkunukkeja) senkin edestä sitten, ja barbiet hoitivat runsasta jälkikasvuaan samalla kun seikkailivat. 

Tää on niiiiiin hauska ketju. Se lapsuuden mielikuvitus! Onpa ollut kivoja hetkiä näitä lukiessa. Lapsi ei selvästikään vaadi valmiira leikkejä vaan sitä että itse saa keksiä: poikanukeksi talouspaperirulla, sakset tai naapurin pikkupoika... 😉😉😉