Rahat ei kohta riitä laskuihin
ihan oikeasti, alkaa jo masentaa. Olen laskenut tosi tarkkaan rahani ja pidän mm. excelissä kirjaa kaikista ostoksista. Tulot vaan on niin pienet ettei rahat meinaa riittää, eikä nykyisellä koulutuksella pääse rahakkaampiin hommiin, ja ammattikorkeaan olen hakenut neljästi mutta en vaan pääse.
Autoon uppoaa ihan hirveästi, mutta ilman sitä ei vaan pärjää kun on työt ja lapset (olen yh). Minun on pitänyt jo pari vuotta käydä optikolla ja hankkia uudet lasit, ei vaan ole varaa. Hammaslääkäärille olisi tarve, mutta ei ole varaa käydä yksityisellä, nippanappa saan maksettua kunnallisen maksut, ja kun sinne ei vaan pääse kun jonot on niin pitkät ja tarve ei ole vielä niin akuutti. Minulla on niin huono sänky että herään joka aamu kipujen kanssa, ei vaan ole ollut rahaa ostaa uutta, koska kaikki mitä olen sitä varten saanut säästettyä on lopulta mennyt autoon tai johonkin muuhun akuuttiin. Visaakin joudun välillä näihin vinguttamaan, joten sitäkään pelivaraa ei oikein ole. Lapsista toinen ei harrasta mitään, toisella on melko halpa harrastus, mutta sekin vie n. 100e/kausi. Nyt juuri tuli ekaluokkalaisen kesäkerhosta 200 euron lasku (oli pakko laittaa kerhoon, kun ei pärjää yksin kotona, ja koronan takia meistä vanhemmista kumpikaan ei saanut lomaa kesäkuulle päivääkään).
Toimeentulotukea en saa, koska tulot on nippanappa niiden rajojen yli. Ja kaikki säästökeinot on kyllä jo käytössä, kirpparit sun muut. Muita?
Kommentit (71)
Musta tuntuu, että AP ei huoli mitään ratkaisuja ongelmiinsa. Ketjussa on hyviä vinkkejä. Akuutti hammaslääkärin tarve tehdään hammaslääkärin päivystyksessä ja sinne saa ajan nopeasti. Riippuen käytännöstä mennäänkö vuoronumerolla jonottamaan vai varataanko aika jonka saa viikon kuluessa. Ei ole pakko mennä yksityiselle jos on todella akuuttitarve. Lapset saa koulukyydin jos matka ylittää 3km. Isä voi varmaan osallistua lapsiensa hakemiseen ja tuomiseen vaikka bussilla tai pyytää kyytiä jos ei omaa autoa ole. Ei se ole sinun tehtäväsi järjestää. Lapset on sopeutuvaisia. Vakuutukset kuulostaa todella kalliilta, kilpailuta ja jos kuulut liittoon katso onko liitolla etuna edullisempi (pam tarjoaa muistaakseni 60€/v henkivakuutuksen, en muista yhtiötä). Jos autossa on laina, vakuutukset noin paljon ja vielä korjaillaan lähes tonnilla, kannattaa miettiä auton vaihtoa tai luopumista.
Vierailija kirjoitti:

Eihän noi edes olleet isoja summia.. Auton vakuutukset ja verot siis. Ja kyseessä oli selvästi terveysvakuutus, ei henkivakuutus.

Mun mielestä 370€/kk auton käyttökuluihin ilman korjauksia kuulostaa aika paljolta. 700€ korjaus pitäs tehä ja satasen korjauksia silloin tällöin, eli pyöreästi satanen lisää kun katsastus, renkaat yms ni se on jo n. 450€ autoon ja liikkumiseen kuukaudessa.
Mulla maksais ifillä tapaturma ja sairausvakuutus 38€/kk. Ilman vertailuja uteliaisuuttani katsoin vain.
Mulla ei taas mahdo kohta rahat taskuihin. 50 euron nippuja. Jotain käyttöä pitäisi niille keksiä.
Minkälainen työ/työmatka ap:lla on, että välttämättä tarvitsee auton?
Vierailija kirjoitti:
Ei kannattaisi tehdä kakaroita jos ei pysty pitämään miestään.
😂😂😂😂😂 mahtaa olla paha olo kun viitsii kirjoitella tuollaisia 😂
Vierailija kirjoitti:
Maksimielarit kupataan jo eksältä? ;)
Meinasitko, ettei siittäjä ole elatusvastuussa. Kannattaa aloittaa kasvaminen jossain vaiheessa.
Mitä laskuja tulee? No luetellaas.
Asuntolaina
Remonttilaina (kylpyhuone oli pakko laittaa uusiksi muuton yhteydessä)
Ulosotto (konkurssista johtuva)
Puhelimet
Netti
Jätehuolto
Talovakuutus
Henkilövakuutukset
Kahden auton pakolliset vakuutukset ja kasko
Ajoneuvovero
Autolaina
Päivähoitomaksu
Kiinteistövero
Vesi
Sähkö
Sähkönsiirto
Kuntosalimaksu x 2
Lapsen harrastusmaksu
Katsastukset
Nämä nyt ainakin. Ja meillä ei ole mitään osamaksuja, autoa ja taloa/remppaa lukuunottamatta. Näiden lisäksi tulee tietysti autojen huollot, erilaisia kotiin liittyviä huoltoja (tänä vuonna jouduttiin huollattamaan maalämpöpumppu että saatiin koti lämpimäksi, hinta 700€). Tänä vuonna ollaan jouduttu maksamaan myös äitini hautajaiset ja hautauskulut. Lisäksi minulla menee lääkkeisiin 350€/kk, toki helmikuussa tulee jo lääkekatto täyteen, mutta tammikuussa pitää olla 350€ käteistä lääkkeisiin ja helmikuussa reilut 200€.
Kyllä mäkin muistan miten nuorena sinkkuja ja yksinasuvana 2000€ bruttopalkka tuntui suurelta. Nykyään sama palkka ja tarkkaan saa laskea mihin panostaa.
Olen huomannut tämän jo pidemmän aikaa. Palkka ei millään nouse sitä tahtia mitä kulut ja verot. Jee, liiton korotuksen, buu, palkollinen ekomaksu, pelkästään nuo jo kompensoivat toisensa nolliin. Itse en ole huomannut muuta keinoa kuin vähentää kulutusta jatkuvasti...
aapee. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimeentulotuen minimi elämiseen jäävä raha pakollisten kulujen jälkeen on kahden lapsen yhlle noin 1100-1300e, riippuen lasten iästä. Ap sanoi että heillä jää satanen tuon päälle rahaa, eli VÄHINTÄÄN 1200e. Tämä siis sen jälkeen kun vuokra, sähköt, vedet, ja hoitomaksut on maksettu. Mihin tuo yli tonni menee, jos koko ajan on niin tiukkaa? Ruokaan max 500, puhelin ja netti max 100e, vaatteet, hygienia max 100e. Vielä on ainakin 500e jäljellä - meneekö se kaikki autoon?!
Ruoka ja päivittäistavarat 550e (ja tähän että pääsee saa jo oikeasti laskea). Puhelin x2 ja netti 60e. Auton vakuutukset ja verot 90e/kk. Autopaikka 30e. Autolainan lyhennys 100e (12 erää jäljellä, sit helpottaa ellei auto leviä sitä ennen tai heti sen jälkeen). Lasten vakuutukset 20e. Oma vakuutus 30e (ja tästä pienituloisena todellakin pidän kiinni ja aikalailla ainoa asia millä itseeni satsaan, että pääsen sinne lääkäriin kun tarve, en enää luota kunnalliseen pätkääkään). Bensat maks. 150e. Ollaan jo hups, yli tonnissa. Sit kun siitä aletaan miettimään näitä auton korjauksia ja huoltoja, silmälaseja, lasten vaatteita ja kenkiä, rikkoontuneita pesukoneita, kesäkerhomaksuja ym. niin ymmärtänet varmaan että aika helvetin tiukoille menee jokainen "yllättävä" kulu, kun ei ihan hirveästi pysty tuota puskuriakaan säästämään.
Tervetuloa aikuisuuteen ja vanhemmuuteen. Jos voisin muuttaa johonkin työpaikan lähelle ja elää halvasti niin enköhän olisi jo tehnyt niin... lisäksi ei minulla ole mitään vakipaikkaa eikä takuuta siitä että olen siellä töissä vielä ensi vuonnakin. Lisäksi pitää miettiä lasten koulua ja koulumatkaa, matkaa isän luo yms. juttuja, lapsilla on nyt muutenkin ihan tarpeeksi raskasta elää eroperheessä.
No niin, eli autohan se tosiaan syö sun tulot. Tervetuloa tosiaan aikuisuuteen, jossa joutuu itse vastaamaan valinnoistaan. 500e kuussa autoon minimituloilla on silkkaa typeryyttä, eikä juuri herätä empatiaa kun et "voi mitenkään" muka elää ilman sitä. Laiskuutta se vaan on, ja laiskuus maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Samassa tekstissä yh ja molemmat vanhemmat... Eli elareita tulee ainakin tai aloitus on täysi provo. Yh saa kyllä korotetun lapsilisän ja elarit siihen päälle, kyllä niillä lapset elätää. Jää sitten palkka asumiseen ja bensoihin.
Ihan sellanen kommentti, että eipä noilla lapsilisillä pitkälle pötki, eikä elareillakaan. Juuri laskin, että omat teinini ovat syöneet kevään ja kesän aikana 200 eurolla kuussa (vain kotona), siihen päälle piti taas ostaa tietokone yhdelle ja toiselle autokoulu (17-vuotias ei saa rahaa mistään, kun kesätyöt meni koronan takia, eikä opintotukeakaan kesäkuukausilta makseta). Niin että jihhuu, kyllä todella yh:t hienosti pärjää tuillaan, not. Minulla on normaalistikin pienet tulot, mutta koronan takia kevät meni alle tonnilla kuussa.
Vierailija kirjoitti:
aapee. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimeentulotuen minimi elämiseen jäävä raha pakollisten kulujen jälkeen on kahden lapsen yhlle noin 1100-1300e, riippuen lasten iästä. Ap sanoi että heillä jää satanen tuon päälle rahaa, eli VÄHINTÄÄN 1200e. Tämä siis sen jälkeen kun vuokra, sähköt, vedet, ja hoitomaksut on maksettu. Mihin tuo yli tonni menee, jos koko ajan on niin tiukkaa? Ruokaan max 500, puhelin ja netti max 100e, vaatteet, hygienia max 100e. Vielä on ainakin 500e jäljellä - meneekö se kaikki autoon?!
Ruoka ja päivittäistavarat 550e (ja tähän että pääsee saa jo oikeasti laskea). Puhelin x2 ja netti 60e. Auton vakuutukset ja verot 90e/kk. Autopaikka 30e. Autolainan lyhennys 100e (12 erää jäljellä, sit helpottaa ellei auto leviä sitä ennen tai heti sen jälkeen). Lasten vakuutukset 20e. Oma vakuutus 30e (ja tästä pienituloisena todellakin pidän kiinni ja aikalailla ainoa asia millä itseeni satsaan, että pääsen sinne lääkäriin kun tarve, en enää luota kunnalliseen pätkääkään). Bensat maks. 150e. Ollaan jo hups, yli tonnissa. Sit kun siitä aletaan miettimään näitä auton korjauksia ja huoltoja, silmälaseja, lasten vaatteita ja kenkiä, rikkoontuneita pesukoneita, kesäkerhomaksuja ym. niin ymmärtänet varmaan että aika helvetin tiukoille menee jokainen "yllättävä" kulu, kun ei ihan hirveästi pysty tuota puskuriakaan säästämään.
Tervetuloa aikuisuuteen ja vanhemmuuteen. Jos voisin muuttaa johonkin työpaikan lähelle ja elää halvasti niin enköhän olisi jo tehnyt niin... lisäksi ei minulla ole mitään vakipaikkaa eikä takuuta siitä että olen siellä töissä vielä ensi vuonnakin. Lisäksi pitää miettiä lasten koulua ja koulumatkaa, matkaa isän luo yms. juttuja, lapsilla on nyt muutenkin ihan tarpeeksi raskasta elää eroperheessä.
No niin, eli autohan se tosiaan syö sun tulot. Tervetuloa tosiaan aikuisuuteen, jossa joutuu itse vastaamaan valinnoistaan. 500e kuussa autoon minimituloilla on silkkaa typeryyttä, eikä juuri herätä empatiaa kun et "voi mitenkään" muka elää ilman sitä. Laiskuutta se vaan on, ja laiskuus maksaa.
Aika moni Suomessa tarvitsee sitä autoa. Ja ne jotka venyy jo muutenkin äärimmilleen jaksamisen suhteen (pienituloiset työssäkäyvät yh:t) ei saisi edes rupusta kotteroa pitää ilman paheksuntaa.. niin. Sellainen on meidän yhteiskunta.
Tiedän tunteen. Minulla ei ole koskaan ollut rahaa yli tarpeen. Opiskeluaikana laskin aina senttejä. 7€ viikossa meni aina bussimatkaan vanhemmille perjantaisin ja oli se surullista kun tilillä oli tyyliin 2,10 € 3 päivää ennenkuin opintotuki tuli. Hamstrasin makarooneja ja punalappuisia tuotteita Cittarista.
Nyt olen matalapalkkaisessa työssä ja asun pääkaupunkiseudulla kaksiossa yksin. Rahat riittävät juuri ja juuri joka kuukausi siihen, että saan laskut ajallaan maksettua. Säästöön jää parhaimmillaan ehkä 20€ kuukaudessa, nytkin tilillä on 75,13€ ja sillä pitäisi pärjätä pari viikkoa vielä. Ennen palkanmaksua taitaa vielä olla yksi 30€ lasku maksettavana, joten 45 € olisi käytettävissä 2 viikolle. Varmasti saan sen kyllä riittämään, mutta ei taaskaan jäänyt mitään yli.
Minulla ei ole osamaksulla muuta kuin puhelin. Läppäri on niin vanha ja hidas, että se pitäisi ehkä jossain vaiheessa vaihtaa, mutta se raha on sitten muusta pois. Autoakaan en omista, koska pääsen pyörällä töihin. En tupakoi, välillä juon vähän alkoholia, mutta en käy baareissa. Olen 30 enkä ole 15 vuoteen päässyt edes ulkomaille, jos Ruotsin risteilyä ei lasketa. Ei toivoakaan, että pääsisin kaupunkilomalle vaikka Berliiniin.
Voisihan sitä ilman puhelinta (n. 30€/kk) ja nettiä (n. 30€/kk) varmaan elää, mutta aika minimalistiseksi menisi elämä. En yhtään ihmettele, että ihmiset eivät halua pääkapunkiseudulle. Täällä maksaa itsensä jo tällaisesta 45 neliön kaksiosta kipeäksi. Olenkin miettinyt muuttamista yksiöön tai jos menisi vuokralle kaverin kanssa kimppakämppään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aapee. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimeentulotuen minimi elämiseen jäävä raha pakollisten kulujen jälkeen on kahden lapsen yhlle noin 1100-1300e, riippuen lasten iästä. Ap sanoi että heillä jää satanen tuon päälle rahaa, eli VÄHINTÄÄN 1200e. Tämä siis sen jälkeen kun vuokra, sähköt, vedet, ja hoitomaksut on maksettu. Mihin tuo yli tonni menee, jos koko ajan on niin tiukkaa? Ruokaan max 500, puhelin ja netti max 100e, vaatteet, hygienia max 100e. Vielä on ainakin 500e jäljellä - meneekö se kaikki autoon?!
Ruoka ja päivittäistavarat 550e (ja tähän että pääsee saa jo oikeasti laskea). Puhelin x2 ja netti 60e. Auton vakuutukset ja verot 90e/kk. Autopaikka 30e. Autolainan lyhennys 100e (12 erää jäljellä, sit helpottaa ellei auto leviä sitä ennen tai heti sen jälkeen). Lasten vakuutukset 20e. Oma vakuutus 30e (ja tästä pienituloisena todellakin pidän kiinni ja aikalailla ainoa asia millä itseeni satsaan, että pääsen sinne lääkäriin kun tarve, en enää luota kunnalliseen pätkääkään). Bensat maks. 150e. Ollaan jo hups, yli tonnissa. Sit kun siitä aletaan miettimään näitä auton korjauksia ja huoltoja, silmälaseja, lasten vaatteita ja kenkiä, rikkoontuneita pesukoneita, kesäkerhomaksuja ym. niin ymmärtänet varmaan että aika helvetin tiukoille menee jokainen "yllättävä" kulu, kun ei ihan hirveästi pysty tuota puskuriakaan säästämään.
Tervetuloa aikuisuuteen ja vanhemmuuteen. Jos voisin muuttaa johonkin työpaikan lähelle ja elää halvasti niin enköhän olisi jo tehnyt niin... lisäksi ei minulla ole mitään vakipaikkaa eikä takuuta siitä että olen siellä töissä vielä ensi vuonnakin. Lisäksi pitää miettiä lasten koulua ja koulumatkaa, matkaa isän luo yms. juttuja, lapsilla on nyt muutenkin ihan tarpeeksi raskasta elää eroperheessä.
No niin, eli autohan se tosiaan syö sun tulot. Tervetuloa tosiaan aikuisuuteen, jossa joutuu itse vastaamaan valinnoistaan. 500e kuussa autoon minimituloilla on silkkaa typeryyttä, eikä juuri herätä empatiaa kun et "voi mitenkään" muka elää ilman sitä. Laiskuutta se vaan on, ja laiskuus maksaa.
Aika moni Suomessa tarvitsee sitä autoa. Ja ne jotka venyy jo muutenkin äärimmilleen jaksamisen suhteen (pienituloiset työssäkäyvät yh:t) ei saisi edes rupusta kotteroa pitää ilman paheksuntaa.. niin. Sellainen on meidän yhteiskunta.
Sunko mielestä on siis fiksua käyttää pienistä tuloista lähes puolet autoon, ja sitten itkeä kun ei ole varaa silmälaseihin ja hammaslääkäriin? No, kai meillä on sitten vähän eri prioriteetit...
En jaksanut lukea koko ketjua mutta asunnon ja auton kustannukset kiinnostavat. Itse ajan noin 1500e arvoisella autolla ja asun 400e yksiössä. Ei tulisi mieleenkään muuttaa eteläasuomeen koska asuminen jättäisi minut rahattomaksi. Samoin jos ostaisin esim 10k€ auton.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
aapee. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimeentulotuen minimi elämiseen jäävä raha pakollisten kulujen jälkeen on kahden lapsen yhlle noin 1100-1300e, riippuen lasten iästä. Ap sanoi että heillä jää satanen tuon päälle rahaa, eli VÄHINTÄÄN 1200e. Tämä siis sen jälkeen kun vuokra, sähköt, vedet, ja hoitomaksut on maksettu. Mihin tuo yli tonni menee, jos koko ajan on niin tiukkaa? Ruokaan max 500, puhelin ja netti max 100e, vaatteet, hygienia max 100e. Vielä on ainakin 500e jäljellä - meneekö se kaikki autoon?!
Ruoka ja päivittäistavarat 550e (ja tähän että pääsee saa jo oikeasti laskea). Puhelin x2 ja netti 60e. Auton vakuutukset ja verot 90e/kk. Autopaikka 30e. Autolainan lyhennys 100e (12 erää jäljellä, sit helpottaa ellei auto leviä sitä ennen tai heti sen jälkeen). Lasten vakuutukset 20e. Oma vakuutus 30e (ja tästä pienituloisena todellakin pidän kiinni ja aikalailla ainoa asia millä itseeni satsaan, että pääsen sinne lääkäriin kun tarve, en enää luota kunnalliseen pätkääkään). Bensat maks. 150e. Ollaan jo hups, yli tonnissa. Sit kun siitä aletaan miettimään näitä auton korjauksia ja huoltoja, silmälaseja, lasten vaatteita ja kenkiä, rikkoontuneita pesukoneita, kesäkerhomaksuja ym. niin ymmärtänet varmaan että aika helvetin tiukoille menee jokainen "yllättävä" kulu, kun ei ihan hirveästi pysty tuota puskuriakaan säästämään.
Tervetuloa aikuisuuteen ja vanhemmuuteen. Jos voisin muuttaa johonkin työpaikan lähelle ja elää halvasti niin enköhän olisi jo tehnyt niin... lisäksi ei minulla ole mitään vakipaikkaa eikä takuuta siitä että olen siellä töissä vielä ensi vuonnakin. Lisäksi pitää miettiä lasten koulua ja koulumatkaa, matkaa isän luo yms. juttuja, lapsilla on nyt muutenkin ihan tarpeeksi raskasta elää eroperheessä.
No niin, eli autohan se tosiaan syö sun tulot. Tervetuloa tosiaan aikuisuuteen, jossa joutuu itse vastaamaan valinnoistaan. 500e kuussa autoon minimituloilla on silkkaa typeryyttä, eikä juuri herätä empatiaa kun et "voi mitenkään" muka elää ilman sitä. Laiskuutta se vaan on, ja laiskuus maksaa.
Aika moni Suomessa tarvitsee sitä autoa. Ja ne jotka venyy jo muutenkin äärimmilleen jaksamisen suhteen (pienituloiset työssäkäyvät yh:t) ei saisi edes rupusta kotteroa pitää ilman paheksuntaa.. niin. Sellainen on meidän yhteiskunta.
Sunko mielestä on siis fiksua käyttää pienistä tuloista lähes puolet autoon, ja sitten itkeä kun ei ole varaa silmälaseihin ja hammaslääkäriin? No, kai meillä on sitten vähän eri prioriteetit...
No jätänkö menemättä töihin? Ja minun tuloista ei mene puolta autoon, en tiedä mitä olet laskenut.
Tiedän pienituloisena että hammaslääkäriin saa maksuaikaa kun vain etukäteen puhelimessa kysyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma ettet saa toimeentulotukea? Kahden lapsen yksinhuoltajaperheen minimiraja on noin 2000€ netto (riippuen vuokran suuruudesta, terveydenhoiyomenoista ym), jos tulot, tuet ja lapsilisät yhteenlaskettuna jää tämän alle niin erotuksen saa toimeentulotukena. Laske vaika itse toimeentulotuen laskurilla. Kyllähän tuolla pitäisi aikuinen ja kaksi lasta pärjätä?
Olen. Saan juuri joku 100e sen rajan yli. Alleviivaan nyt vielä että kyllä me PÄRJÄÄMME, niin että emme nälkään kuole. Mutta esim. ne terveydenhoitokulut joudun maksamaan itse, ja silmälasit. Toimeentuloasiakas saisi nämä maksusitoumuksella. Tai kun pyykkikone hajosi, jouduin maksamaan sen itse.
Ja kun siitä autosta hajoaa joku, menot lasketaan lähes aina satasissa, ei kympeissä. Juuri nyt on 700 euron remontit siihen taas odottamassa. Eikä se kaupunkiin muutto hirveästi ratkaise asiaa, kun vuokrat on siellä niin kalliita.
Ihan samalla tavalla saat ne terveysmenot ja silmälasit toimeentulotuesta kuin kuka tahansa muukin, jos toimeentulotuen piiriin kuuluvat menot ylittävät tulosi. Yksityisiä lääkäreitä ei tietysti korvaa kenellekään, myöskään niitä hammaslääkäreitä, vaan nämä on hoidettava kunnallisella.