Onko sinua pidetty nälässä lapsena?

Kuulostaa pa-hal-ta. Jos miettii vaikkapa Maslow'n tarvehierarkiaa ja perustarpeiden tyydyttämistä ensimmäiseksi, niin miten mahtaa käydä pyramidin huipulla olevien tarpeiden semmosessa huushollissa, jossa ei edes ruokaa saa? Voiko lapsi kasvaa täyspäiseksi aikuiseksi?

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 14:30"]

Oliko tavanomaista vai rangaistusluonteista toimintaa? Minkälaiset jäljet se jätti? Millainen oli perheesi?

Eräässä taloudessa äidin uusi mies - äidin suostumuksella - kielsi vaimonsa kasvuikäisiä lapsia syömästä klo 16 jälkeen. Lapset joutuivat olemaan huoneessaan aamuun asti. Aamupalaa ei tarjottu, seuraava ateria oli koulun lounas. Miltä kuulostaa?

Toinen noista aikoinaan nälästä kärsineistä lapsista on nykyään vaimoni. Asia tuntuu vaikuttavan 30 vuoden päästäkin monella eri tavalla, eikä pelkästään syömiseen liittyvissä asioissa. Vaimo ei halua puhua lapsuusajoistaan, mutta minä kyllä haluaisin selvittää tiettyjä taustavaikuttajia, jotta ymmärtäisin häntä paremmin. Mitä tehdä?

[/quote]

Meillä on ollut vähän samantapaista. Yksi syy siihen, ettei saanut tarpeeksi ruokaa, oli se, että olin "liian lihava". Olen aina ollut normaalipainoinen, joskus alipainoinenkin. Vanhemmat haukkuivat minua läskiksi ja moittivat syömisestä.

Tuntui, ettei olisi saanut olla olemassakaan. Olin syömättä ja nolostelin kaikkea syömistäni. Joskus söin salaa, kun oli niin kova nälkä. Joskus jäin kiinni ja vanhemmat pilkkasivat. Varma keino hankkia syömishäiriöitä yms. pitkälle aikuisuuteen.

Toisaalta taas välillä oli pakko syödä kaikki ruoka lautaselta. Söin, vaikka inhosin sitä ja melkein oksensin. Sitten seuraavaan ateriaan saattoi mennä monia tunteja. Koskaan ei syöty 3 - 4 tunnin välein, paljon harvemmin. Nälkä oli, mutta aterialla ruoka ei enää maistunut enkä usein pitänyt siitä. Söin usein väkisin.

Muitakin ongelmia oli. Pääasiassa juuri tuo pilkka ja moittiminen. Vanhempiani en nykyisin tapaa. Olen koko ikäni ollut hoikka ja se on minulle tärkeää edelleen. Muuten en kelpaa, jos näinkään.

Jälkeenpäin ajatellen kyllä, mutta ei tahallaan. Meillä saattoi päivän ainoa ruoka olla mannavelli. Lapsena pidin normaalina, että terveydenhoitaja käy kotona, mutta taisi toimittaa sossun virkaa 60-luvulla...äidilläni oli vanhemmuus vähän hukassa. Kerran minut laitettiin 7-vuotiaana kerhon retkelle ilman eväitä, mutta sain markan jätskirahaa. Äitini oli avioton lapsi ja mummonsa kasvattama, isä taas perheensä nuorin iltatähti. Henkisesti hyvät vanhemmat, mutta fyysinen huolenpito huonoa. 

Onko ap:n puoliso ns. tavallinen kaikesta huolimatta vai ehkä mt-ongelmainen?
Kiinnostais tietää, olen nimittäin törmännyt samankaltaiseen tapaukseen, jossa äiti ja isäpuoli laiminlöivät rankasti lasten ruokahuollon.

On pidetty. Isäni puoliso, jonka kanssa siis asuimme ei antanut meidän lasten syödä. Kotona sai syödä vain aamupalan jos oli noussut tiettyyn kellon aikaan mennessä sekä yhden lämpimän aterian kun tuli koulusta. Välipaloja tai iltapaloja ei saanut. Mielivaltaisesti häni kielsi usei myös sen yhden ateriankin jos häntä sattui ärsyttämään. Oli päiviä kun siskoni kanssa ei saatu ruokaa ollenkaan. Onneksi oli ystäviä joiden luona toisinaan söimme sekä isovanhemmat, jotka kylläkin asuivat satojen kilometrien päässä. Koko lapsuus ja nuoruus on mennyt aika sumussa, koulu meni huonosti ja koko ajan oli heikko ja nuutunut olo. Ahmimiseen ja lihomiseen johti tämä nälässä pito kun vihdoinkin pääsi pois "kotoa". Noin kymmenen vuotta meni kun suhteeni ruokaan normalisoitui ja nyt olen myös hoikassa kunnossa.

Ikävuosina 16-19v kun asuin äitini perheen kanssa oli nälkäkin vieraana. Siellä kun rahat laitettiin aina ensin alkoliin ja ruokaa ostettiin jos rahaa jäi.

Hassua että mullakin on ollut äitipuoli joka natisi syömisistä, tosin ei omille lapsillensa.
Opin aika pian koulun jälkeen keittämään kahvia termariin omaan huoneeseeni ja ottamaan eväät myös.

Ehkä ei tarkoituksella pidetty nälässä, mutta ruokaa ei tarjottu meille lapsille pikkulapsi-ajan jälkeen. Vanhemmat söivät varmaan töissä, kotona ei ollut ruokaa aina. Syötiin veljen kanssa pakastemarjoja, muroja, paistettiin vohveleita, pikanuudelit tuli jossain vaiheessa kauppoihin ja niitä sai lapsikin rahoillaan edullisesti ostettua.

En ollut muistanut koko asiaa ennenkuin mulla oli omat lapset. Piti oikein soittaa veljelle että reistaako mulla muisti vai oliko todella niin että meille ei annettu ruokaa. Traumoja sinänsä ei ole jäänyt tästä asiasta, mutta olen sitä mieltä ettei meidän asten olemassaolo pysynyt meidän vanhemmilla mielessä, ja se tuntuu surulliselta.

Mun serkkujen äitipuoli ei oikein diggaillu miehensä ed. liiton lapsia. Se hoiti ruokajutut, kun ukkonsa paino pitkää päivää, eli ei hoitanu. Sitku tää muija sai omia lapsia, se anto niille herkkuja ja nää vanhemmat lapset joutu näpisteleen ruokaa. Näin mä kuulin ja olihan ne jäbät aika kuikeloita siihen aikaan. Kun ne joskus kävi meillä, ne söi niinku sudet. Äiti joskus yritti puuttua niiden kotioloihin, mutta sen veli (eli näiden nälkästen isä), ei uskonu, et sen ihana vaimo oli täys mulkku sen vanhemmille pojille.

[quote author="Vierailija" time="03.06.2013 klo 19:59"]On pidetty. Isäni puoliso, jonka kanssa siis asuimme ei antanut meidän lasten syödä. Kotona sai syödä vain aamupalan jos oli noussut tiettyyn kellon aikaan mennessä sekä yhden lämpimän aterian kun tuli koulusta. Välipaloja tai iltapaloja ei saanut. Mielivaltaisesti häni kielsi usei myös sen yhden ateriankin jos häntä sattui ärsyttämään. Oli päiviä kun siskoni kanssa ei saatu ruokaa ollenkaan. Onneksi oli ystäviä joiden luona toisinaan söimme sekä isovanhemmat, jotka kylläkin asuivat satojen kilometrien päässä. Koko lapsuus ja nuoruus on mennyt aika sumussa, koulu meni huonosti ja koko ajan oli heikko ja nuutunut olo. Ahmimiseen ja lihomiseen johti tämä nälässä pito kun vihdoinkin pääsi pois "kotoa". Noin kymmenen vuotta meni kun suhteeni ruokaan normalisoitui ja nyt olen myös hoikassa kunnossa.[/quote]

Eipä yllätä, että nämä esimerkit ovat pääasiassa uusperheissä.

Enemmän kiinnostais tietää, onko/oliko sen _äiti_ mt-kamaa, kun anto lapsensa riutua nälässä jonkun ääliön ukon käskystä. Ei voi olla molemmat airot vedessä semmonen ämmä.

[quote author="Vierailija" time="03.06.2013 klo 19:42"]Onko ap:n puoliso ns. tavallinen kaikesta huolimatta vai ehkä mt-ongelmainen?
Kiinnostais tietää, olen nimittäin törmännyt samankaltaiseen tapaukseen, jossa äiti ja isäpuoli laiminlöivät rankasti lasten ruokahuollon.[/quote]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 00:47"]

Meillä on ollut vähän samantapaista. Yksi syy siihen, ettei saanut tarpeeksi ruokaa, oli se, että olin "liian lihava". Olen aina ollut normaalipainoinen, joskus alipainoinenkin. Vanhemmat haukkuivat minua läskiksi ja moittivat syömisestä.

Tuntui, ettei olisi saanut olla olemassakaan. Olin syömättä ja nolostelin kaikkea syömistäni. Joskus söin salaa, kun oli niin kova nälkä. Joskus jäin kiinni ja vanhemmat pilkkasivat. Varma keino hankkia syömishäiriöitä yms. pitkälle aikuisuuteen.

Toisaalta taas välillä oli pakko syödä kaikki ruoka lautaselta. Söin, vaikka inhosin sitä ja melkein oksensin. Sitten seuraavaan ateriaan saattoi mennä monia tunteja. Koskaan ei syöty 3 - 4 tunnin välein, paljon harvemmin. Nälkä oli, mutta aterialla ruoka ei enää maistunut enkä usein pitänyt siitä. Söin usein väkisin.

Muitakin ongelmia oli. Pääasiassa juuri tuo pilkka ja moittiminen. Vanhempiani en nykyisin tapaa. Olen koko ikäni ollut hoikka ja se on minulle tärkeää edelleen. Muuten en kelpaa, jos näinkään.

[/quote]

Kuin omasta elämästäni. Koko ajan vahdattiin että ei saa ottaa kuin korkeintaan kolme lihapullaa. Ne lihottaa, olet liian lihava. Olin sitten kotona tai kylässä. Siis vaikka olisimme olleet kylässä kyläpaikassa kovaan ääneen kommentointia että et kyllä ota kuin yhtä lajia tarjottavaa. Ja jokaiselle pöydässä olijalle piti kommentoida varmuuden vuoksi vielä erikseen jokaiselle että ei tuo voi syödä kun se on niin lihava. Ja en muuten ollut tosiaankaan oikeasti lihava, ehkä vähän pyöreä. No olenkin sitten koko ikäni tasapainoillut ruoan kanssa. Muistan kyllä että minulla oli oikeasti tosi usein nälkä.

[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 15:20"]

Muistan 90-luvun laman ja sen ettei aina ollut rahaa ruokaa. Asia mistä ei pysty puhumaan kenellekkään.

[/quote]

Minulla sama homma. Tahallaan ei pidetty nälässä mutta juuri laman aikaan ei yksinkertaisesti aina ollut rahaa ruokaan tai sitä oli aivan liian vähän. Kyllähän se jälkensä jätti mutta en sitä traumaksi sanoisi.

Karua lukea, kuinka paljon murhetta tuottaa niinkin yksinkertainen perusasia kuin syöminen. Kyllä mullekin muistuu mieleen tosi monta pientä juttua, jotka liittyvät painonhallintaan jo ala-asteiässä. En kuitenkaan joutunut kärsimään nälkää tms. vaikka toisinaan äiti vihjailikin makeansyönnistä ja liikunnanpuutteesta. Yhä mietin, että olen huonompi näin lihavana kuin laihempina kausina. Suhteeni ruokaan tai kehonkuvaani ei ole aivan mutkaton. En osaa kuvitella, mitä olisikaan tapahtunut, jos olisin joutunut olemaan nälässä ja "vankilassa", kuten ap:n kuvauksessa on ollut. Kammottavaa!

Muistan 90-luvun laman ja sen ettei aina ollut rahaa ruokaa. Asia mistä ei pysty puhumaan kenellekkään.

[quote author="Vierailija" time="03.06.2013 klo 23:54"] [quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 15:20"]

Muistan 90-luvun laman ja sen ettei aina ollut rahaa ruokaa. Asia mistä ei pysty puhumaan kenellekkään.

[/quote] Minulla sama homma. Tahallaan ei pidetty nälässä mutta juuri laman aikaan ei yksinkertaisesti aina ollut rahaa ruokaan tai sitä oli aivan liian vähän. Kyllähän se jälkensä jätti mutta en sitä traumaksi sanoisi.[/quote]

Eikö sillon saanu sossusta jotain ruokakuponkeja? Tai leipäjonosta, srk:lta, jostain?

Mielestäni sun pitää kyllä kysellä vaimosi lapsuus ihan selväksi asti. Parantaa parisuhdettanne, jos ymmärrät, mistä vaimo on kärsinyt ja ymmärrät sitä, miten se hänessä vaikuttaa.

Tyttären perheessä isäpuoli määrää, lapsi edellisestä suhteesta ei saa mitään,nuudelia ruuaksi. Sossut ei tajua.

Tuohan ei ole pelkkää "nälässä pitämistä", vaan rankkaa pahoinpitelyä. 19 tuntia vuorokaudesta lapsi syömättä?

Luulisi jo koulunkin puuttuneen tuohon. Lapsenhan täytyy olla sairaalloisen laiha tuolla metodilla, veto veks täysin aamutunteinta ja varmaan liittyy muutakin huonoa kotioloihin, jos lasta noin rääkätään. 

Oletko varma, ettei nainen laita omiaan?

Vierailija kirjoitti:

Siis viesti on se, ettei näistä asioista sovi puhua edes kaikkein lähimmän kanssa??

Sopii puhua, jos siihen on valmis. Parisuhde ei ole terapiasuhde, ja tuollainen olisi hyvä käsitellä ensin ammattilaisen kanssa.

Saanollarauhassa kirjoitti:

Tyttären perheessä isäpuoli määrää, lapsi edellisestä suhteesta ei saa mitään,nuudelia ruuaksi. Sossut ei tajua.

Onko sinulla mahdollisuus pitää huolta lapsesta, ottaa usein vierailulle tms.?