vauva ei anna hetken rauhaa
Meillä on kuukauden ikäinen vauva, joka on päivällä jatkuvasti tyytymätön. Tyytymättömyys ei ole pientä kitinää vaan yltyy hetkessä huudoksi. Syödä pitäisi koko ajan. Siis ei esim.tunnin välein mikä sekin on usein vaan aivan jatkuvasti, aamusta myöhäiseen iltaan. Yöllä on onneksi sitten parin tunnin taukoja. Mutta yösyötötkin on pitkiä; vähintään tunnin ja yleensä pidempään. Jos lasken hänet hetkeksikään rinnalta pois, niin alkaa suora huuto, mihin ei auta syli, tutti (ei huoli), vaunuissa hyssyttely, asennonvaihto, silittely tms.
Tämä on tosi raskasta. Itse en ehdi syödä, käydä vessassa tai mitään muutakaan. Pakkohan se on välillä irrottautua pariksi minuutiksi, mutta sen ajan vauva itkee huutoitkua ja se tuntuu pahalta. Vaikka olisi kyse siis parista minuutista. Rinnalle rauhoittuu heti, mutta on se syöminen sellaista temppuilua silti. Välillä sylkee pois ja sitten taas vaatii lisää. En voi siis samalla esim. lukea, koska vähän väliä tarvitsee korjata asentoa. Neuvolan mukaan kaikki tämä on ihan normaalia ja imettää pitää lapsentahtisesti. Miten voi olla? Tiedän, että äidinmaito sulaa nopeasti, mutta eihän nyt kaiken aikaa voi syödä. Ja onko se lapsen etu, että äiti on ihan loppu. Korvikettakin kokeiltiin välillä, mutta samaa showta se oli ja siihen päälle vielä pullojen lämmitykset ja puhdistukset.
Tätä on siis ollut alusta asti joka päivä. Mitähän tiheän imun kausi tulee meillä tarkoittamaan, jääkö sitten yöunetkin pois... Unen määrä on toinen ihmetyttävä asia. Vauvamme nukkuu parhaat unet alkuyöstä eli 2-3h. Loppuyöstä unet korkeintaan tunnin pituisia ja päivällä 10 min pätkiä, jotka nekin usein vain sylissä eli en ehdi silloinkaan tekemään mitään. Näitä päiväuniakin hän nukkuu harvoin. Sitten ehkä kerran viikossa nukkuu puoli päivää. Tuntuu siis että väsymys vaivaa, mutta hän ei vaan nuku. Kun huomaan, että hänellä silmät luupattaaa ja hän haukottelee, vien hänet makuuhuoneeseen (missä on siis pimeää ja hiljaista) ja imetän sängyssä. Nukahtaminen saattaa silti viedä jopa 4h! Luulisi että näin pieni kaipaisi enemmän unta. Neuvolan mukaan tämä vähäunisuuskin on normaalia. Olisin itsekin sitä mieltä, jos vauva olisi edes joskus tyytyväinen pitempään kuin minuutin.
Mies auttaa minkä pystyy, mutta on tämä silti jotenkin ylivoimaista. Ei ole kiva käydä vaunulenkeilläkään, kun vauva vain huutaa vaunuissa. Saati että lähtisin mihinkään muuallekaan.
Vauva on tietenkin rakas ja lyhyt aikahan tämä on pitkällä aikavälillä, mutta se ei lohduta nyt yhtään.
Kommentit (34)
Voi olla, ettei oikeasti haluaisi syödä, mutta tissin imeminen lohduttaa vatsavaivoissa. Meillä auttoi se, kun pidin vauvaa kantoliinassa pystyasennossa. Ja päiväuniakin nukkui turvakaukalossa. Tuon ikäisellä vauvalla on helposti vatsavaivoja, ns. kolmen kuukauden koliikki.
Voi olla, ettei oikeasti haluaisi syödä, mutta tissin imeminen lohduttaa vatsavaivoissa. Meillä auttoi se, kun pidin vauvaa kantoliinassa pystyasennossa. Ja päiväuniakin nukkui turvakaukalossa. Tuon ikäisellä vauvalla on helposti vatsavaivoja, ns. kolmen kuukauden koliikki.
Kuulostaa aivan normaalilta, vaativaluonteisemmalta vauvalta.
Vauvalla ei ehkä ole vain nälkä, vaan hän on myös läheisyydenkipeä. Tissi auttaa kumpaankin :)
Kuulostaa tosi raskaalta. Pystytkö nukkumaan vaikka vauva on rinnalla? Yrittäisin pyytää neuvolasta lisää apua, lääkärin tutkimuksia tms., koska minustakaan ei kuulosta normaalilta että mikään muu ei tyynnytä kuin rinta, eikä vauva ole hetkeäkään rauhassa muuten. Joskus vauva voi mahavaivojen takia vaikka olla itkuinen, haluaa rintaa, mutta se maito ei sitten välttämättä autakaan. Tietysti mikä vain muukin kipu voi vaikuttaa niin, että vauva haluaa koko ajan lohtua rinnasta. Onko lapsella muita oireita?
Oletko kokeillut tuttia ? Jos oppisi sitä lutkuttamaan... Jos ylensyö niin vatsanpurut vaivaavat ja sitten siihen kipuun syö lisää ja lisää.. pulautteleeko paljon ?
Oletko varma että oma maitosi riittää ? jos kokeilistte sitä korviketta muutaman päivän ja huomaisitte että väheneekö se syöminen kun huomaa että sitä saakin kerralla enemmän. Ja pullosta se syö muutamassa minuutissa sen määrän mitä joudut tissittämään tunnin.. joten omaa aikaa jäisi näinkin enemmän.
Mä en ole imetysvastainen ja olen itse osa-imettänyt molempia lapsiani ensimmäiset 3kk ja sen jälkeen ollaan oltu pelkstään korvikkeella. Tämä on sopinut minulle. ..
Ymmärrän niin turhautumisesi, meidän muksu oli samanlainen 1-2kk iässä. Muistan edelleen elävästi fiiliksen, vaikka kyseinen vauva menee nyt jo eskariin. Jos yhtään lohduttaa, niin toi oli ainakin meillä suht lyhyt vaihe, max kuukauden kesti ja kuulemma aika yleistä. Yritä nyt vaan ajatella, et jaksat tota menoa pari viikkoa vielä, niin sit helpottaa. Siihen asti sitkittelet kotona tissitakiainen sylissä ja katselet vaikka telkkaria. Tsemppiä! :)
Meillä myös todella läheisyyden haluinen pari viikkoa vanha vauva. Nukkuu kyllä vaunuissa ja istuimessa ym. Mutta varsinkin iltaisin pitää olla aivan lähellä ja tissillä kun ei tuttuun suostu kun vain harvoin välillä sitten tulee paha olo kun syö liikaa... Nyt pitäisi hankkia kantoliina :) meillä on myös auttanut makupussiin nukuttaminen ja kapalointi!
Onko kyseessä poika..? Pojathan ovat tunnetusti tissiriippuvaisempia kuin tytöt.
Ap
Kiitos vastauksista!
Pulauttelua on pieniä määriä useamman kerran päivässä. Maha ei mielestäni vaivaa, koska ne itkut tunnistan ja ne loppuu "kertapieraisulla". Näitä ehkä pari kertaa päivässä, ei enempää. Muitakaan oireita en havaitse. Koliikkikin tuntuu kaukaa haetulta, koska eikös ne vauvat huuda vaikka tekisit mitä? Meillä siis hiljaisuus laskeutuu rinnalle pääsyn myötä.
Painoa pojalle tulee tosi hyvin eli maitoa pitäisi tulla riittävästi. Imettäessä teen yleensä niin, että aluksi olen takakenossa, jotta maito ei suihkua ja sitten lopuksi kumartuneena, jotta saa loput paremmin. Tuttiin olen puristanut maitoa, mutta ei mene huijaus läpi :-) Korviketta en haluaisi enää antaa, koska silloin mahanpuruja oli selkeästi enemmän kupla-stopista huolimatta.
Parin viikon päästä on neuvolalääkäri ja aion kysyä hänen mielipidettään. Siihen asti täytyy vain kestää tuota pientä käskyttäjää ja toivoa, että hänellä on kaikki hyvin ja tosiaan vain läheisyyttä kaipaa.
[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 10:02"]
Tuon ikäisellä vauvalla on helposti vatsavaivoja, ns. kolmen kuukauden koliikki.
[/quote]
Totta, että tuon ikäisellä on helposti vatsavaivoja. Mutta ei tuo ole mikään tyypillinen kolmen kuukauden koliikki. Vauva vaikuttaa todella vaativalta. Siihen vaativuuteen saattaa olla jokin syy (vaiva). Tai sitten ei ole mitään syytä, jotkut vain ovat vauvasta asti vaativia ja läheisyydenkaipuisia.
Oletko tupakoinut imetysaikana?
Tuo on ihan pöyristyttävää tyhmyyttä että pojat on useammin rinnalla kuin tytöt.
Kapalointia minäkin suorittelen. Ja vyöhyketerapia voisi auttaa, ainakin helpottaa.
Vaikka vauva on "huutanut" jo syntymästään niin silti kannattaa kokeilla todella pitkään röyhtäyttymisiä ja maitohappoja. Joko vitamiinit on vaihdettu vatsaystävällisempään?
Onko imuasentoa ja imetystapaa kukaan tarkistanut? Lapsi saattaa syödä liian nopeaan tulevaa maitoa. Söisi siis rauhallisempaan tahtiin ja tavallaan maitoa tulee liian hyvin joka sitten auttaa ilman kulkuun vatsaan. Cuplatonkin helpottaa tässä.
Vesikylvyt voi auttaa. Tai onnistuuko lapsen pitäminen sylissä mahallaan (että pää on hyvin) myös vatsajumppa auttaa: siinä lapsi on selällään joko vaikka sängyllä edessäsi tai voit mennä itse selällesi vaikka sohvalle ja nostaa jalat koukkuun ja laita lapsi nojaavaan asentoon jalkojesi syliin, olette siis vastakkain.
Nosta hellästi mutta NAPAKASTI vauvan jalkoja vatsaansa kohti (muista että oli tässä sykkyrässä kohdussasikin niin se on ihan "normaali asento". Pidä siinä hetki ja löysää jalat, toista tätä. Me on "pumpattu" lapsilta ilmaa näin mahasta. Täytyy olla skarppi ettei sylissä makaava lapsi pääse heilahtamaan lattialle.
Joillain lapsilla on iso imun tarve. Se ei tarkoita että olisi nälkä. Eikä se tarkoita että lapsi imee kokoajan niin että rinnasta tulee maitoa! Meillä on ollut kaksi lasta neljästä joilla oli iso imuntarve. Yhdelle laitoksella annettiin tutti ihan huutavasta tarpeestakin koska lapsi häiritsi muitakin. Ja toisella melkein samalla asteella huuto muttei tuttia huolinut koskaan. Se meni kyllä ohi. ;)
Kannattaa ottaa omaa aikaa ja joko lähteä vaikka rannalle hetkeksi nauttimaan auringosta tai nukkua torkut kun joku reippailee vaunulenkillä puolestasi. Pyydä lapsen kummeja, ystäviäsi, mummoja ulkoiluttamaan huutavaa lasta vähäksi ajaksi. Nyt tätejä kannattaa kysyä, apua voisi tulla monesta suunnasta.
Mutta siitä imetyksestä: kenenkään vauva ei vaan pysty nälkäänsä vetämään jatkuvasti ruokaa pullosta tai rinnasta yhtäsoittoa. Joskus näkä vaan loppuu, ei sinun lapsi ole kahta kuukautta vaan pelkästään syönyt.
Lapsi saattaa tahtoa syliin ja ottaa rinnan/pullon koska siitä voi siemaista vaikka 10 minuutin välein. Muuten pitää rintaa suussa ja se tuo jotain lohtua tai helpottaa säryssä jota vaikka mahakipu ilmoineen tuo. Mutta jos vatsaan pakkautuu jatkuvasti maitoa vanhan päälle ja ilmaa sen mukana niin ei se tilanne oikeasti helpotu vaan se jatkuu. Meillä tälläinen kovaa huutava rauhoittui muutaman kuukauden ikäisenä kun me molemmat alettiin löytämään hyvä ruoka-asento, rinnasta tuli sopivasti maitoa (liiallinen rinnalla oleminen tuottaa maitoakin jatkuvasti enempi ja maitoa tuleekin taas enempi). Itse aloin luovuttamaan maitoja myös pois, se onnistuu jos et käytä lääkityksiä etkä polta tai juo.
Kantoreppu tai -liina on kokeilemisen arvoinen. Vauva tarvitsee paljon läheisyyttä, hän toimii eri logiikalla kuin vanhempi.
Jos korvike pahentaa vaivoja, niin voisiko olla maitoallergiaa. Korvikehan on maitoa. Äidinmaidostakin saa allergiaoireita, jos äiti käyttää maitotuotteita. Kokeile pari päivää täysin maidotonta ruokavaliota itsellesi, ei maitoa, juustoja, voita, maitoproteiinipitoisia margariineja, ym.
Mulla on kolmikuinen ja ihan samanlaista oli vielä kuukausi sitten! Nyt tilanne on muuten samanlainen, mutta vauva nukkuu yöt tosi hyvin, ehkä kertasyötöllä. Kannatan perhepetiä, itse opin nukkumaan vauvan syödessä kylkiasennossa kun söi yöllä useammin ja pitkään.
Edelleen vauva tarvitsee ihan koko ajan viihdytystä, mutta tissiaika on jonkin verran lyhentynyt. Eli loppuaika ulkoilua, leikkiä, kanniskelua... Silloin on tyytyväinen, muuten on jatkuvaa kitinää. Tissillä ollessa se selvästi viihdyttää itseään, torkahtaa välillä, heti herää jos nostaa pois jne.
Tsemppiä, ehkä meillä on vaan hiukan vaativammat vauvat.
Maitoa tulee suihkuna jos on tullakseen. Mikä tuo etukeno/takakeno juttu on?
Maitoa tulee paljon jos rintaa imee paljon. Itse olen imettänyt etumaitoja pois, imettänyt lapsen ja loput vielä pumpannut luovutukseen kun lapsi lopetti syömisen.
Lapsi voi olla rinnallasi koska siinä on hyvä olla, ei hän silti siinä syö vaikka näyttää lutkuttavan. Ihan sama se on tutinkin kanssa, siitä ei tule mitään mutta lapsi imee sopivasti. Kun lapsi syö niin näet ja kuulet imemisen. Varsinkin jos lapsi on aidosti imemässä niin maitontuotantosi luulisi kukoistavan! Tuossa ei joku summaa. Jos pumppaisit välillä niin maitoa tulisi enempi, veikkaan että tuossa on jotain fuskua. Mutta hyvä kun lapsi kasvaa.
Vauva voi ottaa väärän imuotteen rinnasta jolloin nännipiha ei ole oikein suussa ja sinne menee ilmaa samalla. Lapsen kitalaessa saakka kuuluu olla nänni, silloin ilmaa ei mene mukana.
Jos kyse olisi minun vauvasta lopettaisin d-tipat ja kokeilisin niitä seur kerran 3 kuukautisena. Niin tein omalleni. Jos ei tulisi mitään muutosta veisin homeopaatille katsotuttamaan onko synnytyksessä tullut vauvalle pinne esim.niskaan.
Joku joskus sanoi, että ekat 6 viikkoa on yhtä tihean imun kautta. Musta ihan osuvaa. Itsellä neljä lasta, ja vanhin (ja nuorinkin jossain määrin) oli juuri tuollainen, että oli _aina_ rinnalla. Ei rauhoittunut muualla, kuin rinnalla tai sitten pystyasennossa sylissä. Tarvitsi paljon lämpöä ja läheisyyttä. Vatsakin vähän vaivasi. Kehittelin sitten kaikenlaisia puoli-istuvia asentoja, joissa nukkua, kun vauva on vatsa vatsaa vasten. Nyt harmittelen, etten silloin tajunnut kantoliinaa kokeilla, kun vaunuttelusta ei tullut mitään, kun vauva vaan huusi.
Rankkaahan se oli, mutta helpotti sitten aikanaan. Muistelen, että esikoisen ollessa 4kk ajattelin ensimmäisen kerran, että eihän tää enää niin hurjaa olekaan. Tsemppiä! Koita nukkua vauva rinnalla, kainalossa, vatsan päällä jne.
Vinkki vielä imetykseen, jos joudut koko ajan asentoa korjailemaan, niin onhan sulla imetystyyny tai vastaava? Mulla on doomoo-merkkinen, jossa on hienoa rouhetta sisällä eli muotoutuu vauvan kehon mukaan. Sen käyttöönoton jälkeen ei ole tarvinnut niin korjailla asentoa (muita tyynymalleja oon kokeillyt - ei tuntuneet yhtä hyvältä).
Nimittäin jotain tekemistä imetysmaratoneille pitää olla ettei pää leviä, itse katsoin televisiota, sarjoja ja parhaillaan olen netissä, tuossahan se nukkuu imetystyynyn päällä samalla, taisi taas tarvita imut vaan nukahtamiseen :) Voi minua onnellista yhden lapsen äitiä, kun kerkiän istua netissä vauva sylissä!
t 16
Meillä oli samanlaista... Lapsi on nyt vuoden ikäinen ja elämä on nyt niiiin paljon helpompaa vaikka monet kaverit sanovat että 1 vuotiaan kanssa on paljon rankempaa kuin vauvan. Ei kyllä pidä paikkaansa. Minusta se vauva-aika oli niin kauheaa, että en varmaan sen takia toista lasta haluakaan...
Voi olla, ettei oikeasti haluaisi syödä, mutta tissin imeminen lohduttaa vatsavaivoissa. Meillä auttoi se, kun pidin vauvaa kantoliinassa pystyasennossa. Ja päiväuniakin nukkui turvakaukalossa. Tuon ikäisellä vauvalla on helposti vatsavaivoja, ns. kolmen kuukauden koliikki.