Kummeiksi väärät valinnat

Kun on oma perhe ja monta kummilasta, ei heidän kanssaan ehdi viettää erityistä aikaa. Oma aika menee omien lasten kanssa puuhatessa. Kummilapset saavat synttäri- ja joululahjat ja käyn kylässä / kutsun meille kylään. Omien lasten kummeilla on sama.

Meillä kanssa yhdet kummit jotenkin häivyttäneet itsensä meidän elämästä. En tiedä, miksi. Kolme lasta on ja muiden kummien kanssa suhteet jatkuneet ihan normaalisti. Nyt pitäisi neljännelle keksiä kummit, eipä ole helppoa.

Kummeus on niin 1800-lukua. Se kummin virka on vain seistä pöjöttää alttarilla ristiäisissä ja konfirmaatiossa. Kaikki muu on pelkkää lahjojen kerjäystä lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Kummin tehtävä ei ole olla lahjakone, eikä edes opettaa Raamattua, kuten aiemmin todettiin, vaan todistaa kaste.

Kun on kastetilaisuudessa sen tehnyt, niin viralliset velvollisuudet on ohi.

Kasteen voivat todistaa muutkin kuin kummit. Kastehetkellä ei tarvitse olla kummeja paikalla edes. 

Kummi

- toimii kastetilaisuuden todistajana. Jos vähintään kaksi kummeista ei ole ristiäisissä mukana, tarvitaan vähintään yksi tai kaksi henkilöä todistamaan kastetoimitusta.

- on kummilapsensa aikuinen ystävä

- huolehtii lapsen kristillisestä kasvatuksesta yhdessä vanhempien kanssa. Hän voi esimerkiksi osallistua kummilapsen kanssa seurakunnan toimintaan, viedä messuun tai vaikkapa pyhäkouluun. Lapsen puolesta rukoileminen on myös kummin etuoikeutettu tehtävä.

(https://evl.fi/perhejuhlat/ristiaiset/kummien-valinta-ja-tehtavat)

Siinä olet oikeassa, että lahja-automaatiksi kummeja ei ole tarkoitettu. Monella lapsella on muutenkin tavaraa jo enemmän kuin tarvitsisi. Parempi onkin tehdä kummilapsen kanssa jotakin yhdessä, eikä sen tekemisen tarvitse olla mitään kallista.

Omat kummini olivat köyhiä, joten lahjoja heiltä en saanut. Mutta kylään sai aina mennä, ja siinä olikin jo jotain, kun asuivat maalla ja heillä oli lehmiä ja kissa. Kalassa kävin heidän kanssaa yhdessä, ynnä muuta sellaista. Ei me kyllä mistään uskonasioista puhuttu, mutta oli hyvä että oli elmässä muitakin aikuisia kuin omat vanhemmat.

Tapakristityille kummi on se parempi lahja-automaatti, jonka voi kummiuden kunniatehtävämerkillä pakottaa ostamaan ne kalliit lahjat. Ihan älytöntä, siksi meillä ei ole kummeja lapsilla. Siskon lapsilla toisella on 12 kummia, toisella 6.

N29

Lapsen elämässä voi olla muitakin hyviä aikuisia. Kummiudesta on tehty jotenkin ylitärkeä ja suurin odotuksin ladattu instituutio.

Meidän lapsilla (ja itsellä aikanaan) on väljähköt kummisuhteet ja silti ihan hyvä elämä. Konfirmaatiossa on kummit olleet mukana ja yhdessä on iloittu nuoresta siinä hetkessä.

Mihin te niitä kummeja tarvitsette? Itsellä äiti aikoinaan oli valinnut tuttavapariskunnan, joka iäkkäämpänä tavallaan korvasi isovanhempia. Kävivät juhlissa sen aikaa, kun esim. synttäreitä juhlittiin ja se oli siinä.

Ensimmäisen lapsen kummi ei oikein hallinnut tuota kummin hommaa, ei muistanut synttäreitä eikä edes jouluna kuulunut mitään. Myöhemmin katkaisi välit minuunkin hyvin hämmentävin perustein.

Ehkä on parempi ettei enää olla tekemisissä, ei lapsikaan enää muista kuka se yksi kummi on kun ei ole vuosiin nähnyt.

Miten ihmisille voi olla joku tällainen asia tärkeä? En oikeasti käsitä! Mulle se kummitus on vaan muodollisuus joka pitää ristiäisiä varten olla. No hyvä jos kummi ristiäisten lisäksi ilmaantuu rippijuhlaan, mutta muuten ei mun puolesta ole mitään velvotteita. Meidän lasten kummit on meidän sisaruksia ja kavereita joita muutenkin näemme. Hyvä kun edes muistan kuka kenenkin kummi on.

Ei kannata suostua kummiksi niin ei tarvitse täyttää mitään vaatimuksia. Jos on läheinen perhe niin ollaanhan sitä jokatapauksessa tekemisissä ja tulee ne lapsetkin tutuiksi.

Ehkä vähän ohis, mutta eipä sitä aina voi tietää onko valinta oikea.

Itse olen kolmekymppinen. Kukaan kummeistani ei koskaan osallistunut synttäreille, ei edes konfirmaatioon. Yksi heistä oli ala-asteella jopa erään aineen opettajani, mutta hädin tuskin vaivautui moikkaamaan. Kohteli kuin ilmaa.

Tämä tuntui lapsena hämmentävältä ja ajattelin että minussa on jokin vika. Nyt aikuisena olen ymmärtänyt ettei vikaa ollut minussa, eikä edes vanhempieni valinnassa. Aikuinen ihminen voi kieltäytyä kummeudesta kohteliaasti jos homma ei innosta.

Noloa jos ei saa suutansa auki ja ilmoittaa ettei ole aikaa/kiinnostusta olla joskus läsnä lapsen elämässä.

Siinä ei ole mitään väärää eikä paheksuttavaa. Muiden lapsista ei ole pakko olla kiinnostunut, mutta se pitää pystyä ilmoittamaan suoraan. Siitä lapsesta kasvaa joskus aikuinen joka matkan varrella moneen kertaan ehtii miettiä onko hänessä jokin vika, kun läheisiksi lupailtuneita ei kiinnosta elämänsä lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä vähän ohis, mutta eipä sitä aina voi tietää onko valinta oikea.

Itse olen kolmekymppinen. Kukaan kummeistani ei koskaan osallistunut synttäreille, ei edes konfirmaatioon. Yksi heistä oli ala-asteella jopa erään aineen opettajani, mutta hädin tuskin vaivautui moikkaamaan. Kohteli kuin ilmaa.

Tämä tuntui lapsena hämmentävältä ja ajattelin että minussa on jokin vika. Nyt aikuisena olen ymmärtänyt ettei vikaa ollut minussa, eikä edes vanhempieni valinnassa. Aikuinen ihminen voi kieltäytyä kummeudesta kohteliaasti jos homma ei innosta.

Noloa jos ei saa suutansa auki ja ilmoittaa ettei ole aikaa/kiinnostusta olla joskus läsnä lapsen elämässä.

Siinä ei ole mitään väärää eikä paheksuttavaa. Muiden lapsista ei ole pakko olla kiinnostunut, mutta se pitää pystyä ilmoittamaan suoraan. Siitä lapsesta kasvaa joskus aikuinen joka matkan varrella moneen kertaan ehtii miettiä onko hänessä jokin vika, kun läheisiksi lupailtuneita ei kiinnosta elämänsä lainkaan.

Miten sinä lapsena olit muka hämmentynyt kun kummi ei huomioinut? Miten tiesit miten kummin ”kuuluisi” sinuun suhtautua (vai oliko niin että vanhempasi tätä asiaa kotona suureen ääneen taivastelivat?). Jos ihmiset oikeasti odottavat kumeilta erityistä kiinnostusta lapseen, tai jonkinlaista omistautumista, ei tarvitse ihmetellä jos kukaan ei suostu kummiksi. Tätä ketjua lukiessa voisi kuvitella että ihmiset on hyvin hartaita uskovaisia joille näillä kirkollisilla perinteillä on syvempikin merkitys. Kummin tehtävähän on oikeasti antaa lapselle uskonnollista kasvatusta ja ohjausta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä vähän ohis, mutta eipä sitä aina voi tietää onko valinta oikea.

Itse olen kolmekymppinen. Kukaan kummeistani ei koskaan osallistunut synttäreille, ei edes konfirmaatioon. Yksi heistä oli ala-asteella jopa erään aineen opettajani, mutta hädin tuskin vaivautui moikkaamaan. Kohteli kuin ilmaa.

Tämä tuntui lapsena hämmentävältä ja ajattelin että minussa on jokin vika. Nyt aikuisena olen ymmärtänyt ettei vikaa ollut minussa, eikä edes vanhempieni valinnassa. Aikuinen ihminen voi kieltäytyä kummeudesta kohteliaasti jos homma ei innosta.

Noloa jos ei saa suutansa auki ja ilmoittaa ettei ole aikaa/kiinnostusta olla joskus läsnä lapsen elämässä.

Siinä ei ole mitään väärää eikä paheksuttavaa. Muiden lapsista ei ole pakko olla kiinnostunut, mutta se pitää pystyä ilmoittamaan suoraan. Siitä lapsesta kasvaa joskus aikuinen joka matkan varrella moneen kertaan ehtii miettiä onko hänessä jokin vika, kun läheisiksi lupailtuneita ei kiinnosta elämänsä lainkaan.

Miten sinä lapsena olit muka hämmentynyt kun kummi ei huomioinut? Miten tiesit miten kummin ”kuuluisi” sinuun suhtautua (vai oliko niin että vanhempasi tätä asiaa kotona suureen ääneen taivastelivat?). Jos ihmiset oikeasti odottavat kumeilta erityistä kiinnostusta lapseen, tai jonkinlaista omistautumista, ei tarvitse ihmetellä jos kukaan ei suostu kummiksi. Tätä ketjua lukiessa voisi kuvitella että ihmiset on hyvin hartaita uskovaisia joille näillä kirkollisilla perinteillä on syvempikin merkitys. Kummin tehtävähän on oikeasti antaa lapselle uskonnollista kasvatusta ja ohjausta.

Luokkakaverit sekä serkut saivat huomiota kummeiltaan ja tottakai tuntui hämmentävältä että omia ei kiinnostanut tippaakaan. En olisi odottanut lahjoja tai rahaa, vaan huomioimista joskus vierailun merkeissä, juurikin esimerkiksi syntymäpäivänä.

Mitäs suostuivat, ei se mini tai vanhempieni vika ollut.

En minä ole koskaan saanut erityistä huomiota kummeiltani. En ole koskaan edes sellaista osannut odottaa. Tunnen kyllä heidät ihan hyvin. Ovat vanhempieni kaveri-pariskunta. En kyllä tiedä että kukaan omassa kaveripiirissänikään olisi jotenkin erityisesti saanut omilta kummeiltaan mitään huomiota. Ei me koskaan olla tuollaisista edes puhuttu.