Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka pidät työstäsi, mitä työtä teet?
Kommentit (908)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hanketyöntekijä sotella. Saa kehittää asioita ja olla luova. Omaan työnkuvaani kuuluu paljon kirjoittamista, joka on intohimoni.
Minulle tuo oli inhokkityö. Sotella hanketyössä olin 2,5 vuotta. Idea oli kehittää uutta toimintamallia ja kirjoittaa raportteja. Juuri kun oli jossain kokouksessa istunut kertomassa, mistä on kyse ja mitä aiotaan kehittää, tietenkin siellä ihmisiä vaihtui. Seuraavassa kokouksessa puolen vuoden päästä istui pari vanhaa ja puolet uusia, ja niistä vanhoistakin osa oli kriittisiä, että ei tuo tule toimimaan jne. Meillä puhuttiin muutosagenteista. Korona-aika vaikutti niin paljon palveluihin, että aloin kokea työn turhaksi. Lähdin pois puoli vuotta ennen hankkeen päättymistä v. 2020, koska oli ihan selvää, että muutoksia ei toteuteta niin laajamittaisina kuin selvityksessä oli todettu tarpeeksi, ei ainakaan ennen koronarajoitteiden purkamista. Nyt on sitten hyvinvointialueet ja organisointi voi tapahtua millä tavalla tahansa, koska kunta ei enää päätä mitään.
Hankkeista vielä sen verran, että siellä pyörii suuret rahasummat, erityisesti uuden kehittämisen puolella, mutta se on aika arpapeliä, mikä hanke saa jatkoa ja millä tavalla vai jääkö tähdenlennoksi. Eräs hyvä ystäväni oli Apotti-hankkeessa samaan aikaan toisella paikkakunnalla kun minä olin omassa hanketyössäni. Hänen työnsä eteni loistavasti ja Apotin hankinnasta oli tehty siellä päätös. Sitten kunta vetäytyi koko Apotista sen kalliin hinnan takia. Se riski siinä on, että ihmiset tekevät valtavasti työtä: selvittelevät, kouluttavat jo henkilöstöä ja johtoa, ratkovat teknisiä pulmia, tekevät ohjeita ja valmistelevat siirtymistä. Ja lopulta koko homma lässähtää ja siirretään hamaan tulevaisuuteen, kun ei ole rahaa. Jos se sama asia käynnistetään uudestaan 2-3 vuoden kuluttua, joku taas aloittaa alusta.
Vierailija kirjoitti:
vaativalla alalla asiantuntijana. kuten kaikki tän palstan lukijat
Tämä on varmaan Suomen suosituin keskustelupalsta, ja täällä on ihan kaikenlaisia ihmisiä, myös korkeasti koulutettuja. On huvittavaa, kuinka aina joku on sitä mieltä, että joku koulutettu ihminen ei mitenkään voisi viettää yhtään aikaansa täällä. Kyllä meitäkin tänne vaan eksyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vaativalla alalla asiantuntijana. kuten kaikki tän palstan lukijat
Tämä on varmaan Suomen suosituin keskustelupalsta, ja täällä on ihan kaikenlaisia ihmisiä, myös korkeasti koulutettuja. On huvittavaa, kuinka aina joku on sitä mieltä, että joku koulutettu ihminen ei mitenkään voisi viettää yhtään aikaansa täällä. Kyllä meitäkin tänne vaan eksyy.
En ole tuo sama, mutta kyllähän täälläkin ihmiset liioittelevat. Jokin palkkaketju oli aikoinaan, josta sai hyvät naurut, kun oli kysytty ammattia ja palkkaa ja puolet oli vaativassa asiantuntijatehtävässä 4000-7000 euron kuukausipalkalla. Ehkä omissa unelmissaan. Koulutuksella ei ole mitää tekemistä sen kanssa, määritteleekö ihminen tekevänsä vaativaa asiantuntijatyötä vai ei. Minäkin sanon useille tuttaville kysyttäessä, että olen asiakkuustyössä. Olen siis terveystieteiden tohtori ja toiselta alalta myös yliopistotasoinen koulutus. En tee mielestäni vaativaa asiantuntijatyötä. Ehkä silloin aikoinaan osastonhoitajana toimiessani olisin saattanut niin vastata, mutta onko sekään niin vaativaa. Ohjeet tulee ylempää organisaatiosta, ja suurin osa työstä on hyvinkin arkista aherrusta, henkilöstöön liittyviä asioita ja potilastilanteen seuraamista sekä muutoksista tiedottamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yläkoulun opettaja reaaliaineissa ja luokanvalvoja seiskaluokalla.
Minulla on varsin työllistävä luokka kasvatuksellisesti. Melkein joka päivä riitojen, kiusaamisen selvittelyä ja yritystä ojentaa käyttäytymään koulun sääntöjen mukaan. Mutta juuri tuon kasvatustyön koen kaikkein tärkeimpänä. Se fiilis kun oppilaan paha mieli muuttuu hyväksi ja taas hetken koulukavereiden kanssa sujuu. Ja se että saa pidettyä oppilaat, joilla on iso koulupudokkuuden riski koulutiellä.
Se ei ole minulle niin tärkeää mitä oppilaani muistavat opiskeluista aineista isona, kunhan nyt jotain perusasioita jäisi mieleen. Eniten toivon sitä, että heistä kasvaisi hyviä ihmisiä ja uskaltaisivat tavoitella unelmiaan.
Sama ammatti ja tällä hetkellä myös seislojen luokanvalvoja. Olemme päässeet käytöspulmissa hurjasti eteenpäin lukuvuoden aikana. Todella palkitsevaa. Ja päivät on kiireisiä, menevät aina ihan hujauksessa.
Arvostan opettajien työtä, mutta järkyttävältä kuulostaa, että yläasteella (vai onko se yläkoulu nimeltään nykyään?) suurin ilonaihe on se, että on päästy käytöspulmissa eteenpäin. Ja ettei haittaa vaikkei opita mitään oikeaa, vaan että "jotain perusasioita" jää mieleen. Edellinenkin kirjoittaja puhuu vain kiusaamistapausten selvittelystä ja koulupudokkaista.
Tällä Suomi nousuun, jee!
Jos oikein hyvin menee, niin ehkä 10 vuoden päästä yliopisto-opettajat puhuvat siitä, kuinka hienoa on, että käytösongelmissa on päästy eteenpäin ja kandin työstä pääsee läpi, kun osaa kuukaudet ja kellonajat.
Olen luokanopettaja, ja pääasiassa pidän työstäni. Toki on asioita, joista en työssä pidä, mutta pääpiirteissään mieluisaa työtä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asianajaja omassa pikkutoimistossa, ei muita työntekijöitä.
Tykkään tosi paljon työstäni ja siitä, että työlläni on todellakin merkitystä päämiehen kannalta. Hoidan yksityishenkilöiden asioita. Erityisesti lapsi- ja perintöriidat on sellaisia, joilla suuri merkitys henkilöiden tulevaisuuteen ja tietenkin monet rikosasiat erityisesti asianomistajille voi olla todella merkityksellisiä (etenkin väkivalta- ja seksuaalirikokset). Nämä nyt muutamia mainitakseni.
Työni on todella itsenäistä ja joskus harvoin saatan soittaa kollegalle, jos tarvitsen vahvistusta käsitykselleni.
Miinuspuolena on alituinen kiire ja stressi eikä lomia tai vapaapäiviä juuri ole. Kaikki hoppuuttavat omaa asiaansa, minkä ymmärrän erittäin hyvin, mutta joskus tuntuu, että pitäisi revetä moneen suuntaan saman päivän aikana.
Olen jo pitkän linjan asianajaja; omakin toimisto ollut jo 16 v ja sitä ennen mm. käräjätuomarin + syyttäjän tehtävissä, joten harvemmin enää menee "sormi suuhun", mikä tietenkin helpottaa työn tekemistä.
Tykkään työstäni kaikkine puolineen, ainoastaan ajoittain iskevään riittämättömyyden tunteeseen (aikapulan tuoma stressi) ei meinaa tottua koskaan. Silloin puhelu kollegalle helpottaa, sillä se on asianajajien ammattitauti ja saa kuulla, että sama vika siellä puhelimen toisessa päässäkin on :)
Vierailija kirjoitti:
Asianajaja omassa pikkutoimistossa, ei muita työntekijöitä.
Tykkään tosi paljon työstäni ja siitä, että työlläni on todellakin merkitystä päämiehen kannalta. Hoidan yksityishenkilöiden asioita. Erityisesti lapsi- ja perintöriidat on sellaisia, joilla suuri merkitys henkilöiden tulevaisuuteen ja tietenkin monet rikosasiat erityisesti asianomistajille voi olla todella merkityksellisiä (etenkin väkivalta- ja seksuaalirikokset). Nämä nyt muutamia mainitakseni.
Työni on todella itsenäistä ja joskus harvoin saatan soittaa kollegalle, jos tarvitsen vahvistusta käsitykselleni.
Miinuspuolena on alituinen kiire ja stressi eikä lomia tai vapaapäiviä juuri ole. Kaikki hoppuuttavat omaa asiaansa, minkä ymmärrän erittäin hyvin, mutta joskus tuntuu, että pitäisi revetä moneen suuntaan saman päivän aikana.
Olen jo pitkän linjan asianajaja; omakin toimisto ollut jo 16 v ja sitä ennen mm. käräjätuomarin + syyttäjän tehtävissä, joten harvemmin enää menee "sormi suuhun", mikä tietenkin helpottaa työn tekemistä.
Tykkään työstäni kaikkine puolineen, ainoastaan ajoittain iskevään riittämättömyyden tunteeseen (aikapulan tuoma stressi) ei meinaa tottua koskaan. Silloin puhelu kollegalle helpottaa, sillä se on asianajajien ammattitauti ja saa kuulla, että sama vika siellä puhelimen toisessa päässäkin on :)
Ei se pelkästään asianajajan ammattitauti ole tuo kiire ja aikapula. Tätä työelämän muutosta on paljon tutkittu. Ihmiset ovat stressaantuneempia kuin koskaan aiemmin työnteon historiassa. Pääasialliset ahdistuksen ja stressin aiheuttajat ovat: muutoksen nopea tahti, tiedonsaannin ja tiedottamisen haasteet, työn määrä ja monimutkaisuus eli kompleksisuus sekä työn jatkuvuuden epävarmuus (organisaatiomuutokset, pätkätyöt). Tietotyö on aina henkisesti haastavampaa kuin suorittava työ, mutta tietotyöstä on tullut myös muistinvaraisempaa kuin joskus aiemmin, jolloin esim. ohjelmistot pysyivät samoina vuosikausia. Nyt kun kilpailutetaan ja vaihdetaan jopa parin vuoden välein, työntekijä ehkä ehtii oppia hallitsemaan ohjelmiston kaikki ominaisuudet juuri kun siitä päätetään luopua.
Minulla sosiaalityöntekijänä on haasteita hallita työtäni, koska asiakkaiden tilanteet ovat yhä haastavampia monella tapaa ja esim. psykiatrisen avun saaminen tuntuu tökkivän aivan toisella tavalla kuin 2000-luvun alkupuolella. Pidän periaatteessa työstäni ja ihmisten auttamisesta, minkä vuoksi olen hakeutunut takaisin sosiaalityöhön pitkän tauon jälkeen. Riittämättömyyden tunne on kuitenkin aivan toisenlaista kuin aiemmin oli. Asiakasmäärien kasvu ja kokonaisuuksien hallittavuuden heikentyminen aiheuttavat kaaosta. Aikaa menee yhä enemmän erilaisten kriisien ja akuutin tarpeen hoitamiseen sekä huoli-ilmoitusten selvittelyyn, jolloin esim. asiakassuunnitelmien päivittäminen ja vanhan asiakkaan tilanteen seuraaminen viivästyvät. Tästä johtuvista syistä työssä tapaa uudestaan ihmisiä, joiden tilanne on taas kriisiytynyt, koska seuranta ei ole toteutunut. Työn luonteen tulisi olla ennalta ehkäisevää, mutta sitä se ei ole.
Olen kuullut, että muuallakin heikommassa asemassa olevien ihmisten parissa tehtävässä työssä on samat haasteet. Jatkan sosiaalityössä niin kauan kuin se antaa enemmän kuin ottaa. Jos omat voimavarat alkavat vähentyä työuupumuksen partaalle, teen omat ratkaisuni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyberturvallisuusalalla, parasta työtä ikinä.
Olen kuljetusalalla ollut pitkään. Tällä hetkellä roskakuskin töitä. Pidän liikkuvasta ja kuntoa ylläpitävästä työstä. Työpäivä menee kuin siivillä eikä ole tylsää.
M40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanketyöntekijä sotella. Saa kehittää asioita ja olla luova. Omaan työnkuvaani kuuluu paljon kirjoittamista, joka on intohimoni.
Minulle tuo oli inhokkityö. Sotella hanketyössä olin 2,5 vuotta. Idea oli kehittää uutta toimintamallia ja kirjoittaa raportteja. Juuri kun oli jossain kokouksessa istunut kertomassa, mistä on kyse ja mitä aiotaan kehittää, tietenkin siellä ihmisiä vaihtui. Seuraavassa kokouksessa puolen vuoden päästä istui pari vanhaa ja puolet uusia, ja niistä vanhoistakin osa oli kriittisiä, että ei tuo tule toimimaan jne. Meillä puhuttiin muutosagenteista. Korona-aika vaikutti niin paljon palveluihin, että aloin kokea työn turhaksi. Lähdin pois puoli vuotta ennen hankkeen päättymistä v. 2020, koska oli ihan selvää, että muutoksia ei toteuteta niin laajamittaisina kuin selvityksessä oli todettu tarpeeksi, ei ainakaan ennen koronarajoitteiden purkamista. Nyt on sitten hyvinvointialueet ja organisointi voi tapahtua millä tavalla tahansa, koska kunta ei enää päätä mitään.
Hankkeista vielä sen verran, että siellä pyörii suuret rahasummat, erityisesti uuden kehittämisen puolella, mutta se on aika arpapeliä, mikä hanke saa jatkoa ja millä tavalla vai jääkö tähdenlennoksi. Eräs hyvä ystäväni oli Apotti-hankkeessa samaan aikaan toisella paikkakunnalla kun minä olin omassa hanketyössäni. Hänen työnsä eteni loistavasti ja Apotin hankinnasta oli tehty siellä päätös. Sitten kunta vetäytyi koko Apotista sen kalliin hinnan takia. Se riski siinä on, että ihmiset tekevät valtavasti työtä: selvittelevät, kouluttavat jo henkilöstöä ja johtoa, ratkovat teknisiä pulmia, tekevät ohjeita ja valmistelevat siirtymistä. Ja lopulta koko homma lässähtää ja siirretään hamaan tulevaisuuteen, kun ei ole rahaa. Jos se sama asia käynnistetään uudestaan 2-3 vuoden kuluttua, joku taas aloittaa alusta.
Noinhan se on hanketyössä yleensä, alasta riippumatta. Yliopistolla, tutkimus- ja kehitystöissä odotetaan aina hankeohjelmia ja painopistealueita, mitä rahoitetaan ja mitä ei. Hankkeen jatko ei riipu siitä, kuinka hyvin olet työsi tehnyt, vaan jos se ei sovi seuraavaan puiteohjelmaan niin se loppuu. Sotella tietysti hyvinvointialueisiin siirtyminen luo vielä lisää jännitystä.
Tyypillistä myös on, että hankkeissa poltetaan ihmisiä loppuun, ja kun uupuvat, palkataan uusi ja innokas tilalle. Harva jaksaa hanketöissä viittä vuotta kauempaa. Mutta uuden kehittäminen on kyllä niin kivaa! Minäkin olen taas hankkeissa, vaikka aina välillä vannon että en enää ikinä, ja sitten teen välissä muutaman vuoden jotain vakaata perushommaa, opettamista tai hallinnointia, ja sitten taas palaan hankkeisiin. Veri vetää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hanketyöntekijä sotella. Saa kehittää asioita ja olla luova. Omaan työnkuvaani kuuluu paljon kirjoittamista, joka on intohimoni.
Paras hanke sotella olisi palkata lisää käsiä varsinaiseen työhön ja luopua siitä portaasta, jonka tehtävänä on lähinnä keksiä itselleen jotain työltä vaikuttavaa, jottei kukaan huomaisi, ettei heitä oikeastaan tarvita.
Aika vähän sotella on sellaisia hommia, joissa riittää pelkät kädet. On ärsyttävää, että hoitotyön ammattihenkilöistä (mm. lähihoitajat) ja asiantuntijoista (mm. sairaanhoitajat) puhutaan käsipareina.
Siivooja. Koulussa. Iltatyö.
EI tarvitse olla ihmisten kanssa missään tekemisissä. Joskus saatan törmätä johonkin opettajaan. Tervehdin toki. Mutta pyrin tekemään työni niin, ettei tarvitsisi kohdata ketään. Illalla koulu onkin sitten ihan tyhjä ja saa tehdä työnsä ihan rauhassa. Alueen pystyy tekmään helposti vaaditussa ajassa ja jää ylimääräistäkin aikaa.
Palkka nyt on aika huono, mutta kyllä minä sillä elän.
Vierailija kirjoitti:
Opetan ja tutkin yliopistossa.
Tutkijana yliopistossa minäkin. Ennen myös opetin, mutta nykyään erikoistutkijana.
Pidin kovasti entisestä työstäni ammatillisena opettajana. Ihania opiskelijoita. Kun opettaa mielenkiintoisia aiheita, kyllä siinä opettajillakin innostus pysyy. Nyt olen toisenlaisessa työtehtävässä, kun ei ollut enää opettajalle tarvetta. Ihan mukavaa työtä nykyinenkin on, mutta pitkä työmatka ja kiireinen työtahti väsyttävät.