Lue keskustelun säännöt.
Sinä joka pidät työstäsi, mitä työtä teet?
Kommentit (908)
Olen ministeri tai kansanedustaja tai EU parlamentaarikko... tämä on kaikkein helpoin homma... ei ole mitään väliä mitä tekee tai miten huonosti hoitaa työnsä... ja kaikki voivat valittaa mutta kukaan ei voi puuttua tekemisiini... ja palkka juoksee... ja välillä matkustelen veronmaksajien piikkiin koska siten näkee maisemia eri puolella maailmaa... ja mitään tulosvastuuta ei ole ja jos mittarina on suomalaisten köyhdyttäminen niin sen osaan todella hyvin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri, erikoistun lääketieteen alaan joka intohimoni. Haluan todella auttaa ihmisiä, ja tyytyväiset potilaat ovat työn suola. Tämä mahdollista vain oikeaoppisella ja tarkalla hoidolla, joten opiskelen jatkuvasti.
Onko teilläkin niin ettei hoitajat saa istua lääkärien pöydässä?
Olen eri, mutta meillä se ei kiellettyä ollut. Mutta yhteinen lääkäripöytä oli siitä hyvä, että voi helposti kysyä toisen alan lääkäriltä neuvoa hänen alaansa kuuluvista asioista, jotka eivät itselle niin tuttuja kuin hänelle. Noin yleisellä tasolla. Varsinaiset potilaskonsultaatiot sitten tietysti erikseen. Jos pöydässä ei ole hoitajia, niin mahtuu useampi lääkäri ja siten parempi todennäköisyys sille, että se juuri oikea lääkäri sattuu olemaan samassa pöydässä. Eli siinä on tuommoinen pieni käytännöllinen seikka, mutta kyllä ne asiat toki pystyy 'virallisempaakin' kautta hoitamaan. On vain kätevää käsitellä kevyemmän tason kysymyksiä siinä samalla kun syö. Säästyy myös aikaa. Välillä tietenkin on vaan ihan tavallista höpöttelyä ilman mitään merkityksellisempää asiaa tai kyselyä.
Vierailija kirjoitti:
Näille joillekin työtään hehkuttaville opettajille tuntuu olevan kauhean tärkeää se, että heillä on kivaa, nuoret on vaan niin mahtavia tyyppejä, ihqua!! <3<3<3
Totta kai työssä viihtyminen on tärkeää, ja sitähän tässä kysyttiinkin, mutta ei kai opettajan hyvä fiilis ole aina se pääasia. Eivät nuoret aina todellakaan ole kivoja, vaan monilla on erilaisia ongelmia. Kiva jos teidän tunneillanne on kuitenkin kivaa kaikilla.
Entäpä, jos ne nuoret ovat ihania siitä huolimatta, että heillä on ongelmia?
Hanketyöntekijä sotella. Saa kehittää asioita ja olla luova. Omaan työnkuvaani kuuluu paljon kirjoittamista, joka on intohimoni.
Laatta- ja maalaushommia puolison kanssa. Vuodesta -08.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä myös olen tyytyväinen varhaiskasvatuksen opettaja. Työni on vaihtelevaa ja tylsää päivää ei ole ikänä!
Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntuu rakastaa omaa työtä. Onko se samanlaista rakkautta kuin esim rakkaus lemmikkiin? Vai jotain elämää suurempaa rakkautta?
Se on semmoista, että kun ajattelee työtään, tulee positiivisia tunteita ja hyvä mieli. Ja mielellään tekee sitä, ja itsekin joskus haluaa uteliaana ratkoa sen ongelmia mielessään jopa vapaahetkillä kevyellä ja hyvällä mielellä. Ja on kiitollinen kun saa olla siinä työssä osallisena. Semmoista se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntuu rakastaa omaa työtä. Onko se samanlaista rakkautta kuin esim rakkaus lemmikkiin? Vai jotain elämää suurempaa rakkautta?
Se on semmoista, että kun ajattelee työtään, tulee positiivisia tunteita ja hyvä mieli. Ja mielellään tekee sitä, ja itsekin joskus haluaa uteliaana ratkoa sen ongelmia mielessään jopa vapaahetkillä kevyellä ja hyvällä mielellä. Ja on kiitollinen kun saa olla siinä työssä osallisena. Semmoista se on.
Juuri näin. Itse huomaan sen myös siitä, että koskaan ei lomien eikä vapaapäivien jälkeen ketuta palata työhön. On kiva mennä töihin, kiva nähdä kollegoita ja asiakkaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vartija, hälytyskeskuspäivystäjä.
Lidlin myyjä, tarvittaessa sesonkina vuoropäällikkö.
Pidän ihmisistä, työ on vaihtelevaa (kassa, paistopiste, purku, siivous, vuorovastaava, uusien opetus) ja täällä maalla palkka on ihan riittävä koska elinkustannukset on matalammat kuin kaupungeissa.
Tosin, aika näyttää kauanko pidän työstäni, ylhäältä kiristetään ruuvia kokoajan, pitäisi samat hommat tehdä kokoajan pienemmällä työntekijämäärällä. Alkaa näkyä asiakkaille kun kassoille tarvittaisiin lisää myyjiä ja niitä ei ole. Samaa toki kuuluu muistakin firmoista, työntekijöiden selkänahasta otetaan ne kasvaneet kustannukset takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin sisätautilääkäri. Minulla oli myös suppea erikoisala, josta tykkäsin tosi paljon. Sellaista mielenkiintoista ongelmien ratkaisemista ja oikean diagnoosin miettimistä. Ajattelin, että jos voittaisin lotossa miljoona euroa, en muuttaisi elämästäni mitään. Mutta töitä oli ihan liikaa. Väsyin aivan kerrassaan. Lopulta sairastuin ja jäin pois töistä osaeläkkeen turvin täytettyäni juuri 61v. Olisin ehkä voinut vielä jatkaa, jos olisin saanut tehdä sitä mitä parhaiten osasin eli omaa erikoisalaani, mutta vaadittiin jatkuvasti että hoitaisin muiden alojen potilaita, mitä en tietenkään osannut varsinkin kun vaadittu ala vaihtui milloin mitenkin. Se oli lopulta liian uuvuttavaa. Yli kuusikymppisen pitäisi saada tehdä jo niitä töitä joiden oppimiseen hän on koko uransa ajan erityisesti panostanut, jos kyseisen alan töitä kerran on.
Voisitko ajatella jatkavasi oman erikoisalasi työtä yksityisenä? Sairaalat voisivat käyttää sinua ostopalveluna, eikä sinun tarvitsisi tehdä "vääriä" töitä. Lääkärin ammatti on sellainen, että sitä ei ihan kuka vain lähäri tee sijaisuutena. On sääli, kun osaaja jää pois työstä.
Vuosien pinnistelyn jälkeen uupumus oli sen asteista, etten kykene kuvittelemaankaan paluuta minkäänlaiseen työhön tuolle alalle. Tein muutaman vuoden perhepäivähoitajana. Nyt täyseläkeläisenä muita hommia vähän harrasteluluonteisena huvikseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin sisätautilääkäri. Minulla oli myös suppea erikoisala, josta tykkäsin tosi paljon. Sellaista mielenkiintoista ongelmien ratkaisemista ja oikean diagnoosin miettimistä. Ajattelin, että jos voittaisin lotossa miljoona euroa, en muuttaisi elämästäni mitään. Mutta töitä oli ihan liikaa. Väsyin aivan kerrassaan. Lopulta sairastuin ja jäin pois töistä osaeläkkeen turvin täytettyäni juuri 61v. Olisin ehkä voinut vielä jatkaa, jos olisin saanut tehdä sitä mitä parhaiten osasin eli omaa erikoisalaani, mutta vaadittiin jatkuvasti että hoitaisin muiden alojen potilaita, mitä en tietenkään osannut varsinkin kun vaadittu ala vaihtui milloin mitenkin. Se oli lopulta liian uuvuttavaa. Yli kuusikymppisen pitäisi saada tehdä jo niitä töitä joiden oppimiseen hän on koko uransa ajan erityisesti panostanut, jos kyseisen alan töitä kerran on.
Voisitko ajatella jatkavasi oman erikoisalasi työtä yksityisenä? Sairaalat voisivat käyttää sinua ostopalveluna, eikä sinun tarvitsisi tehdä "vääriä" töitä. Lääkärin ammatti on sellainen, että sitä ei ihan kuka vain lähäri tee sijaisuutena. On sääli, kun osaaja jää pois työstä.
Vuosien pinnistelyn jälkeen uupumus oli sen asteista, etten kykene kuvittelemaankaan paluuta minkäänlaiseen työhön tuolle alalle. Tein muutaman vuoden perhepäivähoitajana. Nyt täyseläkeläisenä muita hommia vähän harrasteluluonteisena huvikseen.
Jatkan vielä: se perhepäivähootajana olo oli aivan mahtavaa, mutten tullut äsken ajatelleeksi sitä työnä vaan hupina ja ilona.
Hakeuduin siivous työhön jotta ei tarvitse altistaa itseään jatkuvasti asiakaspalvelu tilanteisiin ja vuorovaikutukseen ja silti joka paikassa missä olen ollut siivoamassa on paljon ihmisiä samaan aikaan töissä tai asioimassa ja touhu alkaa ärsyttämään vahvasti. Pakko kait palata taas työttömäksi ja olla mitään tekemättä.
Vierailija kirjoitti:
Hanketyöntekijä sotella. Saa kehittää asioita ja olla luova. Omaan työnkuvaani kuuluu paljon kirjoittamista, joka on intohimoni.
Paras hanke sotella olisi palkata lisää käsiä varsinaiseen työhön ja luopua siitä portaasta, jonka tehtävänä on lähinnä keksiä itselleen jotain työltä vaikuttavaa, jottei kukaan huomaisi, ettei heitä oikeastaan tarvita.
Kiva ketju ja muistuttaa mukavalla tavalla kuinka erilaisista pienistä palasista tämä kaikki meitä ympäröivä hyvä koostuu ja kuinka monista ahkerista erialojen käsistä se on peräisin. Tekee ihan mieli kiittää teitä kaikkia omasta työpanoksestanne ja itsekin on iloinen, että on ollut mahdollisuus olla mukana ja vaihtaa omaa työtään ja osaamistaan teidän muiden työpanokseen ja osaamiseen eikä kaikesta tarvitse suoriutua itse eikä osata kaikkea. Hyvä te kaikki!
Kunnan kiinteistönhoitaja. Itsenäinen työ sopii minulle. X työkaveri sanoi hyvin: palkka juoksee , minä en.( Myönnetään, kyllä tarvittaessa)
Minäkin olin, sisätaudeilla. Omaan suppeaan erikoistuessa pidin työstäni niin paljon, että ajattelin, että jos voittaisin pari miljoonaa lotossa, en lopettaisi silti työtä. Suppeani oli ala, jossa on paljon tietämistä ja vähän toimenpiteitä. Tykkäsin sen loogisuudesta ja salapoliisimaisuudesta. Saat ensin joitain johtolankoja, joiden perusteella etsit niitä lisää, suljet toisia vaihtoehtoja pois ja löydät toisia ja lopulta diagnoosi kirkastuu.
Tehtiin vain liian pienellä miehityksellä. Työtä järjettömästi. Yleensä jonkun toisen työt omien lisänä. Sairaan pitkiä päiviä, jatkuvasti kiire ja keskeytyksiä, ei aikaa lounaalle, ei kahvitauolle, töissä iltamyöhälle ja päivystykset päälle. Liian vähän lepoa eikä omaa elämää, liian vähän aikaa liikkua ja huolehtia ruuistansa tai kodistansa. Ei aikaa ihmissuhteille. Lopulta en enää oikein tiennyt mitä minulle itselleni kuuluu. Olin viimeiset 10v todella uupunut. Nyt se jo kaikki ohi. Olin joskus haaveillut, että eläkeiässä jatkan vielä, mutta kevennän osa-aikaiseksi. Kun se eläkeikä koitti, olin ihan kypsä enkä ole ajatellut palata enää töihin. Mutta jos olisi ollut se vaihtoehto, että olisin voinut tehdä sen minkä jaksan (vastaavasti pienennetyllä palkalla tietenkin), niin varmaankin vieläkin olisin työelämässä mukana, sillä itse työ oli kivaa. Se vain, että sitä oli aivan liian paljon minun kestokyvylleni. En tuollaiseen enää kykene enkä halua. Varmaan edes se olisi auttanut, jos olisi kevennetty niin, että olisi päässyt syömään ja iltaisin olisi jäänyt vaikka tunti liikkumiselle, ja öihin riittävästi nukkumisaikaa, olisi auttanut jaksamaan. Lähinnä helvettinä muistan nyt jälkikäteen, vaikka olin alussa niin innostunut ehkä noin puoliväliin asti työvuosia. Ne jatkuvat säästövaateet, kun ihmisten tarve hoitoon ei säästämällä kuitenkaan vähene. Joku jää siihen näiden kahden vaatimuksen väliin puristukseen. Lienee sama muillakin julkisen aloilla, en tiedä.