Meidän 3v. väsyttää meidät täysin

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 07:33"]

itselle tuli mieleen, että oisko ongelmana se, että rajoja on liikaa? Mitä lapsi saa tehdä? Miten saa purkaa energiaa? Miksei saa kiivetä? 

Liian paljon sääntöjä niin lapsi turhautuu. Miettikää onko kaikki säännöt tarpeellisia? 

Turvallisuus säännöt pitäkää ehdottomina esim Autotielle ei juosta mut voisko pihapuuhun kiivetä? Tai kaverin päälle ei heitetä hiekkaa mut voisko hiekkaa viskoa yksinään hiekkalaatikolla ollessa?

itse olen neljän lapsen äiti ja olen myöhemmin tajunnut, että suojelin/rajoitin liikaa kahta ensimmäistä lasta ja se aiheutti turhautumisuhmaa. Myöhemmin olen tajunnut olleeni liian tiukka.

[/quote]

On totta että meillä on sääntöjä aika paljon mutta se johntuu siitä että asutaan pienessä kerrostaloasunnossa keskikaupungilla jossa itsensä vaarantaminen on helppoa. Olemme tosiaan miettineet muualle muuttamista jos vaikka tilanne rauhoittuisi. Mutta toisaalta onhan täällä muitakin lapsia joiden pitää näitä sääntöjä noudattaa ja onnistuvat siinä.

Olet oikeassa että säännöissä pitää olla joustoa ja kuten tuossa aloitteessa sanoin olen yrittänyt löysätä kaikkia sääntöjä ettei tappelua tulisi aivan liikaa mutta kun hän rikkoo näitä turvallisuus ja toisen ja itsensä satuttamis sääntöjä jatkuvasti. Ei saa kiipeillä esimerkiksi ikkunalaudoilla, jyrkillä kallioilla, tai kotona pyykinkuivaustelineiden päällä joita on jo rikkonut jo kaksi kappella ja myös satuttanut itsensä sen ohessa. Eikä sännätä autotielle, eikä purra ja lyödä siskoa.

No minäkin luulisin, että jonkinlainen rajojen höllääminen olisi ehkä paikallaan. Muistan eräänkin tuttavani n. 3-v. pojan, joka oli vilkas, ja jota äiti rajoitti ihan hirveästi, koska "se kuitenkin satuttaa muuten itsensä". Siis selvästi energinen muksu istui hiekkalaatikolla leikkimässä äidin kehittämien sääntöjen (!) mukaan, kun muut kirmasivat liukumäessä ja kiipeilytelineissä. No tottakai ei ollut lopulta vain vilkas, vaan myös aggressiivinen. Äiti oli kaikin tavoin tarkka lapsenhoidossa, siis näki valtavasti vaivaa, mutta hyvä jos lapsi sai hengittää itse.

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 07:27"]

Nukkuuko päikkärit? Meillä kohta nelivuotias poika, ja hän tarvitsee ainakin 12h unta vuorokaudessa. Yleensä ei nuku päikkäreitä, mutta jos herää aikaisemmin, niin nukkuu.

Tahtoikä on haasteellista aikaa, meillä poika on melko taainen luonne, mutta silti saa raivokohtauksia lähes päivittäin. Hän myös hakkaa itseään nyrkeillä päähän kun kiellän. Meilläkin on lelujen jäähyt käytössä, mm. Pikkuautot ja pikkulegot jotka ovat suosikkeja, lähtevät muutamaksi päiväksi varastoon jos niitä ei kerätä. Jos poika ei varoituksista huolimatta tottele ulkoillessa, tönii pienempiään tms, niin lähdemme sisälle.

Ehkä tärkeintä olisi, että lapsella on käsitys, että hän on ihana ja rakas. Jos saa jatkuvaa negatiivista palautetta, niin alkaa uskoa että on viallinen, tuhma lapsi. Eli positiivisen kannustuksen kautta.... Ei sitä aina pysty noudattamaan, mutta jos edes yrittäisi.

Yritän myös pysyä konflikteissa rauhallisena, siinä ehkä 50%.sti onnistuen.. Sitähän se lapsi yrittää, saada vanhemman hermostumaan. Jos pysyn rauhallisena ja annan vain uhatun rangaistuksen, niin lapsi huomaa, ettei kiukuttelu kannata.

Tsemppiä!

[/quote]

Samaa mieltä kaikessa tämän vastauksen kanssa. Tärkeintä on tuo, että lapsi tuntee olevansa rakastettu aina, myös silloin kun tekee pahojaan. Hän ei ole "tuhma" vaikka teot saattavat ollakin hölmöjä. Negatiivisuuden kierteeseen ajatutuu niin helposti ja meillä oli hetki sitten vielä aika sama tilanne kuin teillä. Olin raskaana ja uupunut, raskaudessa oli hankala vaihe, hormonini riehuivat ja lapsi on uhmakas ja temperamenttinen. Ei hyvä yhdistelmä. Vilkas uhmis reagoi todella voimakkaasti kaikkeen ja meillä oli ihan sotatanner tämä huusholli jonkin aikaa. Sitten todettiin että nyt täytyy vaan tilanteen muuttua ja se muutettiin. Peiliin katsominen auttoi meillä todella paljon. Kun olen rauhallinen lapsen kanssa, hän on rauhallinem. Ja vaikka olisi uhmaraivossa, se menee nopeammin ohi kun en vajoa lapsen tasolle. Jäähyjä on rajoitettu radikaalisti ja nyt sinne mennään vain joistain ehdottoman kielletyistä asioista ja ilman varoitusta. Lapsi toetää ne ehdotoman kielletyt jutut ja jos tekee, tietää mitä seuraa. Esim. Vanhuskoiran kiusaaminen on tällainen asia. Rakastaa koiraa, mutta joskus iskee joku piru ja on käytävässä sitä tuuppimassa ja jopa potkimassa :( koiraltakin käydään pyytämässä anteeksi, kun on jäähy istuttu ja keskusteltu, miltä koirasta tuntui kun sitä satutti.

Olen alkanut myös jatkuvan rajoittamisen ja kieltpjen karjumisen sijaan antamaan lapsen touhuta enemmän ja menemään vapaammin. Mitä enemmän liekaa antaa sitä säyseämpi lapsi on. Käydään paljon paikoissa, missä saa olla vapaasti, esim. Aidatut puistot, ulkoilualueet jne. Niissä annan viipottaa vapaasti enkä estä oikeastaan mitään. Kehun ja kannustan, mtä vauhdikkaampi meno. Uskomatonta kyllä tämä metodi on vaan rauhoittanut poikaa, ei ole tarvetta uhmata kun kaikkea saa tehdä. Muiden leluja ei tietty viedä tms.mutta muuten. Ja usein sanon pojalle, että hän on ihana poika ja rakastan häntä, vaikka meno olisi ihan kauheaa just silloin. Naamasta näkee, että viesti menee perille :)

Kyllä mulla edelleen hermo välillä menee tuohon "Eemeliin" enkä ole täydellinen, kaikkea muuta, mutta aiempaan verrattuna menoon muuttunut paljon. Tsemppiä teillekin!!

Uppis

Yritetään kyllä kehua ja ottaa syliin ja viedä tekemään kivoja asioita, pysyä rauhallisena ja muuta, mutta silti hän väsyttää. Hänen käytöksensä on vaan sellaista mitä on mahdotonta hyväksyä, sellaista rauhatonta.

Esimerkkejä tästä päivästä: oltiin kaupungilla kävelemässä (tämä kahden tunnin puistoilun lisäksi) ja ei suostunut pitämään kädestä kiinni, karkaili pyörätielle ja melkein autotielle, heittäytyi maahan jatkuvasti ja kikatti. Kotona heitti leluja siskonsa naamaan jatkuvasti (ihan vaan ärsyttääkseen), vessassa ollessaan veti kokonaisen vessapaperirullan auki, kiljui, rääkyi ja häiriköi kun yritimme katsoa uutisia niin ettei niistä kuulunut sanaakaan, kunnes mies painui ulos "hermokävelylle". Kiusasi meidän koiraa heittämällä palloa korkealle josta se ei sitä saanut. Pelleili ruokailun aikana ja laittoi kalapuikon maitomukiin ja murskasi sen sinne ja yritti syödä sitä lusikalla, levitti riisit pitkin pöytää. Kiipeili tulostimen päällä melkein rikkoen sen lasipäällysen. Ja tämä vain viimeisen parin tunnin aikana ...

Kuulostaako normaalilta?

Ja vielä, ovatko nämä mielestänne sellaisia asioita mitä pitäisi vain hyväksyä sääntöjä hölläten?

Kun minusta nämä ovat sellaisia asioita jotka tekevät hänen kanssaan asumisesta epämiellyttävää ja rasittavaa. Vaikka rakas onkin.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 19:41"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 10:45"]

. Eli lelut pois niistä ja muuten saa rauhassa kaataa koiran vesilautasta lattialle, repiä kirjojaan ja piirtää seinille ... :)

[/quote]

Eli et halua edes yrittää, kun pieleen se menee kuitenkin...

Jospa teiltä puuttuu ryhdikkyyttä asioiden puuttumisessa. Ja kun lelujen pois ottaminen ei auta, niin jospa olisi jokin toimivampi keino.

Tai jos ongelma ei olekaan se, että lapsi haluaa tahallaan kiusata teitä, niin kuin sinä tunnut kuvittelevan. Ei lapset tahallaan kiusaa vanhempiaan, vaan he yrittävät toimillaan viestittää jotain, yleensä sitä, että kaipaavat huomiota.

Jospa käyttäisit aikaa analysointiin, jotta keksisit, että mitä lapsi yrittää tuolla alkeellisella lapsentyylillä sinulle viestittää.

[/quote]

Ihan hyvä huomio ja olen samaa mieltä että joku on vialla. Mielestäni elämme kyllä ihan normaalia lapsia paljon huomioivaa elämää, josta yritän tehdä jopa hauskaakin.

Ehkä on sellainen lapsi joka on jo valmis päiväkotiin ja tarvitsee enemmän virikkeitä ja jatkuvaa leikkiseuraa kun mitä voin täällä kotona antaa kun on toinenkin lapsi jonka kanssa ei yhteisleikit vielä suju. Monet sanovat että isompiakin lapsia voi pitää kotona, etteivät he tarvitse mitään erikoista virikettä, mutta lapsia on erilaisia. Uskon että päiväkotiin meno voisi ehkä ratkaista tämän ongelman. Mietin kyllä kovasti mitä hän tarvitsee mitä en voi hänelle antaa kun hän ei ole tyytyväinen. Olemme tosiaan olleet myös koko kevään kipeitä että normaalit ulosmenot ja keveriden tapaamiset ja kerhot on vähän jäänyt, ehkä tämä on yksi syy viimeaikaisiin temppuihin.

Olen toki valmis yrittämään vaikka mitä ja paljon olen jo hyviä ideoita saanutkin. Tuntuu välillä vaan että on keinot vähissä, että tekee jo kaikkensa ja että on kokeillut melkein kaikkea. Suurin osa normaaleista säännöistä ja kasvatusmenetelmistä eivät tuota minkäänlaisia tuloksia. Esimerkiksi jäähy on pojalle suuri vitsi, nousee sieltä ihan oikeasti satoja kertoja, nauraa sille ja sitten vielä panee itseään sinne. Kun olen kysynyt muilta lähipiirissämme mielipidettä ovat olleet kovin napakoita sanomaan että emme tee sitä tai tätä, että teemme jotain väärin, mutta minusta emme elä yhtään erilailla kun muutkaan perheet. Olen kysynyt siin kuinka arki sujuu heillä, rutiineista, ulkoilusta jne.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 20:04"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 10:15"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 09:07"]

Sinulla näyttää olevan vaikeuksia hyväksyä tuota elämäntilannetta ja lastanne. Sinulla pitäisi mielestäsi olla oikeus pitää kynttilöitä, katsoa uutiset rauhassa, keskustella miehesi kanssa rauhassa, valvoa virkeänä myöhään, tehdä perheen kanssa rauhallisia metsäkävelyjä, sisustaa miten vain, jne.

Kun teidän elämänvaihe on nyt sellainen, että nuo eivät teillä onnistu, niin miksi tappelet vastaan. Mitä jos kokeilisit vain hyväksyä, että tässä elämänvaiheessa nuo jutut eivät onnistu. Keskittyisit nauttimaan niistä asioista, jotka onnistuvat.

Sillä osa tedän tappeluista johtuu siitä, että pidät oikeutenasi taistella noiden odotustesi puolesta. Kehoitan sinua valitsemaan taistelusi. Ovatko nio kaikki taistelut todella tarpeellisia.

[/quote]

Ehkä eivät ole kaikki tarpeellisia, mutta olen ahdistunut siitä että elämämme ei ole mukavaa meille vanhemmille melkein koskaan eikä ole ollut vuosiin. Olen yrittänyt taistella normaaleista pienistä mukavuuden lähteistä mitkä auttaisi meitä jaksamaan, esim. miehelle päivästä keskustelemisesta, edes muutaman minuutin ajan ilman keskeytystä. Se ei ole minusta liikaa vaadittu. Ei mulla pakko mitään kynttilöitä olla, ja kuten sanoin olen jo pelkistänyt kotini täysin. Olen kuitenkin huomannut että kenekään muun tuntemani äidin ei ole tarvinut rajoittaa elämäänsä ja kotiansa yhtä paljon ja siksi kyseinalaistan poikamme käytöksen ja murehdin hänen terveydestään.

Ei tässä eämäntilanteessa mitään vikaa ole, tiedän että sen kuuluu olla välillä rankkaa ja se on vaan käytävä läpi. Hyväksyn että ole pienten lasten äiti ja siihen kuuluu uhrauksia, ja yritän parhaani hyväksyä poikamme käytöksine päivineen. Olemme vain kovin väsyneitä ja etsimme keinoja millä jaksaisimme paremmin.

[/quote]

Jos se yhtään lohduttaa niin sulla saattaa olla ehkä harhainen käsitys että miten kaikilla muilla. Meillä on 4 lasta ja mulle aina sanotaan, miten hienosti meidän muksut käyttäytyy tms. Mutta iissä tilanteissa ja kotona missä ei ole vieraskoreutta, lapset on kyllä vauhdikkaita. Nyt ovat jo isompia ja osaavat käyttäytyä, mutta taaperoikäisenä oli oikeasti todella raskasta. Ei ollut puhettakaan, että voisi miehen kanssa keskustella 2 lausetta ilman keskeytyksiä. telkkaria en ole oikeastaan katsonut vuosiin. se jäi kun lapset tulivat. 

lasten luonteissa on myös temperamenttieroja. Meidän 1 lapsi on tuollainen  äärettömän vauhdikas. joskus olen miettinyt että onko adhd kun hänellä on todella ollut työtä yöenmääräisen spontaaniuden kanssa, innostuu ja se näkyy ja kuuluu ja keskeyttää, voimakas tahto ja tuntuu että liikkuu juoksemalla.  ja pienenä todella kokeili rajoja, niin että joskus itkin itse väsymystä. olihan siinä ne muutkin muksut ja mies reissutöissä. ajan kanssa helpottanut ja meillä on enää yksi taapero.

Ole myöskin varovainen syntipukin roolista lapselle- se oikeasti vaanii, jos alat nähdä lapsen enemmän kiusankappaleena kuin mussukkana. tee hänen kanssa kivoja juttuja yhdessä. sitä kautta lapsi alkaa myös haluta miellyttää sinua- hän kokee että sinä ajattelet että hän on arvokas ja rakas ja lapsi haluaa vahvistaa aina ennakko-odotuksia. siis oikeasti lapsilla on taipumus pyrkiä täyttämään odotukset- jos sanot että oletpa ärsyttävä lapsi omii asian osaksi persoonaansa ja alkaa toimiakin niin. ja toisinpäin. ihan samoin kuin meillä aikuisilla. joku puhuikin tossa negatiivisuuden kierteestä. vain te vanhemmat voitte pysäyttää sen lapsen puolesta ja parhaiten siihen toimii positiivisuus. 

voisit myös oikeasti laskea hieman odotuksiasi. 3 vuotias on todella pieni. siihen elämänvaiheeseen vanhemmilla kuuluu se, että tulee keskeytetyksi eikä omaa aika ole vaan joku roikkuu hihassa uutisten aikaan. oletko ajatellut niin päin, että ehkä teidän isompi lapsi onkin poikkeuksellisen rauhallinen? meillä kolmas lapsi on se rauhallinen ja olin ensin todella äimistynyt että voiko tällaisiakin lapsia oikeasti olla. hyvä etten kiikuttanut lääkäriin, että onko tämä lapsi jotekin flegmaattinen, kun se oikeasti viihtyy yksin puuhailemassa askarteluja. 

 mutta joo. tokihan kyseessä voi olla sitten oikeasti joku juttu mihin tarvitsette apua. aina kannattaa jutella asiantuntijoiden kanssa, jos tuntuu että itse ei kertakaikkisesti pärjää. monestihan, jos jotain oikeaa diagnosoitavaa on, niin mitä nopeammin ammattiapua saa, sen parempi. 

voimia!

[/quote]

Kiitos kommentistasi, ja hyvä kuulla että muillakin on raskasta. Ja sinulla niitä lapsia oli neljä ja pieniä samaan aikaan, nostan hattuani sulle että pärjäsit!

Niin, kyllä varmaan se positiivisuus ja odotusten laskeminen auttaa ja kokeillaan. Tarvitsen itse varmaan vähän enemmän jotain että jaksan olla positiivinen. SIksi olen yrittänyt näitä pieniä asioita niikuin uutisten katsomisia mutta ehkä ne on vääriä asioita mitkä eivät ole mahdollisia juuri nyt, Munkaan miehestä ei ole apua, on melkein aina töissä ja vanhemmistani ei pahemmin apua.

Tässä ei ole siis vain poikamme käytöksestä kysymys, mutta omasta väsymyksestäni.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 20:16"]

Meillä on esikoinen vilivilpertti jonka kanssa on välillä keinot loppu ja hermot riekaleina. Toinen lapsi tulossa ja voi kuinka toivon, että tämä tuleva kuopus olisi sellainen lapsi kuin "kaikkien muiden". Itse tiedän vain yhden yhtä vilkkaan lapsen kuin tämä meidän esikoinen ja sen(kin) lapsen vanhemmat ovat ihan poikki ymmärrettävästi. 

Tänään ikeassa seurasin välipalatauolla, kuinka muiden lapset toimivat jätskiä saadessaan. Meidän lapsi ei siis ollut mukana joten ehdin tarkkailla. Useampi lapsi ISTUI VALVOMATTA PÖYDÄN ÄÄRESSÄ ja odotti rauhallisesti että jätski saapuu :O :O en voisi kuvitellakaan moista tilannetta meillä. Lapsi kiipeäisi pöydällä, ryntäisi räpeltämään lähellä olevien lastenpöydän lamppujen valokatkaisijoita, painelisi kaikkia nappeja, mitä olisi näkyvillä, rynnistäisi kassoille jne. Suoraan sanoen kade kalvoi. Rauhallisten lasten vanhemmat eivät taida tajuta, kuinka onnekkaita ovatkaan.

[/quote]

Joo, ihan oikeasti ei tulisi mieleenkään jättää Ikeassa pöytään, eivät siellä kauaa pysyisi! Rauhallisten lasten vanhemmat eivät taida tajuta kuinka raskasta se kokoaikainen vahtiminen oikeasti on, että pitää kokoajan olla ennakoimassa mitä kolttosia se voisi milloin missäkin tilanteessa mahdollisesti tehdä. Ihan ylikierroksilla menee nämä ajatukset kokoajan. Käyn sydän kurkussa vessassakin kun yleensä kun tulen takaisin  siellä on tapahtunut jotain käsittämätöntä. Tosiaan mun pojalla mielikuvitusta riittää, ja keksii joka päivä jotain uutta kiellettyä. Välillä sanon miehelleni että ainoa tapa olla rauhassa  kotona olisi jos meillä olisi täysin tyhjä pehmustettu koti. Ja silti varmasti poika keksisi keinon jolla repiä pehmusteet auki ja levittää sisällöt pitkin poikin ...

Voimia sinnekin!

Poika tietää tarkalleen mistä naruista vetää. Noista ainakin pari juttua voi ennaltaehkäistä, eli ei mitään kaupunkikävelyjä 3-vuotiaan kanssa, eikä uutisten katsomista kannata edes yrittää. Ei tuon ikäiseltä vain voi odottaa että olisi hiljaa sillä aikaa kun aikuiset katsovat telkkaria. Tulostimet sun muut rikkoutuvat vehkeet suosiolla pois ulottuvilta. Ruualla ei saisi sotkea tietenkään, mutta meillä esim. yhteen aikaan oli suosikkitemppu kaataa maitomuki lautaselle. Annettiin vain lusikka ja todettiin että oho nyt sulla onkin keittoa.

Huomiota hakee selvästi, eiköhän ole mustasukkainen siskosta. Koeta järjestää kahdenkeskeistä aikaa, ja tosiaan tuota ulkona vipellystä ilman turhia kieltoja. 3-vuotias on TOSI pieni vielä, vaikka sinusta varmasti tuntuu isolta kun on pienempikin siinä. Tosiaan hyvä merkki tuo että osaa kuitenkin olla "normaalisti" kerhossa, yleensä sellaiset joilla oikeasti ongelmia eivät osaa. Tsemppiä!

kuvauksista on vaikea päätellä onko lapsi oikeasti erityisen hankala vai onko vain tilanne tulehtunut teidän vanhempien ja lapsen välillä.

Jos lapsi sotkee pöydässä häntä ensin kehoitetaan jatkamaan ruokailua siististi ja sitten poistetaan pöydästä.

Jos lapsi piirtää seinään useammin kuin kerran (kaikki lapsethan tätä kokeilee joskus) hän siivoaa itse jälkensä. Laita kynät "lukkojen taakse" niin että tiedät koska ne ovat käytössä.

Normaalilapsi ei terrorisoi koko sisustusta. Tietysti tavaroita särkyy joskus ja sotkua ja vahinkoja sattuu. Turha haaveilla sisustusratkaisuista, jotka aiheuttavat vain lisästressiä. Voit aloittaa sisustuksen päivittämisen kun lapset ovat kouluikäisiä. Yksi huone kotonanne voi olla vain teitä aikuisia varten (makkarinne?) ja sinne lapset eivät mene.

Kun tulette / miehesi tulee kotiin, anna lapsen ensin kertoa kuulumisensa, halia ja painia isän kanssa. Sitten ehkä saatte hetken kahdestaan, ehkä ette :) TVn katselu tapahtuu lasten jo nukkuessa, jos siis aikoo uutisia katsoa. Lehti on parempi valinta lasten kanssa. Jos miehellesi uutiset on tärkeä juttu, tee hänelle palvelus ja leiki lasten kanssa muualla hänen katsoessaan uutiset.

Jossain vaiheessa, vaikka lapsesi olisikin jollain lailla erityinen, asiat sujuvat helpommin. Vielä ei ole se aika. Pitäkää huolta jaksamisestanne, jos ette saa lapsenvahtia, vuorotellen otatte vapaa-aikaa.

Tuo on aika inhottava kierre. Se on ihan just noin, että on tolkuttoman väsyttävää, kun ikinä ei voi hengittä rauhassa syvään, koska lasta on vahdittava aivan herkeämättä. Ja kaikki lapset eivät ole lainkaan sellaisia. Mulla on kolme lasta, joista yksi oli pienenä sellainen luotettava, että pystyi jättämään vaikka katetun pöydän ääreen, kun kävi hakemassa maitopurkin jääkaapista, eikä sillä aikaa ruokia lennellyt pitkin seiniä. Toisen kanssa taas tosiaan lenteli, joten hänet nostin pois syöttötuolista, jos piti käydä jääkaapilla. Todella rasittavaa. Kolmas lapsi on siltä väliltä. On kyllä vilkas, mutta ei mikään älytön koheltaja, ruuat ei lentele, mutta vahdittava on, kun on niin rohkea menijä.

Tuo rohkeus on eri juttu, siihen riittää "tavallinen" vahtiminen, voi käydä vessassa, eikä lapsi sillä aikaa ehdi kuin enintään kiivetä sohvan selkänojalle. Mutta sellaisen koheltajatyypin kanssa saa olla henki kurkussa siellä vessassa, kun se on kuitenkin käynyt kaivamassa jääkaapista jotain ruokaa ja hieronut sen tapettiin.

Okei, eli uuvuttavaa on. Ja paha kierre tulee siitä, kun on uupunut, ja silti pitäisi vahtia herkeämättä ja pitää aina ne samat rajat ja olla johdonmukainen jokaisessa pikkuasiassakin. Ja sitten siinä uupuneena pitäisi vielä erottaa johdonmukaisuus nipottamisesta, ettei käy niin, että johdonmukaisuuden nimissä tulee vaadittua aivan virheetöntä käytöstä. Sillä sehän olisi kolmevuotiaalta aivan liikaa vaadittu.

Jos väsymys on osa ongelmaa, niin kannattaa sillekin tehdä jotain. Jos mies on töissä ja isovanhemmista ei ole paljon apua, niin hankkikaa lastenhoitaja tai kodinhoitaja. Kodinhoitaja käymään kerran viikossa kolmeksi tunniksi. Voit käydä ulkona rauhassa ilman, että sun tarvii vahtia ketään. Kolmessa tunnissa ehtii käydä ostoksilla, kahvilla, kirjastossa, uimassa, lenkillä, kaverilla, elokuvissa, mikä sua miellyttääkään. Sillä välin kodinhoitaja ulkoiluttaa lapset, laittaa teidän perheelle ruokaa, järjestelee lasten kanssa lelut paikoilleen. Me tehtiin noin, ja olihan se ihan virkistävää.

Hei AP! Meilläkin asuu kotona haastavatemperamenttinen lapsi, joka on ollut sitä jo aivan vauva-ajasta lähtien. Vauvana hän oli tosi itkuinen, helposti ärtyvä, huonosti nukkuva ja jatkuvasti viihdytettävä tapaus. Jatkuva väsymys teki arjesta tosi raskasta ja muistan kuinka kateellisena katselin perhekerhossa viltillä köllötteviä tyytyväisiä vauvoja ja mietin, että olisipa meilläkin edes joskus tuollaista. Oli jatkuva huono äiti olo kun omaa lasta oli niin vaikeaa pitää tyytyväisenä.

Vuosien kuluessa haastavasta vauvasta tuli todella  vilkas ja voimakkaasti uhmaava taapero, mutta puhekyvyn kehittyessä tilanne tuntui ainakin itsestä hieman helpommalta kun asioista näki että nyt on kysessä vain kiukku eikä mikään sen suurempi hätä. Raivokohtauksia oli usein ja sen lisäksi poika tuntui ehtivän jokapaikkaan, joten silmät täytyi olla selässäkin. Vauvasta asti meillä ei tuntunut tavalliset neuvot lapseen tepsivän, joita kyllä hyvää tarkoittavat ulkopuoliset jakoivat auliisti... Uniongelmat jatkuivat yli kolmivuotiaaksi asti ja välillä oli vaikeaa nähdä pojassa niitä hyviä puolia kun kokoajan sai olla kieltämässä ja rankaisemassa. Mietin kovasti onko pojassa jotain epänormaalia vilkautta esim ADHD:tä.

Kolmevuotiaana poika aloitti päiväkodin ja haastavuus näkyi kyllä sieläkin. Tosin poika on todella sosiaalienen ja viihtyi alusta asti uusien aikuisten ja isompien lasten seurassa. Itseäni auttoi todella paljon juuri tuon tajuaminen ettei poika todellakaan ole tahallaan hankala ja ilkeä. Myös se, että itse sain pikkuhiljaa enemmän unta auttoi näkemään asiat positiivisemmin. Hyvä ahaa elämys syntyi kirja Tulistuva lapsi kautta. Kuten jotkut ovat täällä jo sanoneet positivinen synnyttää postiivistä ja auttaa jaksamaan. Sitä tuossa kirjassakin korostetaan sen lisäksi, että kerralla kannattaa keskittyä yhteen ongelmaan. Mutta tuosta kirjasta sai siis kunnollisia käytännön ohjeita miten toteuttaa sitä arjessa.

Tämä on kirja lapsista, jotka saattavat käyttäytyä äärimmäisen silmiinpistävästi saamalla raivokohtauksia joko kotona tai koulussa ja olemalla tottelemattomia ja uhmakkaita niin verbaalisesti kuin fyysisestikin. Heidän elämänsä on erityisen vaativaa heille itselleen, heidän vanhemmilleen, sisaruksilleen, opettajilleen ja kaikille, jotka ovat vuorovaikutuksessa heidän kanssaan. Tässä kirjassa heitä kutsutaan tulistuviksi lapsiksi.Viime vuosikymmeninä tehty tutkimustyö on osoittanut, että tulistuvien lasten vaikeudet saattavat olla paljon mutkikkaampia kuin aikaisemmin on luultu ja ne saattavat olla monen eri tekijän aikaansaamia.Kirjoittajan päämääränä on auttaa meitä ymmärtämään näitä lapsia. Teoksessaan hän esittää käytännöllisesti ja kattavasti, miten voimme lähestyä tulistuvia lapsia niin, että vähennämme epäsuotuisia vuorovaikutustilanteita päivähoidossa, koulussa ja kotona. Ross W. Greene

Tällä hetkellä poika on 5-vuotias ja monet aisat ovat helpottaneet vaikka vilkkaus ja impulsiivisyys ovatkin edelleen tunnusomaisia piirteitä. Ehdottoman tärkeää on ollut negatiivisen kierteen katkaiseminen ja kaikesta pienesä hyvästä kehuminen. Tärkeällä sijalla on ollut isän ja pojan välinen yhteinen aika ja harrastus, jonka puitteissa pääsee purkamaan energiaa ja sosiaalisen kanssakäymisen tarvetta. (Näin äidilläkin on aikaa hengähtää ja kerätä voimia.)Pojalla on lisäksi todettu aistiyliherkyyttä, joka ymmärtäminen on osaltaan helpottanut arkea. Myös psykologiset tutkimukset ovat edessä, mutta tällä hetkellä keskityn vain tähän hetkeen ja yritän nauttia mukavista hetkistä ihanan, eloisan poikani kanssa.

Toinen kirja, mitä voit lukea on Liisa Keltikangas-Järvinen: Temperamentti - ihmisen yksilöllisyys. Se auttaa ymmärtämään lasten erilaisuutta.

Ja meidänkin vaativalla lapsella on aistihäiriö. Joten siitäkin kannattaa lukea vaikka alkuun netistä: aistihäiriö, aistiherkkyys, aistiyliherkkyys, SI-häiriö

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 08:19"]

Kiitos kovasti vastauksista, kiva kuulla että on olemassa muitakin joille tämä kuuostaa tutulta. :) Olette oikeassa että hänellä on menossa jonkinlainen mustasukkaisuus, pahan olon, huomionhaun kierre, ja että todellakin tietää mistä napeista painaa. On riiviömäisen käytöksensä ohessa todella fiksu poika.

Olette myös oikeassa että positiivisuus on parempi ratkaisu kuin pää punaisena karjuminen ja tiedostan tämän teoreettisella tasolla. :) Tässä on pohjalla poika joka on todella vilkas ja voimakastahtoinen ja tarvitsee minulta paljon ja oma väsymykseni eikä paljoa mahdollisuutta ratkaista sitä tukiverkkoja kun ei pahemmin ole.

Minusta annan lapsilleni paljon ja niin se kuuluukin menää tässä vaiheessa. Minusta kuitenkin tuntuu että vanhemmille kuuluu oikeus elää edes 1% ajasta mukavaa elämää, että meilläkin on oikeus tehdä normaaleja asioita, ettei koko ajan pitäisi olla lasten huomioimista. Olen jo muuttanut elämääni paljon ja niin pitääkin mutta harmittaa hirveästi että perusasioitakaan ei voi hoitaa ilman hirveää rasitusta ja tappelua. Yksi teistä käytti sanaa "sotatanner" ja sitä tämä meidän elämä on. Kaupunkikävelyitä on todella vaikea välttää kun se on elinympäristömme, esimerkiksi kauppareissuja ei voi hoitaa ilman kaupunkikävelyä. Telkkaria emme voi katsoa ollenkaan, emme eilisen huutokohtauksen perusteella edes 15 minuuttia uutisia.  Kotimme on pelkistetty aivan vaan perushuonekaluihin ja minusta täällä on sen takia rumaa. Minkäänlaisia maljakoita jossa kukkia ei esimerkiksi voi pitää täällä ollenkaan, eikä peiliä seinässä, poika veti sen alas ja rikkoi sen. Ja silti satuttaa itseään sängyllä pomppiessa ja sohvalta pudotessa. Niitä ei nyt kuitenkaan voi siirtää pois, eikä vessaa, sielläkin on jo aiheuttanut vesivahingon. Tulostimelle ei ole muuta säilytyspaikkaa, mutta kai sekin pitää nyt viedä alakertaan säilytyslokeroon ja hakea se suurella vaivalla aina kun sitä tarvitsee.

Katson muita perheitä joilla on saman ikäisiä lapsia ja heillä ei ole näin kamalaa ja vaikeaa, he asuvat ihan normaalisti sisutetuissa kodeissa, ilman mielettömiä elämänrajoituksia. Heillä saa olla kynttilöitä pöydällä jouluna.

Rakastan lapsiani yli kaiken ja paljon olen valmis antamaan ja tiesin että näin se tulee menemään enkä mielestäni ole asettanut mitään älyttömiä rajoja lapsille. Emme siis tietenkään odota että lapset on hipihiljaa kun me lojumme tunteja telkkarin edessä, mutta kyllä jo mielestäni 3v.:n pitäisi osata olla hetki lastenhuoneessa vaikka muovailemassa eikä rääkyä ihan kokoa aikaa telkkarin edessä. Parisuhteemme kärsii kun emme hetkeäkään voi keskustella ilman keskeytyksiä, olemme niin väsyneitä että menemme usein klo 20:00 nukkumaan lasten kanssa että jaksamme seuraavan päivän. Kun yritämme viettää mukavaa perheaikaa vaikkapa rauhallisella metsäkävelyllä huomaamme että se huonontaa meidän hyvinvointiamme ennemmin kuin parantaa. Sielläkin poika keksii tapoja jolla ärsyttää tai vaarantaa itseään. Sellaista paikkaa ei olekaan jossa huono käytös ei tapahdu jos vaan me ollaan paikalla.

Yritämme hyväksyä poikaamme sellaisena kun on ja sietää hänen temppujaan ja ottaa hänen raivoaan vastaan, mutta hän on (muidenkin mielestä) todella vaikeasti käyttäytyvä. Vanhempani jotka ovat ainoa tukiverkkomme ovat rajoittaneet hänen hoitonsa yhteen tuntiin koska ovat niin poikki kun lähtee kotiin jatkuvasta kieltämisestä. Mutta jotenkin on silti ihmeellisesti kerhossa normaali poika joka on kuulemma "ihana hurmuripoika" jolla on paljon kavereita ja josta varsinkin tytöt tykkää. Rupeavat suorastaan laulamaan hänen nimeään kun hän saapuu kerhoon! Siis osaa käyttäytyä, meidän ja vanhempieni kanssa ei halua.

[/quote]

Ei jumalauta! Teki niin pahaa lukea tekstiäsi ettet tiedäkään! Meillä on kolme lasta, ei olla SIEDETTY temppuja koskaan.

Minä en voi käsittää miten sokea olet? Samassa kirjoituksessasi sanot että tahdot 1 % rauhaa. Ja miten lapsi on rikkonut peilin (no se voi olla joko huonosti kiinnitetty tai tippua muutenkin tai seuraus sille että SIEDÄTTE mutta silti KOITATTE PITÄÄ RAJOJA ja kolmantena: LAPSI KÄYTTÄYTYY MUUALLA! Etkö näe?

Minä en usko että sinulla on V-A-I-N prosentti ajastasi omalle rauhalle. Mikä on siis suhdeluku sille että olet lapsesi kanssa ja lapsi on yksin?

Tuo sinun mainitsema "minusta annan paljon lapselleni ja niin kuuluukin olla" -tarkoittaa mitä? Kauanko olet viettänyt tänään lapsesi kanssa aikaa?

Minusta ei voi kaunistella puheitaan. Joko lapsi on yksin ja hakee huomiotasi tai lapsi on kanssasi ja hakee silloinkin huomiotasi. Miten ja miksi jos olette yhdessä? Vai tarkoititko että olet samassa tilassa ehkä?

Jos olet lapsesi kanssa ja tahdot vain prosentin aikaa itsellesi niin kerro, miten lapsi saa tehtyä vesivahingon? Meillä on kolme lasta, eikä vesivahinkoa.

Minusta sinun pitää mennä itseesi. Millaista lapsuutta lapsesi elää jos hän tekee vesivahingon, rikkoo peilin yms? Ihan oikeasti. Lopetat nyt tähän paikkaan tuon sievistelysi.

Minä en tiedä millainen lapsi nauraa nurkassa rangaistustaan. Ehkä sellainen lapsi joka elää muuttuvien sääntöjen ja ohjeiden mukaan. Kuten huomaatte: lapsi toimii ihan toisin tarhassa/kerhossa johtuu siitä että siellä on erilainen käytäntö kuin kotona. Ja minusta se oleellisin on, että hoitajat on läsnä, he viettää sitä aikaa myös lapsien kanssa: pelaa, juttelee, katsoo silmiin, laulaa. Mitä sinä teet? Oikeasti kysyn tätä, koska minusta on paljon ihmisiä jotka ajattelee että on kotona niin on sama kuin olisi läsnä. Sitten istutaan koneella ja lapsi tekee omiaan. Et sinä edes huomaa että te ette ole yhdessä vaikka olette samassa tilassa: annat lapsellesi paljon aikaasi -ja lapsesi onnistuu tekemään VESIVAHINGON! Herrajestas! Nyt kone kiinni ja menet sen lapsesi lähelle niin sen ei tartte viihdyttää itse itseään!!! Kai sen nyt luulisi noinkin yksinkertaisen olennon tajuta että syy lapsesi toimintaan johtuu siitä että lapsi menee ja tekee yksin: on yksin kotona ja toimii miten tahtoo on sitä samaa myös kun olette jalan liikenteessä tai missä vaan olet lapsesi kanssa. Joku muu saa lapsen kuriin, koska hän pitää rajat MUTTA antaa myös lapselle aikaansa, ei ole vain lähellä mutta on läsnä.

Ei yksikään taapero/leikki-ikäinen tee vesivahinkoa ellei aikuinen jätä olematta paikalla. Miksi et estä vesivahingon syntyä?

Pointti vesivahinkoon on että SINÄ aikuinen ihminen jätät lapsen yksin. Ei vaan voi kuin ajatella että miten sinä sitten olet hänen kanssaan kun olet paikalla? Koska oma lapsi ei tee tuollaista kun käyn jossain. Lapsesi käytös on turhautumista, hän osaa jo mennä tekemään tyhmyyksiä ja niitä näköjään riittää. Sääli lastasi. Syytät lapsen toimintaa hänen vikanaan kun oikeasti se vastuu on sinun. Vesivahinko on SINUN SYYTÄ.

Ei tarhassakaan tule vesivahinkoja vaikka siellä on moninkertaisesti enempi haasteellisia ja vaativia lapsia kuin kotonasi. Herää nyt pahvi!

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 19:01"]

Yritetään kyllä kehua ja ottaa syliin ja viedä tekemään kivoja asioita, pysyä rauhallisena ja muuta, mutta silti hän väsyttää. Hänen käytöksensä on vaan sellaista mitä on mahdotonta hyväksyä, sellaista rauhatonta.

Esimerkkejä tästä päivästä: oltiin kaupungilla kävelemässä (tämä kahden tunnin puistoilun lisäksi) ja ei suostunut pitämään kädestä kiinni, karkaili pyörätielle ja melkein autotielle, heittäytyi maahan jatkuvasti ja kikatti. Kotona heitti leluja siskonsa naamaan jatkuvasti (ihan vaan ärsyttääkseen), vessassa ollessaan veti kokonaisen vessapaperirullan auki, kiljui, rääkyi ja häiriköi kun yritimme katsoa uutisia niin ettei niistä kuulunut sanaakaan, kunnes mies painui ulos "hermokävelylle". Kiusasi meidän koiraa heittämällä palloa korkealle josta se ei sitä saanut. Pelleili ruokailun aikana ja laittoi kalapuikon maitomukiin ja murskasi sen sinne ja yritti syödä sitä lusikalla, levitti riisit pitkin pöytää. Kiipeili tulostimen päällä melkein rikkoen sen lasipäällysen. Ja tämä vain viimeisen parin tunnin aikana ...

Kuulostaako normaalilta?

[/quote]

En tiedä normaalista ts. tavallisuudesta, mutta ainakin todella tutulta kuulostaa. Kaikki nuo sikailut ruuan kanssa ja kierimiset maassa nauraen. Oikeastaan ihan kaikki nuo temput ja kyllä on hermo usein koetuksella ja pinna palaa. Mutta siltikin, niillä mun menetelmillä ts. löysäämällä ja yltiömäisellä positiivisuudella ja jäähyjen karsimisella ja lapseen huomattavasti enemmän keskittymällä olen saanut ison muutoksen meillä aikaan. Asennemuutos ei ole lisännyt sikailua ja hölmöilyä, vaan vähentänyt sitä. Ja kun oma hermo ei ole niin kireällä, jaksaa lapsen kokeilujen huvittavat puolet nähdä ihan eri tavalla.

Noista esimerkeistä mä oisin antanut lapsen syödä lusikalla sen kalapuikkomössönsä, mutta en olisi antanut uutta kalapuikkoa vaan sanonut että voi harmi kun sun kalapuikko on nyt siellä mukissa, täytyy onkia se sieltä. Älä laita sitä kuppiin jos et tykkää siitä maidossa.

Uutiset voit unohtaa, ei lapsi ymmärrä, miksi silloin pitää olla hipihiljaa ja itse vältän uutisia muutenkin lapsen läsnäollessa kun ne on aika ahdistavia usein. Lapsi haki vaan huomiota ja reaktiota teiltä ja saikin sitä - isä hermostui. Onhan sekin sentään jotain vaikka siitä tulikin oudon kurja olo ja pitääkin riehua vähän lisää sen takia.

Pahimmassa karkailu- ja maassamakoiluvaiheessa pidin rattaita mukana ja ehto itse kävelylle oli että rattaista pidetään kiinni vilkkaassa paikassa tai muuten heti kärryyn istumaan vöihin. Tästä en poikennut koska on oikeasti vaarallista kaupungissa. Syrjäisemmissä paikoissa sai kävellä vierellä ilman että piti kiinni kärrystä jne. Puistoalueella ja rauhallisella pyörätiellä, jota reunustaa puskat tms.saa ravata enkä huutele varoituksia. Kävelen itse rivakasti läheisyydessä ja usein teen kilpailunkin kumpi ehtii ensin paikkaan x (esim. Hyvissä ajoin ennen risteystä johon haluan lapsen pysähtyvän). Sitten selitän että pian tulee tuo risteys tuolla noin ja sinne mennään yhdessä katsomaan tuleeko autoja ja tie ylitetään käsi kädessä.

Meillä on kaikki tietotekniikka nostettu lapsen ulottumatomiin. En ymmärrä sitä koulukuntaa, jonka mielestä tavaroita ei pidä lapsen tieltä nostaa turvaan, vaan opettaa lasta olemaan koskemaan kiellettyihin kamoihin. Heillä ei varmaan vaan ole ollut vilkasta ja omapäistä lasta. Elämä kannattaa tehdä mahdollisimman helpoksi, jatkuva kieltäminen on tosi rasittavaa kaikille.

Koiran kiusaamisesta varoitus ja jos ei toimi, jäähy. Eläviä olentoja ei kiusata piste. meillä tämä on jäähyaihe jos ei 1-2-3 varoitustaktiikka auta. Jos kiusaa kun itse katsotte uutisia, voitte katsoa peiliin ja muuttaa omaa toimintaanne.

Meillä ei ollut sotatanneraikana ollut jäähylläkään mitään vaikutusta, kun se kärsi inflaation, mutta nyt kun jäähyä tulee vain harvoin, se on aina kova paikka ja itkulla siellä istutaan. Ennen nauroi vaan ja sylkeä pärisytteli sieltä ja minä kihisin kiukkua tottelematonta kakaraa kohtaan.

Tiedän että rasittavasti käyttäytyvää riiviötä tuntuu väärältä "palkita" kaikesta ärsyttävästä käytöksestä, mutta käytännössä kaikelle tuonikäisen temppuilulle on joku syy ja usein se on huomionhaku, mustasukkaisuus, tylsistyminen, pahan mielen kierre, väsymys, nälkä, jano ja/tai epävarmuus omasta asemasta. Ja loput sitten temperamentikkaan lapsen kokeilunhalua, jota on pakko sietää jossain määrin. Ja sitä jaksaa sietää, kun se kurja kierre on katkaistu hyvän kautta.

T. 23

Kiitos kovasti vastauksista, kiva kuulla että on olemassa muitakin joille tämä kuuostaa tutulta. :) Olette oikeassa että hänellä on menossa jonkinlainen mustasukkaisuus, pahan olon, huomionhaun kierre, ja että todellakin tietää mistä napeista painaa. On riiviömäisen käytöksensä ohessa todella fiksu poika.

Olette myös oikeassa että positiivisuus on parempi ratkaisu kuin pää punaisena karjuminen ja tiedostan tämän teoreettisella tasolla. :) Tässä on pohjalla poika joka on todella vilkas ja voimakastahtoinen ja tarvitsee minulta paljon ja oma väsymykseni eikä paljoa mahdollisuutta ratkaista sitä tukiverkkoja kun ei pahemmin ole.

Minusta annan lapsilleni paljon ja niin se kuuluukin menää tässä vaiheessa. Minusta kuitenkin tuntuu että vanhemmille kuuluu oikeus elää edes 1% ajasta mukavaa elämää, että meilläkin on oikeus tehdä normaaleja asioita, ettei koko ajan pitäisi olla lasten huomioimista. Olen jo muuttanut elämääni paljon ja niin pitääkin mutta harmittaa hirveästi että perusasioitakaan ei voi hoitaa ilman hirveää rasitusta ja tappelua. Yksi teistä käytti sanaa "sotatanner" ja sitä tämä meidän elämä on. Kaupunkikävelyitä on todella vaikea välttää kun se on elinympäristömme, esimerkiksi kauppareissuja ei voi hoitaa ilman kaupunkikävelyä. Telkkaria emme voi katsoa ollenkaan, emme eilisen huutokohtauksen perusteella edes 15 minuuttia uutisia.  Kotimme on pelkistetty aivan vaan perushuonekaluihin ja minusta täällä on sen takia rumaa. Minkäänlaisia maljakoita jossa kukkia ei esimerkiksi voi pitää täällä ollenkaan, eikä peiliä seinässä, poika veti sen alas ja rikkoi sen. Ja silti satuttaa itseään sängyllä pomppiessa ja sohvalta pudotessa. Niitä ei nyt kuitenkaan voi siirtää pois, eikä vessaa, sielläkin on jo aiheuttanut vesivahingon. Tulostimelle ei ole muuta säilytyspaikkaa, mutta kai sekin pitää nyt viedä alakertaan säilytyslokeroon ja hakea se suurella vaivalla aina kun sitä tarvitsee.

Katson muita perheitä joilla on saman ikäisiä lapsia ja heillä ei ole näin kamalaa ja vaikeaa, he asuvat ihan normaalisti sisutetuissa kodeissa, ilman mielettömiä elämänrajoituksia. Heillä saa olla kynttilöitä pöydällä jouluna.

Rakastan lapsiani yli kaiken ja paljon olen valmis antamaan ja tiesin että näin se tulee menemään enkä mielestäni ole asettanut mitään älyttömiä rajoja lapsille. Emme siis tietenkään odota että lapset on hipihiljaa kun me lojumme tunteja telkkarin edessä, mutta kyllä jo mielestäni 3v.:n pitäisi osata olla hetki lastenhuoneessa vaikka muovailemassa eikä rääkyä ihan kokoa aikaa telkkarin edessä. Parisuhteemme kärsii kun emme hetkeäkään voi keskustella ilman keskeytyksiä, olemme niin väsyneitä että menemme usein klo 20:00 nukkumaan lasten kanssa että jaksamme seuraavan päivän. Kun yritämme viettää mukavaa perheaikaa vaikkapa rauhallisella metsäkävelyllä huomaamme että se huonontaa meidän hyvinvointiamme ennemmin kuin parantaa. Sielläkin poika keksii tapoja jolla ärsyttää tai vaarantaa itseään. Sellaista paikkaa ei olekaan jossa huono käytös ei tapahdu jos vaan me ollaan paikalla.

Yritämme hyväksyä poikaamme sellaisena kun on ja sietää hänen temppujaan ja ottaa hänen raivoaan vastaan, mutta hän on (muidenkin mielestä) todella vaikeasti käyttäytyvä. Vanhempani jotka ovat ainoa tukiverkkomme ovat rajoittaneet hänen hoitonsa yhteen tuntiin koska ovat niin poikki kun lähtee kotiin jatkuvasta kieltämisestä. Mutta jotenkin on silti ihmeellisesti kerhossa normaali poika joka on kuulemma "ihana hurmuripoika" jolla on paljon kavereita ja josta varsinkin tytöt tykkää. Rupeavat suorastaan laulamaan hänen nimeään kun hän saapuu kerhoon! Siis osaa käyttäytyä, meidän ja vanhempieni kanssa ei halua.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 08:19"]

Katson muita perheitä joilla on saman ikäisiä lapsia ja heillä ei ole näin kamalaa ja vaikeaa, he asuvat ihan normaalisti sisutetuissa kodeissa, ilman mielettömiä elämänrajoituksia. Heillä saa olla kynttilöitä pöydällä jouluna.

[/quote]

Älä katso muita perheitä.

Oikeasti. Miksi katsot muita perheitä, kun sinulla tulee siitä vain paha mieli. Älä katso muita perheitä, niin olet onnellisempi. On ihan turhaa verrata perheitä toisiinsa, jos perheitä yhdistää vain se, että niissä on saman ikäisiä lapsia. Perheet ovat erilaisia, lapset ovat erilaisia, olosuhteet ovat erilaisia, resurssit ovat erilaisia, jne. Miksi vertaat teitä muihin perheisiin, joissa asiat ovat eri tavalla.

Ala elää omaa elämääsi. Älä ajattele niin paljon, että teilläkin pitäisi olla niin kuin noilla muilla ja että teidän lapsen pitäisi olla jokin tietynlainen, jonka olet nähnyt muualla tai jonka kuvitelma sinulla on päässäsi. Ethän edes näe muista lapsista sitä todellisuutta. Aivan kuten muut näkevät teidän poikanne hurmurina, niin sinäkin näet muut lapset hyvin käyttäytyvinä, vaikka hekin saattavat olla oman perheensä kesken aivan toisenlaisia.

Älä vertaa. Älä luo muiden perusteella mielikuvia ja odotuksia lapsellesi. Keskity teidän perheen hyvinvointiin.

Meillä kans on erittäin hankala 4-vuotias. Nyt vain odotellaan ja katsotaan tekeekö aika tehtävänsä. Vai onko tässä meidän seuraava asperger tmv.