Meidän 3v. väsyttää meidät täysin

Sinulla näyttää olevan vaikeuksia hyväksyä tuota elämäntilannetta ja lastanne. Sinulla pitäisi mielestäsi olla oikeus pitää kynttilöitä, katsoa uutiset rauhassa, keskustella miehesi kanssa rauhassa, valvoa virkeänä myöhään, tehdä perheen kanssa rauhallisia metsäkävelyjä, sisustaa miten vain, jne.

Kun teidän elämänvaihe on nyt sellainen, että nuo eivät teillä onnistu, niin miksi tappelet vastaan. Mitä jos kokeilisit vain hyväksyä, että tässä elämänvaiheessa nuo jutut eivät onnistu. Keskittyisit nauttimaan niistä asioista, jotka onnistuvat.

Sillä osa tedän tappeluista johtuu siitä, että pidät oikeutenasi taistella noiden odotustesi puolesta. Kehoitan sinua valitsemaan taistelusi. Ovatko nio kaikki taistelut todella tarpeellisia.

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 19:09"]

Ja vielä, ovatko nämä mielestänne sellaisia asioita mitä pitäisi vain hyväksyä sääntöjä hölläten?

Kun minusta nämä ovat sellaisia asioita jotka tekevät hänen kanssaan asumisesta epämiellyttävää ja rasittavaa. Vaikka rakas onkin.

[/quote]

Ei, ei tietenkään saa heitellä toista naamaan millään ym. ihan itsestäänselvää. (Uutisten katselun ehkä unohtaisin, ei se usein onnistu ns. helpompienkaan lasten kanssa.) Itse kun kirjoitin esimerkkini ylisääntelevästä äidistä, niin se sääntely koski myös niitä hetkiä, jolloin lapsi oli ihan nätisti, vähän niin kuin kaiken varalta. Kehoitin vain miettimään, millaista teillä on silloin, kun lapsi on kunnolla. Voimia :)

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 23:24"]

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 19:01"]

Yritetään kyllä kehua ja ottaa syliin ja viedä tekemään kivoja asioita, pysyä rauhallisena ja muuta, mutta silti hän väsyttää. Hänen käytöksensä on vaan sellaista mitä on mahdotonta hyväksyä, sellaista rauhatonta.

Esimerkkejä tästä päivästä: oltiin kaupungilla kävelemässä (tämä kahden tunnin puistoilun lisäksi) ja ei suostunut pitämään kädestä kiinni, karkaili pyörätielle ja melkein autotielle, heittäytyi maahan jatkuvasti ja kikatti. Kotona heitti leluja siskonsa naamaan jatkuvasti (ihan vaan ärsyttääkseen), vessassa ollessaan veti kokonaisen vessapaperirullan auki, kiljui, rääkyi ja häiriköi kun yritimme katsoa uutisia niin ettei niistä kuulunut sanaakaan, kunnes mies painui ulos "hermokävelylle". Kiusasi meidän koiraa heittämällä palloa korkealle josta se ei sitä saanut. Pelleili ruokailun aikana ja laittoi kalapuikon maitomukiin ja murskasi sen sinne ja yritti syödä sitä lusikalla, levitti riisit pitkin pöytää. Kiipeili tulostimen päällä melkein rikkoen sen lasipäällysen. Ja tämä vain viimeisen parin tunnin aikana ...

Kuulostaako normaalilta?

[/quote]

En tiedä normaalista ts. tavallisuudesta, mutta ainakin todella tutulta kuulostaa. Kaikki nuo sikailut ruuan kanssa ja kierimiset maassa nauraen. Oikeastaan ihan kaikki nuo temput ja kyllä on hermo usein koetuksella ja pinna palaa. Mutta siltikin, niillä mun menetelmillä ts. löysäämällä ja yltiömäisellä positiivisuudella ja jäähyjen karsimisella ja lapseen huomattavasti enemmän keskittymällä olen saanut ison muutoksen meillä aikaan. Asennemuutos ei ole lisännyt sikailua ja hölmöilyä, vaan vähentänyt sitä. Ja kun oma hermo ei ole niin kireällä, jaksaa lapsen kokeilujen huvittavat puolet nähdä ihan eri tavalla.

Noista esimerkeistä mä oisin antanut lapsen syödä lusikalla sen kalapuikkomössönsä, mutta en olisi antanut uutta kalapuikkoa vaan sanonut että voi harmi kun sun kalapuikko on nyt siellä mukissa, täytyy onkia se sieltä. Älä laita sitä kuppiin jos et tykkää siitä maidossa.

Uutiset voit unohtaa, ei lapsi ymmärrä, miksi silloin pitää olla hipihiljaa ja itse vältän uutisia muutenkin lapsen läsnäollessa kun ne on aika ahdistavia usein. Lapsi haki vaan huomiota ja reaktiota teiltä ja saikin sitä - isä hermostui. Onhan sekin sentään jotain vaikka siitä tulikin oudon kurja olo ja pitääkin riehua vähän lisää sen takia.

Pahimmassa karkailu- ja maassamakoiluvaiheessa pidin rattaita mukana ja ehto itse kävelylle oli että rattaista pidetään kiinni vilkkaassa paikassa tai muuten heti kärryyn istumaan vöihin. Tästä en poikennut koska on oikeasti vaarallista kaupungissa. Syrjäisemmissä paikoissa sai kävellä vierellä ilman että piti kiinni kärrystä jne. Puistoalueella ja rauhallisella pyörätiellä, jota reunustaa puskat tms.saa ravata enkä huutele varoituksia. Kävelen itse rivakasti läheisyydessä ja usein teen kilpailunkin kumpi ehtii ensin paikkaan x (esim. Hyvissä ajoin ennen risteystä johon haluan lapsen pysähtyvän). Sitten selitän että pian tulee tuo risteys tuolla noin ja sinne mennään yhdessä katsomaan tuleeko autoja ja tie ylitetään käsi kädessä.

Meillä on kaikki tietotekniikka nostettu lapsen ulottumatomiin. En ymmärrä sitä koulukuntaa, jonka mielestä tavaroita ei pidä lapsen tieltä nostaa turvaan, vaan opettaa lasta olemaan koskemaan kiellettyihin kamoihin. Heillä ei varmaan vaan ole ollut vilkasta ja omapäistä lasta. Elämä kannattaa tehdä mahdollisimman helpoksi, jatkuva kieltäminen on tosi rasittavaa kaikille.

Koiran kiusaamisesta varoitus ja jos ei toimi, jäähy. Eläviä olentoja ei kiusata piste. meillä tämä on jäähyaihe jos ei 1-2-3 varoitustaktiikka auta. Jos kiusaa kun itse katsotte uutisia, voitte katsoa peiliin ja muuttaa omaa toimintaanne.

Meillä ei ollut sotatanneraikana ollut jäähylläkään mitään vaikutusta, kun se kärsi inflaation, mutta nyt kun jäähyä tulee vain harvoin, se on aina kova paikka ja itkulla siellä istutaan. Ennen nauroi vaan ja sylkeä pärisytteli sieltä ja minä kihisin kiukkua tottelematonta kakaraa kohtaan.

Tiedän että rasittavasti käyttäytyvää riiviötä tuntuu väärältä "palkita" kaikesta ärsyttävästä käytöksestä, mutta käytännössä kaikelle tuonikäisen temppuilulle on joku syy ja usein se on huomionhaku, mustasukkaisuus, tylsistyminen, pahan mielen kierre, väsymys, nälkä, jano ja/tai epävarmuus omasta asemasta. Ja loput sitten temperamentikkaan lapsen kokeilunhalua, jota on pakko sietää jossain määrin. Ja sitä jaksaa sietää, kun se kurja kierre on katkaistu hyvän kautta.

T. 23

[/quote]

älyttömän hyvä kirjoitus! Voisitko käydä vastaamassa tuohon toiseenkin ketjuun jossa lapsi pannaan ovesta ulos eli vääntämässä rautalankaa sinnekin:)

[quote author="Vierailija" time="17.05.2013 klo 19:09"]

Ja vielä, ovatko nämä mielestänne sellaisia asioita mitä pitäisi vain hyväksyä sääntöjä hölläten?

Kun minusta nämä ovat sellaisia asioita jotka tekevät hänen kanssaan asumisesta epämiellyttävää ja rasittavaa. Vaikka rakas onkin.

[/quote]

Ei kuulosta normaalilta. Itselläni on viisi lasta ( 3 poikaa ja 2 tyttöä) ja kukaan heistä ei ole käyttäytynyt noin, koskaan. En halua pahoittaa mieltäsi vaan toivon, että haet jotain apua lapsellesi ja itsellesi.Että jaksat!:)

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 08:47"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 08:19"]

Katson muita perheitä joilla on saman ikäisiä lapsia ja heillä ei ole näin kamalaa ja vaikeaa, he asuvat ihan normaalisti sisutetuissa kodeissa, ilman mielettömiä elämänrajoituksia. Heillä saa olla kynttilöitä pöydällä jouluna.

[/quote]

Älä katso muita perheitä.

Oikeasti. Miksi katsot muita perheitä, kun sinulla tulee siitä vain paha mieli. Älä katso muita perheitä, niin olet onnellisempi. On ihan turhaa verrata perheitä toisiinsa, jos perheitä yhdistää vain se, että niissä on saman ikäisiä lapsia. Perheet ovat erilaisia, lapset ovat erilaisia, olosuhteet ovat erilaisia, resurssit ovat erilaisia, jne. Miksi vertaat teitä muihin perheisiin, joissa asiat ovat eri tavalla.

Ala elää omaa elämääsi. Älä ajattele niin paljon, että teilläkin pitäisi olla niin kuin noilla muilla ja että teidän lapsen pitäisi olla jokin tietynlainen, jonka olet nähnyt muualla tai jonka kuvitelma sinulla on päässäsi. Ethän edes näe muista lapsista sitä todellisuutta. Aivan kuten muut näkevät teidän poikanne hurmurina, niin sinäkin näet muut lapset hyvin käyttäytyvinä, vaikka hekin saattavat olla oman perheensä kesken aivan toisenlaisia.

Älä vertaa. Älä luo muiden perusteella mielikuvia ja odotuksia lapsellesi. Keskity teidän perheen hyvinvointiin.

[/quote]

No, ihan hyvä ehdotus olla vertaamatta perhettäni muihin, se on kyllä yksi suuri elämän onnettomuuden lähde.

Katson lähinnä muita perheitä sillä silmällä että olisiko tässä meidän tilanteessa jotain todella epänormaalia, jotain diagnoosia edellyttävää johon pitää varautua. Vaikka on varmaan liian nuori saamaan mitään oikeaa diagnoosia, vai?

-ap

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 09:07"]

Sinulla näyttää olevan vaikeuksia hyväksyä tuota elämäntilannetta ja lastanne. Sinulla pitäisi mielestäsi olla oikeus pitää kynttilöitä, katsoa uutiset rauhassa, keskustella miehesi kanssa rauhassa, valvoa virkeänä myöhään, tehdä perheen kanssa rauhallisia metsäkävelyjä, sisustaa miten vain, jne.

Kun teidän elämänvaihe on nyt sellainen, että nuo eivät teillä onnistu, niin miksi tappelet vastaan. Mitä jos kokeilisit vain hyväksyä, että tässä elämänvaiheessa nuo jutut eivät onnistu. Keskittyisit nauttimaan niistä asioista, jotka onnistuvat.

Sillä osa tedän tappeluista johtuu siitä, että pidät oikeutenasi taistella noiden odotustesi puolesta. Kehoitan sinua valitsemaan taistelusi. Ovatko nio kaikki taistelut todella tarpeellisia.

[/quote]

Ehkä eivät ole kaikki tarpeellisia, mutta olen ahdistunut siitä että elämämme ei ole mukavaa meille vanhemmille melkein koskaan eikä ole ollut vuosiin. Olen yrittänyt taistella normaaleista pienistä mukavuuden lähteistä mitkä auttaisi meitä jaksamaan, esim. miehelle päivästä keskustelemisesta, edes muutaman minuutin ajan ilman keskeytystä. Se ei ole minusta liikaa vaadittu. Ei mulla pakko mitään kynttilöitä olla, ja kuten sanoin olen jo pelkistänyt kotini täysin. Olen kuitenkin huomannut että kenekään muun tuntemani äidin ei ole tarvinut rajoittaa elämäänsä ja kotiansa yhtä paljon ja siksi kyseinalaistan poikamme käytöksen ja murehdin hänen terveydestään.

Ei tässä eämäntilanteessa mitään vikaa ole, tiedän että sen kuuluu olla välillä rankkaa ja se on vaan käytävä läpi. Hyväksyn että ole pienten lasten äiti ja siihen kuuluu uhrauksia, ja yritän parhaani hyväksyä poikamme käytöksine päivineen. Olemme vain kovin väsyneitä ja etsimme keinoja millä jaksaisimme paremmin.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 09:58"]

Katson lähinnä muita perheitä sillä silmällä että olisiko tässä meidän tilanteessa jotain todella epänormaalia, jotain diagnoosia edellyttävää johon pitää varautua. Vaikka on varmaan liian nuori saamaan mitään oikeaa diagnoosia, vai?

-ap

[/quote]

Tuo on ihan hyvä syy katsella. Mutta silloinkaan en niinkään katselisi miten muut lapset toimii kotonaan tai teillä kylässä. Vaan vertailisin siellä kerhossa, että onko teidän poika siellä jotenkin ryhmästä erottuva. Jos muut osaavat jo pukea ulkovaatteet itse mutta sinun poika ei, niin poikasi on erilainen kuin muut. Jos muut selviävät eväiden syömisestä itse, mutta teidän poikaa pitää auttaa, niin on erilainen kuin muut. Jos muut pystyvät kuuntelemaan satuhetkeä ja istumaan paikoillaan, mutta teidän poika hyppii penkillä tasajalkaa, niin on erilainen kuin muut. Jos ei selviä askarteluista, vaikka muut osaavat tehdä askartelun, niin poikkeaa muista.

Eli tuollaisessa tilanteessa, missä lapset ovat tasa-arvoisessa tilanteessa keskenään, saa paremman vertailupohjan. Vertailuryhmääkin on enemmän. Ja ohjaajana on ulkopuolinen, joten vanhempia ei siinä yritetä vedättää tai vanhempien huomiota ei haeta. Kysy siis kerhonohjaajilta, että onko lapsesi poikkeava.

Älä myöskään lankea siihen, että etsimällä etsit väkisin jotain vikaa lapsesta. Tai toki saat nähdä tuon vilkkauden vikana, mutta on olemassa myös normaalia vilkkautta. Saat mielenrauhaa, kun toteat, että kerhonohjaajien ja neuvolan mukaan lapsi on ihan normaali, vain vilkas tapaus. Luotat heidän sanaansa, lopetat käyttämästä energiaa diagnoosin metsästykseen. Ja käytät sen vapautuvat energian lapseen keskittymiseen.

Tällä palstalla on aika paljon tietoa kaikenlaisista lasten diagnooseista. Siitä huolimatta tässä ei kukaan vielä ole antanut lapsellesi mitään diagnoosia. Ja totta puhuen minäkin saan viesteistäsi sen kuvan, että lapsesi on kyllä vaativa, fiksu ja sinnikäs. Mutta että loppujen lopuksi hän käyttää noita ominaisuuksiaan älykkäästi ja sitkeästi huomion hakemiseen.

Tuo on karua teille vanhemmille, kun teistä tuntuu, että tehän annatte jo lapselle ihan kaiken huomion mitä vain ehditte. Lapsi suorastaan ottaa sen huomion teiltä. Mutta jotkut lapset vain ovat kyltymättömiä sen huomionsaamisen kanssa ja viihtyvät parhaiten muiden seurassa eivätkä kaipaa lainkaan omaa rauhaa. Kun jotkut lapsethan menevät välillä omaan huoneeseen näpertelemään jotain leikkiä, mutta toiset eivät tee sellaista ikinä vaan leikkisivät aina jotain yhteisleikkiä.

Luulen, että teille olisi mukavampaa, jos saisitte järjestettyä lapselle sitä huomiota sovitusti aina tietyssä kohtaa päivärutiineja. Yksi pieni satuhetki päivässä ei ehkä riitä teidän lapselle, mutta sitten niitä hetkiä pitää olla useampi. Ja muutenkin voit yrittää sellaista yltiöpositiivisuutta, että päivän tuoksinassa aina ohimennen halaat poikaa ja sanot rakastavasi häntä, että hän on sinulle tärkeä.

Tsemppiä! Tuollaisen touhon kanssa on joskus vaikea keksiä miten oikein pitäisi toimia. Johtuu ehkä siitäkin, kun ei ole ikinä aikaa pohtia pojan tekemisiä ja omaa toimintaa, kun kaikki aika menee tuhojen korjaamiseen.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 10:15"]

Ei tässä eämäntilanteessa mitään vikaa ole, tiedän että sen kuuluu olla välillä rankkaa ja se on vaan käytävä läpi. Hyväksyn että ole pienten lasten äiti ja siihen kuuluu uhrauksia, ja yritän parhaani hyväksyä poikamme käytöksine päivineen. Olemme vain kovin väsyneitä ja etsimme keinoja millä jaksaisimme paremmin.

[/quote]

Minulla toimi kaoottisen pojan kanssa se, että mietin, että mikä niistä kaikista käytösjutuista oli kaikkein suurin riesa. Sitten annoin muiden juttujen olla ja keskityin kasvattamaan lasta vain tällä pahimmalla osa-alueella seuraavan parin viikon ajan.

Näin ajateltuna tilanne ei enää tuntunutkaan ihan niin kaoottiselta. Ajatukset selkenivät, kun löytyi yksi selkeä ongelma, jonka sai nimettyäkin. Ei ollut vain yhtä suurta kaaosta.

Kun keskityin yhteen asiaan, niin minulla riitti energiaa puuttua joka ikinen kerta tähän ongelmatilanteeseen. Parissa viikossa tilanne alkoi helpottamaan, kun suurin ongelma alkoi ratketa. Lapsi tajusi uuden säännön ja minulle muodostui rutiini ongelman huomaamiseen ja siihen reagoimiseen. Kun suurin ongelma alkoi olla ratkottu ja lapsen käytös siltä osin odotetun laista, niin siirryin seuraavaan suurimpaan ongelmaan. Ja taas sama pari viikkoa tehostettua puuttumista siihen.

Kun et saa kaikkia tilanteita haltuun kerralla, niin ota ne haltuun yksi kerrallaan.

Kiitos kommentista, 38. :) Olet aivan oikeassa että diagnoosin metsästäminen on turhaa ja olen kovasti kysynyt asiaa kerhonohjaajilta ja neuvolasta eikä todellakaan ole tullut mitään huolestuttavaa vastaan.

Näen vaan että hän ei ole tyytyväinen, ainakaan saamaansa huomion määrään ja on aina hakemassa lisää ja mietin teenkö hänelle karhunpalveluksen jos annan hänelle jatkuvaa huomiota, odottaakohan hän sitä jatkossa muiltakin jotka eivät ole yhtä ymmärtäväisiä. Olen kuitenkin ainoa joka on kotona, ja minulla on toinenkin lapsi ja kotityöt, eli ihan jatkuvaa huomiota on mahdotonta hänelle antaa. Aikuinen ihminen jaksaa korkeimmiltaan pari tuntia leikkiä autoilla kunnes selkä pettää lattialla istumisesta. :) Leikin tosiaan hänen kanssaan paljon, varsinkin kun sisko nukkuu päiväunia, askartelemme, leivomme, luemme kirjoja, keksimme tarinoita. Mutta se ei näytä riittävän.

Hän on saanut pk paikan syksyksi kun täyttää nyt kesällä neljä. Mietimme jos päivähoito auttaisi tätä jatkuvaa leikkikaverintarvetta, kun kuitenkin itse palaan kohta töihin. Siellä varmaan viimeistään selviää jos on jotain poikkevaa.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 10:35"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 10:15"]

Ei tässä eämäntilanteessa mitään vikaa ole, tiedän että sen kuuluu olla välillä rankkaa ja se on vaan käytävä läpi. Hyväksyn että ole pienten lasten äiti ja siihen kuuluu uhrauksia, ja yritän parhaani hyväksyä poikamme käytöksine päivineen. Olemme vain kovin väsyneitä ja etsimme keinoja millä jaksaisimme paremmin.

[/quote]

Minulla toimi kaoottisen pojan kanssa se, että mietin, että mikä niistä kaikista käytösjutuista oli kaikkein suurin riesa. Sitten annoin muiden juttujen olla ja keskityin kasvattamaan lasta vain tällä pahimmalla osa-alueella seuraavan parin viikon ajan.

Näin ajateltuna tilanne ei enää tuntunutkaan ihan niin kaoottiselta. Ajatukset selkenivät, kun löytyi yksi selkeä ongelma, jonka sai nimettyäkin. Ei ollut vain yhtä suurta kaaosta.

Kun keskityin yhteen asiaan, niin minulla riitti energiaa puuttua joka ikinen kerta tähän ongelmatilanteeseen. Parissa viikossa tilanne alkoi helpottamaan, kun suurin ongelma alkoi ratketa. Lapsi tajusi uuden säännön ja minulle muodostui rutiini ongelman huomaamiseen ja siihen reagoimiseen. Kun suurin ongelma alkoi olla ratkottu ja lapsen käytös siltä osin odotetun laista, niin siirryin seuraavaan suurimpaan ongelmaan. Ja taas sama pari viikkoa tehostettua puuttumista siihen.

Kun et saa kaikkia tilanteita haltuun kerralla, niin ota ne haltuun yksi kerrallaan.

[/quote]

Kiitos kommentista, hyvä ehdotus, ja hienoa että teillä toimi.

Sanotaan että suurin ongelma on siskon ja koiran satuttaminen ja itsensä vaarantaminen. Niitä en voi hyväksyä missään mittakaavassa. Eli lelut pois niistä ja muuten saa rauhassa kaataa koiran vesilautasta lattialle, repiä kirjojaan ja piirtää seinille ... :)

Hyviä vinkkejä ja komppaan yksi kerralla ongelmien ratkaisua. Toimi myös meille ja kun itse olin rauhallisempi, lapsikin oli. Myös aika tekee tehtävänsä, lapsi kasvaa ja vaikeat uhmavaiheet laimentuvat tai sanoisinko muuttavat muotoaan. Mutta helpottaa mielestäni kuitenkin. Tsemppiä!

Mä ottaisin ylienergisen ylikierroksilla käyvän lapsen holdingiin. Eli rauhallisesti ja tyynesti lapsi syliin ja sanoo "rauhoitutaan". Sitten pidetään lapsi sylissä 15-30 min, kunnes lapsen KEHO rauhoittunut. Ei saa välittää kun lapsi huutaa, raivoaa, sanoo että muka sattuu tai jos lupaa olla kiltisti. Istut vaan hiljaa, pidät lasta hellässä syliotteessa, niin ettei lasta satu. Lapsi saa kiemurrella ja huutaa sylissä niin kauan kuin jaksaa eli noin 15 min. Sen jälkeen yleensä lapsi tosi rauhallinen.

Hakeeko liikettä koko ajan?

Aistihäiriö

http://www.sensory-processing-disorder.com/sensory-processing-disorder-checklist.html

tarkkaavaisuushäiriö?

http://www.aivoliitto.fi/files/500/Tarkkaavaisuus.pdf

Niin, vaikea tosiaan sanoa mikä on tavanomaista tai liikaa noiden listojen kanssa. Uhmakkuutta on, ja herkkyyttä, mutta onko se yliherkkyyttä, en tiedä.

Huh, taas kiva päivä takana, raivoamista, karkaamista, juuri heitti kenkänsä seinään ja rikkoi kuvakehyksen pirstaleiksi ja sitten pissasi tahallaan lattialle.

Hyvä että isä vei sen elokuviin.

Psih, sanoi siideri pullo ja kippis sanon minä.

[quote author="Vierailija" time="19.05.2013 klo 10:16"]

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 08:19"]

Kiitos kovasti vastauksista, kiva kuulla että on olemassa muitakin joille tämä kuuostaa tutulta. :) Olette oikeassa että hänellä on menossa jonkinlainen mustasukkaisuus, pahan olon, huomionhaun kierre, ja että todellakin tietää mistä napeista painaa. On riiviömäisen käytöksensä ohessa todella fiksu poika.

Olette myös oikeassa että positiivisuus on parempi ratkaisu kuin pää punaisena karjuminen ja tiedostan tämän teoreettisella tasolla. :) Tässä on pohjalla poika joka on todella vilkas ja voimakastahtoinen ja tarvitsee minulta paljon ja oma väsymykseni eikä paljoa mahdollisuutta ratkaista sitä tukiverkkoja kun ei pahemmin ole.

Minusta annan lapsilleni paljon ja niin se kuuluukin menää tässä vaiheessa. Minusta kuitenkin tuntuu että vanhemmille kuuluu oikeus elää edes 1% ajasta mukavaa elämää, että meilläkin on oikeus tehdä normaaleja asioita, ettei koko ajan pitäisi olla lasten huomioimista. Olen jo muuttanut elämääni paljon ja niin pitääkin mutta harmittaa hirveästi että perusasioitakaan ei voi hoitaa ilman hirveää rasitusta ja tappelua. Yksi teistä käytti sanaa "sotatanner" ja sitä tämä meidän elämä on. Kaupunkikävelyitä on todella vaikea välttää kun se on elinympäristömme, esimerkiksi kauppareissuja ei voi hoitaa ilman kaupunkikävelyä. Telkkaria emme voi katsoa ollenkaan, emme eilisen huutokohtauksen perusteella edes 15 minuuttia uutisia.  Kotimme on pelkistetty aivan vaan perushuonekaluihin ja minusta täällä on sen takia rumaa. Minkäänlaisia maljakoita jossa kukkia ei esimerkiksi voi pitää täällä ollenkaan, eikä peiliä seinässä, poika veti sen alas ja rikkoi sen. Ja silti satuttaa itseään sängyllä pomppiessa ja sohvalta pudotessa. Niitä ei nyt kuitenkaan voi siirtää pois, eikä vessaa, sielläkin on jo aiheuttanut vesivahingon. Tulostimelle ei ole muuta säilytyspaikkaa, mutta kai sekin pitää nyt viedä alakertaan säilytyslokeroon ja hakea se suurella vaivalla aina kun sitä tarvitsee.

Katson muita perheitä joilla on saman ikäisiä lapsia ja heillä ei ole näin kamalaa ja vaikeaa, he asuvat ihan normaalisti sisutetuissa kodeissa, ilman mielettömiä elämänrajoituksia. Heillä saa olla kynttilöitä pöydällä jouluna.

Rakastan lapsiani yli kaiken ja paljon olen valmis antamaan ja tiesin että näin se tulee menemään enkä mielestäni ole asettanut mitään älyttömiä rajoja lapsille. Emme siis tietenkään odota että lapset on hipihiljaa kun me lojumme tunteja telkkarin edessä, mutta kyllä jo mielestäni 3v.:n pitäisi osata olla hetki lastenhuoneessa vaikka muovailemassa eikä rääkyä ihan kokoa aikaa telkkarin edessä. Parisuhteemme kärsii kun emme hetkeäkään voi keskustella ilman keskeytyksiä, olemme niin väsyneitä että menemme usein klo 20:00 nukkumaan lasten kanssa että jaksamme seuraavan päivän. Kun yritämme viettää mukavaa perheaikaa vaikkapa rauhallisella metsäkävelyllä huomaamme että se huonontaa meidän hyvinvointiamme ennemmin kuin parantaa. Sielläkin poika keksii tapoja jolla ärsyttää tai vaarantaa itseään. Sellaista paikkaa ei olekaan jossa huono käytös ei tapahdu jos vaan me ollaan paikalla.

Yritämme hyväksyä poikaamme sellaisena kun on ja sietää hänen temppujaan ja ottaa hänen raivoaan vastaan, mutta hän on (muidenkin mielestä) todella vaikeasti käyttäytyvä. Vanhempani jotka ovat ainoa tukiverkkomme ovat rajoittaneet hänen hoitonsa yhteen tuntiin koska ovat niin poikki kun lähtee kotiin jatkuvasta kieltämisestä. Mutta jotenkin on silti ihmeellisesti kerhossa normaali poika joka on kuulemma "ihana hurmuripoika" jolla on paljon kavereita ja josta varsinkin tytöt tykkää. Rupeavat suorastaan laulamaan hänen nimeään kun hän saapuu kerhoon! Siis osaa käyttäytyä, meidän ja vanhempieni kanssa ei halua.

[/quote]

Ei jumalauta! Teki niin pahaa lukea tekstiäsi ettet tiedäkään! Meillä on kolme lasta, ei olla SIEDETTY temppuja koskaan.

Minä en voi käsittää miten sokea olet? Samassa kirjoituksessasi sanot että tahdot 1 % rauhaa. Ja miten lapsi on rikkonut peilin (no se voi olla joko huonosti kiinnitetty tai tippua muutenkin tai seuraus sille että SIEDÄTTE mutta silti KOITATTE PITÄÄ RAJOJA ja kolmantena: LAPSI KÄYTTÄYTYY MUUALLA! Etkö näe?

Minä en usko että sinulla on V-A-I-N prosentti ajastasi omalle rauhalle. Mikä on siis suhdeluku sille että olet lapsesi kanssa ja lapsi on yksin?

Tuo sinun mainitsema "minusta annan paljon lapselleni ja niin kuuluukin olla" -tarkoittaa mitä? Kauanko olet viettänyt tänään lapsesi kanssa aikaa?

Minusta ei voi kaunistella puheitaan. Joko lapsi on yksin ja hakee huomiotasi tai lapsi on kanssasi ja hakee silloinkin huomiotasi. Miten ja miksi jos olette yhdessä? Vai tarkoititko että olet samassa tilassa ehkä?

Jos olet lapsesi kanssa ja tahdot vain prosentin aikaa itsellesi niin kerro, miten lapsi saa tehtyä vesivahingon? Meillä on kolme lasta, eikä vesivahinkoa.

Minusta sinun pitää mennä itseesi. Millaista lapsuutta lapsesi elää jos hän tekee vesivahingon, rikkoo peilin yms? Ihan oikeasti. Lopetat nyt tähän paikkaan tuon sievistelysi.

Minä en tiedä millainen lapsi nauraa nurkassa rangaistustaan. Ehkä sellainen lapsi joka elää muuttuvien sääntöjen ja ohjeiden mukaan. Kuten huomaatte: lapsi toimii ihan toisin tarhassa/kerhossa johtuu siitä että siellä on erilainen käytäntö kuin kotona. Ja minusta se oleellisin on, että hoitajat on läsnä, he viettää sitä aikaa myös lapsien kanssa: pelaa, juttelee, katsoo silmiin, laulaa. Mitä sinä teet? Oikeasti kysyn tätä, koska minusta on paljon ihmisiä jotka ajattelee että on kotona niin on sama kuin olisi läsnä. Sitten istutaan koneella ja lapsi tekee omiaan. Et sinä edes huomaa että te ette ole yhdessä vaikka olette samassa tilassa: annat lapsellesi paljon aikaasi -ja lapsesi onnistuu tekemään VESIVAHINGON! Herrajestas! Nyt kone kiinni ja menet sen lapsesi lähelle niin sen ei tartte viihdyttää itse itseään!!! Kai sen nyt luulisi noinkin yksinkertaisen olennon tajuta että syy lapsesi toimintaan johtuu siitä että lapsi menee ja tekee yksin: on yksin kotona ja toimii miten tahtoo on sitä samaa myös kun olette jalan liikenteessä tai missä vaan olet lapsesi kanssa. Joku muu saa lapsen kuriin, koska hän pitää rajat MUTTA antaa myös lapselle aikaansa, ei ole vain lähellä mutta on läsnä.

Ei yksikään taapero/leikki-ikäinen tee vesivahinkoa ellei aikuinen jätä olematta paikalla. Miksi et estä vesivahingon syntyä?

Pointti vesivahinkoon on että SINÄ aikuinen ihminen jätät lapsen yksin. Ei vaan voi kuin ajatella että miten sinä sitten olet hänen kanssaan kun olet paikalla? Koska oma lapsi ei tee tuollaista kun käyn jossain. Lapsesi käytös on turhautumista, hän osaa jo mennä tekemään tyhmyyksiä ja niitä näköjään riittää. Sääli lastasi. Syytät lapsen toimintaa hänen vikanaan kun oikeasti se vastuu on sinun. Vesivahinko on SINUN SYYTÄ.

Ei tarhassakaan tule vesivahinkoja vaikka siellä on moninkertaisesti enempi haasteellisia ja vaativia lapsia kuin kotonasi. Herää nyt pahvi!

[/quote]

Minusta on todella hassua kun joku voi saada tälläiset kilarit täysin tuntemattomat ihmisen asioista ja vielä tietämättä asiasta mitään. :D Vaikuttaa siltä että olet ollut täällä meillä kotona todistamassa mitä tapahtui, jopa vesivahingon yhteydessä, mikä lastani vaivaa ja kuinka täällä toimin.

No, kun kuitenkin täällä julkisesti postailin, sanotaankopa nyt sen verran että olen tietoisesti läsnä lapselleni koko päivän, koska lapseni tarvitsee paljon huomioita ja sen takia sitä hänelle annan. Koko päiväni kulkee lasten tekemisien ja rutiinien ympärillä, vien heitä hauskoihin paikkoihin, lasten tapahtumiin, puistoon, ulkoilemaan koiran kanssa, leivomme, askartelemme, käymme kylässä. Pienemmän päiväuniajan (kolme tuntia päivässä) leikin esikoiseni kanssa koko ajan koska hän on ollut todella mustasukkainen sisarelleen alusta asti ja olen yrittänyt helpottaa tätä hänelle antamalla omaa aikaa, esimerkiksi lattialla autoilla ja legoilla koska pienempi on vielä siinä iässä että sotkee leikit.

Vesivahingosta sen verran että vakuutusyhtiönkin mielestä tämä oli poikamme eikä minun aiheuttama, ja korvasivat sen täysin. Ja he eivät ole näissä asioissa kovinkaan armollisia. Kysynpä tätä: kökötätkö sinä vessassa muiden lastesi kera koko aikaa vieressä kun joku lapsistasi käy kakalla? Vesivahinko tapahtui alle kahdessa minuutissa kun poika tukki lavuaarin vessapaperilla pöntöllä isutessaan ja laittoi veden päälle, osana syytä oli vessan kynnyksen rakennusvirhe, oli liian matala, eli paljoa aikaa ei tarvittu että vesi tulvi eteiseen, mutta täysin pojan teon aiheuttama se oli. En vaan mitenkään voinut arvioida että tälläista keksii, ja tyttärellemme piti myös juuri silloin vaihtaa vaippa, en halunnut jättää häntä sontaisena istumaan sitä 10 minuuttia kun poikamme siellä istui. Sen jälkeen on kyllä näin pitänyt toimia. Koko porukka istuu poikamme vieressä todella pienessä ja ahtaassa vessassamme koska olen tajunnut koska häntä ei todellakaan voi jättää hetkeksikään yksin. 

Vaikka näin sinä minusta uskot, en ole huono, välinpitämätön, itsekäs äiti. On olemassa eriluonteisia lapsia, jotkut heistä vaativat paljon enemmän kuin toiset ja välillä voi olla todella haastavaa ja vahinkojakin voi sattua. Kehoittaisin opettelemaan myötätuntoa kun toinen pyytää apua, sitä minä ainakin aioin omille lapsilleni opettaa.

[quote author="Vierailija" time="18.05.2013 klo 14:06"]

Mä ottaisin ylienergisen ylikierroksilla käyvän lapsen holdingiin. Eli rauhallisesti ja tyynesti lapsi syliin ja sanoo "rauhoitutaan". Sitten pidetään lapsi sylissä 15-30 min, kunnes lapsen KEHO rauhoittunut. Ei saa välittää kun lapsi huutaa, raivoaa, sanoo että muka sattuu tai jos lupaa olla kiltisti. Istut vaan hiljaa, pidät lasta hellässä syliotteessa, niin ettei lasta satu. Lapsi saa kiemurrella ja huutaa sylissä niin kauan kuin jaksaa eli noin 15 min. Sen jälkeen yleensä lapsi tosi rauhallinen.

[/quote]

Kannattanee kokeilla, muttei toimi kaikilla. Itse lopetin, kun poika oli huutanut lähes tunnin ja alkoi yökkiä oksennusta kaikesta limasta. No ei toiminut hänellä jäähyt eikä moni muukaan normaali juttu. Hyvä siitä on silti tullut :)

No huh. Ihania nämä vastaukset, että lapsen kanssa pitää olla läsnä 24/7, se on Oikeaa Äitiyttä, ja seuraavaan hengenvetoon todetaan, että ei meillä lapset ole mitään tuhoja aiheuttaneet, kun ovat olleet hetken yksin ;) Oikeasti tämä on minusta haastavaa: lapsen kanssa pitäisi olla paljon, ja siis ihan henkisesti läsnä, mutta toisaalta en usko, että lapselle on sekään hyvä, että ihan kaikki pyörii lapsen ehdoilla. Vaikka kasvatus on tietysti aloitettava varhain, tottakai, sanoisin näin vähän isompien lasten äitinä, että kyllä tuon ikäinen on vielä tosi pieni. Kun kuopukseni meni 3-vuotiaana kerhoon, hän oli minusta ihan pieni vasta, mutta kerho oli täynnä 3-vuotiaita, joilla oli pikkusisarus, ja vanhemmat olettivat, että 3-vuotias on jo tosi iso, osaa paljon itse, pystyy käyttämään harkintaa jne. Eivät kaikki 3-vuotiaat ymmärrä tuon taivaallista kunnolla kävelystä, ruokailutavoista, TV:n katsomisesta tms., heidän maailmansa on ihan erilainen. Kaikkea opetellaan, pikku hiljaa, mutta ei se toimi niin, että kerran sanotaan, ja jatkossa juoksutetaan jäähyllä ja ihmetellään, kun naapurin Irmeli jo tämän osaa. Lapset kehittyvät ihan eri tahtia, vertailu on useimmiten turhaa. Jos kaipaat apua, ehkä jostain perheneuvolasta voisi olla apua. Pitäisi kaivaa esiin niitä lapsen hyviä puolia ja myös sitä, missä te vanhemmat jo toimitte hyvin. Minäkin suosittelen Keltikangas-Järvisen kirjoihin tutustumista (jos ehdit lukea!).

Kirjoitin jo aiemmin siitä vuosien takaisesta tuttavastani, joka kontrolloi valtavasti vilkkaan lapsensa tekemisiä. Mietin sitä, että esim. metsäretkelläkin teidän piti vain vahtia, ettei lapsi satuta itseään. Toki hengenvaaratilanteet poissulkien, ehdottaisin, että entä jos lapsi satuttaisikin joskus itseään sen jälkeen, kun olette sanoneet, että noin ei voi tehdä, siinä sattuu? Tiedän lapsia, jotka koheltavat valtavasti ilmeisesti sillä ajatuksella, että äiti kuitenkin ottaa kopin, omaa harkintaa ei edes tarvitse kehittää. Tuli tunne, että tälle tuttavani lapsellekin olisi ollut hyvä kokeilla fyysisen toimintansa rajoja ja satuttaa itseään, eikä vain istua paikallaan äidin valvovan silmän alla. Olin itse rauhallinen lapsi, eivätkä omanikaan supervilkkaita ole, mutta mustelmilla olemme olleet aina ja jatkuvasti. Mielestäni se kuuluu lapsuuteen. En siis tiedä, miten tämä teillä menee, mutta tuli vain mieleeni.

Minulla on ap:n lapsen kaltainen lapsi. Elämä on todella haastavaa. Meillä tosin puhe ei ole kehittynyt aivan normaalilla tavalla, mutta puhuu kuitenkin paljon ja koko ajan.

Mietin vain, missäköhän voisin tavata näiden lasten äitejä, sillä parasta olisi keskustella toisen vastaavassa tilanteessa olevan kanssa. En jaksa tilittää näitä asioita lapsen mahdottomuudesta lähipuiston äideille, joiden lapset ovat kilttejä ja jotka eivät voi tajuta tilannettani.

Mikä vika tuossa kasvatusmetodissa on? Me saatiin räyhäävä 4-vuotias tyttömme sillä ihmiseksi. Lastenhuone oli aika tyhjänä jo, mutta lopulta oppi.

Niin, no, se on ainoa juttu mikä meilläkin toimii. Ei muuten huono metodi, mutta kun poika näyttää häiriintyvän siitä vielä enemmän, näkee siitä painajaisia ja herää kiljumaan siitä yöllä.

Hyvä että tyttönne kuitenkin lopulta oppi. :)