Miten toimia valehtelevan exän kanssa?
Hei!
Miehelläni oli pikainen suhde ennen minua. Nainen kertoi syövänsä pillereitä, myöhemmin kävi ilmi, ettei niitä ollutkaan. Mies sai kuulla raskaudesta, kun suhde oli jo ohi.
Nainen valehtelee, muuttelee tarinoita, ei todellakaan ole luotettava. Odotusaikana kiristi miestäni, kuullessaan uudesta suhteesta, että mies ei saa koskaan tavata lasta ym. vastaavaa mielestäni tasapainotonta touhua.
Kertokaahan, miten tämmöisen ihmisen kanssa pitää toimia? Meneekö se sitten siihen, että kokoajan pitää olla tarkka omista rajoistaa, että homma toimii? Tapaamiset ainakin varmaan kannattaa kirjata lastenvalvojalla aikoineen paperille. Apua :), nyt vinkit kehiin.
Kommentit (45)
Jos puolisosi lapsella on "sekopää ex", niin valitettavasti se ei muuksi muutu. Ja isät on näissä tilanteissa ihan heikoilla. Oma kokemus 5vuoden ajalta puolison sekopää puolisosta. Juuri kun luulee, että olisi vihdoin rauhoittunut, niin tulee entistä häkellyttävämpää käytöstä. Sekoilu loppuu vasta sitten, kun kasvaa koiranputkea.. Eikä auta vaikka sekopää ex löytäisi puolison ja rakastuisi. Hullut on hulluja loppuun saakka ja lapsen edusta kyllä puhutaan, mutta oma katkeruus määrittää miten käytännössä asioita sitten hoitelee. Eli paljon voimia valitsemallanne tiellä!!!!
40 - Voi kultaseni. En pidä miestä sankarina, siksi että hänellä on vahinkovauva. Olen hänelle vihainen, että hän luotti tähän panoonsa. Mutta olen ylpeä hänestä, että ottaa vastuun lapsesta.
Elän arkea hänen kanssaan ja hänen sankaruutensa tulee hyvät naiset siinä esiin. ap
Pakko nyt vielä lisätä, että olen lukenut naisen miehelleni laittamia viestejä. Siitä tiedän, miten asiat oikeasti menevät. Ja siitä tiedän, että nainen on ns. tasapainoton. Viestit on laitettu facebookin kautta eli naisen kuva ja nimi on niissä mukana.
Voihan toki olla, että mies on nekin keksinyt, lisännyt tekoprofiilin sinne ja kirjoitellut viestit itselleen. Ja kaikki vain siksi, että minä pitäisin häntä sankarina. Niinkö?
ap
Kuulostaa aika tasapainottomalta ihmiseltä, olisiko jotain psyyken ongelmaa hänellä..? Kannattaa varmaan pitää rajoista kiinni tiukasti ja tosiaan sopia tapaamisajat ihan lastenvalvojan kanssa, ettei tule mitään suhmurointia. Muutoin kun lapsen tapaamisten suhteen niin kannattanee pitää etäisyyttä tuollaiseen ihmiseen.
Voi pyhä jeesus, tokihan tuollainen nainen on ovela ja salakavala, kun valhetta laskettelee. Ja näille epeleille miehille olisi mittava biologian perustunti poikaa...
Totta kai mies menee lastenvalvolalle ja on lapsen puolella. Huolehtii elatusmaksuista ja sopii kirjallisesti tapaamiset yms.
Sen jälkeen olette äidin armoilla...äitiys on valtion tukema oikeus ja isyys saadaan äidin armosta.
3 - no eikös se lukenut jo tuossa, että aikoo tavata lasta? Isyys toki selvitetään, mutta kantaa kyllä "vastuunsa", vaikka ei isäksi tuloa suunnitellutkaan.
Kuulostaa siltä, että miehes kannattaa vaatia isyystutkimusta, ihan dna-testiä.Ihan vain varmuuden vuoksi kun tää nainen kuulostaa hyvinkin epäluotettavalta,lapsi voi olla jonkun muunkin.
Juu, tämä isyys selvitetään verikokein. Luultavasti on lapsen isä ja nyt pitäisi tietää, miten tämmöisen epävakaan naisen kanssa pitäisi toimia. Haluamme tavata lasta, mutta emme halua mitään ihmisrauniota ex-panoa kuitenkaan roikkumaan ja pilaamaan suhdettamme.
ap
No mä aloittaisin isyystestistä ja vasta sitten miettisin tapaamisia. Ne nyt joka tapauksessa vauva-aikana ovat lyhyitä.
7 - juu, todella olen iloinen siitä :). Sinulla on yhtä hyvä huumorintaju kuin minulla ;). Tätä oikein rakkaudella ja innolla nyt odotan, saadaan "mukava" nainen porukkaan mukaan.
Olen aika 100 varma, että minun tuurillani mieheni on lapsen isä. Siksi haluan aloittaa jo henkisen valmistautumisen asiaan. Olisihan se hienoa, jos näin ei olisi, mutta yleensä se mitä toivon ei toteudu.ap
[quote author="Vierailija" time="14.05.2013 klo 10:13"]
äitiys on valtion tukema oikeus ja isyys saadaan äidin armosta.
[/quote]
Mahtavasti muotoiltu, tämä pitää muistaa!
10 hehehee. Juu, todellakin :). Nyt minua naurattaa, mutta kyllä kiroilen mielessäni, että mies lopetti sen kumin käyttämisen ja luotti naisen puheisiin pillereistä...aluksi oli kai vähän ihastunut häneen, mutta pikkuhiljaa alkoi tulemaan esiin kaikenlaista. Nyt on sitten vauva maailmassa...noo, tyhmyydestä sakotetaan...
Ehkä hymyni hyytyy, jos asiat eivät suju. Luultavasti eivät suju, koska kukaan tasapainoinen ihminen ei toimi näin. ap
Voi pientä lasta. Millaista hänen elämä tuleekaan olemaan...Minua ei ainakaan naurata yhtään!
Ensinmäisen vuoden isä tapaa lastaan äidin luona ja sitten voidaan osittain siirtyä yhden yön tapaamisiin ja säännöllisiin arkitapaamisiin. Kyllä ensinmäiset vuodet menee aika tiukasti käsikädessä äidin kanssa.
Mutta olkaa edes te aikuisia!
Hymiö hehehee hymiö hehehee hymiö ja ikä oli?!
Voisitteko tehdä äidistä vaikka lastensuojeluilmoituksen. Lapsi tarvitsee edes yhden kyllin hyvän vanhemman ja teidän lähtökohdat ei kovin hyvältä vaikuita.
Miehesi kannattaisi vain hyväksyä se tosiasia, että ei kannata olla missään yhteyksissä kyseiseen exään. Vaihtoehto tälle on, että kyseinen tod.näk. narsistinen ja jo elämänsä pilannut nainen pilaa myös teidän elämänne. Te ette myöskään pysty pelastamaan lasta hänen äidiltään.
Mitä sinä sitä ex-naista haukut?! Vaikutat todella ikävältä ihmiseltä. Mietipä jos olisit hänen tilanteessaan.
Hyvät uutiset sulle AP, sinä et tee mitään papereita kyseisen naisen kanssa. Et tapaamisista etkä elatuksesta.
Ehdotan et lakkaat pitämästä nykyistä miesystävääsi uhrina.
13- ja millaisenhan lastensuojeluilmoituksen tekisimme äidistä? Ikäkysymykseen voisin sanoa, että pomoni, joka on 60-v käyttää myös hymiöitä. Minusta on mukava värittää niillä tarinaa, harmi, että sinä näät ne lapsellisuutena.
14 - mutta kun tässä on se lapsi mukana. Hän tarvitsee edes jonkinlaisen hyvän aikuisen mallin. Ehkä tämä äiti pystyy sen antamaan, ehkä ei.
15 - olen varmaankin ikävä ihminen.
Minä en voi hyväksyä naisia, jotka huijaavat ehkäisystä saadakseen itsekkäästi lapsen. En IKINÄ itse olisi moisessa tilanteessa, koska jokaisen lapsen pitäisi saada syntyä tähän maailmaan kummankin vanhemman vapaasta tahdosta. Se, että harrastaa seksiä ei ole lupaus lapsesta.
ap
Ei huono tarina mieheltäkään. Tasapainoton nainen valitsee uhri miehen, tulee raskaaksi ja mies on hyvä jätkä ja kantaa vastuunsa tapaamalla lasta. Ja taas mies saa p****a. Ei huono, kyllä ne miehet osaa. Tämän tarinan loppu jopa kiinnostaa.
Ehkä vuoden päästä tämän miehen seuraava nainen kertoo saman tarinan...