Psykologia 2021
Tervetuloa traditionaaliseen, legendaan jo syntyessään, Vauvan Psykologia 2021 -ketjuun!
Täällä puhutaan hakemisesta opiskelemaan psykologiaa yliopistoon, ei vauvoista eikä kehityspsykologiasta.
Psykologiaa voi opiskella Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyäskylässä ja Joensuussa sekä ruotsiksi Åbo Akademissa.
Helsingissä on lisäksi psykologiksi valmistava maisterihaku, johon on hakukelpoinen alemmalla korkeakoulututkinnolla ja psykologian perus- ja aineopinnoilla.
Jyväskylässä on lisäksi avoimen väylä filosofian maisteriksi pääaineena psykologia. Siitä ei pätevöidy psykologiksi, mutta pääsee tutkijaksi, opettajaksi, HR:ään tai konsultiksi.
Tutustu avoimien yliopistojen tarjontaan! Joensuun avoimesta löytyy työ- ja organisaatiopsykologia sekä oikeuspsykologia.
Psykologia on lääkiksen jälkeen yksi vaikeimmista aloista päästä sisään, vaikeampi kuin oikis tai kauppis. Todistusvalinnassa saa pisteitä 5 aineesta: psykologia, äidinkieli, matematiikka, kieli, muu reaali. Eniten pisteitä reaalissa antaa fysiikka, vähiten terveystieto. Vanhanmallisesta yleisreaalista ei saa yhtään pistettä.
Vuoden 2020 todistusvalinna pisterajat toukokuussa (70 % kiintiö, ei sisällä lisäpaikkoja, ensikertalaiset, max 157,9 p):
Helsinki: 140,9
Turku: 135,6
Tampere: 135,6
Jyväskylä: 131,9
Joensuu: 129,1
130 pistettä saa E-rivillä, jossa pitkä matikka. Helsinkiin tarvittiin 2-3 L.
Pääsykokeessa on tyypillisesti (ei kevät 2020, vaikka tarkoitus oli) vaadittu vahvaa tilastomenetelmien osaamista.
Vanhoja pääsykoekirjoja:
- Nummenmaa, L. Holopainen, M. & Pulkkinen, P., Tilastollisten menetelmien perusteet.
- Nummenmaa, L., Käyttäytymistieteiden tilastolliset menetelmät
- Karjalainen, L., Tilastotieteen perusteet
Vanhoja valintakokeita (loogista päättelyä myös logopediassa ja tietojenkäsittelytieteessä)
https://www.helsinki.fi/fi/opiskelijaksi/yhteishaku/tietoa-valintakokei…
Tärkeitä / usein esiintyviä linkkejä
Yhteisvalinnan tiedotussivu
https://www.helsinki.fi/fi/verkostot/psykologian-yhteisvalinta/
Lisäpaikkoja vuodelle 2021
https://www.psykologilehti.fi/psykologi/tyo/kymmenia_lisaaloituspaikkoj…
Todistuksen pisteytys
https://opintopolku.fi/wp/opo/korkeakoulujen-haku/mika-korkeakoulujen-o…
VIPUNEN (hakijamäärät ja valitut)
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/H…
Kaikki pisterajat valintatavoittain
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/H…
Hakijoiden ja sisäänpäässeiden ylioppilastutkintomenestys
graafinen
https://app.powerbi.com/view?r=eyJrIjoiYzYwOWYyOWMtNTllZC00MzU1LTk2OWIt…
taulukko
https://vipunen.fi/fi-fi/_layouts/15/xlviewer.aspx?id=/fi-fi/Raportit/K…
valmiiksi analysoituna tekstinä
https://tilastoneuvos.vipunen.fi/2020/01/20/korkeakoulutukseen-paasseid…
Aikaisempien vuosien ketjuja:
2020 koronakevät ja AMK-valintakoe
https://www.vauva.fi/keskustelu/3496665/psykologia-2020
2019 valintakoeyhteistyövuosi
https://www.vauva.fi/keskustelu/3217889/psykologia-2019
2018 erilaiset kokeet HTT ja J ja J
https://www.vauva.fi/keskustelu/3067511/psykologia-2018
2017 ensimmäinen löytynyt ketju
https://www.vauva.fi/keskustelu/2753394/psykologia-2017-muita-hakijoita
Kommentit (8033)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no niin tuleeko tänään tiedot?
Kyllä.
Eli lähikokeet järjestetään?
Kivat niille, jotka kuuluu riskiryhmään
Tämä tarkoittaa sitä, että saadaan "oikeat" pääsykokeet.
Nyt voidaankin alkaa arvailla mitä materiaalissa voisi olla!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no niin tuleeko tänään tiedot?
Kyllä.
Järjetön ja jääräpäinen ratkaisu tässä tilanteessa...
Täysin asiallinen ratkaisu.
Viime keväänä koronaa pidettiin todella vaarallisena, mm sairaalat tyhjennettiin. Nyt tiedetään paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no niin tuleeko tänään tiedot?
Kyllä.
Eli lähikokeet järjestetään?
Kivat niille, jotka kuuluu riskiryhmään
Oma valinta mitä tekee.
Psykassa ei ollut vielä tietoa, mutta Vakava pidetään digitaalisena lähikokeena!
https://www2.helsinki.fi/fi/verkostot/kasvatusalan-valintayhteistyoverk…
Mageeta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
no niin tuleeko tänään tiedot?
Kyllä.
Eli lähikokeet järjestetään?
Kivat niille, jotka kuuluu riskiryhmään
Riskiryhmäläiset saa nykyisellä aikataululla rokotteet toukokuussa viimeistään. Eikä todellinen riski sairastua pääsykoetilanteessa turvaväleineen ja maskeineen oikeasti ole mikään kovin suuri, ja vielä pienempi on riski saada erityisen vakava koronatauti, vaikka kuuluisikin riskiryhmään. Eli tehdään ihan kärpäsestä härkänen jos harmitellaan riskiryhmien tilannetta.
Jännä mikä koe sieltä tulee, lähinnä missä määrin se syvin tilastomatikka on mukana? Muuttuko koe logopedia kaltaiseksi vai mitä veikkaatte? Sinällään jo kunnon haastavaa aineistotehtävä jekkuineen voi aiheuttaa melkosta homma.

Jaa-a. Jotenkin en osaa nähdä, että logoa laitettaisiin opiskelemaan tällainen tilastopläjäys.
Artikkelipainotteisuutta veikkaan minäkin, koska todistusvalintapoppookaan ei tilastoa lue.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löysin Holopulkista (2014) saman tehtävän ja siellä oikea vastaus oli 0,185. Tän saa laskemalla todennäköisyyden sille, että asiakkaita on enemmän kuin 4 minuutissa (odotusarvo 3) eli
P(kaikki tapaukset) -P(0 asiakasta) -P(1 asiakas) -P(2 asiakasta) -P(3 asiakasta) -P(4 asiakasta)
Toivottavasti Holopulkki olis tällä kertaa oikeassa 😊No johan, tää oli vaihteeks mukava yllätys kun tällä logiikalla olin alun perinkin laskenut 😂 Kiitos!
tossahan pyydettiin käyttämään Poisonin jakaumaa ja mä sain tulokseksi 0,05
GeoGebran todennäköisyyslaskurilla saan tuon valmennuskurssin vastauksen, jos lasken P(4≤X) ja Holopulkin, jos lasken P(5≤X). Tuo jälkimmäinen on sama kuin aiemman kommentoijan laskutapa eli vastatapahtuma 1-P(X>4). Valmennuskurssin vastauksessa on ilmeisesti oletettu, että neljäkin asiakasta ylittää ravintolan kapasiteetin, kun taas Holopulkki (ja miten itse ymmärrän tehtävänannon) olettaa, että neljä asiakasta pystytään vielä palvelemaan, mutta sen enempää ei (ja koska kyseessä diskreetti jakauma, hyppää luku suoraan viiteen).
Millä laskutavalla sinä sait 0,05? Hämmensi, miksi eri materiaalit antavat eri vastaukset ja pohdin selityksiä jonkin aikaa, mutta onko minulta jäänyt vielä jokin epäselväksi. Todennäköisyyslaskut saavat välillä aivot solmuun!

En mä tiedä, kun pyydettiin käyttämään Poissonin jakaumaa, joka on sen 2.718 tai jotain ...?ootas kaivan sen kohta
Vielä edelliseen viestiini korjaus: vastatapahtuma oli siis satunnaismuuttuja on pienempää kuin neljä (1-P(X<4) ) eikä suurempaa kuten olin merkinnyt...
Eli P(X=4) = 3^4/4!*2.7183^-3=81/24=*0.0498=0.168
sori en siis saanutkaan 0,05 vaan 0,168
Äh en tajua
Rehtorineuvosto: Yliopistojen valintakokeet järjestetään kampuksilla
En edelleenkään usko, että kokeet pidetään normaalisti. Toukokuussa tätä menoa 2000-5000 tartuntaa päivässä. Mutta aika näyttää.
Kyse ei ole vaan siitä, että tauti on ehkä monelle suht vaaraton nyt, vaan siitä, että mitä kauemmin sen annetaan pyöriä väestössä sen enemmän se mutatoituu.
Epävirallista sisäpiirin infoa pääsykokeesta:
Eräs proffa, joka on ollut kuulemma mukana myös hakuvalintaryhmän johdossa, on sanonut, että käy sääliksi hakijoita, jotka pänttäävät vuoden tilastoa, koska koe on menossa ihan eri suuntaan. Halutaan, että fuksiryhmä on samalla tasolla, koska todistuksella päässeet eivät välttämättä osaa tilastoa.

Näin uskon myös minä. Sen näkee sitten, kun ennakkomateriaali tulee.
On vielä mahdollisuus muuhunkin kuin lähikokeeseen. Näin luki unifitin sivuilla.
Vierailija kirjoitti:
Epävirallista sisäpiirin infoa pääsykokeesta:
Eräs proffa, joka on ollut kuulemma mukana myös hakuvalintaryhmän johdossa, on sanonut, että käy sääliksi hakijoita, jotka pänttäävät vuoden tilastoa, koska koe on menossa ihan eri suuntaan. Halutaan, että fuksiryhmä on samalla tasolla, koska todistuksella päässeet eivät välttämättä osaa tilastoa.
Heh joo olen ollut samalla tilastokurssilla näiden kanssa ja harmittaa, että itse on stressannut tilastosta ihan mielettömästi ja sitten oikeasti se käydään yliopistossa läpi vain pintapuolisesti :( ja tyyliin rautalangasta vääntäen niin, että tyhmempikin tajuaa.
Eli lähikokeet järjestetään?