Lue keskustelun säännöt.
Olen miettinyt avioeroa, mutta en halua erossa mitään (miehen omaisuutta jne.) - miten kannattaisi toimia?
09.07.2020 |
Puolisollani on siis konkreettista omaisuutta, varallisuutta ja koko yleinen tilanne huomattavasti parempi kuin minulla.
Itse en ole tuonut avioliittoomme konkreettisesti "mitään", mutta olen kyllä maksanut kaikki nämä vuodet esim. kokonaan yhtiövastikkeen (hoito+rahoitus), miehen edelleen 100% omistamaan asuntoon. Lisäksi olen oma-aloitteisesti toiminut miehelleni tietyissä asioissa apuna, sellaisissa isommissa jutuissa, joista hän olisi joutunut maksamaan jollekulle muulle luultavasti tuhansia euroja. On tuntunut mukavalta antaa kompensoivaa panostani tuohon tapaan juuri koska konkreettisesti en ole voinut rahallisesti hirveästi panostaa.
Nyt siis harkitsen avioeroa, mutta reiluuden nimissä en haluaisi erossa niin sanotusti mitään. En halua hyötyä tässä mitenkään, enkä koe että voisin katsoa itseäni peiliin jos veisin avioerossa puolet (meillä ei siis ole avioehtoa).
Kuulostaako korvaanne kohtuulliselta jos vaadin erossa esim. noita vastikkeita vastaavan summan? Siten en jäisi aivan puille paljaille ja miehelle tuo summa olisi versin kevyt verrattuna siihen että lähtisin vaatimaan puolikastani.
Mitä ajatuksia ylipäätään?
Pitäisikö hankkia asianajaja vai pärjäänkö omineni kun en edes mitään erossa tahdo? En haluaisi toki tulla narutetuksikaan, haluan ainoastaan olla reilu.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Käännän kysymykseni vielä toisinpäin, tämä siis ihan neutraalisti eikä minään piikkinä:
Eli ottaen huomioon kaiken kertomani, te joiden mielestä olen hävytön pyytäessäni noita vastikkeita vastaavaa summaa - kuinka teidän mielestänne minun olisi reilua toimia? Olenhan kuitenkin tosiaankin mahdollistanut miehelleni aika paljon ja myös ihan konkreettisesti säästänyt häneltä pitkän pennin mm. juuri avustamalla noissa tietyissä jutuissa, sekä maksamalla hänenkin osuutensa paitsi vastikkeissa, myös esim. autotalli on sellainen mitä en itse edes tarvitse, mutta olen hänen puolestaan maksanut.
Mikä OLISI reilua..?
ap
Oletko ajatellut paljon sinä itse olet säästänyt asumalla hänen asunnossaan? Minä säästin pitkän pennin vuokrissa asumalla miehen asunnossa maksaen vain vastikkeen ja osan juoksevista kuluista. Hyödyin paljon enemmän kuin eksäni loppujen lopuksi ja sen takia en pyytänyt mitään tasinkoa avioerossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käännän kysymykseni vielä toisinpäin, tämä siis ihan neutraalisti eikä minään piikkinä:
Eli ottaen huomioon kaiken kertomani, te joiden mielestä olen hävytön pyytäessäni noita vastikkeita vastaavaa summaa - kuinka teidän mielestänne minun olisi reilua toimia? Olenhan kuitenkin tosiaankin mahdollistanut miehelleni aika paljon ja myös ihan konkreettisesti säästänyt häneltä pitkän pennin mm. juuri avustamalla noissa tietyissä jutuissa, sekä maksamalla hänenkin osuutensa paitsi vastikkeissa, myös esim. autotalli on sellainen mitä en itse edes tarvitse, mutta olen hänen puolestaan maksanut.
Mikä OLISI reilua..?
ap
Oletko ajatellut paljon sinä itse olet säästänyt asumalla hänen asunnossaan? Minä säästin pitkän pennin vuokrissa asumalla miehen asunnossa maksaen vain vastikkeen ja osan juoksevista kuluista. Hyödyin paljon enemmän kuin eksäni loppujen lopuksi ja sen takia en pyytänyt mitään tasinkoa avioerossa.
Kyllä, olen miettinyt asiaa. Olen sekä säästänyt yhtäällä että menettänyt toisaalla, koska elintasomme ja kustannukset ovat niin kaukana toisistaan. Itsekseni en olisi ikipäivänä edes halunnut tällaiseen asuntoon missä nyt asumme, pidän pienemmästä ja vaatimattomammasta. Olen siis sekä saanut että antanut. Olen maksanut vastiketta suunnilleen saman verran kuin olisin maksellut vaikka omaa yksiötäni. Olisin mahdollisesti päässyt halvemmalla ja saanut elämässäni enemmän itselleni kun emme alun alkaenkaan olisi muuttaneet yhteen jne. Siis jos aletaan sillä tavalla laskemaan.
Mutta en pidä sen tyylisestä arvottamisesta. Haluan vain toimia reilusti jos eroon päädytään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käännän kysymykseni vielä toisinpäin, tämä siis ihan neutraalisti eikä minään piikkinä:
Eli ottaen huomioon kaiken kertomani, te joiden mielestä olen hävytön pyytäessäni noita vastikkeita vastaavaa summaa - kuinka teidän mielestänne minun olisi reilua toimia? Olenhan kuitenkin tosiaankin mahdollistanut miehelleni aika paljon ja myös ihan konkreettisesti säästänyt häneltä pitkän pennin mm. juuri avustamalla noissa tietyissä jutuissa, sekä maksamalla hänenkin osuutensa paitsi vastikkeissa, myös esim. autotalli on sellainen mitä en itse edes tarvitse, mutta olen hänen puolestaan maksanut.
Mikä OLISI reilua..?
ap
Oletko ajatellut paljon sinä itse olet säästänyt asumalla hänen asunnossaan? Minä säästin pitkän pennin vuokrissa asumalla miehen asunnossa maksaen vain vastikkeen ja osan juoksevista kuluista. Hyödyin paljon enemmän kuin eksäni loppujen lopuksi ja sen takia en pyytänyt mitään tasinkoa avioerossa.
Kyllä, olen miettinyt asiaa. Olen sekä säästänyt yhtäällä että menettänyt toisaalla, koska elintasomme ja kustannukset ovat niin kaukana toisistaan. Itsekseni en olisi ikipäivänä edes halunnut tällaiseen asuntoon missä nyt asumme, pidän pienemmästä ja vaatimattomammasta. Olen siis sekä saanut että antanut. Olen maksanut vastiketta suunnilleen saman verran kuin olisin maksellut vaikka omaa yksiötäni. Olisin mahdollisesti päässyt halvemmalla ja saanut elämässäni enemmän itselleni kun emme alun alkaenkaan olisi muuttaneet yhteen jne. Siis jos aletaan sillä tavalla laskemaan.
Mutta en pidä sen tyylisestä arvottamisesta. Haluan vain toimia reilusti jos eroon päädytään.
ap
Ja miksi ihmeessä olet sitten halunnut maksaa noin? Onko mies edes pyytänyt vaan ihan omasta tahdosta olet tehnyt noin? Aika kallis vastike, jos vastaa yksiön vuokraa.
En tiedä, kannattaako sitä summaa varsinaisesti sitoa niihin vastikkeisiin. Sulla on oikeus puoleen yhteisestä omaisuudesta ja jos ilmoitat, että et halua sitä vaan tyydyt summaan x jolla pääset uuden elämän alkuun ok niin ei sitä tarvitse perustella. Jos siis sun mielestä se vastikkeiden määrä tuntuu kohtuulliselta osuudelta niin sanot vain sen.
Jos omaisuutta on oikeasti paljonkin niin ota nyt sen verran, että oikeasti pääset hyvin alkuun eikä myöhemmin kaduta. Harkitse tarkkaan päätöstä, jos luovut siitä mihin sulla olisi oikeus. Jospa nyt huonon suhteen latistamalla itsetunnolla vähättelet omaa osuuttasi yhteisessä taloudessa? Olet käyttänyt aikaa ja rahaakin miehen omaisuuden hyväksi ja olisit varmaan voinut sen ajan tehdä vaikka töitä, tienata rahaa ja edistää työuraa niiin että sullakin olisi parempi taloudellinen tilanne. Omaisuuden ositusta ei tarvitse tehdä heti erotessa. Tossa tilanteessa voi olla hyvä ajatus antaa ajan vähän kulua ja varmistaa, että päätös on oikea.
Juristi ei olisi huono idea. Pienituloisena voit ehkä saada julkista oikeusapuakin niin voit ainakin kysyä juristin mielipidettä asiasta. Jos tarvitset yksin eläessä tukia, voi ehkä tulla ongelmia siitä, että olet luopunut omaisuudesta, johon sulla oli oikeus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sehän on sinun asiasi, mitäpä sitä täältä kyselemään.
Naurettavaa muuten, että ensimetreillä halua mitään ja sitten haluatkin. Jos asunto n miehen olet vain maksanut vuokraa sen käytöstä, ei vuokranantajakaan palauta vuokria kun vuokralainen muuttaa pois.
Ääl iö!Vastike ei ole vuokraa, idiootti. Se on omaisuuden arvon säilytystä ja rahoittamista. Nainen on siis kartuttanut miehensä varallisuutta koko ajan omista rahoistaan.
Lain mukaan avio-oikeuden nojalla puolet kuuluu naiselle. Jos hän tyytyy vähempään, niin luulisi sen olevan kummallekin hyvä kompromissi.
Edes periaatteellisella tasolla sillä ei ole mitään merkitystä, että mies o sijoittanut asuntoon rahansa ennen yhteen muuttamista ja nainen on sijoittanut sen jälkeen. Kumpikin on osallistunut.
Jos vuokraan haluaa verrata, niin se tulkitaan tässä tapauksessa niin, että nainen on maksanut miehen vuokrat eli elättänyt tätä koko yhdessäoloajan. On kohtuullista saada siitä kompensaatiota. Niin tällaiset tulkitaan viime kädessä myös oikeudessa, jos asiat pahasti riitautetaan.
Vastikkeeni on 170 euroa, johon kuuluu myös vesi ja lämmitys ja muita kuluja. Ei tuolla kyllä omaisuutta kartuteta.
Paljonko se rahoitusvastike on ollut? Jos kymppejä, en vaatisi mitään. Jos satasia, haluaisin ne takaisin. Kaikki muut kulut ovat menneet elämiseen, ja varmasti se apkin on esim yhteistä autoa käyttänyt, ja siten tallia. Ei exältä tarvitse periä takaisin rahaa joka on mennyt OMAAN elämisen puolikkaaseen. Ja tosiaan sitä yksiön vuokraa olisit maksanut muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käännän kysymykseni vielä toisinpäin, tämä siis ihan neutraalisti eikä minään piikkinä:
Eli ottaen huomioon kaiken kertomani, te joiden mielestä olen hävytön pyytäessäni noita vastikkeita vastaavaa summaa - kuinka teidän mielestänne minun olisi reilua toimia? Olenhan kuitenkin tosiaankin mahdollistanut miehelleni aika paljon ja myös ihan konkreettisesti säästänyt häneltä pitkän pennin mm. juuri avustamalla noissa tietyissä jutuissa, sekä maksamalla hänenkin osuutensa paitsi vastikkeissa, myös esim. autotalli on sellainen mitä en itse edes tarvitse, mutta olen hänen puolestaan maksanut.
Mikä OLISI reilua..?
ap
Oletko ajatellut paljon sinä itse olet säästänyt asumalla hänen asunnossaan? Minä säästin pitkän pennin vuokrissa asumalla miehen asunnossa maksaen vain vastikkeen ja osan juoksevista kuluista. Hyödyin paljon enemmän kuin eksäni loppujen lopuksi ja sen takia en pyytänyt mitään tasinkoa avioerossa.
Kyllä, olen miettinyt asiaa. Olen sekä säästänyt yhtäällä että menettänyt toisaalla, koska elintasomme ja kustannukset ovat niin kaukana toisistaan. Itsekseni en olisi ikipäivänä edes halunnut tällaiseen asuntoon missä nyt asumme, pidän pienemmästä ja vaatimattomammasta. Olen siis sekä saanut että antanut. Olen maksanut vastiketta suunnilleen saman verran kuin olisin maksellut vaikka omaa yksiötäni. Olisin mahdollisesti päässyt halvemmalla ja saanut elämässäni enemmän itselleni kun emme alun alkaenkaan olisi muuttaneet yhteen jne. Siis jos aletaan sillä tavalla laskemaan.
Mutta en pidä sen tyylisestä arvottamisesta. Haluan vain toimia reilusti jos eroon päädytään.
ap
No miksi olet tuollaiseen asuntoon muuttanut ja vieläpä vapaaehtoisesti maksanut siitä? Olisit heti sanonut etten maksa mitään, koska et edes tuollaiseen asuntoon muutenkaan muuttaisi.
No pyydä nyt sitä tasinkoa, sitähän sinä tällä aloituksella haet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa ottaa kantaa noihin vastike asioihin koska koko se asumismuoto on mulle tuntematon, olen aina asunut joko vuokralla tai omakotitalossa.
Mutta minun nykyinen tilanteeni on seuraava: mies omistaa ison hienon talon hienolla paikkaa, jonne muutimme yhteen hänen takiaan. Joustin siis itse. Minullakin on oma omakotitalo toisella paikkakunnalla, joka on muussa käytössä (en kuitenkaan ”tienaa” sillä yhtään, omista syistäni).
Olen omatoimisesti alkanut maksamaan miehelle ”vuokraa” tietyn summan kuussa joka kattaa vajaa puolet lainanlyhennyksestä. Ruoat yms ostellaan noin puoliksi; mies ehkä hieman käyttää rahaa siihen enemmän vain omasta mielihaluistaan. Tienaan itsekin hyvin, keskivertoa enemmän mutta mies vieläkin enemmän; hän tienaa noin 40% enemmän kuin minä. Hänellä on lapsia ed.liitosta, minulla ei. Yksi yhteinen. Olen kuitenkin ostanut melkein kaiken ns pikkusälän tänne (erossa miehelle jäi ruokapöytä, telkkari ja sänky). Mies osti sohvan.
Kaiken muun olen minä yksin ostanut sitten vuosien saatossa; mm ilmalämpöpumpun, ison koira-aitauksen pihalle, verhot, matot, kaikki ruokailuvälineet, keittovälineet, kaikki yhteisen lapsemme jutut, hänen lapsilleen hyvää hyvyyttäni mm vaatteita, leluja jne. Maksan päivähoidon yksin (vajaa 300€/kk). Jne. Siis irtotavarana olen maksanut pääasiassa minä ja hän sitten panostaa enemmän mm yhteisiin hulppeisiin lomareissuihin tai esim uuden sängyn muille lapsilleen. Hän maksaa aina ravintolassa ja hemmottelee minua. Uuden kalliin telkkarin (2000€) hankki.
Koen, että olen oman kuitenkin osuuteni yhteiseen elämään panostanut riittävästi (jopa ylikin) mutta jos ero tulisi, keräisin mukaani vain vaatteeni, mattoni, pyyhkeeni, verhon jne ns sisustuskrääsän ja joitain lapsemme leluja ja lähtisin. Kaiken muun saa mies pitää. Olen osaltani kartuttanut hänen omaisuuttaan mutta toisaalta, saanut asia asunnossa joka yksin minulle olisi liian kallis sekä päässyt osalliseksi kokemuksia joihin yksin ei olisi varaa.
Meillä on omat autot, joiden kulut hoidamme kumpikin itse. Samoin omat vakuutukset.
Sanattomaks vetää rahan ahneus.
Entäpä jos asuu exänsä asunnossa ilmaseks mutta maksaa vain joka kuukausi sähkölaskun.
Voiko pyytää sähkölaskuihin menneen rahan takasin erotessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä ahneus, jos on luopumassa siitä mikä lain mukaan kuuluisi ja tyytymässä oma-aloitteiseesti erittäin paljon vähempään?
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, kannattaako sitä summaa varsinaisesti sitoa niihin vastikkeisiin. Sulla on oikeus puoleen yhteisestä omaisuudesta ja jos ilmoitat, että et halua sitä vaan tyydyt summaan x jolla pääset uuden elämän alkuun ok niin ei sitä tarvitse perustella. Jos siis sun mielestä se vastikkeiden määrä tuntuu kohtuulliselta osuudelta niin sanot vain sen.
Jos omaisuutta on oikeasti paljonkin niin ota nyt sen verran, että oikeasti pääset hyvin alkuun eikä myöhemmin kaduta. Harkitse tarkkaan päätöstä, jos luovut siitä mihin sulla olisi oikeus. Jospa nyt huonon suhteen latistamalla itsetunnolla vähättelet omaa osuuttasi yhteisessä taloudessa? Olet käyttänyt aikaa ja rahaakin miehen omaisuuden hyväksi ja olisit varmaan voinut sen ajan tehdä vaikka töitä, tienata rahaa ja edistää työuraa niiin että sullakin olisi parempi taloudellinen tilanne. Omaisuuden ositusta ei tarvitse tehdä heti erotessa. Tossa tilanteessa voi olla hyvä ajatus antaa ajan vähän kulua ja varmistaa, että päätös on oikea.
Juristi ei olisi huono idea. Pienituloisena voit ehkä saada julkista oikeusapuakin niin voit ainakin kysyä juristin mielipidettä asiasta. Jos tarvitset yksin eläessä tukia, voi ehkä tulla ongelmia siitä, että olet luopunut omaisuudesta, johon sulla oli oikeus.
Onko oikeasti todellinen vaara, etten saa jatkossa tukia (jos niitä tarvitsisin) ellen vie puolia miehen omaisuudesta erossa? Aikamoista.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, kannattaako sitä summaa varsinaisesti sitoa niihin vastikkeisiin. Sulla on oikeus puoleen yhteisestä omaisuudesta ja jos ilmoitat, että et halua sitä vaan tyydyt summaan x jolla pääset uuden elämän alkuun ok niin ei sitä tarvitse perustella. Jos siis sun mielestä se vastikkeiden määrä tuntuu kohtuulliselta osuudelta niin sanot vain sen.
Jos omaisuutta on oikeasti paljonkin niin ota nyt sen verran, että oikeasti pääset hyvin alkuun eikä myöhemmin kaduta. Harkitse tarkkaan päätöstä, jos luovut siitä mihin sulla olisi oikeus. Jospa nyt huonon suhteen latistamalla itsetunnolla vähättelet omaa osuuttasi yhteisessä taloudessa? Olet käyttänyt aikaa ja rahaakin miehen omaisuuden hyväksi ja olisit varmaan voinut sen ajan tehdä vaikka töitä, tienata rahaa ja edistää työuraa niiin että sullakin olisi parempi taloudellinen tilanne. Omaisuuden ositusta ei tarvitse tehdä heti erotessa. Tossa tilanteessa voi olla hyvä ajatus antaa ajan vähän kulua ja varmistaa, että päätös on oikea.
Juristi ei olisi huono idea. Pienituloisena voit ehkä saada julkista oikeusapuakin niin voit ainakin kysyä juristin mielipidettä asiasta. Jos tarvitset yksin eläessä tukia, voi ehkä tulla ongelmia siitä, että olet luopunut omaisuudesta, johon sulla oli oikeus.
Sinänsä siis ajatuksia herättävä kommentti kaikkineen, kiitos. Tuntuu vaan hurjalta tuo, että joutuisin itse mahdollisesti vaikeuksiin jatkossa jos en erossa ota sitä mikä irti lähtee. Onko tuohon siis jollakulla ihan faktaa?
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käännän kysymykseni vielä toisinpäin, tämä siis ihan neutraalisti eikä minään piikkinä:
Eli ottaen huomioon kaiken kertomani, te joiden mielestä olen hävytön pyytäessäni noita vastikkeita vastaavaa summaa - kuinka teidän mielestänne minun olisi reilua toimia? Olenhan kuitenkin tosiaankin mahdollistanut miehelleni aika paljon ja myös ihan konkreettisesti säästänyt häneltä pitkän pennin mm. juuri avustamalla noissa tietyissä jutuissa, sekä maksamalla hänenkin osuutensa paitsi vastikkeissa, myös esim. autotalli on sellainen mitä en itse edes tarvitse, mutta olen hänen puolestaan maksanut.
Mikä OLISI reilua..?
ap
Oletko ajatellut paljon sinä itse olet säästänyt asumalla hänen asunnossaan? Minä säästin pitkän pennin vuokrissa asumalla miehen asunnossa maksaen vain vastikkeen ja osan juoksevista kuluista. Hyödyin paljon enemmän kuin eksäni loppujen lopuksi ja sen takia en pyytänyt mitään tasinkoa avioerossa.
Kyllä, olen miettinyt asiaa. Olen sekä säästänyt yhtäällä että menettänyt toisaalla, koska elintasomme ja kustannukset ovat niin kaukana toisistaan. Itsekseni en olisi ikipäivänä edes halunnut tällaiseen asuntoon missä nyt asumme, pidän pienemmästä ja vaatimattomammasta. Olen siis sekä saanut että antanut. Olen maksanut vastiketta suunnilleen saman verran kuin olisin maksellut vaikka omaa yksiötäni. Olisin mahdollisesti päässyt halvemmalla ja saanut elämässäni enemmän itselleni kun emme alun alkaenkaan olisi muuttaneet yhteen jne. Siis jos aletaan sillä tavalla laskemaan.
Mutta en pidä sen tyylisestä arvottamisesta. Haluan vain toimia reilusti jos eroon päädytään.
ap
No miksi olet tuollaiseen asuntoon muuttanut ja vieläpä vapaaehtoisesti maksanut siitä? Olisit heti sanonut etten maksa mitään, koska et edes tuollaiseen asuntoon muutenkaan muuttaisi.
Niin, noinhan se olisi tietysti pitänyt varmaankin alunperin toimia. Sen sijaan muutin tosiaan miehen toiveesta tänne, enkä nyt voi sanoa ettenkö olisi viihtynyt. Itse vaan en olisi tätä valinnut. Oma mokani, moniltakin osin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, kannattaako sitä summaa varsinaisesti sitoa niihin vastikkeisiin. Sulla on oikeus puoleen yhteisestä omaisuudesta ja jos ilmoitat, että et halua sitä vaan tyydyt summaan x jolla pääset uuden elämän alkuun ok niin ei sitä tarvitse perustella. Jos siis sun mielestä se vastikkeiden määrä tuntuu kohtuulliselta osuudelta niin sanot vain sen.
Jos omaisuutta on oikeasti paljonkin niin ota nyt sen verran, että oikeasti pääset hyvin alkuun eikä myöhemmin kaduta. Harkitse tarkkaan päätöstä, jos luovut siitä mihin sulla olisi oikeus. Jospa nyt huonon suhteen latistamalla itsetunnolla vähättelet omaa osuuttasi yhteisessä taloudessa? Olet käyttänyt aikaa ja rahaakin miehen omaisuuden hyväksi ja olisit varmaan voinut sen ajan tehdä vaikka töitä, tienata rahaa ja edistää työuraa niiin että sullakin olisi parempi taloudellinen tilanne. Omaisuuden ositusta ei tarvitse tehdä heti erotessa. Tossa tilanteessa voi olla hyvä ajatus antaa ajan vähän kulua ja varmistaa, että päätös on oikea.
Juristi ei olisi huono idea. Pienituloisena voit ehkä saada julkista oikeusapuakin niin voit ainakin kysyä juristin mielipidettä asiasta. Jos tarvitset yksin eläessä tukia, voi ehkä tulla ongelmia siitä, että olet luopunut omaisuudesta, johon sulla oli oikeus.
Sinänsä siis ajatuksia herättävä kommentti kaikkineen, kiitos. Tuntuu vaan hurjalta tuo, että joutuisin itse mahdollisesti vaikeuksiin jatkossa jos en erossa ota sitä mikä irti lähtee. Onko tuohon siis jollakulla ihan faktaa?
ap
Toivottavasti jollain on varmaa tietoa, mutta luulisin ettei se kovin kauas eron jälkeen voi vaikuttaa. Jos aika pian eron jälkeen tarvitsisi toimeentulotukea tai Kelalta vuokravakuuden niin varmaan ainakin joutuisi selittämään, miksi ei vaatinut tasinkoa. Asumistukeenhan ei enää kai omaisuus edes vaikuta eikä työttömyyskorvauksiin vaikuta.
En siis tiedä, miten nämä tarkalleen menee ja tukijuttuihin tulee harva se vuosi muutoksia. Olin itse aikoinaan tilanteessa, että ositusta ei ollut tehty, koska ei ollut ihan helppo exän lunastaa minun osuuttani asunnosta, josta olin muuttanut pois, eikä asunnon myyminen ja uuden etsiminen olisi ollut helppoa tai nopeaa sekään. Selvitin sossusta mahdollisuutta toimeentulotukeen ja sain vastaukseksi, että voisin saada toimeentulotukea korkeintaan kolme kk ja siinä ajassa pitäisi saada osuuteni asunnosta rahaksi. Toimeentulotuki perittäisiin takaisin niistä rahoista. Oikeusavustajalta olisin voinut saada apua vaatia ositusta. En tiedä, miten tilanne olisi tulkittu, jos asunto olisi ollut kokonaan exän nimissä ja olisin hyväksynyt ositussopimuksen, jossa en vaadi tasinkoa. Kai rahattomuuteni olisi siinäkin tilanteessa ollut oma vikani.
Vierailija kirjoitti:
Eroatte, ja sillä hyvä. Pesänjaosta saa sopia, ja se on jopa suotavaa.
Avioerossa ei synny mitään pesää. OSITUKSESTA voi sopia.
Eli elät ilmeisesti tukien varassa? Ja niillä tuilla sä olet maksanu vastiketta?
Oletteko kauanki ollu naimisissa?
Olen miettinyt avioeroa, mutta en halua erossa mitään (miehen omaisuutta jne.) - miten kannattaisi toimia?
Mitä tuo tarkottaa? Ei pysty ymmärtämään jos haluat kumminki rahaa ja oot valmis ottamaan kaiken minkä irti saat vaikka asianajajan avulla.
Käännän kysymykseni vielä toisinpäin, tämä siis ihan neutraalisti eikä minään piikkinä:
Eli ottaen huomioon kaiken kertomani, te joiden mielestä olen hävytön pyytäessäni noita vastikkeita vastaavaa summaa - kuinka teidän mielestänne minun olisi reilua toimia? Olenhan kuitenkin tosiaankin mahdollistanut miehelleni aika paljon ja myös ihan konkreettisesti säästänyt häneltä pitkän pennin mm. juuri avustamalla noissa tietyissä jutuissa, sekä maksamalla hänenkin osuutensa paitsi vastikkeissa, myös esim. autotalli on sellainen mitä en itse edes tarvitse, mutta olen hänen puolestaan maksanut.
Mikä OLISI reilua..?
ap