"Kun puolisolle ehdottaa yhteistä tekemistä, hän sanoo toistuvasti ei"

Luulen että aika moni mies ei muutenkaan suhteeseen ruvetessaan ajattele, että puolison kanssa vietettäisiin aikaa..

Meillä päti eksään tämä kontrolloiva, macho, alistava ja narsistinen , joka ihan periaatteesta ei voinut ikinä suostua mihinkään ettei ämmä saa tahtoaan läpi missään, jos sille antaisi pikkusormen niin sehän veisi koko käden, alkaisi vaan lisää vaatia, eikä parisuhteessa tarvitse tehdä muuta yhdessä kuin panna.

Saa kivasti kiksejä siitä että sanoo ei kaikkeen ja eukon naama venähtää. Jos kerran kahdessa vuodessa jollain käsittämättömällä tavalla sai eksän pakotettua vaikka kaupunkikävelylle, tilannetta piti hänen kompensoida saamalla joku itkupotkuraivari ja riita aikaan seuraavana päivänä. Niin vaikea oli kontrolloivan, alistavan narsistisen machon kestää sitä, että muija sai tahtonsa läpi ja oli kivaa, se piti äkkiä korjata toiseen suuntaan.

Erottuani hänestä eksä ihmetteli, että erotaanko me oikeasti siksi, koska ei käyty leffassa?! Kyllä, etenkin kun muutaman vuoden välein lupasi ja vannoi että joo kerran kuussa parisuhdeaikaa kuten leffaan, eikä sitten kertaakaan toteutunut.

PS. Ne leffat ja retkeilyt on vaan rakastajattarille/tyttöystäville, silloin kyllä onnistuu mikä vaan, mutta ei vakisuhteessa. Ikinä, kenenkään kanssa. Jollain se on valtaa osoitettava.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei kiinnosta mitään väkisin yhdessä tekeminen miehen kanssa. Olen varmaan sitten passiivinen, mutta miksi pitäisi väkisin keksiä jotain? Minulle riittää ihan normaali elämä kotona ja mökillä. Syömässä käyminenkin on vähän kökköä mielestäni, ei erityisemmin kiinnosta. Mies aina valittaa, että pitäisi tehdä jotain, hän kai sitä kaipaisi. Meillä on ihan eri harrastuksetkin ja kiinnostuksenkohteet.

Jotta olisit joskus miehellesi mieliksi.

Kyllä parisuhde yleensä jonkin verran vaatii myös toisen toiveiden huomioonottamista, sen sijaan että vain olla möllöttää, "kun minä nyt olen tällainen".

Miten te edes onnistuitte kiinnostumaan toisistanne, jos harrastukset ja kiinnostuksenkohteet on ihan erilaiset?

Eihän sen yhdessä tekemisen tarvitse tosiaan olla sen kummempaa kuin kävelyllä käyminen, mikä kai voi sisältyä "normaaliin elämään kotona". Tai kokatkaa yhdessä, kokeilkaa jotain uutta reseptiä joka toinen viikko.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ei käydä yhdessä edes kaupassa, molemmat ostaa omat ruuat. Muutakaan yhteistä tekemistä ei ole, kävelyllekään ei voi mennä kun toinen haluaa kolmen vartin ja toinen kolmentunni lenkille.

Lopun alkua 😭

Vierailija kirjoitti:

Meillä päti eksään tämä kontrolloiva, macho, alistava ja narsistinen , joka ihan periaatteesta ei voinut ikinä suostua mihinkään ettei ämmä saa tahtoaan läpi missään, jos sille antaisi pikkusormen niin sehän veisi koko käden, alkaisi vaan lisää vaatia, eikä parisuhteessa tarvitse tehdä muuta yhdessä kuin panna.

Saa kivasti kiksejä siitä että sanoo ei kaikkeen ja eukon naama venähtää. Jos kerran kahdessa vuodessa jollain käsittämättömällä tavalla sai eksän pakotettua vaikka kaupunkikävelylle, tilannetta piti hänen kompensoida saamalla joku itkupotkuraivari ja riita aikaan seuraavana päivänä. Niin vaikea oli kontrolloivan, alistavan narsistisen machon kestää sitä, että muija sai tahtonsa läpi ja oli kivaa, se piti äkkiä korjata toiseen suuntaan.

Erottuani hänestä eksä ihmetteli, että erotaanko me oikeasti siksi, koska ei käyty leffassa?! Kyllä, etenkin kun muutaman vuoden välein lupasi ja vannoi että joo kerran kuussa parisuhdeaikaa kuten leffaan, eikä sitten kertaakaan toteutunut.

PS. Ne leffat ja retkeilyt on vaan rakastajattarille/tyttöystäville, silloin kyllä onnistuu mikä vaan, mutta ei vakisuhteessa. Ikinä, kenenkään kanssa. Jollain se on valtaa osoitettava.

Sala kokemus. Meillä kyllä kiukuteltiin jo tekemisen aikana. Yhtä ainoaa reissua ei tehty, ilman ettei mies olisi vähintään yhtä silmitöntä raivokohtausta saanut. Lisäksi hänestä oli kiva heittää minut esim. autosta pihalle ja jättää yksin keskelle ei mitään. Teki tätä myös lasten ollessa mukana. Eipä paljoa napannut enää lähteä, kun muutaman kerran olin maksanut useamman tonnin reissun, josta käteen jäi vain paha mieli. Lopulta pidin lomani eri aikaan ja reissasin yksin /lasten kanssa. Joku vuosi meni näin ja erosin.

Juttu oli minusta todella hyvä. Kertoi tavallaan tilanteesta, jossa pariskunnan toinen osapuoli ei tee tunnetyötä suhteessa ollenkaan. Ihmekös, jos ero tulee.

Yhdessä asuminen on jatkuvia kompromisseja ja ei niitä siedä, ellei parisuhde tuo arkeen jotain hyvää ja jotain yhteistä tekemistä. Ei ole siis kysymys siitä, että eroamalla ajattelisi vaihtavansa parempaan. Vaan siitä, että yksinasuminen saattaa olla miellyttävämpi valinta, kuin tylsä arki ihmisen kanssa, joka ei itse ehdota mitään, eikä suostu toisen ehdotuksiin.

Jäähyväiset treffeille: https://www.hs.fi/elama/art-2000006565199.html

Vierailija kirjoitti:

Minua ei kiinnosta mitään väkisin yhdessä tekeminen miehen kanssa. Olen varmaan sitten passiivinen, mutta miksi pitäisi väkisin keksiä jotain? Minulle riittää ihan normaali elämä kotona ja mökillä. Syömässä käyminenkin on vähän kökköä mielestäni, ei erityisemmin kiinnosta. Mies aina valittaa, että pitäisi tehdä jotain, hän kai sitä kaipaisi. Meillä on ihan eri harrastuksetkin ja kiinnostuksenkohteet. Ehkä hirveän aktiivisten ja menevien ihmisten pitäisi mennä naimisiin keskenään, minä taas olen sellainen kotihiiri luonnostani.

Jotenkin brutaalilta ja surulliselta kuulostaa, että mitään myönnytyksiä ei tehdä kumppanin takia ja mennä mukaan ideoihin ikinä. Kuulostat masentavalta kumppanilta. Mihin sä oikein miestä tarvitset?

Eikö etääntyminen haittaa? Se tulee olemaan väistämätöntä jos ette mene toisianne vastaan.

Mulla on just tämä. Mies ei halua esim. lähteä leffaan/ teatteriin/ stand up-keikalle/ uimaan/ kävelylle/ festareille/ pyöräilemään. Ei käy myöskään kirjasto, kotona ei käy palapelit, korttipelit, lautapelit, seksi, yhdessä kokkaaminen tai minun toivomani elokuva.

V tuttaako? Kyllä. Mihinkään ei mennä ikinä. Mun pitäisi vaan kökkiä kotona, mies on viikonloput baarissa.

Todellakin, lopun alkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tämäkin on taas miehen vika.

Ei kait tässä syyllisiä etsitä. Yleensä se on kuitenkin mies, jolle se yhteinen tekeminen lakkaa olemasta tärkeää suhteen edetessä. Nainen taas käsittää että suhdetta pitää pitää yllä ja kaipaa kovasti yhteistä tekemistä, juttelua ja toisen lähelle pääsemistä. Mies nappaa naisen, ja kun on saatu nalkkiin niin jättää kuin mallin kalliolle koska siinähän se on, alkaa pitää itsestäänselvyytenä.

Oletko varma, että se on yleensä mies, jota ei yhteinen tekeminen kiinnosta?

Itse olen nimittäin nainen, joka ei ole kiinnostunut yhteisestä tekemisestä ja mieheni taas kaipaisi läheisyyttä kovastikin. Ja mitä enemmän hän kaipaa niin sitä kauemmaksi minä vetäydyn ja kierre on valmis.

Useimmat meistä varmasti kaipaavat juttukaveria ja läheisyyttä, myös ne suhteen vetäytyvät osapuolet mutta kun kumpikaan ei ymmärrä toista niin siitä syntyy yleensä vaan riitaa ja tekee vaan mieli vältellä kaikkia konflikteja.

Eihän se tietenkään auta, mutta kun voimat ei muuhunkaan riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tämäkin on taas miehen vika.

Ei kait tässä syyllisiä etsitä. Yleensä se on kuitenkin mies, jolle se yhteinen tekeminen lakkaa olemasta tärkeää suhteen edetessä. Nainen taas käsittää että suhdetta pitää pitää yllä ja kaipaa kovasti yhteistä tekemistä, juttelua ja toisen lähelle pääsemistä. Mies nappaa naisen, ja kun on saatu nalkkiin niin jättää kuin mallin kalliolle koska siinähän se on, alkaa pitää itsestäänselvyytenä.

Oletko varma, että se on yleensä mies, jota ei yhteinen tekeminen kiinnosta?

Itse olen nimittäin nainen, joka ei ole kiinnostunut yhteisestä tekemisestä ja mieheni taas kaipaisi läheisyyttä kovastikin. Ja mitä enemmän hän kaipaa niin sitä kauemmaksi minä vetäydyn ja kierre on valmis.

Useimmat meistä varmasti kaipaavat juttukaveria ja läheisyyttä, myös ne suhteen vetäytyvät osapuolet mutta kun kumpikaan ei ymmärrä toista niin siitä syntyy yleensä vaan riitaa ja tekee vaan mieli vältellä kaikkia konflikteja.

Eihän se tietenkään auta, mutta kun voimat ei muuhunkaan riitä.

Miksi pysyttelee suhteessa jos mikään ei huvita, eikä jaksa pitää sitä pystyssä?

Vierailija kirjoitti:

Meillä myös kuihtui suhde, kun ex-mies sanoi ei yhteiseen tekemiseen eikä ehdottanut itse mitään. Oli niin passiivinen kaikkeen minuun liittyen. Kertaakaan ei 20 yhteisen vuoden aikana käyty edes missään reissussa. Kävin yksin lasten kanssa. Viimeiseen asti yritin pitää edes viikottaista yhteistä kauppakäyntiä. Siihenkin tuli sitten vastauksena lopulta "en jaksa".

Löysin aktiivisen miehen ja avioero vireille heti. Elämä muuttui täysin. Tunnen iloa yhteistä tekemisestä ja meillä on yhteisiä reissu muistoja. Tunnen itseni halutuksi.

No tuo on kyllä jo aika äärimmäinen tilanne, ei ole kaikki ihan kunnossa jos noin on. Mutta en minäkään esimerkiksi mistään matkailusta ole kovin kiinnostunut, joten ei tule koskaan reissuja ehdotettua. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö haluaisi olla naiseni kanssa. Voin lähteä mukaan reissuillekim jos hän keksii jotain. Mutta ei se  taida riittää, kun suhteeni eivät koskaan tahdo kestää. Nainen kaipaa miestä joka järjestää koko ajan jotain tekemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää aina olla jotain tekemistä? Miksei voi vain olla sen toisen kanssa?

Olla sen toisen kanssa niin, että kumpikin plärää kännykästä omia juttujaan?

Eihän sen yhdessä tekemisen tarvitse aina olla sen kummempaa kuin että käydään kävelyllä yhdessä. Jutellaan vaihteeksi niistä asioista, jotka nähdään kumpikin.

Mitä pointtia olla toisen kanssa, jollei ole mitään tekemistä yhdessä? No, halvemmat asumiskustannukset tietenkin, mutta siitä joutuu maksamaan sen että vähän pitää sopeutua toisen elämänrytmiin. Joillekin kai ajatuksena on, että on seksiä helposti saatavilla kun saa kotona ilman mitään kosiomenoja.

No jos hyvät keskustelut ja telkkarin katselu yhdessä lasketaan tekemiseksi, niin hyvä sitten. Yleensä nuo vaan eivät riitä, pitäisi koko ajan suihkia menemään jossain muualla kuin kotona ja keksiä kissanristiäisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää aina olla jotain tekemistä? Miksei voi vain olla sen toisen kanssa?

Riittääkö sulle se, että nukutaan, nssitaan, syödään ja katsellaan passiivisena jotain ruutua yhdessä ilman kontaktia toiseen?

Minulla on kyllä noissa kaikissa kontakti siihen toiseen. No, nukkuessa en ehkä ole tietoinen mutta tavallaan siinäkin, kun samassa sängyssä ollaan ja satunnaisesti jos havahtuu niin voi ottaa kainaloon tai jotain.

Vierailija kirjoitti:

Minua ei kiinnosta mitään väkisin yhdessä tekeminen miehen kanssa. Olen varmaan sitten passiivinen, mutta miksi pitäisi väkisin keksiä jotain? Minulle riittää ihan normaali elämä kotona ja mökillä. Syömässä käyminenkin on vähän kökköä mielestäni, ei erityisemmin kiinnosta. Mies aina valittaa, että pitäisi tehdä jotain, hän kai sitä kaipaisi. Meillä on ihan eri harrastuksetkin ja kiinnostuksenkohteet. Ehkä hirveän aktiivisten ja menevien ihmisten pitäisi mennä naimisiin keskenään, minä taas olen sellainen kotihiiri luonnostani.

Ah, minun on siis etsittävä nainen joka on myös kotihiiri, niin saan suhteeni kestämään. Luulin että olen tuomittu pätkäsuhteisiin, kun en ole tyypillinen menijäihminen. Siinä on vain ongelmana, että mistäs nämä kotihiirinaiset tavoittaa kun he ovat aina kotona :D

Vierailija kirjoitti:

Epäilen että ne, jotka haluaisivat koko ajan tehdä jotain, ovat miehiä. Naiset varmaan ovat keskimäärin tyytyväisiä siihen, että jutellaan ja miehet taas haluavat koko ajan mennä ja tehdä jotain. Äitini ja minä olemme sellaisia, että viihdymme kotona. Isäni, mieheni ja poikani taas ovat koko ajan menossa jonnekin, eivätkä pysy hetkeäkään paikoillaan.

Ei ole sukupuolikysymys. Minä olen kotoilijamies ja minun suhteissani on aina ollut ongelmana se, että naiset haluavat koko ajan painaa menemään jonnekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei kiinnosta mitään väkisin yhdessä tekeminen miehen kanssa. Olen varmaan sitten passiivinen, mutta miksi pitäisi väkisin keksiä jotain? Minulle riittää ihan normaali elämä kotona ja mökillä. Syömässä käyminenkin on vähän kökköä mielestäni, ei erityisemmin kiinnosta. Mies aina valittaa, että pitäisi tehdä jotain, hän kai sitä kaipaisi. Meillä on ihan eri harrastuksetkin ja kiinnostuksenkohteet.

Jotta olisit joskus miehellesi mieliksi.

Kyllä parisuhde yleensä jonkin verran vaatii myös toisen toiveiden huomioonottamista, sen sijaan että vain olla möllöttää, "kun minä nyt olen tällainen".

Miten te edes onnistuitte kiinnostumaan toisistanne, jos harrastukset ja kiinnostuksenkohteet on ihan erilaiset?

Eihän sen yhdessä tekemisen tarvitse tosiaan olla sen kummempaa kuin kävelyllä käyminen, mikä kai voi sisältyä "normaaliin elämään kotona". Tai kokatkaa yhdessä, kokeilkaa jotain uutta reseptiä joka toinen viikko.

Mies haluaa yhteistä tekemistä omien harrastustensa parissa, tai ravintolassa tai terassilla käymistä, mitä minä en taas ollenkaan halua. Eli ei hänelle mikään kävelylenkki tai kokkaaminen riitä. Ymmärsin aloituksesta/artikkelista, että normaali juttelu ei riitä yhteiseksi tekemiseksi.

Kiinnostuimme kai siksi toisistamme, että koimme fyysistä vetovoimaa. En minä mitään harrastuskaveria etsinyt, enkä kaipaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä päti eksään tämä kontrolloiva, macho, alistava ja narsistinen , joka ihan periaatteesta ei voinut ikinä suostua mihinkään ettei ämmä saa tahtoaan läpi missään, jos sille antaisi pikkusormen niin sehän veisi koko käden, alkaisi vaan lisää vaatia, eikä parisuhteessa tarvitse tehdä muuta yhdessä kuin panna.

Saa kivasti kiksejä siitä että sanoo ei kaikkeen ja eukon naama venähtää. Jos kerran kahdessa vuodessa jollain käsittämättömällä tavalla sai eksän pakotettua vaikka kaupunkikävelylle, tilannetta piti hänen kompensoida saamalla joku itkupotkuraivari ja riita aikaan seuraavana päivänä. Niin vaikea oli kontrolloivan, alistavan narsistisen machon kestää sitä, että muija sai tahtonsa läpi ja oli kivaa, se piti äkkiä korjata toiseen suuntaan.

Erottuani hänestä eksä ihmetteli, että erotaanko me oikeasti siksi, koska ei käyty leffassa?! Kyllä, etenkin kun muutaman vuoden välein lupasi ja vannoi että joo kerran kuussa parisuhdeaikaa kuten leffaan, eikä sitten kertaakaan toteutunut.

PS. Ne leffat ja retkeilyt on vaan rakastajattarille/tyttöystäville, silloin kyllä onnistuu mikä vaan, mutta ei vakisuhteessa. Ikinä, kenenkään kanssa. Jollain se on valtaa osoitettava.

Onko se välttämättä jotain alistamista, ehkä miestä vaan ei kiinnosta tuollaiset. Silloin voit mennä ilman häntä ja nautiskella vapaasti.

Vierailija kirjoitti:

Juttu oli minusta todella hyvä. Kertoi tavallaan tilanteesta, jossa pariskunnan toinen osapuoli ei tee tunnetyötä suhteessa ollenkaan. Ihmekös, jos ero tulee.

Yhdessä asuminen on jatkuvia kompromisseja ja ei niitä siedä, ellei parisuhde tuo arkeen jotain hyvää ja jotain yhteistä tekemistä. Ei ole siis kysymys siitä, että eroamalla ajattelisi vaihtavansa parempaan. Vaan siitä, että yksinasuminen saattaa olla miellyttävämpi valinta, kuin tylsä arki ihmisen kanssa, joka ei itse ehdota mitään, eikä suostu toisen ehdotuksiin.

Edelleen, sinä olet näköjään jatkuvasti menossa oleva tyyppi. Minusta -kotihiirestä - kuulostaa hirvittävältä painajaiselta joutua koko ajan tekemään jotain tai menemään jonnekin. Jos parisuhteessa ei saa olla ilman, että pitää koko ajan keksiä jotakin tekemistä niin olen todellakin mieluummin sinkku silloin.

Kummallinen ajatuskin, että olisi tylsää, jos ei koko ajan ole ohjelmaa. Tuollaisesta suorittamisvaatimuksesta pitäisi kertoa jo ensitreffeillä, niin ne rauhallisemman luonteiset osaavat väistää luodin.

N

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ei kiinnosta mitään väkisin yhdessä tekeminen miehen kanssa. Olen varmaan sitten passiivinen, mutta miksi pitäisi väkisin keksiä jotain? Minulle riittää ihan normaali elämä kotona ja mökillä. Syömässä käyminenkin on vähän kökköä mielestäni, ei erityisemmin kiinnosta. Mies aina valittaa, että pitäisi tehdä jotain, hän kai sitä kaipaisi. Meillä on ihan eri harrastuksetkin ja kiinnostuksenkohteet.

Jotta olisit joskus miehellesi mieliksi.

Kyllä parisuhde yleensä jonkin verran vaatii myös toisen toiveiden huomioonottamista, sen sijaan että vain olla möllöttää, "kun minä nyt olen tällainen".

Miten te edes onnistuitte kiinnostumaan toisistanne, jos harrastukset ja kiinnostuksenkohteet on ihan erilaiset?

Eihän sen yhdessä tekemisen tarvitse tosiaan olla sen kummempaa kuin kävelyllä käyminen, mikä kai voi sisältyä "normaaliin elämään kotona". Tai kokatkaa yhdessä, kokeilkaa jotain uutta reseptiä joka toinen viikko.

Mies haluaa yhteistä tekemistä omien harrastustensa parissa, tai ravintolassa tai terassilla käymistä, mitä minä en taas ollenkaan halua. Eli ei hänelle mikään kävelylenkki tai kokkaaminen riitä. Ymmärsin aloituksesta/artikkelista, että normaali juttelu ei riitä yhteiseksi tekemiseksi.

Kiinnostuimme kai siksi toisistamme, että koimme fyysistä vetovoimaa. En minä mitään harrastuskaveria etsinyt, enkä kaipaa.

Oh, ihan kuin minun suhteeni. Olen tajunnut että ne perustuvat aina fyysiselle vetovoimalle ja homma kuihtuu sitten siinä vaiheessa kun pitäisi alkaa keksiä muutakin sisältöä. Naiset haluaisivat matkustella ja mennä ja minulle riittäisi kotoilu ja muut pienet asiat yhdessä. Voin toki lähteä reissuun mukaan, mutta kai sen sitten jotenkin vaistoaa minusta, että en hirveästi saa siitä irti.