M41 pohtii avioeroa

Vierailija kirjoitti:

Jos et oikein välitä toisesta tai kiinnostus kuollut, niin ei kai siinä sitten auta kuin erota ja mennä kohti uutta. Onko vaimolla tunteita vai yhtä kuollutta? Naiset ovat passiivisia seksialoitteissa, se taas on melko normaalia. 

Naiset passiivisia seksialotteissa mitä ihmettä?! En minä ainakaan!

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ennen kaikkea mietin - hassua sinänsä - olisiko tämä oikein? Muutaman viime vuoden aikana taloudellinen tilanteemme on parantunut. Voisin ihan hyvin ostaa asunnon lähistöltä ja pyörittää lasten yhteishuoltajuutta sujuvasti. Lapset ovat minulle tärkeitä - itse asiassa tärkeimpiä minulle maailmassa. En usko sinänsä että vaimo alkaisi lapsisuhdettamme sabotoimaan. 

Samalla mietityttää, millaista parisuhteen rakentaminen nelikymppisenä sitten olisi? Uusperhekuviot eivät haittaisi, mutta lapsia en alkaisi kyllä enää tekemään. Olisiko se vaivan arvoista? Olisiko se vain hiekalle rakennettu unelma?

Olisit monelle unelmamies. Just tuo ettet tahdo lapsia, mutta omat tärkeitä. Ainakin mun unelma lapsettomana olisit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voipi olla, että joku silikonipimu on luonut katuharjaripsillä silmäyksen Ap:n lompakkoon ja autoon. Tämä yhtäkkinen kiinnostuksen osoitus on saattanut Ap:n hormonitoiminnan kiihdyksiin ja saanut värkin viisomaan  naapurin puolelle. Vaimo näyttäytyy tässä tilanteessa kaiken hauskan estävänä, pois raivattavana tylsimyksenä. Ja , koska vaimo on ikävä, tylsä tyyppi, se antaa moraalisen luvan toimia itsekkäästi miten vain, muista piittaamatta

Näitä miehiä riittää. Monet miehet kuvittelevat perusystävällisyyden flirtiksi ja luulevat olevansa kuuminta hottia. Siinä unohtuu hyvä vaimo ja lapset kun pimpsan himo vie. Aika moni mies tosin jossain vaiheessa huomaa sössineensä. Lapsettomat naiset ei kiinnostu tai jos kiinnostuu, niin ne haluaa naimisiin ja lapsia. Uusperhekuviot puolestaan on vaikeita ja romanssi loppuu lyhyeen. Ennen pitkään huomaa olevansa yksin, viina maistuu ja välit lapsiinkin on mitä on. Ex-vaimo ei halua olla missään tekemisissä ja välit sukuun on kireät.

Tiedän parikin miestä ja yhden naisen, jotka ovat nelikymppisinä eronneet ja kuvitelleet, että heti löytyy jokin upea uusi rakas. Parin vuoden sekoilun jälkeen ovat yksin ja entinen puoliso on löytänyt todella kivan uuden kumppanin. Exän uusi osoittautunut tuolle iloiselle lähtijälle kovaksi palaksi, koska ilmeisesti ovat kuvitelleet, ettei sitä kukaan huoli ja ehkä luulleet voivansa palata. Jos ero on toteutettu törkeästi, usein myös lapset ottavat etäisyyttä.

Ja minä tiedän monta ihmistä, jotka ovat aikanaan löytäneet vierelleen upean ihmisen. Eronneet eivät ole kuvitelleetkaan, että se upeus löytyisi heti, vaan että se tulee jos on tullakseen ja hätää ei ole. He osaavat ja pärjäävät oikein hyvin myös yksin ja lasten kanssa.

Jos joku ihminen ei pärjää yksin, niin se on iso ongelma hänelle itselleen ja kertoo ikävästi lapsuudesta ja oman pään sisällöstä. Jos exän tekemiset ja uuden onnen löytyminen kirpaisee mieltä, niin silloin on hyvä tehdä tutkimusmatka itseensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voipi olla, että joku silikonipimu on luonut katuharjaripsillä silmäyksen Ap:n lompakkoon ja autoon. Tämä yhtäkkinen kiinnostuksen osoitus on saattanut Ap:n hormonitoiminnan kiihdyksiin ja saanut värkin viisomaan  naapurin puolelle. Vaimo näyttäytyy tässä tilanteessa kaiken hauskan estävänä, pois raivattavana tylsimyksenä. Ja , koska vaimo on ikävä, tylsä tyyppi, se antaa moraalisen luvan toimia itsekkäästi miten vain, muista piittaamatta

Näitä miehiä riittää. Monet miehet kuvittelevat perusystävällisyyden flirtiksi ja luulevat olevansa kuuminta hottia. Siinä unohtuu hyvä vaimo ja lapset kun pimpsan himo vie. Aika moni mies tosin jossain vaiheessa huomaa sössineensä. Lapsettomat naiset ei kiinnostu tai jos kiinnostuu, niin ne haluaa naimisiin ja lapsia. Uusperhekuviot puolestaan on vaikeita ja romanssi loppuu lyhyeen. Ennen pitkään huomaa olevansa yksin, viina maistuu ja välit lapsiinkin on mitä on. Ex-vaimo ei halua olla missään tekemisissä ja välit sukuun on kireät.

Tiedän parikin miestä ja yhden naisen, jotka ovat nelikymppisinä eronneet ja kuvitelleet, että heti löytyy jokin upea uusi rakas. Parin vuoden sekoilun jälkeen ovat yksin ja entinen puoliso on löytänyt todella kivan uuden kumppanin. Exän uusi osoittautunut tuolle iloiselle lähtijälle kovaksi palaksi, koska ilmeisesti ovat kuvitelleet, ettei sitä kukaan huoli ja ehkä luulleet voivansa palata. Jos ero on toteutettu törkeästi, usein myös lapset ottavat etäisyyttä.

Typeryksiä ovat siis olleet, joten hyvä kun päästivät exänsä vapauteen.

Oletko sä rehellisesti kertonut vaimollesi, että pohdit avioeroa ja syitä miksi näin on? Ihan istumalla alas kahdestaan ja keskustelemalla vakavasti. Samalla voit kertoa toiveistasi ja kuunnella vaimosi toiveita, miten voisitte yhdessä jatkaa, jos kumpikin sitä haluaa. Ehkä voisitte yhdessä pohtia näitä testien kysymyksiä?

https://www.vaestoliitto.fi/parisuhde/tietoa_parisuhteesta/parisuhdetes…

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat siltä että sinulla on keski-iänkriisi.

Olet perheellinen mies, nyt on aika kantaa vastuu. Ei kai kukaan ihan fiksu ihminen kuvittele, että elämä pienten lasten kanssa on jotain romanssin roihuamista? Voit tietysti rikkoa perheen pimperon vuoksi, mutta todella vastuutontahan tuollainen on.

Jos haluaa intohimoa, vaihtelua ja hurlumhei- meininkiä, niin ne on asioita joita tehdään ennen kuin hankitaan lapsia. Aikansa kutakin.

Nyt lienee korkea aika keskustella vaimon kanssa että mitä voitte tehdä suhteenne eteen. Osallistutko arkeen, vai onko kaikki vaimon vastuulla?

Nämä kommentit että intohimo ei kuulu pitkään parisuhteeseen ovat ihan pskaa. Kyllä kuuluu, samoin aito toisesta välittäminen ja rakkaudellinen yhteys puolisoiden välillä. Ei ole mikään luonnonlaki että rakkaus muuttuu kaveruudeksi ja koskettaminen ja toisen arvostaminen rakastettuna kuihtuu pois. Ehkä teillä näin kommentoijilla on käynyt niin, mutta älkää tuputtako sitä yleistettynä kaikille ja neuvoko tyytymään siihen.

T. Reilu 20v avioliitossa, kaksi lasta ja molemmat ns. uravanhempia. Mutta edelleen toisiinsa rakastuneita.

Ap, mitä tahansa teet, käy asiaa puolisosi kanssa läpi. Hyvissä ajoin, niin että hänellä mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen. Erot voi olla hyviä ratkaisuja, jos molemmat samalla linjalla ja asiaa yhdessä pohdittu, sitä ennen yrittäen pelastaa sen minkä voi. Muussa tapauksessa ne tekee helposti tosi rumaa jälkeä ja muuttaa ihmisiä.

Tulin itse hyvin samanlaisessa tilanteessa jätetyksi hyvin yllättäen. Luulin että meillä oli kaikki hyvin, vaikka toki tajusin meidän olevan näännyksissä ruuhkavuosista. Lapset olivat kuitenkin koko ajan helpommassa iässä ja taloudellisestikin aloimme voida paremmin. Uskoin aidosti että meillä oli hyvät ajat edessä. Ex taas näki tilaisuutensa tulleen, hänellä olisi varaa pitää yksin koti ja lapset jo niin isoja, että jaksaa heistä huolehtia joka toinen viikko. Hänestä ajatus oli mahtava, saisi omaa rauhaa ja tilaa, mutta lapset saisi pitää joka toinen viikko eikä kukaan voisi häntä syyttää siitä, ettei lapset hänelle tärkeitä.

Minun maailma romahti, lasten maailma romahti. Kaksi perheenjäsenistämme syö nykyään mielialalääkkeitä, mukaan lukien yksi lapsista. Todella kova hinta toisen vapauden kaipuusta. Ja kyllä, kuten näkyy, katkeruuttakin paljon. En olisi koskaan meistä uskonut, perhe jossa riideltiim todella vähän ENNEN EROA.

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä tahansa teet, käy asiaa puolisosi kanssa läpi. Hyvissä ajoin, niin että hänellä mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen. Erot voi olla hyviä ratkaisuja, jos molemmat samalla linjalla ja asiaa yhdessä pohdittu, sitä ennen yrittäen pelastaa sen minkä voi. Muussa tapauksessa ne tekee helposti tosi rumaa jälkeä ja muuttaa ihmisiä.

Tulin itse hyvin samanlaisessa tilanteessa jätetyksi hyvin yllättäen. Luulin että meillä oli kaikki hyvin, vaikka toki tajusin meidän olevan näännyksissä ruuhkavuosista. Lapset olivat kuitenkin koko ajan helpommassa iässä ja taloudellisestikin aloimme voida paremmin. Uskoin aidosti että meillä oli hyvät ajat edessä. Ex taas näki tilaisuutensa tulleen, hänellä olisi varaa pitää yksin koti ja lapset jo niin isoja, että jaksaa heistä huolehtia joka toinen viikko. Hänestä ajatus oli mahtava, saisi omaa rauhaa ja tilaa, mutta lapset saisi pitää joka toinen viikko eikä kukaan voisi häntä syyttää siitä, ettei lapset hänelle tärkeitä.

Minun maailma romahti, lasten maailma romahti. Kaksi perheenjäsenistämme syö nykyään mielialalääkkeitä, mukaan lukien yksi lapsista. Todella kova hinta toisen vapauden kaipuusta. Ja kyllä, kuten näkyy, katkeruuttakin paljon. En olisi koskaan meistä uskonut, perhe jossa riideltiim todella vähän ENNEN EROA.

Kai nyt huomasit kuitenkin ettette olleet yhtä läheisiä kuin ennen? Ei puolisoaan saisi pitää itsestään selvyytenä koskaan, jos haluaa pitää suhteen hyvänä.

Ei hätää, ei ap:lla mitään vaimoa edes ole. Sitäpaitsi aloittaja, ap, on nainen. Aloituksessa käytetään sellaisia sanoja ja ilmaisuja, jotka ei sovi hetromiehen kynästä lähtemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos et oikein välitä toisesta tai kiinnostus kuollut, niin ei kai siinä sitten auta kuin erota ja mennä kohti uutta. Onko vaimolla tunteita vai yhtä kuollutta? Naiset ovat passiivisia seksialoitteissa, se taas on melko normaalia. 

Naiset passiivisia seksialotteissa mitä ihmettä?! En minä ainakaan!

Ja höpö höpö. Naiset on pihtareita.

Vierailija kirjoitti:

Kuvastaa hyvin nykymenoa. Tehdään lapsia ja muutaman vuoden kuluttua kun elämä ei olekaan romanssia ja jännitystä niin aletaan pohtimaan eroa.

Sääliksi käy lapset jotka joutuvat sahaaman kahden kodin välillä ihan vaan siksi, että perhe-elämä olikin vanhempien mielestä tylsää.

Anna kun arvaan: olet itse passiivinen osapuoli, jonka ei tarvitse tehdä parisuhteessa mitään toisen eteen tai hyväksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset eivät kärsi siitä, että vanhempien suhde on latistunut kaveruudeksi. Lapset eivät myöskään saa tästä vääristynyttä mallia parisuhteesta - vanhempien parisuhteen eroottinen ja romanttinen puoli ei muutenkaan kuulu lapsille, joten lasten kannalta ei ole niin väliä, toteutetaanko tätä puolta iltaisin heidän mentyä nukkumaan vai ei. Riitaisa ja synkkä koti tai vaikka vanhempien masennus ovat eri asia, mutta suhteen väljähtyminen ei välttämättä johda mihinkään suureen kärsimykseen vaan siihen, että on vähän tylsää. Niin kuin lapsiperheen vanhemmilla helposti on aika ajoin.

Jos todella lapset ovat ykkösjuttu, panosta nyt vielä tähän suhteeseen. Siihen on monta tapaa, mutta kaikki alkaa siitä, että hylkäät eroajatukset ainakin joksikin aikaa ja ala tehdä konkreettisia tekoja, jotta lähentyisit vaimosi kanssa. Se on lasten etu, ei ero ihan mukavasta suhteesta.

Mitä vaimo tekee parisuhteensa eteen? Onko parisuhde hänelle vain saavutettu etu ja mies samaan kauppaan kuuluva lastenhoitaja? Parisuhde on parisuhde, perhe on jo täysin eri asia.

Jos mieheni olisi keskittynyt vaikka viisi vuotta sitten vain perheeseen ja olisin tuntenut itseni vain yhdeksi perheenjäseneksi, niin olisin lähtenyt pois siitä touhusta ainakin jollakin tavoin.. Olisi se ollut varmasti ihan kelpoa elämää, jopa hyvääkin, mutta halusin naisena olla enemmän. Nelikymppisenä en olisi suostunut elämään vielä niin kuin vanhat eläkeläiset.

Mieheni tajusi tämän, lähti kanssani juttelemaan ammattilaiselle ja yksi kerta juttelua riittikin. Meistä tuli jälleen pari, ystävät ja rakastavaiset.

Hyvin sanottu!

Vierailija kirjoitti:

Vaikka Ap olisikin trolli niin täällä on oikeasti 40-vuotias mies, joka on ajatellut samaa. Silläkin uhalla, että vaimo on täällä palstalla, mutta tuskin kuitenkaan.

Olemme olleet naimisissa 10 vuotta ja yhdessä 14. Meillä ei ole lapsia, koska vaimon mielipide lapsista oli sellaista soutamista ja huopaamista, että kun täytin 40 niin kävin vasektomiassa.

Monta vuotta menin laput silmillä ja tein kun vaimo sanoi. Olen rauhaa rakastava, rauhallinen ja pääpiirteiltäni iloinen ihminen. Viimeiset pari vuotta ovat olleet oikeastaan pelkkää riitelyä ja se riitelyä lähtee oikeastaan aina vaimon aloitteesta. Milloin on joku kenkä vinossa jossain tai ei ole kahteen päivään imuroitu jne. Hän kärsii myös selvistä PMS-oireista eli muuttuu täydelliseksi ihmishirviöksi, mutta asiasta ei saa hänen kuullen puhua, koska...noh, kuukautisista ei vain saa puhua.

Viimeisin riita tuli siitä kun olin avannut toisen sälekaihtimen, mutta jättänyt toisen kiinni. Kauhea kiukuttelu kuinka ne pitää olla molemmat auki tai molemmat kiinni.

Seksiä meillä on ollut tänä vuonna 2 kertaa, viimeisen kerran vähän ennen koronaa, sen jälkeen ei kertaakaan. Yli vuoteen en ole enää edes ehdotellut, koska tuloksena oli aina pakit. Viimeisen kahden vuoden aikana seksiä on ollut ehkä 6-7 kertaa ja nekin aina silloin kun vaimo on ottanut ensin pari lasia viiniä. Ns. normaalisissa olosuhteissa ei toivoakaan, että saisin ehdotuksen läpi tai hän sitä ehdottaisi. Joskus suutuspäissään hän on sanonut, että ei tarvitse mitään seksiä enää koskaan.

Viimeisimmän riidan jälkeen sanoin, että nyt riittää ja että jos kiukuttelu jatkuu niin hän voi alkaa laskea päiviä siihen kunnes lähden. Olen 40 v enkä jaksa elää loppuelämääni tipsuttelemalla kananmunankuorien päällä ettei peto vain herää.

Katselen kaiheana kavereitteni ja siskojeni liittoja, ovat niin vaivattomasti kaikki yhdessä. En vain ole saanut vielä lähdettyä, koska alitajuisesti varmasti mietin, että mitäs jos se ei siitä parane ja kaikki naiset ovatkin samanlaisia kiukuttelijoita?

No täällä yksi kiukuttelija ilmottautuu.

Kyllä mä sanoisin, et ratkaisevampaa - kuin se temperamentti tai luonne itsessään, tai mikä ikinä oikut aiheuttaakaan - on se, miten ko henkilö asiaan suhtautuu. Onko niin, että asiasta ei puhuta, pitääkö normaalina toimintaansa, pyytääkö anteeksi, yrittääkö kuitenkin parhaansa, osoittaako muuten arvostusta, jne.

On paljon meitä naisia, jotka kannamme vastuun kiukutteluistamme. Eli ei sitä pidä toisen osapuolen missään nimessä hyväksyä osaksi normaalia elämää. Silti pieni ymmärrys ja vastaantuleminen on toki ajoittain paikallaan. Meillä esimerkiksi toimii huumori hyvänä tilanteen laukaisijana.

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä! Olen aivan totaalisen kyllästynyt keski-ikäisiin aikuisiin miehiin, jotka kokevat oikeudekseen elää lapsiperheessä nuoren miehen vastuutonta ja hedonistista elämää.

Jaamme kotityöt 50/50, minä taidan olla se joka tekee ne "metatyöt". Ymmärrän, että aihe herättää tunteita ja tällaisissa keskusteluissa oman parisuhteen puolison puutteet projisoidaan sitten minuun. 

-AP

Onko vaimosi samaa mieltä? Eripurapariskunnille on tyypillistä, että asioita katsotaan jostain ihmeellisestä vinkkelistä. Jos kirjoittaisit kuvauksen teidän arkipäivästä, niin saattaisi olla, ettei vaimosi tunnistaisi tutuksi.

Mun yksi työkaveri asui alivuokralaisena eronneen miehen luona. Alivuokralainen oli kuulemansa perusteella sitä mieltä, että ex-vaimo oli todella karmea ja miehellä oli ollut aivan hirveää hänen puolisonaan. En voinut kuin ihmetellä, sillä tunsin vaimon ja tiesin, että mies oli menevää sorttia johon ei ollut luottamista. Vaimo oli hoitanut kodin ja lapset työssäkäynnin ohessa pääasillisesti yksin.

Halusin tällä vain sanoa, että on hyvä tarkistaa, jakaako puolisosi näkemyksen siitä, että sinä hoidat isomman osan kotiasioista. Jos kyse on vain omasta käsityksestäsi, se ei välttämättä ole koko totuus.

Eli sinun kuulema puoli asioista (vaimon) oli todennäköisesti totta? Mies oli kaamea ja vaimo itse pyhimys? Ja silti kehtaat puhua ettei toisen käsitys ole koko totuus? :D Mistä sinä tiedät millainen tuo vaimo on ollut ihmisenä, vaikka kotitöitä onkin tehnyt??

Käykö sulle aina niin, ettei se miehen kertomus olekaan koko totuus, mutta nainen on käaityksesi mukaan toiminut kuin mikäkin pyhimys?

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Ei hätää, ei ap:lla mitään vaimoa edes ole. Sitäpaitsi aloittaja, ap, on nainen. Aloituksessa käytetään sellaisia sanoja ja ilmaisuja, jotka ei sovi hetromiehen kynästä lähtemään.

Annapa lista tällaisista sanoista, tai pidä pikkuhiljaa pääsi jo kiinni. Tätä samaa olet jankannut sivu toisensa perään.

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä tahansa teet, käy asiaa puolisosi kanssa läpi. Hyvissä ajoin, niin että hänellä mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen. Erot voi olla hyviä ratkaisuja, jos molemmat samalla linjalla ja asiaa yhdessä pohdittu, sitä ennen yrittäen pelastaa sen minkä voi. Muussa tapauksessa ne tekee helposti tosi rumaa jälkeä ja muuttaa ihmisiä.

Tulin itse hyvin samanlaisessa tilanteessa jätetyksi hyvin yllättäen. Luulin että meillä oli kaikki hyvin, vaikka toki tajusin meidän olevan näännyksissä ruuhkavuosista. Lapset olivat kuitenkin koko ajan helpommassa iässä ja taloudellisestikin aloimme voida paremmin. Uskoin aidosti että meillä oli hyvät ajat edessä. Ex taas näki tilaisuutensa tulleen, hänellä olisi varaa pitää yksin koti ja lapset jo niin isoja, että jaksaa heistä huolehtia joka toinen viikko. Hänestä ajatus oli mahtava, saisi omaa rauhaa ja tilaa, mutta lapset saisi pitää joka toinen viikko eikä kukaan voisi häntä syyttää siitä, ettei lapset hänelle tärkeitä.

Minun maailma romahti, lasten maailma romahti. Kaksi perheenjäsenistämme syö nykyään mielialalääkkeitä, mukaan lukien yksi lapsista. Todella kova hinta toisen vapauden kaipuusta. Ja kyllä, kuten näkyy, katkeruuttakin paljon. En olisi koskaan meistä uskonut, perhe jossa riideltiim todella vähän ENNEN EROA.

Ehkä sun puolisosi versio olisikin erilainen. Hän on yrittänyt vuositolkulla saada viestiään perille ja sinusta edes jotain reaktiota, mutta kun ei ole kiinnostanut...

Sekin miksi perheessä syödään mielialalääkkeit voi johtua ihan muustakin kuin erosta loppujen lopuksi. Esim laiminlyönnistä? Vanhempien romahtamisesta? Kyvyttömyydestä olla läsnä? Jne.

Kyllä, yllätyserossa jätetty osapuoli herkästi romahtaa, hetkellisesti. Sen näki myös lapsemme, valitettavasti. Yhdessä suunniteltu ero ön ihan eri asia kuin yhden osapuolen ilmoitus. Ero voi olla dominoefekti, jonka seurauksia vaikea saada katkaistuksi. Tiesitkö että lastenpsykiatrialla käytössä oma diagnoosikoodi nimeltä vanhempien ero? Lapsia oireilee psyykkisesti paljon eroissa, niistä ei vain puhuta. Tämä lapsi ei millään sopeutunut kahden kodin malliin ja aika moni isompi lapsi lopulta päätyy asumaan pääasiassa yhdessä osoitteessa.

Minä nimenomaan olin se osapuoli, joka loputtomiin hoiti suhdetta. Mieheltä kysyttäessä asiat oli aina ok tai korkeintaan työstressiä. Oli kuulemma kuitenkin pohtinut eroamista pitkään, oman päänsä sisällä. Kukaan ei voi saada suhteelta sitä, mitä haluaa, ellei puhu. Eikä puoliso voi tietää, ellei selkeästi sanoiteta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, yllätyserossa jätetty osapuoli herkästi romahtaa, hetkellisesti. Sen näki myös lapsemme, valitettavasti. Yhdessä suunniteltu ero ön ihan eri asia kuin yhden osapuolen ilmoitus. Ero voi olla dominoefekti, jonka seurauksia vaikea saada katkaistuksi. Tiesitkö että lastenpsykiatrialla käytössä oma diagnoosikoodi nimeltä vanhempien ero? Lapsia oireilee psyykkisesti paljon eroissa, niistä ei vain puhuta. Tämä lapsi ei millään sopeutunut kahden kodin malliin ja aika moni isompi lapsi lopulta päätyy asumaan pääasiassa yhdessä osoitteessa.

Minä nimenomaan olin se osapuoli, joka loputtomiin hoiti suhdetta. Mieheltä kysyttäessä asiat oli aina ok tai korkeintaan työstressiä. Oli kuulemma kuitenkin pohtinut eroamista pitkään, oman päänsä sisällä. Kukaan ei voi saada suhteelta sitä, mitä haluaa, ellei puhu. Eikä puoliso voi tietää, ellei selkeästi sanoiteta.

Joo, no kuten sanottu, miehen versio voi olla erilainen. Yllätyseroista varmaan suurin osa ei todellakaan ole yllätyseroja. Toki sellaisiakin tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Ap, mitä tahansa teet, käy asiaa puolisosi kanssa läpi. Hyvissä ajoin, niin että hänellä mahdollisuus vaikuttaa lopputulokseen. Erot voi olla hyviä ratkaisuja, jos molemmat samalla linjalla ja asiaa yhdessä pohdittu, sitä ennen yrittäen pelastaa sen minkä voi. Muussa tapauksessa ne tekee helposti tosi rumaa jälkeä ja muuttaa ihmisiä.

Tulin itse hyvin samanlaisessa tilanteessa jätetyksi hyvin yllättäen. Luulin että meillä oli kaikki hyvin, vaikka toki tajusin meidän olevan näännyksissä ruuhkavuosista. Lapset olivat kuitenkin koko ajan helpommassa iässä ja taloudellisestikin aloimme voida paremmin. Uskoin aidosti että meillä oli hyvät ajat edessä. Ex taas näki tilaisuutensa tulleen, hänellä olisi varaa pitää yksin koti ja lapset jo niin isoja, että jaksaa heistä huolehtia joka toinen viikko. Hänestä ajatus oli mahtava, saisi omaa rauhaa ja tilaa, mutta lapset saisi pitää joka toinen viikko eikä kukaan voisi häntä syyttää siitä, ettei lapset hänelle tärkeitä.

Minun maailma romahti, lasten maailma romahti. Kaksi perheenjäsenistämme syö nykyään mielialalääkkeitä, mukaan lukien yksi lapsista. Todella kova hinta toisen vapauden kaipuusta. Ja kyllä, kuten näkyy, katkeruuttakin paljon. En olisi koskaan meistä uskonut, perhe jossa riideltiim todella vähän ENNEN EROA.

Olen kokenut saman. Täysi yllätys ja meilläkään ei riidelty. Erosta muutama vuosi ja olemme jälleen jaloillamme, minä ja lapset. Minulla on uusi mies joka kohtelee lapsia kuin omiaan ja lapset tapaavat biologista isää vain pari tuntia vuodessa jossain kahvilassa. Tapaamisia yritettiin alkuun mutta isän uuden vaimon jatkuva ilkeys lapsia kohtaan vähensi tapaamiset isän luona minimiin.

Sitä ei myönnetä että avioero on traumaattinen kokemus lapselle, jopa oman vanhemman kuolema on helpompi. Kannattaa lukea kirja Judith Wallerstein, avioeron perintö -eron lapset aikuisina.