Miten joku sairaus muka lihottaa ihmistä? En ymmärrä
En todellakaan ymmärrä, että miten aina, kun on keskustelu jostain, että miksi olet lihava niin puolet kirjoittajista vastaa, että sairauden tai lääkityksen takia. Mikä on muka sellainen sairaus, että se lihottaa? Miten voi tapahtua lihomista ilman, että kaloreita kuluu vähemmän kuin niitä saa?
Kommentit (164)
Mulla oli jossain vaiheessa aika tujuja kortisonikuureja. Piti olla erikseen "kuurivaatteita". Olkoot nyt sitten nestettä, turvotusta tai mitä lie laiskuutta, mutta kyllä sen naamastakin näki, että nyt on sitten kortisonit menossa. Enkä minä sairaana jaksa erityisesti liikuntaa harrastaa. Juoksennelkoot muut astmaatikot vaikka 30 asteen pakkasessa. Millään ei mene jakeluun porukoille tämäkään, että sama sairaus, mutta toisella vaikea-asteisempi kuin toisella.
Kilpirauhasen vajaatoiminnassa, kuten liikatoiminnassakin voivat oireet mennä keskenään sekaisin. Sekin pitäisi löytyä googlesta.
Hyvä kysymys, en osaa vastata. Tiedän vain sen, että lihoin SSRI:n aloituksen jälkeen 10kg kahdessa kuukaudessa, vaikka söin samalla tavalla kuin aikaisemmin ja harrastin rankkaa liikuntaa samaan tapaan kuin ennenkin eli 6 krt viikossa.
Se, että sinä olet kaloriuskovainen sen sijaan, että tutustuisit oikeasti siihen miten ihmiskeho toimii, ei tarkoita, että olisit oikeassa. Miten ihminen, joka tietää noin vähän, voi kuvittella tietävänsä paremmin kuin muut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. Kortisonilääkitys turvottaa ja lihottaa. Ja aplle lisätietona että en puhu nyt mistään ihovoiteista 😁 vaan suun kautta otettavasta kortisonista.
Moni sairaus ja lääke itsessään lihottaa. Vaikuttaa aineenvaihduntaan, näläntunteeseen ja väsyttää niin että sairastunut ei voi urheilla.
Kortisoni kerää nestettä ja turvottaa, se ei ole lihomista. Jos on sellainen sairaus, että se vaikuttaa aineenvaihduntaan, näläntunteeseen tai liikuntaan, on vaihdettava ruuan sisältöä eikä syyttää sairautta tai lääkettä lihomisesta.
Ääliö. Aineenvaihdunnan hidastuminen, näläntunteen lisääntyminen ja jatkuva väsymys ovat todellisia haittavaikutuksia näille ihmisille, eivät mikään mielentila. Et nyt ymmärrä. Jos sinä syöt pelkkää salaattia, näiden ihmisten pitäisi suurinpiirtein syödä pieniä kiviä jotta lopputulos olisi sama Ei ole terveellistä näännyttää itsensä nälkään, se pahentaa sairauksia ja hidastaa paranemista.
Pelkällä salaatilla ei kukaan pärjää. Eikä sitä ole kukaan edes ehdottanut. Joten älä pistä omiasi.
Jos haluaa syödä vähän energiaa/laihtua, varsinkin jos on aineenvaihdunta hitaana lääkityksen takia, pitää jättää kaikki rasva, varsinkin eläinrasva pois, samoin kaikki sokeria sisältävä pois sekä hiilihydraatit vähiin. Ja turha nyt höpistä mistään karppausdieetistä tai dieeteistä jotka yrittää saada rasva-aineenvaihduntaa liikkeelle. Ne ei tässä voi toimia koska lääke on vastavoimana hidastamassa aineenvaihduntaa eikä sairas voi välttämättä urheilla lainkaan.
Minä lihoin ihan sillä kun lamauttava uupumus ja kivut pisti makaamaan päivät pitkät. Ei siihen muuta tarvinnut. Sitten kun 6 vuoden jälkeen sairaus selvisi ja sain lääkkeet, laihduin normaaliin ja pystyn taas liikkumaan. Ei sairaus minua lihottanut vaan oireet. Tuolla makaamisen määrällä ei tarvinnut edes syödä epäterveellisesti kun paino alkoi nousta.
Vajaatoiminnassa sen sijaan on kausia, kun keho kerää parissa viikossa neljä-viisi kiloa rasvaa ilman että ruokatottumukset merkittävästi muuttuisivat ja niistä eroonpääseminen on erittäin hankalaa ja pahimmillaan seuraava myöhempi kertymä tulee edellisen lisäksi. ....
Joku kirjoitti yllä olevan....
Pitää tosiaan paikkansa, minullekkin 15-20kg vuodessa, enkä mättöjä harrasta.
Paino nousee ja hirvittävä väsymys...
Laihdutus vaikeaa, kun aineenvaihdunta ei pelaa. Sain jopa kolme kiloa pois.
Mulla kilpirauhasarvo vaihtelee. Ei lääkitystä.
Lääkityskään ei aina auta, tiedän tapauksia.
Ruokavalio terveellinen, mutta ei auta, helpottaa elämää. Kaikki mätöt, sokerit, lihan,jauhot jättänyt pois aikoja sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niitä sairauksia, mutta 98% on lihavia ihan vaan koska syövät liikaa. Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, reuma ja munuaisten vajaatoiminta joiden vuoksi olen syönyt esim kortisonia jo vuosia, isoillakin annoksilla, enkä silti ole lihava koska syön terveellisesti ja liiikun. Hetkellisesti kortisoni saattaa turvottaa muutaman kilon, mutta sehän nyt ei ole varsinaisesti lihomista ja silti BMI reippaasti normaalin puolella.
No kerrohan kuinka pitkään olet syönyt kortisonia tauotta, minkälaisella annoksella ja mitä kortisonia?
Prednisolon, 5 vuotta olen syönyt tauotta, nyt annostus 30mg vuorokaudessa, välillä ollut melkein vuoden 5mg ja taas välillä nostettu puoleksi vuodeksi 60mg. Annostusta vaihdellaan taudin aktiivisuuden mukaan, tietysti.
Minä lihoin 30 kiloa kahdessa vuodessa sellaisella yhdistelmällä kuin venlafaksiini vakavaan masennukseen ja hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta. Lihominen pysähtyi, kun velafaksiini vaihdettiin voxraan ja thyroxin aloitettiin, mutta joka ikisen kilon pudottaminen on vaatinut valtavasti työtä eikä kaikki ole vieläkään lähtenyt. No, osa liikakiloista oli ihan itse syötyjä, mutta sikäli kyllä sairaudesta johtuvia että lääke aiheutti ahmimista ja masennus sen että en välittänyt siitä mitä syöminen terveydelleni aiheutti.
Joidenkin lääkkeiden sivuvaikutus on se, että on nälän tunne jatkuvasti. Siinä ei itsekuri auta, jos keho huutaa nälkää ja ruokaa.
Osalla on muutenkin vaikeaa sairauden takia ja tulee syötyä. Kenties lapsuudess aopittu toimintamalli, jossa ruoka tuo lohtua? On helppo syyttää ihmistä laiskaksi, saamattomaksi ja itsekurittomaksi, jos ei ole kokenut vakava asairautta ja sitä, että silloin keskittyy selviämiseen hengissä, eikä voimavaroja riitä syömisen tarkkailuun.
Rahatilanne monella sairaalla on kehno ja tulee syötyöä huonoa ruokaa.
Jaksamisesta se on jossain sairauksissa kiinni. Ei ihminen jaksa määräänsä enempää vaikeuksia. Sitä keskittyy tärkeimpään eli hengissä pysymiseen ja kun toipuu, sitten jaksaa taas tarkkailla syömistä ja liikkua.
Kannttaa koittaa opetella asettumista toisten asemaan syyttelyn sijaan. Elämä ei aina ole helppoa. Monesti itsellemme keksimme syitä miksi emme pysty johonkin ja tuomitsemme muut paljon pahemmin. Toislla puolestaan toisin päin, olemme itselle ankarin ääni.
Minullekin on vaikea tajuta, miksi joillekin se muiden ihmisten syöminen ja painon tarkkailu on niin tärkeää, että unohtuu empatia ja ihmisyys. Miksi ei tarkkaile vain oma apainoa, jos se on tärkeä asia, ja tue muita, jos joku apua tarvitsee. Yritän opetalla ymmärtämään näiden ihmisten taustoja, mistä se puolestaan johtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. Kortisonilääkitys turvottaa ja lihottaa. Ja aplle lisätietona että en puhu nyt mistään ihovoiteista 😁 vaan suun kautta otettavasta kortisonista.
Moni sairaus ja lääke itsessään lihottaa. Vaikuttaa aineenvaihduntaan, näläntunteeseen ja väsyttää niin että sairastunut ei voi urheilla.
Kortisoni kerää nestettä ja turvottaa, se ei ole lihomista. Jos on sellainen sairaus, että se vaikuttaa aineenvaihduntaan, näläntunteeseen tai liikuntaan, on vaihdettava ruuan sisältöä eikä syyttää sairautta tai lääkettä lihomisesta.
Kortisoni myös aiheuttaa nälän tunnetta. Toki voi olla syömättä tunteesta huolimatta. Mutta tuo turvotus jo itsessään tekee lihavan näköiseksi, koska kasvot on ihan kuin vanhalla juopolla.
Kortisonia käytetään hyvin yleisesti astman hoitoon. Olen monesti yrittänyt lopettaa kortionilääkitystä, mutta ei se auta kun astma on ja pysyy.
Terveisin turvonneelta juopolta näyttävä N39v.
Pitäisiköhän avata ketju, missä ihmettelisi unettomia, että miksi ne eivät vaan nuku niin sillä se ongelma ratkeaisi.
Vierailija kirjoitti:
Sinä et ymmärrä, koska olet tyhmä.
Vaikka olet tyhmä, ei se tarkoita sitä, etteivätkö sairaudet ja lääkitykset vaikuttaisi eri tavoin ihmisten kroppaan.
Masennuslääkkeet lihottavat tunnetusti. Siitä on lääkärin mielipide, ettei lääkkeet lihota vaan lisäävät ruokahalua. Ei pidä paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Kilpirauhasen vajaatoiminta esimerkiksi lihottaa ihmistä. On ihan mainittu yhtenä oireena jos menet ja googletat. On niitä ihmeellisempiäkin sairauksien aiheuttamia oireita kuin lihominen.
Aineenvaihdunnan hitaus ei suoraan johda lihomiseen, tuo on vain tekosyy.
Vain harva suomalainen syö edes taiteeksi kasviksia päivässä, ihmekö tuo kun lihavuus ja ylipaino on ongelma.
T. Vajis 107 kg, ruokavalio kusee väsymyksen takia, ehkä 5 kg max ylipainosta johtuu kilpparista
Vierailija kirjoitti:
Se, että sinä olet kaloriuskovainen sen sijaan, että tutustuisit oikeasti siihen miten ihmiskeho toimii, ei tarkoita, että olisit oikeassa. Miten ihminen, joka tietää noin vähän, voi kuvittella tietävänsä paremmin kuin muut?
Mitä ihmeen fysiikan lakien vääntelyä tämä kommentti harjoittaa selittämättä kuitenkaan omaa pointtiaan ollenkaan? :DDD aivan älyttömän huvittava kommentti!
Niin kaloreita ei siis ole? Kalorisi imeytyvät eri tavalla kuin väestötasolla? Miten tuo oikein toimii, kun väestötasolla nimenomaan lihavuus on ongelma?
Ja tiesitte varmaan kylläkin, että se lihominen aiheuttaa sitä sairastumista eikä aina toisinpäin.
Itse olen syönyt lääkkeitä ja sairastellut sairauksia, jotka vaikuttavat nimenomaan kehonpainoon muuttamalla aineenvaihduntaa. Arvaatteko miksi olen aina ollut silti hoikka? Aivan, muokkaan syömisiäni tilanteen mukaan.
T. nivelsairaus, epilepsia, kilpirauhasen vajaatoiminta (kortisonista turposin nesteiden takia, en lihonut)
Faktahan on se, että ihmiset syövät enemmän kuin kuluttavat, jos lihovat. Lääkkeistä ja sairauksista huolimatta. Ne lääkkeet ja sairaudet lähinnä vaikuttavat niihin kulutuksen ja syömisen suhteisiin, minkä seurauksena lihotaan ja laihdutaan joidenkin kohdalla herkemmin.
Noniin, alapeukkuja kiiitooos tästä biofysiologisesta faktastaaaa.... :D
Mä en ymmärrä saivartelua siitä että kortisoni jne eivät lihota vaan keräävät nestettä... Kyllä kuule jos saan nestettä 10kg tähän lyhyeen runkooni niin on aika lihava olo!
Eikä siinä lohduta että kilot ehkä katoavat kun kuuri loppuu, kun ihmiset tuijottavat ja tuomitsevat että mikäs lyllerö kuunaama tuossa on ostamassa helteellä jätskiä... Söisit likka porkkanaa! Kauhea tankki.
Niin. Tiedän. Kiitos. Oliko muuta?

Koska lihominen ja nesteen kertyminen ovat ihan eriasioita. Neste on nestettä joka lähtee jopa muutamassa tunnissa nesteenpoistolääkkeillä ja läski on läskiä joka on osa kroppaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se, että sinä olet kaloriuskovainen sen sijaan, että tutustuisit oikeasti siihen miten ihmiskeho toimii, ei tarkoita, että olisit oikeassa. Miten ihminen, joka tietää noin vähän, voi kuvittella tietävänsä paremmin kuin muut?
Mitä ihmeen fysiikan lakien vääntelyä tämä kommentti harjoittaa selittämättä kuitenkaan omaa pointtiaan ollenkaan? :DDD aivan älyttömän huvittava kommentti!
Niin kaloreita ei siis ole? Kalorisi imeytyvät eri tavalla kuin väestötasolla? Miten tuo oikein toimii, kun väestötasolla nimenomaan lihavuus on ongelma?
Ja tiesitte varmaan kylläkin, että se lihominen aiheuttaa sitä sairastumista eikä aina toisinpäin.
Itse olen syönyt lääkkeitä ja sairastellut sairauksia, jotka vaikuttavat nimenomaan kehonpainoon muuttamalla aineenvaihduntaa. Arvaatteko miksi olen aina ollut silti hoikka? Aivan, muokkaan syömisiäni tilanteen mukaan.
T. nivelsairaus, epilepsia, kilpirauhasen vajaatoiminta (kortisonista turposin nesteiden takia, en lihonut)
Ei ole mitään väestötason kalorienimeytymistä vaan yksilötason. Vaikuttaa hormonit, ruokavalio, suoliston kunto, hapenottokyky, aktiivisuus, ruumiinlämpö, mieliala (stressi, masennus jne).
Pelkällä salaatilla ei kukaan pärjää. Eikä sitä ole kukaan edes ehdottanut. Joten älä pistä omiasi.