Voiko suhde onnistua, jos toinen haluaa asua maalla ja toinen kaupungissa

Älä missään nimessä muuta. Tulette molemmat joka tapauksessa katkeroitumaan. Suhteenne ei kuulosta muutenkaan hyvältä, joten parempi etsiä kumppani, jonka kanssa toiveet tulevaisuuden suhteen ja elämänarvot sopivat yhteen.

Oletko läheisriippuvainen vai mikä ihme sinua pitelee noin huonossa suhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Oletko läheisriippuvainen vai mikä ihme sinua pitelee noin huonossa suhteessa?

Ehkä, mutta on meillä ollut paljon hyvääkin ja kun on jo useampi vuosi oltu yhdessä, toiseen on tavallaan tottunut. Uuden ihmisen kanssa tulevat taas uudet asiat ja uudet ongelmat. Ainakin tämän henkilön huonot puolet ovat jo tiedossa, ja hänellä minun.

Täytyy myös sanoa ettei minulla ole kotoa kunnollista onnellisen parisuhteen mallia. Luulen, että se vaikeuttaa hyvän parisuhteen löytämistä/tunnistamista myös.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko läheisriippuvainen vai mikä ihme sinua pitelee noin huonossa suhteessa?

Ehkä, mutta on meillä ollut paljon hyvääkin ja kun on jo useampi vuosi oltu yhdessä, toiseen on tavallaan tottunut. Uuden ihmisen kanssa tulevat taas uudet asiat ja uudet ongelmat. Ainakin tämän henkilön huonot puolet ovat jo tiedossa, ja hänellä minun.

Täytyy myös sanoa ettei minulla ole kotoa kunnollista onnellisen parisuhteen mallia. Luulen, että se vaikeuttaa hyvän parisuhteen löytämistä/tunnistamista myös.

Ap

No sitten sitä pitää vaan punnita kumpaa on enemmän, hyvää vai huonoa ja tehdä päätös suhteen jatkosta sen perusteella. Mutta: älä muuta tai tee lapsia hänen kanssaan!

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on varmaan erilainen kuin aloittaja ajatteli.

Mutta jos tätä lukiessa joku muukin ihminen huomaa millaisessa suhteessa elää, niin ehkä auttaa muitakin.

Kerrankin asiallista keskustelua parisuhteen ongelmista ym. Monenlaisia ajatuksia ja ahaa-elämyksiä nousee mieleen. Varmaankin ap:n lopputulos tulee olemaan itsenäinen oma elämä lapsensa kanssa. Hyvä että järkisyyt menevät tässä tunteiden edelle. 

Riippuu siitä kuinka läheisesti haluatte olla yhdessä. Minulle introverttina sopisi vallan mainiosti, että asuisimme kumppanin kanssa eri osoitteissa, ja yhdessä oltaisiin viikonloppuisin ja lomilla. Ja jos asunnot olisivat maalla ja kaupungissa, niin saatte molempien paikkojen edut käyttöön. En näe ongelmaa, mutta en olekaan kovin seurankipeää sorttia.

Usko pois, kahden kodin taktiikka voi olla ihana juttu. Arkitohinat stadissa, mutta jopa kadehdittavasti syyslomat, pitkät viikonloput, joulunaika, talvilomat, pääsiäiset ja kesät landella. Kokeile! On paljon pariskuntia, jotka eivät joka päivä jaa arkea, esim. Näyttelijät, urheilijat, ulkomaantoimittajat, tutkijat projekteissa maailmalla jne jne.

Onnea & rakkautta!

Me oollaan oltu 15 vuotta etäsuhteessa. Mennään kahden kaupungin väliä vuoronperään joka vkl. Meillä on nyt jo lapset aikuisia mutta kun tutustuttiin molemmilla asui teinit kotona.

Lapset on muuttaneet kotoa mutta me ei olla, edelleen matkataan kun työt on kumminkin omilla paikkakunnilla ja on se toisaalta ihan kiva olla arkena välillä yksinkin. Viikonloput ja lomat sitten yhdessä aina. Me kumpikin ollaan valmiita muuttamaankin toisen paikkakunnalle mutta ei jaksa sitä työmatkaa.

Tarttuikohan joku jo tähän... mutta ap, ette siis ole asuneet vielä yhdessä? En kyllä itse tekisi elämää mullistavia ratkaisuja sokkona, etenkin kun haiskahtaa muutenkin siltä että mies on sisäkköä vailla :D 

Pitkissä parisuhteissa joutuu kyllä ajan mittaan joustamaan ja kompromisseja tekemään, mutta jos  jo lähtökohtaisesti elämien yhteen sovittaminen tuntuu hankalalta, ei ehkä kannata vääntää väkisin. 

Vierailija kirjoitti:

Tarttuikohan joku jo tähän... mutta ap, ette siis ole asuneet vielä yhdessä? En kyllä itse tekisi elämää mullistavia ratkaisuja sokkona, etenkin kun haiskahtaa muutenkin siltä että mies on sisäkköä vailla :D 

Pitkissä parisuhteissa joutuu kyllä ajan mittaan joustamaan ja kompromisseja tekemään, mutta jos  jo lähtökohtaisesti elämien yhteen sovittaminen tuntuu hankalalta, ei ehkä kannata vääntää väkisin. 

Ei, emme ole asuneet yhdessä. Mulla on lapsen takia todella korkea kynnys muuttaa yhteen. Olemme kuitenkin viettäneet paljon aikaa yhdessä niin että mies on meillä muuten yötä. Yhdessä asumisen kokemusta tästä ei tietenkään kunnolla saa.

Ap

Onko mies Pohjanmaalta?

Ne sinne lakeuksille vonkuu takaisin aina - missään ei ole niillä hyvä, vain Pohajanmaa käy.

Ymmärrän miehesi halun päästä maalle, jos on lapsuutensa maalla asunut niin sinne kaipaa aina takaisin (okei tää on vain mun mielipide)

En itsekkään ikinä suostuisi lähtemään maalta, kotipaikkakunnaltani mihinkään kaupunkiin. (olen tosiaan Pohjanmaalta, niinkuin 251 totesi..)

Sinun tilanteessa ero on luultavasti ainut vaihtoehto jos mies ei suostu yhtään joustamaan. Sinun ei tarvitse väkisin luopua koko elämästä kaupungissa vaan miehen takia.

Tsemppiä! Toivottavasti pääsette jonkinlaiseen sopuun!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teidän päätettävä asia just nyt? Tai onko se suhteenne kannalta niin olennainen asia, ettette voi jatkaa päättämättä asumistavastanne ensin?

Mies pääsee kämpästään eroon heti. Sinä et, jos kerran omistat asuntosi. Lisäksi lapsesi isän tahtoa on myös kuunneltava. Suostuuko exäsi siihen, että lapsi muuttaa huitsin nevadaan? Tahtooko lapsi muuttaa?

Et voi tehdä päätöstä muutosta vain yksin. Eikö mieskaveri tajua sitä?

Mies vaikuttaa tunnepohjaiselta päättäjältä. Sinä enemmän järjellä.

Ottakaa aikalisä. Kumpikin muhittaa tahollaan ja mietitte sitten lisää.

On joka tapauksessa hankala yhdistelmä. Kuuntele silti ensin itseäsi ja läheisiäsi. Kun olet varma, mitä tahdot, on selkeämpi lähteä ratkomaan asiaa miehen kanssa. Hänenkin on tultava vastaan sinua.

Ei ole pakko päättää nyt, mutta mies haluaisi oman lapsen, ja iän puolesta tällä alkaa olla kiire. Järjestys olisi naimisiin - yhteenmuutto - lapsi.

Tämä ristiriita ja epätietoisuus suhteen jatkosta on myös aiheuttanut sen, että tunteet on alkaneet kylmentyä kun ei jaksa jatkuvaa vääntämistä samasta asiasta.

Ap

Lapsen teko tähän hässäkkään olisi täysin hullua. Koko juttu vaikuttaa mahdottomalta. Muuttaisit vastahakoisesti jonnekin maaseudulle, keskelle ei mitään. Ainoat seuralaiset tuo mies ja hänen riitaisa sukunsa. Muutamia vuosia, niin lapsesi joutuu lähtemään opiskelemaan jonnekin.  Ihmettelen tosissaan, että edes harkitset asiaa. Anna miehen mennä, minne haluaa, ja hankkikoon toisen naisen, jos ei yksin muka voi muuttaa. 

P.S. Et ole maininnut tunteista mitään, onko niitä?

jos olet kaupunkilainen kerrostaloasuja, voi muutto pieneen maalaiskylään olla melkoinen kulttuurishokki.

itse muutin miehen perässä ja suhde lopahti siihen.

kuvittele pitkiä pimeitä talvia. ainoa huvitus on kirkonmenot sunnuntaina, kirjastoauto poikkeaa torstaina ja Salen kyläkaupan valikoima.

joo, jos on onnea, on siellä ehkä joku "tavaratalo", erikoistuneena metsästys/kalastus/ maanviljely/karjanhoito-tuotteisiin ja naisille suppea valikoima törkeän ylihintaisia, halpahalli-vaatteita.

lähin kauppakeskus (lidl, tokmanni, citymarket, ja ylihinnoiteltu muotiliike jossa myydään jotain kolttuja, jotka sopii enemmänkin 60v -ja risat- tädeille, on jossain 50km. päässä.

kulttuurielämä supistuu paikallisten kotitalousnaisten sienikurssiin tai kylän kanttori pitää haitarikonsertin ylihinnoiteltuine kahvi- ja makkaratarjoiluineen. siellä on sitten koko kylä paikalla.

jos olet ihmetellyt, miksi joku huutokauppakeisari vetää jokaisen kylältä kynnellekykevän paikalle, niin minä en. se on monessa kyläpahasessa se suurin juttu.

kesällä maaseutu on paratiisi vailla vertaa, mutta kun talvi tekee tuloaan, niin suurin osa teistä on niin huonolla hoidolla, että käveleen ei kannata mennä. tiet on huonosti valaistuja. tien pientareet jää varjoihin. harhailet usein ojaan tai eksyt väärälle tielle.

maalla lihot väistämättä, koska pitkien välimatkojen takia, auto on välttämätön. rivakka shoppailukierros jalkaisin, kaupunginmalliin, ei onnistu, koska ei ole kauppoja ja kuten sanoin, teitä ei ole rakennettu jalankulkijoille.

se, mikä tulee yllärinä, on maalaisten maaninen kyyläys/juoruilumentaliteetti. kaupungissa olet "nimetön" mutta maalla saat tottua siihen, että mikään asiasi ei jää yksityiseksi. uskon, että maalaisille on kehittynyt joku kuudesaisti, vainuamaan ihmisten asioita. pahin kerrostalokyttääjä on heihin verrattuna amatööri. juoruilua harrastataan vauvasta vaariin ja huomaat äkkiä, että puolisosikin paljastuu sellaiseksi. älä kuvittele voivasi säilyttää yksityisyyttäsi maalla. kuukausi, niin koko kylä tietää asiasi. ällistyttävällä vainullaan, he selvittävät mm. onko viimeaikoina riidelty. eri asia on sitten, että he eivät muuten puutu tostensa asioihin. saat salametsästää tai ajaa kännissä, kukaan ei puutu tai ilmoita viranomaisille. toisten asioihin ei puututa, on laki.

en suosittele omakotitaloa, sekin on koettu, ellette ole kokeneita nikkaroijia. Se on enemmänkin rahareikä ja aiheuttaa aina stressiä. sitä pitää koko ajan olla valppaana esim. pakkanen voi jäädyttää putket ja aina joku kohta vaatii huoltoa. omakotitalo ja puutarha käy työstä.

paras olisi joku rivarinpätkä yms. hyvältä taloyhtiöltä, missä taloyhtiö hoitaa puutarhan ja talon kunnostustyöt.

Äimä kirjoitti:

Usko pois, kahden kodin taktiikka voi olla ihana juttu. Arkitohinat stadissa, mutta jopa kadehdittavasti syyslomat, pitkät viikonloput, joulunaika, talvilomat, pääsiäiset ja kesät landella. Kokeile! On paljon pariskuntia, jotka eivät joka päivä jaa arkea, esim. Näyttelijät, urheilijat, ulkomaantoimittajat, tutkijat projekteissa maailmalla jne jne.

Onnea & rakkautta!

Tämä kuulostaisi kyllä järkevältä ratkaisulta, mutta eikös ap sanonut, että miehelle ei kelpaa yksin maalle muutto...

Ehkä se tässä ketjussa ei nyt riittävästi tullut ilmi, mutta miehessä on myös paljon hyviä piirteitä, joten en ole nyt saman tien jättämässä häntä. En kuitenkaan muuta hänen perässään maalle (ikinä) emmekä vaan etene toistaiseksi muutenkaan.

Mulla on aikaa katsella, koska vauva ei tosiaan ole omissa prioriteeteissani korkealla (kiitos sille joka sanoi että silläkin on merkitystä mitä MINÄ haluan). Omassa elämässä täytyy kuitenkin edetä, joten suunnittelen etenemisen ihan vaan itsekkäästi sen mukaan, mikä on parasta mulle ja lapselle. Muut asiat ratkeaa sitten omalla painollaan.

Iso kiitos kaikille vastanneille ja ihanaa kesää kaikille! 😊☀️

Ap

Muutaman vuoden päästä mielesi voi muuttua, moni 45+ haluaa takaisin maalle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme eläneet jo yli 20 vuotta kahdessa eri osoitteessa, toinen maalla ja toinen kaupungissa. Ei mitään ongelmia! Hyvä parisuhde (etenkään aikuisena) ei edellytä sitä, että ollaan kyljessä kiinni.

Tosi hyvä! Olen ehdottanut miehelle, että hankkii asunnon sieltä sukunsa läheltä ja luopuu Helsingin vuokra-asunnostaan. Siten voi olla siellä niin paljon kuin haluaa, ja sitten meidän pienessä kodissamme muuten. Ainoa huono puoli on se, että vaikka käyn töissä, minulla ei ole varaa kovin isoon asuntoon haluamallani asuinalueella, ja nykyinen kotimme olisi vähän liian ahdas kolmelle.

Mies ei kuitenkaan halua muuttaa maalle yksin, vaan pitää olla kumppani mukana, koska siellä ei kuulemma pysty olemaan yksin. Ihmetyttää se, että jos siellä ei kerran voi olla yksin, niin miksi raahata toinen sinne kurjaan synkkyyteen mukaan :D Että eikö pitäisi etsiä sellainen paikka ja tila, missä itse viihtyy ja sitten ottaa toinen siihen viihtymään ohelle. Näin ainakin itse olin suunnitellut (mutta ei se nyt sitten ihan näin mennyt).

Ap

Mulle tulee itsekin kirjaimellisesti korvessa kasvaneena mieleen tuosta "en voi olla yksin" kaksi asiaa:

1) Mies tylsistyy ilman kumppanin seuraa, ei osaa oikeasti olla yksin. Ei siis sovellu sellaiseen parisuhteeseen, jossa tavattaisiin vain viikonloppuisin. JOS kuitenkin teillä on jo tällainen suhde meneillään, mies ehkä jaksaa kuviota jonkun aikaa, mutta vaatii sitten, että pitää asua saman katon alla.

2) Nämä pikkupaikkakuntien kuuluisat "Mitä ne muutkin nyt sanoo???" ajatusmallit eli ei voi olla parisuhteessa niin, että on eri asunnot pysyvästi, eikä olla muuttamassa saman katon alle. Kun eihän se nyt ole mikään parisuhde, herrajumala, se on vaan seurustelua ja mitenkä ne nyt tolleen säätää, eivät taida olla tosissaan, ei se nainen sinusta välitä, kun ei miehen takia heitä menemään koko elämäänsä ja samalla lapsensa elämää. Kyllä sinä mies nyt vaan olet epäonnistunut naisen valinnassa ja miehenä olemisessa. On se sussu saatava tänne maaseudulle sun kanssa.

Kolmas vaihtoehto tähän, ehkä kirsikkana kakun päälle, on se, että mies odottaa (tietoisesti tai tiedostamatta), että kun sinä muutat maalle, niin sitten sinä hoidat lapset (hän haluaa lapsia) ja samalla miehen suvun asiat, koska näinhän se nyt kuuluu mennä ja erityisesti maaseudulla. Naisen osa on maaseudulla edelleen hirveen tiukkaan rajattu, riippuen vähän kulttuurieroista eri maakuntien välillä.

terveisin

Ei Enää Ikinä Maaseudulle

Vierailija kirjoitti:

Huonoin puoli Helsintgissä asumisessa on asumisen kalleus. Olen tavallaan hieman jumissa stressaavassa mutta hyvin palkatussa työssä, jotta pystyn elättämään perheeni. Maalla kiinteät kustannukset olisivat luultavasti pienemmät ihan pelkästään asuntojen hinnan takia ja tämän takia työstressi voisi vähentyä.

Ap

Kompromissi ja muutatte jonnekin pk-seudun kehyskuntaan esim. Sipooseen, Kirkkonummelle, Nurmijärvelle tms.?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonoin puoli Helsintgissä asumisessa on asumisen kalleus. Olen tavallaan hieman jumissa stressaavassa mutta hyvin palkatussa työssä, jotta pystyn elättämään perheeni. Maalla kiinteät kustannukset olisivat luultavasti pienemmät ihan pelkästään asuntojen hinnan takia ja tämän takia työstressi voisi vähentyä.

Ap

Kompromissi ja muutatte jonnekin pk-seudun kehyskuntaan esim. Sipooseen, Kirkkonummelle, Nurmijärvelle tms.?

Et ilmeisesti lukenut ketjua? Mies ei ollut kompromissien perään...