Voiko suhde onnistua, jos toinen haluaa asua maalla ja toinen kaupungissa

Ap, vaikka olet parisuhteessa, mietit nyt liikaa miehen asioita. Mies haluaa sitä ja tätä ja on sellainen ja tällainen. Etsit taas yhtä ehdotettavaa kompromissia miehelle. Käännä nyt hyvä ihminen fokus itseesi ja keskity siihen, mitä itse haluat, millainen itse olet, mistä itse tulet. Elämäsi on sinun. Mies on itse vastuussa elämästään, pärjäämisestään, toiveistaan. Sinä olet vastuussa omistasi. Olet vastuussa itsellesi ja lapsellesi. Kuka sinä olet? Millainen haluat olla? Mikä on seuraava askel toteuttaa omia toiveitasi?

Tehän ette ole olleet vielä parisuheessa. Et voi aavistaa millainen mies haluaa sinut maalle ja vielä lapsia. Kai tiedät että äiti on maseudulla se köyhin osaton orjatyöläinen Omaisuus on siellä miehen. Jos tulee ero  sieltä saa lähteä tyhjin käsin, kodille annetusta työstä ei tule eläkettä. Aika yksinäinen tulevaisuus. Oikein varakas ja seikkailunhalunen, hyvä itsetunto, vois kokeilla.  Mitähän tarkoitit sillä että tienaat hyvin. Asut kuitenkin vuokralla pienessä asunnossa. Rikas voi kokeilla, köyhällä ei ole varaa virheisiin kun on lapsikin. Vanhana kaupungissakin tarvitaan rahaa, ei täällä toimi kunnan kotihoito. Robotti kysyy oletko hengissä aamulla. Eikä kukaan tule vaikka olisi pikät pyhät. Joku on jätetty ilman ruokaa yksin, tieokonevirhe

Luin sivulle 10 saakka, johon mennessä ap on useaan otteeseen korostanut kuinka mies ei voisi olla väkivaltainen. Mieshän ON JO väkivaltainen!!! Hän kontrolloi, vahtii, manipuloi ja syyllistää aptä minkä ehtii. Tämäkin on väkivaltaa!

Ihan kaikella rakkaudella ap, olet todella sinisilmäinen ja naiivi, kun et näe millaisen kuvan miehen käytös hänestä piirtää. Suosittelen sinua tutustumaan henkiseen väkivaltaan, manipulointikeinoihin ja narsistisiin parisuhteisiin - löydät paljon, paljon tuttuja kuvauksia ja toivottavasti silmäsi avautuvat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sun pitää päästää mies maalle ja muuttaa yhteen lastesi isän kanssa?

Minullakin pisti silmään tuo, että yhtenä syynä on mainittu "lasteni isä asuu täällä". Mitä se enää vaikuttaa, jos kerran on erottu? Eihän sitä exää enää tavata, vaan lapsia?

Mua taas pistää silmään että miten joku voi nähdä asian noin vahvasti aikuisen ihmissuhdenäkökulmasta! Etkö ymmärrä miten arvokasta lasten hyvinvoinnin kannalta on mahdollisimman tiiviit suhteet molempiin vanhempiin. Itse en voisi kuvitellakaan muuttavani lapsen kanssa kauas hänen isästään. Nyt molemmat vanhemmat ovat lähettyvillä ja saatavilla lapselle mahdollisimman paljon. Pystymme myös tarvittaessa joustavasti järjestämään lapsen hoitoon liittyviä asioita ja toteuttamaan erosta huolimatta yhteistä vanhemmuutta.

Aikuissuhteessa (ei velvoitteita) meillä menee hyvin kun toinen asuu maalla, toinen kaupungissa. Vaihteluahan se on. Suhde voi hyvin, kun ei olla koko aikaa yhdessä vaan lähdetään ja sitten taas tavataan, on kaipaus ja kaipauksen täyttymys.

👍

Sinulla on vain yksi lapsi, mutta Helsingissä asuu lastesi isä??! Montako lasta sinulla siis oikeasti on?

Mainiosti. Muija viihtyy kartanolla ja minä muikkelin kämpällä kaupungissa jossa olen töissä.

Suhde voi onnistua, kun asutaan siellä missä mies haluaa että asutaan, ja kun makkarissa tehdään sitä mitä mies haluaa että tehdään.

Meillä pn näin. Olemme naimisissa. Ei ongelma.

En minä muuttaisi. Tein sen virheen 2000-luvun alussa nuorena aikuisena. Avomies sai hyvän työpaikan pikkupaikkakunnalta ja suostuin muuttamaan mukana. Oli vaikea tutustua kehenkään. Vaikka asuttiin rivitalossa, ei niitä naapureita kiinnostanut. Yksi nuori nainen oli, jolla 2 pientä lasta ja tutustuin pihapiirissä. Hän alkoi yhtäkkiä käyttää minua lapsenvahtina. Rivien välistä selvisi, että ovat olleet aikamoisia juoppoja ennen lasten hankintaa. Minusta alkoi tuntua, että taitaa niiden elämä suistua taas siihen suuntaan. Se oli sellaista, että minua pyydettiin, voinko tulla heille sohvalle nukkumaan, on tehty pitsaakin minulle valmiiksi, lapset on nukkumassa, ja he haluaisivat käydä lähikuppilassa nopeasti. Tai että siskolla on tuparit, jonne ei voi ottaa lapsia mukaan, voinko olla heillä muutaman tunnin lasten kanssa. Meidän piti muuttaa siitä talosta pois, kun tuli vesivahinko, jokin viemäriputki oli revennyt, ja päätettiin, ettei muutetakaan takaisin.

Kokonaisuutena oli yksinäistä ja vaikka pikkupaikkakunnista sanotaan, että ihmiset ovat ystävällisiä, ei se tutustuminen niin luontevaa ole kuitenkaan. Vaatii tietysti itseltä vaivannäköä, mutta on siinä se toinenkin puoli, ettei aina jaksaisi olla mankumassa seuraa. Eikä meillä ainakaan omia ystäviä tai sukulaisia kovin usein käynyt kylässä. Se on eri asia, jos asuu Tampereella tai Turussa tai Helsingissä, niin ystävät voivat yhdistää vierailuun vaikka kulttuuria, voi tehdä yhdessä jotain, käydä vaikka jollain keikalla. Mitä pikkupaikkakunnalla voi tehdä? Mennä syömään kebabia? Ulkoilla metsäpoluilla? 

Ei voi suhde onnistua. Ajanhaaskuuta.

Ja toisella on lapsikin. Ei lasta voi kotiseudultaan muuttaa mielijohteesta muualle, tietenkään.

Mitään edellytyksiä suhteelle ei ole. 

Ja se toinen osapuoli löytäisi jossain vaiheessa lapsettoman, kenen kanssa menee naimisiin,  oman aviopuolison, lapsen ja perustaisi  perheen.

En tiedä, mutta typerää, jos ei omakotitalo ihminen haikailee omakotitalon perään. 

Jos ei pienintäkään hajua, mitä on lumityöt, pikku nikkaroinnit temonttitarpeen  tullessa pitää miettiä tekeekö itse, pystyykö tekemään tai jonkun remontin tullessa eteen mietittävä, onko varaa maksaa siitä ts osaako tehdä otse.  



Ja joku taas, että ei meillä mitään ongelmia omakotitalossa. 

Niin,  no riippuu paljon siitä talosta, mutta kyllähön se nyt vaan on niin, että  keskimäärin ne rempat mitä tulee eteen on omakotitalossa täysin asukkaan kun taas kerrostaloasunnossa ei ole sellsisia, pikku nikkarointia lukuunottamatta. 



Vuokratalossa  riippuu paljon isännöitsijästä rempat, mutta jos jääkaappi pamahtaa ei vuokralaisen ongelma tai jos rakenteissa jotain. 

HS:ssä oli juuri artikkeli nykyajan itsekkyydestä ja esimerkkinä oli tilanne, missä (naisen mukaan) toimiva vaihtoehto oli se, että kummallakin on oma asunto.

Teidän kannattaisi yrittää löytää sopiva kompromissi asumisen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mutta typerää, jos ei omakotitalo ihminen haikailee omakotitalon perään. 

Jos ei pienintäkään hajua, mitä on lumityöt, pikku nikkaroinnit temonttitarpeen  tullessa pitää miettiä tekeekö itse, pystyykö tekemään tai jonkun remontin tullessa eteen mietittävä, onko varaa maksaa siitä ts osaako tehdä otse.  



Ja joku taas, että ei meillä mitään ongelmia omakotitalossa. 

Niin,  no riippuu paljon siitä talosta, mutta kyllähön se nyt vaan on niin, että  keskimäärin ne rempat mitä tulee eteen on omakotitalossa täysin asukkaan kun taas kerrostaloasunnossa ei ole sellsisia, pikku nikkarointia lukuunottamatta. 



Vuokratalossa  riippuu paljon isännöitsijästä rempat, mutta jos jääkaappi pamahtaa ei vuokralaisen ongelma tai jos rakenteissa jotain. 

Tuossa nyt sattuu olemaan pieni asia, joka sinulta on unohtunut. Remontit ei nimittäin ole yhtään mitään, jos vertaa siihen, ettei ole naapureita. Tuo kerrostaloasuminen sopii ilmeisesti joillekin. Minulle ei ole ikinä sopinut. Häiriinnyn toisten äänistä ja kolistelusta. Jos sattuu riitelevät naapurit, viattomana sivullisena joutuu kuuntelemaan jopa tuntikausia huutia ja riitelyä. On luonnollista, että syntyy lapsia taloon. Se on kiva herätä makuuhuoneen seinän takaa kuuluvaan lapsen itkuun klo 02. Kokemusta on. Itku kesti jopa 4 tuntia putkeen, koliikki, sanoivat vanhemmat. Kanta-astuja yläkerrassa, joka askel kaikuu. Kiitos ei ikinä enää, jos kuuloaisti on tallella. Omakotitalossa on oma rauha. Remontit saa ostettua. Varmaan tiesit, että omakotitalon putkiremontti on halvempi kuin kerrostalossa asuntoa kohden. Minä en remontoi mitään, ostan aina työn ulkopuoliselta, oli sitten kyseessä kylpyhuoneen remontti tai seinien tapetointi tai ikkunoiden vaihto. Nuo kaikki ovat sellaisia remontteja, jotka tulee eteen kulumisen myötä myös kerros- ja rivitalossa. Ihmettelen, mitä on se mystinen nikkarointi. En minä mitään nikkaroi. Pihaa kyllä hoidan: ajan nurmikkoa, kasvatan kukkia, pidän hyötypuutarhaa. Talvella on hyvin pienet lumityöt, kun katu sattuu menemään talon edestä. Siinä on kulkuväylää 2 metriä kolattavana ja autotallin edusta, ei kovin monta neliötä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme eläneet jo yli 20 vuotta kahdessa eri osoitteessa, toinen maalla ja toinen kaupungissa. Ei mitään ongelmia! Hyvä parisuhde (etenkään aikuisena) ei edellytä sitä, että ollaan kyljessä kiinni.

 

Tosi hyvä! Olen ehdottanut miehelle, että hankkii asunnon sieltä sukunsa läheltä ja luopuu Helsingin vuokra-asunnostaan. Siten voi olla siellä niin paljon kuin haluaa, ja sitten meidän pienessä kodissamme muuten. Ainoa huono puoli on se, että vaikka käyn töissä, minulla ei ole varaa kovin isoon asuntoon haluamallani asuinalueella, ja nykyinen kotimme olisi vähän liian ahdas kolmelle.

Mies ei kuitenkaan halua muuttaa maalle yksin, vaan pitää olla kumppani mukana, koska siellä ei kuulemma pysty olemaan yksin. Ihmetyttää se, että jos siellä ei kerran voi olla yksin, niin miksi raahata toinen sinne kurjaan synkkyyteen mukaan :D Että eikö pitäisi etsiä sellaine

En ole ehtinyt vielä lukea kaikkia kommentteja joten ehkä tämä tuli jo esiin; ryhmäpaine. Mies ajattelee liikaa mitä muut siellä maaseudulla ajattelevat, kun rouva jääkin kaupunkiin asumaan eikä tule huseeraamaan saman katon alle miehen kanssa. Pieneltä paikkakunnalta kotoisin olevana tämä on vielä erittäin vahva ajatus niissä ympyröissä... Että kyllä pariskunnan PITÄÄ asua samassa talossa ja jos eivät asu, suhde on sellainen kamala susiparisuhde tai nainen ei aidosti rakasta miestä, kunhan seksin merkissä tapailevat joskus ja sehän on kauheeta :D Katsovat nyt miestä ikävästi kieroon, kun ei saa edes OMAA NAISTAAN asumaan samaan taloon!



Toinen mahdollisuus tuon ensimmäisen rinnalle on se, että mies haluaa sinusta sinne maaseudulle käsiparin, joka hoitaa sukulaisia, anoppia, appea ja taloa. Omakotitalossa on koko ajan jotain tekemistä, varsinkin jos on puulämmitteinen...

Ei voi loputtomiin jossain vaiheessa kolahtaa.

Jos ei nytkään, kun suhde on muuten ilmeisesti riittävän hyvä (et ainakaan tuonut esiin muita ongelmakohtia) löydy kummallakaan suurempaa motivaatiota/innostusta luopua oman näköisestä elämästä, ei tilanne todennäköisesti ainakaan parannu vuosien myötä - etenkin, jos toista vielä katkeroittaa tehty kompromissi. Jos et itse ole kinnostunut maaseudusta/miehen kotiseudusta, niin myös oman varallisuuden mahdollinen sitominen sinne (etenkin tässä asuntomarkkinassa joka tuskin kääntyy parempaan syrjäseutujen osalta) on hulluutta. Kuulostaa siltä, että koko sinun sosiaalinen pääomasi on kaupungissa, ja miehesi osin maalla. Neuvoni on, että älä luovu sinulle tärkeistä asioista, älä rakenna elämää toisen toiveiden varaan ja sitten katkeroidu, kun ei siitä marttyyrinkruunúa saakaan. Jos ette kykene löytämään toimivaa kompromissia (loma-asunto maalla, omakotiasunto kaupungissa tai muuta ehdotettua), ei oikein kuulosta siltä että suhteella olisi tulevaisuutta. Mitä vikaa on silloin hyvässä ystävyydessä, jossa voi vaikka vierailla puolin ja toisin?

Vierailija kirjoitti:

Vanhanaikaiset ja vahvat "miehiset" mielipiteet eivät aina ennakoi väkivaltaista käytöstä. Mutta usein on niin, että kaikki menee hyvin kun vain nainen pitää suunsa kiinni. Ei ole eri mieltä miehen kanssa.

Mutta jos nainen itsenäistyy tai alkaa olla miehen mielestä liikaa omia mielipiteitä niin eivät sitä kestä. Myös omat menot ja ystävät saattavat olla miehelle punainen vaate.

Jos nainen on mukautuva miltei kaikkeen niin riitaa ei tule.

Mustasukkaisuutta saattaa silti olla vaikka ei ole mitään aihetta.

Mieshän kitisee jo nyt ap:n itsenäisyyttä, lomamatkoja ja omaa tahtoa. Ei se ainakaan muutu yhtään paremmaksi sillä, että ap heittäytyy ihan täysin miehensä varaan maaseudulle eristyksiin kaikista ja kaikesta, jossa ainoa tuttu asia on se mies.

Minä kyllä juoksisin lujaa ja olisin aloittanut sen juoksun jo viikkoja sitten!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhanaikaiset ja vahvat "miehiset" mielipiteet eivät aina ennakoi väkivaltaista käytöstä. Mutta usein on niin, että kaikki menee hyvin kun vain nainen pitää suunsa kiinni. Ei ole eri mieltä miehen kanssa.

Mutta jos nainen itsenäistyy tai alkaa olla miehen mielestä liikaa omia mielipiteitä niin eivät sitä kestä. Myös omat menot ja ystävät saattavat olla miehelle punainen vaate.

Jos nainen on mukautuva miltei kaikkeen niin riitaa ei tule.

Mustasukkaisuutta saattaa silti olla vaikka ei ole mitään aihetta.

 

Huh, joo suhteen alussa jouduin käytännössä lopettamaan mun ainoan miespuolisen ystävän tapaamisen ja melkein yhteydenpidon kokonaan, kun mies koki sen niin suurena uhkana. Kuten sanoin, ärsyyntyi myös siitä, kun itse lähdin vaan lapsen kanssa etelään, vaikka hän ei olisi halunnut että lähdemme. Tilanne on kyllä onneksi tasoittunut tästä. Mies va

Tuo on rajoittamista, joka on henkistä väkivaltaa. Sinua siis kohdellaan jo salakavalasti väkivaltaisesti.

Luepa tosiaan se kirja Why Does He Do That? Inside the Minds of Angry and Controlling Men (koska sulla on kontrolloiva miesystävä, normaali mies ei välitä naisen ystävistä ja toivottaa hänele hyvää lomamatkaa). Sen saa ladattua tästä sivusta koneelle oranssista DOWNLOAD tekstistä ihan tekstikappaleen lopussa: https://freebooksmania.com/2021/01/why-does-he-do-that-pdf-free-downloa…