Lue keskustelun säännöt.
Muistan lapsena kaverien perheet joissa oltiin ikäviä
27.04.2013 |
minulle syystä tai toisesta, myös kostaneeni takaisin koulussa kiusaamalla.
Ilmeisesti olin se kolmas jota ei otettu sisäleikkeihin. Ja olin ihan tavallinen, kiltti hyvän perheen tyttö, mutta kosto eli ja olin siinä taitava.
T. akateeminen
Kommentit (4)
[quote author="Vierailija" time="28.04.2013 klo 00:01"]
Yksi tapaus jäi mieleen. Olin koulun jälkeen kaverilla tekemässä läksyjä, ja kaveri otti itselleen muroja välipalaksi. Minä kinusin itsellekin ja kaveri ei suostunut antamaan. Oli kuulemma kielletty ja olivat kalliita. Jälkeenpäin paljastui tekosyyksi.
Tajusin jälkeenpäin asiaa miettiessä että ikävä ei ollut tuon kaverin perhe vaan omani. Isä oli niin pihi että meillä ei koskaan ollut kotona mitään herkkuruokia, muuten kuin vieraita varten. Silloinkaan omat lapset eivät saaneet ottaa esim. niitä muroja, pekonia tai appelsiinimehua. Luuhasin aina kylässä kavereilla toivoen saavani maistaa jotain niitä erikoisempia herkkuja kun kotona oli vaan sekaleipää margariinilla veden kanssa. Jos oli vaikka kyljyksiä, isä pilkkoi ne niin pieniksi että varmasti jäi nälkä. Monet kaverit ovat aikuisiällä kertoneet että aina kun tulin käymään, painelin suoraan ruokakaapeille kahmimaan kaikki löytämäni herkut naamariin.
Muistan kun muutin omaan asuntoon, elin jatkuvasti yli varojeni kun söin lakkaamatta juuri noita kyljyksiä, kaikkea mahdollista tuoretta sekä tietenkin niitä herkkuja. Olipa silti sen arvoista. Arvostan kyllä toki sitäkin että opin rahan arvon jo kotona, sekä taloudellisuuteen ruokapolitiikassa. Minun lapseni eivät silti tule ikinä olemaan nälkäisiä ruuan jäljiltä, eivätkä terrorisoimaan kavereidensa keittiössä herkkujen perässä.
[/quote]
Itselläni vähän saman tyyppisiä kokemuksia mutta syynä ei ollut pihiys vaan köyhyys. Tai köyhyys ja köyhyys, aina kummasti oli rahaa viinaan ja kaljaan.
Nyt isona ongelmana ei ole minun ahmimiseni vaan lasteni ruokkiminen. Syövät paljon ja epäterveellisesti, koska en halua heidän kokevan samaa kuin itse. Ostan paljon herkkuja jne. Noh, kaikkea mistä olen itse jäänyt paitsi. Esikoisella o paino-ongelmaa, kuopus on on onneksi ihan normaalipainoinen. Pakko tässä on alkaa tsempata ja käsitellä omia lapsuuden traumojani jotta en aiheuta niitä omille lapsilleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="28.04.2013 klo 00:07"]
[quote author="Vierailija" time="28.04.2013 klo 00:01"]
Yksi tapaus jäi mieleen. Olin koulun jälkeen kaverilla tekemässä läksyjä, ja kaveri otti itselleen muroja välipalaksi. Minä kinusin itsellekin ja kaveri ei suostunut antamaan. Oli kuulemma kielletty ja olivat kalliita. Jälkeenpäin paljastui tekosyyksi.
Tajusin jälkeenpäin asiaa miettiessä että ikävä ei ollut tuon kaverin perhe vaan omani. Isä oli niin pihi että meillä ei koskaan ollut kotona mitään herkkuruokia, muuten kuin vieraita varten. Silloinkaan omat lapset eivät saaneet ottaa esim. niitä muroja, pekonia tai appelsiinimehua. Luuhasin aina kylässä kavereilla toivoen saavani maistaa jotain niitä erikoisempia herkkuja kun kotona oli vaan sekaleipää margariinilla veden kanssa. Jos oli vaikka kyljyksiä, isä pilkkoi ne niin pieniksi että varmasti jäi nälkä. Monet kaverit ovat aikuisiällä kertoneet että aina kun tulin käymään, painelin suoraan ruokakaapeille kahmimaan kaikki löytämäni herkut naamariin.
Muistan kun muutin omaan asuntoon, elin jatkuvasti yli varojeni kun söin lakkaamatta juuri noita kyljyksiä, kaikkea mahdollista tuoretta sekä tietenkin niitä herkkuja. Olipa silti sen arvoista. Arvostan kyllä toki sitäkin että opin rahan arvon jo kotona, sekä taloudellisuuteen ruokapolitiikassa. Minun lapseni eivät silti tule ikinä olemaan nälkäisiä ruuan jäljiltä, eivätkä terrorisoimaan kavereidensa keittiössä herkkujen perässä.
[/quote]
Itselläni vähän saman tyyppisiä kokemuksia mutta syynä ei ollut pihiys vaan köyhyys. Tai köyhyys ja köyhyys, aina kummasti oli rahaa viinaan ja kaljaan.
Nyt isona ongelmana ei ole minun ahmimiseni vaan lasteni ruokkiminen. Syövät paljon ja epäterveellisesti, koska en halua heidän kokevan samaa kuin itse. Ostan paljon herkkuja jne. Noh, kaikkea mistä olen itse jäänyt paitsi. Esikoisella o paino-ongelmaa, kuopus on on onneksi ihan normaalipainoinen. Pakko tässä on alkaa tsempata ja käsitellä omia lapsuuden traumojani jotta en aiheuta niitä omille lapsilleni.
[/quote]
Juu viinaan ne meilläkin meni vanhempien rahat, siksi pihisteltiin ruuassa ja vaatteissa. Ihmettelin pitkään, kuinka kahden keskituloisen työssäkäyvän vanhemman lapsilla ei ole rahaa harrastaa mitään ja samaan aikaan isi ostelee levyjä, elektroniikkaa ja ryyppää neljästi viikossa.
Tuo tilanteesi onkin muuten paha, itselläkin näkyy merkkejä tuosta lasten herkuttamisesta! Onneksi sain pari vuotta sitten pienen terveyssäikähdyksen joka korjasi ruokavalioni terveempään suuntaan ja sitä myötä muuttui perheenkin syömiset. Silti pidän kiinni siitä että ruokaa on oltava pöydässä riittävästi. Etenkin nuo kyljykset ovat jääneet mieleen sellaisina, että nykyisin kyljyksiä on meidän pöydässä vähintään kolme syöjää kohti, oli syöjä sitten lapsi tai aikuinen :)
-2
Tehokkain kosto on ilkeän ihmisen rakastaminen.
Yksi tapaus jäi mieleen. Olin koulun jälkeen kaverilla tekemässä läksyjä, ja kaveri otti itselleen muroja välipalaksi. Minä kinusin itsellekin ja kaveri ei suostunut antamaan. Oli kuulemma kielletty ja olivat kalliita. Jälkeenpäin paljastui tekosyyksi.
Tajusin jälkeenpäin asiaa miettiessä että ikävä ei ollut tuon kaverin perhe vaan omani. Isä oli niin pihi että meillä ei koskaan ollut kotona mitään herkkuruokia, muuten kuin vieraita varten. Silloinkaan omat lapset eivät saaneet ottaa esim. niitä muroja, pekonia tai appelsiinimehua. Luuhasin aina kylässä kavereilla toivoen saavani maistaa jotain niitä erikoisempia herkkuja kun kotona oli vaan sekaleipää margariinilla veden kanssa. Jos oli vaikka kyljyksiä, isä pilkkoi ne niin pieniksi että varmasti jäi nälkä. Monet kaverit ovat aikuisiällä kertoneet että aina kun tulin käymään, painelin suoraan ruokakaapeille kahmimaan kaikki löytämäni herkut naamariin.
Muistan kun muutin omaan asuntoon, elin jatkuvasti yli varojeni kun söin lakkaamatta juuri noita kyljyksiä, kaikkea mahdollista tuoretta sekä tietenkin niitä herkkuja. Olipa silti sen arvoista. Arvostan kyllä toki sitäkin että opin rahan arvon jo kotona, sekä taloudellisuuteen ruokapolitiikassa. Minun lapseni eivät silti tule ikinä olemaan nälkäisiä ruuan jäljiltä, eivätkä terrorisoimaan kavereidensa keittiössä herkkujen perässä.