Elämä väärän miehen kanssa

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 10:35"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 10:28"]

Väittäisin että yhteinen tulevaisuus on tuhoon tuomittu jos tunteesi miestäsi kohtaan ovat menneet jo halveksunnan puolelle. Oletan että halveksunnalla tarkoitat että sinua suurinpiirtein alkaa etomaan joka kerta kun näet tai ajattelet miestäsi. Toki voit kitkuttaa ja kitkuttaa suhteessa mutta kannattaako se.

Tämän voin kertoa ihan omasta kokemuksesta. Suhde exään oli ohi siinä vaiheessa kun tajusin että nähdessäni hänet mulla vaan etoi. En vihannut. Ärsytti viettää aikaa hänen kanssaan ja minä vain toivoin että kunpa mies älyäisi häipyä että minun ei tarvitsisi olla se pahis. Minä oikein toivoin että kunpa joku nainen tulisi ja iskisi sen, olisin vain huokaissut helpotuksesta.

Ikävä kyllä niin helpolla en päässyt vaan itse oli erosta kerrottava. Mies lähes sekosi, seuraili minua, istui autossa kerrostaloni edessä tuntikausia. Uhkaili itsemurhalla... Tajusin tehneeni aivan oikean päätöksen kun minussa ei tuntunut miltään vaikka exällä oli selkeästi paha olla.

[/quote]

Minäkään en todellakaan vihaa miestäni, mutta kyllä katson häntä jotenkin alaspäin nykyään. En pidä häntä vertaisenani. On vaikea muotoilla asia kuulostamatta ylimieliseltä, mutta siis en halveksuisi häntä jos olisimme vain ystäviä, mutta puolisona hän ei ole sitä mitä tarvitsen ja haluan. On meillä tosin hyviä hetkiä, paljonkin, ja silloin minäkin onnistun valamaan itseeni toivoa että kyllä tämä tästä. Mutta sitten tulee taas huono hetki ja menetän jopa yöuneni miettiessäni, millaisessa ansassa olen.

Miehelle ero olisi raskaampi kuin minulle, sen tiedän.

ap

[/quote]

Sussa on selvästi jotain vikaa. Miksi edes menit naimisiin miehen kanssa jota et ole tuntenut useita vuosia?

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 11:01"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 10:57"]

6 jatkaa vielä. Viesteistäsi saa käsityksen että AINOA ASIA mikä sinua vielä suhteessa pidättelee, on muiden ihmisten mielipiteet ja taloudellinen tilanne. Käytät itsekin sanaa "ansassa".  Vahva sana. Hirveä tunne kun ajattelee kuristuvansa (henkisesti) suhteessa.

Miten rakkaus? Onko se alkanut hiipumaan? Miltä sinusta tuntuu kun mietit miestäsi toisen naisen kanssa? Jos mies kävisi pettämässä... Kun mies käy esim. kaverillaan, oletko vain helpottunut kun lähtee ja ärsyyntynyt kun palaa takaisin?

Tutkaile noita ajatuksia ja tiedät vastauksen.

[/quote]

Olen näitä tutkaillutkin, ja valitettavasti asia on niin, että kun mies viettää aikaa muualla, on oloni parempi kuin hänen kotona ollessaan. Tässäkin asiassa on tosin poikkeuksia, mutta luulisin että hyvässä suhteessa noin ei tarvitsisi tuntea koskaan. Ajatus siitä, että mies pettäisi, sen sijaan tuntuu kyllä pahalta. Viimeisiä asioita joita hänessä kunnioitan syvästi, on järkkymätön uskollisuus ja luja moraali. Jos tämäkin kunnioitettava asia katoaisi, olisi siitä vaikea päästä yli. Nyt näkisin, että vaikka eroaisimme, pysyisimme silti ystävinä.

ap

[/quote]

Sinä et selvästi edes kykene rakastamaan ketään. Sen saa jo viesteistäsi selväksi. Oikea rakkaus on sitä että vaikka miehesi halvaantuisi loppuiäkseen niin et ikinä häntä jättäisi etkä pettäisi. Mutta sellaisesta sinä et tiedä mitään.

Elämä ei ole aina helppoa eikä mukavaa eikä sen pidäkkään olla.

Vastaajille 17 ja 18: emme ole naimisissa. Tämän lisäksi esim. halvaantuminen ei olisikaan syy jättää tai pettää miestä, jota sydämensä pohjasta rakastaa. Mutta minäpä epäilen jo nyt, kun kaikki on teoriassa hyvin, etten rakasta tai kunnioita enää. Ainakaan tarpeeksi.

Helppoa elämä ei ole, eikä mukavaakaan aina, mutta pelkään, että roikkumalla väärän miehen kanssa menetän tilaisuuteni löytää se minulle oikea.

ap

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:16"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 12:49"]

Siksi sinulla täytyykin tosi tarkkaan pohtia. Olisi ihan hirveää jos eroaisitte ja myöhemmin huomaisit että jätit hyvän miehen. Eikä mies enää haluaisi alkaa millekään. Ja vaikka haluaisikin, olisi erosta tullut syvä lovi luottamukseen.

Onko mahdollista että sinulla on jokin ikäkriisi tms tällä hetkellä? Silloinhan sitä hyvässäkin suhteessa alkaa miettimään että "aina vaan tätä samaa ja arkea, eikä ikinä mitään kivaa ja uutta jne."

Vaikea tietää mihin suuntaan suhteenne menee. Ovatko tunteesi laimenemassa ystävyyden kautta välinpitämättömydeksi ja sitä tietä eroon (kuten minulla kävi) vai onko nyt vain hetkellisesti vaikeampi kausi.

- 6 -

[/quote]

Tuossahan se ongelma juuri piilee, että pitäisi jotenkin selvittää onko tässä meneillään vaikea kausi vai tunteiden lopullinen laantuminen :-( Varmaan elämän muut paineet ja stressi pahentavat tätä asiaa, mutta suoraan en voi parisuhdeongelmia yhdistää mihinkään muuhun kriisiin.

Parisuhdeasiat ovat hirvittävän vaikeita. En halua luovuttaa liian helpolla, ettei katumus iske päälle kun lusikat on pantu jakoon ja mies löytää jonkun uuden. Jotenkin vain tuntuu etten ole vielä kohdannut sitä minulle oikeaa miestä. Omaani en pysty muuttamaan, enkä tosin haluaisikaan. Hän on omana itsenään hyvä, ja hän ansaitsisi naisen, jonka kanssa hänestä ei tuntuisi että häntä väheksytään.

ap

[/quote]

Tämä viesti kertoo kaiken. Syy on sinussa ei miehessä. Sinä et ole koskaan miestäsi rakastanutkaan. "En tiedä mistä tämä johtuu" kertoo kaiken oleellisen. Eli olet vain mielessäsi keksinyt että elämäsi on paskaa ja laittanut sen miehesi syyksi. Toivottasvasti miehesi löytää kunnon ihmisen rinnalleen.

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:34"]

Mä ratkaisin asian aikoinaan niin, että lähdin toiseen maahan opiskelemaan. Siinä näki haluaako olla juuri kyseisen ihmisen kanssa. Minä halusin. Yksinasuminen teki molemmille oikein hyvää. Ja onnellisia vuosia ja lapsia on jo kertynyt ulkomaan vuosien jälkeen.

Pankki kyllä jousti asunnon maksun kanssa.

[/quote]

Ei siinä mitään asumiseroa tarvita. Jos aikuinen ihminen ei tiedä mitä haluaa niin ei sellaisesta ihmisestä mihinkään ole.

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:48"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:16"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 12:49"]

Siksi sinulla täytyykin tosi tarkkaan pohtia. Olisi ihan hirveää jos eroaisitte ja myöhemmin huomaisit että jätit hyvän miehen. Eikä mies enää haluaisi alkaa millekään. Ja vaikka haluaisikin, olisi erosta tullut syvä lovi luottamukseen.

Onko mahdollista että sinulla on jokin ikäkriisi tms tällä hetkellä? Silloinhan sitä hyvässäkin suhteessa alkaa miettimään että "aina vaan tätä samaa ja arkea, eikä ikinä mitään kivaa ja uutta jne."

Vaikea tietää mihin suuntaan suhteenne menee. Ovatko tunteesi laimenemassa ystävyyden kautta välinpitämättömydeksi ja sitä tietä eroon (kuten minulla kävi) vai onko nyt vain hetkellisesti vaikeampi kausi.

- 6 -

[/quote]

Tuossahan se ongelma juuri piilee, että pitäisi jotenkin selvittää onko tässä meneillään vaikea kausi vai tunteiden lopullinen laantuminen :-( Varmaan elämän muut paineet ja stressi pahentavat tätä asiaa, mutta suoraan en voi parisuhdeongelmia yhdistää mihinkään muuhun kriisiin.

Parisuhdeasiat ovat hirvittävän vaikeita. En halua luovuttaa liian helpolla, ettei katumus iske päälle kun lusikat on pantu jakoon ja mies löytää jonkun uuden. Jotenkin vain tuntuu etten ole vielä kohdannut sitä minulle oikeaa miestä. Omaani en pysty muuttamaan, enkä tosin haluaisikaan. Hän on omana itsenään hyvä, ja hän ansaitsisi naisen, jonka kanssa hänestä ei tuntuisi että häntä väheksytään.

ap

[/quote]

Tämä viesti kertoo kaiken. Syy on sinussa ei miehessä. Sinä et ole koskaan miestäsi rakastanutkaan. "En tiedä mistä tämä johtuu" kertoo kaiken oleellisen. Eli olet vain mielessäsi keksinyt että elämäsi on paskaa ja laittanut sen miehesi syyksi. Toivottasvasti miehesi löytää kunnon ihmisen rinnalleen.

[/quote]

Kyllä se on mahdollista, usko tai älä, että ihmiseen rakastuu, syvästikin, ja sitten kuitenkin kasvetaan erilleen tai tapahtuu jotain muuta, mikä aiheuttaa rakkauden laantumisen. Emme elä täydellisessä maailmassa, jossa tosirakkaus on aina ikuista. Emme myöskään elä keskiajalla, jolloin ero oli jotenkin karmean huono asia ja teki ihmisestä automaattisesti pahan.

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:47"]

Vastaajille 17 ja 18: emme ole naimisissa. Tämän lisäksi esim. halvaantuminen ei olisikaan syy jättää tai pettää miestä, jota sydämensä pohjasta rakastaa. Mutta minäpä epäilen jo nyt, kun kaikki on teoriassa hyvin, etten rakasta tai kunnioita enää. Ainakaan tarpeeksi.

Helppoa elämä ei ole, eikä mukavaakaan aina, mutta pelkään, että roikkumalla väärän miehen kanssa menetän tilaisuuteni löytää se minulle oikea.

ap

[/quote]

Miksi sitten olet koskaan mennyt yhteen miehen kanssa? Mitä oikein sekoilet? Joko rakastat tai et rakasta. Jos et niin miksi olet koskaan edes mennyt hänen kanssa yhteen?

Kuka mies haluaa olla naisen kanssa joka ei edes tiedä mitä haluaa?

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:55"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:47"]

Vastaajille 17 ja 18: emme ole naimisissa. Tämän lisäksi esim. halvaantuminen ei olisikaan syy jättää tai pettää miestä, jota sydämensä pohjasta rakastaa. Mutta minäpä epäilen jo nyt, kun kaikki on teoriassa hyvin, etten rakasta tai kunnioita enää. Ainakaan tarpeeksi.

Helppoa elämä ei ole, eikä mukavaakaan aina, mutta pelkään, että roikkumalla väärän miehen kanssa menetän tilaisuuteni löytää se minulle oikea.

ap

[/quote]

Miksi sitten olet koskaan mennyt yhteen miehen kanssa? Mitä oikein sekoilet? Joko rakastat tai et rakasta. Jos et niin miksi olet koskaan edes mennyt hänen kanssa yhteen?

Kuka mies haluaa olla naisen kanssa joka ei edes tiedä mitä haluaa?

[/quote]

Rakastin ja kovasti silloin kun yhteen menimme. Eikä rakkaus edes ole tunne jossa on vain kaksi vaihtoehtoa: on tai off. Kuten olen sanonut, välitän miehestäni edelleen paljon ja luulen, että suhteemme toimisi nykyisellään paremmin kaverisuhteena. Parisuhteen edellytyksiä on vaikea enää nähdä, niin erilleen olemme kasvaneet.

Hyvä sinulle, jos pystyt omassa elämässäsi tekemään kaikki päätökset varmana siitä, että tiedät mitä haluat. Joillain ei ole näin hyvä onni. Ihmiset voivat katsos ajan kuluessa muuttuakin.

ap

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:52"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:48"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:16"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 12:49"]

Siksi sinulla täytyykin tosi tarkkaan pohtia. Olisi ihan hirveää jos eroaisitte ja myöhemmin huomaisit että jätit hyvän miehen. Eikä mies enää haluaisi alkaa millekään. Ja vaikka haluaisikin, olisi erosta tullut syvä lovi luottamukseen.

Onko mahdollista että sinulla on jokin ikäkriisi tms tällä hetkellä? Silloinhan sitä hyvässäkin suhteessa alkaa miettimään että "aina vaan tätä samaa ja arkea, eikä ikinä mitään kivaa ja uutta jne."

Vaikea tietää mihin suuntaan suhteenne menee. Ovatko tunteesi laimenemassa ystävyyden kautta välinpitämättömydeksi ja sitä tietä eroon (kuten minulla kävi) vai onko nyt vain hetkellisesti vaikeampi kausi.

- 6 -

[/quote]

Tuossahan se ongelma juuri piilee, että pitäisi jotenkin selvittää onko tässä meneillään vaikea kausi vai tunteiden lopullinen laantuminen :-( Varmaan elämän muut paineet ja stressi pahentavat tätä asiaa, mutta suoraan en voi parisuhdeongelmia yhdistää mihinkään muuhun kriisiin.

Parisuhdeasiat ovat hirvittävän vaikeita. En halua luovuttaa liian helpolla, ettei katumus iske päälle kun lusikat on pantu jakoon ja mies löytää jonkun uuden. Jotenkin vain tuntuu etten ole vielä kohdannut sitä minulle oikeaa miestä. Omaani en pysty muuttamaan, enkä tosin haluaisikaan. Hän on omana itsenään hyvä, ja hän ansaitsisi naisen, jonka kanssa hänestä ei tuntuisi että häntä väheksytään.

ap

[/quote]

Tämä viesti kertoo kaiken. Syy on sinussa ei miehessä. Sinä et ole koskaan miestäsi rakastanutkaan. "En tiedä mistä tämä johtuu" kertoo kaiken oleellisen. Eli olet vain mielessäsi keksinyt että elämäsi on paskaa ja laittanut sen miehesi syyksi. Toivottasvasti miehesi löytää kunnon ihmisen rinnalleen.

[/quote]

Kyllä se on mahdollista, usko tai älä, että ihmiseen rakastuu, syvästikin, ja sitten kuitenkin kasvetaan erilleen tai tapahtuu jotain muuta, mikä aiheuttaa rakkauden laantumisen. Emme elä täydellisessä maailmassa, jossa tosirakkaus on aina ikuista. Emme myöskään elä keskiajalla, jolloin ero oli jotenkin karmean huono asia ja teki ihmisestä automaattisesti pahan.

[/quote]

Ainoastaan jos toinen on jotakin tehnyt sen suhteen hajoittamiseksi. Mutta tässä ei ole kyse siitä. Vaan siitä että AP sekoilee ja yrittää keksiä syitä miksi hän sekoilee.

Minun käy sääliksi hänen miestään. Kun lähdetään seurustelemaan niin siihen lähdetään eliniäksi. Ihmiset muuttuu mutta sitä se rakkaus on eli sitä toista rakastaa vaikka se muuttuu. Rakkaus on päätös ei tunne. Kaikki ihmiset jotka ovat oikeasti olleet kauan naimisissa sanovat samaa: toinen on kuin paras ystävä. Sitä se todellinen rakkaus on. Ei mitään helliä tunteita ja vetovoimaa.

Ero tekee siitä huonoksi että ei sellaiseen ihmiseen voi enää luottaa. Ihminen määritellään hänen luotettavuudellaan. Pitääkö hän sanansa? Jos hän lupaa rakastaa ja olla toisen kanssa niin hän on jos toinen tekee samoin. Jos hän tämän pettää niin miksi kukaan muukaan uskoisi hänen sanoihinsa missään muussakaan asiassa? Jos kerran pettää niin pettää aina

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:59"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:55"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:47"]

Vastaajille 17 ja 18: emme ole naimisissa. Tämän lisäksi esim. halvaantuminen ei olisikaan syy jättää tai pettää miestä, jota sydämensä pohjasta rakastaa. Mutta minäpä epäilen jo nyt, kun kaikki on teoriassa hyvin, etten rakasta tai kunnioita enää. Ainakaan tarpeeksi.

Helppoa elämä ei ole, eikä mukavaakaan aina, mutta pelkään, että roikkumalla väärän miehen kanssa menetän tilaisuuteni löytää se minulle oikea.

ap

[/quote]

Miksi sitten olet koskaan mennyt yhteen miehen kanssa? Mitä oikein sekoilet? Joko rakastat tai et rakasta. Jos et niin miksi olet koskaan edes mennyt hänen kanssa yhteen?

Kuka mies haluaa olla naisen kanssa joka ei edes tiedä mitä haluaa?

[/quote]

Rakastin ja kovasti silloin kun yhteen menimme. Eikä rakkaus edes ole tunne jossa on vain kaksi vaihtoehtoa: on tai off. Kuten olen sanonut, välitän miehestäni edelleen paljon ja luulen, että suhteemme toimisi nykyisellään paremmin kaverisuhteena. Parisuhteen edellytyksiä on vaikea enää nähdä, niin erilleen olemme kasvaneet.

Hyvä sinulle, jos pystyt omassa elämässäsi tekemään kaikki päätökset varmana siitä, että tiedät mitä haluat. Joillain ei ole näin hyvä onni. Ihmiset voivat katsos ajan kuluessa muuttuakin.

ap

[/quote]

Pienet lapset eivät tiedä mitä haluavat. Mutta aikuiset tietävät. Voi olla että et tiedä miten saavutat haluamasi mutta kyllä pitää tietää mitä haluaa.

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 14:03"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:59"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:55"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 13:47"]

Vastaajille 17 ja 18: emme ole naimisissa. Tämän lisäksi esim. halvaantuminen ei olisikaan syy jättää tai pettää miestä, jota sydämensä pohjasta rakastaa. Mutta minäpä epäilen jo nyt, kun kaikki on teoriassa hyvin, etten rakasta tai kunnioita enää. Ainakaan tarpeeksi.

Helppoa elämä ei ole, eikä mukavaakaan aina, mutta pelkään, että roikkumalla väärän miehen kanssa menetän tilaisuuteni löytää se minulle oikea.

ap

[/quote]

Miksi sitten olet koskaan mennyt yhteen miehen kanssa? Mitä oikein sekoilet? Joko rakastat tai et rakasta. Jos et niin miksi olet koskaan edes mennyt hänen kanssa yhteen?

Kuka mies haluaa olla naisen kanssa joka ei edes tiedä mitä haluaa?

[/quote]

Rakastin ja kovasti silloin kun yhteen menimme. Eikä rakkaus edes ole tunne jossa on vain kaksi vaihtoehtoa: on tai off. Kuten olen sanonut, välitän miehestäni edelleen paljon ja luulen, että suhteemme toimisi nykyisellään paremmin kaverisuhteena. Parisuhteen edellytyksiä on vaikea enää nähdä, niin erilleen olemme kasvaneet.

Hyvä sinulle, jos pystyt omassa elämässäsi tekemään kaikki päätökset varmana siitä, että tiedät mitä haluat. Joillain ei ole näin hyvä onni. Ihmiset voivat katsos ajan kuluessa muuttuakin.

ap

[/quote]

Pienet lapset eivät tiedä mitä haluavat. Mutta aikuiset tietävät. Voi olla että et tiedä miten saavutat haluamasi mutta kyllä pitää tietää mitä haluaa.

[/quote]

Okei. Vaikutat vähän pelottavalta jankkaajalta (tai sitten hihhulilta), mutta sovitaan niin että minä en tiennyt mitä halusin kun miehen kanssa yhteen menin ja olen siis verrattavissa pieneen lapseen. Se ei tilannettani silti muuta. En viihdy millään lailla mieheni kanssa, hän ei ole edes paras ystäväni, saati että meillä olisi jotain romantiikkaa. Siispä yritän selvittää, voiko tilanne vielä parantua tästä, vai lähdenkö etsimään jotain parempaa. Minulla on katsos vain tämä yksi elämä elettävänä. Ja samoin miehelläni.

ap

Kyllä tämän naisen minustakin olisi syytä tutkiskella itseään vaikkapa jonkun psykoterapeutin ohjannassa. Kuinka moni meistä nyt on niin viimesen päälle tyytyväinen aina itteensä, lapsiinsa, asuntoonsa, työhönsä jne. - mutta tervejärkinen ihminen ei tee kompastuskiveä itselleen kaikesta, mikä ei häntä nyt satu täysin tyydyttämään. 

Mikä sinua vahvimmin pitää suhteessa? Onko se ystävyys, välittäminen ja pelko siitä että teet pahan virheen jos päätät lähteä vai puhtaasti ulkoiset syyt? Esim. mitä muut ajattelee ja voi harmi, kun pitää kauniista kodista lähteä. Kuinka kauan olet pohtinut ajatuksiasi?

Mulla ne syyt oli puhtaasti ulkoisia. Rehellisesti sanottuna minua lopussa piti suhteessa vain se mitä muut ajattelee kun jätän hyvän ja luotettavan miehen. Tiesin ja tunnustin itselleni etten ole ollut onnellinen yli vuoteen, välittämisenkin viimeinen hiven oli loppunut jo puoli vuotta aiemmin. Siitä huolimatta yritin hampaat irvessä jatkaa koska pelkäsin niin paljon mitä muut ajattelee.

Aiemmassa viestissäni kerroin tehneeni päätöksen erosta kun huomasin kuinka minua etoi nähdä miestä. Jäi kertomatta että minua oikeasti fyysisesti oksetti olla samassa huoneessa, vielä pahemmalta tuntui päästää lähelle ja koskettamaan minua. En tiedä mistä nuo tunteet syntyivät sillä mies oli (ja on kai edelleenkin) hyvä mies. Luotettava, rehellinen... Me vain ollaan erilaisia samalla lailla kuin mitä sinäkin kerroit itsestäsi ja miehestäsi.

Tämän kirjoittaja on todella pelottava ihminen, uskonnollinen fanaatikko kenties:

>>>>Minun käy sääliksi hänen miestään. Kun lähdetään seurustelemaan niin siihen lähdetään eliniäksi. Ihmiset muuttuu mutta sitä se rakkaus on eli sitä toista rakastaa vaikka se muuttuu. Rakkaus on päätös ei tunne. Kaikki ihmiset jotka ovat oikeasti olleet kauan naimisissa sanovat samaa: toinen on kuin paras ystävä. Sitä se todellinen rakkaus on. Ei mitään helliä tunteita ja vetovoimaa.

Varmaan tuo on totta, että pitkä parisuhde syvenee ystävyydeksi - mutta väitän, että vain parhaimmillaan, eikä kaikille niin suinkaan käy. Ei ole mitään automaattia, joka muokkaa pitkän ihmissuhteen hyväksi ystävyyssuhteeksi, VAIKKA olisi vannottu valat papin ja seurakunnan edessä ja luvattu elää myötä- ja vastamäet. EI SE AINA MENE NIIN.

Ja kun lähdetään seurustelemaan, siihen lähdetään eliniäksi...????? Mitä?!! Etteikö kenellä tahansa olisi oikeus tulla toisiin ajatuksiin mistä tahansa parisuhteesta? Tuolla ideologialla on se vaara, että KUKAAN EI USKALLA alkaa seurustella, koska siitä seuraa pallo nilkkaan lopuksi elämää, koska koskaan missään olosuhteissa ei saa erota!

Olisipa kiva tietää, millainen elämänkokemus tuon yllä olevan lihavoidun lainauksen kirjoittajalla on. Vain todella naiivi, elämää näkemätön tai täysin ajattelu- ja empatiakyvytön ihminen voi suoltaa moista paskaa.

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 14:26"]

Mikä sinua vahvimmin pitää suhteessa? Onko se ystävyys, välittäminen ja pelko siitä että teet pahan virheen jos päätät lähteä vai puhtaasti ulkoiset syyt? Esim. mitä muut ajattelee ja voi harmi, kun pitää kauniista kodista lähteä. Kuinka kauan olet pohtinut ajatuksiasi?

Mulla ne syyt oli puhtaasti ulkoisia. Rehellisesti sanottuna minua lopussa piti suhteessa vain se mitä muut ajattelee kun jätän hyvän ja luotettavan miehen. Tiesin ja tunnustin itselleni etten ole ollut onnellinen yli vuoteen, välittämisenkin viimeinen hiven oli loppunut jo puoli vuotta aiemmin. Siitä huolimatta yritin hampaat irvessä jatkaa koska pelkäsin niin paljon mitä muut ajattelee.

Aiemmassa viestissäni kerroin tehneeni päätöksen erosta kun huomasin kuinka minua etoi nähdä miestä. Jäi kertomatta että minua oikeasti fyysisesti oksetti olla samassa huoneessa, vielä pahemmalta tuntui päästää lähelle ja koskettamaan minua. En tiedä mistä nuo tunteet syntyivät sillä mies oli (ja on kai edelleenkin) hyvä mies. Luotettava, rehellinen... Me vain ollaan erilaisia samalla lailla kuin mitä sinäkin kerroit itsestäsi ja miehestäsi.

[/quote]

Aika paljon vaikuttavat ulkoiset syyt, eli en haluaisi olla kaikkien silmissä epäonnistuja :-( Perheeni pitää miehestäni kovasti, ja lisäksi olemme nähneet hirveästi vaivaa yhteisen kotimme ja elämämme eteen. Mutta vaikka välitän miehestä ja pidän häntä hyvänä tyyppinä, en kestä sitä tunnetta mikä tulee kun näen esim. ystäväpariskuntia joiden välillä selkeästi kipinöi, ja joiden välillä on yhteisymmärrys. Että nauretaan samoille asioille, ymmärretään mistä toinen puhuu jne. Sellaista meillä ei enää ole koskaan.

ap

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 14:02"]

Ainoastaan jos toinen on jotakin tehnyt sen suhteen hajoittamiseksi. Mutta tässä ei ole kyse siitä. Vaan siitä että AP sekoilee ja yrittää keksiä syitä miksi hän sekoilee.

Minun käy sääliksi hänen miestään. Kun lähdetään seurustelemaan niin siihen lähdetään eliniäksi. Ihmiset muuttuu mutta sitä se rakkaus on eli sitä toista rakastaa vaikka se muuttuu. Rakkaus on päätös ei tunne. Kaikki ihmiset jotka ovat oikeasti olleet kauan naimisissa sanovat samaa: toinen on kuin paras ystävä. Sitä se todellinen rakkaus on. Ei mitään helliä tunteita ja vetovoimaa.

Ero tekee siitä huonoksi että ei sellaiseen ihmiseen voi enää luottaa. Ihminen määritellään hänen luotettavuudellaan. Pitääkö hän sanansa? Jos hän lupaa rakastaa ja olla toisen kanssa niin hän on jos toinen tekee samoin. Jos hän tämän pettää niin miksi kukaan muukaan uskoisi hänen sanoihinsa missään muussakaan asiassa? Jos kerran pettää niin pettää aina

[/quote]

Kylläpä suollat höttöä näppikseltäsi. Naimisiin mennään sitten kun ajatellaan että tässä on ihminen jonka kanssa olen loppuelämäni. Seurustelusuhde on sitä varten että silloin tutkaillaan onko tässä ihminen jonka kanssa haluan olla loppuelämäni.

- 6 -

Aikanaan itse jatkoin suhdetta exään, kun ero olisi ollut hänelle niin vaikeaa. Päättäväisesti sitte ryhdyin uskomaan yhteiseen elämään. Ero tuli kuitenkin, vaikka ei ollut muuta syytä kuin se, ettei se vain tuntunut oikealta. Olen monesti miettinyt, että olisi pitänyt erota silloin kun sitä ensimmäisen kerran halusin, ennen yhteistä asuntolainaa ja avioliittoa.

Lopulta erosimme, koska mieheni ei halunnut lapsia. Mieluummin hän kuitenkin olisi vastentahtoisesti ennemmin hankkinut lapsia kuin eronnut. Minä taas en suostunut siihen. Hukkasin siinä liitossa sitten 10 vuotta ja jäin lapsettomaksi.

Löysin kuitenkin ihanan miehen itselleni, mutta lisääntymisen kannalta liian myöhään, koska mieheni oli jo hankkinut haluamansa lapset enkä halunnut "vahingossa" tulla raskaaksi eli petkuttaa. Biologisesti olisin kyllä ehtinyt.

Sinua ap neuvoisin vakavasti miettimään, mitä elämältäsi haluat. Oletteko miettineet parisuhdeterapiaa? Oletko kertonut miehellesi, ettet ole onnellinen? Rehellisyydestä kannattaisi aloittaa, eikä miettiä asiaa itsekseen ja hiljaa halveksia miestäsi. Et ole itsekään nyt ihan puhtaalla kaulalla suhteessanne, kun haudot noita tyytymättömyyden tunteita itsekesi.

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 14:34"]

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 14:26"]

Mikä sinua vahvimmin pitää suhteessa? Onko se ystävyys, välittäminen ja pelko siitä että teet pahan virheen jos päätät lähteä vai puhtaasti ulkoiset syyt? Esim. mitä muut ajattelee ja voi harmi, kun pitää kauniista kodista lähteä. Kuinka kauan olet pohtinut ajatuksiasi?

Mulla ne syyt oli puhtaasti ulkoisia. Rehellisesti sanottuna minua lopussa piti suhteessa vain se mitä muut ajattelee kun jätän hyvän ja luotettavan miehen. Tiesin ja tunnustin itselleni etten ole ollut onnellinen yli vuoteen, välittämisenkin viimeinen hiven oli loppunut jo puoli vuotta aiemmin. Siitä huolimatta yritin hampaat irvessä jatkaa koska pelkäsin niin paljon mitä muut ajattelee.

Aiemmassa viestissäni kerroin tehneeni päätöksen erosta kun huomasin kuinka minua etoi nähdä miestä. Jäi kertomatta että minua oikeasti fyysisesti oksetti olla samassa huoneessa, vielä pahemmalta tuntui päästää lähelle ja koskettamaan minua. En tiedä mistä nuo tunteet syntyivät sillä mies oli (ja on kai edelleenkin) hyvä mies. Luotettava, rehellinen... Me vain ollaan erilaisia samalla lailla kuin mitä sinäkin kerroit itsestäsi ja miehestäsi.

[/quote]

Aika paljon vaikuttavat ulkoiset syyt, eli en haluaisi olla kaikkien silmissä epäonnistuja :-( Perheeni pitää miehestäni kovasti, ja lisäksi olemme nähneet hirveästi vaivaa yhteisen kotimme ja elämämme eteen. Mutta vaikka välitän miehestä ja pidän häntä hyvänä tyyppinä, en kestä sitä tunnetta mikä tulee kun näen esim. ystäväpariskuntia joiden välillä selkeästi kipinöi, ja joiden välillä on yhteisymmärrys. Että nauretaan samoille asioille, ymmärretään mistä toinen puhuu jne. Sellaista meillä ei enää ole koskaan.

ap

[/quote]

Onko se ystävyyttäkään jos teillä ei naureta samoille asioille, ettekä ymmärrä mistä toinen puhuu? Koska eikö ystävyys ole sitä että on yhteisiä kiinnostuksenkohteita ja kyetään hyväksymään toinen vajavaisena itsenään.

Tollainen tyytymättömyys ennustaa kyllä eroa.

[quote author="Vierailija" time="27.04.2013 klo 14:28"]

Tämän kirjoittaja on todella pelottava ihminen, uskonnollinen fanaatikko kenties:

>>>>Minun käy sääliksi hänen miestään. Kun lähdetään seurustelemaan niin siihen lähdetään eliniäksi. Ihmiset muuttuu mutta sitä se rakkaus on eli sitä toista rakastaa vaikka se muuttuu. Rakkaus on päätös ei tunne. Kaikki ihmiset jotka ovat oikeasti olleet kauan naimisissa sanovat samaa: toinen on kuin paras ystävä. Sitä se todellinen rakkaus on. Ei mitään helliä tunteita ja vetovoimaa.

Varmaan tuo on totta, että pitkä parisuhde syvenee ystävyydeksi - mutta väitän, että vain parhaimmillaan, eikä kaikille niin suinkaan käy. Ei ole mitään automaattia, joka muokkaa pitkän ihmissuhteen hyväksi ystävyyssuhteeksi, VAIKKA olisi vannottu valat papin ja seurakunnan edessä ja luvattu elää myötä- ja vastamäet. EI SE AINA MENE NIIN.

Ja kun lähdetään seurustelemaan, siihen lähdetään eliniäksi...????? Mitä?!! Etteikö kenellä tahansa olisi oikeus tulla toisiin ajatuksiin mistä tahansa parisuhteesta? Tuolla ideologialla on se vaara, että KUKAAN EI USKALLA alkaa seurustella, koska siitä seuraa pallo nilkkaan lopuksi elämää, koska koskaan missään olosuhteissa ei saa erota!

Olisipa kiva tietää, millainen elämänkokemus tuon yllä olevan lihavoidun lainauksen kirjoittajalla on. Vain todella naiivi, elämää näkemätön tai täysin ajattelu- ja empatiakyvytön ihminen voi suoltaa moista paskaa.

[/quote]

Saa sitä lähteä mutta on turha puhua sen jälkeen mistään rakkaudesta, välittämisestä tai lojaaliudesta. Ihminen määritellään hänen tekojen ja sanansa mukaan. Miten toinen mies voi luottaa sinun sanoihisi rakkaudesta ja välittämisestä jos olet sen jo ennenkin sanonut ties kuinka monelle?

Kyllä minulle ja monelle muulle aviopuoliso on se johon luotetaan kuin vuoreen. Se joka tukee vaikka kaikki muu menisi.

Mutta kyllä siinä on muitakin ajateltava. Meillä ainakin aviopuoliso otetaan sukuun mukaan. Häntä kohdellaan kuin omaa sukulaista. Vanhempani kohtelevat häntä kuin omaa lastaan (ei ymmärretä väärin nyt).

Mitä siitä tulisi jos lemppaisin mieheni pois ja sanoisin että nyt olen vaikka Pertin kanssa? En minä voisi vaatia että vanhempani ja muut sukulaiseni ottaisi häntä omaan sukuunsa. Enkä voisi myöskään vaatia että he lakkaisivat tukemasta nykyistä miestäni.

Enkä kaverinakaan rupeaisi tutustumaan kavereideni uusiin miehiin. Ystävyys on minulle pyhää. Se ei ole mitään liukuhihna juttua. Luottamus ja todellinen ystävyys tulee vuosien kuluessa.