Olen avoliitossa naisen kanssa, jolla lapsi edellisestä parisuhteesta. Tunnen olevani ulkopuolinen omassa kodissani.

Miksi jättäydyt ulkopuoliseksi? Mitä äiti ja lapsi sanovat kun pyydät, että tehdään jotain yhdessä? Niin se vaan on, että kun lapsellisen kanssa parisuhteeseen ryhtyy siinä tulee koko paketti ja se perhe-elämä on hyväksyttävä. Kuka silloin enää muka kuvittelee, että parisuhde olisi samanlaista kuin kahdella sinkulla?

Mikä on ongelman syy? Tuon tunteen saa moni ydinperheessäkin ristikseen, se on kamala olotila. Sen takia minä revin itseni irti ja nyt minulla on uusi lapseton mies,  jolla on ristinään me kaikki.

Kuitenkin hän taitaa pääsääntöisesti viihtyä paremmin nyt kuin ennen meitä. Ja jopa paremmin kaikkien muiden osapuolten takia kuin pelkästään minun kanssani. Ei ole kuulemma yksinäistä enää.

Haluaisitko kertoa tarkemmin? Etkö osaa ottaa rooliasi vai eikö sitä anneta? Minkälaiset tilanteet saavat sinut katumaan? Olisitko halunnut ikioman perheen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se on, ei ihmisen kanssa jolla on lapsia voi saada oikeaa aikuisten parisuhdetta, ne on useimmiten identiteetiltään ensisijassa mammoja ja isukkeja. Kun nykyään pitää asettaa lapsi aina edelle kaikessa. Ehkä jonkun kevytseurustelun niin että asutaan erillään. Olisi järkevää että nämä lapsia hankkineet eronneet pysyttelisivät kaltaisissaan eikä yrittäisi edes lapsettomia. Koska ei ne niitä ansaitse, vaan jonkun jolla on samat taakat kuin itsellä.

Kokeiltu on, totesin että ansaitsen parempaa kun en ole erehtynyt lisääntymään.

Jotenkin kummallinen ajatus, että lapsellisen pitäis jotenkin holhota lapsettomia ja heti kättelyssä ilmoittaa että sun kans en ala mitään. Kai se lapseton itse osaa päättää kenen kanssa suhteeseen ryhtyy. Ottakaa nyt itse vähän vastuuta omista valinnoistanne, ei se lapsellinen ketään pakota suhteeseen kanssaan. Ohitatte vaan reippaasti lapselliset kumppaninetsijät.

Joo toki vastuu on oma, mutta lapsia hankkinut voi lupailla sitä sun tätä ja saada tällaisia suhteita kokemattoman lapsettoman sitoutumaan pitkällekin kunnes paljastuu että ei ole mitään parisuhdetta, käytännössä vain perhe-elämä, lapset ovat toisella vanhemmallaan tai hoidossa vähemmän kuin on lupailtu. Tilanteet voi muuttua koska tahansa, suunnitelmat mennä aina uusiksi kun lapset. Ja etävanhemmuuden takia jonkun lapsellisen kumppanikseen hyväksynyt voi herätä parin vuoden päästä siihen totuuteen että lapsen vanhemmat nyt sitten päättivät että tästä lähtien etä onkin lähi ja lapsi muuttaa teidän asuntoon pysyvästi.

Ei näissä kuvioissa voi voittaa ellei ole ihan tossukka joka antaa kaikkien muiden päättää omasta elämästään. Koska sitä se noiden lapsellisten kanssa on.

Pointti oli että kun lapsellisten pitäisi tietää kuinka sitovaa ja kamalaa se lapsiperhearki on (sen takia kai on usein erottu) niin ei yritä ainakaan vetää samaan suohon ketään lapsetonta, jolla olisi vielä mahdollisuuksia ja aikaa löytää oikean parisuhteen. Jos on hankkinut lapsia niin ansaitsee vain toisen sellaisen ja kaikki sen mukanaan tuomat ongelmat. Ymmärtävät toisiaan paremmin muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se on, ei ihmisen kanssa jolla on lapsia voi saada oikeaa aikuisten parisuhdetta, ne on useimmiten identiteetiltään ensisijassa mammoja ja isukkeja. Kun nykyään pitää asettaa lapsi aina edelle kaikessa. Ehkä jonkun kevytseurustelun niin että asutaan erillään. Olisi järkevää että nämä lapsia hankkineet eronneet pysyttelisivät kaltaisissaan eikä yrittäisi edes lapsettomia. Koska ei ne niitä ansaitse, vaan jonkun jolla on samat taakat kuin itsellä.

Kokeiltu on, totesin että ansaitsen parempaa kun en ole erehtynyt lisääntymään.

Jotenkin kummallinen ajatus, että lapsellisen pitäis jotenkin holhota lapsettomia ja heti kättelyssä ilmoittaa että sun kans en ala mitään. Kai se lapseton itse osaa päättää kenen kanssa suhteeseen ryhtyy. Ottakaa nyt itse vähän vastuuta omista valinnoistanne, ei se lapsellinen ketään pakota suhteeseen kanssaan. Ohitatte vaan reippaasti lapselliset kumppaninetsijät.

Joo toki vastuu on oma, mutta lapsia hankkinut voi lupailla sitä sun tätä ja saada tällaisia suhteita kokemattoman lapsettoman sitoutumaan pitkällekin kunnes paljastuu että ei ole mitään parisuhdetta, käytännössä vain perhe-elämä, lapset ovat toisella vanhemmallaan tai hoidossa vähemmän kuin on lupailtu. Tilanteet voi muuttua koska tahansa, suunnitelmat mennä aina uusiksi kun lapset. Ja etävanhemmuuden takia jonkun lapsellisen kumppanikseen hyväksynyt voi herätä parin vuoden päästä siihen totuuteen että lapsen vanhemmat nyt sitten päättivät että tästä lähtien etä onkin lähi ja lapsi muuttaa teidän asuntoon pysyvästi.

Ei näissä kuvioissa voi voittaa ellei ole ihan tossukka joka antaa kaikkien muiden päättää omasta elämästään. Koska sitä se noiden lapsellisten kanssa on.

Pointti oli että kun lapsellisten pitäisi tietää kuinka sitovaa ja kamalaa se lapsiperhearki on (sen takia kai on usein erottu) niin ei yritä ainakaan vetää samaan suohon ketään lapsetonta, jolla olisi vielä mahdollisuuksia ja aikaa löytää oikean parisuhteen. Jos on hankkinut lapsia niin ansaitsee vain toisen sellaisen ja kaikki sen mukanaan tuomat ongelmat. Ymmärtävät toisiaan paremmin muutenkin.

Ansaitsee? Aika erikoisessa yhteydessä kyllä käytät tätä sanaa, yleensähän se liittyy johonkin negatiiviseen seuraukseen. Onko lapsia hankkinut ihminen jotenkin alempiarvoinen? 

Muutenkin kuulostat aika kylmältä ihmiseltä. Niin kuin lapsen läsnäolo oman vanhemman luona tai lähivanhemmuus olisi jotenkin huono asia. Mutta lapsettomilta ja huonoilta vanhemmilta puuttuu usein kyky laittaa omat halut taka-alalle.. sun ei ainakaan kannata hankkia lapsia ja hyvä että ymmärrät pysyä lapsiperheistä kaukana.

Jätä se lehmä!

Akuinen tuntee itsensä ulkopuoliseksi omassa asunnossaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se on, ei ihmisen kanssa jolla on lapsia voi saada oikeaa aikuisten parisuhdetta, ne on useimmiten identiteetiltään ensisijassa mammoja ja isukkeja. Kun nykyään pitää asettaa lapsi aina edelle kaikessa. Ehkä jonkun kevytseurustelun niin että asutaan erillään. Olisi järkevää että nämä lapsia hankkineet eronneet pysyttelisivät kaltaisissaan eikä yrittäisi edes lapsettomia. Koska ei ne niitä ansaitse, vaan jonkun jolla on samat taakat kuin itsellä.

Kokeiltu on, totesin että ansaitsen parempaa kun en ole erehtynyt lisääntymään.

Jotenkin kummallinen ajatus, että lapsellisen pitäis jotenkin holhota lapsettomia ja heti kättelyssä ilmoittaa että sun kans en ala mitään. Kai se lapseton itse osaa päättää kenen kanssa suhteeseen ryhtyy. Ottakaa nyt itse vähän vastuuta omista valinnoistanne, ei se lapsellinen ketään pakota suhteeseen kanssaan. Ohitatte vaan reippaasti lapselliset kumppaninetsijät.

Joo toki vastuu on oma, mutta lapsia hankkinut voi lupailla sitä sun tätä ja saada tällaisia suhteita kokemattoman lapsettoman sitoutumaan pitkällekin kunnes paljastuu että ei ole mitään parisuhdetta, käytännössä vain perhe-elämä, lapset ovat toisella vanhemmallaan tai hoidossa vähemmän kuin on lupailtu. Tilanteet voi muuttua koska tahansa, suunnitelmat mennä aina uusiksi kun lapset. Ja etävanhemmuuden takia jonkun lapsellisen kumppanikseen hyväksynyt voi herätä parin vuoden päästä siihen totuuteen että lapsen vanhemmat nyt sitten päättivät että tästä lähtien etä onkin lähi ja lapsi muuttaa teidän asuntoon pysyvästi.

Ei näissä kuvioissa voi voittaa ellei ole ihan tossukka joka antaa kaikkien muiden päättää omasta elämästään. Koska sitä se noiden lapsellisten kanssa on.

Pointti oli että kun lapsellisten pitäisi tietää kuinka sitovaa ja kamalaa se lapsiperhearki on (sen takia kai on usein erottu) niin ei yritä ainakaan vetää samaan suohon ketään lapsetonta, jolla olisi vielä mahdollisuuksia ja aikaa löytää oikean parisuhteen. Jos on hankkinut lapsia niin ansaitsee vain toisen sellaisen ja kaikki sen mukanaan tuomat ongelmat. Ymmärtävät toisiaan paremmin muutenkin.

Hyvä että tiedostat ettei sinusta ole vanhemmaksi, olen nähnyt läheltä millaiset seuraukset voi olla huonoilla isä/äitipuolilla :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se on, ei ihmisen kanssa jolla on lapsia voi saada oikeaa aikuisten parisuhdetta, ne on useimmiten identiteetiltään ensisijassa mammoja ja isukkeja. Kun nykyään pitää asettaa lapsi aina edelle kaikessa. Ehkä jonkun kevytseurustelun niin että asutaan erillään. Olisi järkevää että nämä lapsia hankkineet eronneet pysyttelisivät kaltaisissaan eikä yrittäisi edes lapsettomia. Koska ei ne niitä ansaitse, vaan jonkun jolla on samat taakat kuin itsellä.

Kokeiltu on, totesin että ansaitsen parempaa kun en ole erehtynyt lisääntymään.

Jotenkin kummallinen ajatus, että lapsellisen pitäis jotenkin holhota lapsettomia ja heti kättelyssä ilmoittaa että sun kans en ala mitään. Kai se lapseton itse osaa päättää kenen kanssa suhteeseen ryhtyy. Ottakaa nyt itse vähän vastuuta omista valinnoistanne, ei se lapsellinen ketään pakota suhteeseen kanssaan. Ohitatte vaan reippaasti lapselliset kumppaninetsijät.

Joo toki vastuu on oma, mutta lapsia hankkinut voi lupailla sitä sun tätä ja saada tällaisia suhteita kokemattoman lapsettoman sitoutumaan pitkällekin kunnes paljastuu että ei ole mitään parisuhdetta, käytännössä vain perhe-elämä, lapset ovat toisella vanhemmallaan tai hoidossa vähemmän kuin on lupailtu. Tilanteet voi muuttua koska tahansa, suunnitelmat mennä aina uusiksi kun lapset. Ja etävanhemmuuden takia jonkun lapsellisen kumppanikseen hyväksynyt voi herätä parin vuoden päästä siihen totuuteen että lapsen vanhemmat nyt sitten päättivät että tästä lähtien etä onkin lähi ja lapsi muuttaa teidän asuntoon pysyvästi.

Ei näissä kuvioissa voi voittaa ellei ole ihan tossukka joka antaa kaikkien muiden päättää omasta elämästään. Koska sitä se noiden lapsellisten kanssa on.

Pointti oli että kun lapsellisten pitäisi tietää kuinka sitovaa ja kamalaa se lapsiperhearki on (sen takia kai on usein erottu) niin ei yritä ainakaan vetää samaan suohon ketään lapsetonta, jolla olisi vielä mahdollisuuksia ja aikaa löytää oikean parisuhteen. Jos on hankkinut lapsia niin ansaitsee vain toisen sellaisen ja kaikki sen mukanaan tuomat ongelmat. Ymmärtävät toisiaan paremmin muutenkin.

Monilta lapsettomilta on jäänyt aikuistuminen kesken, on jääty siihen minä-minä-minä sinkkuuteen kiinni. Muiden huomiominen näyttää olevan vaikeaa, muiden pitäisi huomioida sinua loputtomasti.

Määrä olen ystävieni parisuhteista huomannut, että moni mies on kuin lapsi siinä parisuhteessa. Vaatii itse huomiota samalla tavalla kuin lapsi ja alkaa märisemään, jos ei sitä saa. Olipa kyse ydin- tai uusperheestä. Mä olen myös eronnut ja todennut, että nykyisen kanssa asumme erillään niin kauan kun lapset on kotona pääasiassa. Nuorin nyt 4v. Ei jaksa itsekään sitä uusperhepas*** , vaikka meidän tilanteessa minä olen se, jolla on lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se on, ei ihmisen kanssa jolla on lapsia voi saada oikeaa aikuisten parisuhdetta, ne on useimmiten identiteetiltään ensisijassa mammoja ja isukkeja. Kun nykyään pitää asettaa lapsi aina edelle kaikessa. Ehkä jonkun kevytseurustelun niin että asutaan erillään. Olisi järkevää että nämä lapsia hankkineet eronneet pysyttelisivät kaltaisissaan eikä yrittäisi edes lapsettomia. Koska ei ne niitä ansaitse, vaan jonkun jolla on samat taakat kuin itsellä.

Kokeiltu on, totesin että ansaitsen parempaa kun en ole erehtynyt lisääntymään.

Jotenkin kummallinen ajatus, että lapsellisen pitäis jotenkin holhota lapsettomia ja heti kättelyssä ilmoittaa että sun kans en ala mitään. Kai se lapseton itse osaa päättää kenen kanssa suhteeseen ryhtyy. Ottakaa nyt itse vähän vastuuta omista valinnoistanne, ei se lapsellinen ketään pakota suhteeseen kanssaan. Ohitatte vaan reippaasti lapselliset kumppaninetsijät.

Joo toki vastuu on oma, mutta lapsia hankkinut voi lupailla sitä sun tätä ja saada tällaisia suhteita kokemattoman lapsettoman sitoutumaan pitkällekin kunnes paljastuu että ei ole mitään parisuhdetta, käytännössä vain perhe-elämä, lapset ovat toisella vanhemmallaan tai hoidossa vähemmän kuin on lupailtu. Tilanteet voi muuttua koska tahansa, suunnitelmat mennä aina uusiksi kun lapset. Ja etävanhemmuuden takia jonkun lapsellisen kumppanikseen hyväksynyt voi herätä parin vuoden päästä siihen totuuteen että lapsen vanhemmat nyt sitten päättivät että tästä lähtien etä onkin lähi ja lapsi muuttaa teidän asuntoon pysyvästi.

Ei näissä kuvioissa voi voittaa ellei ole ihan tossukka joka antaa kaikkien muiden päättää omasta elämästään. Koska sitä se noiden lapsellisten kanssa on.

Pointti oli että kun lapsellisten pitäisi tietää kuinka sitovaa ja kamalaa se lapsiperhearki on (sen takia kai on usein erottu) niin ei yritä ainakaan vetää samaan suohon ketään lapsetonta, jolla olisi vielä mahdollisuuksia ja aikaa löytää oikean parisuhteen. Jos on hankkinut lapsia niin ansaitsee vain toisen sellaisen ja kaikki sen mukanaan tuomat ongelmat. Ymmärtävät toisiaan paremmin muutenkin.

Monilta lapsettomilta on jäänyt aikuistuminen kesken, on jääty siihen minä-minä-minä sinkkuuteen kiinni. Muiden huomiominen näyttää olevan vaikeaa, muiden pitäisi huomioida sinua loputtomasti.

Ei se ole mitään minä-minä sinkkuuteen kiinni jäämistä, jos ei sitten haluakaan alkaa leikkiä isää tai äitiä toisen lapsille! Omat lapset on aivan eri asia, niitä ja niiltä sietää niin paljon enemmän kuin toisen lapsilta. Lapsettomana bonusvanhempana joudut vain antamaan ja venymään loputtomasti, ilman että saat mitään vastineeksi. Ydinperhe vain on niin eri juttu kuin uusperhe. Et koskaan pääse eroon esimerkiksi puolisosi exästä, jota ydinperheessä ei yleensä juurikaan tarvitse katsella tai kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se on, ei ihmisen kanssa jolla on lapsia voi saada oikeaa aikuisten parisuhdetta, ne on useimmiten identiteetiltään ensisijassa mammoja ja isukkeja. Kun nykyään pitää asettaa lapsi aina edelle kaikessa. Ehkä jonkun kevytseurustelun niin että asutaan erillään. Olisi järkevää että nämä lapsia hankkineet eronneet pysyttelisivät kaltaisissaan eikä yrittäisi edes lapsettomia. Koska ei ne niitä ansaitse, vaan jonkun jolla on samat taakat kuin itsellä.

Kokeiltu on, totesin että ansaitsen parempaa kun en ole erehtynyt lisääntymään.

Jotenkin kummallinen ajatus, että lapsellisen pitäis jotenkin holhota lapsettomia ja heti kättelyssä ilmoittaa että sun kans en ala mitään. Kai se lapseton itse osaa päättää kenen kanssa suhteeseen ryhtyy. Ottakaa nyt itse vähän vastuuta omista valinnoistanne, ei se lapsellinen ketään pakota suhteeseen kanssaan. Ohitatte vaan reippaasti lapselliset kumppaninetsijät.

Joo toki vastuu on oma, mutta lapsia hankkinut voi lupailla sitä sun tätä ja saada tällaisia suhteita kokemattoman lapsettoman sitoutumaan pitkällekin kunnes paljastuu että ei ole mitään parisuhdetta, käytännössä vain perhe-elämä, lapset ovat toisella vanhemmallaan tai hoidossa vähemmän kuin on lupailtu. Tilanteet voi muuttua koska tahansa, suunnitelmat mennä aina uusiksi kun lapset. Ja etävanhemmuuden takia jonkun lapsellisen kumppanikseen hyväksynyt voi herätä parin vuoden päästä siihen totuuteen että lapsen vanhemmat nyt sitten päättivät että tästä lähtien etä onkin lähi ja lapsi muuttaa teidän asuntoon pysyvästi.

Ei näissä kuvioissa voi voittaa ellei ole ihan tossukka joka antaa kaikkien muiden päättää omasta elämästään. Koska sitä se noiden lapsellisten kanssa on.

Pointti oli että kun lapsellisten pitäisi tietää kuinka sitovaa ja kamalaa se lapsiperhearki on (sen takia kai on usein erottu) niin ei yritä ainakaan vetää samaan suohon ketään lapsetonta, jolla olisi vielä mahdollisuuksia ja aikaa löytää oikean parisuhteen. Jos on hankkinut lapsia niin ansaitsee vain toisen sellaisen ja kaikki sen mukanaan tuomat ongelmat. Ymmärtävät toisiaan paremmin muutenkin.

Monilta lapsettomilta on jäänyt aikuistuminen kesken, on jääty siihen minä-minä-minä sinkkuuteen kiinni. Muiden huomiominen näyttää olevan vaikeaa, muiden pitäisi huomioida sinua loputtomasti.

Ei se ole mitään minä-minä sinkkuuteen kiinni jäämistä, jos ei sitten haluakaan alkaa leikkiä isää tai äitiä toisen lapsille! Omat lapset on aivan eri asia, niitä ja niiltä sietää niin paljon enemmän kuin toisen lapsilta. Lapsettomana bonusvanhempana joudut vain antamaan ja venymään loputtomasti, ilman että saat mitään vastineeksi. Ydinperhe vain on niin eri juttu kuin uusperhe. Et koskaan pääse eroon esimerkiksi puolisosi exästä, jota ydinperheessä ei yleensä juurikaan tarvitse katsella tai kuunnella.

Juu, ydinperheessä isukki voi ulkoistaa itsensä sinne autotalliin "kestämään" niitä lapsia. Näin se usein menee.

Jos uusi kumppani tuntee itsensä ulkopuoliseksi, hän voi tehdä itse valintansa ja lähteä. Paljon, PALJON pahempi on jos lapsi tuntee itsensä ulkopuoliseksi omassa kodissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se on, ei ihmisen kanssa jolla on lapsia voi saada oikeaa aikuisten parisuhdetta, ne on useimmiten identiteetiltään ensisijassa mammoja ja isukkeja. Kun nykyään pitää asettaa lapsi aina edelle kaikessa. Ehkä jonkun kevytseurustelun niin että asutaan erillään. Olisi järkevää että nämä lapsia hankkineet eronneet pysyttelisivät kaltaisissaan eikä yrittäisi edes lapsettomia. Koska ei ne niitä ansaitse, vaan jonkun jolla on samat taakat kuin itsellä.

Kokeiltu on, totesin että ansaitsen parempaa kun en ole erehtynyt lisääntymään.

Jotenkin kummallinen ajatus, että lapsellisen pitäis jotenkin holhota lapsettomia ja heti kättelyssä ilmoittaa että sun kans en ala mitään. Kai se lapseton itse osaa päättää kenen kanssa suhteeseen ryhtyy. Ottakaa nyt itse vähän vastuuta omista valinnoistanne, ei se lapsellinen ketään pakota suhteeseen kanssaan. Ohitatte vaan reippaasti lapselliset kumppaninetsijät.

Joo toki vastuu on oma, mutta lapsia hankkinut voi lupailla sitä sun tätä ja saada tällaisia suhteita kokemattoman lapsettoman sitoutumaan pitkällekin kunnes paljastuu että ei ole mitään parisuhdetta, käytännössä vain perhe-elämä, lapset ovat toisella vanhemmallaan tai hoidossa vähemmän kuin on lupailtu. Tilanteet voi muuttua koska tahansa, suunnitelmat mennä aina uusiksi kun lapset. Ja etävanhemmuuden takia jonkun lapsellisen kumppanikseen hyväksynyt voi herätä parin vuoden päästä siihen totuuteen että lapsen vanhemmat nyt sitten päättivät että tästä lähtien etä onkin lähi ja lapsi muuttaa teidän asuntoon pysyvästi.

Ei näissä kuvioissa voi voittaa ellei ole ihan tossukka joka antaa kaikkien muiden päättää omasta elämästään. Koska sitä se noiden lapsellisten kanssa on.

Pointti oli että kun lapsellisten pitäisi tietää kuinka sitovaa ja kamalaa se lapsiperhearki on (sen takia kai on usein erottu) niin ei yritä ainakaan vetää samaan suohon ketään lapsetonta, jolla olisi vielä mahdollisuuksia ja aikaa löytää oikean parisuhteen. Jos on hankkinut lapsia niin ansaitsee vain toisen sellaisen ja kaikki sen mukanaan tuomat ongelmat. Ymmärtävät toisiaan paremmin muutenkin.

Monilta lapsettomilta on jäänyt aikuistuminen kesken, on jääty siihen minä-minä-minä sinkkuuteen kiinni. Muiden huomiominen näyttää olevan vaikeaa, muiden pitäisi huomioida sinua loputtomasti.

Voi kulta pieni, olen ollut sinkkuna erittäin vähäisiä aikoja elämässäni. Olen mielestäni aikuinen ja vastuuntuntoinen ja vaadin parisuhteelta sitä että se parantaa elämänlaatuani, ei huononna. En vaadi loputonta huomiota vaan normaalia aikuisten parisuhdeaikaa ja sitä, että kotonani minun ylitseni ei kävellä koskaan. Lapsi on aina se kortti jolla voi oikeuttaa ihan mitä vain riippumatta siitä mitä on aiemmin sovittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se on, ei ihmisen kanssa jolla on lapsia voi saada oikeaa aikuisten parisuhdetta, ne on useimmiten identiteetiltään ensisijassa mammoja ja isukkeja. Kun nykyään pitää asettaa lapsi aina edelle kaikessa. Ehkä jonkun kevytseurustelun niin että asutaan erillään. Olisi järkevää että nämä lapsia hankkineet eronneet pysyttelisivät kaltaisissaan eikä yrittäisi edes lapsettomia. Koska ei ne niitä ansaitse, vaan jonkun jolla on samat taakat kuin itsellä.

Kokeiltu on, totesin että ansaitsen parempaa kun en ole erehtynyt lisääntymään.

Jotenkin kummallinen ajatus, että lapsellisen pitäis jotenkin holhota lapsettomia ja heti kättelyssä ilmoittaa että sun kans en ala mitään. Kai se lapseton itse osaa päättää kenen kanssa suhteeseen ryhtyy. Ottakaa nyt itse vähän vastuuta omista valinnoistanne, ei se lapsellinen ketään pakota suhteeseen kanssaan. Ohitatte vaan reippaasti lapselliset kumppaninetsijät.

Joo toki vastuu on oma, mutta lapsia hankkinut voi lupailla sitä sun tätä ja saada tällaisia suhteita kokemattoman lapsettoman sitoutumaan pitkällekin kunnes paljastuu että ei ole mitään parisuhdetta, käytännössä vain perhe-elämä, lapset ovat toisella vanhemmallaan tai hoidossa vähemmän kuin on lupailtu. Tilanteet voi muuttua koska tahansa, suunnitelmat mennä aina uusiksi kun lapset. Ja etävanhemmuuden takia jonkun lapsellisen kumppanikseen hyväksynyt voi herätä parin vuoden päästä siihen totuuteen että lapsen vanhemmat nyt sitten päättivät että tästä lähtien etä onkin lähi ja lapsi muuttaa teidän asuntoon pysyvästi.

Ei näissä kuvioissa voi voittaa ellei ole ihan tossukka joka antaa kaikkien muiden päättää omasta elämästään. Koska sitä se noiden lapsellisten kanssa on.

Pointti oli että kun lapsellisten pitäisi tietää kuinka sitovaa ja kamalaa se lapsiperhearki on (sen takia kai on usein erottu) niin ei yritä ainakaan vetää samaan suohon ketään lapsetonta, jolla olisi vielä mahdollisuuksia ja aikaa löytää oikean parisuhteen. Jos on hankkinut lapsia niin ansaitsee vain toisen sellaisen ja kaikki sen mukanaan tuomat ongelmat. Ymmärtävät toisiaan paremmin muutenkin.

Hyvä että tiedostat ettei sinusta ole vanhemmaksi, olen nähnyt läheltä millaiset seuraukset voi olla huonoilla isä/äitipuolilla :(

Omia lapsia ehkä voisin harkita mutta ei enää ikinä elämääni muiden synnyttämiä. Äitipuolen roolissa ei voi kuin hävitä. Tai no itse en koskaan ollut mikään äitipuoli vaikka lisääntyjän kanssa seurustelin. Olin silloin tällöin paikalla ja läsnä mutta mies hoiti oman lapsensa alusta loppuun, tietysti puhuin sille mutta siinä se.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se on, ei ihmisen kanssa jolla on lapsia voi saada oikeaa aikuisten parisuhdetta, ne on useimmiten identiteetiltään ensisijassa mammoja ja isukkeja. Kun nykyään pitää asettaa lapsi aina edelle kaikessa. Ehkä jonkun kevytseurustelun niin että asutaan erillään. Olisi järkevää että nämä lapsia hankkineet eronneet pysyttelisivät kaltaisissaan eikä yrittäisi edes lapsettomia. Koska ei ne niitä ansaitse, vaan jonkun jolla on samat taakat kuin itsellä.

Kokeiltu on, totesin että ansaitsen parempaa kun en ole erehtynyt lisääntymään.

Jotenkin kummallinen ajatus, että lapsellisen pitäis jotenkin holhota lapsettomia ja heti kättelyssä ilmoittaa että sun kans en ala mitään. Kai se lapseton itse osaa päättää kenen kanssa suhteeseen ryhtyy. Ottakaa nyt itse vähän vastuuta omista valinnoistanne, ei se lapsellinen ketään pakota suhteeseen kanssaan. Ohitatte vaan reippaasti lapselliset kumppaninetsijät.

Joo toki vastuu on oma, mutta lapsia hankkinut voi lupailla sitä sun tätä ja saada tällaisia suhteita kokemattoman lapsettoman sitoutumaan pitkällekin kunnes paljastuu että ei ole mitään parisuhdetta, käytännössä vain perhe-elämä, lapset ovat toisella vanhemmallaan tai hoidossa vähemmän kuin on lupailtu. Tilanteet voi muuttua koska tahansa, suunnitelmat mennä aina uusiksi kun lapset. Ja etävanhemmuuden takia jonkun lapsellisen kumppanikseen hyväksynyt voi herätä parin vuoden päästä siihen totuuteen että lapsen vanhemmat nyt sitten päättivät että tästä lähtien etä onkin lähi ja lapsi muuttaa teidän asuntoon pysyvästi.

Ei näissä kuvioissa voi voittaa ellei ole ihan tossukka joka antaa kaikkien muiden päättää omasta elämästään. Koska sitä se noiden lapsellisten kanssa on.

Pointti oli että kun lapsellisten pitäisi tietää kuinka sitovaa ja kamalaa se lapsiperhearki on (sen takia kai on usein erottu) niin ei yritä ainakaan vetää samaan suohon ketään lapsetonta, jolla olisi vielä mahdollisuuksia ja aikaa löytää oikean parisuhteen. Jos on hankkinut lapsia niin ansaitsee vain toisen sellaisen ja kaikki sen mukanaan tuomat ongelmat. Ymmärtävät toisiaan paremmin muutenkin.

Monilta lapsettomilta on jäänyt aikuistuminen kesken, on jääty siihen minä-minä-minä sinkkuuteen kiinni. Muiden huomiominen näyttää olevan vaikeaa, muiden pitäisi huomioida sinua loputtomasti.

Voi kulta pieni, olen ollut sinkkuna erittäin vähäisiä aikoja elämässäni. Olen mielestäni aikuinen ja vastuuntuntoinen ja vaadin parisuhteelta sitä että se parantaa elämänlaatuani, ei huononna. En vaadi loputonta huomiota vaan normaalia aikuisten parisuhdeaikaa ja sitä, että kotonani minun ylitseni ei kävellä koskaan. Lapsi on aina se kortti jolla voi oikeuttaa ihan mitä vain riippumatta siitä mitä on aiemmin sovittu.

Toinen teillä asuvista aikuisista on vastuussa siitä lapsesta, toinen ei ilmeisesti ole. Nyt sitten jälkimmäinen itkee, mut ku sä lupaaasit... seurustele lapsettomien kanssa, älä muuta yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se on, ei ihmisen kanssa jolla on lapsia voi saada oikeaa aikuisten parisuhdetta, ne on useimmiten identiteetiltään ensisijassa mammoja ja isukkeja. Kun nykyään pitää asettaa lapsi aina edelle kaikessa. Ehkä jonkun kevytseurustelun niin että asutaan erillään. Olisi järkevää että nämä lapsia hankkineet eronneet pysyttelisivät kaltaisissaan eikä yrittäisi edes lapsettomia. Koska ei ne niitä ansaitse, vaan jonkun jolla on samat taakat kuin itsellä.

Kokeiltu on, totesin että ansaitsen parempaa kun en ole erehtynyt lisääntymään.

Jotenkin kummallinen ajatus, että lapsellisen pitäis jotenkin holhota lapsettomia ja heti kättelyssä ilmoittaa että sun kans en ala mitään. Kai se lapseton itse osaa päättää kenen kanssa suhteeseen ryhtyy. Ottakaa nyt itse vähän vastuuta omista valinnoistanne, ei se lapsellinen ketään pakota suhteeseen kanssaan. Ohitatte vaan reippaasti lapselliset kumppaninetsijät.

Joo toki vastuu on oma, mutta lapsia hankkinut voi lupailla sitä sun tätä ja saada tällaisia suhteita kokemattoman lapsettoman sitoutumaan pitkällekin kunnes paljastuu että ei ole mitään parisuhdetta, käytännössä vain perhe-elämä, lapset ovat toisella vanhemmallaan tai hoidossa vähemmän kuin on lupailtu. Tilanteet voi muuttua koska tahansa, suunnitelmat mennä aina uusiksi kun lapset. Ja etävanhemmuuden takia jonkun lapsellisen kumppanikseen hyväksynyt voi herätä parin vuoden päästä siihen totuuteen että lapsen vanhemmat nyt sitten päättivät että tästä lähtien etä onkin lähi ja lapsi muuttaa teidän asuntoon pysyvästi.

Ei näissä kuvioissa voi voittaa ellei ole ihan tossukka joka antaa kaikkien muiden päättää omasta elämästään. Koska sitä se noiden lapsellisten kanssa on.

Pointti oli että kun lapsellisten pitäisi tietää kuinka sitovaa ja kamalaa se lapsiperhearki on (sen takia kai on usein erottu) niin ei yritä ainakaan vetää samaan suohon ketään lapsetonta, jolla olisi vielä mahdollisuuksia ja aikaa löytää oikean parisuhteen. Jos on hankkinut lapsia niin ansaitsee vain toisen sellaisen ja kaikki sen mukanaan tuomat ongelmat. Ymmärtävät toisiaan paremmin muutenkin.

Ansaitsee? Aika erikoisessa yhteydessä kyllä käytät tätä sanaa, yleensähän se liittyy johonkin negatiiviseen seuraukseen. Onko lapsia hankkinut ihminen jotenkin alempiarvoinen? 

Tietenkin on parisuhdemarkkinoilla. Mitä enemmän menneisyyden taakkoja jotka tekevät uusista parisuhteista haastavia, sitä hankalampaa ihmisen kanssa on olla.

Pidön myös itseäni avioliitosta eronneena alempiarvoisena kuin niitä jotka ei ole, enkä samalla logiikalla "ansaitse" niitä jotka eivät ole eronneet. Mutta sentään tästä liitosta ei ole lapsia tai eksiä ikuisena taakkana vaan välit on katkaistu eksään, menneisyys ei samalla tavalla tule kummittelemaan. Voi aloittaa enemmän puhtaalta pöydältä toisin kuin niiden kanssa kun samassa paketissa tulee ne lapset ties monelle eksälle sekä ne eksät jotka vaikuttavat elämään aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista se on, ei ihmisen kanssa jolla on lapsia voi saada oikeaa aikuisten parisuhdetta, ne on useimmiten identiteetiltään ensisijassa mammoja ja isukkeja. Kun nykyään pitää asettaa lapsi aina edelle kaikessa. Ehkä jonkun kevytseurustelun niin että asutaan erillään. Olisi järkevää että nämä lapsia hankkineet eronneet pysyttelisivät kaltaisissaan eikä yrittäisi edes lapsettomia. Koska ei ne niitä ansaitse, vaan jonkun jolla on samat taakat kuin itsellä.

Kokeiltu on, totesin että ansaitsen parempaa kun en ole erehtynyt lisääntymään.

Jotenkin kummallinen ajatus, että lapsellisen pitäis jotenkin holhota lapsettomia ja heti kättelyssä ilmoittaa että sun kans en ala mitään. Kai se lapseton itse osaa päättää kenen kanssa suhteeseen ryhtyy. Ottakaa nyt itse vähän vastuuta omista valinnoistanne, ei se lapsellinen ketään pakota suhteeseen kanssaan. Ohitatte vaan reippaasti lapselliset kumppaninetsijät.

Joo toki vastuu on oma, mutta lapsia hankkinut voi lupailla sitä sun tätä ja saada tällaisia suhteita kokemattoman lapsettoman sitoutumaan pitkällekin kunnes paljastuu että ei ole mitään parisuhdetta, käytännössä vain perhe-elämä, lapset ovat toisella vanhemmallaan tai hoidossa vähemmän kuin on lupailtu. Tilanteet voi muuttua koska tahansa, suunnitelmat mennä aina uusiksi kun lapset. Ja etävanhemmuuden takia jonkun lapsellisen kumppanikseen hyväksynyt voi herätä parin vuoden päästä siihen totuuteen että lapsen vanhemmat nyt sitten päättivät että tästä lähtien etä onkin lähi ja lapsi muuttaa teidän asuntoon pysyvästi.

Ei näissä kuvioissa voi voittaa ellei ole ihan tossukka joka antaa kaikkien muiden päättää omasta elämästään. Koska sitä se noiden lapsellisten kanssa on.

Pointti oli että kun lapsellisten pitäisi tietää kuinka sitovaa ja kamalaa se lapsiperhearki on (sen takia kai on usein erottu) niin ei yritä ainakaan vetää samaan suohon ketään lapsetonta, jolla olisi vielä mahdollisuuksia ja aikaa löytää oikean parisuhteen. Jos on hankkinut lapsia niin ansaitsee vain toisen sellaisen ja kaikki sen mukanaan tuomat ongelmat. Ymmärtävät toisiaan paremmin muutenkin.

Monilta lapsettomilta on jäänyt aikuistuminen kesken, on jääty siihen minä-minä-minä sinkkuuteen kiinni. Muiden huomiominen näyttää olevan vaikeaa, muiden pitäisi huomioida sinua loputtomasti.

Voi kulta pieni, olen ollut sinkkuna erittäin vähäisiä aikoja elämässäni. Olen mielestäni aikuinen ja vastuuntuntoinen ja vaadin parisuhteelta sitä että se parantaa elämänlaatuani, ei huononna. En vaadi loputonta huomiota vaan normaalia aikuisten parisuhdeaikaa ja sitä, että kotonani minun ylitseni ei kävellä koskaan. Lapsi on aina se kortti jolla voi oikeuttaa ihan mitä vain riippumatta siitä mitä on aiemmin sovittu.

Toinen teillä asuvista aikuisista on vastuussa siitä lapsesta, toinen ei ilmeisesti ole. Nyt sitten jälkimmäinen itkee, mut ku sä lupaaasit... seurustele lapsettomien kanssa, älä muuta yhteen.

Tästä lähtien en sekaannu yhteenkään lisääntyneeseen. Kevyttapailu/seksi ihan ok mutta itse haluan kyllä vakavassa suhteessa muuttaa yhteen ja se ei tosiaan näiden lapsia hankkineiden kanssa toimi.

Ps ei AP vaan se jolle vastasit.

Ilmeisesti moni ei ajattele näitä asioita ennen kuin alkaa tapailemaan ihmistä, jolla on lapsia. Jos ei ole valmis asuman lapsen kanssa eikä kertakaikkian siedä niitä, niin miksi ihmeessä aloittaisi suhdetta? Monia näitä uusperheiden haukkujia yhdistää myös se tekijä, että he eivät osaa panostaa parisuhteeseen.

Minä kuulun siihen yhteen prosenttiin, jolla uusperhekuvio on onnistunut. Asun yhdessä miesystäväni ja hänen lapsensa kanssa. Meillä sujuu arki ihan normaalisti ja parisuhde voi hyvin. Jo heti siinä vaiheessa kun huomasimme suhteen voivan kukoistaa, mies otti lapsen mukaan ja tutustutti meidät toisiinsa. Tulemme todella hyvin toimeen. Lapsi ei näe minua äitinään, mutta se ei haittaa ja se on ihan ymmärrettävää. Tehdään yhdessä asioita, sekä kolmistaan että myös minä lapsen kanssa. Lapsi on minun perhettäni, koska asumme yhdessä. Mies panostaa myös meidän kahdenkeskiseen aikaan ja parisuhteeseen. Olemme löytäneet hyvän tasapainon perhe-elämän ja parisuhteen välille. Se tasapaino puuttuu ihan monesta ydinperheestäkin. Perhe-elämä vaatii avoimuutta, joustoa, toisen arvostamista ja huomioimista sekä aktiivista osallistumista mukanasiipeilyn sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Jos uusi kumppani tuntee itsensä ulkopuoliseksi, hän voi tehdä itse valintansa ja lähteä. Paljon, PALJON pahempi on jos lapsi tuntee itsensä ulkopuoliseksi omassa kodissaan.

Sekin on epäreilu asetelma, että mies ja nainen maksavat asumiskuluja 50/50 mutta mies ei saa elää kuin kotonaan, vaan naisen lapsi sanelee paljon elämää. Mies jopa joutuu maksamaan naisen lapseen liittyviä kuluja vaikka ei ole sukua edes tälle.

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti moni ei ajattele näitä asioita ennen kuin alkaa tapailemaan ihmistä, jolla on lapsia. Jos ei ole valmis asuman lapsen kanssa eikä kertakaikkian siedä niitä, niin miksi ihmeessä aloittaisi suhdetta? Monia näitä uusperheiden haukkujia yhdistää myös se tekijä, että he eivät osaa panostaa parisuhteeseen.

Mutta eihän se lapseton todellakaan voi tietää millaiseksi se elämä muodostuu täysin vieraan lapsen kanssa. Se voi kuvitella kaikenlaista parhaan tietonsa mukaan mutta lopulta lapsi ja sen vanhemmat voi vetää maton jalkojen alta asiassa kuin asiassa.

Enemmänkin ajattelisin myös että ne yyhoot eivät osaa panostaa parisuhteisiin. Se lapseton usein tarvitsisi nimenomaan sitä parisuhdetta kun taas yyhoolle riittää että on tämä ns perhe-elämä tässä. Lapsi sitä lapsi tätä. Usein tuntuu että lapsia hankkineita ei muutenkaan enää kiinnosta varsinainen parisuhde vaan on siirrytty "eteenpäin" siihen perheleikkiin, oli sitten ydinperhe tai uusperhe. Ollaan äitejä ja isiä pääasiassa, ei enää naisia, miehiä tai omia persooniaan.