Mainitkaa tunnettuja näyttelijöitä joilla on asperger

[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 21:57"]

[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 21:52"]

Mielekiintoista. Olen itse näyttelijä ja epäilen sekä itselläni että eräällä kollegallani olevan lievän aspergerin. Uskon että se on ihan mahdollinen yhdistelmä, vaikeammasta aspergerista en sitten tiedä.

Tunnetilojen näytteleminen on monimutkaisempi kysymys. Niitä voi näytellä niin monella tavoin. Kaikkeen tunnetilojen näyttelemiseen ei liity eläytyminen. 

[/quote]

ai, tunnetilojen näyttelemiseen ei aina liity eläytyminen? Se selittänee, miksi jotkut näyttelijät ovat epäuskottavia, eikö?

tunne on energiaa. Se välittyy muullakin tavoin kuin ilmeenä. jos ei eläydy, niin sitten lauletaan haikeaa laulua ilman tunnetta, jolloin lopputuloksena on tekninen suoritus. 

[/quote]

Niin, kuten sanoin, aihe on monimutkainen. Suuri osa näytteliöistä saa aikaan aidon vaikutelman parhaiten eläytymällä. Tämä ei kuitenkaan päde kaikkiin. Osalla toimii parhaiten ns.fysiikan kautta meneminen, eli se että osaa hienovaraisesti "huijata" kroppaansa ja saada aikaan esim.kyyneleitä. Ja sitten on vielä ne harvat jotka ovat teknisesti niin taitavia että osaavat kertakaikkiaan jäljitellä niin uskottavasti että se menee läpi. Tämä ei tietenkään tapahdu vain "naamaa vääntämällä" vaan koko kropan tasolla. Katsojan on hankala ellei mahdotonta tietää, millä tavalla näyttelijä tunnetilansa näyttelee jos näyttelijä on hyvä. Myös huono näyttelijä on epäuskottava riippumatta siitä mitä keinoja käyttää. Ei eläytyminen esimerkiksi aina johda hyvään lopputulokseen. Itse asiassa ns.aito tunne voi joskus näyttää kuvassa tai näyttämöllä yllättävän feikiltä. Kamerassa vaikkapa ihan liian "isolta". Mutta juu, monimutkaisia asioita ja hankalia selittää kunnolla. Kirjallisuutta tästä löytyy paljon jos sinua kiinnostaa. 

t.Se näyttelijä 

[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 22:22"]

[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 21:57"]

[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 21:52"]

Mielekiintoista. Olen itse näyttelijä ja epäilen sekä itselläni että eräällä kollegallani olevan lievän aspergerin. Uskon että se on ihan mahdollinen yhdistelmä, vaikeammasta aspergerista en sitten tiedä.

Tunnetilojen näytteleminen on monimutkaisempi kysymys. Niitä voi näytellä niin monella tavoin. Kaikkeen tunnetilojen näyttelemiseen ei liity eläytyminen. 

[/quote]

ai, tunnetilojen näyttelemiseen ei aina liity eläytyminen? Se selittänee, miksi jotkut näyttelijät ovat epäuskottavia, eikö?

tunne on energiaa. Se välittyy muullakin tavoin kuin ilmeenä. jos ei eläydy, niin sitten lauletaan haikeaa laulua ilman tunnetta, jolloin lopputuloksena on tekninen suoritus. 

[/quote]

Niin, kuten sanoin, aihe on monimutkainen. Suuri osa näytteliöistä saa aikaan aidon vaikutelman parhaiten eläytymällä. Tämä ei kuitenkaan päde kaikkiin. Osalla toimii parhaiten ns.fysiikan kautta meneminen, eli se että osaa hienovaraisesti "huijata" kroppaansa ja saada aikaan esim.kyyneleitä. Ja sitten on vielä ne harvat jotka ovat teknisesti niin taitavia että osaavat kertakaikkiaan jäljitellä niin uskottavasti että se menee läpi. Tämä ei tietenkään tapahdu vain "naamaa vääntämällä" vaan koko kropan tasolla. Katsojan on hankala ellei mahdotonta tietää, millä tavalla näyttelijä tunnetilansa näyttelee jos näyttelijä on hyvä. Myös huono näyttelijä on epäuskottava riippumatta siitä mitä keinoja käyttää. Ei eläytyminen esimerkiksi aina johda hyvään lopputulokseen. Itse asiassa ns.aito tunne voi joskus näyttää kuvassa tai näyttämöllä yllättävän feikiltä. Kamerassa vaikkapa ihan liian "isolta". Mutta juu, monimutkaisia asioita ja hankalia selittää kunnolla. Kirjallisuutta tästä löytyy paljon jos sinua kiinnostaa. 

t.Se näyttelijä 

[/quote]

kiitos kun yrität selvittää. Ymmärrän paremmin. mikroilmeillä voi hämätä kun osaa.

Syy, miksi minä tätä pohdin, liittyy siihen, että tunteen sanotaan olevan energiaa. Olen paljon miettinyt Mitä se tarkoittaa. Jään siis edelleen sitä miettimään...

se edellinen

20, perehdypä Brechtiin.

Näyttelijä valehtelee näytellessään. Mennessään tunnetilaan näyttelijä valehtelee myös itselleen. Tämä voi toimia, mutta on tarpeeton kerros näytelmän ja katsojan välissä.

Näytelmä on alkujaan uskottava, koska katsoja on suostunut yleisöksi iskiessään peppunsa penkkiin. Katsojan myötämielisyys kuitenkin rapisee jos hän joutuu seuraamaan näyttelijää joka ei vaikka uskokaan sitä valetta jota yrittää itselleen kertoa.

Sen sijaan itsestään varman valehtelijan seuraaminen on paljon tuskattomampaa ja kiinnostavaa.

Aikani larpattuani päätin etten koskaan enää halua katsella minkään sortin eläytyjiä. Näyttelijät ovat sitten asia erikseen.