Miten voi auttaa ilmiselvästi masentunutta äitiäni joka suuttuu kun hänelle yrittää apua tarjota?

Milläs ammattitaidolla sinä noita diagnooseja heittelet?

Vierailija kirjoitti:

Milläs ammattitaidolla sinä noita diagnooseja heittelet?

Jotain apua se tarvitsee. Ap

Kysy äidiltäsi suoraan, että miksi hän on tyytymätön elämäänsä? Mikä on pielessä? Mitä hän haluaisi?

Laita hänet miettimään asiaa itse aktiivisesti.

Se, että ulkopuolinen määrittelee ongelman masennukseksi ja ehdottelee erilaisia juttuja, ei yleensä toimi. Älä anna äidillesi valmiita vastauksia ja ratkaisuja, vaan muutoksen pitää lähteä hänestä itsestään. Sano hänelle, ettet jaksa kuunnella tyhjänpäiväistä valitusta päivästä toiseen, mutta olet valmis tukemaan ja auttamaan häntä, heti kun hän itse keksii miten haluaa parantaa elämäänsä.

Et kertonut miten iäkäs ja minkä kuntoinen äitisi on, mutta hänen laiselleen voisi sopia muutto hoivakotiin tai senioritaloon. Monet iäkkäät vastustavat sitä ensin, mutta viime aikoina useammankin tuttavan äiti joka on asunut yksin kotona ja ollut pelokas, hieman huonokuntoinen, aloitekyvytön ja masentuneen oloinen, on muuttanut lastensa painostuksesta hoivakotiin tms. Ensin iäkkäät ovat olleet kovinkin negatiivisia asian suhteen, mutta yllättäen hoivakodin ja hoitajien tuoma turva ja talossa järjestyt aktiviteetit sekä muiden asukkaiden seura onkin ollut todella positiivinen juttu heille.

Se valittaminen ja negatiivisuus voi ol,a ihan vaan tapa.

Tai oire muistisairaudesta. Mun appeni oli tuollainen liki 20 vuotta ennen kuin sai alzheimerin diagnoosin.

Vierailija kirjoitti:

Se valittaminen ja negatiivisuus voi ol,a ihan vaan tapa.

Tai oire muistisairaudesta. Mun appeni oli tuollainen liki 20 vuotta ennen kuin sai alzheimerin diagnoosin.

Jep. Sama juttu mun mummolla. Nyt kun on sairastanut alzheimeria pitkään niin se engatiivisuus on noussut aivan jättimäisiin sfääreihin.

Vierailija kirjoitti:

Kysy äidiltäsi suoraan, että miksi hän on tyytymätön elämäänsä? Mikä on pielessä? Mitä hän haluaisi?

Laita hänet miettimään asiaa itse aktiivisesti.

Se, että ulkopuolinen määrittelee ongelman masennukseksi ja ehdottelee erilaisia juttuja, ei yleensä toimi. Älä anna äidillesi valmiita vastauksia ja ratkaisuja, vaan muutoksen pitää lähteä hänestä itsestään. Sano hänelle, ettet jaksa kuunnella tyhjänpäiväistä valitusta päivästä toiseen, mutta olet valmis tukemaan ja auttamaan häntä, heti kun hän itse keksii miten haluaa parantaa elämäänsä.

Et kertonut miten iäkäs ja minkä kuntoinen äitisi on, mutta hänen laiselleen voisi sopia muutto hoivakotiin tai senioritaloon. Monet iäkkäät vastustavat sitä ensin, mutta viime aikoina useammankin tuttavan äiti joka on asunut yksin kotona ja ollut pelokas, hieman huonokuntoinen, aloitekyvytön ja masentuneen oloinen, on muuttanut lastensa painostuksesta hoivakotiin tms. Ensin iäkkäät ovat olleet kovinkin negatiivisia asian suhteen, mutta yllättäen hoivakodin ja hoitajien tuoma turva ja talossa järjestyt aktiviteetit sekä muiden asukkaiden seura onkin ollut todella positiivinen juttu heille.

Reilu 70v, ei todellakaan mikään hoivakotiin sopiva ihminen. Ajaa autoa ja hoitaa itse asiansa. Perussairauksia on mutta liikuntakyky ja järki tallella. Ja satavarmasti ei suostu mihinkään kotoaan lähtemään. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se valittaminen ja negatiivisuus voi ol,a ihan vaan tapa.

Tai oire muistisairaudesta. Mun appeni oli tuollainen liki 20 vuotta ennen kuin sai alzheimerin diagnoosin.

Jep. Sama juttu mun mummolla. Nyt kun on sairastanut alzheimeria pitkään niin se engatiivisuus on noussut aivan jättimäisiin sfääreihin.

Oho sori kirjoitusvirheet.

Negatiivisuus on ymmärrettävää. Jos iän myötä tulee vaivoja, joiden takia on hankalampi liikkua, sitä alkaa maailma pienentyä siihen oman kodin lähipiiriin. Jos on kipuja, voi unikin olla heikkoa, joten energiaa on vähemmän kuin ennen. Päivässä ei jaksa niin montaa juttua, silti pitäisi olla rutiinit ja jotain virikettä, että päivässä on elämänmenon tuntu. Toki muistisairaudet sekä lääkitykset lisäävät vaikeuksia toimia itsenäisesti ja voi tulla epävarmuuksia selviytymisestä, pelkoja yksin asumisesta sekä stressiä tilanteesta.

Lisäksi tietyssä iässä alkaa tuntua siltä, että suuri osa ikätovereista, siitä sosiaalisesta verkostosta, on huonossa kunnossa tai kuolleita. Maailma ympärillä tulee monimutkaisemmiksi, ei pysy enää muutoksissa mukana, joten hyväkuntoisellekin liikkuminen kauas tutuilta paikoilta voi tuntua turvattomalta ja vaikealta. Jatkuvien muutosten tasolla pysyminen ei ole vanhana helppoa.

Tuossa voi olla vaikea löytää päiväänsä niitä myönteisiä hetkiä.

Älä puutu. Hän ei halua apua, ja sillä selvä. Se on jokaisen oikeus päättää ihan itse, milloin haluaa ulkopuolista apua ja milloin ei.

Se valittaminen on monelle vanhukselle ihan harrastus ja elämän suola. Oma äitinikin on eläkkeellä tullut omanlaisekseen ammattivalittajaksi, mutta hän ei selvästi edes voi niin huonosti kuin valituksen määrästä voisi luulla. Onpa vaan keksinyt itselleen uuden harrastuksen epäkohtien valittamisesta ja päivittelemisestä. 

Vierailija kirjoitti:

Negatiivisuus on ymmärrettävää. Jos iän myötä tulee vaivoja, joiden takia on hankalampi liikkua, sitä alkaa maailma pienentyä siihen oman kodin lähipiiriin. Jos on kipuja, voi unikin olla heikkoa, joten energiaa on vähemmän kuin ennen. Päivässä ei jaksa niin montaa juttua, silti pitäisi olla rutiinit ja jotain virikettä, että päivässä on elämänmenon tuntu. Toki muistisairaudet sekä lääkitykset lisäävät vaikeuksia toimia itsenäisesti ja voi tulla epävarmuuksia selviytymisestä, pelkoja yksin asumisesta sekä stressiä tilanteesta.

Lisäksi tietyssä iässä alkaa tuntua siltä, että suuri osa ikätovereista, siitä sosiaalisesta verkostosta, on huonossa kunnossa tai kuolleita. Maailma ympärillä tulee monimutkaisemmiksi, ei pysy enää muutoksissa mukana, joten hyväkuntoisellekin liikkuminen kauas tutuilta paikoilta voi tuntua turvattomalta ja vaikealta. Jatkuvien muutosten tasolla pysyminen ei ole vanhana helppoa.

Tuossa voi olla vaikea löytää päiväänsä niitä myönteisiä hetkiä.

Jep. Aika usein tilanne on sellainen että masennus on erittäin terve eikä se ulkoisiin ja sisäisiin olosuhteisiin. Tavallaan se on hyväkin, se valmistelee vääjäämättä lähestyvään kuolemaan. Elämästä ei ole järin haikeaa tai pelottavaa luopua, koska elämän laatu on ollut surkea jo pidempään.

Aikuinen ihminen on itse vastuussa omasta elämästään ja millä sen täyttää. Olet valmiina auttamaan jos pyydetään, muuten koita suhtautua täysin neutraalista jatkuvaan valitukseen. Loppupeleissähän ihminen saa valita haluaako hoitoa mihinkään.

Kysy mitä hän haluaisi tehdä, millaista elämää hän haluaisi elää jos mitään rajoitteita ei olisi.

Sitten kun sen tiedon olet saanut puristettua hänestä niin voit ohjata häntä siihen haluamaansa suuntaan.

Voisit mennä vaikka mukaan jollekkin esim puutarha tai kokkaus kurssille tai liikuntaan, vaikka ratsastukseen tai zumbaan. 70 v on niin nuori, että ottaahan se päähän jos muut ajattelee vanhuksena ja ulkoisesti vaikuttaa vanhukselta.

Suunnitelkaa vaikka ulkomaanmatka viroon tai opiskelkaa espanjaa. Järjestäkää viininmaistajaiset tai mitä vain mikä olisi kohti sitä elämää jonka äitisi haluaisi mutta jota hän ei uskalla elää.

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen ihminen on itse vastuussa omasta elämästään ja millä sen täyttää. Olet valmiina auttamaan jos pyydetään, muuten koita suhtautua täysin neutraalista jatkuvaan valitukseen. Loppupeleissähän ihminen saa valita haluaako hoitoa mihinkään.

Olen yrittänyt neutraalisti suhtautua, ja jutellessa muuttaa puheenaiheita valoisampiin juttuihin. Se on vaan kamalan raskasta, ja etäännyttää minua hänestä. Huomaan että en enää halua soittaa hänelle ja siirrän yhteydenottoja. En siis ole tyrkyttänyt apua, kaksi kertaa olen ottanut asian esille hänen kanssaan ja koittanut kysyä että onko masentunut/surullinen tms, enää en ota. Noita liikuntajuttuja yms olen ehdottanut muun juttelun yhteydessä kun on valittanut tylsyyttä tai huonoa kuntoa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kysy mitä hän haluaisi tehdä, millaista elämää hän haluaisi elää jos mitään rajoitteita ei olisi.

Sitten kun sen tiedon olet saanut puristettua hänestä niin voit ohjata häntä siihen haluamaansa suuntaan.

Voisit mennä vaikka mukaan jollekkin esim puutarha tai kokkaus kurssille tai liikuntaan, vaikka ratsastukseen tai zumbaan. 70 v on niin nuori, että ottaahan se päähän jos muut ajattelee vanhuksena ja ulkoisesti vaikuttaa vanhukselta.

Suunnitelkaa vaikka ulkomaanmatka viroon tai opiskelkaa espanjaa. Järjestäkää viininmaistajaiset tai mitä vain mikä olisi kohti sitä elämää jonka äitisi haluaisi mutta jota hän ei uskalla elää.

Meillä on pitkä välimatka. Emme siis näe toisiamme usein ja yhteinen harrastus olisi periaatteessa mahdotonta. Joku yhteinen reissu voi periaatteessa olla mahdollinen. Ap

Olet ainoa ihminen, jolle hän voi valittaa ja ns.purkautua.

Älä ota niitä juttuja ja negatiivista mielialaa niin vakavasti, äitisi kyllä pärjää kerta on vielä noinkin hyvässä kunnossa.

Jos sitä elämäniloa ja uteliaisuutta ei ole ollut nuorempanakaan, miten nyt vanhana voisi olla? Yleensä elämä menee jotenkin lineaarisesti.

Miksi AP olet hänelle apua tyrkyttämässä, jos ei tarvi niin ei tarvi. Valittamista ei tarvi kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Jos sitä elämäniloa ja uteliaisuutta ei ole ollut nuorempanakaan, miten nyt vanhana voisi olla? Yleensä elämä menee jotenkin lineaarisesti.

Miksi AP olet hänelle apua tyrkyttämässä, jos ei tarvi niin ei tarvi. Valittamista ei tarvi kuunnella.

Kun nimenomaan sitä on ollut, uteliaisuutta ja on ollut aktiivinen ihminen. Niin kuin tuolta edellisestä vastauksesta ehkä luit, en ole apua ”tyrkyttänyt”. Jotta ei tarvitsisi kuunnella valitusta, pitäisi kai katkaista kaikki yhteydenpito ja sitä en halua tehdä. Ap

Et pysty väkisin häntä hoitoon raahaamaan. Oman äitini kanssa tilanne sama. Jo 10 vuotta hän on valittanut kaikesta ja on usein itse sanonut olevansa masentunut. Aiemmin olin huolissani ja yritin ehdottaa apua. Ei kelvannut, sen sijaan valittaminen vuosi vuoden jälkeen on yltynyt vain. Hän tiedostaa elämästään epäkohdat, jotka häntä masentaa, mutta hän ei halua tehdä asialle mitään. Itse en enää jaksa kuunnella aikuisen ihmisen rutinaa kaikesta. Hän on liian ylpeä hakeakseen apua itselleen.