Lue keskustelun säännöt.
Miten autan/tuen/ymmärrän 8-vuotiastani
17.04.2013 |
Poikani on ollut aina herkkä. Kokee asiat voimakkaasti, tuntee voimakasta empatiaa, on loistava toisten lohduttaja ja tukija (sisarusten) ja ymmärtää paljon syvällisiäkin asioita.
Viime aikoina pojan herkkyys on kasvanut selvästi. Itku tulee helpommin, hermostuu herkemmin, ylipäätään kokee kaiken voimakkaasti. Viimeisen viikon ajan on tehnyt "tunnustuksia". Voi hyvin käydä luonani 30krt päivässä ja tunnustaa jotain mielestäni melko mitätöntä tyyliin "ajattelin kerran, että isä on tyhmä" tai "tönäisin hippaleikissä vahingossa kaveria, pyysin kyllä heti anteeksi" jne. Kertoo näitä asioita ihan kyynel silmässä. Sanoo, että kertominen helpottaa ja kiittelee aina kuinka olen kiva ja reilu äiti kun kuuntelen. :( Olen kuunnellut kärsivällisesti ja selittänyt, että ihan kaikesta saa kertoa ja puhua ja jos se helpottaa, mikään asia ei ole liian pieni tai suuri kerrottavaksi. Sylitellään ja vakuutan joka kerta, että rakastan häntä aina, vaikka hän tekisi oikeasti jotain pahaakin. Meillä on paljon yhteistä aikaa perheenä, eikä mitään uutta tai dramaattista ole tapahtunut perheessä tai lähipiirissä. Olen valtavan huolissani. Pelkään, että jotain on tapahtunut mitä hän ei uskalla kertoa. Poika on suuren osan päivästä sellainen tuskaisen ja miettivän oloinen ja sitten tekee näitä tunnustuksia. Toki meillä on hauskaakin perheenä, poika leikkii ja pitää hauskaa. Mitä ajattelet tilanteestamme? Kuuluuko tällainen johonkin kehitysvaiheesee?
Kommentit (22)
Kuulostaa herkän ja pohdiskelevan lapsen normaalilta vaiheelta. Näin oli meilläkin pojan ollessa 8v :) En kyllä ollut huolissani, ja koska teilläkään mitään ei ole tapahtunut, niin en olisi huolissani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä samanikäinen ja vähän samantyyppinen poika kotona, ja jotenkin on ollut hänkin entistäkin "oudompi" viime aikoina. Pinna lyhyempi, ja kaikki itkettää. Eilen ryhtyi itkemään, kun ei saanut Bagugania kääntymään oikein.. En tiedä, olisiko väsymystä, kouluvuosi alkaa olla aika pitkällä kuitenkin?
Ei siinä muu auta kuin tuo mitä teet, anna aikaa että saisi purettua kaiken mikä ahdistaa, jos jotain on, niin sieltä se pulpahtaa kyllä. Onko isompaa sisarusta jonka kanssa olisi hyvät välit, saisiko hän kaivettua esiin, jos jotain on? Meillä yleensä 3v vanhempi isoveli tulee sitten minulle ne kaikkein pahimmat (esim. tytöt kiusasivat koulussa) jutut kertomaan, kun pikkuveli ei saa sanotuksi. Tai juttelle opettajan kanssa, millainen poika on koulussa?
Niin, se asioiden hauskuus on tietysti ihan henkilökohtainen kokemus :)
Teen etätöitä kotoa ja olen kotona AINA kun lapseni ovat kotona. Töitä teen vain kun he ovat koulussa. He eivät ole yksin aamuisin tai iltapäivisin. Iltasaturutiinia meillä ei ole koskaan lopetettukaan. Varmasti silti henkilökohtaista huomiota voisi antaa enemmän, en väitä olevani täydellinen. Kiitos viestistäsi!
ap
Mun tokaluokkalainen poika in samantyyppinen, ei tosin tunnustele asioita tuohon malliin, mutta on aika paljon mietteliäs ja itkuinen. Koulu menee hyvin ja kavereita on.
Jotenkin tuntuu, että voisi olla ihan normaali herkän pojan kehitysvaihe. ja onhan tää päättymätön talvi ollut aika raskas varmaan monelle.
Kiitos teille 3, 4 valtavasti vastauksista! Luulen, että näitä asioita voi olla vaikeaa ymmärtää jos oma lapsi ei ole herkkä ja tunteellinen. Muistan isompienkin kanssa olleen jotain samantyyppistä tässä iässä, mutta he ovat luonteeltaan niin erilaisia... Isommat sisarukset ovat tyttöjä ja vaikka tulevat toimeen keskenään hyvin, ehkä sellaista "bondausta" heidän välillään ei varsinaisesti ole. Mietin, että poika ja isä voisivat tehdä jonkun miesten keskeisen mökkireissun tässä lähiaikoina. Isäkään ei ole mikään hurja työmyyrä, mutta luulen, että laatuaika kaksin isän kanssa voisi olla tärkeää?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän tytöllä oli tollainen vaihe 9-vuotiaana, tunnusti kaikki siihen mennessä tehdyt "synnit" joidenkin kuukausien aikana. Sitten se meni ohi :)
7, et tiedäkään miten helpottavaa tuo on kuulla. Mies tuossa kahdenkesken nauroikin, että kohta on synnytyslaitokselta asti kaikki pahuudet tunnustettu. Tuntuu jotenkin hirveän hämmentävälle ja kun ne on juuri tällaisia "heitin 3-vuotiaana kävyllä oravaa, muttei se osunut"-juttuja. Noh, 5 vuoden päästä murehdin kun poika ei kerro mitään ja mietin mitä pahaa se on tehnyt...
Tuntuu vaan pahalta kun lapsen on selvästi paha olla.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
juuri eilen mun kohta 8v.poika itki kun Bostonissa kuoli ihmisiä ja varsinkin kun kuuli että toinen 8v.lapsi oli kuollut.
Aika hauska toi kävyllä oravaa mut se ei osunu:-)
t. myös herkkiksen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Herkät lapset janoavat uskonnollisuutta. Tunnustukset kuuluvat uskontoon, siihen asiaan muiden joukossa, jolla ihminen eroaa eläimestä. Jumala kutsuu poikasi sydäntä, mutta sinulle nuo asiat ovat mitä ilmeisemmin yhdetekeviä, et muuten täällä kyselisi. Voi poikasi parkaa. Hae hänelle vaikka joku järkevä kristillinen aikuinen ystävä. Onko kummeista mihinkään? Ymmärrän ettei tehtävä ole näinä aikoina helppo, kaikenlaisia hihhuleita on pilven pimein, mutta Todellista Uskoa on vaikeampaa löytää kun kultamalmia. Mutta nimimerkkikokemuksella voin sanoa, että herkistä lapsista tulee erittäin vahvoja, jos löytävät yhteyden Jumalaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
11, eihän herkkyys ole heikkoutta!! Poikani on vahva vaikka herkkä onkin. Itsekin olen hyvin herkkä, mutta koen sen voimavarana. Pojan herkkyys ei ole missään nimessä se ongelma, vaan hänen paha olonsa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi minusta poikasi kuulostaa ihanalta ja hänellä on hyvä tuuri, kun hänellä on myös herkkä äiti. Olen itse herkkä ja kumpikin lapseni on myös. Esikoinen on 9-v. poika, mutta hän on aika paljon alkanut pitää asioita sisällään, avautuu usein vain, kun on oikein pitkään tehty yhdessä jotain. Siihen nähden teidän tilanne vaikuttaa hyvältä, kun pojalla on selvä tarve avautua ja osaakin avautua. Joskin ymmärrän kyllä mietintäsikin, ei tuo ihan tavalliselta kuulosta, mutta eiköhän olla ylpeitä epätavallisista lapsistamme :)
Onpa hyvä avaus.
Meidän 9v. tunnusti hiljattain että oli eskarissa kaatanut maitolasin. Olin huolissani siitä että onko asia painanut häntä kaikki nämä vuodet ja nyt hän vasta uskalsi sen kertoa...ehkä sitten kuuluu kehitysvaiheeseen.
Kiitos myös teille kahdelle edelliselle! Pienet lapset, pienet murheet sanoisi joku. Mutta kun ne pienet murheet tuntuu siellä pienen päässä niin suurille. Nk tuo maitolasin kaatuminen....
Monenlaisia vaiheita tässä elämässä...
ap
[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 10:44"]
Herkät lapset janoavat uskonnollisuutta. Tunnustukset kuuluvat uskontoon, siihen asiaan muiden joukossa, jolla ihminen eroaa eläimestä. Jumala kutsuu poikasi sydäntä, mutta sinulle nuo asiat ovat mitä ilmeisemmin yhdetekeviä, et muuten täällä kyselisi. Voi poikasi parkaa. Hae hänelle vaikka joku järkevä kristillinen aikuinen ystävä. Onko kummeista mihinkään? Ymmärrän ettei tehtävä ole näinä aikoina helppo, kaikenlaisia hihhuleita on pilven pimein, mutta Todellista Uskoa on vaikeampaa löytää kun kultamalmia. Mutta nimimerkkikokemuksella voin sanoa, että herkistä lapsista tulee erittäin vahvoja, jos löytävät yhteyden Jumalaan.
[/quote]
Ja sinä kutsut muita "hihhuleiksi"....
Mä luulen kyllä, että vaikka sinä luulet, että teillä on perheenä hauskaa ja sylitellään ja vietetään paljon aikaa yhdessä, poika ei silti koe saavansa tarpeeksi huomiota ja hellyyttä ilman noita "tunnustuksia". Eri ihmiset vaan kokevat samat asiat eri tavoin. POika selvästi kaipaa rauhallista aikaa kahdenkesken ja ehkä myös fyysistä kosketusta, syliä, silittelyä, rauhoittelua. Ehkä teidän pitäisi palata iltasatukäytäntöihin...