Akateeminen työtön: Mitä opiskelit pääaineena?
Kommentit (117)
[quote author="Vierailija" time="17.04.2013 klo 12:15"]
En kyllä ymmärrä, miten vaikkapa joku sosiologiaa opiskellut voisi vuoden preppauksella toimia vaikkapa työtehtävissä, missä tarvitaan suomen kielen perus-, aine- ja syventävien opintojen tietoja. Toki on työtehtäviä, joissa ei vaadita mitään erityisiä yliopistossa opiskeltavia tietoja, siis tiukasti yhden aineen sisältä, mutta en toisaalta oikein ymmärrä tuolloin koko opiskelun mielekkyyttä. [/quote]
Hyvänen aika, eihän mihinkään juuri perus-, aine- ja syventäviä opintoja tarvitakaan. Pääaineessa on kysymys oman suuntautumisen osoittamisesta, annetaan ihmiselle mahdollisuus viettää useampi vuosi tietyn alan parissa. Ihminen erikoistuu suhteessa muihin työmarkkinoilla oleviin, ei suhteessa juuri yksittäisen työpaikan vaatimuksiin.
Tiettyyn alaan syventyminen voi periaatteessa luoda auktoriteettia ja kuvaa, että pystyy töissäkin erikoistumaan asiantuntijuushakuisesti. Kaikillahan tuokaan ei toteudu, jos luulevat yliopisto-opintojen riittävän ja työelämän rullaavan jo kertyneen tiedon tai valmiuksien varassa.
Soveltava matematiikka, vakuutus- ja finanssimatematiikan linja. Kyseinen linjan kurssit eivät edes olleet minusta sisällöllisesti kovinkaan kiinnostavia, mutta valitsin linjan, koska luulin työllistymismahdollisuuksien olevan suht hyvät. Ei löytynyt duunia eikä edes ohjaajaa/aihetta jatko-opinnoille.
Minulla pääaineena kansantaloustiede, sivuaineina tilastotiede, matematiikka, talousmaantiede ja EU-sivuainekokonaisuus. Valmistuin vuonna 2006, eli ns. hyvinä aikoina ennen talouskriisin alkua. Silti en ole koskaan tehnyt yhtään tuntia mitään sellaista työtä, johon vaadittaisiin jonkinasteista koulutusta. Koko 8 vuotta olen ollut enemmän tai vähemmän työtön. Ainoat mainittavat työkokemukseni löytyvät puhelinmyynnistä. Sitten olen myös ollut raksalla kantamassa lautoja viikon verran. Valitettavasti tuo homma oli sen verran raskasta, että fysiikka ei sitä kestänyt. Nyt olen ollut jo kaksi vuotta putkeen työttömänä. En edes usko enää koskaan tekeväni mitään työtä, paitsi ehkä jotain kuntoutusta tai aktivointia, joka tulee pakolliseksi sitten kun sosiaaliturva muuttuu osallistavaksi.
Alkuperäiseen kysymykseen vastaten: kotieläintiede. Sivuaine biokemia.
KTM, markkinointi. Työkokemustakin löytyy, mutta työpaikat tuntuu olevan kiven alla.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 22:00"]
[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 21:55"]
[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 20:37"]
Kansantaloustiedettä, sivuaineina laskentatoimi ja yritysjuridiikka. Gradusta eximia. 2 vuotta jo kulunut työttömyyskorvauksia nostellen.
[/quote
tosi vaikea uskoa. Missä asut ?
[/quote]
Niinpä. Oletko kranttu? Tuon pitäisi olla tosi työllistävä ainekokonaisuus.
[/quote]
No höpsis, tuo on just tyypillisesti sellainen aineyhdistelmä, joka ei pätevöitä oikein mihinkään. Kansantaloustiede pääaineena on huonoin noista kauppiksen pääaineista (olet tainnut opiskella Tampereella?), yritysjuridiikasta sivuaineena ei ole juurikaan hyötyä, koska kaikilla firmoilla on juristit noita kysymyksiä varten. Laskentatoimi sivuaineena ei anna pätevyyttä toimia esim. tilintarkastajana jne.
Kai minäkin oon akateeminen työtön. Oon KTM ja ollut työttömänä lasten kanssa kotona. Nyt aloitan työt taloushallinnon alalla. Aika helposti työllistyin kun oikeasti aloin etsimään töitä. Mutta olen koko ajan pitänyt yllä ammattitaitoani ja opiskellut jopa lisää kotiäitinä olon ohella. Tavallaan minulle työttömyys on ollut oma valinta,että saan lapset sopivan isoksi. Varmasti olisin urallani jo paljon pitemmällä, jos olisin jättänyt lapsenteon välistä. Mutta mulle ura ei ole se tärkein.
Ongelmana on se, että koulutuksen määrä ei vastaa tarvetta. Tietyillä aloilla yliopistot eivät halua vähentää koulutusta, koska on muutamien harvojen etu pitää kiinni työpaikoistaan, jotka riippuvat tästä työttömiksi kouluttamisesta. Opiskelijoille valehdellaan, että ala työllistää. Esim. kemiaa opiskelleelle ystävälleni valehdeltiin alan työllistävän erittäin hyvin. Myöhemmin selvisi, että ulkomaille pitäisi lähteä, jos haluaisi työllistyä, koska kotimaassa on suurta ylitarjontaa, eikä siellä ulkomaillakaan ole mitään takeita työllistymisestä.
Sitten vastaavasti on myös päinvastaista. Esim. lääkärien etujärjestö on vuosia pitänyt kiinni kynsin hampain selvästä lääkärikoulutuksen alimitoituksesta, että lääkäripula ja siitä seuraava lääkärien palkkojen rakettimainen nousu ei normalisoituisi. Muistaakseni jopa pyrkivät vähentämään paikkoja mitä oudoimmilla syillä. Nythän keikkalääkärit tienaavat jopa 20 000 e /kk, koska valtava lääkäripula on räjäyttänyt palkat käsittämättömiksi, ja ne palkat maksetaan pitkälti veroina. Lääkiksenkin pyrkii joka vuosi niin valtavasti lahjakkaita nuoria, että kyllä riittäisi hyviä opiskelijoita paikkaamaan tarpeetonta lääkäripulaa, jos ahneet eivät olisi euron merkit silmillä.
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 18:02"][quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 22:00"]
[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 21:55"]
[quote author="Vierailija" time="16.04.2013 klo 20:37"]
Kansantaloustiedettä, sivuaineina laskentatoimi ja yritysjuridiikka. Gradusta eximia. 2 vuotta jo kulunut työttömyyskorvauksia nostellen.
[/quote
tosi vaikea uskoa. Missä asut ?
[/quote]
Niinpä. Oletko kranttu? Tuon pitäisi olla tosi työllistävä ainekokonaisuus.
[/quote]
No höpsis, tuo on just tyypillisesti sellainen aineyhdistelmä, joka ei pätevöitä oikein mihinkään. Kansantaloustiede pääaineena on huonoin noista kauppiksen pääaineista (olet tainnut opiskella Tampereella?), yritysjuridiikasta sivuaineena ei ole juurikaan hyötyä, koska kaikilla firmoilla on juristit noita kysymyksiä varten. Laskentatoimi sivuaineena ei anna pätevyyttä toimia esim. tilintarkastajana jne.
[/quote]
Mutta yritysjuridiikan sivuaine tarvitaan kyllä tilintarkastajan hommaan! Ja aika nopeasti ne laskentatoimen puuttuvat lukisi ja tekis avustavana tilintarkastajana töitä ennen virallista tutkintoa.

[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 17:55"]
Alkuperäiseen kysymykseen vastaten: kotieläintiede. Sivuaine biokemia.
[/quote]
Ensimmäinen agronomi. Vaikka akavan mukaan agronomiliiton jäsenten työttömyys on alhaisinta kaikista korkeakoulutettuista.
Tässä ketjussa olisi olennaista myös kertoa, missä työtön akateeminen asustelee ja onko valmis muuttamaan työn perässä. Tosiasia kuitenkin on, että akateemiset työpaikat keskittyvät pääkaupunkiseudulle (poislukien tietyt kunta-alan ammatit). Veikkaanpa, että esim. tämän ketjun matemaatikot tai taloustieteilijät asuvat ja etsivät töitä kehä III:n ulkopuolelta...
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 19:32"]

Asun nimenomaan pääkaupunkiseudulla ja vain sieltä olen töitä etsinyt. (Olen siis viestin 79 lähettäjä)
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 20:02"]
[quote author="Vierailija" time="19.03.2014 klo 19:32"]
Tässä ketjussa olisi olennaista myös kertoa, missä työtön akateeminen asustelee ja onko valmis muuttamaan työn perässä. Tosiasia kuitenkin on, että akateemiset työpaikat keskittyvät pääkaupunkiseudulle (poislukien tietyt kunta-alan ammatit). Veikkaanpa, että esim. tämän ketjun matemaatikot tai taloustieteilijät asuvat ja etsivät töitä kehä III:n ulkopuolelta...
[/quote]
Asun nimenomaan pääkaupunkiseudulla ja vain sieltä olen töitä etsinyt. (Olen siis viestin 79 lähettäjä)
[/quote]
Ainakaan aineyhdistelmästä sen ei pitäisi olla kiinni. Ainakin Helsingin yliopiston valtsikan kansantaloustieteilijöiden työllisyystilanne on ollut todella hyvä. Ikävä kyllä valmistumisen jälkeinen vuosi on hyvin ratkaiseva: kun työttömyysjakso pitenee vuosien mittaiseksi, voi tosiaan olla vaikeaa löytää työtä, kun ei ole lainkaan työkokemusta alalta. Tuossa tilanteessa olisi hyvä miettiä konkreettisia keinoja, joilla työmarkkina-arvoa pystyisi parantamaan.
Kansantaloustiedettä, sivuaineina laskentatoimi ja yritysjuridiikka. Gradusta eximia. 2 vuotta jo kulunut työttömyyskorvauksia nostellen.
Sosiologiaa ja psykologiaa, ulkomainen tutkinto hyvin arvosanoin hyvästä yliopistosta.
Nostelen