Sairastin masennusta koko parikymppiseni, onko mitään toivoa elämän aloittamisesta kolmikymppisenä?

miten masennus onniin yliestä

On, mun elämä alkoi vasta kun täytin 30. Sitä ennen pelkkää rämpimistä ja söin masennuslääkkeitä. Kouluista kyllä selvisin mutta opiskelin taidealaa yliopistossa. VIRHE.

Terapian myötä tajusin miksi halusin mukamas taiteilijaksi. En halunnut ihmiskontakteja vaan halusin olla vapaa ja yksin. Taide oli mun keino terapioida itseäni. Multa meni tämän koulutusvalinnan vuoksi myös välit vanhempiin, mutta nyt 10 vuotta myöhemmin olemme alkaneet lähentyä.  Nyt etsiskelen uusia uravaihtoehtoja, koodareista olisi kyllä pulaa ja alalla työskenteleviltä olen kuullut, että työilmapiirikin on hyvä. Yleensä yksinäistä työtä isossa tiimissä. 

Tottakai on toivoa. Esim. hoitoalalla omasta masennustaustasta voi olla jopa hyötyä. Joskin tuo ala on raskas, joten voi olla rankkaa psyykelle. Merkityksellisyyden tunnetta se kyllä voi lisätä. Ja on niitä muitakin aloja, jotka voivat sopia tuolla taustalla.

Muukin elämä on täysin mahdollista. Voit vaikka aluksi etsiä kaltaisiasi - niitä, joilla on ollut ongelmia, mutta jotka toivovat tulevansa ehjiksi ja tavoittelevat hyvää elämää. Voit löytää samanhenkisiä ystäviä tai vaikkapa kumppanin. Tai mikseipä näitä löytyisi niistäkin, joilla ei ole tuollaista taustaa. Jos kuitenkin rohkeuden ja itsetunnon vahvistamisessa otetaan vielä pieniä askeleita, saman kokeneiden seura voi auttaa alkuun.

No hyvällä säkällä elät vielä 40-50 vuotta joten hyvin ehtii tehdä vaikka mitä. Moni opiskelee syystä tai toisesta aikuisena. Oma äitini meni yliopistoon viisikymppisenä. Mitään tosin ei tapahdu jos ei uskalla yrittää. Pitää vaan ymmärtää että elämään kuuluu myös huonot jaksot, epäonnistumisia ja pettymyksiä. Niistä pitää selviytyä ilman että vajoaa maanrakoon. Paistaa se päivä risukasaankin.

On toivoa. Mulla vähän samanlainen tarina (masennus puhkesi yläasteella ja vei monta kertaa osastolle), mutta on koulutus, jolla en kuitenkaan käytännössä saanut töitä. Olen ollut myös parisuhteissa, mutta pitkälti masennuksen takia ei mitään kestävää ole syntynyt. Nyt 30 v. aloittanut ns. alusta. Uusi koulutus, muutto toiselle puolelle Suomea, terapiaa ja töitäkin etsin. On rankkaa kyllä edelleen ajoittain. Perhettä en halua, parisuhteestakaan en ole varma. Tsemppiä!

Kouluihin ei ole mitään ikärajoja. Jos voimavarat riittää niin hae ihmeessä jollekin sinua kiinnostavalle alalle, aikaa sulla on vaikka kuinka.

Itsekin menen nyt melkein nelikymppisenä lukemaan uuden alan itselleni, eikä missään sanottu, että olisin liian vanha :)

Miten voit tällä hetkellä? Oletko täysin terve ja työ- ja opiskelukykyinen ?