Äiti alkoi itkeä kun selvisi että muutan kotoa, miten lohdutan :(

Ihanaa. Sun äitisi välittää susta. Itse kiersin mieheltä toiselle jo 16v että saisin jossain asua. Kotiin ei saanut mennä.

Ei sen tarvi sitä piristää nyt, tuot pyykit välillä kotiin pesuun niin se piristää. :)

Mut ihan tosi, äitisi pitäs kannustaa eikä surkutella.

Ei sinun tarvitse lohduttaa äitiäsi. Hän on tiennyt jo syntymästäsi alkaen, että kasvat aikuiseksi ja muutat joku päivä pois. Hänen pitäisi näyttää tunteensa ja käsitellä niitä ystäviensä, ei sinun kanssa, ja olla vain tyytyväinen, miten saat elämääsi mahdollisuuksia.

Itku on tottakai rakkautta, mutta siihen ei pitäisi käyttää enempää aikaa ja huolestuttaa sinua sen jälkeen vielä lisää.

Voit sanoa äidillesi, miten paljon rakastat häntä, tulet varmasti moikkaamaan ja pidätte muutenkin yhteyttä. Se riittää.

Se itki ilosta.

Ei tarvitse piristää. Sen sijaan pitäkää tiiviisti yhteyttä sitten, soita äidille usein ja kerro elämästäsi siellä toisella paikkakunnalla.

T. Teinin äiti

Ei ole sun tehtäväsi lohduttaa äitiäsi. Ymmärrän, että äidistäsi tuntuu haikealta, mutta haikeuden keskellä äitisi pitäisi kuitenkin pystyä näkemään se, että olet aikuistumassa ja että on hienoa, kun olet saanut opiskelupaikan ja valmis tulemaan toimeen omillasi.

Jos nyt jotain haluat äidillesi sanoa, voit kuvailla, kuinka kivaa teillä on sitten, kun äitisi voi tulla pistäytymään opiskelupaikkakunnallasi ja toisaalta myös silloin, kun käyt kotona.

Mutta älä lupaa käydä joka viikonloppu, koska sitä sinun ei tarvitse tehdä.

Kerro, että ei se poista sitä tosiasiaa mihinkään, että olet yhä hänen lapsensa ja näin elämän kuuluu mennäkin, että lapset irtaantuvat kodista, toinen aiemmin toinen myöhemmin.

Ja läheiset rakkaat välit säilyvät silti. Ja kerro myös, että tosiaan toivot häneltä saavasti kannustusta ja tukea muuttoosi.

Tuo on merkki että välittää, mutta omalta kannalta oli kyllä tosi ärsyttävää. Mun äidille muuttoni oli tosi vaikea paikka vaikka olin jo yli parikymppinen kun lähdin. Vaati myös tulemaan joka viikonlopuksi kotiin pitkän aikaa, ja suostuin kun tunsin syyllisyyttä. Siinä jäi sitten vähän omaa elämää elämättä, kun olin niin kiltiksi kasvatettu. Älä lähde liikaa mielistelemään ja lohduttelemaan äitiäsi, lasten kuuluu lähteä pesästä :) sanot vain että yhteyttä on helppo pitää ja tulet edelleen käymään. Kyllä se siihen tottuu.

Minua on piristänyt, kun olen saanut olla mukana muutossa ja tekemässä hankintoja yhdessä teinin kanssa.

Anna äidin itkeä se helpottaa,  hän välittää ja rakastaa sinua. Halaa äitiä ja kerro,  että tulet välillä kotona käymään ja soittelet, mutta kerro myös,  miten ihanaa on itsenäistyä ja päästä opiskelemaan ja elämään ns. omaa elämää.

Hän on ilmeisesti elänyt vain lastensa kautta, ei koulutusta, ei työtä. Naisparka. Ei ole lapsen tehtävä hoitaa äitiä tuollaisessa tilanteessa. Kulje pystypäin ja lähde opiskelemaan. Se on sinun oikeutesi.

Ei olisi tullut mieleenkään, että äitini olisi itkenyt, kun lähdin pois. Se oli vain luonnollista ja sillä sipuli. Ei siitä edes puhuttu. Lähdin vain.

Vierailija kirjoitti:

Hän on ilmeisesti elänyt vain lastensa kautta, ei koulutusta, ei työtä. Naisparka. Ei ole lapsen tehtävä hoitaa äitiä tuollaisessa tilanteessa. Kulje pystypäin ja lähde opiskelemaan. Se on sinun oikeutesi.

Ei sen asian kyllä noinkaan tarvi olla. Mulla on hyvä koulutus ja työ ja silti itketti aina, kun lapsi kerrallaan lähti kotoa. Kannustinkin heitä, mutta ei sille ikävälle mitään mahtanut. Yksi on vielä kotona ja itkettää jo mellkein etukäteen, kun tietää, ettei hän enää kauaa kotona asu, on nyt 17. Yritin kyllä olla murehtimatta lasten nähden. Varsinkin ensimmäisen lapsen lähdettyä itketti ainakin vuoden ajan joka kerta silloinkin, kun hän kävi kotona ja lähti taas opiskelupaikkakunnalleen. Mutta ei lapsen tosiaan tarvi äitiä lohduttaa, kyllä se ikävä aikojen kuluessa painuu taka-alalle. Tosi mukavaa oli sekin, kun sai osallistua tarpeellisiin hankintoihin.

Äitiä pitää kiusata, niin se on vähän ajan päästä ihan tyytyväinen, että lähdet.

Minulta on kolme lasta jo muuttanut omilleen. Jokainen on ollut alle 17v, kun muutti ensimmäisen kerran. Joka kerta olen muutaman kyyneneen tirauttanut. Siinä sekoittuu haikea fiilis ja ilo, kun oma lapsi on jo niin "iso", ja melkein aikuinen, ja niin rohkea, että uskaltaa lähteä itsenäistymään. Mukana on myös pieni huoli siitä, kuinka se oma nuori pärjää.

Ei se ole sellaista itkua, johon tarvitsisi lohdutusta. Mutta jos teillä on tapana halailla, voit toki halata äitiäsi. Muistuta, että olet edelleen olemassa, vaikka ette enää päivittäin näekään.

Tässä vaiheessa et kauheasti voi tehdä mitään. Toki, jos et ole tottunut pesemään pyykkiä, voit alkaa pesemään ainakin omat pyykkisi. Myös ruoanlaittoon kannattaa osallistua oma-aloitteisesti. Se lisää äidissä tunnetta, että sinä pärjäät. Ensimmäisinä päivinä muuton jälkeen kannattaa pitää melko tiiviisti yhteyttä kotiin. Jos soitat, kerro äidillesi ihan arkisia asioita, mitä olet tehnyt, syönyt, ostanut kaupasta jne.

Osta sille vaikka rubikin kuutio ja sano, että voit sitten leikkiä tuon kanssa, kun minä en enää ole täällä.

t. tunneälyttömyys kunniaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei sinun tarvitse lohduttaa äitiäsi. Hän on tiennyt jo syntymästäsi alkaen, että kasvat aikuiseksi ja muutat joku päivä pois. Hänen pitäisi näyttää tunteensa ja käsitellä niitä ystäviensä, ei sinun kanssa, ja olla vain tyytyväinen, miten saat elämääsi mahdollisuuksia.

Itku on tottakai rakkautta, mutta siihen ei pitäisi käyttää enempää aikaa ja huolestuttaa sinua sen jälkeen vielä lisää.

Se on äidin oma juttu, ei sun pidä siitä siitä ahdistua. Kyllä siihen tottuu:

Vierailija kirjoitti:

Osta sille vaikka rubikin kuutio ja sano, että voit sitten leikkiä tuon kanssa, kun minä en enää ole täällä.

t. tunneälyttömyys kunniaan.

kyllä voi laulella, se helpottaa.

Anna itkeä. Se on terve tapa kohdata tunteita.

Vierailija kirjoitti:

Minulta on kolme lasta jo muuttanut omilleen. Jokainen on ollut alle 17v, kun muutti ensimmäisen kerran. Joka kerta olen muutaman kyyneneen tirauttanut. Siinä sekoittuu haikea fiilis ja ilo, kun oma lapsi on jo niin "iso", ja melkein aikuinen, ja niin rohkea, että uskaltaa lähteä itsenäistymään. Mukana on myös pieni huoli siitä, kuinka se oma nuori pärjää.

Ei se ole sellaista itkua, johon tarvitsisi lohdutusta. Mutta jos teillä on tapana halailla, voit toki halata äitiäsi. Muistuta, että olet edelleen olemassa, vaikka ette enää päivittäin näekään.

Tässä vaiheessa et kauheasti voi tehdä mitään. Toki, jos et ole tottunut pesemään pyykkiä, voit alkaa pesemään ainakin omat pyykkisi. Myös ruoanlaittoon kannattaa osallistua oma-aloitteisesti. Se lisää äidissä tunnetta, että sinä pärjäät. Ensimmäisinä päivinä muuton jälkeen kannattaa pitää melko tiiviisti yhteyttä kotiin. Jos soitat, kerro äidillesi ihan arkisia asioita, mitä olet tehnyt, syönyt, ostanut kaupasta jne.